Browsing by Subject "yleiset sopimusehdot"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Lumilahti, Juuso (Helsingin yliopisto, 2021)
    Urakkasopimusta voi sen ominaisuuksien perusteella pitää dynaamisena sopimuksena. Sopimuksen dynaamisuudella tarkoitetaan sopimuksen solmimishetken epätäydellisyyden tunnistamista. Epätäydellisyys taas voi johtaa tarpeeseen tulkita ja täydentää sopimusta sen voimassaolon aikana. Sopimuksen dynaamisuus on ennen kaikkea sopimusoikeudellinen käsite, jonka avulla esimerkiksi urakkasopimuksen ominaisuuksien systematisointi ja sopimuksen tulkintaa edellyttävien tilanteiden tunnistaminen on helpompaa. Sopimusoikeuden keskeisenä tehtävänä urakkasopimusten alalla on sopimuksen dynaamisuuden riittävän ennakoitava hallinta niin, että sopimusvapauden ja sopimuksen sitovuuden periaatteet pysyvät voimassa. Modernille urakkasopimukselle on olennaisempaa luoda joustava perusta muuttuviin olosuhteisiin mukautuvalle oikeussuhteelle kuin pyrkiä kokonaisuuden määrittämiseen alusta asti tyhjentävästi. Rakennusprojektien yleisiä riidanaiheita ovat erilaiset muoto- ja menettelytapamääräykset, näiden määräysten laiminlyönti sekä laiminlyönnin oikeudelliset seuraamukset. Tutkielman aiheena on rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin liittyvien muoto- ja menettelytapamääräysten tulkinta. Tutkielmassa käytettyä metodia voi kuvata lainopiksi, sillä työssä pyritään tulkitsemaan ja systematisoimaan voimassa olevaa oikeutta. YSE-ehdot ja niihin liittyvät muoto- ja menettelytapamääräykset kuvaavat rakennusurakan eri osapuolten näkemystä siitä, millaisia menettelytapoja urakan aikana nousevissa erilaisissa kysymyksissä on noudatettava. Menettelytapamääräykset liittyvät ideaaliin, jonka mukaan osapuolen on hyödyllistä tietää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa sopimuskumppanin näkemyksestä kaikista urakkasopimukseen liittyvistä asioista. Muoto- ja menettelymääräykset ilmentävät siten osaltaan sopimusosapuolten keskinäistä lojaliteettivelvollisuutta. Muoto- ja menettelytapamääräyksille voidaan kuitenkin antaa eri tasoisia oikeudellisia merkityksiä. Yksi mahdollinen tulkinta on, että ne ovat lähinnä tavoitteita, joiden tarkoitus on rytmittää ja suunnata osapuolten sopimussuhdetta. Tätä varsin urakoitsijamyönteistä näkökulmaa edustavat ratkaisut, joissa urakoitsijan lisäkorvaus- tai -aikavaatimus on hyväksytty, kunhan se on esitetty viimeistään vastaanottotarkastuksessa perusteiltaan yksilöitynä. Toisaalta tilaajan näkökulmasta voidaan nähdä, että menettelymääräykset ovat osapuolten välillä voimassa sellaisenaan, eikä liian myöhään tai väärässä muodossa esitettyjä vaatimuksia voi lainkaan esittää. Näkemys kiistatta tukee tilaajan oikeutta määrätä urakastaan. Toisaalta tähän näkökulmaan on joskus kirjallisuudessa viitattu ”tilaajan mielivaltana”, jossa rakennuttaja ikään kuin tuomiovaltaa käyttäen voisi hyväksyä tai hylätä sille esitettyjä vaatimuksia. Vaikka luonnehdinnassa on tietenkin kyse jossain määrin akateemisessa mielessä välttämättömästä kärjistyksestä, lienee selvää, että sopimussuhteessa yhden osapuolen mielivalta ei ole tavoiteltava tai tehokas asiaintila. Sopimussuhteen kokonaisedun näkökulmasta, jota tukee esimerkiksi osapuolten lojaliteettivelvollisuus toisiaan kohtaan, osapuolen šikaaninomaista käyttäytymistä ei voi hyväksyä. Oikeustieteen on torjuttava tällaisia mahdollisuuksia. Sen sijaan osapuolten välisen luottamuksen lisääntymiseen on syytä pyrkiä niin osapuolten välisin sopimusteknisin kuin laajemmin yhteiskunnallisin oikeuspoliittisin valinnoin. Luottamusta voi rakentaa esimerkiksi tarjoamalla osapuolille selkeitä heidän yhteistoimintaansa ohjaavia sääntöjä. Kysymys