Browsing by Subject "yhteiskunnallinen muutos"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 22
  • Kopponen, Hanna Tuulikki (2007)
    Tutkimuksen kohteena on Matalan kynnyksen Ne-Rå-projekti, joka on Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksen, ammattikorkeakoulujen ja Kalliolan setlementin välinen kumppanuushanke (2004- 2007). Projektin tavoitteena on kehittää uudenlainen, virallisen palvelusektorin ulkopuolelle sijoittuva, opiskelijoiden ylläpitämä kansalaislähtöinen neuvontapalvelumalli ja oppimisympäristö sosiaalialan korkeakouluopiskelijoille. Tutkimuksen tarkoituksena oli nostaa esille Ne-Råssa asiakastapaamisissa kirjattujen asiakasraporttien (258kpl) kautta ja teema-analyysin menetelmin tietoa avuntarpeista ja vaikeisiin elämäntilanteisiin johtavista tilanteista. Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, millaisia palveluja ja apua Ne-Råssa asioineet ihmiset olivat tilanteiden ratkaisemiseksi toivoneet ja millaisella asiakastyöllä ja palveluilla asiakkaiden palvelutarpeisiin vastattiin. Tutkimuksessa arvioitiin lisäksi asiakkaiden antaman palautteen ja tilannekuvausten kautta paitsi projektia, myös julkisen järjestelmän toimintaa. Tutkimuksen taustalla oli ajatus yhteiskunnan muutosten seurauksena epävakaistuvasta arki-elämän, hyvinvointivaltion ja palvelujärjestelmän toimintaympäristöstä. Ne-Råssa asioineita ihmisiä mietitytti taloudelliseen toimeentuloon, terveyteen ja asumiseen liittyvät kysymykset, joihin kytkeytyi työttömyyttä, asunnottomuutta, velkaantumista, psyykkisiä sekä fyysisiä sairauksia ja ihmissuhteisiin liittyviä ongelmia. Kyse ei useinkaan ollut selkeästi rajattavissa olevista ongelmista, vaan monien erilaisten vai-keuksien kasautumisesta ja yhteenkietoutumisesta. Keskeinen tutkimuksen viesti liittyy pirstaloituneeseen ja monia kitkakohtia sisältävään palvelu- ja etuusjärjestelmään. Se on vaikeasti hahmotettava ja hidasliikkeinen eikä se tunnu vastaavan asiakkaidensa toiveisiin ja odotuksiin. Yhä epävakaistuva arkielämä ja sen epäjatkuvuudet tuovat eteen nopeasti muuttuvia elämäntilanteita, johon jäykän ja hitaan byrokraattisen järjestelmän on vaikea vastata. Usein ihmisten avuntarpeen taustalla olivat sosiaaliturva- ja palvelu- järjestelmään liittyvät tekijät kuten järjestelmän epäselvyys ja byrokraattiset käytännöt, etuushakemusten pitkät käsittelyajat ja palveluihin pääsyn esteet. Ne-Rån asiakastyö, joka sisältää neuvontaa, psykososiaalista tukea, voimavaraistamista sekä asianajamista, sai asiakkailta positiivista palautetta. Asiakkaat ovat nähneet palvelun tärkeäksi ja kokeneet tulleensa autetuksi. Keskeisiksi nousivat kohtaaminen ja kuulluksi tulemisen kokemus. Projekti on kokonaisuudessaan esimerkki toimivasta kumppanuusmallista, jossa uudenlaisten joustavien, kansalaislähtöisten hyvinvoinnin tuottamisen mallien ja käytäntöjen etsintä mahdollistuu erilaisia voimavaroja ja sektorirajoja yhdistelevän toiminnan kautta. Keskeisiä lähteitä tutkimuksessa olivat Anna Metterin (2004), Kyösti Raunion (2000) ja Karjalaisen & Saranpään (2002) tutkimukset.
  • Hakalisto, Liisi (Helsingin yliopisto, 2018)
    The topic of this thesis is to observe how the Centre Party of Finland (Suomen Keskusta), the Social Democratic Party of Finland (Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, SDP) and the National Coalition Party (Kansallinen Kokoomus) have perceived the information and communication technology (ICT) and its role in the Finnish society between 1999 and 2015 in their party statements and manifestos. The role of ICT in the society is observed especially through the concepts of information society and digitalisation. The topic of this thesis thus ties into the broader 1990s and 2000s discussion on information society and digitalisation. The primary sources for the study include the Centre Party, the Social Democratic Party and the National Coalition Party's party programmes, general election manifestos, municipal election manifestos and party conference statements from 1999 to 2015. The primary sources are analysed by the following electoral terms: 1999-2003, 2003-2007, 2007-2011 and 2011-2015. The 2015 general election manifestos are also included in the set of primary materials, as are the government programmes for each electoral term. The role of government programmes in the study is to support the analysis of the party statements and manifestos. The parties' arguments and perceptions of information and communication technology are analysed using post-structural policy analysis. The main framework for the analysis is Carol Bacchi's What's the problem represented to be analysis. The objective of the thesis is to observe how the parties have represented information and communication technology as a policy problem in their statements, programmes and manifestos during each electoral term. In addition, the objective is to analyse both in the case of each party and between different parties how the problem representations are constructed, with which policy areas ICT is associated in the texts and how these problem representations change and evolve from one electoral term to the other. In addition to Bacchi's WPR-analysis, the analysis also draws from Kari Palonen's concept of politicisation which describes politics as action. In this thesis, the main function of politicisation is to describe how by politicising an issue, the parties open up both political space surrounding the politicised issue and also new opportunities for political action. The main findings of this thesis are that information and communication technology is represented in the parties' general election manifestos and party conference statements using two main representations; either as a means for solving existing social and public policy problems or as a part of a broader discourse on societal change. When represented as a means for solving existing social and public policy problems, ICT is discussed positively, optimistically and mostly to suit the perspective of the party's ideological standing. In the parties' statements and manifestos, the discourse on societal change is strongly tied into economic factors, such as the national competitiveness. ICT is depicted as a matter supporting and enhancing national competitiveness, and information society and digitalisation, in particular, as objectives that will strengthen future national competitiveness. Another finding is that the term “information society” disappears from the parties' manifestos and statements in the early 2010s, when the discussion surrounding ICT in the manifestos and statements shifts to digitalisation.
