Browsing by Subject "vesipolitiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-10 of 10
  • Podsechin, Victor; Kaipainen, Heikki; Filatov, Nikolai; Bilaletdin, Ämer; Frisk, Tom; Paananen, Arto; Terzhevik, Arkady; Vuoristo, Heidi (Pirkanmaa Regional Environment Centre, 2009)
    The Finnish Environment 36/2009
    Lake Onega is the second largest lake in Europe after Lake Ladoga. The lake is located in the Karelian Republic, in the Leningradskaya and Vologodskaya regions of the Russian Federation. The area of the lake is 9800 km2, its max depth is 127 m and the average depth about 30 m. The main cities situated on the shore of the lake are Petrozavodsk and Kondopoga. The lake is connected to the Baltic Sea via the River Svir, Lake Ladoga and the Neva River. Russia is not joining the European Union (EU) in the near future. However, there is tendency to adopt the central principles of many EU directives also in Russia. Water Framework Directive (WFD) is a useful directive giving the main guidelines about how to organize water management. The aim of the project was to make an investigation of the status of Lake Onega, to assess pressures and risks into the lake and make a general plan for water protection to guarantee a good chemical and ecological status of the lake, as expressed on the WFD. One purpose of this project was to transfer Finnish knowledge and results of Finnish investigations concerning the WFD to the area of Lake Onega. In this study, many different steady-state and dynamic catchment and water quality models were used in assessing the effects of different loading scenarios. While Lake Onega preserves a good status of water as a whole, the problems with pollution and eutrophication exist in Petrozavodsk and Kondopoga Bays where anthropogenic loading is more pronounced. The excessive phosphorus loading with Petrozavodsk wastewaters should be reduced considerably to prevent further eutrophication of Lake Onega. The existing treatment removes about 55-60% of total phosphorus from Petrozavodsk wastewaters. Modern technology permits to increase this figure up to 95%. In Kondopoga Bay anthropogenic impact is most severe, the pollution is heaviest at the head of the bay throughout the year, where Kondopoga PPM withdraws wastewaters for nearly 80 years (40 years without treatment). To improve environmental conditions in Kondopoga Bay the effectiveness of wastewater treatment process at Kondopoga PPM has to be enhanced and phosphorus loading has to be reduced.
  • Rautiainen, Oona (Helsingfors universitet, 2013)
    This piece of research scrutinizes the relationship between the Grand Renaissance Dam project and the struggling Nile cooperation. It incorporates the themes of transboundary river disputes and power asymmetries within regional cooperation into a qualitative case study in order to achieve a better understanding of the hydro-political situation at the Nile Basin. It approaches the issue through qualitative content analysis of 35 interviews and uses the framework of hydro-hegemony as a theoretical explanatory tool to help in the analysis of its findings. The study analyses the different issues, processes and dynamics related to the Dam project through the different factors of presented in the framework of hydro-hegemony and counter hegemonic act presented by Mark Zeitoun and Ana Cascao. The framework states that the balance of power is the factor that ultimately determines how the riparian states interact over shared resource. The framework assumes that the overall goal of each riparian is to maximize their objectives with the certain resource through control. The control can be achieved through different and strategies. The study confirms the current view rising from the recent research literature that the Nile river basin offers an example of hydro-hegemonic power structures in a transboundary river context. There is a clear asymmetry in power relations between the riparian states which can be seen in power dynamics and in all the aspects of cooperation. The outcome of hydro-hegemony at the Nile basin can be seen in the tension between the riparian states and unequal water distribution. The most downstream riparian state Egypt has been able to establish a consolidated control over the waters of the Nile for decades but through the political changes in the region the control has been contested. One of the main results of this study is to give confirmation to the view that the hydropolitical relations at the basin are in constant transformation mostly due to the increased the bargaining power of the upstream riparian states. At the moment three main challenges are characterizing the Nile cooperation. Firstly the question of CFA was seen by most of the informants as one of the main challenges in the Nile cooperation. Secondly the issue of water allocations was brought up as the most difficult matter to solve before reaching an agreement. Thirdly the environment of mistrust and misknowledge is seen as seriously hindering the cooperation. In addition to the factors which are challenging and hindering the Nile cooperation, the study presented other types of developments which describe the current state of the Nile cooperation. Those observations can be summarized to five factors which are: change in regional power dynamics, the rise of emerging new actors, the frustration of the traditional international donors, clear upstream vs. downstream dualism and the rise of unilateral action. This study states that the main challenges of the Nile cooperation are the main points of contradiction also in the case of the Grand Renaissance Dam project. It concludes that before reaching a permanent legal and institutional framework to the region the issue of water security and water allocations must be redefined and the lack of trust between the countries must be alleviated.
