Data-aineistojen merkitys kasvaa jatkuvasti: datasta on tullut liiketoiminnan keskeistä raaka-ainetta ja jopa sen elinehto. Alati digitalisoituvassa maailmassa mahdollisuudet datan keräämiseen ja hyödyntämiseen ovat monipuolisia. Arkiset palvelut ja sovellukset tuottavat huomaamattamme henkilökohtaista tietoa yritysten hyödynnettäväksi. Uuden teknologian mahdollistama nopea kehitys datan keräämisessä ja hyödyntämisessä on jättänyt aukkoja siitä viestimisessä ja nostanut samalla esiin siihen liittyvän eettisen problematiikan. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kaupallisten organisaatioiden asiantuntijoiden käsityksiä yksityisyydestä sekä sitä, miten yksityisyys ja läpinäkyvyys liitetään toisiinsa liiketoiminnallisessa kontekstissa. Lisäksi tutkimuksessa tuodaan esiin asiantuntijoiden puheessa ilmeneviä tyypillisiä näkökulmia aiheeseen eli yksityisyyden ja läpinäkyvyyden kehyksiä. Tutkimus edustaa laadullista tutkimusta. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksasta, eri aloilla työskentelevien viestinnän, markkinoinnin, lainsäädännön ja IT-alan asiantuntijoiden teemahaastatteluista. Aineisto on kerätty keväällä 2018. Tutkimuksen aineiston analyysissa sovelletaan Erving Goffmanin (1974) tunnetuksi tekemää kehysanalyysia. Tutkimustulosten mukaan kuluttajien data näyttelee merkittävää roolia yritysten liiketoiminnan kehittämisessä. Dataa hyödynnetään yrityksissä muun muassa tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä, markkinoinnin ja viestinnän kohdentamisessa sekä uusien innovaatioiden luomisessa. Yksityisyys-aihe on ollut aiempaa näkyvämmin esillä Euroopan unionin uuden tietosuoja-asetuksen (2016/679) myötä. Asetuksessa Euroopan unioni ottaa kantaa kuluttajien henkilötietojen käsittelyyn ja pakottaa yritykset viestimään aiempaa läpinäkyvämmin datan keräämisestä ja hyödyntämisestä. Sekä kaupallisessa liiketoiminnassa että lainsäädännössä siis piirretään uusia reunaehtoja yksityisyydelle. Tutkimuksessa lähestytään yksityisyyden ja läpinäkyvyyden teemoja laaja-alaisesti sekä monitieteisen yksityisyyden tutkimuksen että läpinäkyvyyden teorian kautta. Kuten aiemmassakaan tutkimuksessa, ei tässäkään tutkimuksessa päästä yhteisymmärrykseen yksityisyyden ja läpinäkyvyyden syvimmistä merkityksistä. Tutkimuksessa kuitenkin erottuu viisi yksityisyyden ulottuvuutta, jotka edustavat tyypillisiä näkökulmia aiheeseen. Nämä ovat yksityisyys oikeutena, yksityisyys tunnistettavuutena, yksityisyys velvollisuutena, yksityisyys kauppatavarana ja yksityisyys kilpailuetuna. Kuluttajien yksityisyyden ja organisatorisen läpinäkyvyyden välillä nähtiin vahva yhteys: datan hyödyntämiseen yrityksissä kuuluu elimellisesti myös läpinäkyvyyden vastuu, jonka mukaan yritysten tulee viestiä toiminnastaan kuluttajille ymmärrettävästi. Läpinäkyvyys toimii raaka-aineena luottamukselle, joka asiakassuhteessa on puolestaan edellytys yrityksen kilpailuedun saavuttamiselle. Asiantuntijoiden puheesta nousi esiin viisi pääkehystä, joiden kautta keskustelua yksityisyydestä ja läpinäkyvyydestä käydään: lainsäädännön kehys, muutoksen kehys, teknologian kehys, kaupallisuuden kehys ja monimutkaisuuden