Browsing by Subject "yhteiskunnalliset liikkeet"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 22
  • Ervamaa, Suvi (2003)
    Tutkimuksessa vertaillaan vuosina 1968-1973 Helsingissä toiminutta TRICONT-järjestöä ja nykyistä Suomen Attacia. Näiden liikkeiden voidaan katsoa ilmentävän viime vuosikymmenten aikana kehittynyttä uutta tietoisuutta Suomesta osana kansainvälisen taloudellis-poliittisen muutoksen prosessia, jota nykyisin kutsutaan globalisaatioksi. TRICONTin tarkastelu luo Attacille historiallista taustaa. Empiirisen analyysin menetelmä ja viitekehys perustuvat Ron Eyermanin ja Andrew Jamisonin kehittelemään kognitiiviseen näkökulmaan, jossa yhteiskunnallisia liikkeitä tarkastellaan toisaalta merkitysten, tiedon ja identiteettien tuottajina, toisaalta tietyssä historiallisessa kontekstissa operoivina strategisina toimijoina. Tutkimus esittelee TRICONTin ja Attacin maailmankuvat, tavoitteet, toimintatavat ja poliittiset strategiat. Tarkoituksena on hahmottaa globaalisti orientoituneen aktivismin muutosta Suomessa. Yhteiskunnallisten liikkeiden toiminta ja niiden esille tuomat kysymykset ja vaatimukset ovat ymmärrettävissä vain suhteessa aikaan ja paikkaan. Tästä syystä tutkimuksessa kuvataan myös niitä historiallisia, taloudellisia ja poliittisia konteksteja, joissa TRICONT ja Attac operoivat. Neuvostoliiton ja sen satelliittivaltioiden yhteiskuntajärjestelmien romahdus sekä siitä seurannut marxismiin pohjautuvien yhteiskuntateorioiden inflaatio on vaikuttanut voimakkaasti siihen, millaisia maailmankuvallisia elementtejä, tavoitteita ja strategioita nykyinen globalisaatiokriittinen liike katsoo mielekkääksi kehittää. Sosialismin projekti on menettänyt legitimiteettinsä poliittisena vaihtoehtona, eivätkä liberaalin demokratian ja markkinatalouden järjestelmät ainakaan toistaiseksi ole saaneet rinnalleen varteenotettavia kilpailijoita. Tästä syystä Suomen Attac, toisin kuin TRICONT 1960-luvulla, suhtautuu valtioon yhteistyökumppanina eikä vastusta markkinatalousjärjestelmää sinänsä. Attacin esiin tuomat poliittiset tavoitteet liittyvät pikemminkin markkinatalouden ja poliittisen hallinnan välisten voimasuhteiden säätelyyn. Arvioin empiirisen osan tulosten valossa Jürgen Habermasin esittämää ja Alberto Meluccin edelleen kehittelemää liiketutkimusmallia, jonka mukaan yhteiskunnalliset liikkeet olisi tulkittava reaktioksi prosessiin, jossa talouden ja valtiollisen hallinnan sfäärit kolonisoivat elämismaailmaa. Tutkimus osoittaa, että Habermasin ja Meluccin kehittelemä malli sisältää seuraavat puutteet: 1) Malli ei huomioi viime vuosikymmeninä kiihtynyttä prosessia, jossa markkinat kolonisoivat poliittista hallintaa. 2) Malli näyttää vanhentuneen siltä osin, että yhteiskunnalliset liikkeet eivät enää välttämättä koe valtiota vastustajakseen, vaan pyrkivät markkinoiden hallintaan nimenomaan valtioiden sisäisen ja välisen poliittisen regulaation ja sopimusten kautta. 3) Malli rajoittuu kansallisvaltion tasoiseen kuvaukseen, vaikka yhteiskunnalliset liikkeet operoivat kasvavassa määrin globaalissa kontekstissa Tärkeimmät tutkimuksessa käytetyt lähdeteokset ovat Eyerman, Ron & Jamison, Andrew (1991): Social Movements. A Cognitive Approach sekä Jamison, Andrew, Ron Eyerman, Jaqueline Cramer & Jeppe Læssoe (1990): The Making of the New Environmental Consciousness. A Comparative Study of the Environmental Movements in Sweden, Denmark and Netherlands.
  • Kallinen, Helena (2007)
    Eristetään Etelä-Afrikka –kampanja (EELAK) niminen kansalaisjärjestö toimi apartheidin vastaisen toiminnan kattojärjestönä Suomessa 1983-1992. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT oli EELAK:n merkittävin jäsenjärjestö, joka aloitti vuonna 1985 käytännössä Suomen ja Etelä-Afrikan välisen kaupan lopettaneen kuljetusboikotin. Tutkimuksessa selvitetään EELAK:n ja AKT:n roolijakoa boikotin ja siihen liittyneen painostustoiminnan aikana sekä EELAK:n merkitystä Suomen Etelä-Afrikkaan kohdistuneessa ulkopolitiikassa tapahtuneeseen muutokseen. Lisäksi tutkitaan EELAK:n ja apartheidin vastaisen toiminnan sopivuutta uuden politiikan teorioiden sekä liiketutkimuksen tarjoamaan viitekehykseen. Tutkimuksessa pääasiallisina lähteinä olivat Kansan Arkistossa sijaitsevat EELAK:n jälkeensä jättämät asiakirjat, lehtileikkeet, tiedotteet ja julkaistu kirjallisuus, Ulkoasiainministeriön Ulkopoliittisia lausuntoja ja asiakirjoja –julkaisut vuosilta 1985-1991 ja valtiopäivien pöytä- ja asiakirjat vuosilta 1985-1992. Näiden lisäksi tärkeimmät kirjallisuuslähteet olivat Tapio Bergholmin Kovaa peliä kuljetusalalla III, Timo-Erkki Heinon Politics on Paper -Finland’s South Africa Policy 1945-91, Pekka Peltolan ja Iina Soirin Finland and National Liberation in South Africa sekä Jari Luodon Ulkopolitiikka ja Ihmisoikeudet –Suomen kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan murroskausi 1985-1995. Tutkimus osoitti EELAK:n protestitoiminnan olleen tiivistä yhteistyötä AKT:n kanssa. EELAK levittyi laajalle yhteiskuntaan ja sillä oli kannattajia sekä kansaliaisjärjestöissä, ammattiyhdistysliitoissa, luterilaisessa kirkossa että eduskunnassa ja sen toiminta sisälsi sekä uuden politiikan että uusien liikkeiden muodot. EELAK ajoi samanaikaisesti esimerkiksi sekä Etelä-Afrikan vastaisten lakien säätämistä Suomen eduskuntaa ja hallitusta painostamalla että järjesti mielenosoituksia ja keräyksiä vapausliikkeiden ja apartheidin uhrien tukemiseksi. Tutkimuksen aikana selvisi, että uudet poliittisen vaikuttamisen muodot ja uusien liikkeiden vaikuttamisen muodot ovat lähes täysin yhteneväiset vaikka uudesta politiikasta ja uusista liikkeistä puhuttaessa tarkoitetaan täysin eri aikakausia. Tutkimuksen myötä esitetään, että oikeudenmukaisempaa olisi puhua vaihtoehtoisista vaikuttamisen muodoista, jotka kattaisivat alleen uuden politiikan ja uusien liikkeiden toimintarepertuaarin. EELAK:n voidaan esittää olevan yhteiskunnallinen liike, joka oli 1960-luvulla heränneen apartheidin vastaisen liikkeen toinen herääminen. Boikotoinnin ymmärtäminen sen laajan käsitteen mukaisesti kattaa alleen myös kuluttajaboikotoinnista eroavat boikotoinnin muodot ja samalla siihen voi ymmärtää liittyvän muitakin painostuskeinoja. AKT:n kuljetusboikotin lisäksi Etelä-Afrikan boikotin nimellä on hyväksyttävää puhua kaikesta Etelä-Afrikan eristystä ajavasta toiminnasta.
