Tämä tutkielma tarkastelee akateemista yrittäjyyttä yliopistoa koskevana laajana muutoksena, joka kohdistuu useille yliopiston ja akateemisen maailman osa-alueille. Aikaisemman tutkimuksen valossa tämä muutos voidaan nähdä hyvin kiistanalaisena, jota yliopiston eri toimijaryhmät selittävät ja tulkitsevat eri tavoin. Tutkielman tavoitteena on syventää ymmärrystä siitä, millaisia asenteita akateemiseen yrittäjyyteen ja sen edistämiseen liittyy sekä millaiseksi siihen kohdistuva muutosvastarinta rakentuu. Tutkielman aineisto koostuu akateemista yrittäjyyttä edistäneiden asiantuntijoiden puolistrukturoiduista haastatteluista. Aineiston metodologisena lähestymistapana toimii laadullinen asennetutkimus, jonka myötä analyysin huomio kiinnittyy puheessa esiintyvään arvottamiseen. Edelleen tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi sekä diskursiivinen psykologia. Näiden teoreettisten lähtökohtien valossa analyysissa pyritään tarkastelemaan sitä, miten ja millaisten kielellisten käytäntöjen ja resurssien kautta muutosvastarintaa puheessa tuotetaan. Aineistossa muodostuu yhteensä kymmenen laadullisesti erilaista akateemiseen yrittäjyyteen liittyvää asennetta. Näistä kolmessa arvotetaan kielteisesti yrittäjyyttä osana akateemista maailmaa. Yrittäjyyteen kohdistuva muutosvastarinta määrittyy vastarintaisten identiteettien ympärille, joiden kautta vastarinta yksilöllistetään tiettyihin henkilöryhmiin. Nämä identiteetit ovat tutkijoiden ammatillinen identiteetti sekä yleinen akateeminen identiteetti. Akateemisesta yrittäjyydestä tuotetaan myös erilaisia toisistaan vastakkaisia muutoksen ja todellisuuden versioita. Lisäksi muutosvastarinta määrittyy koskemaan myös Helsingin yliopistoa organisaationa, ja näyttäytyy näin yliopiston rakenteellisena ongelmana. Tulosten perusteella akateeminen yrittäjyys näyttäytyy varsin moniulotteisena, jonka merkitykset riippuvat siitä, miten sitä tulkitaan. Myös muutosvastarinta näyttäytyy kaksijakoisena: toisaalta sen lähteenä näyttäytyvät tietyt yliopiston ryhmät, ja toisaalta itse yliopisto rakenteellisten järjestelmiensä kautta, jotka osaltaan määrittävät sitä, miten yliopistossa ollaan ja toimitaan.

Aim of the study. Nowadays, dyslexias are diagnosed more often compared to previous times due to advanced test methods. According to previous studies, dyslexic students are not often applying for higher education. The aim of this work was to define features that have made it possible for few dyslexic students to get in university despite the dyslexia and how dyslexic students could be integrated better into education system. In this study, it was determined, how the pathways of dyslexic students are composed, which resources of students had assisted them and how the agency of students had developed through school pathway. Further, the connection between resources and agency was investigated. The agency was investigated from the point of views of education history, prevailing environment and active agency. Resources were classified into practical resources, resources of meanings and symbols as well as resources of habits and practices. Used methods. The research data was collected by interviewing five Finnish dyslexic university students, who attended comprehensive school between years 1997 and 2011. Narrations, collected with interviews, included the school pathway from starting school to current period in university. Narrations were analyzed with holistic and thematic narrative research method. Results and conclusions. It was found that the education histories of students differed, though the pathways of students were mostly similar. In addition, the agencies of dyslexic students changed and developed through their pathways, especially the meaning and relation of different pieces of agencies varied. It was found that resources had dependency on the agency of students, since the increase in amount or volume of resources resulted in enhanced agency, and contrariwise. The students were able to turn their dyslexia into resource due to their strengthen self-esteem, pro-dyslexia, clear