Browsing by Subject "ydinenergia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Seppälä, Kirsi Maria (2000)
    Selvitin, miten käytetyn runsasaktiivisen ydinpolttoaineen loppusijoituksesta ja ydinvoimasta kirjoitettiin Loviisan Sanomien ja Östra Nylandin journalistisessa aineistossa ja yleisönosastoissa. Tutkin mistä aiheista ja kenestä kirjoitettiin, kuka aiheet määritteli sekä pääsivätkö eri näkökulmat julkisuuteen. Näkökulmani oli yhteiskuntatieteellinen, koska loppusijoituksella on yhteiskunnallisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Näin ydinvoiman ympäristöasiana, mutta sanouduin irti lähteideni taustaoletuksesta, jonka mukaan ydinvoima on ongelma. Lähestyin aihettani Suhosen ympäristöjournalismiteorian sekä Teikarin ja Kuneliuksen agenda setting -muotoilujen kautta. Yhdistin määrällisen ja laadullisen tutkimusotteen menetelmätriangulaation periaatteella. Selvitin sisällön erittelyllä aineiston rakenteen, joka auttoi laadullisen tutkimuksen kohdentamisessa. Hahmotin vakiintuneet kielenkäyttötavat diskurssianalyysillä. Arvioin tutkimukseni luotettavaksi. Agenda setting -teorian väite viestinnän vaikutuksettomuudesta kumoutui osittain; seuratessaan pitkäkestoista prosessia lukijat oppivat täyttämään kerronnan aukkokohdat aiemmalla tiedolla aiheesta. Eri mieltä olevat eivät kuitenkaan lähentyneet toisiaan. Kritisoin Suhosen ympäristöpolitiikan kehämallia, koska siinä tieteeseen vaikuttaa vain ympäristö. Aineistossani epäiltiin tutkimusten ja tiedon puolueettomuutta, koska tutkimuksia tehtiin toimeksiantajan intressistä ja asioilla oli taloudellinen puolensa. Aineistoni ei noudattanut yhtä tarkkarajaisia vaiheita kuin Suhosen huomiosyklit. Sykli jakautui pääsyklin sisällä sisällön mukaan eteneviin pikkusykleihin. Lehdet rakensivat juttunsa yleensä menneen, nykyisen ja tulevaisuuden yhdistelmästä. Kuvien vähyys johtui runsaasta yleisönosastokirjoitusten määrästä. Ruotsinkielinen aineisto vaikutti keskustelevammalta kuin suomenkielinen. Lehdet käsittelivät ydinvoima-asioita eniten viestinnän, sosiaalisten ja yhteiskunnallisten asioiden sekä käytetyn runsasaktiivisen ydinpolttoaineen näkökulmasta. Kirjoittajat olivat yleensä lehden toimittajia, yksityishenkilöitä tai järjestöjä. Lähteitä oli jutuissa yleensä yksi, useimmiten yksityishenkilö, järjestö, kunnan hallintoelimet tai ydinvoimayritys. Hyvän journalismin vaatimus täyttyi molemmissa aineistoissa. Eri näkökulmat pääsivät pitkällä tähtäimellä lehdissä esiin. Lehtien pääkirjoituksissa argumentointi oli monipuolista. Östra Nylandin pääkirjoitukset olivat kannaltaan ja sanastoltaan negatiivisempia kuin Loviisan Sanomien. Yleisönosastot täyttivät tehtävänsä keskustelun vapaina foorumeina, mikä lisäsi lehtien paikallisuutta ja yhteisöllisyyttä eri ryhmien sisällä, muttei niiden välillä. Kielikysymys oli esillä vain ruotsinkielisessä aineistossa. Loppusijoituksen teknisten ratkaisujen sijasta kirjoitettiin paljon tulevista, mahdollisista seurauksista, jotka vastustajat ja kannattajat näkivät erilaisina. Yleisönosastoissa puhuttiin pelosta, muttei pelottomuudesta. Pelottomuus tuli esiin implisiittisesti kannattajien uskoessa tieteeseen ja talouteen. Diskursseilla esitettiin mielipiteitä ja sovitettiin niiden välisiä eroja. Entä jos ei olekaan? -diskurssilla epäiltiin Näin on -diskurssin väitteitä. Kokonaisvaltaisuus sekä Tutkimus ja keskustelu sillanrakentajana -diskursseilla soviteltiin eroja. Rintamalinjat pitävät ja Ruotuun palauttaminen -diskursseilla rakennettiin identiteettiä. Moninaisella moraalilla perusteltiin tunteisiinkin vedoten asioita. Asia on niin kuin se halutaan nähdä -diskurssi kuvasi keskustelun jakautuneisuutta.
