Browsing by Subject "yleiskaavoitus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-14 of 14
  • Tulkki, Katri; Vehmas, Anne (Miljöministeriet, 27.3)
    Miljöförvaltningens anvisningar 1sv/2007
    Handledningen ”Deltagande i general- och detaljplanläggning” är skriven för kommunernas planläggare, för konsulter som utarbetar planer samt för kommunala och statliga myndigheter som deltar i planläggning. Även om handledningen i första hand är avsedd för myndigheter kan den också användas av invånare, företag och organisationer som deltar i planläggningen. Handledningen behandlar information, hur man anordnar deltagande och myndigheternas samarbete. Förutom tillämpningen av markanvändnings- och bygglagen lyfter man fram bra sätt att ordna deltagande på, ger förslag på metoder för deltagande som används vid planläggning och bedömer deras lämplighet i olika situationer.
  • Jarva, Anne; Riipinen, Jouko (Miljöministeriet, 2012)
    Miljön i Finland 3sv/2012
    I handledningen generalplanläggning av byar behandlas specialfrågor, instrument och metoder i anslutning till planering av markanvändningen på landsbygden. Anvisningarna är i huvudsak avsedda att användas vid utarbetandet av bygeneralplaner som direkt styr byggandet på områden där behovet av byggande inte är stort. Handledningen kan också tillämpas i annan planering av markanvändningen på landsbygden, men lämpar sig inte som sådan för planering av landsbygd i närheten av städer. Handledningen uppmuntrar till att förbättra kvaliteten på planeringen av markanvändningen och fundera på vilka planerings- och styrmetoder som är ändamålsenliga i olika situationer. Det är viktigt att planeringen av landsbygd och byar ses som ett led i utvecklingen av regionerna och kommunerna. Handledningen är avsedd att hjälpa planerare, bybor, beslutsfattare och myndigheter att hitta ett gemensamt språk när det gäller planläggning av byar och annan planering av landsbygden.
  • Rintala, Jari; Britschgi, Ritva (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2015
    Selvityksen keskeisenä tavoitteena oli tarkastella miten arvokkaat geologiset muodostumat, pohjavesialueet sekä kiviaineshuoltoa palvelevat alueet on huomioitu maakuntakaavoissa. Maakuntakaavoilla on keskeinen merkitys arvokkaiden geologisten muodostumien ja pohjavesialueiden suojelussa sekä toisaalta alueellisen kiviaineshuollon järjestämisessä. Maakuntakaavatarkastelu tehtiin yleisellä tasolla kaikkien maakuntien osalta ja yksityiskohtaisemmin Uudenmaan ja Satakunnan maakunnissa, joissa tarkastelussa oli mukana myös yleiskaavoja. Valtakunnallisessa maakuntakaavatarkastelussa selvitettiin miten pohjavesialueet ja arvokkaiden geologisten muodostumien inventointiaineistojen tulokset on niissä huomioitu. Lisäksi tarkasteltiin näille alueille sekä kiviaineshuoltoa palveleville alueille annettuja kaavamääräyksiä ja kaavamerkintöjä. Uudellamaalla ja Satakunnassa tehtiin lisäksi vastaava tarkastelu yleiskaavojen osalta sekä selvitettiin maa-aineslupien sijoittumista suhteessa maakuntakaavan ja yleiskaavan eri kaavamerkintöihin. Selvityksessä oli mukana 16 yleiskaavaa ja noin 530 maa-aineslupaa. Lisäksi selvityksessä laadittiin yhteenveto arvokkaiden geologisten muodostumien ja pohjaveden suojeluun sekä maa-ainestenottoon liittyvistä maakunnallisista inventoinneista ja selvityksistä. Pääosassa maakuntakaavoja oli käytetty maa-ainestenottoalueita, arvokkaita geologisia muodostumia ja pohjavesialueita koskevia kaavamerkintöjä ympäristöministeriön asetuksen ja ohjeiden mukaisesti. Osassa maakuntakaavoja oli käytetty myös muita kaavamerkintöjä. Geologiset inventointiaineistot huomioitiin kaavoissa eri tavoin ja myös kaava- sekä suunnittelumääräyksissä oli kaavojen välillä vaihtelua. Uudenmaan ja Satakunnan maakuntakaavoissa osoitetut arvokkaat geologiset muodostumat sekä toisaalta kiviaineshuoltoon liittyvät alueet olivat ohjanneet maa-aineslupien sijoittumista melko hyvin. Pohjavesialueiden osalta tilanne oli toinen, yli 70 % soranottoluvista oli myönnetty pohjavesialueille.
