Browsing by Subject "yhteistoiminnallinen oppiminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Jalo, Terhi (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämä laadullinen tutkimus tarkastelee Kansan Raamattuseuran Samassa Veneessä -avioparityöntekijöiden mukana oloa avioparityössä. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää motivaatioita avioparityöhön lähtemiseen ja työhön sitoutumiseen. Vapaaehtoisen avioparityön syvempi ymmärtäminen ilmiönä tukee vapaaehtoistyön kehittämistä niin Kansan Raamattuseurassa kuin muissakin vapaaehtoistyön konteksteissa. Vapaaehtoisen avioparityön taustan kartoittamisessa olen esitellyt Suomessa tehtävää avioparityötä. Olen tuonut esiin teologisia perusteluja kristilliselle avioliitolle sekä avioliiton tehtävät. Yhteistoiminnallinen oppiminen ja dialogisuus sekä sosiaalisen pääoman muodot ja muodostuminen kuuluvat olennaisena osana ilmiön ymmärtämiseen. Käytän James W. Fowlerin uskon kehitysvaiheteoriaa apuna vapaaehtoisessa avioparityössä vahvasti mukana olevan hengellisen ulottuvuuden ymmärtämisessä. Tutkimuksen aineisto on kerätty teemahaastatteluna kuudeltatoista vapaaehtoiselta Samassa Veneessä -avioparityöntekijältä. Aineiston olen analysoinut Atlas.ti -ohjelmistoa ja sisällönanalyysiä apuna käyttäen. Vastaukset olen ryhmitellyt viiteen eri teemaan. Teemoittelun pohjalta olen muodostanut kasvusäiemallin, jossa kuvataan avioparityön viisi kasvusäiettä. Tulosten esittämisessä ja kokonaisuuden hahmottamisessa käytin apuna narratiivista esitystapaa. Narratiivinen esitystapa on yksi laadullisen tutkimuksen tunnuspiirteistä. Tutkimustulokset osoittavat avioparityössä mukana olemisen syiden koostuvan useista erilaisista ja moniulotteisista tekijöistä. Avioparityön kasvusäiemalli kuvaa syiden ulottuvan pinnallisista asioista syvälle ihmisen sisäiseen kokemusmaailmaan. Säikeiden keskinäiset suhteet olivat merkittäviä, mikä korostaa vapaaehtoisen avioparityön moniulotteisuutta ja sitoutumiseen vaikuttavia moninaisia tekijöitä. Keskeisimmiksi tuloksiksi voidaan nostaa toiminnallisen ja itseohjautuvan oppimisen merkitys elämänlaadun parantamisessa. Tulosten mukaan itsereflektiokyky auttoi avioparityöntekijöitä löytämään tyydyttävämmän tavan olla vuorovaikutuksessa läheisissä ihmissuhteissa. Avioparityön positiiviset vaikutukset yksilöiden identiteettiin olivat merkittäviä. Dialogisuus vuorovaikutuksessa lisäsi osapuolten keskinäistä ymmärrystä ja hyväksyntää. Yhteisössä muodostunut sosiaalinen pääoma vahvisti avioparityöntekijöiden keskinäistä yhteyttä. Yhteisön tuki auttoi yksilöitä kasvamaan omaksi itsekseen ja tuki tervettä itsenäistymistä. Tulosten hyödynnettävyys Kansan Raamattuseuran Samassa Veneessä -työssä on ilmeinen. Tutkimus auttaa avioparityön koordinaattoreita kehittämään vapaaehtoiskoulutusten sisältöä ja tukee työmuodon kestävää kehittämistä. Vaikkei laadullinen tutkimus sinänsä ole yleistettävissä, voi ilmiön syvemmästä ymmärtämisestä avautua uusia näköaloja, joita muutkin vapaaehtoistyön toimijat voivat hyödyntää. Kirkon, eri järjestöjen ja yhdistysten piirissä vapaaehtoisuuteen perustuva työ tulee jatkossa olemaan yhä tärkeämpi osa kansalaisyhteiskunnan toimintaa. Nämä näkökulmat huomioon ottaen on tärkeää löytää syitä siihen, miksi ihmiset haluavat olla mukana tekemässä vapaaehtoistyötä. Näiden teemojen tarkastelu antaisi aihetta jatkotutkimukselle, jolle aiheen ajankohtaisuuden vuoksi on tarvetta.
