Tutkielmani tarkastelee toimijoiden valtasuhteita maaseudun vesihuollon ja sanitaation tukiohjelmassa (RWSSSP) Nepalissa. Tutkin toimijoiden käsityksiä ohjelmaan liittyvistä rooleista, motiiveista, valtataisteluista ja kehityksestä yleensä, sekä näiden kautta ilmeneviä valtasuhteita. Lähestyn ohjelmaa tapauksena suomalaisesta kehitysavusta ja heijastan sitä akateemiseen apukeskusteluun. Tämän apukeskustelun eri näkemyksiin reflektoinnin ja vertailun avulla tapaus sijoitetaan laajempaan teoreettiseen kontekstiin, ja asettamalla teoriat vastakkain tapauksen kompleksisen todellisuuden kanssa voidaan vetää joitain yleisiä johtopäätöksiä eri toimijoiden vallasta ja rooleista kehitysavussa. Analyysi perustuu haastatteluihin, kenttähavaintoihin, erityyppisiin kirjoihin, raportteihin ja arkistomateriaaliin. Tärkein informaation lähde ovat haastattelut ja kenttähavainnot, joita tein kenttätyöni aikana syyskuussa 2004. Suoritin analyysini toimijoiden käsityksistä tutkituissa asioissa käyttäen joitakin "grounded theory"- lähestymistavan metodeja haastattelu-datani kategorisoinnissa ja käsitteellistämisessä. Analysoin myös tapauksessa relevantteja diskursseja, en varsinaisilla diskurssianalyysin metodeilla, vaan pikemminkin osana tutkittuja asioita, joka ilmenee ihmisten sanomisissa toimistaan, suhteistaan ja motiiveistaan. Analyysini tapauksen kontekstista ja historiasta pohjautuu projektiin liittyvien dokumenttien, relevantin kirjallisuuden ja arkistolähteiden kriittiseen läpikäyntiin ja tekstianalyysiin. Tärkeimmät johtopäätökseni liittyvät toimijoiden rooleihin ja valtasuhteisiin, heidän käsityksiinsä ja onnistuneen kehitysohjelman määritelmiin. RWSSSPssä käytännön valta tuntui olevan vahvasti toteuttavien konsulttien käsissä. Heillä oli hyvin keskeinen rooli ohjelman koordinoinnissa, suunnittelussa ja toteutuksessa. Usein kritisoitu avunantajan ylivalta oli vähemmän ilmeistä, DIDC ohjasi lähinnä dokumenteissa esitettyjä lähtökohtia ja periaatteita, mutta ohjelman konsultit hallitsivat jokapäiväisiä asioita ja kuvaa joka siitä välittyi avunantajalle. Ohjelman dokumenteissa korostetut paikallishallinnon elimet oli pitkälti ohitettu käytännön toteutuksessa. Paikalliset hallinnon ulkopuoliset toimijat oli kuitenkin nostettu tärkeään asemaan paikallisten hankkeiden tasolla, mutta ei sen yläpuolella. Mielestäni projekteja toteuttavien konsulttien keskeinen asema on myös jossain määrin yleistettävissä, sillä avunantajien oma henkilökunta on usein kaukana kenttätasosta ja riippuvainen konsulttien antamasta informaatiosta käytännön toiminnasta. Eri toimijoiden käsitykset kehityksestä vaikuttivat varsin samankaltaisilta. Tämä on pitkälti selitettävissä sillä että kaikki toimijat hyötyvät tarpeidensa ja käsitystensä esittämisestä hallitsevien kehitysdiskurssien mukaisesti. Toimijoiden antamien selitysten ja implisiittisten kehityskäsitysten välillä oli kuitenkin selvä ero. Kaikki toimijat korostivat kehitysdiskursseissa tärkeitä asioita kehityksenä, mutta tuntuivat näkevän kehityksen myös immanenttina prosessina jonka kautta yhteiskunta kehittyy ja "modernisoituu". Toimijoiden kehityskäsitykset vaikuttivatkin paljon samankaltaisemmilta kuin monet yleistävät teoriat antavat ymmärtää. RWSSSPtä on usein kehuttu yhdeksi suomalaisen kehitysavun huomattavimmista onnistumisista. Tämä menestys tuntuu pohjautuvan ohjelman esittämiselle kehitysdiskurssien trendejä mukaillen ja mitattavien tulosten tuottamiselle. Tällaiset kehityksenavun onnistumisen kriteerit ovat myös pitkälti yleistettävissä. Projektien onnistuminen arvioidaan lopulta avunantajamaissa, missä vain projektidokumenttien antama representaatio ja mitattavat tulokset tunnetaan. Yhtenäistä esitystä ja kouriintuntuvia tuloksia tarvitaan myös kehitysavun oikeuttamiseksi.