  • Upola, Terhi (2003)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee sitä, miten suomalaisessa julkisessa keskustelussa käsiteltiin ydinvoimaa tulevaisuuden energiamuotona helmi-huhtikuussa vuonna 1986. Kysyn, miten aihepiiristä käydyssä keskustelussa tuotettiin ja vahvistettiin erilaisia todellisuuksia. Käytän teoreettisena viitekehyksenä diskurssianalyysin retorisesti painottunutta suuntausta ja analyyttisenä tutkimuskäsitteenä totuuden tuottamisen strategiaa. Totuuden tuottamisen strategian määrittelen tavaksi, jolla tuotetaan, muokataan tai vahvistetaan omaa tai haluttua totuutta. Löysin näitä analysoimistani kolmestatoista lehdestä yhteensä kahdeksan erilaista. Kevättalveen 1986, aikaan juuri ennen Tshernobylin onnettomuutta, on latautunut poikkeuksellisen paljon energiakysymyksiin ja erityisesti ydinvoimaan liittyviä odotuksia ja pelkoa. Milloinkaan 1980-luvun aikana Suomessa ei ollut yhtä myönteistä ilmapiiriä lisäydinvoiman hankkimiselle, eikä päätös viidennestä ydinvoimalasta ollut kertaakaan vuosikymmenen aikana yhtä lähellä. Keväällä 1986 energiakeskustelu oli poikkeuksellisen tiivistä: silloin haettiin lupaa uudelle ydinvoimalalle, valmisteltiin ydinenergialain ja energiaverolain muutosta sekä keskusteltiin monista tärkeistä energiakysymyksistä, kuten öljyn hinnan laskun vaikutuksesta idänkauppaan. Esittelen aluksi käyttämäni teoreettisen viitekehyksen ja tutkimani lehdet. Seuraavaksi selvitän, mistä kevään 1986 energiakeskustelussa puhuttiin: mitä tapahtui, miten ydinvoima politisoitui ja mitkä olivat keskustelun poliittiset ehdot. Selvitän, millä keinoilla toimijat, niin lehdet ja toimittajat kuin lehtien kautta keskustelleet muut toimijat, tuottivat ja vahvistivat omaa totuuttaan kielenkäytöllään. Strategioiden esittelyn lisäksi analysoin tärkeimpiä esimerkkejä, joissa strategioita on käytetty. Seuraavaksi pohdin, miten ryhmän sisäinen mielipide voi muodostua ja miltä se julkisuudessa näyttää. Esimerkkitapauksiksi otan silloiset päähallituspuolueet, keskustapuolueen ja sosiaalidemokraatit. Keskustapuolueelle ydinvoimaa koskevan yhtenäisen päätöksen tekeminen on hankalaa, kun taas sosiaalidemokraatit koettavat näyttäytyä julkisuudessa yhtenäisenä. Myös lehdistö vahvistaa tätä asetelmaa. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on ensinnäkin se, että kiireellisyyttä korostava strategia nousee kevään 1986 ydinvoimakeskustelussa hegemoniseksi strategiaksi. Paitsi että se on eniten käytetty, sitä käyttävät vaikutusvaltaiset toimijat ja laajalevikkiset, sitoutumattomat lehdet. Toisekseen, keskustelu ei keväällä 1986 enää koske pääasiassa ydinvoiman tarpeellisuutta tai haitallisuutta sinänsä, vaan mahdollista uutta ydinvoimalaa koskevaa päätöksentekoa ja sen aikataulua.