  • Hamara, Jenni (2007)
    Pro gradu -tutkielma käsittelee brasilialaista umbanda-uskontoa ja sen keinoja käsitellä yksilön kärsimystä yhteisöllisesti. Brasilian uskonnollista kenttää luonnehtii nyt afrobrasilialaisen uskonnollisuuden suosion lasku ja karismaattisen kristillisyyden nousu. Siksi tutkielmassa verrataan umbandaa helluntailaisuuteen. Päämääränä on ymmärtää Brasiliassa tapahtuva uskonnollista ja yhteiskunnallista muutosta, jonka indikaattoreita uskonnot ovat. Tutkielmassa väitetään, että helluntailaisuuden puhuma kieli ja sen tavat rakentaa yhteisöjä vastaavat umbandaa paremmin Brasilian nykytodellisuutta. Laajemmassa perspektiivissä tutkielma on puheenvuoro antropologisessa keskustelussa, joka käsittelee kulttuurista muutosta ja tässä tapauksessa uskontojen tapoja sopeutua siihen. Tutkimusta varten on tehty kenttätyö (3kk) Brasiliassa kesällä 2006. Umbandassa ja helluntailaisuudessa on paljon yhteneviä piirteitä, mutta logiikat, joiden mukaisesti ne välittävät vastoinkäymisten seurauksena syntyvää yksilön ja yhteiskunnan välistä katkosta kuitenkin poikkeavat toisistaan. Umbanda on luonteeltaan vastapooleja yhteenvetävä ja sekoittava henkipossessiouskonto, joka rakentaa moraalia ja yhteisöä puhdistamisen ja parantamisen keinoin. Umbandassa likaiseksi luokiteltu otetaan mukaan rituaaliin ja liitetään osaksi yhteisöä ja yhteiskuntaa. Rituaalissa luodaan brasilialaisen logiikan mukaisesti yhteisö, joka jatkuu tämän maailman tuolle puolen. Niinpä sen luoman yhteisön voi nähdä jatkumona brasilialaiselle yhteiskunnalle. Umbanda kuitenkin toimii yhteiskunnan alueilla, joihin hegemonisten instituutioiden valta ja keinot lievittää yksilön kärsimystä eivät ulotu tai ovat heikot. Siksi umbandasta puhutaan tutkielmassa paikkaavana rakenteena. Helluntailaisuus pyrkii myös yksilön puhdistamiseen ja parantamiseen, mutta sen keinot poikkeavat umbandasta. Helluntailaisuus on umbandan tavoin individualistinen uskonto, mutta se liittää yksilön brasilialaisen yhteiskunnan sijaan universaaliin uskovaisten yhteisöön. Helluntailaisuus luo myös katkoksen uuden ja vanhan elämän välille. Helluntailaisuus käsittää kaikki ihmiset tasa-arvoisiksi yhteiskuntaluokkaan tai muihin piirteisiin katsomatta. Maanpäällinen yhteiskunta käsitetään toissijaiseksi. Helluntailaisuus onnistuu radikaalin katkoksen logiikallaan luomaan uudenlaisen yksilön ja tekemään tasa-arvoa korostavalla maailmankuvallaan yhteiskunnallista epätasa-arvoa näkyväksi. Sen arvomaailma ei kuitenkaan yleensä kanavoidu yhteiskunnalliseksi aktiivisuudeksi. Helluntailaisuus pyrkii ensisijaisesti muuttamaan yksilön uskovaiseksi, mutta tulee sivutuotteena luoneeksi kunnollisen kansalaisen. Helluntailaisuudessa siis yksilölähtöinen katkoksen luominen edelliseen elämään ja maanpäälliseen yhteiskuntaan johtaakin kunnollisen kansalaisen ja uudenlaisen yhteisöllisyyden syntyyn. Umbandan ja helluntailaisuuden tavat luoda yhteisöjä ja välittää yksilön ja yhteiskunnan välistä repeämää siis poikkeavat toisistaan. Umbandan pyrkimys nähdä Brasilia rotujen ja yhteiskuntaluokkien sulatusuunina on auttamattomasti vanhentunut. Koska uskonto ja yhteiskunta liittyvät aina toisiinsa, on uskonnon puhuttava kieltä, joka vastaa yhteiskunnallista tilannetta. Helluntailaisuus on onnistunut tässä umbandaa paremmin. Brasilialaista yhteiskuntaa luonnehtii nyt yhteensulautumisen sijaan konfliktin ja selkeiden rajojen kieli.
  • Vihavainen, Rosa (2004)
    Tutkielmassa tarkastellaan sosiaalisten ja demografisten tekijöiden vaikutusta asunnon omistamiseen ja niissä 1990-luvulla Suomen kaupunkiseuduilla tapahtunutta muutosta. Suomi on ollut 1950-luvulta lähtien kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen omistusasuntovaltainen maa, mutta 1990-luvun alussa siihen asti jatkunut omistusasumisen yleistyminen kääntyi laskuun. Tähän vaikutti asuntopolitiikan ja -markkinoiden muutokset, jotka näkyivät muun muassa hintojen nousuna ja vuokra-asuntojen tarjonnan lisääntymisenä. Asunnon hallintaperusteiden muutos liittyy myös laajempaan 1990-luvun yhteiskunnalliseen muutokseen. Tutkimuksessa kuvaillaan väestöryhmien välisiä eroja ja niiden muutoksia asunnon omistamisessa rekisteriaineiston avulla. Havaittuja eroja ja muutoksia selitetään elaboroimalla logistisella regressioanalyysilla. Havaintoyksikkönä ovat kaupunkiseuduilla vuosina 1990 ja 2000 asuneet 30–49-vuotiaat asuntokunnan viitehenkilöt. Lisäksi tutkitaan sosiaalisen taustan vaikutusta asunnon hallintaperusteeseen ja sen muutosta. Tätä tutkitaan analysoimalla huoltajan sosioekonomisen aseman vaikutusta 30–34-vuotiaiden asuntokunnan viitehenkilöiden asunnon hallintaperusteeseen. Huoltajan sosioekonominen asema -muuttujaa on käytetty vuosilta 1970 ja 1980 ja asunnon hallintaperustetta vuosilta 1990 ja 2000. Tutkimus osoittaa omistusasumisen jakautuvan väestöryhmittäisten erojen osalta kahteen toisistaan eroavaan luokkaan, asunto-osakkeen ja talon omistamiseen. Osakkeen omistaminen jakautui tasaisemmin eri väestöryhmien kesken, kun taas talon omistamisessa oli suurempia eroja ryhmien välillä. Talon omistajat olivat asunto-osakkeen omistavia vanhempia, he olivat useimmiten naimisissa ja heillä oli lapsia. Talon omistajat olivat myös osakkeen omistajia kouluttamattomampia, mutta silti suurituloisempia. Sosioekonomiselta asemaltaan talon omistajat olivat useimmiten yrittäjiä, osakkeen omistaminen taas oli yleisintä ylemmillä ja alemmilla toimihenkilöillä. Asuinalueiden välillä oli suurta vaihtelua varsinkin talon omistuksessa ja erot olivat kasvaneet 1990-luvulla. Talon omistaminen oli harvinaisinta Helsingin seutunnassa ja tyypillisintä pienempien kaupunkien seutukunnassa. Asunto-osakkeen omistaminen ja vuokralla asuminen taas oli yleisintä Helsingin seutukunnassa. Sosiaalisen taustan vaikutus omistusasumiseen oli pitkälti sama kuin oman sosioekonomisen aseman kohdalla, talon omistaminen oli yleisintä yrittäjien, osakkeen omistaminen taas ylempien toimihenkilöiden lapsilla. Vuonna 2000 vuokralla asuminen oli yleistynyt voimakkaimmin ylempien toimihenkilöiden lapsilla. Tutkimuksen mukaan väestöryhmien väliset erot asunnon omistamisessa olivat 1990-luvulla kasvaneet. Varsinkin talon omistaminen oli eriytynyt ja muuttunut entistä selkeämmin iältään vanhempien, pariskuntien, työssäkäyvien, suurituloisten ja korkeammin koulutettujen asumismuodoksi. Perheettömät ja yksinhuoltajat, työttömät, pienituloiset ja perusasteen koulutuksen saaneet olivat vuonna 2000 entistä harvemmin talon omistajia.