  • (Ympäristöministeriö, 2013)
    Suomen ympäristö 13/2013
    Oppaan tarkoituksena on tukea kaavoituksen asiantuntijoiden työtä arvioitaessa kaavojen vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen. Oppaassa esitellään yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvien vaikutusten arvioinnin lainsäädännölliset ja muut lähtökohdat, käsitellään yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvaa arviointia osana muuta kaavojen vaikutusarviointia sekä esitellään arviointia tukevia tietoaineistoja ja menetelmiä. Yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvien vaikutusten arvioinnin sisältö riippuu kaavatasosta. Oppaassa esitetään kaavatasoittain kysymyksiksi puetut muistilistat arvioinnin oleellisista asioista. Kaavatasojen ohella on myös huomioitava, että kaavat ja niiden suunnittelukohteet ovat hyvin erilaisia. Arvioinnin sisältö ja tekotapa on valittava kaavakohtaisesti. Kaavojen vaikutusten arviointi on osa kaavan suunnitteluprosessia. Vaikutusten arvioinnin tulee vaikuttaa kaavan sisältöön työn edetessä. Kaavojen vaikutusten arviointiin kuuluu useita oleellisia arvioinnin näkökulmia, joihin yhdyskuntarakenteellisten vaikutusten arviointi tulee sovittaa. Hyvä yhdyskuntarakenne mm. vähentää liikkumisen tarvetta, väylästöjä ja energiankulutusta. Toisiaan tukevat toiminnot on syytä sijoittaa lähekkäin ja muodostaa siten kaupunginosia ja taajamia, joissa on sekä asuntoja että työpaikkoja ja kaikki päivittäin tarvittavat palvelut. Eri toiminnoilla, kuten vähittäiskaupan myymälöillä, kouluilla ja päiväkodeilla sekä joukkoliikenteellä, on väestön määrään liittyviä kynnysarvomaisia rajoja niiden kannattavuudelle. Yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvien vaikutusten arvioinnin tulisi tuoda niitä esille suunnittelun ja päätöksenteon pohjaksi. Yhdyskuntarakenteen ohjaus ja yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvien vaikutusten arviointi on tärkeää etenkin kasvavilla kaupunkiseuduilla ja niiden lievealueilla. Näillä alueilla rakennetaan paljon ja vaikutetaan pitkäkestoisesti yhdyskuntarakenteen kehitykseen. Myös muissa kaupungeissa ja taajamissa toimintaa on paljon. Suunnittelun merkittävien tavoitteiden, kuten taloudellisen ja vähän ympäristöhaittoja aiheuttavan rakenteen toteutuminen voi merkittävästi tukea kaupunkiseudun, kaupungin tai taajaman kehitystä. Pienemmissä taajamissa ja maaseudulla yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvien vaikutusten arvioinnin merkitys riippuu siitä, millaisen suuremman keskuksen vaikutusalueella kaavoitustyötä tehdään. Myös maaseudulla voidaan kylien ja elinkeinojen kehittämistä tukea yhdyskuntarakenteen kehitystä ohjaavalla ja osallistavalla suunnittelulla. Kaikki eri toimintojen sijoittumisesta aiheutuvat vaikutukset eivät ole suoraan seurausta yhdyskuntarakenteesta. Hyvääkin yhdyskuntarakennetta voidaan käyttää huonosti, tuhlaavasti ja ympäristöä rasittavasti. Yhdyskuntasuunnittelijoiden lisäksi päättäjien, yritysten ja asukkaiden tietoisuus asuin- ja työpaikkaan sekä asiointimatkoihin liittyvien valintojen aiheuttamista vaikutuksista on merkittävää. Arvioinnin perusteiden ja tuloksien dokumentointi on tarpeen tiedon kartuttamiseksi.
