Browsing by Subject "ydinvoimalat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Seppälä, Kirsi Maria (2000)
    Selvitin, miten käytetyn runsasaktiivisen ydinpolttoaineen loppusijoituksesta ja ydinvoimasta kirjoitettiin Loviisan Sanomien ja Östra Nylandin journalistisessa aineistossa ja yleisönosastoissa. Tutkin mistä aiheista ja kenestä kirjoitettiin, kuka aiheet määritteli sekä pääsivätkö eri näkökulmat julkisuuteen. Näkökulmani oli yhteiskuntatieteellinen, koska loppusijoituksella on yhteiskunnallisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Näin ydinvoiman ympäristöasiana, mutta sanouduin irti lähteideni taustaoletuksesta, jonka mukaan ydinvoima on ongelma. Lähestyin aihettani Suhosen ympäristöjournalismiteorian sekä Teikarin ja Kuneliuksen agenda setting -muotoilujen kautta. Yhdistin määrällisen ja laadullisen tutkimusotteen menetelmätriangulaation periaatteella. Selvitin sisällön erittelyllä aineiston rakenteen, joka auttoi laadullisen tutkimuksen kohdentamisessa. Hahmotin vakiintuneet kielenkäyttötavat diskurssianalyysillä. Arvioin tutkimukseni luotettavaksi. Agenda setting -teorian väite viestinnän vaikutuksettomuudesta kumoutui osittain; seuratessaan pitkäkestoista prosessia lukijat oppivat täyttämään kerronnan aukkokohdat aiemmalla tiedolla aiheesta. Eri mieltä olevat eivät kuitenkaan lähentyneet toisiaan. Kritisoin Suhosen ympäristöpolitiikan kehämallia, koska siinä tieteeseen vaikuttaa vain ympäristö. Aineistossani epäiltiin tutkimusten ja tiedon puolueettomuutta, koska tutkimuksia tehtiin toimeksiantajan intressistä ja asioilla oli taloudellinen puolensa. Aineistoni ei noudattanut yhtä tarkkarajaisia vaiheita kuin Suhosen huomiosyklit. Sykli jakautui pääsyklin sisällä sisällön mukaan eteneviin pikkusykleihin. Lehdet rakensivat juttunsa yleensä menneen, nykyisen ja tulevaisuuden yhdistelmästä. Kuvien vähyys johtui runsaasta yleisönosastokirjoitusten määrästä. Ruotsinkielinen aineisto vaikutti keskustelevammalta kuin suomenkielinen. Lehdet käsittelivät ydinvoima-asioita eniten viestinnän, sosiaalisten ja yhteiskunnallisten asioiden sekä käytetyn runsasaktiivisen ydinpolttoaineen näkökulmasta. Kirjoittajat olivat yleensä lehden toimittajia, yksityishenkilöitä tai järjestöjä. Lähteitä oli jutuissa yleensä yksi, useimmiten yksityishenkilö, järjestö, kunnan hallintoelimet tai ydinvoimayritys. Hyvän journalismin vaatimus täyttyi molemmissa aineistoissa. Eri näkökulmat pääsivät pitkällä tähtäimellä lehdissä esiin. Lehtien pääkirjoituksissa argumentointi oli monipuolista. Östra Nylandin pääkirjoitukset olivat kannaltaan ja sanastoltaan negatiivisempia kuin Loviisan Sanomien. Yleisönosastot täyttivät tehtävänsä keskustelun vapaina foorumeina, mikä lisäsi lehtien paikallisuutta ja yhteisöllisyyttä eri ryhmien sisällä, muttei niiden välillä. Kielikysymys oli esillä vain ruotsinkielisessä aineistossa. Loppusijoituksen teknisten ratkaisujen sijasta kirjoitettiin paljon tulevista, mahdollisista seurauksista, jotka vastustajat ja kannattajat näkivät erilaisina. Yleisönosastoissa puhuttiin pelosta, muttei pelottomuudesta. Pelottomuus tuli esiin implisiittisesti kannattajien uskoessa tieteeseen ja talouteen. Diskursseilla esitettiin mielipiteitä ja sovitettiin niiden välisiä eroja. Entä jos ei olekaan? -diskurssilla epäiltiin Näin on -diskurssin väitteitä. Kokonaisvaltaisuus sekä Tutkimus ja keskustelu sillanrakentajana -diskursseilla soviteltiin eroja. Rintamalinjat pitävät ja Ruotuun palauttaminen -diskursseilla rakennettiin identiteettiä. Moninaisella moraalilla perusteltiin tunteisiinkin vedoten asioita. Asia on niin kuin se halutaan nähdä -diskurssi kuvasi keskustelun jakautuneisuutta.