  • Rikalainen, Noora (2006)
    Pro gradu -tutkielmani tarkastelee uskontoon perustuvaa poliittista toimintaa Sambiassa. Työn keskeisenä tavoitteena on analysoida niitä tekijöitä, joiden avulla voidaan selittää kirkollisten organisaatioiden vahvaa roolia Sambian politiikassa, sekä tarkastellla niiden poliittisen osallistumisen seurauksia. Erityisenä tutkimuskohteena on katolinen kirkko, sillä sen organisatoriset ominaisuudet ja resurssien mittavuus sekä perinteet yhteiskunnallisessa ja poliittisessa osallistumisessa tekevät siitä erityisen yhteiskunnallisen - uskontoon perustuvan - toimijan. Kirkkojen, naisliikkeen ja lakimiesyhdistyksen "Oasis Forum" -liittoumaa käsitellään erityisenä tapauksena, joka ilmentää kirkkojen strategioita sekä muuttuvia poliittisia mahdollisuusrakenteita, jotka luovat edellytykset niiden toiminnalle. Tutkimuksen viitekehyksenä on yhteiskunnallisten liikkeiden teoria, sillä se tarjoaa välineitä arvioida tekijöitä, jotka toisaalta edistävät ja toisaalta rajoittavat uskonnollisten organisaatioiden toimijuutta ja mobilisaatiota poliittisissa prosesseissa. Tutkielmassa hyödynnetään erityisesti poliittisten mahdollisuusrakenteiden analyysiä. Myös kulttuuriset ja materiaaliset resurssit ovat keskeisiä selittäjiä tutkittaessa niitä vaikuttimia, keinoja sekä ulkoisia rakenteellisia tekijöitä, jotka edistävät katolisen kirkon osallistumista politiikkaan Sambiassa. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että uskonnollisten instituutioiden rooli politiikassa on kehittynyt sovittelevasta välittäjä-roolista aktiiviseen vastakkainasetteluun. Kirkot ovat historiallisesti toimineet katalysaattoreina yhteiskunnallisille muutoksille. Tätä poliittista osallistumista on lisääntyvästi alkanut leimaamaan katolisen ja protestanttisten sekä evankelisten kirkkojen välinen (strateginen) yhteistyö. Tutkielmassa osoitetaan, miten katolinen kirkko voi menestyksellä käyttää uskontoa ja erityisesti kirkon "sosiaalista oppia" politiikan välineenä, sekä miten poliittinen toimijuus keskittyy esimerkiksi sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä käsittelevään, kansalaisjärjestön tavoin toimivaan kirkon yksikköön. Kirkot muuttavat toiminnallaan sitä, miten politiikka käsitteenä ymmärretään Sambiassa. Sambiassa poliittiset mahdollisuusrakenteet tukevat uskonnollisten instituutioiden osallistumista julkiseen keskusteluun ja politiikkaan. Pro gradu -tutkielmassa käytettiin laadullisia menetelmiä ja aineistonkeruu suoritettiin pääasiallisesti Lusakassa, Sambiassa. Keskeisenä aineistonkeruumenetelmänä toimi puolistrukturoitu haastattelu, ja sitä täydensivät arkistomateriaalin ja lehtileikkeiden keruu sekä havainnointi.
  • Liikamaa, Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan kansandemokraattisen naisliikkeen ja Suomessa 1970–1980-luvulla vaikuttaneen toisen aallon feminismin yhteistyö- ja vaikutussuhteita sekä konkreettisesti että aatteellisesti. Tavoitteena on selvittää, miten kansandemokraattinen naisliike reagoi feministisen naisliikkeen yhteiskunnalle heittämään haasteeseen. Tarkastelu tapahtuu paitsi liikkeiden varsinaista yhteistyötä erittelemällä, myös analysoimalla naiskysymyksen uudelleenmäärittelyä kansandemokraattisen naisliikkeen puitteissa. Ilmiötä tarkastellaan aikakauden laajemman kansalaisuusaktiivisuuden murroksen kurkistusaukosta hyväksikäyttäen teoriaa uusista yhteiskunnallisista liikkeistä sekä teorian kerryttämää feminististä kritiikkiä. Kansandemokraattinen naisliike rajataan tutkielmassa kahteen toimijaan: Suomen Naisten Demokraattiseen Liittoon (SNDL) ja Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) keskuskomitean naistyöjaostoon. SNDL oli demokraattinen yhteistyöjärjestö, naistyöjaosto taas perustettiin 1980 tekemään selvitystyötä ja uudelleenjärjestelemään puolueen naistyötä. Tutkielman aikarajaus 1977–1983 määräytyy Solveig Bergmanin (2002) muotoileman suomalaisen feministiliikkeen kehityskaaren mukaan: liikkeen läpimurto tapahtui vuosina 1977–1980 ja sen institutionalisoituminen vuodesta 1980 eteenpäin. Rajauksella mukaillaan SNDL:n liittokokouskausia 1977–1980 ja 1980–1983 sekä SKP:n naistyöjaoston elinkaarta. Tutkielman aineisto koostuu SNDL:n ja SKP:n naistyöjaoston arkistoihin kootusta materiaalista: pöytäkirjoista ja niiden liitteistä, seminaarimateriaaleista, puheista, painatteista, toimintasuunnitelmista ja -kertomuksista, poliittisista asiakirjoista sekä kannanotoista. Lisäksi tarkastellaan SNDL:n äänenkannattajana toiminutta naistenlehteä (Uusi Nainen) ja liiton sisäistä tiedotuslehtistä (Pippuri). Aineistoja säilyttää Kansan Arkisto. Uudet feministiliikkeet saivat 1970-luvun jälkipuoliskolla runsaasti huomiota julkisessa keskustelussa totutusta poikkeavilla toimintatavoillaan ja yksityiselämän sfääriin kiinnittyvillä kysymyksenasetteluillaan. Niiden suosio nähtiin kansandemokraattisessa naisliikkeessä haasteena, johon oli pyrittävä vastamaan, jotta edelleen annettaisiin omasta liikkeestä kuva relevanttina naisten aseman ajajana. SNDL:n keskusliittotason suhtautuminen feministiliikkeisiin pysyi vuosina 1977–1979 välttelevänä, mutta 1980-luvun alussa feministijärjestöjen yhteydenottoihin alettiin vastata omilla tapahtumakutsuilla ja yhteistyöehdotuksilla. Vuodesta 1981 eteenpäin konkreettinen yhteistyöalue paitsi uusien naisliikkeiden myös muiden 1980-luvun kansanliikkeiden kanssa löydettiin ydinaseita vastustaneesta uudesta rauhanliikkeestä, erityisesti pohjoismaisten naisten rauhanmarsseista, Ydinaseeton Pohjola -vetoomuskampanjasta ja kansainvälisen naistenpäivän laajapohjaisista yhteistyötoimikunnista. Jo ennen varsinaista yhteistyötä kansandemokraattinen naisliike pyrki tarjoamaan vastauksensa uusfeministien esittämiin kysymyksiin ja pääsemään osalliseksi aiheesta käytyyn keskusteluun. Tuttujen aiheiden, kuten äitiyssuojelun, matalapalkkaongelman ja naisten poliittisen edustuksen, lisäksi alettiin puhua yksityiselämän rakenteellisista ongelmista, kuten perheväkivallasta, seksuaali- ja lisääntymisterveyden puutteista, tasa-arvoisesta perhe-, parisuhde- ja seksielämästä sekä naista halventavasta mainonnasta, pornografiasta ja prostituutiosta. Liikkeessä alettiin myös lämmetä ajatukselle marxilaisen teoriaperinteen uudistamisesta sukupuolen näkökulmasta. Liiton ulospäin suuntautuvan työn välineenä toiminut Uusi Nainen koki täysimääräisen feministisen herätyksensä vuosina 1982–1983 päätoimittajan vaihdoksen myötä, mutta jo tuota ennen lehdessä puitiin naisten elämää varsin monipuolisesti ja poliittiset tasot huomioiden. Tutkielma osoittaa, että kansandemokraattisessa naisliikkeessä koettiin 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa painetta toiminnan uudistamiseen naisliikkeen tuolloiset vaatimukset paremmin huomioonottavaksi ja nuoriin, radikalisoituneisiin naisiin vetoavaksi. Liikkeen sortokäsitys, joka oli kiinnittynyt puhtaasti omistavan luokan ja työläisten taloudelliseen suhteeseen, sai tästä syystä rinnalleen teorian yhteiskuntaa läpileikkaavasta naisalistuksesta, patriarkaatista. Näitä käsityksiä yhdistellen liike asemoi itseään vanhojen poliittisten liikkeiden ja uuden naisliikkeen välimaastoon samalla olemassaolostaan kommunistien hajaannuksen kourissa kamppaillen.
