Browsing by Subject "vesihuolto"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 50
  • Saarilehto, Ilmari (2006)
    Tutkielmani tarkastelee toimijoiden valtasuhteita maaseudun vesihuollon ja sanitaation tukiohjelmassa (RWSSSP) Nepalissa. Tutkin toimijoiden käsityksiä ohjelmaan liittyvistä rooleista, motiiveista, valtataisteluista ja kehityksestä yleensä, sekä näiden kautta ilmeneviä valtasuhteita. Lähestyn ohjelmaa tapauksena suomalaisesta kehitysavusta ja heijastan sitä akateemiseen apukeskusteluun. Tämän apukeskustelun eri näkemyksiin reflektoinnin ja vertailun avulla tapaus sijoitetaan laajempaan teoreettiseen kontekstiin, ja asettamalla teoriat vastakkain tapauksen kompleksisen todellisuuden kanssa voidaan vetää joitain yleisiä johtopäätöksiä eri toimijoiden vallasta ja rooleista kehitysavussa. Analyysi perustuu haastatteluihin, kenttähavaintoihin, erityyppisiin kirjoihin, raportteihin ja arkistomateriaaliin. Tärkein informaation lähde ovat haastattelut ja kenttähavainnot, joita tein kenttätyöni aikana syyskuussa 2004. Suoritin analyysini toimijoiden käsityksistä tutkituissa asioissa käyttäen joitakin "grounded theory"- lähestymistavan metodeja haastattelu-datani kategorisoinnissa ja käsitteellistämisessä. Analysoin myös tapauksessa relevantteja diskursseja, en varsinaisilla diskurssianalyysin metodeilla, vaan pikemminkin osana tutkittuja asioita, joka ilmenee ihmisten sanomisissa toimistaan, suhteistaan ja motiiveistaan. Analyysini tapauksen kontekstista ja historiasta pohjautuu projektiin liittyvien dokumenttien, relevantin kirjallisuuden ja arkistolähteiden kriittiseen läpikäyntiin ja tekstianalyysiin. Tärkeimmät johtopäätökseni liittyvät toimijoiden rooleihin ja valtasuhteisiin, heidän käsityksiinsä ja onnistuneen kehitysohjelman määritelmiin. RWSSSPssä käytännön valta tuntui olevan vahvasti toteuttavien konsulttien käsissä. Heillä oli hyvin keskeinen rooli ohjelman koordinoinnissa, suunnittelussa ja toteutuksessa. Usein kritisoitu avunantajan ylivalta oli vähemmän ilmeistä, DIDC ohjasi lähinnä dokumenteissa esitettyjä lähtökohtia ja periaatteita, mutta ohjelman konsultit hallitsivat jokapäiväisiä asioita ja kuvaa joka siitä välittyi avunantajalle. Ohjelman dokumenteissa korostetut paikallishallinnon elimet oli pitkälti ohitettu käytännön toteutuksessa. Paikalliset hallinnon ulkopuoliset toimijat oli kuitenkin nostettu tärkeään asemaan paikallisten hankkeiden tasolla, mutta ei sen yläpuolella. Mielestäni projekteja toteuttavien konsulttien keskeinen asema on myös jossain määrin yleistettävissä, sillä avunantajien oma henkilökunta on usein kaukana kenttätasosta ja riippuvainen konsulttien antamasta informaatiosta käytännön toiminnasta. Eri toimijoiden käsitykset kehityksestä vaikuttivat varsin samankaltaisilta. Tämä on pitkälti selitettävissä sillä että kaikki toimijat hyötyvät tarpeidensa ja käsitystensä esittämisestä hallitsevien kehitysdiskurssien mukaisesti. Toimijoiden antamien selitysten ja implisiittisten kehityskäsitysten välillä oli kuitenkin selvä ero. Kaikki toimijat korostivat kehitysdiskursseissa tärkeitä asioita kehityksenä, mutta tuntuivat näkevän kehityksen myös immanenttina prosessina jonka kautta yhteiskunta kehittyy ja "modernisoituu". Toimijoiden kehityskäsitykset vaikuttivatkin paljon samankaltaisemmilta kuin monet yleistävät teoriat antavat ymmärtää. RWSSSPtä on usein kehuttu yhdeksi suomalaisen kehitysavun huomattavimmista onnistumisista. Tämä menestys tuntuu pohjautuvan ohjelman esittämiselle kehitysdiskurssien trendejä mukaillen ja mitattavien tulosten tuottamiselle. Tällaiset kehityksenavun onnistumisen kriteerit ovat myös pitkälti yleistettävissä. Projektien onnistuminen arvioidaan lopulta avunantajamaissa, missä vain projektidokumenttien antama representaatio ja mitattavat tulokset tunnetaan. Yhtenäistä esitystä ja kouriintuntuvia tuloksia tarvitaan myös kehitysavun oikeuttamiseksi.