knowledge of their career as well as their strengths and weaknesses. As conclusions, quadripartite activity guide was formed in order to integrate dyslexic students into our education system. Dyslexia should be diagnosed as early as possible in order to provide students with required support already from the start of their pathways. Further, dyslexic students should also be encouraged to reveal their dyslexia in order to integrate them better into school society. Additionally, knowledge of dyslexia should be increased in every school stage in order to ease diagnosing of dyslexia and revealing of it, when the attitude towards dyslexia would be more positive. By increasing knowledge of dyslexia and its effects, pro-dyslexia could be enhanced. Finally, general action guides should be created as well as the relation of action guide and their actions in practice should be supervised and evaluated

Tutkimuksessani tarkastelen teologien ja oppineiden käsityksiä pappiskasvatuksesta Suomessa. Lähdeaineistona käytän teologien tiedekuntalehti Kyyhkysessä vuosina 1966—1973 aiheesta julkaistuja kirjoituksia, joista poimin kiinnostavimmat laadullista sisällönanalyysia varten. Tutkin, millaista keskustelua pappiskasvatus synnytti, millä perusteilla yliopiston pappiskasvatusta puolustettiin tai vastustettiin, mitä ongelmia tai hyviä puolia pappiskasvatuksessa nähtiin ja miten sitä haluttiin kehittää. Ajankohdan yhteiskunnallinen murros muovasi ihmisten maailmankuvaa ja ajattelua. Instituutiot, kuten kirkko, olivat kritiikin kohteina. Yliopistoelämä politisoitui opiskelijoiden pyrkiessä muuttamaan yliopistoa demokraattisemmaksi. Teologian ylioppilaat vaativat opintojensa uudistamista. Tutkimuksessani selvitän sitä, miten murros ja yliopistokriisi näkyivät pappiskasvatusta koskevassa kirjoittelussa. Seuraavat viisi teemaa nousivat kirjoituksissa korostetusti esille: pappiskoulutuksen järjestämisvastuu, koulutuksen mielekkyys ja tarkoituksenmukaisuus, teoria- ja käytännön opetuksen suhde, yliopistoteologian ja kirkon teologian suhde sekä papin identiteetin ja spiritualiteetin muodostuminen ja kehittyminen. Kirjoittajat pitivät pappiskasvatusta yhteiskunnan tehtävänä. Yliopistoteologian avulla papit saivat valmiudet tehdä tieteellistä tutkimusta ja omaa hengenelämää koskevaa itsereflektiota. He oppivat ymmärtämään uskonelämän eri ilmenemismuotoja ja tekemään itsenäisiä, persoonallisia kannanottoja. Yhteiskunta oli selvillä siitä, mitä uskonnollisessa elämässä tapahtui. Opetuksen siirtäminen kirkolle tai uskonnollisille yhdyskunnille olisi palvellut vain niiden omia tarpeita ja typistänyt teologista näkemystä. Jotkut tosin ajattelivat, että teologiaa oli tutkittava kirkossa, koska se oli syntynyt siellä. He edellyttivät, että teologia on tunnustuksellista ja edistää kirkon oppia ja agendaa. Heidän mukaansa spekuloiva ja tieteellistynyt akateeminen jumalatutkimus haastoi pappien vakaumusta ja sai heidät epätietoisiksi tehtävästään ja suhteestaan kirkkoon ja yhteiskuntaan. Monet näkivät tunnustuksellisuuden kuitenkin ennen kaikkea tarkoituksenmukaisuutena: opetuksessa huomioitiin opiskelijan tulevat tehtävät. Opiskelijan tausta, motiivit ja ennakko-odotukset vaikuttivat kokemuksiin opintojen mielekkyydestä. Vakaumuksellisten kristittyjen oli vaikea sovittaa uskonkäsitystään akateemiseen teologiaan, ja he pyrkivät jopa välttelemään sen omaksumista. Radikaaliteologeille vasta yhteiskunnallinen aktivoituminen toi kokemuksen opintojen mielekkyydestä. Heille tärkeintä oli maailman kärsimyksen ja hädän lievittäminen. Monet odottivat tiedekunnalta oman hengenelämän ohjausta ja tukea, mutta pettyivät, kun eivät sitä saaneet. Opintojen myötä tapahtunut elinympäristön ja elämäntavan muutos sekä uudet sosiaaliset suhteet ja vaikutteet vaativat opiskelijalta sopeutumista ja vaikuttivat osaltaan hänen kokemuksiinsa opintojen mielekkyydestä. Tulevan työelämän haasteet synnyttivät opiskelijoissa epävarmuutta. He tunsivat saaneensa tarvitsemansa teoriatiedon, mutta eivät riittävää ohjausta sen käytäntöön soveltamisessa. Omakohtaisen