  • Tarasti, Lauri (Ympäristöministeriö, 2008)
    Ympäristöministeriön raportteja 27/2007
    Ympäristöministeriö kutsui 20.9.2007 Lauri Tarastin selvittämään edelleen kaavoituksen nopeuttamista asuntorakentamisen edistämiseksi. Erityisesti tuli tehdä ehdotus hallitusohjelmassa mainitusta tavoitteesta ottaa käyttöön valituslupajärjestelmä asemakaava-asioihin sekä selvittää tehtäväjakoa alueellisen ympäristökeskuksen ja pääkaupunkiseudun kuntien kesken. Raportti sisältää selvitysmiehen ehdotukset. Niihin kuuluvat muun muassa yhteisen yleiskaavan laatiminen pääkaupunkiseudulle sekä kaavaan liittyviä kaupunkien ja valtionviranomaisen tehtävien muutoksia. Valituslupajärjestelmää esitetään laajennettavaksi asemakaava-asioissa sekä kaavoituksen lupa-asioissa. Lainsäädäntöä koskevat muutosehdotukset on tehty säännösehdotuksina.
  • Huilla, Katri (2007)
    Tutkimuksessa pohditaan kaavoituksen vuorovaikutukseen, vuorovaikutuksen vaikuttavuuteen sekä kaavoista tehtäviin valituksiin liittyviä kysymyksiä. Kysymyksiä tarkastellaan Helsingin yleiskaavoitusprosessin osalta. Tutkimuksessa on selvitetty, millaisia keinoja osallisilla oli osallistua Helsingin yleiskaava 2002:n laadintaan ja millaisia vuorovaikutuskäytäntöjä suunnitteluprosessiin osallistumisessa oli. Lisäksi tutkimuksessa on pyritty pohtimaan, mitä vuorovaikutuksella kaavoituksessa tarkoitettiin ja miten osallisten mielipiteet huomioitiin suunnittelussa. Tavoitteena on myös ollut selvittää, voiko kaavoitukseen osallistuminen ja vuorovaikutus vähentää kaavoista tehtäviä valituksia. Asukkaiden ja muiden osallisten mahdollisuus osallistua kaupunkisuunnitteluun ja kaavoitukseen nousi keskusteluun jo 1950-luvulla. Tutkimuksessa tuodaan esiin kaupunkisuunnitteluteoreettisen keskustelun muutoksia toisen maailmansodan jälkeen erityisesti Nigel Taylorin teokseen Urban Planning Theory Since 1945 tukeutuen. Niin sanottu kommunikatiivisen suunnittelun teoria on painottanut suunnittelun vuorovaikutteisuutta ja kaikkien osallisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia osallistua siihen. Tutkimuksessa tuodaan esiin kommunikatiivisen suunnittelun teoriaa erityisesti Patsy Healeyn ja John Foresterin kirjoituksiin tukeutuen. Tutkimuksessa kuvataan myös, miten vuoden 2000 alussa voimaantulleessa maankäyttö- ja rakennuslaissa on säädetty kaavoitusprosessista ja vuorovaikutuksesta sen aikana. Kommunikatiivisen suunnittelun teorian on katsottu vaikuttaneen maankäyttö- ja rakennuslain taustaihanteena, ja maankäyttö- ja rakennuslaki puolestaan ohjaa suomalaisten kuntien kaavoituskäytäntöä. Tutkimusaineistona on käytetty Helsingin yleiskaava 2002:n laadintaan liittyviä asiakirjoja, joista tärkeimpiä ovat