Browsing by Subject "video"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-13 of 13
  • Lehtimäki, Laura (Helsingin yliopisto, 2019)
    The assessment of nonverbal interaction is currently based on observations, interviews and questionnaires. The quantitative methods for assessment of nonverbal interaction are few. Novel technology allows new ways to perform assessment, and new methods are constantly being developed. Many of them are based on movement tracking by sensors, cameras and computer vision. In this study the use of OpenPose, a pose estimation algorithm, was investigated in detection of nonverbal interactional events. The aim was to find out whether the same meaningful interactional events could be found from videos by the algorithm and by human annotators. Another purpose was to find out the best way to annotate the videos in a study like this. The research material consisted of four videos of a child and a parent blowing soap bubbles. The videos were first run by OpenPose to track the poses of the child and the parent frame by frame. The data obtained by the algorithm was further processed by Matlab to extract the activities of the child and the parent, the coupling of the activities and the closeness of child’s and parent’s hands at each time point. The videos were manually annotated in two different ways: Both the basic units, such as the gaze directions and thehandling soap bubble jar, and the interactional events, such as communication initiatives, turn-taking and joint attention, were annotated. The results obtained by the algorithm were visually compared to annotations. The communication initiatives and turn-taking could be seen as peaks in hand closeness and as alternation in activities. However, interaction events were not the only reasons that caused changes in hand closeness and in activities, so they could not be distinguished from other actions solely by these factors. There also existed interaction that was not related to jar handling, which could not be seen from the hand closeness curves. With current recording arrangements, the gaze directions could not be detected by the algorithm and therefore the moments of joint attention could not be determined either. In order to enable the detection of gaze directions in the future studies, the faces of subjects are visible all the time. Distinguishing individual interaction events may not be the best way to assess interaction, and the focus of assessment should be in global units, such as synchrony between interaction partners. The best way to annotate the videos depends on the aim of the study.
  • Law, Kiira (Helsingin yliopisto, 2020)
    1980-luvulla nousi huoli väkivaltaa sisältävien videoiden vaikutuksesta nuoriin ja nuorisorikollisuuteen, mikä aiheutti kiivasta keskustelua. Ongelman ratkaisuksi nähtiin videoiden ennakkosensuuri ja videoiden ikärajojen muutos siten, että aikuisille tarkoitettu sisältö kiellettiin kokonaan. Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, millaista keskustelua lehtien mielipidepalstoilla on käyty vuoden 1987 laista video- ja muiden kuvaohjelmien tarkastamisesta. Keskustelua videosta käytiin koko 1980-luvun, mutta tutkielman aikarajaus on vuodet 1986–1987. Peruste aikarajaukselle on, että hallituksen esitys video- ja muiden kuvaohjelmien tarkastamista koskevaksi laiksi annettiin eduskunnalle syksyllä 1986, jonka jälkeen laki hyväksyttiin kesällä 1987. Tutkielman aineisto koostuu Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Hufvudstadsbladetin ja Aamulehden mielipidepalstoilla julkaistuista mielipidekirjoituksista. Valitsin kyseiset lehdet aineistoksi siksi, että ne kaikki edustavat keskenään erilaisia lehtiä. Valitsin mielipidekirjoitukset aineistoksi, koska ne tarjoavat katsauksen kansan mielipiteisiin videolaista ja koska mielipidepalstalle voi kirjoittaa kuka tahansa sosioekonomisesta asemasta riippumatta. Vastaan tutkimuskysymykseen sekä määrällisin että laadullisin keinoin. Tutkin aineistoa teema-analyysin keinoin luokittelemalla aineistoa teemoittain ja havainnollistamalla teemoja esimerkkien avulla. Aineiston määrällinen analyysi toimii tukena laadulliselle tutkimukselle. Määrällisesti tarkasteltuna aineisto oli jakautunut siten, että Helsingin Sanomissa oli eniten mielipidekirjoituksia. Muissa lehdissä oli huomattavasti vähemmän