Browsing by Subject "vieraus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Kähärä, Tiia (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tarkastelen työssäni merkitysten hämärtämisen ja tuottamisen välistä jännitettä sekä henkilöhahmojen koke-muksia vieraiden ja hämmentävien maailmojen äärellä Eeva-Liisa Mannerin proosateoksessa Kävelymusiikkia pienille virtahevoille ja muita harjoituksia (1957). Käsittelen erityisesti novelleissa rakentuvia maailmoja, joista osan voi tulkita henkilöhahmojen sisäisiksi maailmoiksi, kuten uniksi, kuvitelmiksi tai tajunnan kuvauksiksi. Analysoin, millä kielen ja kerronnan keinoilla maailmoista muodostuu hämmentäviä ja millaisen kuvan teos antaa yksittäisen ihmisen mielestä ja kokemuksista modernissa maailmassa. Lisäksi tarkastelen, miten novellit hyödyntävät piirteitä lajeista, joissa merkitysten pohdinta on olennaista. Merkitysten etsinnän tematiikan kautta avautuu myös Kävelymusiikin käsitys taiteen ja kielen mahdollisuuksista välittää ja tuottaa merkityksiä. Kävelymusiikin novelleissa kuvataan erilaisia vieraita, ihmeellisiä ja absurdeja maailmoja. Monet novellien fantasia-aineksia hyödyntävät, assosiatiivisesti etenevät tai muuten arkitodellisuudesta poikkeavat maailmat kuvaavat henkilöhahmojen mielentiloja, kuten unia, mielikuvitusta tai assosioivia ajatuskulkuja. Toisaalta myös novellien reaalimaailma näyttäytyy absurdina ja vieraana. Unien, alitajunnan ja tunnekokemusten kuvauksen kautta teoksessa pohditaan rationaalisen järkiajattelun ja vaistonvaraisten ajattelun, kokemusten ja tunteiden suhdetta. Teos kritisoi kartesiolaista dualismia ja ihmisjärjen nostamista tunteiden, kokemustiedon, eläinten ja luonnon yläpuolelle. Järkikritiikki liittyy maailmansotien jälkeiseen kielen kriisiin ja arvotyhjiöön. Suurinta osaa novelleista leimaa vahva tunnekokemus, joka näyttäytyy erityisesti yksityisten maailmojen rajoilla ja maailmojen jännitteisissä kohtaamisissa. Alkuosan novellien onnentäyteiset eläinhahmoja sisältävät maailmat herättävät päähenkilöissä vahvoja myönteisiä tunteita ja tuovat merkityksellisyyttä ahdistavaan ja merkitykset-tömän tuntuiseen arkimaailmaan. Loppuosan novellien maailmat ovat alkuosaa groteskimpia, ahdistavampia ja painajaismaisia. Usein tunnekokemukset liittyvät vuorovaikutustilanteisiin ja niissä empatian osoittamiseen tai torjumiseen, mikä johtaa joko vahvoihin samastumisen ja yhteenkuuluvuuden tai vierauden ja sivullisuuden kokemuksiin. Tunnekokemuksia herättävät myös taidekokemukset ja eksistentialistiset todellisuuden mielettömän luonteen tajuamisen kokemukset tai autenttisen olemisen tavoittamisen hetket. Merkitysten ja merkityksellisyyden etsintä näkyy novelleissa henkilöhahmojen kokemuksen lisäksi myös kielen ja kerronnan keinoissa. Novelleissa leikitään merkityksillä ja luodaan eri merkityskenttiä yhdistelemällä sekoitettuja tiloja, jotka ehkä pintatasolla vaikuttavat sekavilta tai hämäriltä, mutta joissa muodostuukin uudenlaisia merkityksiä. Kävelymusiikissa hyödynnetään piirteitä erityisesti lajityypeistä, joiden ytimessä on kielen, maailman tai ihmisen kokemuksen hämäryyden, ihmeellisyyden tai merkitysten hajoamisen pohdinta tai keinot etsiä uudenlaista merkitystä uudenlaiseen maailmankokemukseen. Näitä lajeja ja kaunokirjallisuuden suuntauksia ovat nonsense, allegoria, surrealismi, eksistentialistinen romaani ja absurdi draama. Kielen ja kerronnan merkityksiä sekoittavat keinot sekä henkilöhahmojen kokemuksen tason merkitysten etsintä kietoutuvat yhteen Kävelymusiikin itsereflektiivisissä kielifilosofisissa pohdinnoissa. Teoksessa pohditaan kielen ja kirjallisuuden luonnetta, muun muassa kommunikaation ongelmia ja tavanomaisen kielenkäytön riittämättömyyttä sanoittaa sanomaton. Teoksen kielikäsitys lähestyy bahtinilaista dialogista käsitystä kielestä, joka on jatkuvassa muutoksessa ja jokaiselle puhujalle pohjimmiltaan omanlaisensa.