olleet osallistumiseen liittyvät raportit. Aineistoa on analysoitu teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla, ja analyysin tuloksena on esitetty erityyppisiä tapoja, joilla vuorovaikutus on vaikuttanut suunnitelmien sisältöön ja joilla suunnittelu on edennyt. Tutkimuksessa on selvitetty, miten vuorovaikutus toisaalta vaikutti Helsingin yleiskaava 2002:n suunnitteluun niiden kohteiden osalta, joista tehtiin valitus Helsingin hallinto-oikeuteen, toisaalta taas niiden kohteiden osalta, joista ei valitettu. Analyysin tulokset osoittavat, että vuorovaikutus voi vähentää kaavoista tehtäviä valituksia. Kuitenkin osallisilla oli mahdollisuus vaikuttaa lähinnä kaavoituksen hienosäätöön, sillä kaavoituksen lähtökohtiin heillä oli vain vähän vaikutusmahdollisuuksia. Kaikkia suunnitteluristiriitoja ei pystytty ratkaisemaan kaavoitusprosessin kuluessa, vaan niistä joko valitettiin tai ne siirrettiin seuraavalle kaavatasolle tai tulevaisuuteen ratkaistaviksi. Helsingin yleiskaavoituksen aikana kaupunki näki vuorovaikutuksen ensisijaisesti keinoksi saada tietoa osallisten mielipiteistä eikä niinkään keinona yhteisymmärrykseen pääsemiseksi. Kaavoitusprosessin aikana kaupungilla oli viimekädessä päätäntävalta siitä, miten suunnittelu etenee. Helsingin yleiskaavoitusprosessin analysointi osoittaa, että kaavoituskäytäntö on varsin kaukana kommunikatiivisen suunnitteluteorian ihanteista. Tämä osoittaa toisaalta kaavoituskäytäntöön ja vuorovaikutteisuuteen, mutta toisaalta myös kommunikatiivisen suunnittelun teoriaan liittyvän ongelmia. Kommunikatiivisen suunnitteluteorian heikkous on erityisesti se, että se ei kiinnitä huomiota esimerkiksi valtaan tai suunnittelun poliittisiin ja taloudellisiin reunaehtoihin.
  • Jarva, Anne; Riipinen, Jouko (Ympäristöministeriö, 2012)
    Suomen ympäristö 3/2012
    Kyläyleiskaavoitus-oppaassa käsitellään maaseudun maankäytön suunnittelun erityiskysymyksiä, välineitä ja menetelmiä. Ohjeistus on tarkoitettu pääasiassa suoraan rakentamista ohjaavien kyläyleiskaavojen laadintaan alueilla, joilla rakentamisen paine ei ole merkittävä. Sitä voidaan soveltaa myös muissa maaseudun maankäytön suunnittelutilanteissa, mutta sellaisenaan opas ei sovellu kaupunkien läheisen maaseudun suunnitteluun. Opas kannustaa parantamaan maankäytön suunnittelun laatua ja pohtimaan kussakin tilanteessa tarkoituksenmukaisia suunnittelun ja ohjaamisen menetelmiä. On tärkeää, että maaseudun ja kylien suunnittelu nähdään laajemmin osana seutujen ja kuntien kehittämistä. Opas on tarkoitettu auttamaan suunnittelijoita, kyläläisiä, päätöksentekijöitä ja viranomaisia löytämään yhteisen kielen kylien kaavoituksessa ja muussa maaseudun suunnittelussa.