aineistoa. Ajallisesti aineisto jakautui vuonna 1986 epätasaisesti painottuen joulukuulle, vuonna 1987 taas tasaisemmin jakautuen pääasiassa vuoden ensimmäiselle puoliskolle. Tarkasteltavissa lehdissä oli kaikissa enemmän videolakia vastustavia mielipidekirjoituksia kuin lakia kannattavia. Tutkimuksessa käy ilmi, että mielipidepalstoilla käytyyn keskusteluun otti osaa lukuisien eri ammattiryhmien edustajia, kuten kansanedustajia, opettajia, videoalan toimijoita sekä professoreita. Maantieteellisesti keskustelun osanottajat olivat ympäri Suomea. Suurin osa keskustelun osanottajista kirjoitti omalla nimellään ja vain kerran, mutta keskustelussa oli myös aktiivisempia osanottajia. 1980-luvun keskustelu videosta ja niissä esiintyvästä väkivallasta oli vahvasti polarisoitunutta ja tunnelatautunutta. Tutkimus tuo esiin, että tämä näkyi myös lehtien mielipidepalstoilla käydyssä keskustelussa videolaista, joka oli hyvin polarisoitunutta. Aineistosta nousi selkeä ero lain kannattajien ja vastustajien välille. Videolain puolustajat nähtiin kulttuurin vihaajina, kun taas videolakia vastustavat nähtiin väkivaltaa ihannoivina. Suurin osa aineistosta oli lakia vastustavia mielipidekirjoituksia, kun taas lakia kannattavia mielipidekirjoituksia oli huomattavasti vähemmän. Tutkimuksessa selvisi, että videolakia vastustavissa mielipidekirjoituksissa käytettiin lukuisia eri perusteita kuten sensuuria, holhoamista, pimeitä markkinoita ja kulttuuritarjonnan kaventumista. Videolakia kannattavissa mielipidekirjoituksissa esiintyi pääasiassa yksi peruste, lasten suojelu väkivaltaiselta sisällöltä. Erot aineistossa videolakia kannattavien ja vastustavien mielipidekirjoitusten välillä olivat siis suuret. Yhdistävä tekijä oli, että kaikki osapuolet suhtautuivat lakiin tunnepitoisesti.
  • Mehtälä, Karri (Helsingfors universitet, 2016)
    The aim of this Master's thesis is to study the use of videos in education. The main focus is on teachers who produce their own videos. Due to the exponential growth of audio-visual communication in social media and the internet, today's youth consume videos more than ever. In many ways schools continue to operate in the same way they have in previous decades and fail to utilize the full potential of the new medium. The theory section of this thesis consists of two chapters, which examine the use of videos in schools and the Flipped Classroom method, which is based on the idea of student-centred learning. Previous studies have shown, that the Flipped Learning method can improve student satisfaction and in some cases test results. Research findings on the qualities of a good instructional video are available. The research method chosen for this paper is one of theory-guided, qualitative content analysis. The theme-centred interview consists of three Finnish upper secondary school teachers, who had several years of experience in the making of instructional videos. Based on analysis of the semi-structured interview, three main categories were formed: videos in education, making of videos and teaching with videos. Case study as a research strategy helped to answer the main questions of why and how videos are used in schools. The study reveals, that teachers produce videos, because they want to teach in their own specific way. The teachers used other online videos only as additional material and they did not receive much collegial support. According to teachers, the Flipped Classroom method, which relies on videos as learning material, improved student and teacher satisfaction at school. It shifted the work from teaching towards guiding. The production of the videos was considered time consuming, but the student feedback was positive. Often students did not watch the videos at home, which was a problem for the teachers. In the future, the teachers want to develop and support students to produce their own videos. This could help them to understand the students' thinking processes and replace some of the written exams. Increasing the use of video at school could help develop students' media literacy, support different learning styles, encourage creativity, improve school satisfaction and narrow the communication gap between students and teachers. The findings can be applied by those who wish to produce their own instructional videos or try the Flipped Classroom method.