  • Anttila, Erkko (2002)
    Tutkielma käsittelee Helsingin ympäristöön (nykyiselle pääkaupunkiseudulle) 1900-luvun alkupuolella syntyneissä työläisesikaupungeissa esiintynyttä paikallisyhteisöllisyyttä sekä tämän yhteisöllisyyden häviämistä vuosisadan toisella puoliskolla. Esikaupunkien arkielämään kohdistuvan tarkastelun kautta tutkielmassa pyritään ymmärtämään muutosta, jossa työläisesikaupungit muuttuivat maalaiskylämäisistä paikallisyhteisöistä nykyaikaisiksi omakoti- ja kerrostalolähiöiksi, joille on ominaista elämäntavan privatisoituneisuus ja paikallisyhteisöllisyyden vähäisyys. Tarkastelun kohteena olevia esikaupunkeja ovat 1900-luvun alussa pääradan varrelle Helsingin maalaiskuntaan syntyneet esikaupungit (kuten Malmi, Tapanila ja Pakinkylä) sekä eräät 1930-luvun lopulla ja 1940-50 -luvuilla Helsingin ympäristöön syntyneet esikaupungit. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten työväestön yhteisöllisen elämäntavan muuttuminen privatisoituneeksi suurkaupunkielämäntavaksi tapahtui paikallisella tasolla esikaupunkiympäristössä ja miten tämä muutos liittyi toisen maailmansodan jälkeisen yhteiskunnallisen muutoksen, työväestön vaurastumisen sekä modernien palvelujärjestelmien ja teknologian kehityksen muodostamaan historialliseen kontekstiin. Tätä ongelmaa ratkotaan tutkimalla sitä, millaista työväestön arkielämä oli 1900-luvun alkupuolen työläisesikaupungeissa, mikä teki siitä yhteisöllistä ja mikä yhteisöllisyyden hävitti toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Tutkielman näkökulma on sekä sosiologinen, historiallinen että mikrohistoriallinen. Kuvaa työläisesikaupunkien yhteisöllisen elämäntavan kehittymisestä on rakennettu käyttäen esikaupunkeja arkielämän tasolla kuvaavia julkaistuja lähteitä sekä näitä täydentävää yhteiskunnallista kehitystä koskevaa tutkimusta ja kirjallisuutta. Työläisesikaupungeissa 1900-luvun alkupuolella esiintynyt paikallisyhteisöllisyys oli yhteydessä siihen, että esikaupungit olivat suhteellisen omillaan toimeen tulleita kokonaisuuksia, joissa asukkaat tuottivat paikallisesti monia elämänsä perusedellytyksistä. Lisäksi köyhyys ja turvautuminen paikalliseen vaihtoon sitoivat asukkaita asuinalueen suppeaan elinpiiriin. 1950-luvulta lähtien työväestön vaurastuminen ja sen näköalojen avartuminen hävittivät asukkaiden kiinnostuksen suppeita paikallisia ympyröitä kohtaan, nykyaikaisten palvelujärjestelmien poistaessa tarpeen paikalliselle kanssakäymiselle ja yhteistyölle. Työläisesikaupungeista tuli lähiöitä, joissa modernin hyvinvointivaltion/kulutusyhteiskunnan täysivaltaisen kansalaisuuden omaava työväestö elää privatisoitunutta suurkaupunkielämää modernin teknologian ja palvelujärjestelmien varassa. Tutkielmassa käytettyihin lähteisiin kuuluu Helsingin seudun esikaupunkien menneisyyttä paikallisen arkielämän tasolla kuvaavia lähteitä (esikaupunkien historiikkeja, tutkimuksia, artikkeleina julkaistuja asukkaiden muistelmia ja haastatteluita), Helsingin seudun esikaupunkeja kaupunkikehityksen näkökulmasta käsitteleviä lähteitä (esim. Harvia 1936 ja Litzen & Vuori 1997) sekä yleisempää 1900-luvun yhteiskunnallista kehitystä käsitteleviä lähteitä (esim. Hankonen 1994 ja Parikka 1987). Teoreettisempaa kirjallisuutta edustavat Bendix (1977) sekä Elias (1974).