  • Liebknecht, Wilhelm (Sosialistin Kirjapaino-Osuuskunta, 1907)
  • Forssell, Eveliina (2005)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kansalaisliikkeen kautta tapahtuvaa osallistumista kunnallisen tason politiikan määrittelyyn Helsingissä. Pro kuntapalvelut -liikkeen toiminnan katsotaan edustavan kuntalaisten esittämää kritiikkiä sekä peruspalveluihin kohdistuvia määrärahaleikkauksia että New public management -ajattelun kunnallishallinnolle asettamia muutospaineita kohtaan. Tutkimus rajautuu ajallisesti syksyn 2003 ja vuoden 2004 tapahtumiin. Vakiintuneen edustuksellisen demokratian rinnalle nousseet uudet kansalaisosallistumisen muodot ovat tärkeä tutkimuskohde sen vuoksi, että ihmisten kiinnostus puolueiden kautta vaikuttamiseen ja äänestämiseen on laskenut voimakkaasti viime vuosikymmeninä  erityisesti kunnallistasolla. Tukimuksen aineistona toimii kahdeksalle Pro kuntapalvelut -liikkeen toimijalle tehdyt teemahaastattelut ja kolmen tutkimuskohteen kannalta keskeisimmän lautakunnan puheenjohtajan tai jäsenen haastattelut. Tutkimuksen tarkoituksena on haastatteluaineiston laadullisen analyysin avulla selvittää, miten Pro kuntapalvelut -liike on tuonut vaatimuksensa peruspalveluiden turvaamisesta ja leikkausten perumisesta Helsingin kaupungin päättäjien tietoon. Aineiston analyysin kautta muodostetaan myös arvioita toiminnan onnistumisesta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu yhteiskunnallisia liikkeitä koskevasta tutkimuksesta ja kunnallisesta päätöksenteosta New public managementin kontekstissa. Näkökulma New public managment -viitekehyksen suhteen on kriittinen, ja työn teoreettisessa osuudessa pyritään kokoamaan yhteen hajanaista NPM-kriittistä keskustelua. Tutkimuksen päätuloksena on, että kansalaisliikkeiden kautta tapahtuvaa osallistumista sinänsä pidetään tärkeänä uuden tiedon tuottamisena ja päätöksenteon monipuolistajana, mutta Pro kuntapalvelut -liikkeen toimintaan suhtautuminen on ollut hyvin kahtalaista. Toisaalta liikkeen toiminnalla koettiin olleen vaikutusta, mutta toisaalta taas liikkeen toimintaa kritisoitiin. Pro kuntapalvelut -liikkeen keskeisimmät toimintamuodot ovat olleet vastainformaation tuottaminen ja erilaiset yhteydenotot päätöksentekijöihin. Vaikka liikkeiden toimintaa sinänsä pidetään tärkeänä, analyysin perusteella voidaan sanoa, että Pro kuntapalvelut -liikkeen vaatimusten kanavoituminen osaksi päätöksentekoa on ollut ongelmallista eikä keskusteluyhteyttä Helsingin kaupungin luottamusmiesten ja virkamiesten kanssa ole ollut helppo muodostaa. Syynä tälle voi tutkimuksen mukaan pitää liikkeen ärtymystä herättänyttä toimintatapaa, mutta myös osallistumismekanismien puuttumista ja Helsingin kaupungin johdon haluttomuutta keskustella liikkeen toimijoiden kanssa.
  • Bickert, Irinja (Helsingin yliopisto, 2020)
    In my thesis I look at the yellow vest demonstrations in the light of historic urban spaces in Paris and the history of political participation. I focus on the most active period of yellow vest demonstrations, from November 2018 to end-May 2019. My main theoretical approaches draw on the concept of radical democracy by Chantal Mouffe and Ernesto Laclau, Pierre Rosanvallon’s counter-democracy, Jürgen Habermas’s public sphere, and the global city developed by Saskia Sassen. My main question is: in what kind of historically-, economically- and politically-charged spaces the demonstrations took place in Paris? And my second question is: How did the yellow vests reflect changes in the political arena and how did the government respond to the protests? I investigate the cityscape of Paris by undertaking an ethnographic walk in the city. The ethnographic walk is an observational, self-conscious, reflective way of walking and looking to better understand an area’s physical and social context. The pictures and fieldnotes I took and made during the walk form my first assemblage of sources. My other sources consist of articles from French newspapers and magazines as well as government sources. I have selected those articles in particular that deal with the yellow vests in relation to French society, with physical places, and the control of space and their historical meanings. My research shows that the demonstrations in Paris took place in centres of political and economic power, and that those places and their historical layers have a certain significance for the movement. The Champs-Élysées, representing global capitalism and the Parisian elite, served as the primary locus for the yellow vests and their actions. They marched to the Presidential Palace because they wanted to show their discontent with Macron and his policies. The yellow vests damaged the Arc de Triomphe, which can be interpreted as a direct attack on an iconic national symbol. Bastille Square, a highly important site in the French Revolution, served as a gathering place for both the yellow vests and their counter movement, the “red scarves”. Place de la République, in turn, symbolizes the French Republican values of Liberty, Equality and Fraternity. The yellow vests used forms of political participation and mechanisms of control over representative democracy, which I interpret as actions of counter-democracy. Their actions also manifested radical democracy, as the movement created open conflict and confrontation. The populist movement of the yellow vests acted in response to Macron’s centre-liberal politics. The government responded to the protests by expanding the power of the police forces and by tightening protest-related restrictions, as well as by holding a large national debate in order to enrich the public conversation. My research shows that Paris is indeed a “global city”, a primary node in the global economic network and represents the contra side as juxtaposed with the French countryside represented by the yellow vests. The demonstration sites in Paris reflect the economic, cultural and political history of France, as well as different dimensions and aspects of society and its activities. The revolt of the yellow vests is part of a historical continuum of revolutions and social movements in France, which according to my research, is also reflected in their use of the public urban space.
  • Juntunen, Laura (2004)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Göteborgissa ja Genovassa kesällä 2001 mellakoiksi riistäytyneiden globalisaatiokriittisten mielenosoitusten uutisointia suomalaisessa sanomalehdistössä. Sen ensisijaisena tavoitteena on selvittää, miten suomalainen valtamedia kuvasi, selitti ja jäsensi globalisaatiokriittistä protestia ilmiönä ja kuinka aktivisteja asemoitiin uutisissa yhteiskunnallisina toimijoina. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Iltalehden aihetta käsittelevästä uutisoinnista. Työn analyyttinen jäsennys perustuu kehysanalyysin ja positioning-teorian tarjoamien metodologisten työkalujen yhdistelyyn. Huomio kohdentuu ensinnäkin siihen, millaisia tulkinnallisia kehyksiä protestin uutisoinnissa käytettiin. Toiseksi työssä pureudutaan subjektiposition käsitteen avulla siihen, millaisia merkityskamppailuja aktivistien määrittelystä käytiin ja millaisia identiteetin rakennusaineita näille kunkin tulkintakehyksen sisällä tarjottiin. Näihin kysymyksiin saatujen vastausten pohjalta edetään tarkastelemaan sitä, miten protestiliike asetettiin osaksi länsimaista yhteisöä ja millaisia strategioita median valitsemat jäsennystavat tarjosivat yhteiskunnallisen epäsovun selittämiseksi. Tutkimus nojautuu siihen konstruktionistiseen käsitykseen, ettei media ainoastaan heijasta ulkoista todellisuutta, vaan myös osallistuu aktiivisesti siihen merkityksellistämisprosessiin, jossa yhteistä todellisuuttamme tuotetaan. Työn teoreettisen viitekehyksen kannalta keskeisimmät käsitteet liittyvät valtaan ja ideologiaan sekä yhteiskunnalliseen jaotteluun ’meihin’ ja ’muihin’. Lisäksi työn taustoittavassa osassa perehdytään yhteiskunnallisia liikkeitä sekä näiden ja median suhdetta luotaavaan tutkimuskirjallisuuteen. Työn motivoinnin kannalta keskeinen havainto on viime vuosien yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa vahvistunut käsitys siitä, että yhteiskunnan yleinen medioituminen on tehnyt niin kansalaisliikkeistä kuin kaikista muistakin toimijoista entistä riippuvaisempia tiedotusvälineiden tarjoamasta julkisuustilasta poliittisen toiminnan areenana. Työn taustajäsennykseksi tehdyn määrällisen sisällönerittelyn perusteella aktivistit näyttävät pääsevän uutisissa verrattain usein ääneen. Aineiston laadullinen analyysi kuitenkin osoittaa, että pelkkä julkisuuteen pääseminen ei sinällään vielä takaa mitään. Kehysanalyysin valossa aktivistien omat vaikutusmahdollisuudet tilanteen määrittelyyn ja tätä kautta keskustelun kulkuun näyttävätkin jäävän vähäisiksi. Näille tarjotut subjektipositiot taas mahdollistavat harvoin uskottavan poliittisen kritiikin esittämistä. Leimallista uutisoinnille on protestikäyttäytymisen selittäminen itsetarkoituksellisena toimintana, jonka motiiveja tulkitaan aktivistien henkilökohtaisten ominaisuuksien avulla. Empiirisen aineiston analyysi vahvistaa osaltaan aiemmissa tutkimuksissa tehtyä havaintoa siitä, että medialla on taipumus tarjota puoluepoliittisen järjestelmän ulkopuolelta vaikuttamaan pyrkiville kansalaistoimijoille monessa mielessä ’toisen’ roolia. Samalla media osallistuu konsensuksen rakentamiseen ja tuottaa osaltaan jakoa legitiimiin yhteiskuntaan ja sen ulkopuolelle suljettaviin toimijoihin.