rakennusurakan muoto- ja menettelytapamääräysten tulkinnasta voidaan tiivistää – joskin kysymystä tällöin jokseenkin yksinkertaistetaan – kysymykseen siitä, millainen muotomääräyksen taso mainituille määräyksille annetaan, kun janan ääripäitä edustavat yhtäältä ohjesisältöisen ja toisaalta varsinaisen muotomääräyksen luonteet. Koska kysymys on urakkasopimuksissa sopimusperusteisista muotomääräyksistä, on huomioitava, että osapuolet ovat sopimusvapauden mukaisesti tulleet sidotuiksi muotomääräyksiin. Kysymys ei siis ole lakiperusteisten muotovaatimusten kaltaisista rajoituksista osapuolten tahdonautonomiaan, ja osapuolten on halutessaan voitava sitoutua ankariinkin sopimusehtoihin. Muotomääräysten noudattamisen voi nähdä osapuolten autonomian toteuttamisena. Toisaalta urakkasopimuksen muoto- ja menettelymääräyksille ei ole, edes millekään tietylle ilmoitustyypille, mielekästä presumoida mitään yleispätevää velvoittavuuden tasoa, vaan harkinnassa ja sopimustulkinnassa on otettava huomioon millaisesta oikeustointa koskevasta muotomääräyksestä on kyse, tilannekohtaiset olosuhteet sekä tahdonilmaisun määrämuodossa vastaanottamisen merkitys sen saajalle. Tilaajan direktio-oikeus edellyttää, että tilaajalla on tosiasiallinen mahdollisuus seurata ja päättää sekä urakan työvaiheista että myös niiden kustannuksista. Tämän tavoitteen toteutumista vähentää urakoitsijan mahdollisuus esittää yllättäviä tai perusteettomia vaatimuksia töiden tekemisen jälkeen. Toisaalta urakoitsijan on saatava asianmukainen korvaus asiallisesti tilatusta työstä, eikä tilaaja voi korvauksen ehtona asettaa urakoitsijalle vaatimuksia, joiden täyttäminen on mahdotonta tai epärealistista. Lisäksi tilaajalla ei voi olla oikeutta sanella haluamansa työn hintaa. Näiden tavoitteiden oikeudenmukaisesta tasapainosta on lopulta kysymys myös urakkasopimuksen muoto- ja menettelytapamääräysten tulkinnassa. Muotomääräyksiä voidaan arvioida myös lojaliteettivelvollisuuden avulla. Lojaliteettivelvollisuus voi perustaa osapuolille myös sopimusoikeudellisesti tehokkaita oikeusvaikutuksia ja edesauttaa näin dynaamisen urakkasopimuksen funktionaalista tulkintaa. Yhtäältä urakoitsijan on muotomääräyksistä poiketessaan otettava huomioon tilaajan direktio-oikeus, ja toisaalta tilaajan on määräysten noudattamista vaatiessaan huomioitava urakoitsijan työn suorittamiseen vaikuttavat seikat. Rakennusalan yleisten sopimusehtojen avulla voidaan osaltaan vähentää ja ratkaista mainittuja ristiriitaisuuksia. Toisaalta YSE:n nykyinen kieliasu on, kuten todettu, paikoin varsin epäselvä ja mahdollistaa tässäkin tutkielmassa esitetyt keskenään ristiriitaiset tulkinnat. KKO:n käytännössä on vakiintunut vaihteleva linja, jossa Korkeimmalla oikeudella on tapana tapauskohtaisesti arvioida kuhunkin tapaukseen sovellettavien muotomääräysten taustalla vaikuttavia tavoitteita ja periaatteita. Yleistäen voitaneen arvioida, että muodollista ja tiukkaa tulkintaa vaikuttaa sovelletun tapauksiin, joissa tilaajan hyväksi tarkoitettujen periaatteiden – kuten esimerkiksi tilaajan ohjausoikeus – katsotaan olevan muotomääräysten taustalla. Sen sijaan tapauksissa, joissa tällaisia erityisiä syitä ei ole, KKO ei juuri vaikuta olevan sitoutunut tulkintaan erityisen muodollisista lähtökohdista, vaan joustavampaan ja funktionaalisempaan tulkintaan. Sen sijaan YSE:n muoto- ja menettelymääräysten kieliasua oikeuskäytännössä on tulkittu harvoin. YSE:n mukaisten muoto- ja menettelytapamääräysten rikkomisen oikeudellisista seurauksista olisi syytä määrätä yleisissä sopimusehdoissa selkeästi ja johdonmukaisesti. Tämä selkiyttäisi oikeustilaa ja vähentäisi transaktiokustannuksia, sopimusriskejä sekä tapauskohtaisen tulkinnan tarvetta.