  • Kanninen Antti (Pohjois-Savon ympäristökeskus, 2009)
    Suomen ympäristö 42/2009
    Julkaisussa esitellään Suomessa hyvin yleisen järvityypin, pienten humusjärvien, ekologisen tilan arviointia perustuen Pohjois- ja Etelä-Savossa vuosina 2003–2006 yhteensä 21 järvellä tehtyihin vesibiologisiin tutkimuksiin. Pintavesien ekologisen tilan arviointi ja luokittelu muodostaa pohjan nykyisille vesiensuojelun ja -hoidon tavoitteille Suomessa: vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisesti tavoitteena on vesien hyvä ekologinen tila. Pienten humusjärvien ekologinen tila on kuitenkin heikosti tunnettu, sillä biologiset seurannat ovat keskittyneet suuriin järviin. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa biologista tietoa järvityypille ominaisista vertailuoloista sekä kehittää ja arvioida tyypille soveltuvia ekologista tilaa kuvaavia muuttujia. Mukana tutkimuksessa olivat kaikki ns. biologiset laatutekijät eli vesikasvillisuus, kasviplankton, pohjaeläimistö ja kalasto, joita kaikkia tutkittiin yhteensä kuudella vertailujärvellä ja kuudella kuormitetulla järvellä. Kunkin laatutekijän ilmentämä tutkimusjärvien tila ja tutkimustuloksiin perustuvat pienten humusjärvien luokittelumenetelmien kehittämisehdotukset on esitelty laatutekijäkohtaisissa osaraporteissa. Vesikasvillisuutta koskevassa osatutkimuksessa on lisäksi vertailtu vesikasvillisuuden eri seurantamenetelmiä ja arvioitu niistä johtuvaa vaihtelua luokittelutuloksiin. Yhteenvedossa on esitelty järvien ekologisen tilan ns. yleisluokittelu sekä vertailtu eri eliöryhmiä ja luokittelumenetelmiä pienten humusjärvien tilan arvioinnissa.
  • Hämäläinen, Heikki; Aroviita, Jukka; Koskenniemi, Esa; Bonde, Anna; Kotanen, Juho (Länsi-Suomen ympäristökeskus, 2007)
    LSUra 4/2007
    Suomen joet kuuluvat pääosin pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen. EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisessa tyypittelyssä joet voidaan valuma-alueen kokonsa lisäksi varsin mielekkäästi jakaa luontaiselta geologialtaan turve- ja kangasmaiden jokiin, savimaiden jokien rajoittuessa lounais- ja etelärannikon alueelle. Tyypittelytekijöistä korkeussuhteilla on varsin vähän merkitystä Suomessa, koska korkeita vuoristoja on vähän. Tyypittelyssä lisähaasteita aiheuttavat mm. tyypin rajaamiseen liittyvät ongelmat ja järvialtaiden esiintyminen. Samoin peltomaiden tulkinta tietokannoista aiemman luontaisen tyypin mukaan voi olla vaikeaa. Pohjaeläimiä on myös Suomessa viime vuosikymmeninä käytetty jokien ekologisen tilan kuvaajana, vaikka yhtenäistä koko maata kattavaa aineistoa ei ole saatavilla. Tässä tutkimuksessa, pääosin Länsi-Suomen jokien aineistoihin perustuen, joet jakautuivat ns. vertailuoloissa hyvin alueensa tyyppeihin koskipohjaeläimistönsä perusteella. Vastaavasti ekologista luokittelua ajatellen pohjaeläimet kuvasivat hyvin ihmisen erilaisia paineita (mm. hajakuormitus, rakenteelliset muutokset) jokityypeissä. Varsin monipuolisessa vaihtoehtotarkastelussa, vesipuitedirektiivin liitteen V suosittamista luokittelumuuttujista vertailuolojen lajisto ja sen runsaussuhteet näyttivät toimivan luotettavimmin ja tehokkaimmin, kun paineiden vaikutuksia haluttiin tunnistaa ja luokitella jokivesissä. Tämä työ on osa vesipuitedirektiivin ekologista luokittelua kehittäviä hankkeita. Tähän jokien pohjaeläimistöä käsittäneeseen hankkeeseen ovat osallistuneet erityisesti Länsi-Suomen ympäristökeskus ja Jyväskylän Yliopisto ja sen rahoituksesta ovat vastanneet ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö. Eräässä toisessa hankkeessa jokivesistöjen ekologisesta luokittelusta kalojen osalta on vastannut Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitos.