  • Lohikoski, Juhani Vilhelm Kalevi (2007)
    Tutkielma lähestyy 1960-luvun uusvasemmistolaista liikehdintää yksilölliseltä, ideologis-poliittiselta ja kansainväliseltä tasolta. Päälähteenä ovat 1960-luvun uusissa liikkeissä toimineiden uusvasemmistolaisten aktiivien haastattelut. Haastateltavien nimet nousivat esiin Kansan Arkiston ja Työväen Arkiston aikalaismateriaaleista, järjestöjen pöytäkirjoista, lentolehtisistä ja lehtileikkeistä. Haastatellut aktiivit olivat organisoimassa 1960-luvun protesteja keskeisesti liikkeiden ytimessä. Muina lähteinä on käytetty esim. 1960-lukulaisten kirjoittamia elämäkertamuistelmia. Tutkimusaineiston analyysissä käytetään elämäkertatutkimusta ja muistelukerrontametodia. Haastattelujen avulla selvitetään 1960-luvun yhteiskunnallisissa liikkeissä toimineiden keskeisten aktiivien toimintamotiiveja. Miten haastateltavien ajatukset muuttuivat 1960-luvun kuluessa, ja mikä siihen vaikutti? Haastattelujen kautta piirtyy esiin toimijoiden henkilökohtaisten motiivien lisäksi kuva monivivahteisesta 1960-luvun järjestökentästä. Punaisina lankoina tutkimuksessa on kaksi pääteemaa "uusvasemmisto" sekä "sota ja väkivalta". Niiden avulla hahmotetaan toimijoiden aatteellisia motiiveja ja toimintakeinoja. Tutkielmassa pohditaan miten kansainväliset kysymykset heijastuivat suomalaisten liikkeiden keskusteluun. Mitä mahdollisuuksia ne loivat ja mitä raja-aitoja ne synnyttivät? Liikkeiden teoretisoinnin yhteydessä kootaan yhteen eri tutkijoiden näkökulmia 1960-luvun liikehdinnästä ja verrataan niitä suomalaiseen 1960-luvun liikehdintään. Tutkielman yksi johtopäätös oli, että uusien liikkeiden synty ja niiden kehittyminen 1960-luvulla näyttää liittyneen keskeisesti yhteiskunnalliseen ja poliittiseen murrokseen. 1960-lukulaisen uusvasemmistolaisen liikkeen synty pohjasi sodan jälkeen syntyneisiin suuriin ikäluokkiin, koulutuksen laajentumiseen ja taloudelliseen muutokseen kohti teollisuusyhteiskuntaa. Vanhan Suomen oikeistolainen ja konservatiivinen ilmapiiri murentui: vanhan hegemonian haastamisen henki näkyi haastateltavien toiminnassa läpi 1960-luvun. 1960-luvun liikkeille vuosikymmenen loppuun asti oli tyypillistä, että raja-aidat järjestöjen välillä olivat matalat. Uusvasemmistolaiset olivat oppineet toimimaan yhdessä. Monet 1960-luvun alkupuolen toimijoista olivat löytäneet toisensa yliopiston kuppilaparlamentissa keskustelemassa elokuvista tai vasemmistolaisista ajatussuunnista. Miksi sitten raja-aidat alkoivat kasvaa 1960-luvun lopulla? Miksi taistolaisuus nousi hallitsevaksi voimaksi 1970-luvun alkupuolella? Aineiston pohjalta 1960-luvun liikehdinnän kulminaatiopisteeksi näyttää muodostuvan vuosi 1968 ja etenkin Prahan miehitys. Uusvasemmistolaiset, jotka olivat jo vuosia pohtineet vaihtoehtoa Neuvostoliiton ja lännen välille, tuomitsivat miehityksen. Puolestaan niille nuorille, jotka olivat politisoituneet vasta 1960-luvun lopulla Vietnamin sodan myötä, ei pasifistinen ajattelu ollut yhtä lailla selkärangassa. Aineiston perusteella näyttää, että taistolaisen liikkeen nousussa vuoden 1968 jälkeen oli kyse tavallaan uudesta sukupolvesta, joka politisoitui omanlaisekseen 1970-luvun liikehdinnässä, ja jonka yhdeksi kulmakiveksi muodostui sanoutuminen irti 60-lukulaisten ”virheellistä” kannoista, kuten Tshekkoslovakian miehityksen tuomitsemisesta. Vanhan vasemmiston herääminen talviuniltaan vei tilaa uusvasemmistolaiselta liikkeeltä. Radikaaleimmat 1960-luvun uusvasemmistolaiset tunsivat olonsa yksinäiseksi, kun liike oli kadonnut heidän ympäriltään. Aiemmin heidän keskeinen asemansa aktivistiverkostoissa oli antanut merkittävän roolin niin liikkeen ideologisessa keskustelussa kuin myös toiminnallisen linjan määrittelyssä.
  • Kesänen, Riina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmani aiheena on ruokalähettien työtaiteluun liittyvä Foodora vastuuseen -kampanja, joka toimii monella eri tasolla, merkittävimmin kuitenkin internetissä ja sosiaalisessa mediassa. Tutkimuskysymykseni on, millaisia vaikuttamisen keinoja Foodora vastuuseen -kampanja toiminnassaan käyttää. Näiden keinojen kautta tarkastelen kampanjaa verkostoituneena yhteiskunnallisena liikkeenä, ja pohdin myös hieman sitä, mikä kampanjan yhteiskunnallinen merkitys on. Tutkimukseni liittyy niin kutsutun uuden työn kontekstiin, jolla tarkoitetaan työelämässä tapahtunutta muutosta, jossa esimerkiksi tuloerot työntekijöiden välillä ovat kasvaneet ja monet työmuodot ovat hävinneet. Tässä tutkielmassa uusi työ esiintyy alustatalouden palvelutyön muodossa. Alustatalous on 2000-luvulla yleistynyt työelämän ilmiö, jossa internetpohjaisten sovellusten kautta tehtävä työ hämärtää työntekijän ja yrittäjän sekä ammattilaisen ja harrastajan välisiä rajoja. Näitä aiheita on viime vuosina käsitelty paitsi mediassa myös esimerkiksi eduskunnassa, ja kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen ilmiö. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä olen käyttänyt etenkin Manuel Castellsin teoriaa verkostoituneista yhteiskunnallisista liikkeistä, jota täydennän esimerkiksi verkkoaktivismin ja verkostoituneen julkisen kehän teorioilla. Valitsin Castellsin, sillä hän käsittelee verkostoituneita yhteiskunnallisia liikkeitä laajasti huomioiden sen syyt, toimintatapojen ja välineiden erityisyyden sekä yhteiskunnalliset vaikutusmahdollisuudet. Castells käsittelee myös internetiä välineenä syväluotaavasti keskittyen ennen kaikkea sen vaikutuksiin yhteiskunnan verkostoissa. Tein tutkimukseni tapaustutkimuksen poikkileikkauksena tietystä ajanjaksosta Foodora vastuuseen -kampanjan toiminnassa. Valitsin tutkittavaksi ajanjaksoksi puoli vuotta alkaen kampanjan julkisesta aloituksesta 6.9.2018 ja päättyen 28.2.2019. Tutkimusmenetelmänäni on netnografia, joka tarkoittaa etnografisen tutkimuksen tekemistä verkossa. Tutkimuksen aineiston muodostavat Foodora vastuuseen -kampanjan kotisivuilta ja sosiaalisen median alustoilta keräämäni kampanjan julkaisema materiaali. Lisäksi tein kaksi teemahaastattelua kahden Foodora vastuuseen -kampanjan aktiivin kanssa. Keskityn tutkimuksessani etenkin kuuteen tapaan, jolla Foodora vastuuseen -kampanja pyrkii vaikuttamaan. Ne ovat: suoraan kohdeyrityksiin kohdistettu toiminta, aihetunniste, blogi ja pidemmät Facebook-päivitykset, kuvat, videot ja animaatiot, sisällön uudelleenohjaus sekä yhteistyö ja verkostoituminen. Tutkimukseni keskeiset johtopäätökset ovat, että Foodora vastuuseen -kampanja on monella tavoin tyypillinen Castellsin kuvaaman kaltainen verkostoitunut yhteiskunnallinen liike. Keskeisiä vastaavuuksia ovat etenkin Foodora vastuuseen -kampanjan pyrkimys avoimuuteen, johtajattomuuteen, autonomia, tunteiden merkitys ja yhtäaikainen toiminta verkossa ja sen ulkopuolella sekä lokaalin ja globaalin yhdistyminen. Foodora vastuuseen -kampanjan aktiivit suunnittelevat jatkavansa lähettien asian ajamista itse kampanjan jälkeenkin, mikä osoittaa mielestäni sen, että kampanjan aktiivit eivät halua jättää lähettien asian ajamista vain yhteiskunnan instituutioiden varaan. Syitä tähän voivat olla uusi työ, joka voi vaatia uusia vaikuttamisen tapoja, ja internetin ja sosiaalisen median keskeisyys sekä kampanjan että sen kohdeyritysten toiminnassa.