  • Kilpiö, Anna (2002)
    Tutkimuksessa tarkastellaan opettajan työssä verkko-opetuksen myötä tapahtuneita muutostekijöitä. Työssä keskitytään verkko-opettajan työhön erityisesti roolinäkökulmasta. Tarkoituksena on selvittää, millaisia rooleja tutkimuksen kohteena olevilla verkko-opettajilla on, ja miten roolit ovat muuttuneet verkko-opetuksessa. Tutkimuksen toisena tavoitteena on hahmottaa, millaisia rooliodotuksia kyseisiin verkko-opettajiin kohdistuu, ja kokevatko opettajat nämä odotukset oikeudenmukaisiksi. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella verkko-opettajan työtä laajemmasta perspektiivistä kysymällä, tukevatko koulun toimintatavat ja koulukulttuuri verkko-opetukseen siirtymistä opettajan ja opettajan työssä tapahtuvan muutoksen näkökulmasta. Tutkimuksen teoria rakentuu kolmesta osasta. Ensin tarkastellaan koulua tutkimuskohteena ja yhteiskunnan yhtenä osana, sekä eritellään niitä haasteita, joita tietoyhteiskuntakehitys on kouluille asettanut. Teorian toinen osa keskittyy verkko-opetukseen ja verkko-opettajan työhön. Kolmannessa osassa täsmennetään rooleihin liittyviä termejä ja ongelmakenttää. Tutkimuksen kontekstin muodostavat kaksi verkkokurssia, joista toinen on toteutettu yläkoulussa ja toinen lukiossa. Molempia kursseja voidaan pitää verkko-opetuksen pilottikursseina. Tutkimuksen aineisto koostuu kyseisiä kursseja toteuttaneiden opettajien, kursseille osallistuneiden oppilaiden sekä koulujen rehtoreiden haastatteluista. Opettajien ja rehtoreiden haastattelujen osalta aineisto on kerätty teemahaastatteluin, ja oppilaiden haastattelut on toteutettu fokusryhmissä. Yhteensä haastateltavia kertyi 13. Aineiston analyysi perustuu aineistolähtöiseen lähestymistapaan. Verkko-opettajat kokivat monenlaisia muutoksia rooleissaan ja roolikäyttäytymisessään. Konkreettisimmin opettajien roolikäyttäytymiseen vaikuttivat työn teknistymisestä, sisällöntuotannosta sekä kurssien markkinoinnista aiheutuneet muutostekijät. Lisäksi opettajien ajatusmaailmaa muuttivat mm. oppilaan roolin miettiminen uudesta perspektiivistä, oppilaiden verkko-ohjaaminen, tekijänoikeuksien huomioiminen sekä oppilaiden kontrollointi verkko-opetuksessa. Verkko-opettajien mukaan heihin kohdistui paljon sellaisia rooliodotuksia, joita he eivät itse katsoneet omaan rooliinsa kuuluviksi. Vahvimmin nämä näkemykset tulivat esille työn teknistymisen, sisällöntuotannon sekä markkinoinnin osalta. Opettajien kokemukset heihin kohdistuvista rooliodotuksista eivät toisin sanoen vastanneet kaikilta osin sitä kuvaa, joka opettajilla oli verkko-opettajan roolissa toimimisesta. Vastaavasti opettajat odottivat koululta ja koulun ulkopuolisilta tahoilta enemmän tukea kuin he todellisuudessa kokivat saavansa. Tutkimus osoittaa, että koulun toimintatavat ja koulukulttuuri eivät tukeneet parhaalla mahdollisella tavalla verkko-opetukseen siirtymistä opettajan näkökulmasta. Opettajat katsoivat sekä opettajilla että oppilailla olevan perinteistä luokkahuoneopetusta tukevia asenteita. Verkko-opetuksen kannalta ongelmalliseksi koettiin myös tietoteknisten laitteiden, mikrotuen ja opettajien koulutuksen riittämättömyys sekä koulujen välisen yhteistyön ja kokemusten jakamisen vähyys. Yhteenvetona voi sanoa, että opettajiin kohdistuvilla rooliodotuksilla ja koulukulttuurilla pyrittiin pitkälti vahvistamaan vallalla olevaa traditionaalista luokkahuoneopetukseen perustuvaa toimintatapaa. Verkko-opetus ei toistaiseksi ole vakiintunut osaksi koulukulttuuria. Koulukulttuurin muuttuminen tapahtuu vähitellen toimintatapojen ja asenteiden muuttumisen myötä.
