Browsing by Subject "ydinkokeet"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Talala, Ilkka (Helsingfors universitet, 2017)
    Suomen ja Korean tasavallan (Etelä-Korea) diplomaattisuhteiden kehitys sitoutui kylmän sodan loppumisen yhteyteen. Vaikka Suomi oli avannut edustuston Korean tasavallan pääkaupunkiin Souliin 1970-luvulla, Suomen harjoittama kaupallinen ulkopolitiikka ja valtioiden keskinäinen lähestyminen helpottuivat 1980-luvulla globaalin paineen menettäessä merkitystään. Suomen asennoitumiseen ja konkreettisen vaikuttamisen tasoon vaikutti lisääntynyt ulkopoliittinen rohkeus, joka vahvistui 1980-luvulla ja konkretisoitui vuosikymmenen päättyessä. Tässä yhteydessä Suomen edustajat Soulissa tarkastelivat muuttuvaa valtiota, joka siirtyi nopeasti autoritaarisesta järjestelmästä vakaaksi ja kansalaisvapauksia ylläpitäväksi demokratiaksi. Etelä-Korea koki kylmän sodan ajan Korean demokraattisen kansantasavallan (Pohjois-Korea) uhan, ja siirtymä demokratiaan ei ollut helppo. Yhdysvallat tuki Etelä-Korean antikommunistista hallintoa, muttei hyväksynyt siltä liian autoritaarista hallinnointitapaa. Yhdysvallat oli rahoittanut Etelä-Korean koulutusta, ja tulokset heijastuivat koulutetun keskiluokan vaatiessa hallinnon omaksuvan demokraattisen hallintotavan. Etelä-Korean hallinto uudisti valtiota 1980-luvulla, mutta suurin käänne tapahtui vuoden 1987 jälkeen, kun maa demokratisoitui. Suomen lisäksi useat sosialistimaat lähestyivät Etelä-Koreaa Soulin vuoden 1988 olympialaisten alla. Täten suurlähetystön raportoinnissa käytetty semantiikka ja sanasto ovat relevantteja: suurlähetystön henkilökunta keskusteli paikallisen poliittisen eliitin ja muiden valtioiden edustajien kanssa, joten Suomen edustajien käyttämät termit ja mahdolliset mielipide-erot Etelä-Korean tilanteesta ovat tärkeitä tutkimuskohteita. Pro gradun tavoite tutkia kylmän sodan lopun vaikutusta Suomen ja Etelä-Korean diplomaattisuhteille, ja heijastaa näin muuttuvien globaalien asetelmien vaikutusta etupiireihin kuuluneiden valtioiden suhteisiin ja toimintamahdollisuuksiin. Vaikka valtioiden välisistä diplomaattisuhteista on tehty aiempaa tutkimusta, keskityn tutkimaan kylmän sodan loppumisen vaikutusta. Aineisto koostuu pääsääntöisesti Ulkoasiainministeriön hallussa olevista Suomen Soulin-suurlähetystön raporteista ja muista selvityksistä, pääsääntöisesti vuosilta 1985-1991. Mukana on myös entisen Soulin-suurlähettilään litteroitu haastattelu. Tutkimusmenetelmä eli metodi on teoriasidonnainen lähestymistapa. Pro gradu on sidoksissa globaaleihin poliittisiin muutoksiin, joten Suomen suhteita ja asennoitumista Etelä-Koreaan tarkastellaan Suomen ulkopolitiikan muutoksien yhteydessä. Teoriataustani heijastuu metodin yhteydessä. Koska Suomen ulkopoliittinen itsevarmuus lisääntyi 1980-luvulla, Etelä-Korea oli jatkumoa Suomen ulkopoliittisessa toiminnassa. Suomen ulkopolitiikka oli hienovaraista, mutta kehittyi. Suomen kansainvälistyminen kylmän sodan loppuessa oli realiteetti, johon vaikutti taloudellisten suhteiden kehittämisen tarve. Ulkopoliittinen avautuminen realisoitui täten 1980-luvun loppuessa.
  • Lähteenmäki, Leena Elisa (2006)
    Tämä työ perustuu atomienergia-, säteilysuojausasiain- ja vesiensuojeluneuvottelukuntien arkistoihin. Tutkimuskysymyksenä on, miten asiantuntijuusaseman saaneet henkilöt arvioivat ydinkokeiden ja ydinvoiman ympäristövaikutuksia sekä säteilyn ja ydinjätteiden vaarallisuutta ennen Suomen ensimmäisen ydinvoimalaitoksen tilausta vuosina 1955-1969. Työ kertoo myös yleisen säteilyvalvonnan kehittymisestä Suomessa sekä siitä, kuinka Loviisan ydinvoimalaitoksen tulevia paikallisia ympäristöhaittoja selvitettiin. Asiantuntijat olivat hyvin tietoisia mahdollisista ongelmista ja vaaroista ydinteknologiaan liittyen. Suurimpana huolehaiheena oli ihmisille koituvat terveyshaitat. Vesiensuojeluneuvottelukunnassa erityistä huomioita saivat radioaktiiviset jäteaineet, koska niitä saatettiin laskea vesistöihin. Vesiensuojeluneuvottelukunnan työn tuloksena laadittiin uusia sääntöjä radioaktiivisten aineiden vesistöihin joutumisen estämiseksi. Työssä käsitellään myös julkisuudessa esiintyneitä näkökantoja ydinteknologian mukanaan tuomista haittapuolista ja sen vaikutuksista ympäristöön ja ihmisiin.