  • Repo, Petteri; Hyvönen, Kaarina; Pantzar, Mika; Timonen, Päivi (Kuluttajatutkimuskeskus, 2003)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 2/2003
    Videon eli liikkuvan kuvan katselu matkapuhelimella tuli käytännössä teknisesti mahdolliseksi Suomessa vuoden 2002 jälkipuoliskolla. Tutkimuksessamme etsimme ideoita sille, missä tilanteissa matkapuhelimen videonkatselumahdollisuudelle on käyttöä. Annoimme videon katseluun soveltuvia matkapuhelimia tutkimukseen osallistuville, jotka katselivat videoita monenlaisissa tilanteissa. He kirjasivat arvionsa katselutilanteiden mielekkyydestä päiväkirjaan. Vaikuttaa siltä, että videopuhelimille on ainakin kahdenlaisia luontevia käyttötilanteita. Itseänsä voi viihdyttää katselemalla videoita virikkeettömässä tilanteessa kuten bussimatkalla tai kauppajonossa. Videoiden äärellä voidaan lisäksi kokea yhteisiä elämyksiä esimerkiksi karaokevideon ja lasten piirrettyjen parissa.
  • Repo, Petteri; Hyvönen, Kaarina; Pantzar, Mika; Timonen, Päivi (National Consumer Research Centre, 2003)
    National Consumer Research Centre. Publications 5/2003
    Watching a video, or moving image, on a mobile phone became technically possible in Finland during the latter part of 2002. Our study looks for ideas about the kinds of situations in which such mobile video possibility can be of use. We gave a mobile phone with video capability to users who then watched mobile videos in different situations. They wrote down their evaluations about the meaningfulness of these situations in a diary. It appears that there are at least two kinds of situations in which the use of a mobile video phone seems natural. Firstly, users can entertain themselves in boring situations such as during a bus trip or queuing in a store. Secondly, a mobile video offers the opportunity to share experiences, for instance, watching a karaoke video or children's animated cartoons.
  • Äärilä, Tiina (Helsingin yliopisto, 2006)
    Verkkari 2006 (4)
  • Unkila, Aino (2016)
    Taiteellis-pedagogisen opinnäytetyöni kirjallisessa osiossa tutkin oman taidetekijyyteni nostamia kysymyksiä suhteessa opettamiseen ja siihen, mistä tämä prosessi on lähtenyt liikkeelle ja miten se näyttäytyi opinnäytteeni käytännön osiossa. Keskeisenä kysymyksenä on itse taide toimintana. Miten se tapahtuu ja millä mekanismilla? Miten sitä voi opettaa ja mitä pitäisi käsittää, jotta sitä voisi opettaa? Opinnäytteen käytännöntyössä pyrin luomaan opetusta, jolla tutkin sisäisen rakenteen luomista ja sisäistä impulssia – käsitteitä, jotka koen omassa tekijyydessäni merkittävimmiksi työvälineiksi. Osana tätä tutkintaa oli tilallinen työskentely sekä videokamera. Kirjallinen osio muodostuu johdannosta sekä neljästä esseestä. Esseet ovat täynnä peilimäisiä pintoja ja ajatuksia, joiden välinen suhde on se, mitä koetan tavoittaa. Johdannossa käyn läpi kevyesti opinnäytteeni käytännöntyön, tämän kirjallisen osan lähtökohdat, oman suhteeni näihin, muutamia peruskäsitteitä (mm. posthumanismi ja Pitkänen-Walterin avainkäsitteitä opetuksesta) sekä avaan itse kirjoittamisen prosessista nousseita olennaisia näkökulmia ja ohjeita