  • Marjaniemi, Minna (Helsingfors universitet, 2015)
    Millainen on kehitysvammaisten Jazz-messu? Tutkimukseni perustelut nousevat seuraavista lähtökohdasta: kirjoihin ja kansiin tulee saattaa perintöä, mitä ei saa unohtaa ja mistä voisi olla opittavaa niin jumalanpalvelusuudistuksen kuin kirkon uskontokasvatuksenkin näkökulmasta. Tausta-ajatuksena ja motivaation lähteenä on myös tämän päivän koululaitoksemme kristillisen kasvatuksen huolestuttava kehityssuunta. Kristinuskon kollektiivinen muisti ohenee ohenemistaan. Samaan aikaan on tunnustettava, että lapset ja nuoret voivat entistä huonommin. Tutkimukseni liittyy teologian ja uskontopedagogiikan tieteenalaan ja katse käännetään Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Tutkimusta alueelta ei ole, joten tutkimustyöni on ainut laatuaan. Päätavoitteena oli selvittää, millainen Satakunnan seurakuntien Jazz-messu on jumalanpalvelusuudistukselle asetettujen odotusten ja määrittelyjen näkökulmasta messutoimijoiden ja seurakuntalaisten käsitysten mukaan. Lisäksi arvioin saatuja tuloksia kirkon kristillisen kasvatuksen ulottuvuuksien ja jumalanpalveluskasvatuksen tavoitteiden suunnassa ja pohdin messun opetusta jumalanpalveluselämän suhteen. Kristillinen kasvatus rajautuu tässä tutkimuksessa ennen rippikoulua tapahtuvaan kasvatukseen. Tutkimuksessa haastateltiin kuuttatoista messutoimijaa ja seurakuntalaista: kehitysvammaisia, työntekijöitä, vapaaehtoisia ja muita seurakuntalaisia. Teemahaastatteluteemat nousivat aiemmasta tutkimuksesta. Pääteemoja olivat: yhteistyö, ymmärrettävyys ja joustavuus. Kehitysvammaisten haastattelut toteutettiin soveltamalla Stimulated recall - teemahaastattelumenetelmää. Aineiston järjestäminen ja luokittelu tapahtui induktiivisen eli aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Päätulos on, että Jazz-messu itsessään on yhteistoiminnallinen vuorovaikutusprosessi, jonka tärkeimpänä lähtökohtana oli tasavertainen ja ymmärrettävä kohtaaminen. Vuorovaikutus mahdollistui monikanavaisen, kaikkia aisteja hyväksikäyttävän havainnollistamisen kautta. Seurakunnan osallistuminen oli aktiivista ja kokoaikaista vuorovaikutusta yhteisistä suunnittelu- ja valmisteluvaiheista aina messun toimittamiseen asti. Jazz-messu oli kasvuprosessi, jossa kolmas vaihe on odotettavissa oleva muutosprosessi. Tutkimuksen tulokset olivat saman suuntaisi aikaisempien tutkimusten kanssa rohkaisten käytäntöjen uudistustyöhön, tutkimaan kokonaisvaltaisemmin kirkon uskontokasvatuksen prosesseja ja arvioimaan sitä kehitysvammaisten Jazz-messun yhteistoiminnallisen vuorovaikutusprosessin toimintamallin valossa. Tutkimukseni johtopäätös on, että jumalanpalvelusuudistuksessa kehittämisen kohde tuleekin olla kirkossa tapahtuva kristillinen kasvatustyö ja sen kehittäminen jumalanpalveluskasvatuksen suuntaan. Jazz-messun elementit antavat välineen kehittämistyöhön. Toimintamallin avulla jumalanpalvelusuudistuksen tavoitteeksi asetettu prosessi on mahdollista määritellä ja asettaa selkeä suunnitelma kehittämistyön tueksi. Dialogi on nyt tärkeää. Yhteisenä tavoitteena on kohtaaminen, kasvu ja kiinnittyminen.