Finland, Åland och Sverige har ett gemensamt hav, där vattenkvaliteten de senaste årtiondena har försämrats. Det behövs bättre metoder för att hantera avloppsvattnen i skärgårdsförhållanden och de bästa resultaten uppnås genom samarbete. Projektet Bättre vattenkvalitet – hållbar hantering av avloppsvatten i skärgården genomfördes 2003 - 2007 i det EU-finansierade programmet Interreg IIIA Skärgården, som stod för 50 % av finansieringen. Huvudsökande och ansvarig projektinstans var Sydvästra Finlands miljöcentral. Övriga medsökande var Nylands miljöcentral, Ålands landskapsregering och Skärgårdsstiftelsen i Stockholms län. I praktiken genomfördes projektet som fem delprojekt, där delprojekten genom olika teman jobbade med den övergripande målsättningen; en avloppsvattenhantering i skärgården som är både ekonomiskt och miljömässigt effektiv. Målsättningen för projektet har bland annat varit att utveckla effektivare reningsmetoder för glesbygdens avloppsvatten, att minska på kväve- och fosforbelastningen till skärgården och därmed bidra till en bättre vattenkvalitet. Samt öka miljömedvetenheten bland de som bor och rör sig i skärgården.

Wastewaters from properties outside centralized sewer networks are a significant source of diffuse pollution and can have a considerable impact on the quality and usability of local water sources if not well managed. Furthermore, sanitation-related regulations, strategies, and implementation have broad socio-economic impacts. This study describes the governance of on-site sanitation in Finland, Sweden, and Norway based on information gathered via literature review as well as a compilation of documentation and statements from project team members with years of experience in the sector and interviews with representatives of stakeholders. It presents a comparison among the three countries, highlighting the key similarities and differences in governance principles, implementation strategies, regulatory framework, stakeholders’ roles and responsibilities, main challenges, and good practices. Altogether, about three million inhabitants live outside the centralized sewer network in Finland, Sweden, and Norway, representing about 13 percent of their combined population. Furthermore, about half a million leisure homes exist in each country, with the majority situated outside centralized sewer network areas. To mitigate the environmental pressures from non-connected areas, Finland, Sweden, and Norway, have introduced national regulatory frameworks. Besides setting treatment requirements for on-site sanitation systems, these frameworks enable the clarification of the roles and responsibilities of various stakeholders and establish a fluent permit procedure. However, non-compliance issues hinder the implementation of regulations in all three countries. Despite support mechanisms, such as guidance efforts and information sharing, a significant number of properties still lack an adequate treatment system for domestic wastewater. In this study, the main challenges in improving decentralized sanitation management and compliance with current regulations were identified within the following categories: resources, knowledge and competence, public awareness, and data availability. Various on-site wastewater treatment systems are available, for example, holding tanks, septic tanks, followed by sand filters or infiltration fields, package plants, and dry toilets. Traditionally, however, on-site wastewater treatment in all three countries is still carried out using septic tanks only without secondary treatment. Treatment efficiency provided by septic tanks is not sufficient to reach the requirements where discharge limits apply. In addition, the efficiency of other types of treatment units is also a cause for concern due to reported variations in the systems’ efficacy normally blamed on construction errors or the lack of adequate maintenance or operation. Overall estimates, although sometimes vague, suggest that more than half of the on-site sanitation systems located in areas subject to treatment requirements would not meet the requirements. Based on the information gathered from Finland, Sweden, and Norway, as well as experiences from other European countries, general recommendations for the governance of on-site sanitation are provided: i) A coherent national regulatory framework is of critical importance as the basis for good governance practices and functioning sanitation service-chain; ii) Implementation of the regulations requires adequate support mechanisms in all levels of implementation (national, regional, and local), for example, risk-based national inspection plan, service-oriented approach to support professional management, multichannel communication, information-sharing and education, systematic data collection, and monetary aid for property owners; iii) Public awareness needs to be increased to strengthen the policy relevance of on-site sanitation; iv) Common platforms are required for presenting the results of various studies, sharing good practices, coworking, and learning from each other both on national and international levels.

