Browsing by Subject "vesikasvit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-15 of 15
  • Pieterse, Arnold; Rytkönen, Mari; Hellsten, Seppo (Finnish Environment Institute, 2009)
    Reports of the Finnish Environment Institute 15/2009
  • Unknown author (Miljöministeriet, 30.1)
    Miljöförvaltningens anvisningar 9sv/2006
    Syftet med anvisningen är att framhäva betydelsen av förhandsplanering och förebyggande arbetarskydd samt lämplig utrustning och tillräckliga kunskaper om hur man rör sig till sjöss vid användningen av båtar i uppgifter inom miljöförvaltningen. I anvisningen behandlas också övriga uppgifter inom miljöförvaltningen som utförs till sjöss, såsom selektivt fiske, dykning och slåtter av vattenväxter.
  • Lindholm, Marja; Alahuhta, Janne; Heino, Jani; Hjort, Jan; Toivonen, Heikki (Springer Link, 2020)
    Hydrobiologia 847 (2020)
    Functional homogenisation occurs across many areas and organism groups, thereby seriously affecting biodiversity loss and ecosystem functioning. In this study, we examined how functional features of aquatic macrophytes have changed during a 70-year period at community and species levels in a boreal lake district. At the community level, we examined if aquatic macrophyte communities showed different spatial patterns in functional composition and functional richness in relation to main environmental drivers between the time periods. We also observed each species in functional space to assess if species with certain sets of traits have become more common or rare in the 70-year study period. We found changes in the relationship between functional community composition and the environment. The aquatic macrophyte communities showed different patterns in functional composition between the two time periods, and the main environmental drivers for these changes were partly different. Temporal changes in functional richness were only partially linked to concomitant changes in the environment, while stable factors were more important. Species’ functional traits were not associated with commonness or rarity patterns. Our findings revealed that functional homogenisation has not occurred across these boreal lakes, ranging from small oligotrophic forest lakes to larger lakes affected by human impacts.
  • Issakainen, Jouni; Kemppainen, Eija; Mäkelä, Katariina; Hakalisto, Sirkka; Koistinen, Marja (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristö 13/2011
    Hentonäkinruoho (Najas tenuissima) ja notkeanäkinruoho (Najas flexilis) ovat Suomessa erittäin uhanalaisia ja luonnonsuojeluasetuksen mukaan erityisesti suojeltavia ja rauhoitettuja lajeja. Ne kuuluvat Euroopan Unionin luontodirektiivin liitteisiin II ja IV. Näkinruohot ovat uhanalaisia koko maailmassa, ja Suomella on merkittävä kansainvälinen vastuu niiden säilymisestä. Tässä suojeluohjelmassa esitellään tunnetut näkinruohojen kasvujärvet sekä annetaan suosituksia kannan suojelusta, kasvupaikkojen hoidosta, seurannasta ja jatkoselvityksistä. Näkinruohot ovat yksivuotisia uposkasveja, joiden biologiaa ja esiintymistä ei tunneta kunnolla. Lajien nykytilaa selvitettiin vuosina 2008–2010 useimmilla kasvujärvillä sukeltamalla. Tunnettuja nykyesiintymiä on Suomen kaakkoisosassa seitsemän elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) alueella. Lajit suosivat Salpausselkien liepeillä olevia luontaisesti kirkkaita, mutta rehevähköjä, pohjavesivaikutteisia järviä. Hentonäkinruohoa kasvaa edelleen 16 järvessä ja yhdessä Suomenlahden jokisuistossa, notkeanäkinruoho tunnetaan enää vain neljästä järvestä. Viidessä järvessä olevat näkinruohojen populaatiot arvioitiin tässä työssä elinvoimaisiksi. Vesien rehevöityminen ja siitä seuraava veden samentuminen, pohjien liettyminen ja muun vesikasvillisuuden runsastuminen ovat muuttaneet kasvupaikkoja näkinruohoille sopimattomiksi. Näkinruohojen populaatiot ovat supistuneet monin paikoin yksittäisiksi versoiksi tai ohuiksi nauhamaisiksi kasvustoiksi. Alle puolet näkinruohoesiintymistä sijaitsee Natura 2000 -alueilla, joista osaan on perustettu luonnonsuojelualueita. Näkinruohojen kantojen ylläpitäminen ja elvyttäminen edellyttävät kasvujärvien ja niiden valuma-alueiden vesiensuojelun tehostamista ja ravinnekuorman rajoittamista. Joillakin kasvujärvillä tarvitaan myös hoitotoimia. Näkinruohojen seuranta tulee toteuttaa luontodirektiivin edellyttämässä laajuudessa. Lajien ja niiden elinympäristöjen seurantaan tulee liittää tehostettu vedenlaadun seuranta.