  • Rajala, Antti (Helsingfors universitet, 2007)
    Participation and social modes of thinking - An intervention study on the development of collaborative learning in two primary school small groups This study explores the thinking together -intervention programme in three primary school classes. The object of the intervention was to teach pupils to use exploratory talk in small group collaboratory learning. Exploratory talk is a type of talk in which joint reasoning is made explicit. Research has shown that exploratory talk can improve mathematics and science learning, argumentative skills and competence in reasoning tests. The object of this study was to investigate the theory of social modes of thinking which the intervention program is based on. I tried to find out how the thinking together -intervention programme suits the Finnish context. Therefore my study is part of an international research project of interventions that have been implemented for example in Great-Britain and in Mexico. One essential drawback in former research made on thinking together -approach is that the nature of participation has not been studied properly. In this study I also examine how the nature of participation develops in small groups. In addition to that I aim to develop a theoretical framework which includes both the perspectives of the social modes of thinking and the nature of participation. The perspective of this study is sociocultural. The research material consists of video recordings of collaborative learning tasks of two small groups. In groups there were pupils of age groups 9 - 11. I study the nature of participation using both qualitative and quantitative methods. Quantitative methods include for example IR-analysis method and counting of turns at talk and words. I also use qualitative content analysis to analyze both the nature of participation and social modes of thinking. As a result of my study I found out that the interaction of the other group was leadership based and in the other group the interaction was without leadership relations. In both groups the participation was quantitatively more symmetrical in the end of the intervention. In the group in which the interaction was leadership based the participation of the pupils was more symmetrical. Exploratory talk was found more in the group without leadership relations, but in both groups the amount of exploratory talk was increased during the intervention. Leadership based interaction was further divided into interaction of alienating and inclusive leadership according to how symmetrical the participation was in the dialogue. Exploratory talk was found only when the leadership was inclusive or the interaction was without leadership relations. The main result of the study was that the exploratory talk was further divided into four subcategories according to the nature of participation. In open and inclusive exploratory talk all group members participated initiatively and their initiatives were responded by others. In closed and uneven exploratory talk some group members couldn't participate properly. Therefore it cannot be said that exploratory talk guarantees symmetrical participation. The nature of participation must be investigated separately.