lukemiseen. Hevonen esseessä puran itselleni merkittävää kokemusta hevosesta esitys taiteenopettajana peilaten sitä Pitkänen-Walterin käsitykseen kuvataiteessa tapahtuvan työhuoneopetuksen rakenteeseen ja käsitteisiin sekä posthumanismiin. Nämä kolme näkökulmaa pyrkii valottamaan vaikeasti tavoiteltavaa tapahtumaa: sisäisen kokemuksen ja maailmasuhteen välistä jännitettä. Tila essee käsittelee neljää oppiani tilasta esitystaiteessa ja näiden suhdetta opinnäytteeni käytännöntyön tilan käyttöön ja valintoihin siinä. Esittelen manipuloivan tilan, rinnakkaisen tilan, konkreettisen tilan ja synergisesti toimivan tilan. Pohdin myös kokemustani teatterisalista ja sitä, miten se vaikutti tilan käyttööni tai siitä ymmärtämiseen ja siten siitä opettamiseen. Video esseessä avaan Barbara Probstin (valokuvataitelija) avulla videokameraan liittyviä käsitteitäni (katse ja kuvakulma) ja niiden suhdetta opinnäytteeseeni. Hevonen, tila ja video esseet käsittelevät lopulta samaa kuin viimeinen (heikko narratio) essee. Jokainen essee koettaa omasta näkökulmastaan käsin ymmärtää, miten voi luoda tilan, jossa sisäinen tarina, sisäinen impulssi voisi olla mahdollinen jokaisella teokseen liittyvällä tekijällä (katsoja mukaan lukien). Koetan hahmottaa, mitä itse asiassa tarkoitan, sisäisellä impulssilla ja miten se on tai ei ole tapahtunut. Mikä sitä tuki? Mikä tuhosi sen? Vastauksia ei ole.
  • Verho, Anton (2014)
    Maisterintyöni kirjallinen osa Seitsemäs näyttelijä käsittelee videosuunnittelua draamateatterissa. Pohdin videosuunnittelun merkitystä ja käytäntöä sekä esitän huomioita, joita videosuunnittelun työnkulku tarkoittaa näytelmän harjoitusprosessiin. Kirjoitan mielessäni teatterintekijä jota kiinnostaa tutkia ja soveltaa videon roolia sekä projisoidun kuvan ontologiaa esittävässä taiteessa. Vaikka video on teatteriesityksissä yleisesti hyödynnettyä, on ajattelusta sen takana kirjoitettu yllättävän vähän. Lähdekirjallisuuteen tutustuessa videosuunnittelun historia paljastui merkittävästi pitkäikäisemmäksi kuin se teatterikentän keskusteluissa jäsennetään. Ensimmäisessä osassa teen lyhyen katsauksen projisointien varhaishistoriaan ja tekijöiden pyrkimyksiin ratkaisujen taustalla. Tarkastelen lähteiden kautta television historiaa, kuvaamisen merkitystä, digitaalisen ja elävän esityksen suhdetta sekä yhteiskunnan yltyvää teknologiariippuvuutta. Toisessa ja kolmannessa osiossa perehdyn maisterintyöni taiteellisen osuuden, Antti Lehtisen Mykkänäytelmän videosuunnittelun lähtökohtiin ja analysoin prosessin ratkaisuja valmiissa näytelmässä. Pyrin asettamaan työskentelyssä syntyneitä huomioita laajempaan kehykseen sekä tarjoamaan välineitä videosuunnittelun integraatioon esittävän taiteen teossa. Keskityn opinnäytetyössäni merkityksiin ja sisältöihin. Teknologiset puitteet saavat vanhentua rauhassa. Henkilökohtaisesta kiinnostuksesta johtuen lähteet ja teosesimerkit ovat painottuneet videokuvan käyttöön koodatun, animoidun tai abstrahoidun kuvan edelle. Toivon että kirjoitus antaa lisänsä keskusteluun videosuunnittelun sisällöistä, lisää kiinnostavuuttani taiteilijana ja tuo luokseni lisää mielenkiintoisia töitä.