  • Silvo, Kimmo; Hokka, Ville; Teiniranta, Riitta; Järvenpää, Elise; Partanen-Hertell, Marjut (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 3/2006
  • Luokkanen, Eira; Olofsson, Patrik; Hokka, Ville; Sundström, Bo (Lapland Regional Environment Centre & County Administrative Board of Norrbotten, 2008)
    The Finnish Environment 10/2008
    In TRIWA II project, realized in 2006-2008, practices for the management of Torne River, an international river basin district, were developed. For this, environmental legislation and administration in Finland and Sweden were compared and possible obstacles were charted. This included framing participation processes in water management. In addition, ecological issues were included in the project, as they form the basis for evaluating the status of the environment. The legislation and administrative systems in Finland and Sweden are very similar. There are no major differences, but in some issues, for example in forest drainage or construction in or close to the shore area, the procedures and legislation have somewhat different approach. On the other hand, in water management, the interpretation and implementation of the common Water Framework Directive have differences that influence the cooperation across the border. For example, the schedule for public hearings that pace the administrational work in addition to the directive is different in these neighbor states. People's opinion on and wishes for cooperation across border were surveyed. Even though the public participation systems are well developed both in Finland and Sweden, people feel that they are not necessarily heard in water management issues, or that their opinions are not taken into account in decision making. There is a genuine wish and need for cooperation across the border in Torne River area. Especially informal participatory processes need developing. A co-operational structure for the area is suggested. Earlier developed typologies for rivers and lakes of Torne River area were tested with fish (lakes) and phytobenthos (rivers). The results supported the typologies. Simultaneously, national classifications of the ecological status were tested. It became clear that harmonization of national indices is necessary, as the evaluation of the ecological state using fish analysis gave very different results depending on the system used. With phytobenthos, the results were very close to each other. It is obvious that the evaluation systems have to be tested and carefully chosen for the region. It also seems that the earlier suggestions for simplified typologies are usable in the area.
  • Laitinen, Jyrki; Antikainen, Riina; Borgström, Suvi; Seppälä, Jukka; Nieminen, Jenni; Maunula, Markku (Ympäristöministeriö, 2014)
    Ympäristöministeriön raportteja 19/2014
    Vesi on, vaikkakin uusiutuva, myös niukka resurssi, jonka liikakulutus ja saastuminen vaarantavat taloudellisen kasvun ja ihmisten hyvinvoinnin monin paikoin. Vesi, vesivarat ja veden käyttö liittyvät myös muihin ympäristöhaasteisiin kuten energiankulutukseen, ilmastonmuutokseen, luonnon monimuotoisuuteen ja ympäristön pilaantumiseen ja haitallisten aineiden leviämiseen. Vihreä talous tarkoittaa talousjärjestelmää, jossa ekosysteemin hyvinvointi otetaan huomioon kiinteänä osana järjestelmää. Vihreän talouden tavoitteeksi on nähty luonnonvarojen ja energian kestävä käyttö, mutta myös sosiaaliset kysymykset tulee huomioida. Vesi liittyy vihreään talouteen monin tavoin. Veteen liittyy myös erilaisia oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvoisuuskysymyksiä. Vesivarat ja vesibiomassa tarjoavat myös taloudellisen kasvun potentiaalia, kuten bioenergian raaka-ainetta, mutta myös korkeamman jalostusarvon tuotteiden valmistukseen, esimerkiksi lääke- ja kosmetiikkateollisuuden tuotteiksi. Vesialueiden virkistys- ja matkailukäyttö tuottavat merkittävää taloudellista, mutta myös muuta, kuten kulttuurista arvoa. Nämä, ja muut veden tuottamat ja siihen liittyvät ekosysteemipalvelut ovat mittavia. Veteen siis liittyy vihreän talouden näkökulmasta sekä uhkia, mutta toisaalta mahdollisuuksia. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti vesivarojen määrän ja laadun riittävyys, vesien käyttömuotojen vuorovaikutus ja taloudellisuus, energiataloudellisuus, lietteiden käsittely ja hyödynnettävyys, vesihuoltolaitosten elinkaaret sekä taloudellisuus. Tällöin korostuvat vesi-energia-ruoka -yhteyden tarkastelu ja veden määrän ja laadun vaatimukset ja kehityskohteet eri käyttömuodoissa. Vihreä talous ja vesi tarjoaa mahdollisuuksia erilaisille toimijoille Suomessa ja kansainvälisesti, mutta siinä on edelleen monia haasteita. Jatkossa vihreän talouden ja veden käytön sekä hallinnan yhteys nousee entistä vahvemmaksi. Tämän selvityksen perusteella erityisesti ekosysteemipalveluiden arvo, ympäristö- ja luonnonvarakustannukset, resurssitehokkuus sekä alueelliset suunnitelmat ja tavoitteet (esim. vesitilinpito) tarvitsevat lisäselvitystä ja jatkotutkimuksia. Tietoisuuden lisääminen on tärkeässä roolissa näiden tavoitteiden saavuttamisessa.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 16.2)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2012
    Vesienhoidon toimenpiteiden seurantajärjestelmäraportissa määritellään periaatteet, miten vesienhoitosuunnitelmissa esitettyjä toimenpiteiden toteutumista seurataan. Vesienhoitosuunnitelmien mukaisilla toimilla parannetaan Suomen pinta- ja pohjavesien tilaa. Vesienhoitosuunnitelmissa on esitetty vesien tilatavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet ja ohjauskeinot sekä niiden kustannukset. Vesienhoitosuunnitelmissa ja toimenpideohjelmissa vuosille 2010–2015 on määritelty vesimuodostumissa ja niiden valuma-alueilla tarvittavat toimenpiteet ja ohjauskeinot ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä raportissa tarkastellaan toimialakohtaisesti vesienhoitosuunnitelmissa esitettyjä toimenpiteitä, toimenpiteiden seurannan vastuutahoja, tietolähteitä sekä seurannan kehittämistarpeita. Seurantajärjestelmän avulla saadaan ajantasaista määrällistä tietoa, miten vesienhoidon toimenpiteet sekä ohjauskeinot ovat toteutuneet. Vesienhoidon seurantajärjestelmällä tuotetaan tietoa, jota tarvitaan arvioitaessa vesienhoitosuunnitelmien toimenpiteiden toteutumista. Tietoa käytetään sekä vesienhoidon kansallisen toteutumisen seurantaa että lakisääteisiä EU-raportointeja varten. Tietoa tarvitaan myös seuraavien, vuoteen 2021 ulottuvien vesienhoitosuunnitelmien ja toimenpideohjelmien valmistelussa.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2006)
    Ympräristöministeriön raportteja 20/2006
    Ympäristöministeriön 31.3.2006 asettaman työryhmän tehtävänä oli laatia malli vesienhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) mukaiseksi seurantaohjelmaksi. Seurantaohjelmamalli käsittää joet, järvet, rannikkoalueet ja pohjavedet. Mallissa on huomiotu muun lainsäädännön perusteella tehtävä ympäristön seuranta. Mallissa esitetään seurannan nykytila ja seurantaohjelman laatimisen periaatteet. Vesienhoitoalueen seurantaa tarkastellaan Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueelta valittujen esimerkkien valossa. Työryhmä luovutti raporttinsa ympäristöministeriölle 9.11.2006. Vesienhoidon seurantaohjelma (perus- ja toiminnallinen) laaditaan ensijijaisesti hyödyntämällä jo olemassa olevia viranomaisen seurantaohjelmia ja velvoitetarkkailun tarkkailuohjelmia. Seurantaohjelmiin kirjataan myös seurannan lisätarve. Lisätarpeita yksilöitiin mm. pintavesien biologisen seurannan osalta, jota on useilla seurantakohteilla lisättävä tulevina vuosina. Lisätarpeita on myös haitallisten aineiden seurannassa. Tiedossa olevien haitallisten aineiden päästöjen osalta vesistöseuranta voidaan jo aloittaa, mutta muuten on tarkoituksenmukaista selvittää tarkemmin päästölähteitä ja tehdä kartoituksia vesistöstä. Pohjavesiryhmittäisiä tilan tarkasteluja ei ole aikaisemmin Suomessa tehty, joten seurannan lisätarpeiden arviointia voitaneen arvioida parhaiten vasta vesienhoitosuunnitelmaa laadittaessa. Seurannan lisätarpeita harkittaessa tulee arvioida mahdollisuus sen toteuttamiseen valtakunnallisia tai alueellisia seurantoja kehittämällä, ympäristönsuojelulain tai vesilain mukaisesti toiminnanharjoittajien tarkkailupäätöksiä tarkistamalla tai mahdollisilla uusilla osoitettavilla määrärahoilla esim. maa- ja metsätalouden hajakuormituksen seurantaan.