  • Ylä-Anttila, Tuomas (2003)
    Maailman sosiaalifoorumi on maailman kansalaisliikkeiden ja -järjestöjen vuotuinen suurtapaaminen, joka järjestettiin kolmannen kerran vuonna 2003 Brasilian Porto Alegressa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Maailman sosiaalifoorumilla kokoontuvia liikkeitä julkisuuksina, tapana osallistua julkiseen keskusteluun. Erityisesti huomion kohteena ovat foorumin suomalaiset osallistujat. Teoreettisesti kyse on uuden, julkisuuden käsitteestä liikkeelle lähtevän näkökulman avaamisesta yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimukseen. Lähtökohtana on Jürgen Habermasin teoksen Strukturwandel der Öffentlichkeit ympärille kehittynyt julkisuusteoreettinen keskustelu. Habermaslaista analyysia kansallisten porvarillisten julkisuuksien itselleen asettamasta tehtävästä ja niiden synnyn myötä muodostuneista julkisen keskustelun luonnetta koskevista käsityksistä täydennetään tässä tutkimuksessa analysoimalla julkisuuksien perustaa ja vaikutuskeinoja – kansalaisjärjestöjen verkostoille rakentuvia yhteiskunnallisia liikkeitä sekä tiedotusvälineitä. Havainnot kansallisten porvarillisten julkisuuksien tehtävästä, luonteesta, perustasta ja vaikutuskeinoista tarjoavat lähtökohdan Maailman sosiaalifoorumin globaalien julkisuuksien tarkastelulle. Tapaustutkimuksen aineisto koostuu sosiaalifoorumia käsittelevistä kirjallisista lähteistä (joista suuri osa on internet-julkaisuja), osallistuvalla havainnoinnilla hankitusta etnografisesta materiaalista, suomalaisosallistujien haastatteluista, heidän tuottamistaan kirjallisista dokumenteista ja internet-julkaisuista sekä suomalaisten tiedotusvälineiden julkaisemasta, vuoden 2002 sosiaalifoorumia koskevasta materiaalista. Kansalliset porvarilliset julkisuudet ottivat tehtäväkseen feodaalisen yhteiskuntajärjestyksen haastamisen ja ymmärsivät julkisen keskustelun luonteeltaan kaikkien osallistujien kannalta edullisiin, rationaalisiin ratkaisuihin pyrkimiseksi. Maailman sosiaalifoorumin julkisuudet puolestaan asettavat tehtäväkseen taloudellisen ja poliittisen välisen rajan kyseenalaistamisen, ja käsittävät julkisuuden luonteeltaan konfliktien rauhanomaiseksi selvittämiseksi. Samoin kuin kansallisten porvarillisten julkisuuksien, Maailman sosiaalifoorumin julkisuuksien perustana toimivat järjestöjen verkostot. Sekä koko foorumin organisoinnista vastuussa olevat elimet, että jokaisen suomalaisen osallistujajärjestön foorumilla työstämät projektit perustuvat olemassa olevien järjestöverkostojen hyödyntämiseen. Sosiaalifoorumin julkisuudet käyttävät verkostoja myös vaikutuskeinonaan: keskusteluja pyritään saattamaan kansallisten päätöksentekijöiden kuuluviin politiikkaverkostojen kautta. Verkostojen lisäksi sosiaalifoorumin julkisuuksien perustana ja vaikutuskanavana toimivat tiedotusvälineet. Samaan tapaan kuin kansalliseen levikkiin yltävien tiedotusvälineiden synty oli edellytys kansallisten julkisuuksien synnylle, globaalien julkisuuksien olemassaolo perustuu globaalien tiedonvälityskanavien olemassaoloon. Sosiaalifoorumin keskustelut leviävät maailmalle sekä globaalin massamedian että pienempien, erikoistuneiden, usein internetissä toimivien tiedotusvälineiden kautta. Maailman sosiaalifoorumilla nähdään paljon vaivaa paikalle saapuvan kansainvälisen toimittajajoukon palvelemiseksi, ja foorumi onnistuikin ainakin suomalaisessa valtamediassa vuonna 2002 saamaan liki yhtä paljon huomiota kuin vastapelurinsa Maailman talousfoorumi. Tutkimuksen empiiristen tulosten arviointiin perustuvat teoreettiset johtopäätökset koskevat julkisuuksien olemassaolon ehtoja ja niiden tapoja vaikuttaa päätöksentekoon. Julkisen keskustelun analyysissa on otettava huomioon myös julkisuuksien perustana toimivat järjestöverkostot, niiden vaikutuskeinoina toimivat politiikkaverkostot sekä julkisuuksien keskinäiseen vaikutusvaltakamppailuun liittyvät yhteiskunnalliset liikkeet.
  • Rämö, Matti (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä työssä vertailen suomalaisessa mediassa 1960–70 lukujen vaihteessa ja 2000-luvulla käytyjä mielenosoituskeskusteluja. Tutkimuskysymykseni kuuluu: miten mielenosoittamista määritellään poliittisena toimintana ja onko määrittely muuttunut tarkastelemieni ajanjaksojen välillä? Suhteutan tulokseni David S. Meyerin ja Sidney Tarrow’n (1998) teoriaan liikeyhteiskunnan (Social Movement Society) synnystä. Teorian mukaan kansalaisliikkeet saavuttivat 1960–1990 lukujen välillä kiinteän aseman osana länsimaista poliittista järjestelmää. Samalla liikkeiden suosimat vaikutuskeinot, kuten mielenosoittaminen, muuttuivat arveluttavaksi koetusta toiminnasta poliittiseksi rutiiniksi, johon ei liitetä negatiivisia stigmoja. Tutkimukseni testaa teorian tuottamaa oletusta, jonka mukaan mielenosoitusuutisointi olisi muuttunut positiivisemmaksi 1960-luvulta 2000-luvulle tultaessa. Tutkimusaineistonani on Suomen suurimmista sanomalehdistä, Helsingin Sanomista ja Ilta-Sanomista, keräämäni 171 artikkelin otos. Aineiston vertailtavuuden lisäämiseksi olen valinnut tarkasteltavaksi samankaltaisia piirteitä sisältäviä mielenosoituksia. 1960–70 -lukujen aineisto käsittelee mm. Vietnamin sodan ja Prahan valtauksen vastaisia marsseja sekä Persian Shaahin vuoden 1970 vierailun yhteydessä järjestettyjä protesteja. 2000-luvun aineisto koostuu vuoden 2003 Irakin sodan vastaisista mielenosoituksista ja vuonna 2006 järjestetystä globalisaatiokriittisestä Smash Asem -mielenosoituksesta. Analysoin tekstejä soveltaen Ruud Koopmansin (2002) kehittämää kehysanalyysimenetelmää. Menetelmän avulla teksteistä erotellaan merkityskehyksiä: arvolatautuneita määritelmiä, jotka jäsentävät keskeisellä tavalla tarkasteltavan ilmiön tulkintaa. Erotan aineistosta neljä keskeistä merkityskehystä, joita löytyy sekä uudesta että vanhasta aineistosta. Ne ovat positiivisimmasta negatiivisimpaan: mielenosoittaminen 1) rikastuttaa poliittista keskustelua 2) on itseisarvo 3) on arveluttava tapa tehdä politiikkaa 4) on uhka yhteiskuntarauhalle. Päätulokseni saan vertaamalla kehysten esiintymistiheyttä uuden ja vanhan aineiston välillä: suomalainen mielenosoitusuutisointi on muuttunut ajan myötä negatiivisemmaksi. Mielenosoittaminen koetaan 2000-luvulla uhkaavammaksi kuin 1960- ja 70-luvuilla. Tulokseni ovat ristiriidassa Meyerin ja Tarrow’n liikeyhteiskuntateorian kanssa. Samaan aikaan kun mielenosoittaminen on muuttunut länsimaissa yhä normaalimmaksi ja hyväksytymmäksi, Suomessa mielenosoitusta koskevat käsitykset ovat muuttuneet entistä paheksuvimmiksi ja pelokkaammiksi. Yksi mahdollinen selitys tälle on, että suomalainen uutisointi oli 60-luvulla muita maita positiivisempaa; poliittisen eliitin ohella myös lehdistö pyrki pitämään poliittista radikalismia aisoissa pikemminkin “kuoliaaksi syleilemällä” kuin vastustamalla.