  • Koikkalainen, Ella-Noora (2019)
    Kirjallisessa opinnäytteessäni pohdin 'huokoisuuden' ja 'limittyvyyden' näkökulmia omassa taiteellisessa työskentelyssäni. Pureudun teemoihin erityisesti Faunastic Tryst : betwixt and between –esitysprojektin prosessin ja teosmaailman sekä kirjallisen lähdemateriaalini kautta. Ponnistan taiteellisen praktiikan ja taiteellisen kokemuksen luonteeseen 'empatian' ja 'kumman' käsitteistä ja nostan niiden kautta esiin huokoisuuden ja limittyvyyden teemoja työkaluna ja näkökulmana esittävän taiteen tekemiseen ja kokemiseen. Pohdin tämän kautta myös sitä, kuinka taide voi herkistää jonkinlaisen toisenlaisen 'tiedon' ja 'todellisuuden' kokemuksen äärelle. Empatiaa avaan Elisa Aaltolan ja Sami Kedon (2018) toimittaman Empatia – Myötäelämisen tiede –kirjan kautta, josta nostan esiin erityisesti empatian muotojen moninaisuuden, ja painotan ruumiillisen empatian merkitystä vuorovaikutuksen kokemuksessa ja tapahtumassa. 'Kumman' käsitettä tuon esiin erityisesti Marja-Liisa Honkasalon ja Kaarina Kosken (2017) toimittaman Mielen rajoilla – Arjen kummat kokemukset –kirjan kautta, minkä myötä pureudun taiteellisen praktiikan ja taiteellisen kokemuksen 'kummaan' luonteeseen. Olen jakanut kirjallisen työni kahteen erilliseen, mutta toisiinsa linkittyneeseen osaan. Merkityksellistä kirjallisen työn alkupuolella (OSA I) on pohdinta mieliruumiin limittymisestä sekä mielen ja ruumiin muodostumisesta vuorovaikutussuhteissa. Nämä kirjallismateriaaliset heijastuspinnat toimivat myös tapoina kuvata 'todellisuutta' ja erilaisten koettujen todellisuuksien kohtaamista huokoisena, mieliruumiin monikerroksellisena ja aistimellisesti kokonaisvaltaisena tapahtumana, missä myös 'näkymätön' nousee teemana esille. Olen valinnut edellä mainitsemani lähdemateriaalini niiden vuorovaikutusta, huokoisuutta, aistimellisuutta sekä todellisuutta pohtivan luonteensa takia. Kirjallisen työni toisessa osassa (OSA II) yhdysvaltalaisen filosofin, fyysikon ja feministin Karen Baradin ajatuksiin peilaten pohdin uusmaterialistisesta näkökulmasta limittymisen, 'materialisoitumisen' ja vuorovaikutuksen teemoja. Tässä osiossa kohdistun toista kautta 'näkymättömän' ja 'olemattoman' teemoihin ja niihin virittymiseen sekä rajautumisten kysymyksiin ja kosketuksiin asettumisen eettiseen luonteeseen. Palaan lopulta takaisin korostamaan vuorovaikutuksiin ja kosketuksiin asettumisen tavan painavuutta ja merkityksellisyyttä. Kaikki valitsemani kirjalliset materiaalit toimivat heijastuspintana ajatuksilleni ja kokemuksilleni sellaisesta taiteellisesta praktiikasta, joka asettaa jonkinlaisen 'huokoisuuteen' tai 'limittymiin' virittymisen päänäkökulmaksi. Haen kirjallisessa työssäni kirjoittaen omaa suhdettani itselleni merkitykselliseen taiteelliseen praktiikkaan. Valitsemani teemat tuntuvat oleellisilta näkökulmilta sekä elämällisten että taiteellisten näkökulmien ja taitojen harjaannuttamiseen.
