Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen henkirikollisuuden piirteiden muutosta 1950-1960-luvuilla rutiinitoimintojen teorian ja yleisen paineteorian näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten kattavan kuvan eri lähteet antavat aikakauden henkirikollisuudesta. Tutkielmassa analysoidaan henkirikosten piirteiden muutosta kuvailevan analyysin ja ristiintaulukoinnin kautta. Tutkimuksen aineistona ovat Keskusrikospoliisin henkirikosten tapahtumakuvaukset vuosilta 1960 ja 1970 sekä Helsingin Sanomien henkirikosuutiset vuosilta 1950, 1960 ja 1970. Tekstimuotoiset tapahtumakuvaukset ja henkirikosuutiset on koodattu analyysia varten kvantitatiiviseen muotoon muodostamalla kahdesta erilaisesta lähdeaineistosta yhteinen yksilötason data. Koodaus on tehty käyttämällä Historical Homicide Monitorin mukaista luokittelua ja koodausohjetta. Tulosten mukaan poliisiaineisto oli tutkimusvuosina hieman lehtiaineistoa kattavampi verrattaessa eri aineistojen uhrimääriä kuolemansyytilastoon. Kuitenkin vuonna 1960 myös Helsingin Sanomat ylsi yli 82 prosentin kattavuuteen, kun taas vuonna 1970 molemmat aineistot jäivät alle 78 prosentin kattavuuteen. Yhdistettyinä aineistojen kattavuus oli kuitenkin molempina vuosina noin 90 prosenttia verrattuna kuolemansyytilastoon. Vuonna 1950, jolloin käytössä oli vain Helsingin Sanomien aineisto, kattoi se kuolemansyytilaston uhrimäärän lähes 82 prosenttisesti. Analyysin perusteella media-aineisto todetaan käyttökelpoiseksi kriminologisen tutkimuksen lähteeksi, sillä sen kattavuus ei eronnut suuresti poliisiaineistosta ja media-aineiston tiedot henkirikosten piirteistä olivat hyvin yhdenmukaisia Keskusrikospoliisin aineiston kanssa. Lisäksi tulosten mukaan Keskusrikospoliisin aineistosta puuttui useita henkirikoksia, joista Helsingin Sanomat oli uutisoinut. Puuttuville tapauksille ei löytynyt mitään selkeää yhdistävää tekijää. Henkirikollisuuden piirteiden tarkastelun osalta tutkimuksen tulokset tukevat suurelta osin aiempaa tutkimusta ja rutiinitoimintojen teoriaa sekä yleistä paineteoriaa. Kuukausitasolla aikasykleistä ei löydetty selkeitä yhtäläisyyksiä, mutta viikonpäivien ja vuorokaudenaikojen osalta henkirikokset jakautuivat rutiinitoimintojen teoriaa noudattaen eli suurin osa niistä liittyi vapaa-ajan alkoholinkäyttöön; tämä yhteys oli erityisen vahva vuonna 1970. Vuoden 1960 muita vuosia pienempää humalaisten osapuolien osuutta selittää mielenhäiriössä surmanneiden tekijöiden poikkeuksellisen suuri määrä. Ammattijakauman osalta tulokset noudattavat myös aiempaa tutkimusta: suurin osa kaikista henkirikosten osapuolista kuului ammattiluokitukseltaan työntekijöihin ja vuosien 1950 ja 1970 välillä työväestöön kuuluvien osapuolten osuus kasvoi entisestään. Itsemurhan tekeminen taas oli yleisempää muiden kuin työväestöön kuuluneiden tekijöiden keskuudessa. Itsemurha-murhien osuutta ei ole aiemmin tutkittu 1950-luvun osalta, mutta tämän tutkielman tulosten mukaan itsemurhat olivat henkirikosten yhteydessä vuonna 1950 hieman yleisempiä kuin seuraavan vuosikymmenen alkuvuosina keskimäärin.