  • Kiviranta, Varpu (2010)
    Pro gradu –tutkielmassa käsittelen kuinka Pietarissa ilmestyvä englannintaitoisille suunnattu lehti The St. Petersburg Times kirjoittaa läheisestä Sosnovyi Borin ydinvoimalasta eli LAESista, kuinka se huomioi ydinvoimalasta uutisoidessaan kansainvälisyyden ja nationalismin, ympäristön ja talouden. Tutkimuksen aineisto sisältää 48 uutista ja seitsemän pääkirjoitusta vuosilta 1996–98 ja 2004–06. Pohjaan työni Norman Faircloughin ajatuksille kriittisestä diskurssianalyysistä, jolloin kieltä tarkastellaan vallan käytön välineenä. Hyödynnän tutkielmassani myös uutisgenren tutkimusta. Tutkimus on laadullinen ja sen päämääränä on selvittää diskurssikäytännön ja sosiokulttuurisen käytännön suhdetta uutiseen. Tutkielmani lähtökohta on selvittää voiko kyseinen lehti toimia transnationaalisti, valtiolliset rajat ylittävästi, laajaa yleisöä koskettavan aiheen kuten ydinvoiman uutisoinnissa. Tuloksissani päädyn huomioon, että nopeasti muuttunut venäläinen yhteiskunta ja journalismille suodut mahdollisuudet rajoittavat uutisoinnin edelleen kovin kansalliseksi, vaikka tutkimuskohteeni on monikansalliselle yleisölle kirjoittava lehti. 90-luvulla lehden uutisissa on tilaa vielä toimittajan omille kannanotoille. 2000-luvulla lehden vaikea taloudellinen tilanne pakottaa käyttämään uutistoimistomateriaalia. Lähteiden merkitys ydinvoimauutisten syntyyn on suuri. 90-luvun uutisissa ydinkatastrofin pelko on hyvin läsnä ja työntekijöiden ongelmat, kuten palkkojen maksamattomuus, tuodaan esille. 2000- luvulla päällimmäisenä uutisissa ovat venäläisten energiamarkkinoiden kehittyminen, teknologiausko ja ydinvoiman taloudelliset mahdollisuudet. Tämä kielii myös toimittajien ja PR-henkilöstön ammatillistumisesta.
  • Savolainen, Petri (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkin atomipommin synnyttäneen Manhattan-projektin ja sitä seuranneiden Hiroshiman ja Nagasakin pommitusten julkistamisesta alkanutta lehdistökeskustelua Yhdysvalloissa: mitä tietoa oli saatavilla ja miksi, kuinka sitä käsiteltiin toimituksissa ja millaisia olivat tiedotusten alkuvaiheessa herättämät kielteiset ja myönteiset reaktiot sekä spekulaatiot tulevaisuudesta. Lähteinä käytän erityisesti vaikutusvaltaisia sanomalehtiä The New York Times, The Wall Street Journal ja The Washington Post, mutta myös viikkolehtiä Life ja Time, lähinnä elokuulta 1945. Jo yksin kyseisen kuukauden sanomalehtilähteistäni löytyy ProQuest-tietokannan hakutoiminnolla yli 900 artikkelia, joissa esiintyy jokin sanoista atom, atomic, nuclear, radiation, radioactive tai radioactivity; nämä erottavat sangen tehokkaasti minulle relevantit artikkelit muista sisällöistä. Manhattan-projektin viestintäorganisaatio aloitti julkistukset presidentti Harry Trumanin nimissä annetulla lausunnolla, joka kertoi maailmalle Yhdysvaltain uudesta aseesta, jolla Japani haluttiin painostaa antautumaan. Tiedotuksen toinen päämotivaatio oli turvallisuus: projektin tuottamasta tiedosta haluttiin pitää salassa mahdollisimman paljon. Koska keskustelua ei voitaisi