  • Ilmonen, Riikka (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa analysoin Chilen yksityisen eläkejärjestelmän vaikutusta lokakuussa 2019 alkaneisiin estallido social -protesteihin. Protestit saivat alkunsa julkisen liikenteen lippuhintojen nostosta, mutta niiden taustalla oli laajempi turhautuminen kasvavaan epätasa-arvoisuuteen ja nouseviin elinkustannuksiin. Protestit levisivät pian koko maahan, ja ne pysäyttivät chileläisen yhteiskunnan useiksi viikoiksi. Chile on maailmanpoliittisesti kiinnostava tutkimuskohde, sillä sitä pidetään ensimmäisenä neoliberalistista talouspolitiikkaa kokonaisvaltaisesti toimeenpanneena valtiona, ja sotilasdiktatuurin aikana toteutetut neoliberalistiset talousuudistukset inspiroivat vastaavia reformeja ympäri maailmaa. Chilen talousuudistuksia oli ajamassa erityisesti ryhmä Chicagossa koulutettuja chileläisiä taloustieteilijöitä, jotka olivat omaksuneet neoliberalistisen talousajattelun. Osana diktatuurinaikaisia uudistuksia Chilen eläkejärjestelmä yksityistettiin vuonna 1980. Yksityinen eläkejärjestelmä on saanut paljon kritiikkiä osakseen, mutta silti järjestelmän yksityistä rakennetta ei ole perustavanlaatuisesti muokattu. Erityisesti No+AFP-kansanliike on ollut Chilessä keskeinen toimija, joka on lisännyt tietoisuutta eläkejärjestelmän ongelmista ja pyrkinyt vaikuttamaan eläkejärjestelmän muuttamiseksi. Tutkielmassa hyödynnän kolmea teoreettista viitekehystä yksityisen eläkejärjestelmän ja Chilen lokakuussa 2019 alkaneiden protestien välisen suhteen analysoinnissa. Ensimmäinen on kiistelevän politiikan viitekehys, joka auttaa ymmärtämään kollektiivisten poliittisten kamppailujen muodostumista. Toinen on yhdistävän toiminnan logiikka, jonka kautta voidaan hahmottaa poliittisten kamppailujen organisoitumista. Kolmas viitekehys on kiistelevä toimijuus, joka puolestaan auttaa ymmärtämään No+AFP-liikkeen vaikutusta Chilen tapahtumiin. Menetelmistä tutkielmassa hyödynnän sisällönanalyysia sekä diskurssianalyysia. Aineistona on tutkielman rajauksen kannalta keskeisiä uutisia ja artikkeleita, No+AFP-liikkeen julkaisuja sekä chileläisten kansallisten kyselyiden tuloksia. Tutkielman analyysiosiossa esitän, kuinka yksityisen eläkejärjestelmän voidaan tulkita vaikuttaneen Chilen tapahtumiin kolmen tekijän kautta. Ensinnäkin Chilen yksityisen eläkejärjestelmän tuottamat eläkkeet ovat jääneet hyvin mataliksi suurella osalla väestöä, ja tämä on vaikeuttanut ihmisten toimeentuloa ja herättänyt tyytymättömyyttä. Toiseksi chileläisten luottamus yhteiskunnallisia instituutioita ja poliittisia puolueita kohtaan on heikentynyt viime vuosina merkittävästi, ja haasteet yksityisen eläkejärjestelmän uudistamisessa ovat mahdollisesti osaltaan vaikuttaneet tähän kehitykseen. Kolmanneksi No+AFP-liike on onnistunut tuomaan esiin yksityisen eläkejärjestelmän ongelmia ja pitänyt eläkejärjestelmän uudistamista koskevia vaatimuksia pinnalla yhteiskunnallisessa keskustelussa. Nämä kolme tekijää eivät kuitenkaan yksin selitä kaikkia Chilen protestien taustalla olleita syitä. Tutkielma tarjoaa laajan yleiskatsauksen yksityisen eläkejärjestelmän vaikutuksista Chilen lokakuussa 2019 alkaneisiin tapahtumiin, ja täten rikastuttaa neoliberalismin ja epätasa-arvoisuuden politisoitumisen käsittelyä globaalin poliittisen talouden tutkimusperinteessä. Lokakuussa 2019 alkaneiden protestien vuoksi Chile vaikuttaa olevan historiallisessa murroskohdassa. Chilessä lähivuosina tehtävät muutokset tulevat tarjoamaan hedelmällistä aineistoa maailmanpolitiikan laajempien kehityskulkujen tarkasteluun.
  • Grotenfelt, Arvi; Gylling, Edvard; Hytönen, Viljo; Kilpi, Volter; Koskelainen, Yrjö; Liakka, Niilo; Malinen, V.; Voionmaa, Väinö (Kansanvalistusseura, 1911)
    Kansanvalistusseuran toimituksia : 158
    Valtiolliset vaiheet / V. Malinen - Väestö / Edv. Gylling - Taloudellisia ajatussuuntia / Viljo Hytönen - Yhteiskunnalliset liikkeet - Väinö Voionmaa . Kansanopetus / Niilo Liakka - Kirjallisuus / Yrjö Koskelainen - Taide / Volter Kilpi - Tieteellinen elämä / Arvi Grotenfelt
  • Kinnunen, Leena (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan tanskalaisen Ungdomshuset-liikkeen kansainvälisiä liittolaisia ja sitä, kuinka liike on pyrkinyt hankkimaan liittolaisia kansallisten rajojensa yli. Jagtvej 69 nuorisotalon puolustamisen ja uuden nuorisotalon puolesta taistelemisen ympärille muodostuneen liikkeen tapauksen kautta hahmotetaan yhteiskunnallisten liikkeiden kansainvälistymistä ja solidaarisuutta. Tutkimusongelma tarkentuu kahteen tutkimuskysymykseen: millaista on Ungdomshuset-liikkeen kansainvälinen tuki ja liittolaisuus, ja miten Ungdomshuset-liike on pyrkinyt hankkimaan tukea ja liittolaisia kansallisten rajojen ulkopuolelta. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen teoreettisena viitekehyksenä on keskustelu yhteiskunnallisten liikkeiden verkostoista ja erityisesti liittolaisista. Globaalilla tasolla keskustelu nähdään osana kansalaisyhteiskunnan vahvistumista. Yhteiskunnallisten liikkeiden roolia globalisoituvassa maailmassa pohditaan erityisesti globaalin kansalaisyhteiskunnan käsitteen kautta. Liittolaisuuksien hankkimista koskevaa toista tutkimuskysymystä lähestytään Thomas Olesenin poikkikansallisen (transnational) kehystämisen teorian kautta, joka jakaantuu neljään ulottuvuuteen: globaaliin tietoisuuteen, uusliberalismin epäoikeudenmukaisuuteen, demokratian ylätason kehykseen sekä internetin jokapäiväisiä kokemuksia välittävään vaikutukseen. Tutkielman aineisto on laadullinen ja perustuu Ungdomshuset-liikkeen toimijoiden puolistrukturoituihin haastatteluihin sekä liikkeen itsensä tuottamaan materiaaliin internetissä. Aineistoa on analysoitu teemoittelun ja tyypittelyn kautta. Tutkimuksessa havaitaan, että liikkeen liittolaisuudet perustuvat kahdenlaisiin verkostoihin: internetin sekä henkilökohtaisten kontaktien muodostamiin verkostoihin. Ungdomshuset-liikkeen internet-verkostot jakautuvat aineiston perusteella: 1) internetissä tapahtuvaan tiedotukseen; 2) virallisten kansainvälisten tiedonantojen julkaisemiseen; 3) Myspace-sivustolla tapahtuvaan verkostoitumiseen. Internetin verkostojen kautta raportoidaan paitsi Tanskassa tapahtuvasta toiminnasta, myös ulkomaisesta tukitoiminnasta sekä pyydetään kansainvälistä apua taistelulle. Henkilökohtaisten kontaktien verkostot ovat kuitenkin yhteisöllisyyden kannalta merkittävämpiä. Toimijat liittyvät niiden kautta globaaliin talonvaltauskulttuuriin, joka edistää uusien verkostojen syntymistä ja vahvistaa jo olemassa olevia. Internet helpottaa tiedonvälitystä, mutta toimintaan tarvittavaa sitoutumista ylläpidetään henkilökohtaisten kontaktien kautta. Ungdomshuset-liikkeen poikkikansallinen kehystäminen perustuu paikallisten ongelmien jäsentämiselle osana suurempaa kokonaisuutta. Kööpenhaminan tapahtumat ovat osa globaalia taistelua valtion pakkoa ja vaihtoehtoisuuden tukahduttamista vastaan. Epäoikeudenmukaisuutta kehystetään menetetyn nuorisotalon kautta, jonka kohtalo on osa kaupunkitilojen kapitalistista käyttöönottoa ja vaihtoehtoisuuden tukahduttamista kapitalismin ja uusliberalismin tieltä. Demokratiaa koskeva poikkikansallinen kehystäminen perustuu ajatukselle osallistuvasta ja aktiivisesta yhteiskunnasta, jota vapaat tilat maailmalla edustavat. Kansainvälisesti yhtä merkintää on liikkeen toiminnallinen ulottuvuus. Liikkeen harjoittama vandalismi ja kansalaistottelemattomuus houkuttelevat toimintaan mukaan aktivisteja myös Tanskan rajojen ulkopuolelta. Internetin merkitys jokapäiväisiä kokemuksia välittävänä välineenä näkyy Ungdomshuset-liikkeen kohdalla, mutta yhteisöllisyyttä rakentavat ainekset eivät kuitenkaan ole kovin vahvoja.