  • Piirainen, Timo (Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen seura, 1994)
    Idäntutkimus
  • Hahtola, Kauko (Suomen metsätieteellinen seura, 1967)
  • Bebel, August (Reino Drockila, 1904)
  • Salmenniemi, Suvi-Tuulia (2009)
    Tutkielma käsittelee jatkuvuuden ja koherenssin rakentumista yli Venäjän yhteiskunnallisen murroksen pietarilaisten naisten elämäntarinoissa. Yhteiskunnallista transformaatioprosessia tarkastellaan yhtäältä naisten omien kokemusten ja tulkintojen kautta ja toisaalta yleisellä tasolla sekä yksityisessä että julkisessa. Tutkimusaineistona on viiden psykologin teemahaastattelut. Näistä viidestä on valittu kahden naisen elämäntarinat lähilukuun. Ne edustavat aineistosta paikantamiani jäsennysryhmiä, ts. niissä hahmottamani jatkuvuutta rakentavat retoriset keinot toistuvat muissakin aineistoni elämäntarinoissa. Tutkielmassa eritellään elämäkertatutkimuksen tarjoamien näkökulmien ja lukutapojen avulla naisten tulkintoja ja jäsennyksiä elämänkulusta ja yhteiskunnallisesta muutoksesta. Lähestymistapana on aineiston retorinen ja diskurssianalyyttinen luenta. Tutkielmassa sovelletaan kertomuksen ydinretoriikan analyysia, eli aineistosta paikannetaan ne jäsennykset ja erottelut, jotka rakentavat jatkuvuutta elämäntarinassa. Ydinretoriikan analyysi ohjaa myös huomioimaan, kuinka ristiriidat sovitellaan koherenssin saavuttamiseksi. Ydinretoriikan paikantamisessa hyödynnetään odotusanalyysia, joka toimii avaimena haastateltavan odotusrakenteisiin, odotusten täyttymiseen tai niissä pettymiseen. Tutkielmassa osoitetaan, kuinka elämäntarinassa tuotetaan jatkuvuutta ja koherenssia tukeutumalla biologisen determinismin retoriikkaan ja mennyt neuvostoaika vs. nykyinen transitio -retoriikkaan. Biologisen determinismin retoriikan rinnalla kulkee myös sitä haastava, vahvan ja itsenäisen naisen retoriikka. Vaikka biologisen determinismin mukaiset käsitykset normatiivisista sukupuolirooleista ovat vahvat, tutkielmassa osoitetaan, kuinka toisaalta yksilöllistyminen ja yhteiskunnallinen vapautuminen ovat raivanneet tilaa itsereflektiolle ja erilaisille elämäntavoille. Mennyt neuvostoaika vs. nykyinen transitio -retoriikassa jatkuvuutta tuotetaan hahmottamalla yhteiskunnallinen muutos laadullisena ja evolutionistisena, mutta myös epälineaarisena, sillä muutoksilla nähdään olevan sekä positiivisia että negatiivisia seurauksia elämänalueesta riippuen. Julkisessa muutos merkityksellistetään valtaosin edistystarinaksi, kun taas yksityisessä koetaan enemmän stressiä ja epävarmuutta. Tutkielmassa havainnollistetaan myös se, kuinka individualismi on noussut Venäjällä kulttuurisesti vahvaksi repertuaariksi.
  • Kangaspuro, Markku (Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen seura, 2005)
    Idäntutkimus
  • Kaatrakoski, Heli; Pirkkalainen, Jaana (Tykes, 2009)
    Raportteja / Kansallinen työelämän kehittämisohjelma
    Organisaatioiden kehittäminen yhteiskunnallisen työnjaon muutoksessa –julkaisu esittelee kuvauksen yhteiskunnallisen työnjaon eli julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välisen työnjaon muutosprosessissa syntyneiden hybridiorganisaatioiden (mm. tilaaja-tuottajamalli) ominaisuuksista. Toiseksi julkaisu esittelee kehittävän työntutkimuksen metodologian inspiroiman kehittämismenetelmän hybridilaboratorion, jota pilotoitiin Tampereen kaupungin päivähoidossa ja esiopetuksessa sekä Työvalmennussäätiö Tekevässä.. Hybridilaboratoriomenetelmän tavoitteena on kollektiivisesti paljastaa päätöksentekojärjestelmän rakenteita sekä luoda osallistumisen paikkoja perinteisiä hierarkiasuhteita ja organisaatiorajoja ylittävällä tavalla. Julkaisu on Yksityistämisen ja yhteisvastuun ylisektoraaliset vaihtoehdot –menetelmäkehitysprojektin loppuraportti ja sen kirjoittajat projektin tutkijoita Helsingin yliopiston Toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksiköstä. Projekti toteutettiin kokonaisuudessaan Tykes-ohjelman rahoituksella.
  • Kangaspuro, Markku (Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen seura, 2005)
    Idäntutkimus
  • Mänttäri, Ida (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä Pro Gradu-tutkielma käsittelee suomalaista peruskoulu-uudistusta 1970-luvulla. Tarkasteltu ajanjakso on rajattu vuosiin 1973-1977. Aiheeseen liittyvä tutkimustraditio painottuu uudistusta edeltäneiden suunnittelun vuosien tutkimukseen, mutta itse uudistuksen toteutusvuosiin liittyvä tarkastelu on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tähän perusteeseen nojaten, lähestymistapa soveltuu hyvin tutkimustraditioon. Näkökulma sijoittuu itse opetuksen kentälle, jonka seurauksena aineistoksi valikoituivat Opettajien kaksi ammattilehteä, loppuvuodesta 1973 lakkautettu Opettajain lehti ja tästä eteenpäin aina vuoteen 1977 asti Opettaja-lehti. Tutkielman aiheen valinta perustuu koulutuksen tärkeyteen yhteiskunnallisen muutoksen yhteydessä. Koulutusta käytetään välineenä vastata muuttuvan yhteiskunnan vaatimuksiin ja koettuja uudistuksia on tärkeää tutkia heidän näkökulmastaan, jotka ovat kaikista voimakkaimmin uudistuksen kohteena. Tässä kontekstissa tärkeimmäksi keskiöön nousevat koulumaailman arki sekä toteutuksen mahdollistajat eli opettajat ja oppilaat. Pro Gradu-tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymykseen, miten peruskoulu-uudistuksen onnistumista arvioitiin toteutusvuosina ja miten uudistus linkittyy samaan aikaan tapahtuvaan suomalaisen yhteiskunnan murrosvaiheeseen. Ajalle tyypillisiä voimakkaita muutoksia olivat elinkeinorakenteen muutokset, jotka johtivat muuttoaaltoo maaseudulta kaupunkeihin. Koulujärjestelmän uudistus oli osittain vastauksena yhteiskunnalliseen muutospaineeseen ja uudistuksella pyrittiin maksimoimaan suomalaisen koulutuksen riittävän korkea taso sekä parantamaan tasavertaisia mahdollisuuksia eri sosiaaliluokkien välillä. Tutkielman tavoitteena on myös vertailla aikaisemman tutkimuksen tuloksia tutkielman johtopäätöksiin. Merkittävää ja huomionarvoista olivat erityisesti koulu-uudistuksen suunnitteluvaiheeseen liittyvät poliittiset erimielisyydet siitä, minkälaiseksi tulevaa järjestelmää haluttiin kehittää. Vastakkain olivat myös vanhan järjestelmän kansa-, ja oppikoulunopettajat. Keskeistä Pro Gradu- tutkielmassa on tarkastella, näkyvätkö ideologiset ja poliittiset erimielisyydet yhä toteutusvaiheessa, vai nouseeko pyrkimys konsensukseen tärkeämmäksi. Tutkielmassa käytetty metodi on kvalitatiivinen kirjallisuuskatsaus ja tarkastelun kohteena ovat uudistus yleisesti sekä opettajat ja oppilaat. Tutkielman yksi tärkeimmistä johtopäätöksistä on opettajien konsensushakuisuus. Suunnitteluvuosille kuvaavia ideologisia erimielisyyksiä ei esiinny ja opettajat esiintyvät yhtenäisenä ryhmänä. Huomionarvoista on myös peruskoulu-uudistuksen lähtökohdan eriäväisyys: uudistus ei ole syntynyt täysin suoranaisesi vastauksena yhteiskunnallisiin muutospaineisiin, vaan välissä on vaikuttanut liian suureksi laajentuva keskikoulu. Keskikoulun laajentuminen on ollut enemmin seurausta suoraan yhteiskunnan murroksesta ja peruskoulu-uudistusta on kehitelty vastaukseksi keskikoulun suosion kasvamisesta seuranneeseen ongelmaan.