Julkaisussa tarkastellaan haja-asutusalueen vesihuollon vaihtoehtoja väestökehityksen eriytymisen ja yhdyskuntarakenteen näkökulmasta. Minkä tyyppisille alueille yhteiset vesihuoltoverkostot ovat perusteltuja ratkaisuja? Minkä tyyppisellä tiedolla ja menetelmillä alueelle soveltuvia vesihuoltoratkaisuja voidaan perustella? Vesihuollon järjestämisen lähtökohdat ovat erilaiset yhdyskuntarakenteen eri osissa. Asemakaava-alueet kuuluvat lähtökohtaisesti yhteisen vesihuollon piiriin. Asemakaavan lievealueet ovat yhteisen vesihuollon näkökulmasta haasteellisia, sillä niillä on huomioitava yhdyskuntarakenteen hajautumisen suunnitteluongelma. Varsinaisella haja-asutusalueella, jossa rakentamispaine on vähäinen, osuuskuntapohjaiset yhteiset vesihuoltojärjestelmät ovat toimiva ratkaisu niillä kyläalueilla, joilla asutusrakenne muodostuu riittävän tiiviiksi. Harvaan asutuilla alueilla vesihuolto perustuu pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin. Julkaisussa on selvitetty paikkatietojen käyttöä vesihuollon ja maankäytön kehittämisen tueksi. Julkaisussa esitellään laskentamalli, jonka perusteella voidaan arvioida minkä tyyppisille alueille yhteisen vesihuollon verkostot ovat teknistaloudellisesti perusteltuja ratkaisuja sijaintiominaisuuksien ja alueen tulevan kehityksen perusteella. Laskentamallia voidaan käyttää osana yhteisen vesihuollon tarpeen ja toimintaedellytysten arviointia. Helposti kaivettavan maaperän alueilla yhteinen vesihuolto alkaa olla kiinteistökohtaista edullisempaa, kun verkostoon liitettyjen rakennusten tiheys on 20-30 rakennusta neliökilometrillä. Vaikeasti kaivettavan maaperän kohdalla vastaava rakennustiheys on 40-60 rakennusta neliökilometrillä. Valtakunnalliset väestönmuutoksen tarkastelut osoittavat kehityksen eriytyvän. Taajaman ulkopuolisen haja-asutusalueen pysyvä asutus on vähentynyt Suomessa 32 prosentilla vuosina 1980-2011. Samaan aikaan taajamissa asuvien osuus on kasvanut 74 prosentista 84 prosenttiin. Suomen väestö keskittyy suurille kaupunkiseuduille ja monissa osissa maata asutus harvenee nopeasti. Nykykehityksen valossa eriytymisen jatkuminen merkitsee hajaväestön jatkuvaa vähenemistä. Vaihtoehtoinen kehitys edellyttäisi merkittäviä muutoksia Suomen aluerakenteen kehityksessä. Haja-asutusalueen väestökehityksen vaihtoehtoja tarkastellaan julkaisussa kolmen skenaarion avulla. Eriytyvän kehityksen seuraukset tulisi ottaa huomioon, kun arvioidaan mille alueille vesihuoltoinfrastruktuuria laajennetaan. Vesihuollon ja maankäytön suunnittelun yhteensovittamisen suunnittelukysymyksiä on kartoitettu tarkastelemalla lähemmin kuutta kuntaa, joissa on lähtökohtaisesti erilainen suunnittelutilanne. Alueet muuttuvat eri tavoin ja eri syistä, joten tarvitaan erilaisia keinoja muutoksen hallintaan, sopeutumiseen sekä maankäytön ja vesihuollon suunnittelun yhteensovittamisen parantamiseksi. Tärkeintä on päästä eroon sektorikohtaisesta suunnittelusta, ja kehittää vesihuoltoa ja maankäyttöä samoilla tavoitteilla. Tavoitetilassa vesihuollon hankkeet voidaan ajoittaa tarkoituksenmukaisesti sinne, missä tarve konkretisoituu.