  • Upola, Terhi (2003)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee sitä, miten suomalaisessa julkisessa keskustelussa käsiteltiin ydinvoimaa tulevaisuuden energiamuotona helmi-huhtikuussa vuonna 1986. Kysyn, miten aihepiiristä käydyssä keskustelussa tuotettiin ja vahvistettiin erilaisia todellisuuksia. Käytän teoreettisena viitekehyksenä diskurssianalyysin retorisesti painottunutta suuntausta ja analyyttisenä tutkimuskäsitteenä totuuden tuottamisen strategiaa. Totuuden tuottamisen strategian määrittelen tavaksi, jolla tuotetaan, muokataan tai vahvistetaan omaa tai haluttua totuutta. Löysin näitä analysoimistani kolmestatoista lehdestä yhteensä kahdeksan erilaista. Kevättalveen 1986, aikaan juuri ennen Tshernobylin onnettomuutta, on latautunut poikkeuksellisen paljon energiakysymyksiin ja erityisesti ydinvoimaan liittyviä odotuksia ja pelkoa. Milloinkaan 1980-luvun aikana Suomessa ei ollut yhtä myönteistä ilmapiiriä lisäydinvoiman hankkimiselle, eikä päätös viidennestä ydinvoimalasta ollut kertaakaan vuosikymmenen aikana yhtä lähellä. Keväällä 1986 energiakeskustelu oli poikkeuksellisen tiivistä: silloin haettiin lupaa uudelle ydinvoimalalle, valmisteltiin ydinenergialain ja energiaverolain muutosta sekä keskusteltiin monista tärkeistä energiakysymyksistä, kuten öljyn hinnan laskun vaikutuksesta idänkauppaan. Esittelen aluksi käyttämäni teoreettisen viitekehyksen ja tutkimani lehdet. Seuraavaksi selvitän, mistä kevään 1986 energiakeskustelussa puhuttiin: mitä tapahtui, miten ydinvoima politisoitui ja mitkä olivat keskustelun poliittiset ehdot. Selvitän, millä keinoilla toimijat, niin lehdet ja toimittajat kuin lehtien kautta keskustelleet muut toimijat, tuottivat ja vahvistivat omaa totuuttaan kielenkäytöllään. Strategioiden esittelyn lisäksi analysoin tärkeimpiä esimerkkejä, joissa strategioita on käytetty. Seuraavaksi pohdin, miten ryhmän sisäinen mielipide voi muodostua ja miltä se julkisuudessa näyttää. Esimerkkitapauksiksi otan silloiset päähallituspuolueet, keskustapuolueen ja sosiaalidemokraatit. Keskustapuolueelle ydinvoimaa koskevan yhtenäisen päätöksen tekeminen on hankalaa, kun taas sosiaalidemokraatit koettavat näyttäytyä julkisuudessa yhtenäisenä. Myös lehdistö vahvistaa tätä asetelmaa. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on ensinnäkin se, että kiireellisyyttä korostava strategia nousee kevään 1986 ydinvoimakeskustelussa hegemoniseksi strategiaksi. Paitsi että se on eniten käytetty, sitä käyttävät vaikutusvaltaiset toimijat ja laajalevikkiset, sitoutumattomat lehdet. Toisekseen, keskustelu ei keväällä 1986 enää koske pääasiassa ydinvoiman tarpeellisuutta tai haitallisuutta sinänsä, vaan mahdollista uutta ydinvoimalaa koskevaa päätöksentekoa ja sen aikataulua.