  • Holopainen, Heikki; Huttunen, Kimmo; Malin, Kimmo; Partinen, Hanna (Ympäristöministeriö, 2013)
    Ympäristöministeriön raportteja 19/2013
    Selvityksen kohteena ovat hallintotuomioistuinten ratkaisut yleis- ja asemakaava-asioissa, suunnittelutarveratkaisuissa ja poikkeamispäätöksissä sekä maankäyttö- ja rakennuslain soveltamisalaan kuuluvat valituslupa-asioissa. Selvitys liittyy ympäristöministeriön maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointityöhön ja on osa maankäyttö- ja rakennuslain soveltamista koskevaa seurantaa. Selvitysaineisto on käsittänyt hallintotuomioistuinten päätökset 1033 kuntakaavasta , 1121 poikkeamispäätöksestä ja 560 suunnittelutarveratkaisusta. Päätöksiä on tarkasteltu päätöslajeittain mm. valitusten määrä valittajaryhmittäin, valitusperusteita, valitusten menestymistä ja päätösten kumoutumisperusteita. Tässä yhteydessä on ensimmäistä kertaa selvitetty myös vuonna 2007 voimaan tulleen ja vuonna 2009 poikkeamispäätöksiä koskemaan laajennetun valituslupajärjestelmän käyttöön liittyvää tuomioistuinten ratkaisukäytäntöä. Valituslupa-asioita koskevia päätöksiä on ollut selvityksessä mukana 210. Valitusluvissa käsiteltiin asemakaavoja, poikkeamisia, rakennuslupia, suunnittelutarveratkaisuja, toimenpidelupia sekä katuja ja yleisiä alueita. Hallintotuomioistuinten ratkaisuvat ajoittuvat vuosiin 2007–2011. Selvitys osoitti, että muutoksenhakijoina yksityishenkilöt ovat ylivoimaisesti suurin valittajaryhmä kaavoissa sekä poikkeamispäätöksissä ja suunnittelutarveratkaisuissa. Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskusten tekemien valitusten osuus on pysynyt maltillisena (4 % valituksista) koko lain voimassaoloajan ja ELY-keskusten valitukset menestyvät tuomioistuimissa erittäin hyvin. Yksityishenkilöiden valituksista päätöslajista riippuen vain 15–18 % tulee hyväksytyksi hallinto-oikeudessa. Kaavoihin kohdistuvista valituksista hyväksytään joka viides. Aiempiin selvityksiin verrattuna eri kaavalajeja koskevien valitusten menestymisessä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Selvitystulosten mukaan asema- ja yleiskaavapäätöksiin kohdistuvissa valituksissa maankäytttö- ja rakennuslain 9 §:n selvitysten riittävyys -vaatimusta käytetään usein valitusperusteena. Riittämättömät selvitykset on selvästi eniten käytetty argumentti myös kaavan menettelyllisistä kumoamisperusteista. Luontoselvitysten riittämättömyys oli ongelmana noin neljäsosassa niistä tapauksista, joissa valitus hyväksyttiin selvitysten riittämättömyyden perusteella hallinto-oikeudessa. Muutoksenhaunkohteeksi joutuneista asemakaava-valituksista noin joka kolmas päätyy jatkovalitusten johdosta korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Jatkovalitus johtaa kuitenkin melko harvoin päätöksen kumoamiseen kaava-asioissa, sillä selvityksen mukaan korkein hallinto-oikeudessa hylkäsi 84 % tehdyistä valituksista. Selvitystulosten mukaan muutoksenhaunkohteeksi joutuvat kuntien tekemät myönteiset poikkeamispäätökset ja suunnittelutarveratkaisut kestävät muutoksenhakua heikosti. Myönteisistä muutoksenhaunkohteeksi joutuneista kuntien poikkeamispäätöksistä 65 % kumottiin hallinto-oikeudessa, suunnittelutarveratkaisujen osalta vastaava osuus oli 72 %. Asemakaava-asioissa valitusluparatkaisukäytäntöä on ehtinyt kertyä vasta vähän. Kuitenkin on nähtävissä, että valitusluparatkaisujen keskimääräiset käsittelyajat korkeimmassa hallinto-oikeudessa ovat muodostuneet ajallisesti tarkasteltuna varsin pitkiksi, etenkin tapauksissa, joille ei ole myönnetty valituslupaa.
  • Tulkki, Katri; Vehmas, Anne (Ympäristöministeriö, 1.3.)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2007
    Osallistuminen yleis- ja asemakaavoituksessa -opas on tarkoitettu kuntien kaavoittajille, kaavoja laativille konsulteille sekä kaavoitukseen osallistuville kuntien ja valtion viranomaisille. Vaikka opas on tehty ensisijassa viranomaisille, se soveltuu myös kaavoitukseen osallistuvien asukkaiden, yritysten ja järjestöjen käyttöön.