  • Huttunen, Suvi; Kaljonen, Minna; Lonkila, Annika; Rantala, Salla; Rekola, Aino; Paloniemi, Riikka (Elsevier, 2021)
    Energy Research and Social Science 76 (2021), 102067
    In order to maintain a habitable planet, relatively fast and large-scale transitions towards sustainable societies are needed especially regarding the production and consumption of energy. The transitions require people to change the ways they conduct their daily lives as well as agency (capacity to act) in bringing about the needed changes at different levels of society. However, inadequate attention to human behaviour and agency is a recurring critique of the sustainability transition literature. In this article, we bring together insights from institutional, socio-psychological, practice theoretical and relational perspectives to highlight the diversity of understanding agency in sustainability transitions. The different approaches provide a nuanced view on the roles of people and the conduct of everyday lives in sustainability transitions. Building on the multi-level perspective (MLP), we argue that in order to acquire a more holistic understanding on the role of agency in sustainability transitions, attention should be paid to the links and interactions between different socio-technical systems, such as energy, transportation, waste and food as well as their internal dynamics, blurring the boundaries of micro-, meso- and macro-levels. Improved understanding of agency will bring to the fore everyday behaviour as an enabler of sustainability transitions. Furthermore, it will allow a more nuanced perception of the transition dynamics, which can significantly improve the overall understanding of the situated sustainability transitions mechanisms.
  • Virtanen, Mikko J. (2007)
    Ulrich Beckin refleksiivisen modernisaation teorian avainajatus on juuri nyt käsillä oleva yhteiskunnallinen muutos. Muutoksen refleksiivisyys tarkoittaa modernisaation kääntymistä omia perusteitaan koskevaksi muutoskuluksi, joka varsinaisen modernisaation pidäkkeiksi muodostuneita ensimmäisen modernin instituutiota liudentaen kulkee kohti toista, omilla jaloillaan seisovaa modernia. Tämän Beckin yhteiskunnallisen muutosteorian tarkastelu on tämän tutkielman keskiössä. Refleksiivisen modernisaation teoriaa arvioidaan tässä tarkastelussa ensisijaisesti yhteiskuntateoriana, kokonaisesityksenä nyt käsillä olevasta yhteiskunnallisesta muutoksesta ja sen konstituutiosta. Tarkastelun näkökulma ankkuroituu modernista, differentiaatiosta ja kontingenssista käytyihin yhteiskuntateoreettisiin keskusteluihin rakentuen erityisesti Niklas Luhmannin, Risto Kankaan, Armin Nassehin ja Peter Wagnerin teorioiden muodostamalle pohjalle. Tarkastelun ensimmäisessä vaiheessa liikutaan kuitenkin vielä kiinni Beckin omissa teksteissä ja muodostettua anormatiiviseksi kontingenssiteoriaksi nimettyä yhteiskuntateoreettista näkökulmaa hyödynnetään eksplisiittisemmin tutkimuksen toisessa osassa. Refleksiivisen modernisaation teoriasta paikannetaan ensinnäkin teorian kuvaaman muutoksen logiikat: miten muutos saa alkunsa, miten se etenee ja millaisia toimijoita siihen liittyy? Tämän jälkeen avautuu mahdollisuus muutoksen tason tarkasteluun, eli sen paikantamiseen onko refleksiivisessä modernisaatiossa kysymys modernille immanentista instituutiotason muutoksesta vai yltääkö muutos modernin perustaviin periaatteisiin. Lisäksi pohditaan vielä refleksiiviseen modernisaatioon sisältyvää murrospuhetta: onko kysymyksessä todellinen aikakausien välinen katkos vai lähinnä vain tutkimuksellinen apuväline? Tarkastelun toisessa, varsinaisen Beckin teorian analyysin sisältävässä vaiheessa pohditaan vahvemmin mainittua näkökulmaa painottaen ensinnäkin teorian sisältämien komponenttien, aikalaisdiagnoosin, empiiriseen tutkimukseen tarkoitetun tutkimusteorian ja yhteiskuntateorian, välistä suhdetta. Toiseksi Beckin teoria suhteutetaan sosiologiseen teoriaperinteiseen paikantamalla teoriasta löytyviä, lähinnä saksalaisten yhteiskuntatieteellisten keskustelujen kanssa yhteneviä aineksia. Samalla pohditaan myös sitä onko refleksiivisen modernisaation teoria kontingenssille perustuvaa anormatiivista yhteiskuntateoriaa vai pikemminkin normatiivisia elementtejä sisältävää aikalaisdiagnostista nyky-yhteiskunnan kuvausta. Tähän liittyen luodataan myös nykysosiologiaa antikvaaristuneeksi moittivan Beckin omaa puhujapositiota suhteessa kuvauskohteeseensa, muuttuvien yhteiskunnallisten suhteiden nykyiseen tilaan. Tarkastelun perusteella refleksiivisen modernisaation teoria koskee ensisijaisesti institutionaalista muutosta: modernin yleiset periaatteet vaativat täydellisesti toteutuakseen vanhan institutionaalisen järjestyksen purkautumista. Esimerkiksi universaali egalitarismi ei pääse toteutumaan kansallisvaltiollisiin raameihin perustuvan yhteiskunnallisen järjestyksen pohjalta vaan vaatii ensimmäistä modernia luonnehtineen säiliöyhteiskunta-ajattelun hylkäämistä. Vaikka lähinnä erilaisten sivuvaikutusten ja niihin liittyvien institutionaalisten rajanvetojen purkautumisen pohjalta tapahtuvalta refleksiiviseltä muutokselta puuttuvatkin varsinaiset toimijat, asettaa se kuitenkin myös yksilöille uudenlaisia vaatimuksia: vanhojen varmuuksien purkauduttua heidän on rakennettava elämänkulkunsa vailla tuttua institutionaalista järjestystä. Instituutiotason refleksiivinen muutos pakottaa siis yksilöt toimimaan entistä reflektiivisemmin. Teoreettisen tarkastelun pohjalta refleksiivisen modernisaation teoriaa ei voida pitää varsinaisena yhteiskuntateoriana, koska se ei perustu ensisijaisesti konstituution ongelmaan vaan aikalaisdiagnostiseen uusien ilmiöiden paikantamiseen. Lisäksi tästä aikalaisdiagnostisen komponentin vahvasta roolista Beckin teoriassa seuraa ongelmia myös teorian hyödyntämisessä empiirisessä tutkimuksessa: aikalaisdiagnostisesti kehiteltyjä käsitteitä ei voi käyttää suoraan empiirisen aineiston tulkintaan eikä niitä voi myöskään ongelmattomasti todentaa empirian avulla. Lisäksi Beckin teoria pohjautuu vahvasti normatiivisille elementeille: kontingenssin sijaan etuoikeutetulle tarkastelupositiolle ja lukkoonlyödyille modernin perustaville periaatteille rakentuva teoria näyttää pyrkivän epäoikeudenmukaiseksi tematisoimansa nykyisten yhteiskunnallisten suhteiden tilan muuttamiseen. Beckin teoria voidaan näin ollen lukea osaksi valistuksesta ammentavaa, pääasiassa frankfurtilaista kriittisen teorian perinnettä, vieläpä edeltäjiään poliittisempana esityksenä.