estää, se päätettiin täyttää valtavalla määrällä harmitonta informaatiota. Tiedetoimittaja William Laurence tuotti tiedotusvälineille kansantajuisia artikkeleita ja fyysikko Henry Smyth virallisen tieteellisen raportin, joka mahdollisti valistuneen keskustelun ja määritteli julkisen tiedon rajat. Lehdistö hyödynsi aineistoa runsaasti, olihan sillä vain vähän vaihtoehtoisia lähteitä. Monet päätyivät uskomaan tai toivomaan, että atomiase lopettaisi sodat – vaihtoehtona he näkivät maailmanlopun. Kutsun tässä työssä atomi-internationalismiksi visioiden jatkumoa YK:n alaisista atomivalvontaelimistä maailmanvaltioon. Atomitutkijoiden poliittinen liike otti aatteen omakseen, mutta se ei koskaan voittanut massoja tai päättäjiä puolelleen. Atomienergian rauhanomaisesta potentiaalista oli tarjolla varsin oikeaan osuneitakin näkemyksiä, mutta monet asiantuntijatahotkin spekuloivat myös utopistisemmilla visioilla yltäkylläisyydestä ja atomimoottoreilla kulkevista liikennevälineistä. Yhteiskunnalliset ajattelijat pohtivat, miten esimerkiksi työ ja omistus tulisivat muuttumaan. Lääketieteellisistä mahdollisuuksista kirjoitettiin vielä verrattain vähän. Erityisesti uskonnolliset tahot vastustivat siviilien joukkotuhontaa moraalisin perustein, mutta jäivät vähemmistöön. Monet pohtivat, miten amerikkalaiset voisivat taata oman turvallisuutensa tieteiskirjallisuudesta todellisuudeksi muuttuvassa maailmassa, jossa ydinpommit voisivat tippua taivaalta puolustuskyvyttömiin kaupunkeihin. Toivoa nähtiin tutkimuksessa, kaupunkien hajauttamisessa tai rauhan takaamisessa ydinpelotteella. Pommin tekijät odottivat sen säteilyvaikutusten jäävän mitättömiksi; kun oletus kyseenalaistettiin, reaktiona oli väitteiden tyrmääminen propagandaksi. Vähättelyä ja sensuuria jatkettiin myös todellisuuden paljastuessa, joten suuri yleisö alkoi ymmärtää säteilyn ja radioaktiivisen laskeuman merkityksen vasta myöhemmin.
  • Palander, Salla (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielma tarkastelee ydinenergiahankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyjä. Tavoitteena on selvittää eri sidosryhmien näkemyksiä menettelyn tavoitteista ja toimeenpanosta. Ydinenergian suosio on ollut kasvussa viime vuosina ilmastonmuutokseen liittyvän huolen ja huoltovarmuuden takia, mutta aihe jakaa edelleen mielipiteitä. Aiheen poliittisuuden takia tutkielman laajana metodologisena viitekehyksenä toimii monitahoarviointi. Monitahoarviointi on arviointitutkimuksen lähestymistapa, jonka lähtökohtana on ajatus siitä, että eri sidosryhmät arvioivat politiikkatoimen tai organisaation vaikuttavuutta eri kriteerien perusteella. Tutkielmassa eritellään aiemman kirjallisuuden perusteella neljä eri menettelyn tavoitetta eli arvioinnin osa-aluetta. Tavoitteiden kohdalla käsitellään sekä niiden sisäistä monitulkintaisuutta että niiden keskinäisiä painoarvoja. Arvioinnin osa-alueet ovat varovaisuusperiaatteen toteutuminen, osallistuminen, tehokkuus sekä riippumattomuus. Toimeenpanon kannalta varovaisuusperiaatteen tulkinta ohjaa menettelyn sisällön