  • Määttälä, Johanna (Ympäristöministeriö, 2010)
    Ympäristöministeriön raportteja 20/2010
    Tämä raportti sisältää tietoja vuosien 2006–2008 aikana hyväksytyistä rantayleiskaavoista ja niiden sisällöstä. Kyseisenä ajanjaksona hyväksyttiin yli 180 rantayleiskaavaa. Näillä rantayleiskaavoilla kaavoitettiin noin 11 000 kilometriä rantaviivaa ja osoitettiin noin 12 000 uutta rakennuspaikkaa. Raportissa on esitetty kehitysluvut myös pitemmältä ajanjaksolta 2002–2008.
  • Rajala, Pasi (Ympäristöministeriö, 2009)
    Ympäristöministeriön raportteja 23/2009
    Selvityksessä on kartoitettu käytännön kokemusten ja esimerkkien avulla sitä, miten valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet otetaan huomioon kaavan valmistelussa ja mikä niiden merkitys on eri kaavatasoilla. Esimerkkejä analysoimalla esitetään johtopäätöksiä siitä, miten tavoitteiden toteuttamista on mahdollista edistää ja mitä seikkoja on tarpeen painottaa kaavoituksen eri vaiheissa.
  • Heinilä, Aleksi; Wähä, Susanna (Ympäristöministeriö, 2013)
    Ympäristöministeriön raportteja 27/2013
    Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän ylin, valtakunnallinen taso. Ne ovat sanallisia ja niiden on tarkoitettu konkretisoituvat eri maankäyttömuotoja koskeviksi varauksiksi maakunta- ja kuntatason kaavoissa. Tavoitteiden tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain yleisen tavoitteen mukaisesti edistää kestävän kehityksen periaatteiden toteutumista alue- ja yhdyskuntarakennetta sekä muuta alueidenkäyttöä koskevissa päätöksissä. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat maankäyttö- ja rakennuslain mukainen ohjausväline, jota ei aiempaan kaavoitus- ja rakentamislainsäädäntöön kuulunut. Valtioneuvosto hyväksyi valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet 30.11.2000. Tavoitteita on tarkistettu kerran ja tarkistetut tavoitteet tulivat voimaan 1.3.2009. Selvityksessä on tarkasteltu valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden merkitystä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännöissä. Aineistona on käytetty korkeimman hallinto-oikeuden maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia maakuntakaavoja koskevia ratkaisuja sekä otosta vuosien 2005-2011 aikana korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisemista yleiskaavavalituksista. Maakuntakaavoja koskevia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuja on maankäyttö- ja rakennuslain voimassaoloajalta (1.1.2000 alkaen) 20 kappaletta. Kyseisissä tapauksissa valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet esiintyvät valitusperusteina varsin säännönmukaisesti. Vuosien 2005-2011 aikana korkein hallinto-oikeus on tehnyt 160 yleiskaavoja koskevaa ratkaisua, joista 18 tapauksessa asiaa on käsitelty myös valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden näkökulmasta. Maakuntakaavoilla on keskeinen rooli valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamisessa ja huomattava osa tavoitteista onkin kohdennettu koskemaan maakunnan suunnittelua. Kuntatasolla yleiskaava on tärkein väline tavoitteiden toteuttamisessa. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on jaettu yleis- ja erityistavoitteisiin. Yleistavoitteet kohdistuvat yleispiirteiseen kaavoitukseen (maakunta- ja yleiskaavat) ja erityistavoitteet kaikkiin kaavatasoihin, siis myös asemakaavaan. Selvityksen perusteella on todettavissa, että erityisesti maakuntakaavojen lainmukaisuuden arvioinnissa valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat toimineet siten, kuten niitä laadittaessa on tarkoitettu. Maakuntakaavojen vahvistamismenettely on tärkeä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutumisen varmistusmekanismi. Toisaalta selvitys osoitti, että valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden merkitys yleiskaavoituksen lainmukaisuuden arvioinnissa on huomattavaasti vähäisempi. Selvitystulosten mukaan valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden täsmällinen ja konkreettisesti muotoiltu sisältö on omiaan vaikuttamaan tavoitteiden tehokkaampaan toteutumiseen kaavoituksessa ja kaavojan lainmukaisuuden arvioinnissa. Jos tavoitteet halutaan otettavan paremmin huomioon myös yksityiskohtaisemmassa maankäytön suunnittelussa, yleis- ja asemakaavojen sisältövaatimusten suhde valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden sisältöön tulisi olla selkeämpi.