  • Louhivuori, Ronja (2018)
    Opinnäytetyöni kirjallisessa osiossa pyrin haromaan kohti jälkifossiilisen esittävän taiteen mahdollisuuksia. Keskeinen kysymykseni on, miten globaali ekologinen kriisi ja jälkifossiilinen diskurssi ovat vaikuttaneet esityskäsitykseeni ja taiteelliseen praktiikkaani, ja minkälaisia seuraamuksia edellisten asettamilla ajattelun haasteilla voisi muun muassa olla suhteessa näyttämön materiaalisuuteen ja tilallisuuteen. Keskeisimmät kanssa-ajattelijani ovat öljyn filosofit Tere Vaden ja Antti Salminen, joiden naftologisia huomioita kuljetan läpi tämän opinnäytetyön. Opinnäytetyöni taustalla vaikuttavat myös muun muassa posthumanistinen, uusmaterialistinen ja feministinen filosofia ja teoria, joiden kytköksiä praktiikkaani en avaa samalla tavalla eksplisiittisesti kuin suhdetta öljyyn. Salminen ja Vaden pyrkivät naftologisessa esseessään Energia ja kokemus määrittämään öljyn 150 vuotta kestäneen historian keskeisimpiä kokemuksellisia piirteitä. Rajaan näkökulmani näistä piirteistä erityisesti kolmeen, oman tähänastisen esityskäsitykseni muotoutumisen kannalta keskeisimpään: aineellisen tajun heikkenemiseen, paikallisuuden katoon ja totalisaatioon eli yhdenmukaistamiseen. Pyrin näiden näkökulmien kautta etsiytymään kohti joitakin tapoja, joilla esitys voisi osaltaan rakentaa uudenlaista materiaalintajua, paikkaa ja heterogeenista, eriaineksista todellisuuskäsitystä. Opinnäytetyöni jakautuu nähdäkseni kahteen päälinjaan. Aluksi käsittelen esityksen materiaalisuutta ja tilallisuutta esittelemääni teoreettista taustaa vasten; lopuksi yritän hahmotella sitä, mitä tarkoitan huokoisen dramaturgialla. Opinnäytetyön 5. luku, Epilogi: plasmodio, on äänitetty ja litteroinnin pohjalta dramatisoitu versio keskustelusta, jonka kävimme 14.3.2018 Elina Minnin ja Tarleena Laakon kanssa huokoisesta. Kirjoitan esityksen näkökulmasta ja dramaturgisen esityksentekijän positiosta. Käytän esimerkkeinä ja ajatteluni tukena kahta vuonna 2017 ensi-iltansa saanutta esitystä: materiaalisen näkökulman yhteydessä käsittelen taiteellista opinnäytetyötäni istujaisia, huokoisen dramaturgian yhteydessä puolestaan kolmiosaisen Sinun varaasi jään - esityksen viimeistä osaa Äärelle, jonka ohjasimme yhdessä dramaturgi Tarleena Laakon kanssa Ilves-teatterille. Siitä huolimatta - tai: juuri siksi - että teoreettinen viitekehykseni on hahmottomuuteen saakka laaja, jopa abstraktin tuntuinen, pyrin lähestymään aihetta sen kokemuksellisten ulottuvuuksien kautta. Kirjallinen opinnäytetyöni on kaiken kaikkiaan luonteeltaan spekulatiivinen: mikäli otamme vakavasti ajatuksen siitä, että öljyllä, ja laajemmin ekologisella kriisillä on ja tulee olemaan enemmän tai vähemmän kohtalokkaita seuraamuksia (lähi)tulevaisuudessa, mitä tämä voisi tarkoittaa esityksen kannalta? Minkälaisia esityskäsityksiä jälkifossiilinen todellisuus muun muassa ehdottaa? Miten jälkifossiilinen filosofia voisi vaikuttaa energian ja materiaalisuuden ajatteluun esityksen kontekstissa? Tyylini on paikoin kärkäs, jopa pamfletinomainen, mutta myös hyvin henkilökohtainen - ja aiheenmukaisesti kohti heterogeenista, huokoista ilmaisua pyrkivä.