laajuutta ja yksityiskohtaisuutta. Osallistumisen toimeenpano vaikuttaa sisällön lisäksi menettelyn hyväksyttävyyteen. Tehokkuutta lähestytään erityisesti vaihtokauppana varovaisuusperiaatteen ja osallistumisen lisäämiselle. Tutkielman yhteydessä riippumattomuus liittyy työ- ja elinkeinoministeriön asemaan ydinenergiahankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyjen yhteysviranomaisena. Tutkielman aineisto koostuu yhdeksästä ydinenergia-alalla ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyiden kanssa työskennelleen asiantuntijan haastattelusta. Haastateltavat ovat työskennelleet viranomaistehtävissä, ydinenergia-alan yrityksissä, ympäristöjärjestöissä, kuntapolitiikassa ja tutkimuksen parissa. Haastatteluita analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Suurin osa haastateltavista oli tyytyväisiä nykyisen menettelyn laatuun ja työ- ja elinkeinoministeriön toimintatapoihin. Eri sidosryhmien väliltä löytyi kuitenkin eroja varovaisuusperiaatteen, osallistumisen laajuuden ja tehokkuuden painottamisessa, minkä lisäksi näkökulmat toimeenpanon onnistumisesta vaihtelivat. Myös suhtautuminen työ- ja elinkeinoministeriön riippumattomuuteen vaihteli haastateltavien välillä organisaatiotaustan mukaisesti. Kriittisimpiä menettelyn nykyistä toimeenpanoa kohtaan olivat ympäristöjärjestöjen edustajat, jotka kannattivat menettelyn laajentamista ja osallistumismahdollisuuksien syventämistä sekä pitivät työ- ja elinkeinoministeriön roolia epäsopivana. Tämä heijastaa aikaisempien tutkimusten tuloksia, joissa erityisesti ydinenergiaa vastustavat tahot kokevat menettelyt liian keveinä ja epäoikeudenmukaisina. Menettelyn laajuuden hallinta ja tuotetun materiaalin luettavuus nostettiin kuitenkin ongelmaksi lähes kaikkien haastateltujen toimesta. Tulokset vahvistavat osittain myös aiemmassa tutkimuksessa havaitun ristiriidan varovaisuusperiaatteen toteuttamisen ja tehokkuuden välillä.
  • Lähteenmäki, Leena Elisa (2006)
    Tämä työ perustuu atomienergia-, säteilysuojausasiain- ja vesiensuojeluneuvottelukuntien arkistoihin. Tutkimuskysymyksenä on, miten asiantuntijuusaseman saaneet henkilöt arvioivat ydinkokeiden ja ydinvoiman ympäristövaikutuksia sekä säteilyn ja ydinjätteiden vaarallisuutta ennen Suomen ensimmäisen ydinvoimalaitoksen tilausta vuosina 1955-1969. Työ kertoo myös yleisen säteilyvalvonnan kehittymisestä Suomessa sekä siitä, kuinka Loviisan ydinvoimalaitoksen tulevia paikallisia ympäristöhaittoja selvitettiin. Asiantuntijat olivat hyvin tietoisia mahdollisista ongelmista ja vaaroista ydinteknologiaan liittyen. Suurimpana huolehaiheena oli ihmisille koituvat terveyshaitat. Vesiensuojeluneuvottelukunnassa erityistä huomioita saivat radioaktiiviset jäteaineet, koska niitä saatettiin laskea vesistöihin. Vesiensuojeluneuvottelukunnan työn tuloksena laadittiin uusia sääntöjä radioaktiivisten aineiden vesistöihin joutumisen estämiseksi. Työssä käsitellään myös julkisuudessa esiintyneitä näkökantoja ydinteknologian mukanaan tuomista haittapuolista ja sen vaikutuksista ympäristöön ja ihmisiin.