  • Alatolonen, Riina Henriikka (2000)
    Tutkimuksen tehtävänä oli kuvata ydinvoimalan työntekijöiden turvallisuuskäsityksiä. Tutkimuksen teoriaosassa luotiin taustaa tutkittavalle ilmiölle ja määriteltiin tutkimuksen kannalta olennaiset käsitteet riski ja turvallisuus. Turvallisuutta organisaation ominaisuutena kuvattiin korkean luotettavuuden teorian ja normaalien onnettomuuksien teorian näkökulmista. Tämän retoriseen sosiaalipsykologiaan kuuluvan tutkimuksen aineisto kerättiin laadullisen asennetutkimuksen menetelmällä ydinvoimalan työntekijöiden haastatteluissa. Haastatteluissa käytetyt väittämät kuvasivat turvallisuutta eri yhteyksissä. Väittämät koskivat ydinvoimalaan liittyvää epävarmuutta, ihmistä uhkana turvallisuudelle, ohjeiden ja rutiinien merkitystä turvallisuudelle, oman työn laadun ja turvallisuusvaikutusten arviointia, vastuuta turvallisuudesta, virheistä rankaisemista, riskien ennakointia, virheistä ja käyttökokemuksista oppimista, turvallisuutta organisaation yhteisenä arvona ja organisaation eri ryhmien suhtautumista turvallisuuteen. Haastatteluihin osallistui organisaation jäseniä käyttö- ja kunnossapito -osastoilla ja teknisellä osastolta. Kaikki organisaation hierarkiatasot olivat edustettuina haastetteluissa. Saatu aineistomateriaali luokiteltiin Billigin retorista argumentaatioanalyysia käyttäen. Analyysin pääluokat muodostuivat kunkin aineiston keruussa käytetyn väittämän alla esitetystä kommentoinnista. Aineisto jaettiin sisällöllisiin luokkiin kannanottojen perusteluiden ja selitysten sekä väittämän esittämien käsitysten uudelleentulkintojen mukaan, Ydinvoimalan työntekijöiden puheessa korostui myönteinen suhtautuminen ydinvoimaan ja luottamus ydinvoiman turvallisuuteen. Turvallisuuskulttuurin kehittymisessä luotettiin johtajien näyttämään esimerkkiin, jonka vaikutuksesta turvallisuusajattelun nähtiin leviävän koko organisaatioon. Riskit konstruoitiin laskennallisiksi ja riskianalyyseistä puhuttiin tapana kontrolloida turvallisuutta. Turvallisuuskulttuurin avoimuutta korostettiin tärkeänä pyrkimyksenä. Virheistä oppimiseen suhtauduttiin neutraalista yhtenä organisaation oppimistapana. Turvallisuusarvon kanssa tärkeiksi organisaation arvoiksi nostettiin taloudelliset arvot. Turvallisuusasenteiden kuvattiin olevan seurausta ennen kaikkea oikesta ja laajasta tiedosta. Kommenteissa korostettiin osien ja kokonaisuuden jännitteistä suhdetta niin laitosten tekniikassa kuin organisaation toiminnassakin.
  • Lähteenmäki, Leena Elisa (2006)
    Tämä työ perustuu atomienergia-, säteilysuojausasiain- ja vesiensuojeluneuvottelukuntien arkistoihin. Tutkimuskysymyksenä on, miten asiantuntijuusaseman saaneet henkilöt arvioivat ydinkokeiden ja ydinvoiman ympäristövaikutuksia sekä säteilyn ja ydinjätteiden vaarallisuutta ennen Suomen ensimmäisen ydinvoimalaitoksen tilausta vuosina 1955-1969. Työ kertoo myös yleisen säteilyvalvonnan kehittymisestä Suomessa sekä siitä, kuinka Loviisan ydinvoimalaitoksen tulevia paikallisia ympäristöhaittoja selvitettiin. Asiantuntijat olivat hyvin tietoisia mahdollisista ongelmista ja vaaroista ydinteknologiaan liittyen. Suurimpana huolehaiheena oli ihmisille koituvat terveyshaitat. Vesiensuojeluneuvottelukunnassa erityistä huomioita saivat radioaktiiviset jäteaineet, koska niitä saatettiin laskea vesistöihin. Vesiensuojeluneuvottelukunnan työn tuloksena laadittiin uusia sääntöjä radioaktiivisten aineiden vesistöihin joutumisen estämiseksi. Työssä käsitellään myös julkisuudessa esiintyneitä näkökantoja ydinteknologian mukanaan tuomista haittapuolista ja sen vaikutuksista ympäristöön ja ihmisiin.