  • Riionheimo, Maaretta (2013)
    Taiteellispedagogisen opinnäytetyöni jakautuu kahteen osaan, ”Is there a moment ?” –esitykseen, sekä tätä praktista työtä heijastelevaan kirjalliseen osuuteen. Kirjallinen osuuteni jatkaa olemisen pohdintaa toiseuden kautta avautuvana rajankäyntitilana esitystaiteen kontekstissa. Valittu näkökulmani tarkastelee tutun ja vieraan kohtaamisessa tunnistettavia tapahtumia lähinnä filosofishenkisenä ihmettelynä kokijan havaintotodellisuudesta käsin. Vaikka kirjallinen reflektointini tavoitteleekin sanoja apunaan käyttäen jonkinlaista jäsennettyä ymmärrystä olemisen kokemuksellisuudesta ja ei-kokemuksellisuudesta, kiinnittyy työni pääfokus pikemminkin preesens-hetkissä ilmenneisiin tapahtumiin, joita on hieman haasteellista näin jälkikäteen sanoihin palauttaa. Esittämäni ajatukset ovat kiinteässä yhteydessä oman esitystaitteeni löytämiseen, sekä pedagogiikkaan jota ehdotan. Kysymys siitä mitä näemme katsoessamme edessä avautuvaa maisemaa, tai eteen asettuvaa toista on minulle merkittävä. Tahdon tietoisesti heilauttaa sitä todellisuuskuvaa, jonka ”objektimaailman” oppineina parhaiten tunnemme. Onko siis näkymä jonka näemmä juuri sellainen, kuin sen luulemme olevan, vai olemmeko pitkän kulttuurievolutiivisen kehityksemme tuloksena oppineet sen vain olevan sitä? Työni pyrkii pikemminkin vallitsevan kognitiivisen lukutavan ylivallan purkamiseen, kuin objektitodellisuutta tukevan käsitteellisten merkitysjärjestelmien vahvistamiseen. En ole kuitenkaan rakentamassa dikotomiaa näiden kahden välille, vaan tahdon selkeyden nimissä pikemminkin vain avata keskustelua olemisen riittämisestä jo sellaisenaan muun jo tiedetyn ja hyvin edustettuna olevan lukutavan rinnalle. Minua kiinnostaa rajoitukseton todellisuudentarkastelu, joka levittäytyy myös ei- tiedetyn puolelle. Tämä kysyy työni tarkemman mieltämisen kannalta lukijalta ymmärrystä yrityksestäni kertoa aistisesta kokemusmaailmasta sellaisenaan abstrahoidun lukutavan sijaan, vaikka tämä kirjallisessa muodossa paradoksaalista onkin. Tiedon aistihavaintoihin perustuvan fenomenologisen tutkimusotteeni valinta perustuu positivistisen maailmankuvan kykenemättömyyteen tutkia ihmisen sisäisiä tiloja itsen ja toisen äärirajojen aistisuudessa, minkä näen ainoana mahdollisena lähtökohtana tällä kertaa kyseisen aiheen parissa työskennellessäni. Otsikkoni ”Täältä takaisin”, ei nojaa taaksepäin, eikä nostalgisoi jotain jo joskus ollutta. Tämä sanapari viittaa pikemminkin hienoiseen purkutyöhön, jonka näen tarpeellisena tekona, jotta kykenisimme ihmettelemään edessämme avautuvaa toiseutta ja itsemme avarammassa ulottuvuudessa, missä valtaa pitävät määrittelyt eivät dominoisi liikaa kaikkea olevaa. Minulle tässä työssä on kyse yksinkertaisen asian ilmaisemisesta. Oleminen riittää, koska se on. Se on sekä oleva, että alku kaikelle sille mikä on ollut, on ja tulee.