  • Hatva, Tuomo; Lapinlampi, Toivo; Gustafsson, Juhani; Hiisvirta, Leena; Liimatainen, Jouko; Salonen, Laina; Santala, Erkki; Seppänen, Harri (Finlands miljöcentral, 1997)
    Miljöhandledning 9sv
    Brunnsguiden har gjorts särskilt med tanke på dem som planerar att bygga en ny brunn eller restaurera en gammal. I guiden har man samlat information om grundvattenförekomst i mark och i berggrund, grundvattnets kvalitet och faktorer som försämrar kvaliteten samt valet av brunnsplatsens geografiska läge. Byggande av vanliga brunnar med cementringar finns detaljerat beskrivet och detta har illustrerats med bilder. Det finns också bilder av borrbrunnar och några övriga brunnstyper. I guiden finns dessutom beskrivet restaurerings- och underhållsåtgerder för gamla brunnar. I bilagorna finns förevisat kvalitetskrav och rekommedationer för hushållsvatten från privata brunnar, de vanligaste kvalitativa bristerna i vattnet samt åtgerder för att avhjälpa dem.
  • Lönnroth, Malin; Holttinen, Katja (Sydvästra Finlands miljöcentral, 2007)
    Miljön i Finland 31/2007
    Finland, Åland och Sverige har ett gemensamt hav, där vattenkvaliteten de senaste årtiondena har försämrats. Det behövs bättre metoder för att hantera avloppsvattnen i skärgårdsförhållanden och de bästa resultaten uppnås genom samarbete. Projektet Bättre vattenkvalitet – hållbar hantering av avloppsvatten i skärgården genomfördes 2003 - 2007 i det EU-finansierade programmet Interreg IIIA Skärgården, som stod för 50 % av finansieringen. Huvudsökande och ansvarig projektinstans var Sydvästra Finlands miljöcentral. Övriga medsökande var Nylands miljöcentral, Ålands landskapsregering och Skärgårdsstiftelsen i Stockholms län. I praktiken genomfördes projektet som fem delprojekt, där delprojekten genom olika teman jobbade med den övergripande målsättningen; en avloppsvattenhantering i skärgården som är både ekonomiskt och miljömässigt effektiv. Målsättningen för projektet har bland annat varit att utveckla effektivare reningsmetoder för glesbygdens avloppsvatten, att minska på kväve- och fosforbelastningen till skärgården och därmed bidra till en bättre vattenkvalitet. Samt öka miljömedvetenheten bland de som bor och rör sig i skärgården.