  • Nurmilaukas, Eero (Helsingin yliopisto, 2022)
    Allianssimalli on kasvattanut suosiotaan rakennushankkeen toteutusmuotona 2000-luvulla. Allianssimallilla tarkoitetaan rakennushankkeen toteutusmuotoa, jossa tilaaja ja palveluntuottajat vastaavat rakentamisen lisäksi hankkeen suunnittelusta, aikatauluista, kustannuksista ja laadusta yhteisesti ja jakavat hankkeen mahdollisuudet ja riskit keskenään. Tilaajan keskeisenä tehtävänä on valita palveluntuottajat hankkeen ominaispiirteiden mukaisesti. Allianssin on perinteisesti katsottu soveltuvan erityisesti suuriin ja vaativiin hankkeisiin, joihin liittyy luontaisesti paljon riskitekijöitä. Hankemallin etuina on pidetty parempaa tuottavuutta ja ennustettavuutta perinteisiin projektimalleihin verrattuna. Rakennusteollisuus ry. julkaisi keväällä 2020 allianssirakentamista koskevat yleiset sopimusehdot liitteineen. Tutkielmassani selvitän, kuinka rakentamista koskeva suoritushäiriöitä koskeva arviointi tapahtuu allianssin yleisten sopimusehtojen (RT 103199) mukaisesti ja toisaalta, kuinka suoritushäiriöistä aiheutuvat seuraamukset huomioidaan allianssin yleisten sopimusehtojen mukaisessa kannustinjärjestelmässä. Tarkasteluni keskittyy rakennushankkeissa tyypillisesti ilmeneviin suoritusvirheisiin eli suoritusta koskevaan virheeseen, viivästykseen ja lisä- ja muutostöihin. Arvioinnissa huomioin hankkeen kannalta keskeisten oikeus- ja toimintaperiaatteiden sekä huomautus- ja reklamaatiovelvollisuuden merkityksen. Lisäksi allianssirakentamiseen liittyy kysymys vakuuttamisvelvollisuudesta, jota käsittelen työssäni. Tutkimuskysymyksen valintaan vaikutti hankkeen ajankohtainen asema yleisten sopimusehtojen julkaisun myötä sekä tekemäni huomio, jonka mukaan osapuolten mahdollisuuksia turvautua vahingonkorvaukseen keskinäisten sopimusriskien jakamisessa on yleisin sopimusehdoin rajoitettu. Tutkielman johtopäätöksenä totean, että allianssi asettaa osapuolille merkittävän yhteistoimintavelvoitteen, jossa allianssin toimintaa ohjaavat keskeisellä tavalla yhteiset tavoitteet ja niitä koskevat mittarit. Osapuolten suoriutumista seurataan hankkeen kaupallisten ehtojen avulla, jonka kautta hankkeen keskeisiä riskejä tasataan palkkioiden ja palkkionvähennysten kautta. Palkkiot ja palkkionvähennykset ovat osapuolille lähtökohtaisesti yhteisiä. Suoritushäiriöistä aiheutuvat virheet tulevat lähtökohtaisesti korvattavaksi hankkeen korvattavina kustannuksina, jonka vuoksi ne tasaavat vain rajatusti suoritushäiriöistä syntyviä seuraamuksia. Osapuolilla on mahdollisuus myös poiketa yhteisestä riskienjaosta yksilöllisin sopimusehdoin, mutta tällöin riskienjako voi luoda jännitteitä yksilöllisten sopimusehtojen ja allianssin yleisten sopimusehtojen välille.