  • Paananen, Ilmari (2019)
    Teatteritaiteen maisterin opinnäytteeni Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun maisteriohjelmassa käsittää taiteellisen työn sekä tämän kirjallisen osion. Taiteellinen työni oli esitys High Definition Earth Viewing Experience (HDEVE), jonka tein yhteistyössä dramaturgi Emil Uutun kanssa. Teos sai ensi-iltansa 14.2.2018 Teatterikorkeakoulun Teatterisalissa, ja se esitettiin myös Hango Teater Träff -festivaalilla 8.6.2018. Kirjallisessa osisossa Tila uhkaa paikkaa tarkastelen videon käyttöä ja kokemuksellisuutta esittävän taiteen kontekstissa. Pyrin havainnollistamaan kokemusta mediaalisesta näyttämöstä, jossa fyysinen- ja medioitu tila limittyvät tilalliseksi hybridiksi. Pohdin, kuinka videokuva on yhtä tärkeä osa esitystä kuin elävä keho ja miten se laajentaa esityksen taiteellisia mahdollisuuksia. HDEVE-esitys oli itsessään tutkimuksellinen teos, jolle tämä kirjallinen osio on eräänlainen jatkotutkimus. Erittelen esityksessä löytämiäni havaintoja sekä tulkitsen niitä aikaisemman tutkimuksen pohjalta. HDEVE-esityksen päämateriaali oli Kansainväliseltä avaruusasemalta lähetettävä reaaliaikainen videokuva maapallosta. Esityksen tutkimuskysymys oli: Kuinka kokea etäisyys videokuvasta? Tarkastelen vastausta ruumiillisen havaitsemisen lähtökohdista. Oleellista videokuvan kokemiselle on se, mistä käsin ja missä tilassa sitä katsotaan. Etsin fenomenologian kautta vastauksia apukysymyksiin: Mikä on tila ja missä on paikka? Medioitu tila on muuttanut oleellisesti tapaamme ymmärtää itseämme sekä maailmaa ympärillämme. Medioitu tila ei ole palautettavissa tiettyyn sijaintiin, eikä se sisällä kosketuksen potentiaalia, jolloin kokemus siitä jää aistillisesti epätäydeksi. Etäisyyden kokeminen videokuvasta on probleema, jota tässä opinnäytteessä selvitän. Analysoin videokuvan tilaa kinesteettisen kokemuksen kautta ja havainnollistan videokuvaa näyttämöllisenä voimavarana. Videokuvan potentiaali näyttämöllä perustuu kehon jatkeena olemiseen, niin katseen kuin kinestesian, ja näin se mahdollistaa muuten ruumiillisesti mahdottomien kokemusten synnyttämisen. Samalla medioitu tila koukuttavana katseen vangitsijana on vaara, joka uhkaa katsojan mentaalista- ja fyysistä paikkaa. Käyn läpi HDEVE-esityksen rakenteen ja sen syntyvaiheet. Pohdin videokuvaa esityksen ontologisena lähtökohtana ja havainnollistan, kuinka esitys loppuen lopuksi kokemuksellisti videokuvassa näkyvän etäisyyden. Tarkastelen yksityiskohtaisesti HDEVE-esityksen viimeistä osaa ja pohdin sen synnyttämää kokemusta katsojassa. Päätelmät-luvussa nivon yhteen esittämiäni teoreettisia viitepisteitä HDEVE-esityksen kanssa. Pohdin esityksen luomaa intermediaalista tilaa ja katsojan paikkaa tuossa tilassa.