  • Vienonen, Sanna (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 24/2007
  • Helminen, Ville; Vienonen, Sanna; Ristimäki, Mika; Maunula, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Suomen ympäristö 4/2013
    Julkaisussa tarkastellaan haja-asutusalueen vesihuollon vaihtoehtoja väestökehityksen eriytymisen ja yhdyskuntarakenteen näkökulmasta. Minkä tyyppisille alueille yhteiset vesihuoltoverkostot ovat perusteltuja ratkaisuja? Minkä tyyppisellä tiedolla ja menetelmillä alueelle soveltuvia vesihuoltoratkaisuja voidaan perustella? Vesihuollon järjestämisen lähtökohdat ovat erilaiset yhdyskuntarakenteen eri osissa. Asemakaava-alueet kuuluvat lähtökohtaisesti yhteisen vesihuollon piiriin. Asemakaavan lievealueet ovat yhteisen vesihuollon näkökulmasta haasteellisia, sillä niillä on huomioitava yhdyskuntarakenteen hajautumisen suunnitteluongelma. Varsinaisella haja-asutusalueella, jossa rakentamispaine on vähäinen, osuuskuntapohjaiset yhteiset vesihuoltojärjestelmät ovat toimiva ratkaisu niillä kyläalueilla, joilla asutusrakenne muodostuu riittävän tiiviiksi. Harvaan asutuilla alueilla vesihuolto perustuu pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin. Julkaisussa on selvitetty paikkatietojen käyttöä vesihuollon ja maankäytön kehittämisen tueksi. Julkaisussa esitellään laskentamalli, jonka perusteella voidaan arvioida minkä tyyppisille alueille yhteisen vesihuollon verkostot ovat teknistaloudellisesti perusteltuja ratkaisuja sijaintiominaisuuksien ja alueen tulevan kehityksen perusteella. Laskentamallia voidaan käyttää osana yhteisen vesihuollon tarpeen ja toimintaedellytysten arviointia. Helposti kaivettavan maaperän alueilla yhteinen vesihuolto alkaa olla kiinteistökohtaista edullisempaa, kun verkostoon liitettyjen rakennusten tiheys on 20-30 rakennusta neliökilometrillä. Vaikeasti kaivettavan maaperän kohdalla vastaava rakennustiheys on 40-60 rakennusta neliökilometrillä. Valtakunnalliset väestönmuutoksen tarkastelut osoittavat kehityksen eriytyvän. Taajaman ulkopuolisen haja-asutusalueen pysyvä asutus on vähentynyt Suomessa 32 prosentilla vuosina 1980-2011. Samaan aikaan taajamissa asuvien osuus on kasvanut 74 prosentista 84 prosenttiin. Suomen väestö keskittyy suurille kaupunkiseuduille ja monissa osissa maata asutus harvenee nopeasti. Nykykehityksen valossa eriytymisen jatkuminen merkitsee hajaväestön jatkuvaa vähenemistä. Vaihtoehtoinen kehitys edellyttäisi merkittäviä muutoksia Suomen aluerakenteen kehityksessä. Haja-asutusalueen väestökehityksen vaihtoehtoja tarkastellaan julkaisussa kolmen skenaarion avulla. Eriytyvän kehityksen seuraukset tulisi ottaa huomioon, kun arvioidaan mille alueille vesihuoltoinfrastruktuuria laajennetaan. Vesihuollon ja maankäytön suunnittelun yhteensovittamisen suunnittelukysymyksiä on kartoitettu tarkastelemalla lähemmin kuutta kuntaa, joissa on lähtökohtaisesti erilainen suunnittelutilanne. Alueet muuttuvat eri tavoin ja eri syistä, joten tarvitaan erilaisia keinoja muutoksen hallintaan, sopeutumiseen sekä maankäytön ja vesihuollon suunnittelun yhteensovittamisen parantamiseksi. Tärkeintä on päästä eroon sektorikohtaisesta suunnittelusta, ja kehittää vesihuoltoa ja maankäyttöä samoilla tavoitteilla. Tavoitetilassa vesihuollon hankkeet voidaan ajoittaa tarkoituksenmukaisesti sinne, missä tarve konkretisoituu.
  • Huttunen, Matti; Päätalo, Paavo; Virola, Timo (Hämeen ympäristökeskus, 2006)
    HAMra 1/2006
    Vesihuollon kehittämisohjelman tavoitteena on edistää seudullista vesihuoltoyhteistyötä sekä varmistaa vesihuollon toimivuus myös poikkeustilanteissa. Ohjelma käsittää Kanta- ja Päijät-Hämeen maakunnat. Tavoitteiden saavuttamiseksi on kehittämisohjelmaan valittu seutukunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävät vedenhankintaa ja -jakelua sekä jätevedenjohtamista, kokoamista ja käsittelyä edistävät hankkeet. Lisäksi ohjelmassa on otettu huomioon merkittävät pohjavedenottamo- ja jätevedenpuhdistamohankkeet sekä laajat haja-asutuksen vesihuoltohankkeet. Kaikkiaan ohjelmassa on 40 hanketta. Vesihuollon kehittämisohjelmaan valittujen hankkeiden merkittävyyttä ja vaikuttavuutta on arvioitu työn yhteydessä kehitetyllä pisteytysmenetelmällä. Hankkeita tarkasteltiin vesihuollon