  • Kurkinen, Leena (1999)
    Tshekkoslovakia jakautui kahtia vuoden 1992 lopussa ilman verenvuodatusta. Valtion hajoamisprosessin rauhanomainen kulku ei kuitenkaan ole itsestään selvää kuten Jugoslavian esimerkki osoittaa. Tämän tutkimuksen pääkysymys on, miksi Tshekkoslovakia onnistui jakautumaan kahdeksi valtioksi ilman väkivaltaa. Keskeisessä asemassa on siis rauhanomaisen muutoksen problematiikka. Tutkimuksen viitekehys on kaksiosainen. Ensimmäinen osa koostuu tekijöistä, joilla väkivallattomia muutosprosesseja on aikaisemmissa tutkimuksissa selitetty. Esille nousseiden tekijöiden perusteella on kasattu yhteen viisi teemaa, joiden avulla Tshekkoslovakian hajoamista analysoidaan. Näihin teemoihin kuuluvat normit, valtasuhteet, intressit, poliittinen järjestelmä ja poliittinen kulttuuri sekä neuvotteluprosessi. Viitekehyksen toisessa osassa pyritään luomaan kokonaiskuva Tshekkoslovakian hajoamisesta sitomalla edellä mainitut teemat yhteen konstruktivistisen näkökulman avulla. Konstruktivismin lähtökohtana on se, että maailma rakentuu käytäntöjä säätelevien rakenteiden ja aktiivisten toimijoiden välisessä vuorovaikutusprosessissa. Tässä työssä konstruktivismia käyttämällä pyritään kaventamaan kuilua materiaalisten rakenteiden tärkeyttä painottavan selittävän tutkimusotteen ja ideoiden merkitystä korostavan ymmärtävän tutkimusotteen välillä. Tshekkoslovakian hajoamisprosessin analysointi osoittaa, että Tshekkoslovakian hajoaminen oli yhteiskunnallinen konstruktio, jossa rakenteiden ja käytäntöjen vuorovaikutus johti väkivallattomaan lopputulokseen. Tässä vuorovaikutusprosessissa keskeisimpiä tekijöitä olivat voimakas väkivallattomuuden normi, tshekkijohdon uusi slovakkien ja tshekkien suhdetta koskenut intersubjektiivinen ymmärrys, pienen eliitin päätöksentekoa tukenut poliittinen traditio sekä slovakkien mahdollisuus ilmaista tavoitteensa poliittisten kanavien kautta. Tutkimuksesta käy ilmi, että selittävän tutkimusotteen ohella kansainvälisen politiikan tutkimuksessa tarvitaan ymmärtävää otetta, sillä normeilla ja intersubjektiivisilla ymmärryksillä oli keskeinen merkitys Tshekkoslovakian hajoamisessa. Tutkimus tuo myös selvästi esiin, että konstruktivismissa on ainesta ymmärtävää ja selittävää otetta yhdistäväksi keskitien näkemykseksi.
  • Räsänen, Tomi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimus peilaa suomalais-venäläisen rajavesistökomission työtä toimintaympäristön muutokseen ja pyrkii selvittämään, miten rajavesistökomission työn painopiste on muuttunut läpi vuosien. Tutkimuksessa havainnoidaan myös rajavesistöyhteistyön toimintakulttuuria ja yleistä ilmapiiriä. Tutkielman keskeisimmät tutkimuskysymykset ovat: Miten rajavesistökomission työn painopiste on muuttunut komission toiminta-aikana? Miten ja miksi yhteiskunnalliset tai institutionaaliset muutokset ovat tai eivät ole vaikuttaneet komission työskentelyyn? Mikä vaikutus ilmastonmuutoksella on 2010-luvulla ollut rajavesistökomission työssä ja tulevaisuudessa? Tutkimuksen aineisto koostuu 56:sta rajavesistökomission vuosikokouksen pöytäkirjasta, komission julkaisuista ja erinäisestä arkistoaineistosta. Tutkimuskirjallisuutena hyödynnetään Venäjän ja Suomen ympäristöhistoriaan, rajayhteistyöhön ja hallintoon liittyvää kirjallisuutta sekä tieteellisiä artikkeleita. Tarkasteltava ajanjakso alkaa Suomen ja Venäjän välisen rajavesistösopimuksen solmimisesta vuonna 1964 ja jatkuu vuoteen 2018. Komission pöytäkirjojen pohjalta on muodostettu vuosikuvaajia, joita hyödynnetään työn painopisteen muutoksen analysoimisessa. Lisäksi komission ryhmäkokoja ja työn kokonaisvaltaista kehitystä tarkastellaan kvantitatiivisin kuvaajin. Alue- ja kulttuurintutkimuksen poikkitieteellisyys luo tälle tutkimukselle monipuolisen lähestymistavan. Tutkimuksen metodina on yhdistelmä laadullista tutkimusta ja aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimuksessa hyödynnetään myös konstruktivismin ja realismin teorioita. Komission historiaa käsittelevässä luvussa 2 hyödynnetään aineistolähtöistä analyysia ja laadullisen tutkimuksen periaatteita. Komission rakennetta ja muutosta tarkastelevaa lukua 3 ohjaa konstruktivismi. Realismia hyödynnetään neljännen luvun ilmastonmuutoskäsittelyssä. Keskeisinä tutkimustuloksina voidaan esittää, että alkuvaiheessa komission työ keskittyi laajemmin vesiensuojelukysymyksiin, yleisten trendien mukaisesti. Suomessa ja Venäjällä vesiensuojelu vauhdittui 1960-luvulla, ja komission työssä vesiensuojelu oli painopisteenä aina 1970-luvun puoliväliin asti. Tästä eteenpäin komission työ on pitkälti painottunut vesivarojen kokonaiskäyttöön liittyviin asioihin, poislukien vuodet 1992–1996, jolloin Suomen ja Venäjän rajavesistöyhteistyössä allekirjoitettiin ja ratifioitiin YK:n Euroopan talouskomission yleissopimus rajavesistöjen suojelusta ja käytöstä. 