  • Nurmi, Axel (Helsingin yliopisto, 2020)
    Syftet med denna magistervhandling är att utreda ifall unga finlandssvenskar använder webbsidan Youtube som ett socialt medium eller inte. Samtidigt ska den undersöka ifall rådande definitioner av sociala medier är tillräckliga för att verkligen beskriva den användning av sociala medier och andra webbsidor som förekommer i dag. Avhandlingens huvudfråga lyder: i vilken mån använder unga finlandssvenskar Youtube som ett socialt medium? Tre huvudsakliga definitionspunkter för sociala medier används i avhandlingen; värde måste dras från användargenererat innehåll och användarna måste uppleva att de interagerar med andra användare, eller så ska tjänsten användas för att upprätthålla och eventuellt skapa nya sociala nätverk. Materialet samlades in genom en webbenkät. Frågorna i enkäten var byggda på de tre definitionspunkterna, och tangerade informanternas användning av Youtube på olika sätt. Sammanlagt svarade 165 personer på enkäten. För att analysera materialet användes kvalitativ innehållsanalys, genom att kategorisera de olika svaren baserat på hurdana teman och ämnen de tangerade. Avhandlingens analys tyder på att unga finlandssvenskar inte använder Youtube som ett socialt medium. Youtube användes inte för att upprätthålla sociala nätverk. Informanterna upplevde i viss mån att interaktion uppstod mellan dem och kanalerna som laddade upp videor, men inte mellan sig själva och användare som kommenterade på videor. Gällande det användargenererade innehållet, visade sig definitionen vara otillräcklig. Informanterna såg främst på videor från stora kanaler, och uppskattade i många fall specifikt ett högt produktionsvärde. Frågan om ifall värde fås från användargenererat innehåll eller inte blev därmed oklar, eftersom det är svårt att avgöra ifall dessa Youtube-kanaler kan räknas som användare eller som produktioner. Resultaten tyder på att det finns en avsaknad av gemensamma sätt att kommunicera kring sociala medier, och att sådana måste utvecklas i framtiden. Resultaten visar också att det finns en skillnad mellan definitioner som är baserade på teknik och sådana som är baserade på användning, och ifall vettiga diskussioner ska kunna föras kring sociala medier i framtiden, måste ett gemensamt sätt att kommunicera kring dem utvecklas.
  • Lanerva, Teo (2019)
    Käsittelen näyttämöllä nähtäviä videon eri ilmenemismuotoja ja miten ne vaikuttavat kokemukseen tilasta.Aloitan esittävästä videosta sekä sen suhteesta elokuvaan ja televisioon, jonka jälkeen käsittelen videon ei-esittävää puolta. Kirjoittaessani videosta olen huomannut tarkastelevani sitä selvästi valosuunnittelijan näkökulmasta. Ensisijaisesti näenkin itseni valosuunnittelijana, jolle video on yksi työkalu muiden joukossa. Videon saralla oma kiinnostukseni kohdistuu erityisesti videotykkien käyttämiseen monipuolisena valonlähteinä sekä digitaalisena lavasteena, eikä niinkään kertovana elementtinä. Lisäksi tulokulmaani vaikuttaa se, että viimeiset kymmenen vuotta olen työskennellyt pääasiassa sanattomasti kommunikoivien esittävän taiteen alueiden, kuten nykytanssin, nykysirkuksen sekä konserttien parissa. Tavoitteenani on hahmottaa miten videon läsnäolo näyttämöllä vaikuttaa kokemukseen esitystilanteesta, sekä miten videomateriaalin tyyli ja miten se on asetettu näyttämölle vaikuttavat tähän. Tähän asti olen toiminut videon parissa lähinnä intuitiivisesti ja pyrin tämän kirjallisen osion kautta löytämään tuntemuksilleni teoreettista pohjaa, joskin intuition arvoa osana taiteellista prosessia yhtään väheksymättä. Videosta näyttämöllä on kirjoitettu hyvin vähän ja nykytanssin kohdalla vielä vähemmän. Tästä syystä käsittelen tekstissäni videota myös teatterin ja videotaiteen näkökulmasta. Video on hyvin monipuolinen media ja samoin sen näyttämöllä nähtävät olomuodot ja roolit ovat hyvin moninaisia. Kaikille näille ilmenemismuodoille on oma paikkansa laajassa esitysten kirjossa ja videon toimivuus näyttämöllä on ensisijaisesti kiinni sen suhteesta muihin teoksen elementteihin. Tilanne myös elää jatkuvasti, sillä video yleistyy vieläkin kovalla vauhdilla. Vielä hetki sitten vain sci-fi leffojen kuvastoon kuuluneet suuret videoskriinit ovat tulleet osaksi arkea hyvin lyhyen ajan kuluessa. Hiljalleen viimeisen sadan vuoden aikana suhteemme videoon on monipuolistunut ja sen käytölle näyttämöllä on löytynyt hienovireisempiä ulottuvuuksia, kuin mystinen taikatemppu.