  • Hynynen, Juhani; Aalto, Aira; Harju, Tuija (Pohjois-Karjalan ympäristökeskus, 2007)
    PKAra 7/2007
    Pohjois-Karjalan vesistöjen tilan parantaminen -hankkeen vesikasviosiossa arvioitiin kymmenen hajakuormituksen rasittaman metsäjärven ekologista tilaa vesikasvien perusteella. Kohdejärvistä osa oli veden ravinteisuuden perusteella lähellä luonnontilaa, osa lievästi rehevöityneitä ja osa rehevöityneitä. Järvistä osa oli latvajärviä ja osa alempana vesistöalueilla sijaitsevia. Tutkittujen järvien todettiin pääsääntöisesti olevan vesikasvillisuuden lajistokoostumuksen ja runsauden perusteella ekologiselta tilaltaan erinomaisia tai hyviä. Kolme järvistä ei saavuttanut vähintään hyvä tilaa. Luokitusta tulee kuitenkin pitää suuntaa antavana, koska pohjoiskarjalaiset järvet erosivat vesikasvilajistoltaan ja kasvillisuuden runsaudeltaan vertailujärvinä käytetyistä pohjois- ja eteläsavolaisista sekä kainuulaisista järvistä. Luotettavampi luokittelu vaatisi vertailujärvien sijoittumista maantieteellisesti lähelle kohdejärviä. Vertailujärvien tulisi myös olla valuma-alueiden maankäytöltään ja morfologialtaan samantyyppisiä kohdejärvien kanssa.
  • Vieira, Denner S.; García‐Girón, Jorge; Heino, Jani; Toivanen, Maija; Helm, Aveliina; Alahuhta, Janne (John Wiley & Sons Ltd., 2021)
    Journal of Biogeography 48: 5
    Aim: Range size conservatism suggests that closely-related species maintain geographic ranges of similar extent. However, consensus regarding this suggestion has not been reached. To shed more light on this phenomenon, we studied freshwater plant range size conservatism, range overlap and environmental niche conservatism using congeneric species comparison in two continents. In addition, we investigated whether a phylogenetic signal is found in the range sizes of aquatic plants. Location: Europe and North America. Taxon: Freshwater plants. Methods: Across spatial resolutions (50 km2, 100 km2 and 200 km2), we applied Spearman correlations among 347 and 730 pairs of congeneric species in Europe and North America, respectively, and 63 pairs shared between them. In addition, Spearman correlations were used to evaluate how the degree of spatial overlap influences range sizes and which environmental variables explain variation in range sizes. Brownian evolutionary model was used to assess the phylogenetic signal in species range sizes. Results: We found no evidence of range size conservatism across spatial resolutions for any species and species shared between the continents. In addition, range sizes of more closely related species did not overlap geographically more than those of distantly related ones and no support for environmental niche conservatism was evidenced. Main conclusions: We found that aquatic plants show no range size conservatism in the Northern Hemisphere. This means that it is challenging to define different range sizes of freshwater plants through species traits. Furthermore, we are unable to predict unknown distributions of extant aquatic plant species based on known distributional attributes of closely related species. However, our findings suggest that the interpretations of previous investigations on the range sizes of aquatic plants remain valid due to lack of range size conservatism. These practical implications encourage studying range size conservatism across realms and regions, especially for understudied organismal groups.