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ilmastonmuutoksen vaikutuksia vesihuollossa sekä keinoja sopeutua muutoksiin. Tutkimus tehtiin pääosin kirjallisuusselvityksenä. Lisäksi kuultiin noin 50 vesihuollon asiantuntijaa. Kirjallisuuden perusteella tarkasteltiin myös eri ilmastoskenaarioissa ja -malleissa esitettyjä arvioita raaka-vesivarastojen määrässä ja laadussa tapahtuvista muutoksista. Ilmastonmuutoksen vaikutukset vesihuoltoon voivat olla joko haitallisia tai myönteisiä, suoria tai välillisiä, ja niiden arviointiin liittyy monia epävarmuustekijöitä. Suurimmat vaikutukset aiheutuvat äärevien sääilmiöiden kuten pitkien kuivuusjaksojen, rankkasateiden ja myrskyjen yleistymisestä. Myrskyjen seurauksena sähkökatkokset vesihuoltolaitoksilla lisääntyvät, mikä vaikeuttaa veden käsittelyä ja johtamista. Vesistöjen pinnannousun ja tulvien seurauksena pintavesiä voi kulkeutua pohjavesimuodostumiin ja vedenottamoille, ja jätevesipumppaamojen ylivuotoriski kasvaa. Pitkät kuivuusjaksot voivat aiheuttaa ongelmia lähinnä pienten raakavesilähteiden vedenlaadulle ja riittävyydelle. Ilmastonmuutoksella on vaikutuksensa myös maan-käyttöön, josta voi paikoin muodostua yhä merkittävämpi riski raakavesilähteille. Keskeisimpiä ilmastonmuutokseen sopeutumisen keinoja vesihuollossa ovat vedenottokaivojen sijoittaminenantoisuudeltaan otollisimpiin paikkoihin tulvariskialueiden ulkopuolelle, jäteveden pumppaamojen sijoittaminenpohjavesialueiden ja tulvariskialueiden ulkopuolelle, vedenkäsittelyvalmiuden parantaminen niin normaali- kuin erityistilanteissa, pienten pohjavesimuodostumien antoisuuden selvittäminen sekä vesihuoltolaitosten varavesi ja varavoimalähteiden turvaaminen. Lisäksi suunnitelmilla, vesihuoltolaitosten välisellä yhteistyöllä, maankäytön ohjauksella sekä tietojärjestelmien ja mallinnusten hyödyntämisellä voidaan tehostaa vesihuoltolaitosten sopeutumista ilmastonmuutokseen

Eduskunta edellytti vuonna 2011 lainsäädäntömuutoksen yhteydessä, että hallitus turvaa kiinteistö-kohtaisen jätevesineuvonnan siirtymäajan loppuun saakka. Vuoden 2011 aikana jätevesineuvontaa pilotoitiin kolmella alueella. Neuvonnan periaatteita määrittelevä yleissuunnitelma laadittiin ympäristöministeriön linjausten ja selvitysmies Lauri Tarastin edotusten pohjalta, sekä aiemmin jätevesineuvontaa järjestäneiden toimijoiden kokemuksia hyödyntäen. Neuvonta laajeni koko maahan vuonna 2012 ja sitä toteutettiin 31.10.2019 saakka. Jätevesineuvontaa rahoitti ympäristöministeriö ja neuvontaa toteuttivat pääasiassa järjestöt. Asukkaille