kehys. Tutkimuksessa korostuu erityisesti lainsäädännön merkitys käsitteiden määrittelyssä ja puheen sanoittamisessa: nopeasti muuttuva teknologialähtöinen toimintaympäristö sekä aiheen kompleksinen luonne ajavat yritykset suuntaamaan toimintaansa ja käsityksiään ensisijaisesti lainsäädännön yksityisyystulkinnan mukaisesti. Toisaalta yksityisyyden ja läpinäkyvyyden puheesta erottuu perinteistä lainsäädäntölähtöistä ajattelutapaa konfliktoiva näkökulma, jossa yksityisyyttä ei nähty vain suojattavana asiana, vaan sillä nähtiin olevan myös kaupallista arvoa. Kaupallisista lähtökohdista ponnistavassa puheessa kuluttajien yksityisyyden ja yritysten liiketoiminnallisten intressien nähdään voivan elää tasapainossa ilman lainsäädännön tulkinnasta tuttua jännitteisyyttä. Yksityisyyden kunnioittaminen on uusi normi, mutta mahdollinen kilpailuetu ei rakennu vain yksin sen päälle. Kilpailuedun saavuttaminen vaatii kohderyhmälähtöistä viestintää, sillä sen nähdään syntyvän ennen kaikkea yksityisyyden kunnioittamisen ja organisatorisen läpinäkyvyyden synergiassa. Aiemmissa tutkimuksissa vahvana ilmenevää näkemystä siitä, että sidosryhmien vaatimukset organisaatioita kohtaan ovat kasvaneet, ei jaettu tämän tutkimuksen teemojen kontekstissa. Tilannetta voi jopa kuvailla päinvastaiseksi: yritykset odottavat kuluttajilta aktiivisuutta ja kiinnostusta oman yksityisyytensä suojelemiseen.

Tutkielmassa tarkastellaan vastamainontaa ja sen ilmentämää kritiikkiä yritysten vastuullisuutta kohtaan. Yhtenä kriittisen journalismin muotona vastamainonta luo keinoja, joilla voidaan kyseenalaistaa mainonnan synnyttämiä tarpeita ja nostaa esiin länsimaisen kulutuskulttuurin kestämättömiä piirteitä. Yritystoiminta ja markkinat nousevat huomion keskiöön, kun kantaa otetaan erityisesti kulutuksen taustalla vaikuttaviin tekijöihin. Poliittista kuluttajuutta edustava vastamainonta voidaan nähdä eräänlaisena instrumenttina, joka auttaa luomaan paitsi vastuullisia kuluttajia niin myös heidän tarvitsemansa vastuullisen kulutusympäristön. Kysymys yritysvastuusta on yhteiskunnallisesti tärkeä ja kiistelty. Vastamainosten tulkinnan kautta on mahdollista tarkastella yritysten kohtaamia paineita sekä vastuullisuusvaatimuksia. Lähestyn aihetta seuraavien kysymysten kautta: 1. Miten vastamainokset representoivat yritysvastuuta? 2. Minkälaisia myyttejä vastamainoksista voidaan tunnistaa? 3. Minkälaisia valta-asetelmia nämä myytit paljastavat? Näiden kysymysten taustalla on ajatus siitä, että liikeyritysten näennäinen hyväntahtoisuus ei riitä vastuullisen muutoksen aikaansaamiseksi ja yritysten kohtaama julkinen kritiikki on oikeutettua. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu mainonnan ja yritysvastuun tutkimuskirjallisuudesta, jonka kautta tarkastelen mainonnan moninaisia merkityksenluonnin keinoja sekä yritysvastuun tutkimuksen taustaa. Tutkielman aineisto koostuu 13 vastamainoskuvasta, joiden myyttisiä elementtejä tarkastelen semioottisen analyysin menetelmin. Semioottisen analyysin avulla pyrin tarkastelemaan erilaisten kulttuuristen ja yhteiskunnallisten merkitysten tuotantoa vastamainoksissa. Analyysia varten