  • Alahuhta, Janne; Lindholm, Marja; Baastrup-Spohr, Lars; García-Girón, Jorge; Toivanen, Maija; Heino, Jani; Murphy, Kevin (Elsevier, 2021)
    Aquatic Botany 168: 103325
    Broad-scale studies of species distributions and diversity have contributed to the emergence of general macroecological rules. These rules are typically founded on research using well-known terrestrial taxa as models and it is thus uncertain whether aquatic macrophytes follow these macroecological rules. Our purpose is to draw together available information from broad-scale research on aquatic macrophytes growing in lakes, ponds, wetlands, rivers and streams. We summarize how different macroecological rules fit the patterns shown by freshwater plants at various spatial scales. Finally, we outline future actions which should be taken to advance macroecological research on freshwater plants. Our review suggested that some macroecological patterns are relatively well-evidenced for aquatic macrophytes, whereas little information exists for others. We found, for example, that the species richness-latitude relationship follows a unimodal pattern, and species turnover prevails over species nestedness, whereas higher nestedness-related richness differences are found in low beta diversity regions. Contrary to terrestrial plants, climate or history seem not to be dominant determinants explaining these broad-scale patterns; instead local explanatory variables (e.g., water quality, such as alkalinity and nutrients, and hydromorphology) are often important for freshwater plants. We identified several knowledge gaps related, for example, to a smaller number of studies in lotic habitats, compared with lentic habitats, lack of spatially-adequate aquatic plant studies, deficiency of comprehensive species traits databases for aquatic macrophytes, and absence of a true phylogeny comprising most freshwater plant lineages. We hope this review will encourage the undertaking of additional macroecological investigations on freshwater plants across broad spatial and temporal scales.
  • Lindholm, Marja; Alahuhta, Janne; Heino, Jani; Toivonen, Heikki (Wiley Online Library, 2020)
    Ecography 43 2 (2020)
    It has been predicted that spatial beta diversity shows a decreasing trend in the Anthropocene due to increasing human impact, causing biotic homogenisation. We aimed to discover if vascular aquatic macrophyte communities show different spatial patterns in beta diversity in relation to land use and environmental characteristics in different decades from 1940s to 2010s. We aimed to discover if spatial structures differ between species-, phylogeny- and functional-based beta diversity. We used presence–absence data of aquatic macrophytes from five decades from small boreal lakes. We utilized generalised dissimilarity modelling to analyse spatial patterns in beta diversity in relation to environmental gradients. We found that lake elevation and pH were the most important variables in each decade, while land use was not particularly important in shaping beta diversity patterns. We did not find signs of a decreasing trend in spatial beta diversity in our study area during the past 70 yr. We did not find signs of either biotic homogenisation or biotic differentiation (taxonomic, phylogenetic or functional). Vascular aquatic macrophyte communities showed only slightly different beta diversity patterns in relation to human impact across decades. The patterns of different facets of beta diversity diverged only slightly from each other. Lake position in the landscape, reflecting both natural connectivity and lake characteristics, explained the patterns found in beta diversity, probably because our study area has faced only modest changes in land use from 1940s to 2010s when compared globally. Our study highlights the fact that biotic homogenisation is not an unambiguous process acting similarly at all spatial and temporal scales or in different environments and different organism groups.
  • Kuoppala, Minna; Hellsten, Seppo; Kanninen, Antti (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 36/2008