teologisen synteesin puute aiheutti pelkoa papin työhön menemisestä. Toisaalta epätietoisuus uudisti kirkkoa. Kun opiskelijalla ei ollut valmista papin muottia, hän pystyi muokkaamaan pappeudesta itsensä ja ympäröivän yhteiskunnan näköistä. Uudet ajatukset ja ideat siirtyivät pappien mukana kirkon käytänteisiin uudistaen niiden toimintaa. Mielekkäimpinä opintonsa kokivat niihin avoimin mielin suhtautuneet. Ennakko-odotusten puuttuessa he pystyivät kyseenalaistamaan ja muuttamaan ajatteluaan ja käsityksiään sekä löytämään opinnoilleen kiinnostavan sisällön. Kirjoituksissa tunnustettiin yliopisto- ja kirkon teologian riippuvuussuhde, mutta niiden yhteen sovittaminen koettiin hankalaksi. Näkemyserot liittyivät usein siihen, miten teologian tuli huomioida kirkon tarpeet ja odotukset. Ongelmana oli, että tiedekunnan oli yhtäältä harjoitettava vapaata ja riippumatonta tieteellistä tutkimusta, toisaalta koulutettava kirkolle sen oppia tunnustavia työntekijöitä. Vastakkainasettelu näkyi siten, että osa kirjoittajista piti tiedekuntaa pelkkänä pappienkoulutuslaitoksena, osa taas ammattikouluna, joka ei valmistanut mihinkään virkaan. Opiskelijoiden keskuudessa vallitsi lisäksi epätietoisuus siitä, täyttikö tiedekunnan opetus kaikkia niitä vaatimuksia, joita kirkko tulevilta sananjulistajiltaan edellytti. Papiksi kasvaminen ja spiritualiteetin kehittyminen oli teologin koko persoonaa koskettava ja muokkaava tiedollinen ja hengellinen prosessi. Siksi oli kirjoittajien mukaan kohtalokasta, että tiedekunta ja kirkko jättivät opiskelijan yksin pohtimaan omaa eksistenssiä, pappeutta ja spiritualiteettia koskevia kysymyksiä. Hengellisyyttään hoitaakseen opiskelijoiden oli hakeuduttava erilaisiin ryhmiin, jotka tarjosivat turvaa ja henkisen kodin, mutta saattoivat toisaalta painostaa ”oikeaan ajatteluun”. Kirjoittajien mielestä oli tiedekunnan ja kirkon tehtävä järjestää opiskelijoille sielunhoitoa sekä hengellistä tukea ja ohjausta.

In previous research, changes in self-efficacy have been studied only at group level. Very little research has been done on relations between self-efficacy and approaches to learning. The aim of this study was to explore changes in self-efficacy in first-year Law students at group level and individual level, and also relations between changes in self-efficacy and approaches to learning. The data were collected in the HowULearn project. First-year Law students filled in a questionnaire twice: at the beginning of the autumn term and at the end of the spring term. Altogether 133 students filled in the questionnaire at both times. Self-efficacy and approaches to learning were measured using the scales of the HowULearn questionnaire. Changes in self-efficacy at group level were analyzed by a paired samples t-test. Changes at individual level were explored using change groups and change profiles. Relations between changes in self-efficacy and approaches to learning were analyzed by Pearson correlation and one-way ANOVA. On the group level, self-efficacy deteriorated between the measuring points. The individual analyses revealed that the number of students who showed deteriorating self-efficacy was equal to the number whose self-efficacy was unaltered. More than half of the students were placed in change profiles representing unaltered weak, moderate or strong self-efficacy. As self-efficacy increased, deep and organized approaches to learning also increased, while surface approach decreased. Compared with others, students with unaltered weak self-efficacy tended more toward a surface approach and less toward deep and organized approaches. Compared with others, students with increasing or unaltered strong self-efficacy were using more deep and organized approaches. In order to promote a deep approach to learning, students' self-efficacy should be strengthened through feedback focusing on successes. A promising direction for future research would be to focus on individual changes in self-efficacy in relation to factors such as study success and perceptions of the learning environment.