  • Repo-Kaarento, Saara (2006)
    Työn tavoitteena oli tutkia, miten yhteistoiminnallisen oppimisen lähestymistapa soveltuu akateemisen oppimis- ja opettamiskulttuurin kehittämiseen. Yhteistoiminnallisella oppimisella tarkoitetaan sosiaalipsykologiseen ryhmädynamiikan tutkimukseen ja pienryhmäopetukseen perustuvaa pedagogista lähestymistapaa. Lisäksi tutkimuksessa sovellettiin yhteisöllisen oppimisen ja organisaation kehittämisen teorioita. Teoreettisen taustan pohjalta luotiin yhteistoiminnallisen oppimisen kehittämismalli, jota testattiin Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan viisivuotisessa oppimis- ja opettamiskulttuuria kehittävässä hankkeessa. Tutkimuskysymykset olivat: Miten yhteistoiminnallisen ja yhteisöllisen oppimisen sekä organisaation kehittämisen teorioita sovellettiin? Miten ja minkälaisten vaikutusmekanismien kautta organisaation oppimis- ja opettamiskulttuuri muuttui kehittämisen tuloksena? Miten kehittämismalli tarkentui tutkimuksen kuluessa? Tutkimusasetelma perustui toimintatutkimukseen, jossa testattiin luotua kehittämismallia. Kehittämishankkeen päätyömuotona oli vuoden kestävä pedagoginen koulutus, johon osallistui vuosittain 2-3 laitosta kerrallaan. Hankkeen koulutukseen osallistui viiden vuoden aikana yhteensä 145 opettajaa, tutkijaa, kirjastohenkilökuntaa ja opiskelijaa. Pedagogisessa koulutuksessa käytettiin yhteistoiminnalliseen oppimiseen perustuvia menetelmiä. Kehittämishankkeen vaikutuksia tutkittiin kyselylomakkeen avulla, joka lähetettiin hankkeen loputtua 87 henkilölle. Vastausprosentti oli 65,5 %. Hankkeen vaikutusmekanismeja tutkittiin kyselylomakkeen ja oppimispäiväkirjojen avulla. Oppimispäiväkirja-aineisto (n=61) koostui kahden koulutusryhmän oppimispäiväkirjoista. Kyselylomakkeen strukturoitujen kysymysten vastauksista laskettiin frekvenssijakaumat ja vastaukset luokiteltiin tärkeimpien taustamuuttujien mukaan. Kyselylomakkeen avovastukset sekä oppimispäiväkirja-aineistot luokiteltiin aineistolähtöisesti. Kyselylomakkeeseen vastanneiden mukaan kehittämishankkeen pedagogisella koulutuksella oli seuraavia vaikutuksia: Osallistujat näkivät koulutuksen jälkeen oppimisen enemmän aktiivisena tiedon rakentamisen prosessina, jossa yksilöllisillä oppimistyyleillä ja –strategioilla, yhteistoiminnallisuudella ja motivaatiolla on tärkeä vaikutuksensa. Opettajan roolin vastaajat näkivät haastavampana ja enemmän vuorovaikutteista ja aktiivista oppimista ohjaavana kuin aikaisemmin. Lisäksi yhteistyön eri toimijoiden välillä koettiin lisääntyneen. Koko tiedekunnassa opetusmenetelmien havaittiin monipuolistuneen, ja opetuksen arvostuksen koettiin kasvaneen hankkeen aikana. Hankkeen vaikutusmekanismit olivat kyselyvastausten mukaan seuraavat: hanke käynnisti muutoksen ja keskustelun, innosti kehittymään, tutustutti muihin, antoi uusia toimintatapoja sekä vaikutti oppimis- ja opettamiskäsityksiin. Oppimispäiväkirja-aineisto tuki kyselylomakkeen tuloksia. Lisäksi oppimispäiväkirja-aineisto valotti sitä, miten yhteistoiminnallisen oppimisen menetelmät tukivat myönteisen oppimisilmapiirin luomista ja vähensivät ryhmän sisäisiä statuseroja. Yhteistoiminnallinen oppimiskulttuuri toimi yliopiston perinteisen oppimiskulttuurin peilinä aiheuttaen kulttuurien välisiä törmäyksiä. Kehitettäessä oppimis- ja opettamiskulttuuria tarvitaan yhteistoiminnallisen oppimisen lisäksi tietoa organisaatioiden kehittämisestä. Lisäksi yhteistoiminnallisen oppimisen behavioristis-humanistisen oppimiskäsityksen rinnalle tarvitaan uudempaa sosiokonstruktivistista teoriaa oppimisesta. Yhteistoiminnallisen oppimisen viitekehys sekä siihen perustuvat työskentelymenetelmät ovat käyttökelpoisia välineitä kehitettäessä akateemista oppimis- ja opetuskulttuuria. Yhteistoiminnallisten työtapojen avulla voidaan edistää hyväntahtoisen ilmapiirin syntyä sekä tukea ryhmien toimintaa ja yksilöiden oppimista ryhmissä. Työtapojen avulla ryhmien välisiä raja-aitoja päästään ylittämään, mikä lisää oppimisen tehokkuutta pienryhmissä ja tukee samalla organisaatiokulttuurin muutosta.