    Vesistöseurannat olivat ennen EY:n vesipolitiikan puitedirektiivin voimaantuloa painottuneet veden fysikaalis-kemialliseen laatuun, ja biologisten laatutekijöiden seuranta oli jäänyt kasviplanktonia lukuun ottamatta vähäiselle huomiolle. Etenkin vesikasvitutkimukset ovat olleet harvalukuisia ja menetelmiltään vaihtelevia. Tässä hankkeessa Eurooppalaisille tutkimuslaitoksille tehdyn kyselyn perusteella vesikasvillisuuden seurantamenetelmien kehitystoiminta on vilkasta. Laadunvarmistuksen menettelytavat ja ohjeisto puuttuvat kuitenkin miltei täysin lukuun ottamatta jokitutkimuksiin kehitettyä MTR-ohjeistoa. Kyselyn perusteella voidaan todeta CEN-standardeja tulkitun melko väljästi ja menetelmien olevan erittäin kirjavia. Käsillä olevassa kehityshankkeessa käydään läpi yksityiskohtaisesti vesikasvitutkimukseen liittyvät CEN-standardit ja niiden antamat suuntaviivat menetelmien kehittämiselle Suomessa. Suomessa järvien vesikasvitutkimusten menetelmäkehitys on ennen Life-Vuoksi (v. 2001-2004) projektia ollut vähäistä lukuun ottamatta biologitoimisto Jari Venetvaaran kehittämää Najas-ohjelmistoa ja siihen liittyvää linjamenetelmää. Life-Vuoksi hankkeessa suositeltu ns. päävyöhykelinjamenetelmä noudattaa hyvin CEN-standardia ja muodostaa siten perustan myös laadunvarmistuksen kehittämiselle. Jokien osalta ei vastaavaa menetelmäkehittelyä ole tehty eikä sen suhteen voida antaa suosituksia. Raportissa kuvataan yksityiskohtaisesti järvissä tehtävä vesikasvitutkimus vaiheineen ja laaditaan suuntaviivat laadunvarmistukselle. Kansallinen ohjeisto perustuu SYKEn toimimiseen vastuullisena koordinoijana, kun taas varsinainen kehitystoiminta voi keskittyä edelleen alueellisiin ympäristökeskuksiin. Laadunvarmistuksen kehittämisessä tarvitaan yhteistyötä eri toimijoiden ja viranomaisten kesken sekä selkeää työnjakoa ja resurssien yhteistä suuntaamista. Raportti on suurelta osin kirjoitettu viranomaisten tekemän perusseurannan tarpeita varten, mutta soveltuu suoraan myös toiminnallista seurantaa tekevien konsulttien käyttöön. Ehdotettu laadunvarmistuksen menettelytapa käy myös tutkinnallisen seurannan tarpeisiin.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 30.1)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 9/2006
    Oppaan tarkoituksena korostaa ennakkosuunnittelun ja ennaltaehkäisevän työsuojelun sekä asiamukaisen kaluston ja riittävien vesilläkulkemistaitojen merkitystä käytettäessä veneitä ympäristöhallinnon tehtävissä. Oppaassa on käsitelty myös muita vesillä tapahtuvia ympäristöhallinnon tehtäviä, kuten hoitokalastusta, sukellustoimintaa ja vesikasvien niittoa.
  • Laita, Milla; Tarvainen, Anne; Mäkelä, Ari; Sammalkorpi, Ilkka; Kemppainen, Eija; Laitinen, Liisa (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 20/2007
  • Vuori, Kari-Matti; Hellsten, Seppo; Järvinen, Marko; Kangas, Pentti; Karjalainen, Satu Maaria; Kauppila, Pirkko; Meissner, Kristian; Mykrä, Heikki; Olin, Mikko; Rask, Martti; Rissanen, Jouko; Ruuhijärvi, Jukka; Sutela, Tapio; Vehanen, Teppo (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 35/2008
  • Leka, Jarkko; Toivonen, Heikki; Leikola, Niko; Hellsten, Seppo (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 18/2008
    Vesikasvillisuus on yksi järvien ekologisen tilan arvioinnissa käytettävistä eliöryhmistä. Vaikka Suomessa  on tehty lukuisia vesikasvitutkimuksia, niiden tuloksia ei ole aiemmin laajassa mitassa käytetty järvien ekologisen tilan luokittelussa. Työn tavoitteena on arvioida järvien vesikasvillisuuteen perustuvia ekologisen laadun muuttujia suhteessa vuoden 2002 järvityypittelyehdotukseen. Lisäksi työssä on tarkasteltu vertailujärvien lajimäärän vaihtelua Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä ja sen merkitystä ekologisen tilan luokittelussa sekä selvitetty järvityyppien erottumista toisistaan tyypeille luontaisten vesi- ja rantakasviyhteisöjen ominaisuuksien perusteella. Vertailujärvien keskimääräinen kokonaislajimäärä oli pienin tunturijärvissä ja suurin suurissa, kohtalaisen humuspitoisissa järvissä sekä luontaisesti runsasravinteisissa järvissä. Kuormitetuissa järvissä vesi- ja rantakasvien kokonaislajimäärä ja hydrofyyttien lajimäärä on yleensä suurempi kuin vertailujärvissä. Vesi- ja rantakasvien lajimäärä on alhaisempi Pohjois-Suomen vertailujärvissä kuin Etelä-Suomen vertailujärvissä. Näyttäisikin perustellulta käsitellä Pohjois-Suomen järviä erikseen ekologisen tilan arvioinnissa. Elomuotojen runsausosuudet poikkesivat toisistaan eri järvityyppien vertailuolojen välillä, mikä viittaa järvityyppien välisiin luontaisiin eroihin vesi- ja rantakasvillisuuden koostumuksessa. Kun tarkastellaan ekologisen tilan luokittelussa mukana olleita neljää järvityyppiä, lajimuuttujista sopivimpia ekologisten laatusuhteiden laskemiseen olivat tyyppilajien suhteellinen osuus, prosenttinen mallinkaltaisuus ja lajimäärä. Kasvillisuuden runsauteen perustuvista muuttujista soveltuvimpia ekologisten laatusuhteiden laskemiseen olivat meso-eutrofia -lajien ja oligotrofia -lajien runsausosuus sekä pohjalehtisten runsausosuus.