merkittävyyttä kuvaavilla osatekijöillä ja vesihuollon tukilaissa (686/2004) säädetyillä tukemisen yleisillä edellytyksillä. Ohjelmassa ei tarkasteltu vesihuollon tukilain edellyttämää hankkeiden ulkopuolisen rahoitustuen tarveharkintaa. Kanta-Hämeessä vesihuoltohankkeiden investointikustannukset ovat noin 50 miljoonaa euroa. Maakunnan vesihuollon kehittämisessä keskeisessä asemassa ovat vedenhankinnan turvaaminen erityistilanteissa sekä yhdyskuntien jätevesien käsittelyn tehostaminen. Vesihuollon kehittämisessä pyritään keskitettyihin seutukunnallisiin järjestelmiin. Päijät-Hämeessä vesihuoltohankkeiden investointikustannukset ovat noin 23 miljoonaa euroa. Myös Päijät-Hämeessä pyritään ylikunnalliseen vesihuoltoyhteistyöhön, jolla turvataan vedenhankinta ja tehostetaan jätevesien käsittelyä. Ohjelman toteutumista seurataan vuosittain ympäristökeskuksen ja maakunnallisten liittojen välisissä neuvotteluissa. Lisäksi tavoitteena on perustaa seudullisia seurantaryhmiä, joissa ovat edustettuina muun muassa seudun kunnat ja vesihuoltolaitokset. Seurannassa tarkastellaan muun muassa hankkeiden suunnittelu-, selvitys- ja lupa-tilannetta sekä osapuolten sitoutumista ja yhteistyösopimusten ja hankkeiden valmiusastetta.
  • Vienonen, Sanna; Rintala, Jari; Orvomaa, Mirjam; Santala, Erkki; Maunula, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 24/2012
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ilmastonmuutoksen vaikutuksia vesihuollossa sekä keinoja sopeutua muutoksiin. Tutkimus tehtiin pääosin kirjallisuusselvityksenä. Lisäksi kuultiin noin 50 vesihuollon asiantuntijaa. Kirjallisuuden perusteella tarkasteltiin myös eri ilmastoskenaarioissa ja -malleissa esitettyjä arvioita raaka-vesivarastojen määrässä ja laadussa tapahtuvista muutoksista. Ilmastonmuutoksen vaikutukset vesihuoltoon voivat olla joko haitallisia tai myönteisiä, suoria tai välillisiä, ja niiden arviointiin liittyy monia epävarmuustekijöitä. Suurimmat vaikutukset aiheutuvat äärevien sääilmiöiden kuten pitkien kuivuusjaksojen, rankkasateiden ja myrskyjen yleistymisestä. Myrskyjen seurauksena sähkökatkokset vesihuoltolaitoksilla lisääntyvät, mikä vaikeuttaa veden käsittelyä ja johtamista. Vesistöjen pinnannousun ja tulvien seurauksena pintavesiä voi kulkeutua pohjavesimuodostumiin ja vedenottamoille, ja jätevesipumppaamojen ylivuotoriski kasvaa. Pitkät kuivuusjaksot voivat aiheuttaa ongelmia lähinnä pienten raakavesilähteiden vedenlaadulle ja riittävyydelle. Ilmastonmuutoksella on vaikutuksensa myös maan-käyttöön, josta voi paikoin muodostua yhä merkittävämpi riski raakavesilähteille. Keskeisimpiä ilmastonmuutokseen sopeutumisen keinoja vesihuollossa ovat vedenottokaivojen sijoittaminenantoisuudeltaan otollisimpiin paikkoihin tulvariskialueiden ulkopuolelle, jäteveden pumppaamojen sijoittaminenpohjavesialueiden ja tulvariskialueiden ulkopuolelle, vedenkäsittelyvalmiuden parantaminen niin normaali- kuin erityistilanteissa, pienten pohjavesimuodostumien antoisuuden selvittäminen sekä vesihuoltolaitosten varavesi ja varavoimalähteiden turvaaminen. Lisäksi suunnitelmilla, vesihuoltolaitosten välisellä yhteistyöllä, maankäytön ohjauksella sekä tietojärjestelmien ja mallinnusten hyödyntämisellä voidaan tehostaa vesihuoltolaitosten sopeutumista ilmastonmuutokseen
  • Unknown author (Vesihallitus, 1972)
    Vesihallitus. Tiedotus 33
  • Hatva, Tuomo; Lapinlampi, Toivo; Gustafsson, Juhani; Hiisvirta, Leena; Liimatainen, Jouko; Salonen, Laina; Santala, Erkki; Seppänen, Harri (Suomen ympäristökeskus, 1996)
    Ympäristöopas 9
    Kaivo-opas on laadittu erityisesti uuden kaivon rakentamista tai vanhan kunnostamista suunnitteleville. Oppaaseen on koottu tiivistettyä tietoa pohjaveden esiintymisestä maa- ja kallioperässä, pohjaveden laadusta ja sitä heikentävistä tekijöistä sekä kaivon paikan valinnasta. Tavallisen rengaskaivon rakentaminen on kuvattu yksityiskohtaisesti piirroksilla havainnollistettuna. Piirroksia on myös porakaivosta ja eräistä muista kaivotyypeistä. Oppaassa selostetaan lisäksi vanhan kaivon kunnostus- ja huoltotoimenpiteet. Liitteissä on esitetty yksityisten kaivojen talousveden laatuvaatimukset ja -suositukset, yleisimmät veden laatuhaitat ja niiden poistamismahdollisuudet.