vapaaehtoinen neuvonta oli yleisneuvontaa, kiinteistökohtaista neuvontaa, tai näiden yhdistelmiä. Neuvonnan kokonaisrahoitus sisältäen hanketoimijoiden omarahoituksen oli yhteensä 11,4 miljoonaa euroa. Tavoitteena oli jätevesien käsittelyn edistäminen siirtymäaikana. Neuvonnalla haluttiin tuottaa kiinteistöjen omistajille ja haltijoille luotettava tieto siitä, onko kiinteistön jätevesien käsittelyä tehostettava. Tehostamistoimenpiteitä tarvitseville kiinteistöille annettiin ennakkoarvio vaihtoehtoisista ratkaisu- ja toteutustavoista, sekä tietoa kunnan toimenpidelupamenettelystä. Neuvonnan avulla haluttiin saada asukkaat kiinnostumaan ja aktivoitumaan jätevesiensä vaikutuksista ja järjestelmiensä kuntoon saattamisesta virheinvestointeja välttäen. Sähköposti- ja puhelinneuvontaa annettiin yhteensä noin 20 930 henkilölle. Yleisneuvonnan tilaisuuksiin eli mm. kuuntelemaan jätevesiluentoja osallistui 26 840 henkilöä. Neuvontapisteissä keskusteltiin 24 630 henkilön kanssa. Yhteensä yleisneuvonnan kontakteja oli siten noin 72 400 kpl. Kiinteistökohtaisia neuvontakäyntejä toteutui noin 44 000 kpl ja niillä arvioitiin yhteensä noin 45 000 jätevesien käsittelyjärjestelmää. Jätevesineuvonnan vaikuttavuutta arvioitiin kyselytutkimuksella. Asukkaat kertoivat saaneensa arvion käsittelyjärjestelmän riittävyydestä kiinteistön jätevesien käsittelyyn, sekä tietoa miten käsittelyä voi tehostaa ja miten tehostamistoimissa tulisi edetä. Neuvonta oli asukkaiden mielestä asiantuntevaa ja ammattitaitoista. Neuvonta onnistui herättämään asukkaiden kiinnostusta jäteveden käsittelyyn sekä jätevesien terveydellisiin vaikutuksiin. Sen sijaan neuvonnan toimintaa aikaansaava vaikutus vaikuttaa toistaiseksi vähäiseltä ja myöhemmin arvioitavaksi jää, edistyvätkö jäteveden käsittelyn tehostamistoimet vasta valvontaa tehostamalla. Jätevesineuvojan työ koettiin monipuoliseksi, mutta myös kuormittavaksi. Työssäjaksamista heikensivät mm. työn yksinäisyys, samojen asioiden toistaminen, asukkaiden ongelmien kuuntelemisen kuormittavuus ja lainsäädännön muutokset. Suomen ympäristökeskus (SYKE) vastasi jätevesineuvojien koulutuksesta ja neuvonnan koordinoinnista.

Kaivo-opas on laadittu erityisesti uuden kaivon rakentamista tai vanhan kunnostamista suunnitteleville. Oppaaseen on koottu tiivistettyä tietoa pohjaveden esiintymisestä maa- ja kallioperässä, pohjaveden laadusta ja sitä heikentävistä tekijöistä sekä kaivon paikan valinnasta. Tavallisen rengaskaivon rakentaminen on kuvattu yksityiskohtaisesti piirroksilla havainnollistettuna. Piirroksia on myös porakaivosta ja eräistä muista kaivotyypeistä. Oppaassa selostetaan lisäksi vanhan kaivon kunnostus- ja huoltotoimenpiteet. Liitteissä on esitetty yksityisten kaivojen talousveden laatuvaatimukset ja -suositukset, yleisimmät veden laatuhaitat ja niiden poistamismahdollisuudet.