  • Karjalainen, Satu Maaria; Välimaa, Anna-Liisa; Hellsten, Seppo; Virtanen, Elina (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 18/2017
    Koillismaalla vesistöjen virkistyskäyttöä ja kalastusta on haitannut järviin yhä laajemmin levinnyt kanadanvesirutto (Elodea canadensis). Vesiruton hyötykäyttö – riesasta raaka-aineeksi -hankkeessa vesirutolle etsittiin erilaisia hyötykäyttötapoja, jotta vesistöstä nostettu suuri kasvimateriaali ja sen sisältämät aineet saataisiin hyödynnettyä kierto- ja biotalouden tavoitteiden mukaisesti. Neljällä Koillismaan järvellä tutkittiin kasvibiomassan määrää sekä näytealoilta että veneestä käsin kaikuluotausmenetelmällä. Tutkimusjärvistä kolmella selvitettiin lajin koostumusta sekä sen vaikutusta ihmiselle haitallisiin mikrobeihin ja kasvipatogeeneihin. Lisäksi testattiin kasvimateriaalin sopivuutta biokaasun tuotantoa varten ja tutkittiin tämän prosessin tuloksena syntyvän rejektin eli mädätejäännöksen soveltuvuutta jatkokäyttöön muun muassa maanparannusaineena. Kaikuluotausmenetelmällä pystyttiin arvioimaan suuntaa-antava suuruusluokka järven kaikkien vesikasvien biomassalle. Kuitenkin tarkempaa ja luotettavampaa biomassa-arviota varten tulisi vertailunäytealoja sijoittaa koko uposkasvillisuuden esiintymisen syvyysvyöhykkeille riittävä määrä. Biomassan sisältämät aineet olivat lähes täysin kuiva-aineessa, koska vesirutosta veden mukana poistunut ainemäärä oli vähäinen. Vaikka aineet ovat suurimmaksi osaksi sitoutuneet kasviin, on suositeltavaa poistaa vesirutto vesistöstä siten, etteivät ravinteet pääse valumaan takaisin vesistöä rehevöittämään. Tutkituissa järvissä vesiruton raskasmetallipitoisuudet eivät pääsääntöisesti rajoita vesiruton hyötykäyttöä, johon on monia mahdollisuuksia. Kasvibiomassan havaittiin sopivan hyvin biokaasutuksen syötemateriaaliksi korkean metaanintuottopotentiaalinsa ansiosta. Biokaasutuksen mädätysjäännöksenä syntyvä rejekti sisältää huomattavia määriä pää- ja hivenravinteita, joten se on myös arvokasta lannoitusainetta. Joidenkin ravinteiden osalta rejektin käyttö vaatisi kuitenkin myös täydennyslannoitusta. Rejektin havaittiin estävän siementen itämistä laboratorio-olosuhteissa, joten sillä saattaa olla kasvien kasvua rajoittavia vaikutuksia myös pelto-olosuhteissa, mikä tulisi ottaa huomioon rejektin levityspaikan ja -ajankohdan suunnittelussa. Lisäksi tulee huomioida myös rejektin käyttöä ja levitystä koskeva lainsäädäntö sekä tukiehdot. Vesiruttoa voi olla mahdollista hyödyntää myös viljelykasvien kasvitautien biologisessa torjunnassa. Vesirutolla ja siitä poistuvalla vedellä havaittiin perunarupea aiheuttavien sädebakteerien ja joidenkin kasvipatogeenisten sienten kasvua estäviä/hidastavia biologisia ominaisuuksia laboratorio-oloissa. Torankijärvessä havaittu vesiruton suuri mangaanipitoisuus, Kuusamojärven vesiruton alumiinipitoisuus ja kaikkien tutkittujen järvien vesiruttojen rautapitoisuudet rajoittavat kuitenkin vesiruton elintarvike- ja rehukäyttöä. Rehukäyttöä suunniteltaessa tulisikin aina