  • Räty, Johanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa selvitetään, kuinka Suomi reagoi Neuvostoliiton suunnitelmiin siirtää kaikki ydinkokeensa Suomen lähialueella sijainneelle Novaja Zemljan koealueelle sekä alueella lokakuussa 1990 tehtyyn ydinkokeeseen. Keskeinen kysymys on, kuinka Suomi pyrki vaikuttamaan Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän politiikkaan kysymyksessä, joka liittyi voimakkaasti suurvaltojen etuihin. Aineiston mahdollistamissa rajoissa selvitetään myös, millaisten käsitysten ja näkemysten pohjalta Suomen politiikka muotoutui. Tarkoituksena on tätä kautta selvittää, millä tavoin Suomen ulkopolitiikka ja sen käytännön toteutus muuttuivat kylmän sodan loppuvuosina ja Neuvostoliiton hajotessa. Lisäksi pohditaan, kuinka Suomen lähialueen turvallisuuskysymyksiä hahmotettiin uudelleen 1990-luvun alun muuttuvassa tilanteessa. Vaikka Novaja Zemljan ydinkokeiden vastustusta perusteltiin kokeiden mahdollisilla ympäristövaikutuksilla, tutkielmassa ydinkokeiden siirtäminen Suomen lähialueelle ymmärretään ensisijaisesti turvallisuus- ja aseidenriisuntapoliittisena kysymyksenä. Suomen toimintaa Novaja Zemljan kysymyksessä tarkastellaan Suomen ulkopolitiikan sekä sen alaan kuuluvan aseidenriisuntapolitiikan näkökulmasta. Samalla kysymys liittyy Suomen kansainvälisen aseman ja turvallisuusympäristön muutokseen sekä lähialuetta koskeneiden uusien uhkakuvien nousuun ulkopolitiikan asialistalle. Tutkielman primääriaineisto on peräisin ulkoministeriön arkistosta. Aineiston tarkastelu on rajattu vuosiin 1990–1993, sillä Neuvostoliiton suunnitelmat Novaja Zemljan suhteen nousivat Suomen ulkopolitiikan asialistalle vuoden 1990 alussa, ja kysymyksen käsittely keskittyi vuosiin 1990–1992. Aineistosta käy ilmi, että Novaja Zemljan ydinkoekysymys nousi pohjoismaisen yhteistyön piiriin Suomen aloitteesta: Suomi ehdotti Pohjoismaille yhteistä kannanottoa ja vaikutti aktiivisesti Pohjoismaiden yhteisen toimintalinjan muotoutumiseen. Pohjoismaiden kannanotoissa korostettiin ydinkokeista haavoittuvalle arktiselle ympäristölle aiheutuvaa vaaraa, vaikka alan asiantuntijat pitivät ydinkokeista riskejä pieninä. Aiempi tutkimus tukee tulkintaa siitä, että Suomella oli myös turvallisuuspoliittinen intressi estää ydinkokeet Pohjoisella jäämerellä. Aineistosta ilmenee, että ympäristöturvallisuutta korostavaa lähestymistapaa pidettiin ulkoasiainministeriössä kuitenkin hedelmällisempänä, sillä ydinkokeiden koettiin olleen Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välinen turvallisuuspoliittinen kysymys, johon Pohjoismailla ei koettu olleen vaikutusmahdollisuuksia. Neuvostoliiton Novaja Zemljalla lokakuussa 1990 tekemän ydinkokeen jälkeen Suomen politiikassa havaitaan muutos kohti selkeämpää pyrkimystä vuoropuheluun Neuvostoliiton kanssa. Tarkoituksena oli pyrkiä minimoimaan ydinkokeiden vaikutuksia ympäristöön niin kauan, kuin ydinkokeita jatkettaisiin. Uudesta pragmaattisemmasta lähestymistavasta huolimatta Suomen aseidenriisuntapoliittisten linjausten – ennen kaikkea ydinkoekieltoa koskeneen kannan – korostettiin kuitenkin pysyneen ennallaan. Toinen painopisteen muutos Suomen politiikassa tapahtui keväällä 1992 Sosnovyi Borin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen. Vaikka onnettomuus ei aiheuttanut vakavaa vaaraa, se nosti entisen Neuvostoliiton alueella sijainneiden ydinvoimaloiden heikon turvallisuustason Novaja Zemljan ydinkokeita merkittävämmäksi huolenaiheeksi. Suomen politiikassa on havaittavissa selvää varovaisuutta, mikä tukee aiemmassa tutkimuksessa esitettyjä tulkintoja siitä, että puolueettomuuspolitiikan periaatteista luovuttiin kylmän sodan lopulla asteittain. Suomen puolueettomuuspolitiikalle tyypillinen pidättäytyväisyys ilmenee esimerkiksi pyrkimyksenä välttää voimakkaita kannanottoja ydinkoekiellon puolesta, sillä niiden tiedettiin ärsyttäneen sekä Yhdysvaltoja että Neuvostoliittoa. Kuvaavaa on, että erityisesti Yhdysvalloilta haettiin hyväksyntää Suomen aktiivisuudelle. Ydinkokeiden ympäristöturvallisuuden korostaminen näyttäytyy siten tietoisesti valittuna lähestymistapana, jonka avulla voitiin välttää puuttumasta ydinkokeisiin väistämättä liittyneisiin turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä voidaan todeta, että Suomen puolueettomuuteen ja pienen valtion poliittiseen realismiin perustunut ulkopolitiikka näytti kylmän sodan päättyessä muuttuneen hitaasti. Samalla Novaja Zemljan ydinkokeiden nousua Suomen ulkopolitiikan asialistalle voidaan kuitenkin pitää osoituksena Suomen 1980-luvun lopulla lisääntyneestä poliittisesta liikkumatilasta.