  • Tuominen, Laura (2008)
    Talonvaltausliikehdintä on aktivoitunut Suomessa viimeisen parin vuoden aikana. Talonvaltaukset eivät ole kuitenkaan uusi yhteiskunnallisen toiminnan muoto: niitä tehty Suomessa jo liki kolmenkymmenen vuoden ajan. Tiloja omatoimisesti haltuun ottavia ryhmiä pidetään usein yhteiskunnallisina liikkeinä. Freda 42 -liike toimi asuntopoliittisena talonvaltausliikkeenä vuosina 1986-1988. Tutkin Freda 42 -liikkeen poliittista toimintaa ja millainen talonvaltausliike se oli: mitä tavoitteita liikkeellä oli ja miksi, miten liike ajoi niitä eteenpäin, millä tavoin se kykeni omalla toiminnallaan muokkaamaan poliittista agendaa ja millaisia reaktioita se aiheutti valtakoneistossa (päätöksentekijät, hallinto, media) sekä yhteiskunnassa. Tutkin myös, miten liikkeen vaikutus on mahdollisesti jatkunut varsinaisen toiminnan jo hiivuttua. Freda 42:n toiminta lakkasi noin kahden vuoden jälkeen. Freda 42 onnistui konkreettisesti saamaan paljon julkisuutta poliittisille vaatimuksilleen sekä jossain määrin käyttötarkoituksen muutoksia rakennuksiin ja ainakin tilapäisiä asuntoja ihmisille ympäri Suomea. Freda 42 oli myös osaltaan tekemässä talonvaltausta sosiaalisesti hyväksyttäväksi aktivismin muodoksi Suomessa. Mikäli Freda olisi saanut vallattua itselleen oman tilan tai pysyviä asuntoja kuten Oranssi pari vuotta myöhemmin, siitä olisi voinut kehittyä pitkäikäisempikin liike. Vaikka Fredan omat pitkäaikaiset saavutukset jäivätkin vähäisiksi, merkityksetöntä sen toiminta ei ollut. Freda 42 oli yksi esikuva Suomen pitkäikäisimmän talonvaltausliikkeen, Oranssin, toiminnan käynnistymiselle ja se on sitä kautta vaikuttanut talonvaltauksen käytäntöihin Suomessa. Liikkeen toimijat kokivat Fredan myös saavuttaneen tavoitteitaan varsinkin poliittisen keskustelun herättäjänä. Tutkin Freda 42 -talonvaltausliikettä uusien ja vanhojen yhteiskunnallisten liikkeiden kontekstissa. Tutkin lisäksi, miten talonvaltausten yleistyminen sopii yhteen suomalaisten protestijaksojen kanssa. Käytän pro gradu –tutkielmani keskeisimpänä aineistona Freda 42 –talonvaltausliikkeen itse jälkeensä jättämää ja arkistoimaa aineistoa ja talonvaltausliikkeen taustalla vaikuttaneen Vallankumouksellisen Nuorisoliiton aineistoa. Vallankumouksellinen Nuorisoliitto oli Suomen Demokraattisesta Nuorisoliitosta (SDNL, nyk. Vasemmistonuoret) erotetuista jäsenjärjestöistä muodostettu järjestö, joka toimi vuosina 1986-1990.
  • Pakarinen, Henri (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimus tarkastelee yhteiskunnallisen protestiliikkeen onnistunutta integroitumista osaksi virallista yhteiskunnallista järjestystä, autonomiansa ja alakulttuurisen identiteettinsä kuitenkin jossain määrin säilyttäen. Tutkimus kiinnittyy näin osaksi radikaaleja yhteiskunnallisia liikkeitä ja niitä integroivaa suomalaista poliittista kulttuuria tarkastelevaa tutkimusperinnettä. Tutkimuskohteena on 90-luvun alussa Helsingissä toimintansa aloittanut talonvaltausliike Oranssi, joka on tätä nykyä kulttuuri- ja nuorisotyötä tekevä yhdistys sekä asuntotoiminnasta vastaava osakeyhtiö. Miten suomalaisessa mittakaavassa varsin radikaaleja toimintatapoja käyttänyt liike onnistui lopulta niin hyvin tavoitteissaan? Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet taustalla, että liikkeellä on ollut jatkuvuutta tähän päivään asti ja viralliseksi toimijaksi muuntumisesta huolimatta se nähdään kansalaisjärjestökentällä villinä vaihtoehtona? Aineisto on kerätty haastattelemalla Oranssin toiminnassa vaikuttaneita aktiiveja ja tutkimalla yhdistyksen hallituksen pöytäkirjoja vuosilta 1990–1993. Aineistosta rajataan sitä tietoa, joka kertoo viranomaisten ja Oranssin toiminnan rajapinnoista sekä valaisee talonvaltausliikkeen integroitumiseen vaikuttaneita seikkoija. Aineistoa verrataan myös talonvaltausliikkeiden institutionalisoitumisesta käytyyn kansainväliseen keskusteluun. Tutkimuksen mukaan Oranssi kehysti toimintaansa oikeutaakseen paikkansa ja käytti radikaalista luonteestaan huolimatta alusta asti muutenkin sellaisia toimintamalleja ja protestoinnin keinoja, jotka tekivät siitä virallisten instituutioiden näkökulmasta uskottavan toimijan. Toisaalta viranomaiset antoivat yllättävänkin paljon tilaa nuorille aktivisteille. Tällainen vastavuoroinen toiminta on johtanut siihen, että vaikka Oranssi on vakiintunut yhdistykseksi, on se silti onnistunut säilyttämään toiminnassaan alakulttuurihengen ja tietyn autonomian. Oranssin integraatiokehitys näyttäytyy ristiriitaisena kansainvälisiin esimerkkeihin ja niistä tehtyihin teorioihin verrattuna. Johtopäätöksinä esitetään, että Oranssin integroituminen itsenäisenä alakulttuuritoimijana näyttäisi olevan onnistuminen niin talonvaltausliikkeen kuin yhteiskunnankin kannalta, ja että kyseinen prosessi on suomalaiselle yhteiskunnalle ominainen. Oranssin esimerkki kyseenalaistaa näkemyksen, jossa viralliseksi järjestöksi integroituminen nähdään johtavan yhteiskunnallisen liikkeen alakulttuurisen identiteetin häviämiseen. Tutkimus osoittaa myös, että integroitumisprosessi ei ole muuttanut pelkästään Oranssin toimintatapoja, vaan suvaitsemalla omaehtoista urbaania aktivismia myös kaupungin viranomaiset ovat omaksuneet uusia toimintamalleja.
  • Kukkonen, Antti (2010)
    Tutkielma käsittelee Sadankomitea-järjestön poliittisen pasifismin, ns. tarkoituksenmukaisuuspasifismin nousua ja tuhoa Suomessa vuosina 1966-1971. Tarkoituksenmukaisuuspasifismin puitteissa haluttiin sanoutua irti väkivallan periaatteellisesta tuomitsemisesta. Tämän sijasta koettiin, että väkivallan mielekkyyttä tulee arvioida seurauseettisin perustein eli sen perusteella, millaisia todennäköisiä seurauksia sodilla on ne kokeville yhteiskunnille. Helsingissä 1963 perustetun Sadankomitean alkutaipaleella suunnattiin huomio modernilla aseteknologialla käydyn sodan (eritoten ydinsodan) tuhoisiin seurauksiin kaikille sodan osapuolille. Näkökulma aseellisiin konflikteihin muuttui oleellisesti 1960-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin ajattelevien nuorten piirissä alettiin entistä voimakkaammin tiedostaa pohjoisen ja etelän välinen elintasokuilu ja sitä ylläpitävät poliittiset ja taloudelliset rakenteet. Vaikka sotien käyminen koettiin mielettömäksi länsimaissa, monet kokivat kehitysmaiden 'vapautusrintamien' käyttämän väkivallan oikeutetuksi, sillä se nähtiin ainoana keinona yhteiskunnan muuttamiseksi Osittain juuri kehitysmaiden poliittisen tilanteen uudenlainen vaarinotto johti monet aseistakieltäytyjät ongelmiin kotimaassa. Suomessa 1959 säädetyn asevelvollisuuslain nojalla kieltäytyminen aseellisesta palveluksesta oli sallittua, mikäli kieltäytyminen perustui vakaviin uskonnollisiin tai siveellisiin omantunnon syihin. Vakaumus tuli todistaa asevelvollisten tutkijakomitealle, joka kuulusteli kieltäytyjiä. Tarkoituksenmukaisuuspasifismista innoituksensa löytäneiden kieltäytymistä ei sen sijaan hyväksytty. Konflikti johti yllytysoikeudenkäynteinä tunnettuun tapahtumasarjaan, jossa syytettyjen penkille joutui henkilöitä, jotka olivat kehottaneet kieltäytyjiä pysymään vakaumuksessaan asevelvollisten tutkijakomitean kielteisestä päätöksestä huolimatta. Yllytysprosessin myötä tilanne muuttui aseistakieltäytymisen osalta selkeästi 1960-1970 -lukujen vaihteessa. Muutamat entiset aseistakieltäytyjät kehottivat kieltäytymisen sijasta asevelvollisia menemään armeijaan propagoimaan varusmiehiä, jotta armeijaa ei voitaisi kriisitilanteessa käyttää sosialismia tavoittelevaa vasemmistoa vastaan. Mielipiteen muutos kuvastaa laajempaa yhteiskunnallista murrosta, jossa 'joukkojen politiikka' oli korvaamassa yksilöllisiä valintoja korostavaa asennoitumista. Tutkimuksessa tuon esille, millä tavalla 1960-luvun alkupuolen optimistista edistysuskoa edustava Sadankomitea selviytyi 1960-luvun lopun ja seuraavan vuosikymmenen alun yhteiskunnallisesta myllerryksestä. Tutkin, miten maailmankuvan murros alkaa globaalin perspektiivin omaksumisesta maailmantilanteeseen. Ensimmäisessä kehitysvaiheessa väkivalta koettiin kehitysmaissa ymmärrettävänä (monien mielestä hyväksyttävänä) johtuen näiden maiden jälkijättöisyydestä ja aseettomien vaikutusmahdollisuuksien puutteesta suhteessa 'edistyneisiin' länsimaihin. Kehityksen toisessa vaiheessa alettiin kokea, että Suomi on kehittyneenä maana mukana kansainvälisessä 'riistossa', jota kautta Suomi liitettiin osaksi kehitysmaita sortavaa järjestelmää. Tästä seurasi, että tilanne kotimaassa alettiin nähdä analogisena kehitysmaille: ainostaan (väistämättä) väkivaltaisen vallankumouksen kautta olosuhteita voitiin muuttaa. Toiseksi selvitän kulttuurista törmäystä, joka syntyi kun maailmankatsomuksellisen käsityksensä perusteella aseista kieltäytyvät kohtasivat asevelvollisten tutkijakomitean, joka hyväksyi ainoastaan 'yksilöeettiset' syyt kieltäytymisen perusteeksi. Tärkeimmän aineiston muodostavat Kansallisarkistosta (KA) löytyvä asevelvollisten tutkijakomitean arkisto ja Sadankomitean omat julkaisut (Sadankomitea-tiedote ja Ydin-lehti).