määrittää kasvimassan kemiallinen koostumus ja erityisesti hivenaineiden pitoisuudet etukäteen. Tutkimustulosten perusteella vesirutto ei ole ravitsemuksellisesti niin arvokasta eikä turvallista käytettäväksi ihmisravintona, että sille kannattaisi hakea työlästä ja kallista uuselintarvikestatusta. Näiden tulosten perusteella vesirutto ei myöskään näyttäisi soveltuvan käytettäväksi säilöntäaineena kosmetiikassa tiettyjen bakteerien kasvunestoon. Tutkimuksessa koottu aineisto koostui neljästä järvestä ja suhteellisen pienistä näytemääristä. Tämän vuoksi suunniteltaessa vesiruton jatkokäyttöä tulisi vielä tehdä tarkentavia ja käyttötarkoitusta varten kohdistettuja analyyseja, sekä esimerkiksi peltokokeita ja maittavuuskokeita eläimille. Vesiruton kerääminen on mahdollista vain avovesikauden aikana, joten sen jatkokäyttöä varten tulisi selvittää tarpeet muun muassa esikäsittelyn, säilönnän ja varastoinnin osalta. Kasvibiomassan poistamisessa ja hyödyntämisessä huomioitavat asiat onkin koottu toimintamalliin, jossa on kuvattu eri hyötykäyttövaihtoehtojen arvoketjujen päävaiheet ja niihin vaikuttavat tärkeimmät tekijät, sekä tarvittavat toimijat eri vaiheissa. Lisäksi toimintamallissa on arvioitu eri vaihtoehtoihin liittyviä riskejä ja kehittämistarpeita. Eri käyttömuotojen kannattavuuden selvittäminen ja laajemman mittakaavan pilotointi tulisikin tehdä tulevissa hankkeissa. Pilotoinnin vetäjäksi tarvittaisiin paikallinen kehittämisyhtiö tai muu riittävän iso toimija.
  • Ljungberg, Reetta; Pikkarainen, Anna; Lehtiniemi, Maiju; Urho, Lauri (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristö 10/2011
    Julkaisussa kuvataan merialueemme keskeiset biologiset seurannat sekä niiden tuottama tieto Suomessa tavattujen meriympäristön vieraslajien levinneisyydestä ja runsaudesta. Kolmasosaa tunnetuista vieraslajeistamme ei ole tavattu seurannoissa koskaan, ja vain parin vieraslajin esiintymisestä saadaan nykyseurannoilla suhteellisen hyvä käsitys. Heikoimmin vieraslajiryhmistä tulivat esille kalat, matalien pohjien selkärangattomat ja kovien pohjien kiinni-istuvat pohjaeläimet. Kasviplankton- ja pohjaeläinseurannat ovat alueellisesti melko kattavia rannikollamme. Eläinplankton-, kala- ja makrofyyttiyhteisöjen (vesikasvit ja makrolevät) osalta seuranta on alueellisesti rajoittunut lähinnä eteläiselle merialueelle. Suuri osa vieraslajihavainnoista on peräisin seurantojen ulkopuolisista hankkeista ja kertaluontoisista tutkimuksista. Myös rannikon velvoitetarkkailut tuottavat havaintoja vieraslajeista. Vieraslajien nykyistä parempi havaitseminen vaatii osin pyyntimenetelmien kehittämistä ja osin näytteenottoverkon täydentämistä. Lisäksi viranomaisten ylläpitämien seurantojen tulosten tallentamisessa ja aineistojen saavutettavuudessa on parantamisen varaa. Tietoa vieraslajeista ja niiden tunnistamisesta tulisi toimittaa potentiaalisille vieraslajihavaintojen tuottajille, kuten kalastajille, konsulteille ja näytteiden määrittäjille, ja havaintojen ilmoittamismahdollisuuksia kehittää.