  • Hatva, Tuomo; Lapinlampi, Toivo; Vienonen, Sanna (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Ympäristöopas
    Hyvää talousvettä tuottava kaivo on välttämätön kiinteistöille, joita ei ole liitetty vesijohtoverkostoon. Oppaassa annetaan ohjeet niistä selvityksistä ja maastotutkimuksista, joita tarvitaan yhden talouden vedenhankintaa varten rakennettavan rengas- tai porakaivon paikan määrittämisessä. Oppaan päätavoite on, että ohjeet ovat käytännönläheiset ja selvät. Aluksi kuvataan pohjaveden muodostumisen periaatteita erilaisissa maa- ja kallioperäolosuhteissa sekä niiden vaikutusta kaivon sijoittamiseen ja veden laatuun.Ennen maastotutkimuksia on hyvä koota hankkeen toteuttamisessa tarvittava aineisto, kuten kartat ja tiedot kiinteistön sijaintipaikan pohjaveden laadusta.Oppaassa on lukuisia esimerkkejä erilaisiin maa- ja kallioperäolosuhteisiin oikein rakennetuista rengas- ja porakaivoista, sekä virheellisesti sijoitetuista kaivoista. Erityistä huomiota on kiinnitetty pohjaveden likaantumisriskiin tai jo tapahtuneeseen likaantumiseen.Opas on tarkoitettu kiinteistönomistajille, kuntien viranomaisille, konsulteille ja muille asiasta kiinnostuneille. Opas täydentää Suomen ympäristökeskuksen aikaisemmin julkaisemia kaivoja koskevia oppaita, ohjeita, sopimusmalleja ja mallipiirustuksia. Se ei sisällä ohjeita kaivojen rakentamisesta.Oppaassa on lukuisia piirroksia, kaavioita ja valokuvia, kun taas tekstiosuus on suhteellisen lyhyt. Kirjassa on runsaasti viitteitä kaivoveden parantamisesta sekä pohjaveden laadusta ja tutkimuksista. 
  • Palttala, Outi; Erat, Bruno (Ympäristöministeriö, 2009)
    Suomen ympäristö 32/2009
    Kestävä kylä -tutkimuksessa on dokumentoitu kahden uuden ekokylän, Bromarvin ekokylän ja Kangasalan Yhteiskylän ominaisuuksia ja seurattu niiden asukkaiden elämäntapaa, asumisen ja liikenteen energiankulutusta sekä vesi- ja jätehuoltoa. Kylien paikallista uusiutuvaa energiaa käyttävien lämpölaitosten ansiosta niiden asumisen hiilidioksidipäästöt olivat murto-osa tavanomaisesti rakennettujen vertailualueiden päästöistä. Asukkaiden asenteiden ja elämäntilanteiden merkitys osoittautui jopa rakenteellisia eroja suuremmaksi energiankulutuksen määriä vertailtaessa. Elämäntavan sovittaminen paikallisiin olosuhteisiin antaa esimerkkien perusteella mahdollisuudet ekologisesti kestävään maaseutuasumiseen.