  • Riikonen, Miika (2016)
    Maisterin opinnäytteeni kirjallinen osio käsittelee visuaalista suunnittelua populäärimusiikkiteoksiin, tarkemmin sanottuna elävän musiikin teosten kokonaisuuteen eli keikkaan. Pääpaino on valosuunnittelussa, mutta sivuan myös videosuunnittelua sekä lavastamista. Populäärimusiikkiteoksilla tarkoitan tässä yhteydessä klassisen musiikin genren ulkopuolella olevia soitetun tai toistetun musiikin esityksiä, joita myydään muusikoiden tai tiskijukkien nimillä. Sivistyssanakirjamääritelmä populäärille on suosittu, pidetty, kansantajuinen tai kansanomainen (www.suomisanakirja.fi). Populäärikulttuurin termin ulkopuolelle jää marginaalissa olevat tai marginaaliin pyrkivät esitykset, kuten jazz-musiikki, jonka tarkoitus ei ole välttämättä olla kansantajuista tai suosittua. Itse kuitenkin lasken nekin osaksi populäärikulttuuria ja siten osaksi aluetta, jota käsittelen. En käsittele kirjallisessa osiossani taiteellista osiotani ollenkaan niin, että viittaisin taiteellisessa osiossani tehtyihin ratkaisuihin tai ongelmiin, jotka ilmenivät sitä tehdessä. Kirjoitan kirjallisessa osiossani laajemmin yrittäen löytää ytimen siitä, minkälainen populäärimusiikkiesityksen visuaalisen suunnittelun prosessi on. Tekstini on mahdollista lukea jopa metodina tai väittämänä ja sen vuoksi kirjallinen osioni on kuitenkin dialogissa taiteellisen osioni kanssa. Koen, ettei tälle visuaalisen suunnittelun haaralle ole osoitettu tarpeeksi huomiota, eikä sitä ole pidetty yhtä vakavasti otettavana taiteen muotona kuin muita esittävän taiteen visuaalisuuden muotoja. Osoitan kirjallisessa osiossani, että populäärimusiikin kanssa toimiessa taiteellinen suunnittelu on vaativaa, tärkeää ja monisyistä, oli esitys sisällöltään kuinka viihteellinen tahansa. Suunnittelua ei pitäisi tehdä koskaan hutiloiden tai ajatellen sitä nopeana ja helppona työnä, vaikka työ itsessään olisikin viihdyttävää ja kiinnostavaa. Valotan lukijalle suunnittelun kannalta tärkeitä yksityiskohtia pohjamateriaalin tutkimisessa sekä visuaalisen kokonaisdramaturgian luomisen tuomia paineita sekä haasteita. Käyn läpi prosessin alkupisteestä aina esityksen jälkeiseen hetkeen saakka. Tuon näin esille yhden tekemisen mallin kipukohtineen, jonka toivon herättävän keskustelua ja antavan tukea tulevaisuudessa tästä visuaalisen suunnittelun haarasta kiinnostuneille. Kirjoitan opinnäytteeni kirjallisen osion alussa valosuunnittelun historiasta populäärimusiikkiesityksissä, omasta henkisestä pohjastani sekä syistä, miksi olen lähtenyt ylipäänsä tekemään töitä valitsemallani tiellä.