  • Savolainen, Sonja (Helsingin yliopisto, 2020)
    This master’s thesis investigates the dynamics between the climate movement and Finnish political parties in 2019. The climate movement mobilization overlapped two elections in Finland: the parliamentary elections in April and the European parliamentary elections in May. The research focuses on developments in the relationship before, during and after the elections, which will be analysed using the contentious politics approach and electoral contention mechanisms by Tilly, McAdam and Tarrow. This thesis uses a case study research design to examine the distinctive circumstances in which a global mobilization wave overlaps with two elections. The main set of data consists of all public tweets in Finnish twitter, which mention either ‘ilmastolakko’ (climate strike) or ‘#nytonpakko’ (#actnow) and were published in 2019. The tweets are collected using search engine technology and processed by extracting four datasets of tweets sent out by Finnish parliament members. The data is further investigated using various methods, such as network analysis. Statistics collected by the Finnish police force and survey data collected by researchers in climate protests are used to support the analysis. The analysis showed that the dynamics of the interaction between the climate movement and the political parties in Finland changed throughout 2019. Before the parliamentary elections in April 2019, the climate movement formed mutually beneficial electoral alliances with the Green League and the Left Alliance. The political parties took distance from the movement after the elections. A responsive mobilization of the climate movement after the elections showed increasing criticism towards politicians. Other parties did not significantly change their position towards the movement after the elections, although the Finns Party slightly increased the amount of criticism and the other parties slightly decreased the amount of support shown towards the movement. The developments in the movement-party relations were apparent in many ways: Indicators of the mechanisms of interaction were changes in the number of tweets published by MPs, the contents of the tweets, frequency and scale of climate protests and the support or criticism from the climate movement towards the political parties. The two waves of mobilization in Helsinki was supplemented by other types of mobilization, such as the launch of the ‘Korvaamaton’- campaign of development, climate and environmental organizations. This thesis shows that social media is a venue of movement-party interactions in more open media systems, where political elites transcend to Twitter networks. The existence of virtual political elites can have implications for social movements and the collective ‘conflict and alliance’ structure of politics. Further research should be conducted on the other venues in which movement-party interactions may occur and on other case studies, where social movement mobilization and elections occur simultaneously.
  • Määttä, Kaarina (2005)
    Tutkielman aihe on suomalainen vihreä liike keskittyen liikkeen läpimurtovuosiin 1970-luvun lopulta lähtien; aikaan jolloin liike ei ollut vielä poliittisesti organisoitunut, mutta jolloin ympäristöstä tuli tärkeä yhteiskunnallinen ja sosiaalinen teema. Vaikuttavin yksittäinen tapahtuma ympäristöteeman yhteiskunnalliseen läpimurtoon oli Koijärvi-liike vuonna 1979, jota voidaan kutsua vihreän liikkeen laukaisevaksi tapahtumaksi. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella vihreää liikettä sukupolven näkökulmasta sekä valottaa vihreän liikkeen alkumetrejä aktiivisten toimijoiden näkökulmasta. Lähtökohtana tutkimukselle on Karl Mannheimin sukupolviteoria. Teorian keskeisimmät käsitteet ovat kolme sukupolven tasoa: sukupolviasema, aktuaalinen sukupolvi ja sukupolviyksikkö. Sukupolviasema muodostuu yhteiskunnalliseksi ajan hengen sekä aikalaisten yhteisten elämysten ja kokemusten pohjalta. Oleellisista yhteiskunnallisista murroksista muodostuu tietyn ikäpolven keskeisiä, merkityksellisiä kokemuksia, jotka muokkaavat yksilöiden elämää. Kun sukupolviasema aktivoituu, liittyy oman aikakautensa ja yhteiskuntansa sosiaalisiin liikkeisiin, se muuttuu mobilisoituneeksi, aktuaaliseksi sukupolveksi. Aktuaalinen sukupolvi jakautuu osiin, sukupolviyksiköihin. Kehittyvä sukupolviyksikkö koostuu pienistä ryhmistä, jotka vuorovaikutuksessa kehittelevät yksikön yhteisiä ideoita syvemmälle. Yksiköllä on myös ydinryhmä, joka tuo kaikkein oleellisimmat ideat ja käsitykset laajemmalle ryhmälle edelleen työstettäviksi ja kehiteltäviksi. Sukupolven diskursiivinen ulottuvuus sekä sukupolvitietoisuus ovat olennainen osa sukupolvien identiteetin muodostumista. Sukupolvet tulkitsevat ja arvottavat teemoja sosiaalisissa tilanteissa. Taustalla vaikuttavat kollektiiviset kokemukset, jotka heijastuvat diskursseihin. Tutkielmani aineistona on vihreän liikkeen ydinryhmään kuuluneiden ja keskeisten toimijoiden haastatteluja sekä pienlehdet Komposti ja Suomi vuosilta 1979-1982, jotta myös aikalaiskonteksti tulisi mukaan analyysiin. Aineistosta nousseita keskeisimpiä teemoja ovat suora toiminta, byrokratian vastustaminen sekä retoriikan ja toiminnan välinen suhde. Myös politiikan ja vihreän liikkeen suhde, parlamentaarisuus sekä Koijärvi olivat keskeisiä aiheita. Lisäksi etenkin ydinvoima oli tärkeä teema vihreän liikkeen sukupolvelle. 1970-luvun lopulla voimistunut vihreä liike oli uudenlainen ympäristöliike, sillä sen tavoitteena oli ekologisen ulottuvuuden sisällyttäminen yhteiskunnan kaikille tasoille sekä laajempi elämäntavan muutos, jossa ympäristö olisi erityisesti huomioitu. Yhteiskunnassa ja yliopistossa vallinnut poliittinen ilmapiiri ja pysähtyneisyyden aika koettiin ahdistavana kautena, johon haluttiin käänteentekevä muutos. Koijärven kansalaistottelemattomuus sai huomiota yhteiskunnassa ja yhdisti nuoria aktiiveja. Yhteiset päämäärät ja ideat loivat liikkeessä yhteenkuuluvuuden tunteen, joka ilmeni sukupolvikokemuksen artikulaatiossa sekä suoraan että peitellymmin, kuten me-retoriikan muodossa. Vihreän liikkeen kehitys ei ollut suoraviivaista Koijärveltä puolueeksi vaan sisälsi jo alkuvuosina monia ristiriitoja koskien organisoitumisen muotoa. Alkuaikoina liike oli kuitenkin suhteellisen yhtenäinen, kollektiivinen muurinsärkijä-porukka, joka halusi ympäristön keskeiseksi osaksi yhteiskuntaa ja elämäntapaa.