  • Salminen, Jani; Tikkanen, Sarianne; Koskiaho, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 16/2017
    Tämä raportti sisältää Kohti vesiviisasta kiertotaloutta –hankkeen keskeiset tulokset, havainnot ja johtopäätökset. Raportti sisältää kokonaisvaltaisen synteesin kiertotalouden ja vesikysymysten kytkennöistä, yhteensovittamisesta ja yhtäaikaisesta optimoinnista. Kiertotaloudella tarkoitetaan talousjärjestelmää, jossa tuotteisiin sisältyvä arvo ja luonnonvarat pidetään tuottavassa käytössä mahdollisimman pitkään. Tavoitteena on vastata globaaleihin ja paikallisiin kestävyysongelmiin, joista yksi keskeisimpiä on puhtaan makean veden riittävyys. Vesiviisaassa kiertotaloudessa vettä käytetään tehokkaasti sen hukka minimoiden, veteen sen käytön aikana liuenneet aineet ja sitoutunut energia otetaan talteen ja palautetaan kiertoon. Kiertotalouden veteen kohdistuvat riskit hallitaan ja pinta-, meri- ja pohjavesiekosysteemeihin kohdistuvia paineita vähennetään. Vesiviisaan kiertotalouden ratkaisut liittyvät näihin teemoihin; veden hukan vähentämiseen, veden käytön tehostamiseen, aineiden ja energian talteenottoon ja veden kierrättämiseen ja uudelleenkäyttöön. Vesiin ja vesivaroihin liittyvien kestävyysongelmien ratkaisemisessa myös kulutusvalinnoilla ja sekä yksityisen että julkisen sektorin hankinnoilla on keskeinen merkitys. Hankeraportissa kuvataan veden ja vesiekosysteemien kytkennät veteen. Keskeisenä esittämisen tapana toimii aiheesta tuotettu infograafi ja sen sisältöjä avaavat tekstit. Vesiviisas kiertotalous on konseptina uusi ja sen hahmottaminen edellyttää tarkkaa käsitystä vesien käytön ja kuormituksen nykytilasta. Tässä raportissa esitetään hankkeessa laaditun, käyttöön otettua vettä (tekninen vesi) koskevan vesitilinpidon tulokset ja niiden pohjalta lasketut vesitehokkuuden tunnusluvut. Teknisellä vedellä tarkoitetaan ihmisen ekosysteemistä teknosysteemiin tyypillisesti pumppaamalla ottamaa vettä. Tarkastelu kattaa koko Suomen kansantalouden 150 toimialan jaotuksella. Fosfori- ja typpikuormituksen osalta esitetään tarkennettu arvio eri toimialojen aiheuttamasta vesistökuormituksesta. Lisäksi on arvioitu tuontituotteiden aiheuttamaa vedenkulutusta. Vesiviisaan kiertotalouden ratkaisuja ja niihin liittyviä ohjauskeinomahdollisuuksia on tarkasteltu veden kannalta keskeisten, vesi-intensiivisten toimialojen kautta. Ohjauskeinojen osalta on painotettu kansainvälisiä esimerkkejä ja raportti sisältää esimerkkikuvauksia olemassa olevista vesiviisaan kiertotalouden ratkaisuista. Elintarvikeketjun kiertotalouteen liittyviä tarpeita ja mahdollisuuksia kuvataan Etelä-Satakunnan Pyhäjärviseudun tapaustarkastelun kautta. Raportin lopussa esitetään 12 johtopäätöstä vesiviisaasta kiertotaloudesta, sen tavoitteista ja niiden edistämisestä.
  • Unknown author (Pirkanmaan ympäristökeskus & Hämeen ympäristökeskus, 2008)
    Ympäristöopas
    Ensimmäiset kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmat valmistuivat kunnissa vuonna 2004. Nyt vesihuollon kehittämissuunnitelmien osalta ollaan siirtymässä niiden päivitysvaiheeseen Tämä julkaisu on laadittu ensisijaisesti kunnan vesihuollon kehittämisestä vastaavan tahon tueksi arvioitaessa olemassa olevan suunnitelman sisältöä ja päivittämistarvetta. Julkaisu ei pyri olemaan kuntia sitova, vaan sen tavoitteena on antaa suunnitteluun osallistuville esimerkkejä ja suuntaviivoja strategisluonteisen vesihuollon kehittämissuunnitelman laatimiseksi. Tavoitteena on tuoda esiin myös uusia näkökulmia helpottamaan suunnitelman sisällön laadintaa ja korostaa vesihuollon merkittävyyttä välttämättömyyspalveluna.