  • Uusimäki, Kerttu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Varhaisravitsemus on elintärkeää lapsen selviytymisen ja kasvun, sekä terveeksi, yhteiskunnan tuotteliaaksi aikuiseksi kehittymisen kannalta. Aliravitsemus aiheuttaa vuosittain yli kolmen miljoonan alle viisivuotiaan kuoleman, ja suhteessa syntyneisiin kuolleisuus on suurinta Afrikassa. Vaikka lasten ravitsemuksen edistäminen on kansainvälisesti todettu prioriteetti, lähes puolet kaikista alle viisivuotiaiden kuolemista voidaan yhdistää epäoptimaaliseen ravitsemukseen. Imetyskäytäntöjen edistämiseksi on tehty paljon töitä, mutta lisäruokakäytäntöjä ja niiden kehittämistä on tutkittu vähemmän. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää opetusvideoita nähneiden alle kaksivuotiaiden lasten äitien ja kontrolliäitien välisiä eroja lisäruokatiedoissa, -asenteissa ja -käytännöissä. Lisäksi tavoitteena oli raportoida alle kaksivuotiaiden lasten ruoankäyttöä tutkimusalueilla. Tämä tutkielma on osa Helsingin yliopiston GloCal-projektia, jonka tarkoituksena oli kehittää naisten ja lasten terveyttä ja ravitsemusta edistävä opetusvideosetti. Keniassa kuvatut 47 swahilinkielistä videota olivat nähtävissä kuuden kuukauden ajan äideille ja lapsille suunnattujen terveyskeskusten odotustiloissa Nairobissa slummialueella ja Machakosin maaseutualueella Keniassa. Aineisto kerättiin poikkileikkausasetelmassa intervention lopussa syksyllä 2016. Kenialaiset ravitsemustieteilijät haastattelivat alle kaksivuotiaiden lasten äitejä paikallisella kielellä. Kaikki tilastolliset analyysit tehtiin IBM Statistics SPSS (versio 24) -ohjelmalla. Haastattelun aloitti 1005 henkilöä, joista 66 keskeytti haastattelun ja 40 ei täyttänyt sisäänottokriteereitä (n=965). Lasten ruokavalio koostui molemmilla alueilla pääasiassa viljoista, hedelmistä ja kasviksista. Proteiinipitoisten ruokien saanti oli vähäistä. Vain noin joka kymmenes kaikista 6–8 kuukauden ikäisistä ja alle puolet kaikista 9–23 kuukauden ikäisistä lapsista täytti WHO:n lisäruokinnan vähimmäissuositukset (MAD). Nairobin interventioryhmässä (NI) ateriatiheys, MF (6−8 kk p=0,002; 9−11 kk p<0,001 ja 12−23 kk p=0,002) ja ruokavalion monipuolisuus, DDS (ikäryhmittäin: p=0,025; p=0,002 ja p=0,013) olivat paremmat kuin kontrolliryhmässä (NK). Machakosin interventioryhmässä (MI) DDS oli parempi vanhimmassa ikäryhmässä (p=0,023) verrattuna kontrolliryhmään (MK). NI:ssä MAD oli keskimäärin parempi kuin NK:ssä (9−11 kk p=0,002 ja 12−23 kk p=0,022). NI:ssä lapset saivat yleisemmin lihaa, kalaa ja mereneläviä (ikäryhmittäin: p=0,017; p=0,001 ja p=0,007) ja öljyä (ikäryhmittäin: p=0,001; p<0,0001 ja p=0,002) verrattuna NK:ään. NI:n asenteet lisäruokien aloitusajankohtaan (p=0,006) sekä munien (p=0,001), palkokasvien (p<0,001), kalan (p=0,037) ja hedelmien (p=0,048) antamiseen puolivuotiaalle lapselle liittyen olivat paremmat verrattuna NK:ään. MI:n asenteet palkokasvien (p=0,011) ja kalan (p=0,013) päivittäisen tarpeellisuuden suhteen olivat paremmat kuin MK:ssä. Äitien tietämys ruokaryhmistä (hedelmät ja kasvikset p<0,0001 ja palkokasvit p=0,046), eläinperäisten tuotteiden hyödyistä (lapsen kehitys p=0,003 ja aivojen kehitys p=0,030) ja puuron sopivasta koostumuksesta (p<0,001) oli NI:ssä parempi kuin NK:ssä. Ryhmien välillä oli selvästi useampia tilastollisesti merkitseviä eroja Nairobissa kuin Machakosissa, ja alueellisten erojen selvittäminen olisikin hyvä jatkotutkimusaihe. Tutkielma osoittaa, että opetusvideoilla on potentiaalia edistää äitien lisäruokakäytäntöjä, -tietoja ja asenteita. Lisää tutkimusta kuitenkin tarvitaan esimerkiksi selvittämään äitien mahdollinen tuen tarve. Lisäksi vastaavien videoiden tutkiminen kontrolloiduissa olosuhteissa antaisi tarpeellista lisätietoa videoiden tehosta.