Tutkimuksessa tarkastellaan Kelan maksamien sairaanhoitokorvausten (lääkekorvaukset, korvaukset yksityislääkärin palkkioista, korvaukset yksityisestä hammashoidosta, korvaukset yksityisestä tutkimuksesta ja hoidosta sekä matkakorvaukset) jakautumista tulojen mukaan 25 vuotta täyttäneessä väestössä. Sairaanhoitokorvaukset ovat varsin merkittävä etuus: ne muodostivat noin 14 prosenttia Kelan etuuskuluista vuonna 2013. Korvauksia saaneiden osuuksia, korvaussummia ja korvauksensaajien itse maksamia omavastuuosuuksia ei ole aikaisemmin tarkasteltu systemaattisesti tulojen näkökulmasta eikä tulojen yhteyttä niihin ole tarkasteltu ikä- ja sukupuoliryhmittäin. Tämä tutkimus täydentää tietotarvetta aiheesta, josta on vain vähän aiempaa tutkimustietoa. Aineistona käytettiin Kelassa muodostettua, vuosia 2006–2011 koskevaa rekisteriaineistoa, jota varten yhdistettiin koko Suomen aikuisväestölle yksilötason väestötiedot, tiedot Kelan maksamista sairaanhoitokorvauksista sekä verottajan tiedot henkilöiden vuosittaisista veronalaisista tuloista. Tutkimus rajattiin 25 vuotta täyttäneisiin, joita oli aineistossa noin 3,8 miljoonaa. Tarkastelut tehtiin sekä koko 25 vuotta täyttäneelle väestölle että erikseen työikäisille ja eläkeikäisille miehille ja naisille. Henkilöt jaettiin tuloryhmiin 25 vuotta täyttäneen väestön tuloviidennesten mukaan. Iän, sukupuolen ja tulojen lisäksi huomioitiin asuinkunnan kaupunkimaisuus sekä suuralue. Ikä-, sukupuoli- ja tuloryhmittäin tarkasteltiin etuuslajeittain korvauksia saaneiden osuuksia väestöstä, korvauskertojen vuosittaisia määriä sekä keskimääräisiä maksettuja korvaussummia ja henkilöiden itsensä maksamia omavastuusummia. Pääosa analyyseista kohdistui vuoteen 2011, ja lisäksi tarkasteltiin, miten tilanne on muuttunut aikavälillä 2006–2011. Lukuja laskettiin sekä vakioimattomina aineistosta havaittuina osuuksina ja lukumäärinä että taustatekijät vakioituina, jolloin otettiin huomioon tuloryhmien väliset erot iässä, sukupuolessa ja asuinalueessa. Lääkekorvauksia saaneiden osuus väestöstä ei vaihdellut juurikaan tulojen mukaan. Matkakorvausten saaminen oli käänteisessä yhteydessä tuloihin: korvauksia saivat useammat pieni- kuin suurituloiset. Korvauksia yksityislääkärin palkkioista, yksityisestä hammashoidosta ja yksityisestä tutkimuksesta ja hoidosta sai johdonmukaisesti sitä suurempi osuus väestöstä, mitä suurituloisemmista oli kyse. 25 vuotta täyttäneestä väestöstä 85 prosenttia sai vähintään yhtä sairaanhoitokorvausten etuuslajia vuoden 2011 aikana. Koska eri etuuslajien korvaukset kohdistuivat tuloryhmiin eri tavalla, kaikkia sairaanhoitokorvauksia yhteensä tarkasteltaessa tuloryhmien väliset erot olivat varsin pieniä – poikkeuksena pienituloisimpien ryhmä, jossa korvausta saaneita oli jonkin verran vähemmän kuin muissa tuloryhmissä. Euromääräisesti tarkastellen sairaanhoitokorvauksia maksettiin keskimäärin selvästi suuremmassa määrin pienituloisille kuin suurituloisille, mikä oli seurausta pienituloisten suuremmista lääke- ja matkakorvauksista. Pienituloiset maksoivat myös keskimääräistä enemmän omavastuita sairausvakuutuksen korvaamista lääkkeistä ja matkoista. Sen sijaan yksityisen sairaanhoidon palveluiden käytöstä korvauksia maksettiin suuremmassa määrin suurituloisille, jotka myös maksoivat vuositasolla pienituloisia enemmän omavastuita näiden palveluiden käytöstä.