  • Santala, Erkki (Vesihallitus, 1973)
    Vesihallitus. Tiedotus 52
  • Lonka, Harriet; Nikula, Jussi (Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, 2008)
    KASra 1/2008
    Hankkeen tavoitteena oli kehittää kaupunkitulvien torjunnan tarpeet huomioon ottavia suunnittelukäytäntöjä kunnissa. Tarkastelun kohteena olivat kaupunki- ja vesistötulvariskit erityyppisissä olosuhteissa: merenrannikolla, jokivarren alueella, sisämaan taajamissa laaja-alaisten hulevesiverkostojen alueella sekä niin kutsutuilla toiminta-alueilla (esim. logistiikkakeskukset ja suurmyymäläalueet). Hanke paneutui erityisesti maankäytön suunnittelun prosessiin ja yhteistoimintaan maankäytön sekä kuntateknisen suunnittelun ja vesihuollon tarpeiden välillä. Hanke tarkasteli kohdekuntien alueella ajankohtaisia kaava- ja yleissuunnitteluhankkeita sekä niissä käytettyjä ja käytettävissä olevia ratkaisuja hulevesien ja tulvariskien hallitsemiseksi. Hankkeeseen osallistuivat Anjalankosken, Haminan, Imatran, Joutsenon, Kotkan, Kouvolan, Kuusankosken ja Lappeenrannan kaupungit. Osallistujat edustivat näiden kaupunkien ja kaupunkien liikelaitosten virkamiehiä maankäytön suunnittelun, kuntatekniikan ja vesihuoltolaitosten sektoreilta. Hankkeen koordinoinnista vastasivat Kaakkois-Suomen ympäristökeskus ja Gaia Consulting Oy. Hankkeen aikana toteutettiin yksi teemahaastattelu kussakin kaupungissa, viisi yhteistä teemaryhmätapaamista sekä hankkeen loppuseminaari, joka pidettiin Kouvola-talolla 17.10.2007.
  • Orsi, Francesco; Ciolli, Marvo; Primmer, Eeva; Varumo, Liisa; Geneletti, Davide (Butterworth Scientific, 2020)
    Land Use Policy 99 : 104840
    Forests cover about 40 % of the European Union (EU), providing a wide spectrum of invaluable ecosystem services to more than half a billion people. In order to protect and harness this crucial asset, EU policies are advancing multifunctional management. This study lays a basis for such an effort by mapping the supply of key forest ecosystem services (FES) across the entire EU: wood, water supply, erosion control, pollination, habitat protection, soil formation, climate regulation and recreation. To further support the operationalization of multifunctionality and targeting of policies, our analysis delineates hotspots, assesses synergies and tradeoffs, and identifies spatial bundles. We generated maps at 1-km resolution starting from existing datasets through simple modelling (Tier 1). Out of these maps, we denoted the highest supplying pixels (i.e. top 20 %) as hotspots, and performed correlation analysis to detect synergies and tradeoffs. Finally, we used cluster analysis to identify FES bundles. Our analysis shows that hotspots of single FES are spread across the entire EU and that forests of mountain regions and Central Europe (particularly France, Germany, Slovakia) supply significant amounts of multiple FES. The cluster analysis resulted in four bundles: “balanced” in the northeast, “wood & water” in the center, “soil carbon” in the north and “rural-recreational” in the south. While a purely quantitative analysis of the produced maps may be misleading because of the strong links between FES supply and climatic and socio-economic conditions, overlaying hotspots and bundles with administrative layers can be a first step to inform about the role of different countries and regions in securing the sustainable supply of European FES.
  • Unknown author (Vesihallitus, 1974)
    Vesihallitus. Tiedotus 64
  • Pirkanmaan ympäristökeskus (Pirkanmaan ympäristökeskus, 2008)
    PIRra 5/2007
    Tämä raportti koskee Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaa. Seurantasuunnitelman laadinta perustuu ensisijaisesti SOVA-lakiin (laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista 8.4.2005/200). Ympäristöhaittojen ehkäisemisen ja vähentämisen ohella on seurannalle asetettu myös suunnitelman toteutuksen edistämiseen liittyviä päämääriä. Yleisenä päämääränä on lisäksi edistää ympäristövaikutusten huomioon ottamista alemman tason suunnittelussa. Seuranta kertoo, mihin suuntaan vesihuollossa ollaan maakunnan tasolla menossa ja mitkä ovat tulevat kehittämistarpeet. Seurantaan kytkeytyy myös muita tahoja, kuten Pirkanmaan liitto sekä alueen kunnat.