  • Vakkilainen, Hanni (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa selvitän, minkälaisia merkityksiä maahanmuutonvastainen, rasistinen diskurssi liittää sen alle joutuviin ihmisiin maahanmuuttovastaisen Facebook-ryhmän keskusteluissa sekä, minkälaista valtaa tämä sisältää. Lähtökohtana on, ettei Suomi ole irtonainen eurooppalaisen kolonialismin perinnöstä ja kehitystutkimuksella on rooli tämän purkamisessa. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että maahanmuuttovastaisuuteen liittyvä, rasistisesti motivoitunut kieli ei toimi vain syrjässä, vaan näkyy myös medioissa ja politiikan kentällä. Siksi on tärkeää tutkia, kuinka tämän diskurssin merkitysrakenteet muodostuvat ja operoivat. Tutkielman sekä teoreettisena että kontekstin viitekehyksenä toimii postkoloniaalinen teoria. Teorian moninaisen kirjon joukosta käytetään Sara Ahmedin postkoloniaalisen kohtaamisen teoriaa tutkielman teoreettisena työkaluna. Avainkäsitteinä ovat läheisyys ja sijainti, tunnistaminen ja tunteminen (knowing someone) sekä kuuluminen (belonging), jotka käsitteinä pyrkivät avaamaan postkoloniaalisuuden lokaaleja suhteita. Ahmedia seuraten tuntematon vieras täytyy tunnistaa, jotta hänet voidaan paikantaa, ja tunnistaminen edellyttää vieraan tuntemista sekä riittävää spatiaalisen tai diskursiivisen rajan ylittämistä paikaan kuuluvien ”meidän” läheisyyteen. Postkoloniaalisessa kohtaamisessa luodaan, sanoitetaan, tunnistetaan ja rajataan sekä kuuluvien – ”meidän” – että kuulumattomien vieraiden – ”niiden” – ryhmät. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta kokonaisuudesta: loppuvuodesta 2017 kerätyt keskustelutaltioinnit sisältäen tekstin lisäksi emojit, gif-animaatiot, kuvat ja ryhmään jaetut sisällöt sekä kesän 2019 etnografisen aineistonkeruujakson kenttämuistiinpanot. Tutkielmassa käytetään kahden metodologian yhdistelmää, jossa foucault’lainen diskurssianalyysi ja nettietnografia täydentävät toisiaan. Keskusteluaineiston analysoinnissa pääpaino on ollut foucault’laisessa diskurssianalyysissä, mutta myöhempää sosiaalisiin käytäntöihin painottunutta etnografista tutkimusjaksoa on myös ohjannut diskursiivinen katse. Tutkimuseettisistä syistä aineiston ryhmästä käytetään tutkielmassa pseudonyymiä. Aineistossa rakentuu postkoloniaalisessa kohtaamisessa toisistaan erilliset ja erilaiset joukot ”me” ja ”ne”. Nimet nousevat suoraan ryhmän omasta kielenkäytöstä. Tekstin ”meidän” ja ”niiden” välistä suhdetta määrittää rasistinen, ulossulkeva diskurssi, joka ulottuu koskemaan jokaista tekstin tietojen ”niiden” joukkoon tunnistettua siirtolaista, maahanmuuttajaa, turvapaikanhakijaa tai iholtaan joukkoon tunnistettua ihmistä. Suhdetta määrittää neljä osittain päällekkäistä, toisiinsa kytkeytyvää ja toisistaan tukea saavaa diskursiivista tiedon osaa: suomalaisuuden tavoittamattomuus ja sisään päästämättömyys, resurssien ansaitsemattomuus tai ansainta työllä ja historiallisella kiinnittymisellä Suomeen, väkivallan ja rikollisen toiminnan vääjäämättömyys ominaisuutena ja tämä väkivaltaisuus uhkana suomalaisuudelle ja suomalaisille, sekä seksi reproduktiivisena tai väkivaltaisena uhkana tai vaarana aina jollekin (Suomelle) tai