Vuoden 2003 ammattikorkeakoululaissa tutkimus- ja kehitystoiminnan (t&k-toiminta) harjoittaminen säädettiin myös ammattikorkeakoulujen perustehtäväksi. Lain mukaan ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystoiminnan tulee olla ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tukevaa soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä. Ammattikorkeakouluille on niiden reilun kymmenvuotisen historiansa aikana annettu yhä enemmän yliopistolle perinteisesti kuuluneita tehtäviä, joista jatkokoulutus ja t&k-toiminnan harjoittaminen ovat viimeisimpiä esimerkkejä. Ammattikorkeakoulutuksen kenttä on ollut ja on edelleen hyvin jännitteinen ja näitä jännitteitä tutkimus pyrkii tuomaan esiin. Tutkimuksen tapausesimerkki on yksityinen, kristilliseen arvopohjaan toimintansa perustava Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak). Tutkimuksessa selvitetään, mitä Diakonia-ammattikorkeakoulun työelämäyhteistyökumppanit odottavat ammattikorkeakoulujen ja Diakin t&k-toiminnalta. Diakonia-ammattikorkeakoulun t&k-toiminnasta oli tavoitteena selvittää tutkimus- ja kehitystoiminnan käytäntöjä Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Tutkimusaineisto koostui valmiista aineistosta (lait ja muut viralliset dokumentit) sekä 15 avainhenkilöhaastattelusta: 11 Diakonia-ammattikorkeakoulun yhteistyökumppanin sekä neljän Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystoiminnan vastaavan teemahaastattelusta. Tutkimusaineiston analysointi perustui aineistolähtöiseen analyysiin, aineiston järjestämiseen, teemoitteluun sekä swot-analyysiin. Tutkimus osoittaa, että eri tahojen odotukset ammattikorkeakouluille ja niiden harjoittamalle t&k-toiminnalle ovat paikoin ristiriitaisia. Tutkimuksessa jännitteitä esiintyi yhdeksällä tasolla: 1) valtio ja Diak näkevät ammattikorkeakoulujen perustehtävän laajempana kuin työelämä, 2) ammattikorkeakouluissa tutkimus- ja kehitystehtävä "kilpailee" perinteisen opetustehtävän kanssa, 3) työelämä odottaa ammattikorkeakoululta perinteisen opetustehtävän vahventamista ja keskittymistä käytännön työn kehittämiseen, kun taas Diakissa tahdottaisiin tehdä myös perustutkimusta diakonian alalla, 4) ammattikorkeakoulujen t&k-toiminnan laadun taso kyseenalaistuu yliopiston ja työelämän esittämän kritiikin johdosta, 5) Diakin organisointitapaan liittyvät ongelmat heijastuvat t&k-toiminnan harjoittamiseen, 6) valtio odottaa ammattikorkeakoululta t&k-toiminnan tuottajana enemmän kuin aikaisemmin, mutta työelämä ei, 7) työelämä ja Diak näkevät Diakonia-ammattikorkeakoulun t&k-toiminnassa varteenotettavia profiloitumisalueita, joita kilpailukeskeinen ja markkinavetoinen politiikka ei tunnista, 8) duaalimallin ammattikorkeakoulua joudutaan kehittämään kahden tulen välissä: toisaalla on akateeminen imu ja toisaalla tarve erottautua ammatillisten oppilaitosten perinteestä ja 9) valtio ja kunnat asettavat ammattikorkeakoulujen aluekehitysvaikutuksille korkeita odotuksia, mutta työelämän ja Diakin käsitys ammattikorkeakoulujen aluekehitystehtävästä on epäselvä.

Goals. The purpose of this dissertation was to explore the effects of class background on individual’s educational path, especially university studies, and entering academic workforce. Previous research show that students with non-academic background experience university as defining and alien, but also that gained university degrees alienate them from the members and values of their original class background. According to research the impact of social class has not decreased: the concept of class order covers historical and cultural climates which still influence current approaches, although diversity within classes has increased and general workforce changed. In this dissertation I explore social class as an individual lived experience with the concepts of inscription, respectability, and legitimation by Beverley Skeggs. I set two research questions: 1) How do inscription, respectability, and legitimation entangle with educational path and attending academic workforce? 2) In my data, what similar or divergent lived experiences of class transitions were described by the women with non-academic family background? Methodology. The data contain biographic interviews of four women, which were themed by periods of educational path and finding employment in academic field. The analysis of data was theory-based, that is inscription, respectability, and legitimation by Skeggs were the premise. Results and conclusions. The results showed that social class background affected on integrating academic education and work force by shutting individuals out: studies slowing down because of work or aimless wandering were part of educational paths, and upper middle-class values typical to academic world were not experienced as inclusive. However, interviewees did not experience themselves as victims, but active agents who found studying and taking degrees pleasurable and meaningful. Devotion to educate themselves, as well as succeeding in studies, stood out in the interviews. This dissertation extends previous research with the observation of the importance of guidance, especially during general secondary education and university studies. Offspring of non-academic families had no knowledge of educational or work opportunities, their own competence or how to compile their university studies, and they found institutional guidance lacking. Also, family support was highlighted, as well as families’ ignorance in the ways to support their school-thriving child or how to take advantage of schooling system in order to benefit educational path.