  • Pirkanmaan ympäristökeskus (Pirkanmaan ympäristökeskus, 2008)
    PIRra 6/2007
    Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma on vesihuoltolain mukainen viranomaisten ja kuntien yhdessä laatima yleissuunnitelma, jossa esitetään strategiset tavoitteet ja suunnitelma Pirkanmaan vesihuollon ylikunnalliselle kehittämiselle. Kehittämissuunnitelmasta laaditussa toimenpideohjelmassa hankkeet on asetettu alustavaan toteuttamisjärjestykseen niiden valmiusasteen, kiireellisyyden ja vaikuttavuuden perusteella. Toimenpideohjelma on laadittu viranomaisten suunnittelun apuvälineeksi. Tehtyjä hankekohtaisia tarkasteluja ja hankkeiden vertailua hyödynnetään mm. valtion vesihuollon tukitoimenpiteiden suunnittelussa ja ennakoinnissa sekä rahoitus-/avustushakemusten käsittelyssä. Toimenpideohjelma on hyväksytty Pirkanmaan ympäristökeskuksessa ja Pirkanmaan maakuntahallituksessa. Toimenpideohjelmaa on varauduttu päivittämään vuosittain.
  • Orvomaa, Mirjam (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 40/2008
    Hankkeen ensisijaisena tarkoituksena oli selvittää pohjavedenottamoiden suoja-alueiden sijainti, maankäyttöä sekä suojelumääräysten toteutumista ympäristö- ja maa-ainesottoluvissa. Pohjavedenottamokohtaiset suoja-alueet olivat ensimmäinen keino suojella pohjavesiä vesilain voimaantulosta vuodesta 1961 lähtien. Pääosa suoja-aluepäätöksistä on tehty jo yli 20 vuotta sitten. Suomessa on noin 230 pohjavedenottamoa joilla on vesilain mukainen suoja-alue. Ottamotoiminta oli edelleen käynnissä noin 80 % suoja-alueilla sijaitsevista pohjavedenottamoissa. Suoja-alueen laajuus oli usein sidoksissa pohjavesialueen kokoon, mutta poikkeuksiakin löytyy. Pinta-alat vaihtelivat muutamasta hehtaarista ja tuhanteen hehtaarin. Suoja-alueita ei ole rajattu aina hydrologisin perustein, vaan rajaukset perustuivat osittain kiinteistörajoihin. Suoja-alueelle määrättiin toiminnallisia rajoituksia, joiden tavoitteena oli ylläpitää pohjaveden hyvää laatua. Verratessa muutoksia suoja-alueiden määräyksissä vuosikymmenten välillä voidaan todeta, että ne olivat tiukentuneet myöntämisajankohdan voimassa olevan lainsäädännön mukaan. Pohjavettä vaarantavia riskitekijöitä oli usein sallittu sijoitettavaksi suoja-alueiden välittömään läheisyyteen ja ne saattoivat sijaita vedenottamon muodostumisalueella vaikka ne eivät sijoittuneet suoja-alueelle. Maankäyttömuodot olivat muuttuneet riskialttiimmaksi useilla suoja-alueilla. Kaavoituksessa vedenottamoiden suoja-alueita ei oltu erikseen mainittu. Pohjavedenottamoiden suoja-alueille myönnetyissä ympäristöluvissa oli vain osassa otettu huomioon suoja-alue ja sen määräykset. Suoja-alueilla sijaitsi useita satoja vanhoja maa-ainesottoalueita. Lisäksi voimassa olevia maa-ainesottamislupia oli noin 60 kpl. Uusimmat alueille myönnetyt luvat olivat voimassa 2020-luvun alkuun asti. 1990-luvun puolivälin jälkeen suoja-alueita on perustettu vähän osittain niiden rinnalle tulleen suojelusuunnitelmien vuoksi. Vedenottamoiden suoja-alueista 74 oli sellaisia joille on myös laadittu pohjavesialueiden suojelusuunnitelma. Suoja-alueiden muodostamisen tarpeellisuudesta lainsäädännön ja vesipuitedirektiivin suojelutavoitteiden parantuneessa nykytilanteessa voidaan tutkimuksen johtopäätöksenä todeta, että suoja-alueen perustaminen on edelleen toimiva vaihtoehto pohjaveden suojelemiseksi.