  • Koski, Kimmo; Solin, Lauri (Ympäristöministeriö, 2006)
    Suomen ympäristö 51/2006
    Kuntien menestymisen kannalta on entistä tärkeämpää, että yhdyskuntataloudelliset vaikutukset selvitetään kaavoituksen yhteydessä. Tässä julkaisussa käsitellään näiden vaikutusten arviointia kaavoituksessa eri kaavatasoilla. Tapaustutkimusten kautta tuodaan esiin yhdyskuntataloudellisten vaikutusten arviointiin liittyvää yleistä käytäntöä sekä tehdään ehdotuksia arviointiperiaatteista ja tarkastelussa huomioitavista arviointikokonaisuuksista kullakin kaavatasolla. Julkaisu on tarkoitettu ensisijaisesti kaavoittajille sekä vaikutusten arviointien tekijöille, mutta aineistoon perehtyminen on hyödyllistä myös päätöksentekijöille. Vaikutusten arviointi palvelee vaihtoehtojen vertailua ja valintoja suunnittelutilanteessa, osallistumista sekä päätöksentekoa prosessin eri vaiheissa.
  • Koivu, Veli-Pekka; Korkala, Paula; Laitio, Matti; Manninen, Rikhard; Paajanen, Paula; Palomäki, Johanna; Rossi, Leena; Väskä, Veikko (Ympäristöministeriö, 2013)
    Ympäristöministeriön raportteja 10/2013
    Yleiskaavoitus on kunnissa keskeinen alueidenkäytön kehittämiseen ja toimintojen yhteensovittamiseen liittyvä kaavataso. Yleiskaavoja käytetään joustavasti monenlaisissa tilanteissa, mutta niiden käyttö alueidenkäytön strategisen ohjaamisen välineinä hakee vielä muotoaan. Kiinnostusta siihen on kuitenkin eri puolilla yhä enenevässä määrin viriämässä. Raporttiin on koottu kuusi esimerkkiä yleiskaavoista, joissa on haettu tapoja kehittää yleiskaavoja aikaisempaa strategisemmiksi työkaluiksi. Nämä esimerkit tulevat Lahdesta, Jyväskylästä, Kokkolasta, Tampereelta, Helsingistä ja Oulusta. Hankkeet ovat eri vaiheissa ja osa niistä on vasta tavoitevaiheessa. Raportissa on nostettu esille asioita, joita näissä yleiskaavatöissä nähty keskeisiksi strategisten valintojen näkökulmasta. Strategisessa yleiskaavatyössä on tärkeää tunnistaa sellaisia suuntaviivoja kehittämisperiaatteista ja reunaehdoista, joissa ei vielä pureuduta liian konkreettisesti ratkaisujen yksityiskohtiin, mutta osoitetaan suuntaa jatkossa tehtäville valinnoille. Strategisen yleiskaavoituksen kehittäminen vahvistaa kaavahierarkian toimivuutta ja kokonaisuuden hallintaa joustavuuden ja reagointiherkkyyden vaatimukset huomioon ottaen. Yleiskaavoituksen kehittäminen strategisempaan suuntaan vaatii monen tahon yhteispeliä. Täytyy löytää tapoja käsitellä asioiden keskeneräisyyttä ja hyväksyä se, että kaikkea ei päätetä tässä ja nyt. Tarvitaan viranomaiskulttuuria, missä katsotaan enemmän kokonaisuutta oman sektorinäkökulman rinnalla.