Objective of the study. Due to technological development, online learning and online learning environments have made significant strides forward, and online interaction between students has become an important feature in learning. The Toward better learning course, arranged by the University of Helsinki, centers around promoting students’ study skills and comprehensive well-being. There is a demand for it, as students’ mental well-being has declined during the 21st century. The pedagogical methods utilized during the course are personal reflections, group discussions and peer support. The focus of this thesis is the peer-to-peer online communication in the university context. The aim is to examine what kind of interaction and peer support the course enables, and how students perceive them. Methods. The qualitative research material consisted of two parts: the group discussions and the students’ final reports of the course held in the fall of 2020. The online discussion contained 645 individual messages and the final reports were personal reflections written by the students at the end of the course. The study group comprises the groups in which every student (n=32) gave their permission for the research. The material was analysed using data-driven content analysis. Results and conclusions. The online interaction between the students was appropriate, positive, and encouraging – although, occasionally, the discussions remained rather inactive. Non-interaction, conversations with strangers, superficial messages, scheduling, and group size caused challenges, but the conversations enabled peer support, sharing tips, getting to know one other, and broadening one’s perspective. Although students’ experiences of the meaningfulness and usefulness of the online interaction varied, the interaction could be considered partially successful. Online interactions as a part of online learning are here to stay, but further research would be needed to ascertain how students’ online interaction and peer-to-peer support could be developed and supported both qualitatively and quantitatively in the university context.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oppilaitosyhteistyötä tekevät yliopistopapit kokevat työnsä merkityksellisyyden. Yliopistopapit työskentelevät yliopistojen tiloissa, mutta ovat kuitenkin seurakuntien tai seurakuntayhtymien työntekijöitä. Heidän työnsä tarkoituksena on vastata yhteisön tarpeisiin esimerkiksi osallistumalla erilaisiin työryhmiin ja tukemalla opiskelijoiden sekä henkilökunnan hyvinvointia. Hyvinvoinnin ja jaksamisen tukeminen ovat tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja, eikä yliopistopappien roolia siinä voi sivuuttaa. Tutkielmassani tarkastelen yliopistopappien kuvaamia työn merkityksellisyyden osa-alueita ja peilaan niitä teoreettiseen viitekehykseen. Kokemus työn merkityksellisyydestä on tärkeää yksilölle. Se lisää työtyytyväisyyttä ja koettua hyvinvointia. Työn näkeminen arvokkaana, hyvää tuottavana ja itsensä toteuttamisen mahdollistaja indikoivat työtyytyväisyyttä, motivaatiota ja parempaa jaksamista. Työn merkityksellisyyden kokemusta lisäävät myös autonominen työote, kompetenssi, yleishyödyllisyys ja kutsumus. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta, joita analysoin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Sisällönanalyysissa sovellan erilaisia työn merkityksellisyyttä, kansainvälisesti yliopistopappeja ja kirkon oppilaitostyöntekijöitä koskevia tutkimuksia ja teorioita. Analyysin pohjalta on löydettävissä neljä eri merkityksellisyyden yläluokkaa: merkitys opiskelijoille ja henkilökunnalle, merkitys yliopistopastoreille ja merkitys kirkolle sekä yksi näiden merkityksien toteutumista uhkaava yläluokka. Opiskelijoiden ja yliopiston henkilökunnan osalta korostuu yliopistopappien tekemä hyvinvointia tukeva työ. Yliopistopapeille itselleen työn merkityksellisyys kietoutuu kutsumuksen, toisten auttamisen, mission, työmotivaation ja yhteisössä työskentelyn teemoihin. Kirkon kannalta yliopistopappien tekemä työ edistää kirkon positiivista imagoa ja ylläpitää kristillisiä arvoja. Merkityksiä uhkaavia tekijöitä ovat puolestaan huoli pienenevistä resursseista sekä kysymys siitä missä määrin yliopistopappien kristillinen orientaatio saa näkyä sitoutumattomassa kontekstissa. Aineiston perusteella voidaan todeta, että haastattelemani yliopistopapit kokevat työnsä merkitykselliseksi.