  • Mannio, Jaakko; Mehtonen, Jukka; Londesborough, Susan; Grönroos, Mira; Paloheimo, Anna; Köngäs, Petrina; Kalevi, Kirsti; Erkomaa, Kirsti; Huhtala, Sami; Kiviranta, Hannu; Mäntykoski, Keijo; Nuutinen, Jari; Paukku, Raija; Piha, Henna; Rantakokko, Panu; Sainio, Pirjo; Welling, Leena (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristö 3/2011
    Projektissa kartoitettiin vesipuitedirektiivissä priorisoituja kuluttaja- ja teollisuuskäytössä olevia aineita kymmenen kaupungin yhdyskuntajätevesien puhdistamoilta lähtevässä jätevedessä, lietteessä sekä puhdistamojen alapuolisen vesiympäristön vedestä, sedimenteistä ja kaloista. Tiedot tutkittavien aineiden pitoisuuksista vesistöissä olivat puutteellisia tai olemattomia ennen kartoitusta. Tämän vuoksi oli tärkeätä tutkia pitoisuuksia niiden päästölähteillä, jätevedenpuhdistamoilta lähtevässä vedessä ja lietteessä. Näytteitä kerättiin 1-3 kertanäytettä kymmeneltä puhdistamolta. Tutkituista 29 aineesta 17 aineella korkein havainto oli alle kymmenen prosenttia pintaveden laatunormista (VOC-yhdisteitä ja pois käytöstä olevia POP-yhdisteitä). Laatunormi ylittyi lähinnä DEHP-ftalaatilla ja alkyylifenoleilla. Mono- ja dibutyylitinaa löytyi myös kaikissa tutkituissa kohteissa. Jätevedestä ei mitattu PAH- ja PBDE-yhdisteitä. Vesistöjen aineprofiili noudatteli samaa linjaa kuin havainnot jätevesistä. Pintavesinäytteistä löytyi mm. pesuaineissa ja maaleissa käytettyjä nonyylifenolietoksylaatteja. Etoksylaatteja oli enimmillään lähes saman verran kuin nonyyliryhmälle asetettu laatunormi. Myrkyllisempää hajoamistuotetta nonyylifenolia tai oktyylifenolia ei sen sijaan havaittu. Vain harvoja muita aineita havaittiin, mm. kloroformia ja 1,2-dikloorietaania alle 1 µg/l. Klassisia, jo käytöstä poistettuja torjunta-aineita kuten HCB, lindaani ja a-HCH sekä HCBD havaittiin erittäin pieniä määriä (<1 ng/l). Pintavesistä ei mitattu organotinayhdisteitä, ftalaatteja eikä PAH-yhdisteitä. Lietteistä ja pohjasedimenteistä löydettiin useita aineita, joiden pitoisuudet ylittivät tai olivat lähellä arvioituja haitattomia pitoisuustasoja. Näitä aineryhmiä olivat erityisesti orgaaniset tinayhdisteet. Muita jatkotutkimuksiin nousevia ryhmiä ovat ainakin PAH-yhdisteet, ftalaatit ja  bromatut difenyylieetterit. Kaloissa vain orgaaniset tinayhdisteet (TBT ja TPhT) ylittivät arvioidun haitattoman pitoisuustason.