2010-luvulla noussut ilmastonmuutoskeskustelu on tuonut omat vaikutuksensa komission työhön, ja vuodesta 2007 alkaen komissiossa on käsitelty ilmastonmuutoksen vaikutuksia rajavesistöihin. Rajavesistöyhteistyö on pysynyt verrattain stabiilina huomattavasta toimintaympäristön muutoksesta huolimatta. Keskeisiä tutkimuksessa huomioituja muutoksia ovat Neuvostoliiton hajoamisen aikakausi, Suomen EU-jäsenyys sekä globaalien jännitteiden kasvu ja ilmastonmuutos 2010-luvulla. Rajavesistökomissiosta on pitkän historiansa aikana rakentunut varsin koherentti ja strategisesti toimiva instituutio. Avaimena pitkään ja tulokselliseen yhteistyöhön voidaan pitää hyvää henkilökemiaa, luottamusta ja työssä pitkään vallinnutta teknokraattista ilmapiiriä, joka edesauttoi työn keskittymistä teknisiin kysymyksiin. Tulevaisuuden haasteiksi esitetään Venäjän ja länsimaiden ailahteleva suhde sekä ilmastonmuutos, josta osapuolilla on eriäviä näkemyksiä.
  • Remes, Hanna Minna (2004)
    Yhteiskuntaluokka on nykysosiologiassa vahvasti kyseenalaistettu ja toisaalta usein myös unohdettu käsite. Tutkielmassa tarkastellaan luokan käsitteen soveltuvuutta nyky-yhteiskunnan rakenteen hahmottamiseen. Tutkielman taustalla on vuonna 1985 ilmestynyt kirja Suomalaiset – yhteiskunnan rakenne teollistumisen aikana, jossa Risto Alapuro ja Matti Alestalo kartoittavat Suomen luokkarakennetta 1870-luvulta 1980-luvulle asti. Tässä työssä tarkoituksena oli jatkaa Suomen luokkarakenteen kuvaamista vuodesta 1980 vuoteen 2000, joskin Suomalaiset-kirjaa selvästi suppeammalla tasolla. Suomen luokkarakenteen kehitystä aikavälillä 1980–2000 tarkastellaan Tilastokeskuksen sosioekonomisen aseman luokittelun avulla. Aineistoina toimivat otokset Tilastokeskuksen väestölaskennan ja työssäkäyntitilastojen pitkittäisaineistoihin perustuvista Eksy95- ja Eksy01-aineistoista. Molemmat aineistot ovat yksilötasoisia rekisteriaineistoja. Sosioekonomisen aseman yhteyttä muihin tekijöihin tarkastellaan pääasiallisesti ristiintaulukoinnin avulla. Tutkielmassa pyrittiin selvittämään miten Suomen luokkarakenne on muuttunut aikavälillä 1980–2000 ja mitkä ovat keskeiset syyt muutoksiin. Lisäksi huomion kohteena oli sosioekonomisen aseman vaikutus yksilöiden elämän mahdollisuuksiin, joita tarkasteltiin tulojen, asuinolojen ja työttömyyden riskin avulla. Yleisenä tavoitteena oli myös arvioida Tilastokeskuksen sosioekonomisen aseman luokittelun soveltuvuutta luokkarakenteen kuvaamiseen. Tämän työn tulosten perusteella 1980- ja 1990-luvun Suomen luokkarakenteessa näkyi jo aiemmin alkaneiden kehityskulkujen eteneminen. Maatalousväestö jatkoi vähenemistään, ja samalla pieneni myös työntekijöiden osuus merkittävästi. Toimihenkilöistymiskehitys jatkui palvelusektorin edelleen laajentuessa, tosin entistä vahvemmin ylempiin toimihenkilöihin painottuneena. Poikkeuksellisena luokkarakenteen kehityksessä erottuu 1990-luvun alun taloudellisen taantuman myötä aiempaa laajempiin mittoihin kasvanut työttömyys, joka kasvatti ammatissa toimimattoman väestön osuutta huomattavasti. Suomen luokkarakenteen tarkastelu sosioekonomisen aseman luokittelun avulla toi esiin selviä, johdonmukaisesti tulkittavissa olevia eroja sosioekonomisten ryhmien välillä, mikä osoittaa mielestäni luokan käsitteen edelleen vahvan selitysvoiman nyky-yhteiskunnan rakenteiden tutkimuksessa. Luokitukseen liittyy kuitenkin luokka-analyysin kannalta selviä rajoitteita ja ongelmia, joihin jatkossa tulisi etsiä ratkaisua. Työssä tuli myös selvästi esiin muiden yhteiskunnallisten jakojen merkitys yksilön elämän mahdollisuuksille, joiden yhteisvaikutus luokan kanssa tulisi ottaa luokkatutkimuksessakin paremmin huomioon.