jollekulle (suomalaisille naisille). Diskurssin alla ”niiden” joukkoon tunnistettujen on mahdotonta välttää suhteessa kuvattujen tietojen leimaa. Diskurssi pyyhkii jokaisen ”niiden” oman yksilöyden yli peittäen sen omilla merkityksillään. Tutkielma kuvaa myös erilaisia tapoja, joilla diskurssin tietojärjestelmä suojautuu vastapuheelta sekä ylläpitää itseään. Kuvattu diskurssi tukeutuu ja yhdistyy myös valkoisuuden, kansallisuuden ja nationalismin, maskuliinisuuden ja patriarkaatin sekä uusliberalismin diskursseihin. Tutkielman metodologiayhdistelmän valinta on onnistunut, jotta päästiin aineiston diskursiivisten merkitysten ja vallan lisäksi arvioimaan diskurssin lausumien käyttöä ja toimintaa ryhmän sosiaalisissa käytännöissä. Kehitystutkimuksen kannalta tutkielma on osoittanut, että postkoloniaalisuus tarjoaa hyödyllisen kehyksen tarkastella Suomen kontekstia ja, ettei Suomi poikkeuksena asetu koloniaalisuuden jälkioireiden ulkopuolelle. Kuten todettu, tutkielmassa esitellyn diskurssin kieli näyttäytyy myös politiikan kentällä, joten diskurssin toiminnan ymmärtäminen on olennaista myös, kun halutaan arvioida, mitä esimerkiksi maahanmuuttoon tai kehitysyhteistyöhön liittyvässä politiikan keskustelussa todella sanotaan.
  • Lindström, Minna-Marika (University of Helsinki, 2013)
    Pro gradu –työn tavoitteena on selvittää Suomen evankelisluterilaisten kirkkojen 1880-1910 –lukujen alttaritauluissa esiintyvää kansallisen ja etnisen vierauden kuvaamista. Vierauden takana on ajatus toiseudesta, erilaisuudesta, jossa maailma jaetaan eron kautta meihin ja muihin. Työn näkökulma on ”suomalainen”, vieraus on sellaista, mitä ei suomalaisesta näkökulmasta voi tunnistaa tutuksi ”suomalaiseksi”. Raamatun kertomuksiin liittyvien alttaritaulujen henkilöt eivät olleet suomalaisia ja tapahtumapaikat olivat kaukana Suomesta. Miten ja millaiseksi vieraus kuvattiin autonomisessa Suomessa, jossa vallitsi kansallisen identiteetin rakentamisen sävyttämä ilmapiiri? Työn tarkastelunäkökulma ja metodologia rakentuvat postmodernista ja jälkistrukturalistisesta ajatusmaailmasta. Teosten analyyseissä käytetään myös strukturalismin ja semiotiikan menetelmiä. Tulee ilmi, että 1880-1910 –lukujen alttaritaulujen vierauden merkkeinä voidaan pitää seikkoja, joita on tullut esille aikaisemmassa tutkimuksessa koskien muuta kristillistä taidetta. Vierauden kuvaaminen muodostuu yksityiskohtien kautta. Vierautta korostaa alttaritauluissa esiintyvä suomalaisuus, joka samalla vie tilaa vieraalta. Teosten valtavirtaa ei vierauden eikä suomalaisuuden kuvaaminen edusta. Vierauden kuvaaminen on stereotyyppistä ja arvottavaa. Aikaisemmassa tutkimuksessa esille tullut Ivan Davidson Kalmarin esittelemä kristillisen taiteen raamatullisen orientalismin hierarkkinen jana toteutuu tarkastelun kohteena olevassa aineistossa. Näyttää siltä, että vierauden kuvaaminen miljöön osalta hieman muuttuu ja monipuolistuu ajan kuluessa. Pro gradun lopussa vierauden ja suomalaisuuden merkkejä sovelletaan kahteen teokseen. Havaitaan, että niissä on me ja muut –tyyppinen asetelma, jossa suomalaisuus arvotetaan vieraan yläpuolelle, mutta näkemys vieraasta poikkeaa toisistaan.