Browsing by Subject "vuorovaikutussosiolingvistiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Haimila, Taimi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä pro gradu -työ käsittelee tilanteiden välistä ja tilanteiden sisäistä variaatiota. Kyseessä on tapaustutkimus, jossa informanttina on 19-vuotias eteläkarjalainen mies. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaiset morfofonologiset piirteet varioivat informantin kielessä. Tavoitteena on myös selittää, mistä vaihtelu sekä erilaisten puhetilanteiden välillä että puhetilanteiden sisällä johtuu. Tutkimuksen aineistona on käytetty kolmea puoli tuntia kestävää keskusteluaineistoa. Aineistossa informantti keskustelee kahden kesken isoäitinsä aviomiehen, tyttöystävänsä sekä äitinsä kanssa. Keskustelut ovat aiheeltaan arkisia. Tutkimuksessa tarkastellaan A:n loppuheittoa inessiivissä, elatiivissa, adessiivissa ja ablatiivissa sekä se-pronominin taivutusmuodoissa, A-loppuisten vokaaliyhtymien oikenemista sanojen lopussa, d-äänteen edustusta sekä MA-infinitiivin lyhentymistä. Tarkkailun kohteena on se, kuinka paljon informantti käyttää murteellisia tai yleiskielisiä variantteja. Tutkimuksessa on hyödynnetty sosiolingvistiikkaa, variaationtutkimusta sekä vuorovaikutussosiolingvistiikkaa, ja analyysissa on otettu huomioon puhetilanne. Työssä osoitetaan, että informantti käyttää eniten yleiskielisiä variantteja keskustellessaan isoäitinsä aviomiehen kanssa. Lisäksi työssä osoitetaan, että puhetilanteiden sisällä tapahtuu vaihtelua. Informantti vaihtaa varsinkin tyttöystävänsä ja äitinsä kanssa keskustellessaan koodia. Koodia vaihtamalla informantti osoittaa ottavansa asiantuntijaroolin tai referoivansa jotakuta. Lisäksi hän tyylittelee: vaihtaessaan koodia informantti tuo keskusteluun kaikuja stereotyyppisen nuoren naisen kielestä, koulumaailman tehtävänannoista sekä teatraalisesta kielenkäytöstä. Osa variaatiosta johtuu puolestaan piirteen ympäristöstä tai lekseemikohtaisista eroista. Tutkimuksen tulokset ovat samansuuntaiset aiempien tutkimustulosten kanssa. Kielellisiin valintoihin ja siihen, kuinka paljon yleiskieltä käytetään, vaikuttaa keskustelukumppanin tuttuus. Koodia vaihtamalla voidaan puolestaan ottaa erilaisia rooleja ja vaikuttaa siihen, miten lausuma tulkitaan.
  • Tjukanov, Maija (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielman aiheena on kuulevien opiskelijoiden ja opettajien koodinvaihto ja koodien yhdistäminen suo-malaisen viittomakielen (SVK) ja suomen kielen välillä. Tavoitteena on selvittää, millä tavoin kuulevat, suomalaista viittomakieltä vieraana kielenä opiskelevat henkilöt yhdistävät suomea ja viittomakieltä luokkahuonevuorovaikutuksessa. Lisäksi analysoidaan, miten suomen kieli ja SVK yhdistyvät yksittäisten puhujien vuoroissa ja miten vuorovaikutuksessa hyödynnetään viittomakielen näköaistiin ja käsien liikkeisiin sekä suomen kielen ääntöelimistöön ja kuuloaistiin perustuvia modaliteetteja. Aineisto on kuvattu ammattikorkeakoulussa viittomakielentulkkiopiskelijoiden ja heidän kuulevien opettajiensa keskusteluista. Tutkimusmetodeina käytetään keskustelunanalyysia sekä vuorovaikutus-sosiolingvistiikkaa. Tutkielma vahvistaa aiemmissa tutkimuksissa tehtyä havaintoa siitä, että kuulevien henkilöiden puhutun kielen ja viittomakielen samanaikainen käyttö eli koodien yhdistäminen on huomattavasti tavallisempaa kuin vaihto koodista toiseen. Koodien yhdistämisellä on luokassa erilaisia tehtäviä: Ensinnäkin sitä käytetään korostamaan lausuman kohtia, jotka ovat keskeisiä vuorovaikutuksen kannalta. Käytöltään tällainen koodien yhdistäminen voi muistuttaa elehdintää, mutta viittomat tuovat puheeseen kielellistä informaatiota, jota ei eleillä voitaisi ilmaista. Toiseksi koodien yhdistämisellä voidaan leikilliseen moodiin yhdistettynä herättää luokkahuoneessa sosiaalisia identiteettejä, joilla rakennetaan ryh-mäkuuluvuutta. Kolmanneksi koodien yhdistäminen voi vaikuttaa puhutun kielen rakenteisiin niin kutsuttuna puhuttuna viittomakielenä, jolloin kielten yhdistämisen motiivina voi olla esimerkiksi viittomakielen etualaistaminen vuorovaikutuksessa. Puhuttu viittomakieli voi toimia myös samankaltaisissa sosiaalisia identiteettejä rakentavissa tehtävissä kuin muu koodien yhdistäminenkin. Tutkielmassa osoitetaan, että koodinvaihdot liittyvät usein tilanteisiin, joissa toinen kieli tai sen modaliteetti on vuorovaikutuksessa toista käytännöllisempi resurssi. Suomenkieliseen puheeseen vaihdetaan viittomakielestä vain harvoin. Suomen kielen käytön syinä ovat esimerkiksi ymmärrysongelmien ratkaiseminen tai keskustelukumppanin huomion kohdistaminen. Vaihdot tapahtuvat yleensä kuiskaten. Viittomakieltä taas hyödynnetään erityisesti muusta toiminnasta irrallisissa toissijaisissa keskusteluissa, kun halutaan esimerkiksi säilyttää luokassa vallitseva hiljaisuus. Viittomakielen visuaalisuudesta on apua myös sujuvan vuorovaikutuksen ylläpitämisessä päällekkäispuhunnasta aiheutuvan hälyn välttämisen tai etäällä olevan keskustelukumppanin kanssa kommunikoinnin vuoksi. Lisäksi viittomakielen modaliteetti voi toimia tulkintaa ohjaavana kontekstivihjeenä, jolla implikoidaan vuoron hiljaisuutta tai äänekkyyttä. Yleensä luokkahuoneessa käytettävää kieltä ei erikseen määrätä, mutta toisinaan opettaja voi ohjata opiskelijoita suoritettavan tehtävän kannalta tarkoituksenmukaisemman kielen valintaan. Useimmiten viittomakielen valitsemiseen kietoutuu sekä käytännön puhetilanteeseen liittyviä että tulkintaa ohjaavia metaforisia syitä. Tutkielma antaa uutta tietoa tähän mennessä hyvin vähän tutkituista kuulevien henkilöiden tavoista käyttää sekä viitottua että puhuttua kieltä aidoissa vuorovaikutustilanteissa. Työssä osoitetaan, että sekä opiskelijat että opettajat suhtautuvat koodinvaihtoon luokkahuoneessa sallivasti ja viittomakielen ja suomen kielen vaihteluilla on käytännön syiden lisäksi useita samankaltaisia metaforisia tehtäviä kuin puhuttujen kielten välisellä koodinvaihdollakin. Yksikielisten viittomakielisten määrä on vähenemässä, joten tutkielma avaa keskustelua kieliyhteisöstä, jonka jäseniä lienee tulevaisuudessa yhä enemmän.