  • Hallanoro, Henri Matias (2007)
    Tutkin työssäni ydinturvallisuusalan yhteistyön kentän kehitystä Suomen lähialueilla. Tarkastelen tätä ydinturvallisuusyhteistyön kenttää erityisesti Suomen virallisen ydinturvallisuusalan lähialueyhteistyön näkökulmasta, mutta lisäksi tarkastelen myös muita tärkeitä kahden- ja monenkeskisiä ydinturvallisuusalan yhteistyön toimijoita Suomen lähialueilla. Suomen lisäksi muita lähialueilla kahdenvälistä yhteistyötä harjoittavia maita ovat olleet mm. Yhdysvallat, Saksa, Ranska, Norja ja Ruotsi. Keskeisiä monenkeskisiä toimijoita ovat olleet mm. TACIS- ja PHARE-ohjelmien ja pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuusrahaston puitteissa toteutetut EU-hankkeet ja Euroopan Jälleenrakennus -ja kehityspankin (EBRD) rahoittamat hankkeet. Lähialueyhteistyön ja Suomen lähialueiden -käsitteiden käyttöni perustuu ennen kaikkea ulkoasiainministeriön tapaan määritellä ne. Tätä kautta tarkastelemikseni Suomen lähialueiksi rajautuu Luoteis-Venäjä ja Baltian maat. Alueella sijaitsee kolme useissa länsimaisissa turvallisuusselvityksissä riskialttiiksi havaittua voimalaa, joissa tutkimusajanjaksonani oli käytössä yhteensä kymmenen reaktoria. Venäjän puolella sijaitsevat Leningradin alueen voimala Sosnovyi Bor sekä Kuolan ydinvoimala Polarnye Zori. Liettuassa puolestaan sijaitsee Ignalinan ydinvoimala. Muista Suomen lähialueiden ydinriskeistä puhuttaessa keskeisimmäksi muodostuvat Murmanskin alueen ydinjäteongelmakeskittymät Neuvostoliiton pohjoisen laivaston raunioilla Barentsinmeren rannalla. Pyrin erityisesti tekemään tärkeimmistä historiallisista tarkastelupisteistäni käsin vertailua siitä, miten kukin merkittävä poliittinen prosessi on vaikuttanut ydinturvallisuusalan yhteistyökentän kehitykseen Suomen lähialueilla. Tärkeimpiä näistä historiallisista tarkastelupisteistäni ovat Neuvostoliiton hajoaminen, Suomen ja Ruotsin EU-jäsenyys, EU:n pohjoisen ulottuvuuden politiikan muotoutuminen ja Baltian maiden EU-jäsenyys. Näistä pisteistä käsin teen vertailua ja pohdin, miten nämä tapahtumat ovat muuttaneet ydinturvallisuusalan yhteistyön kenttää Suomen lähialueilla. Tärkein oletukseni on ollut se, että kahdenväliseen yhteistyöhön alkutilanteessa vahvasti painottunut yhteistyökenttä Suomen lähialueilla on vähitellen muuttunut monenkeskiseen yhteistyöhön painottuneeksi. Uskon siis bilateriaalisuuden vähitellen väistyneen multilateriaalisuuden tieltä Suomen lähialueiden ydinturvallisuusyhteistyössä. Tutkimustulokseni osoittavat, että näin on pitkälti käynytkin. Pyrin ennen kaikkea etsimään tekijöitä, jotka ovat tavalla tai toisella mullistaneet ja muuttaneet ydinturvallisuusyhteistyön toimijakenttää Suomen lähialueilla. Tärkeää on ollut pohtia, miksi yhteistyön painopiste on eri aikoina muuttunut, ja miten uudet yhteistyömuodot ovat milloinkin nousseet vanhoja haastamaan. Tutkimukseni näkökulma edellytti varsin monitahoisen lähdemateriaalin käyttöä. Toisaalta tarvitsin yleisesti lähialueyhteistyön organisoimiseen ja määrittämiseen liittyvää aineistoa, kuten ulkoasiainministeriön lähialueyhteistyöraportteja ja toimintastrategioita, mutta toisaalta erityisen tärkeätä minulle oli ydinturvallisuusalan lähialueyhteistyötä koskeva aineisto. Ydinturvallisuusalan yhteistyön perustiedon keräämisessä Säteilyturvakeskus STUKin raportit ja toimintakertomukset ovat olleet erityisen tärkeitä. Alkuperäislähteinä keskeistä materiaalia tutkimukseni kannalta ovat olleet STUKin arkistosta löytyvät matkakertomukset ja STUKin tiedotusosaston lehtileikekokoelma. Olen tehnyt myös viisi haastattelua, jotka ovat olleet erityisen tärkeitä kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta. Aiheeni ollessa ajallisesti varsin läheinen, myös internet-lähteet ovat olleet tärkeitä. Myös esimerkiksi neuvostoajan idänkaupan ja lähialueyhteistyön vertailussa erilaiset idänkaupan historiaan liittyvät lähteet ovat olleet tarpeellisia. Samalla tavalla esimerkiksi EU:n pohjoiseen ulottuvuuteen ja Suomen ulkopolitiikan 90-luvun kehitykseen liittyvä kirjallisuus on ollut tärkeää taustamateriaalia. Suomen ja Venäjän energiapolitiikkaa tarkastellessani ydinturvallisuusalan yhteistyökentän kehitykseen vaikuttavina tekijöinä, tarvitsin myös monenlaisia lähteitä.