Kestävä kylä -tutkimuksessa on dokumentoitu kahden uuden ekokylän, Bromarvin ekokylän ja Kangasalan Yhteiskylän ominaisuuksia ja seurattu niiden asukkaiden elämäntapaa, asumisen ja liikenteen energiankulutusta sekä vesi- ja jätehuoltoa. Kylien paikallista uusiutuvaa energiaa käyttävien lämpölaitosten ansiosta niiden asumisen hiilidioksidipäästöt olivat murto-osa tavanomaisesti rakennettujen vertailualueiden päästöistä. Asukkaiden asenteiden ja elämäntilanteiden merkitys osoittautui jopa rakenteellisia eroja suuremmaksi energiankulutuksen määriä vertailtaessa. Elämäntavan sovittaminen paikallisiin olosuhteisiin antaa esimerkkien perusteella mahdollisuudet ekologisesti kestävään maaseutuasumiseen.

Ensimmäiset kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmat valmistuivat kunnissa vuonna 2004. Nyt vesihuollon kehittämissuunnitelmien osalta ollaan siirtymässä niiden päivitysvaiheeseen Tämä julkaisu on laadittu ensisijaisesti kunnan vesihuollon kehittämisestä vastaavan tahon tueksi arvioitaessa olemassa olevan suunnitelman sisältöä ja päivittämistarvetta. Julkaisu ei pyri olemaan kuntia sitova, vaan sen tavoitteena on antaa suunnitteluun osallistuville esimerkkejä ja suuntaviivoja strategisluonteisen vesihuollon kehittämissuunnitelman laatimiseksi. Tavoitteena on tuoda esiin myös uusia näkökulmia helpottamaan suunnitelman sisällön laadintaa ja korostaa vesihuollon merkittävyyttä välttämättömyyspalveluna.

Hankkeen tavoitteena oli kehittää kaupunkitulvien torjunnan tarpeet huomioon ottavia suunnittelukäytäntöjä kunnissa. Tarkastelun kohteena olivat kaupunki- ja vesistötulvariskit erityyppisissä olosuhteissa: merenrannikolla, jokivarren alueella, sisämaan taajamissa laaja-alaisten hulevesiverkostojen alueella sekä niin kutsutuilla toiminta-alueilla (esim. logistiikkakeskukset ja suurmyymäläalueet). Hanke paneutui erityisesti maankäytön suunnittelun prosessiin ja yhteistoimintaan maankäytön sekä kuntateknisen suunnittelun ja vesihuollon tarpeiden välillä. Hanke tarkasteli kohdekuntien alueella ajankohtaisia kaava- ja yleissuunnitteluhankkeita sekä niissä käytettyjä ja käytettävissä olevia ratkaisuja hulevesien ja tulvariskien hallitsemiseksi. Hankkeeseen osallistuivat Anjalankosken, Haminan, Imatran, Joutsenon, Kotkan, Kouvolan, Kuusankosken ja Lappeenrannan kaupungit. Osallistujat edustivat näiden kaupunkien ja kaupunkien liikelaitosten virkamiehiä maankäytön suunnittelun, kuntatekniikan ja vesihuoltolaitosten sektoreilta. Hankkeen koordinoinnista vastasivat Kaakkois-Suomen ympäristökeskus ja Gaia Consulting Oy. Hankkeen aikana toteutettiin yksi teemahaastattelu kussakin kaupungissa, viisi yhteistä teemaryhmätapaamista sekä hankkeen loppuseminaari, joka pidettiin Kouvola-talolla 17.10.2007.