  • Häkkinen, Mika (2004)
    Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani tavallisia saksalaisia vainottujen juutalaisten auttajina kansallissosialistisessa Saksassa. Asetan auttamisilmiön laajempaan ajalliseen viitekehykseensä tarkastelemalla yhteiskunnassa ilmenneiden muutosten vaikutuksia auttamistoimintaan. Lisäksi kuvaan kolmannen valtakunnan yhteiskuntaa auttajien perspektiivistä ja esittelelen Saksassa auttamiseen liittyneitä erityispiirteitä. Tutkielman aluksi esittelen auttamistoiminnan yleisiä piirteitä ja problematiikkaa lähinnä kvantitatiivisen tutkimuksen valossa. Luvun kaksi sosaalisykologinen ja sosiologinen perspektiivi kuvaa yksilöä, olosuhteita ja niitä mielen sisäisiä prosesseja, jotka olivat auttamistoiminnan kannalta keskeisiä. Kvantitatiivisten tutkimustulosten tarkastelu luo pohjan aiheen laajemmalle yhteiskunnalliselle käsittelylle. Tutkielman kolmas luku lähestyy auttamisilmiötä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Se käsittelee tavallisten saksalaisten suhdetta Hitlerin valtaannousua seuranneeseen yhteiskunnan radikaalistumisprosessiin ja radikaalistumisen taustalla vaikuttaneisiin tekijöihin. Lisäksi luku luo silmäyksen yhteiskunnassa ilmenneiden muutosten ja Saksan yhteiskunnallisten erikoispiirteiden vaikutuksista auttamisilmiöön. Yhteiskunnallisen tarkastelun jälkeen vaihdan näkökulman ruohonjuuritasolle. Tutkielman luvut neljä ja viisi keskittyvät esittelemään Saksan yhteiskunnan radikaalistumisen ja konkreettisen auttamistoiminnan nivoutumista yhteen. Neljäs luku käsittelee ajanjaksoa Hitlerin valtaannoususta toisen maailmansodan alkuun 1933–1939. Viides luku keskittyy sota-aikaan 1939–1945. Tutkielman tärkeimpänä arkistolähteenä on Wiener Library –mikrofilmikokoelma, joka keskittyy saksanjuutalaisten kohtaloiden esittelyyn ja sisältää noin 16 000 sivua erilaisia dokumentteja. Olemassa olevia auttamisilmiöön liittyviä lähdekokoelmia ja julkaisuja sekä aiheen kannalta relevanttia kirjallisuutta olen käyttänyt pääasiassa luvuissa kaksi ja kolme. Lukujen neljä ja viisi kronologisen tarkastelun pohjana ovat Wiener Library -mikrofilmikokoelmasta löydetyt auttamistapaukset. Nostan auttamistapauksia esimerkeiksi, jotka kulkevat laajemman yhteiskunnallisen tarkastelun rinnalla ja selventävät siten osaltaan saksalaisten auttajien olosuhteita, arkea ja auttamiseen liittyneitä ongelmia. Näin yhteiskunnallinen taso ja ruohonjuuritaso yhdistyvät. Saksalaisten auttajien tarkastelu rikkoo mielikuvia Saksan väestön roolista holokaustin taustalla ja auttamisilmiön tutkimus on siten osa saksalaista menneisyyden käsittelyä. Pro gradu -työni perusteella argumentoin, että Saksan yhteiskunnan yleisestä radikaalistumisesta huolimatta pieni vähemmistö oli valmis auttamaan vainottuja juutalaisia. Auttamisesta muodostui Saksassa pääasiassa yksittäisten ihmisten ja löyhien verkostojen toimintaa. Saksalaiset auttajat olivat tavallisia ihmisiä, joille yhteiskunnalliset muutokset merkitsivät muuttuvia avunantotekniikoita sekä kasvavia riskejä ja vaaroja. Auttaminen oli pääasiassa tavallisten ihmisten pienimuotoista toimintaa muuttuvissa ja vaarallisissa arkipäivän olosuhteissa. Tutkielma osoittaa, että auttamistoiminnan määrä ja muoto määräytyivät yhteiskunnan muutosprosessin etenemisen mukaan. Toisin sanoen muuttuvat yhteiskunnalliset olosuhteet loivat auttamistoiminnan puitteet. Kansallissosialistien valtakauden alkaessa oli auttaminen vielä helppoa, mutta kun eri tekijät saivat yleisen yhteiskunnan radikaalistumisprosessin alkamaan, vaikeutui avun antaminen samassa tahdissa kuin sen tarve kasvoi.
  • Malinen, Sanna (2007)
    Työssä tutkitaan, miksi Intiassa tyttöjä koulutetaan keskimäärin vähemmän kuin poikia. Intia on valittu tarkastelun kohteeksi kolmesta syystä. Ensiksikin Intiaa käsittelevää kirjallisuutta aiheesta on runsaasti. Lisäksi Intiassa asuu lähes kuudesosa maailman väestöstä ja tyttöjen koulutustaso on siellä selvästi poikia matalampi. Esimerkiksi neljäsosa intialaisista miehistä on lukutaidottomia, kun taas naisista lukutaidottomia on lähes puolet. Aluksi tarkastellaan kotitalouden päätöksentekomalleja. Näitä ovat unitaarimalli, jossa vanhempien preferenssit esitetään yhdessä hyötyfunktiossa sekä kaksi erilaista peliteoreettista mallia joissa vanhemmilla ovat omat hyötyfunktiot: ei-kooperatiivinen malli ja yhteistyö-neuvottelumalli. Näillä voidaan laaja-alaisesti tutkia vanhempien koulutusinvestointipäätöksiä. Malleja vertaillaan ja mietitään, miten vanhempien toisistaan eroavat preferenssit vaikuttavat koulutuspäätöksiin. Päätöksentekomallien keskeinen tulos on, että koulutuksen sukupuolivinouma on tulosta kotitalouden investointistrategiasta. Kotitalouden kannattaa osoittaa varoja vähemmän kalliiseen ja enemmän tuottavaan lapseen eli poikaan. Intian avioliittokäytäntöjen vaikutusta tyttöjen koulutukseen tutkitaan kotitalouden päätöksentekomallilla, joka on erityistapaus unitaarimallista. Intialaisia avioliittokäytäntöjä ovat naisten muuttaminen sulhasen perheeseen ja myötäjäisten maksaminen sulhasen perheelle. Näiden huomataan vaikuttavan perheiden koulutuspäätöksiin. Työmarkkinasyrjintä voi alentaa naisten tuottoja koulutuksesta. Mallilla diskriminaatiosta työmarkkinoilla tarkastellaan tätä vaikutusta ja esitellään empiirisiä tuloksia Intiasta. Intian kulttuurin erikoispiirteet – erityisesti kastijärjestelmä ja uskontojen voimakas asema – mahdollisesti vähentävät tyttöjen koulutusta. Kuitenkin globalisaation aiheuttama yhteiskunnan muutos saattaa auttaa näitä aikaisemmin syrjittyjä ryhmiä. Kastisysteemi alkaa menettää merkitystään, kuten on jo huomattu käyvän Intian kaupungeissa. Tärkeimmät käytetyt lähteet ovat Pasqua, Silvia (2005): Gender Bias in Parental Investments in Children's Education: A Theoretical Analysis. Review of Economics of the Household 3, 291-314 Kingdon, Geeta Gandhi (1998): Does the Labour Market Explain Lower Female Schooling in India? The Journal of Development Studies (35)1, 39-65 Lahiri, Sajal & Self, Sharmistha (2007): Gender Bias in Education: The Role of Inter-household Externality, Dowry and other Social Institutions. Review of Development Economics 11(4) 591-606