vastamainokset jaettiin kolmen yritysvastuun teeman mukaisesti taloudelliseen, sosiaaliseen ja ympäristövastuuseen. Analysoin vastamainosten ilmentämää myyttikritiikkiä sekä tapoja representoida yritysvastuuta. Representaation ja myytin käsitteiden avulla on mahdollista pohtia miten, kenen näkökulmasta ja millä välineillä erilaiset mediat esittävät ja tuottavat todellisuutta. Kuten representaatiot niin myös myytit palvelevat tavallisesti hallitsevien luokkien etuja, minkä vuoksi ne nostavat esiin yhteiskunnallisia valtarakenteita. Analyysin myötä esiin nousivat kolme vastakkainasettelun myyttiä, jotka kertovat yhteiskuntamme piilorakenteista ja valta-asetelmista: Ensimmäisenä vastuun ja markkinoiden välinen myytti, toisena luonnon ja kulttuurin jaottelun myytti sekä kolmantena myytti mainonnan ja etiikan dilemmasta. Olennainen osa näiden myyttien merkitysten avaamista on keskustelu yritysvallasta, joka nousee tutkielmani vastamainoksia yhdistäväksi teemaksi. Yritysten mahdollisuudet ylläpitää demokraattista, oikeudenmukaista ja vastuullista yhteiskuntaa haastavat taloudellisen kasvun vaatimuksen. Viime kädessä yhteiskunnallisesti avoin kriittinen keskustelu sekä todellisten tekojen vaatiminen yhteiskuntavastuuta vakuuttavilta yrityksiltä ovat avainasemassa muutoksen aikaansaamiseksi.

Tutkielman tarkoituksena on tarkastella asianajajan ammattietiikan vaikutusta asianajajan rooliin vastuullisen liiketoiminnan edistämisessä sekä toimia, joilla asianajaja voi vaikuttaa vastuullisen liiketoiminnan edistämiseen. Vastuullisuus ja vastuullinen toiminta ovat ajankohtainen ja osin uudehko aihe käsiteltäväksi asianajajan näkökulmasta. Vastuullisuuspuhe on lisääntynyt viime vuosina, ja vastuullista toimintaa odotetaankin laajalta joukolta toimijoita, niin valtioilta, yrityksiltä, järjestöiltä kuin medialta ja kuluttajilta. Vastuullisuuden merkitys asianajajien toiminnassa on kasvanut samaa tahtia. Asianajajien yhteiskunnallisen tehtävän johdosta asianajajan on toimittava eettisesti, edistäen oikeusvaltion ja laillisuusperiaatteen toteutumista. Asianajajien on tärkeätä panostaa asiakkaiden neuvontaan vastuullisen toiminnan kohdalla. Asianajajan ammattietiikasta ei tällä hetkellä kuitenkaan ilmene suoraa, eksplisiittistä velvollisuutta vastuullisen toiminnan edistämiseen, koska vastuullisuutta ei ole terminä itsessään merkitty hyvää asianajajatapaa koskeviin ohjeisiin. Asianajajien yhteiskunnallisesti merkityksellinen asema oikeusvaltion ja hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisessä ja turvaamisessa kuitenkin itsessään johtaa tiettyyn velvollisuuteen edistää vastuullisuutta. Vaikka suoraa, sanktioitua velvollisuutta ei ole, niin lukuisissa suosituksissa on asianajajia kannustettu edistämään vastuullisuutta, ja tämä vastuullisuutta edistävä toiminta on yleistynyt asianajajien keskuudessa yhteiskunnan muutosten keskellä. On mahdollista, jopa toivottavaa, että vastuullisuus otettaisiin virallisesti mukaan hyvää asianajajatapaa koskeviin ohjeisiin. Yleiset ohjeet ja lausumat, joissa asianajajia kehotetaan toimintaan, eivät loppupäässä nimittäin ole välttämättä riittävän toimivia. Mikäli oikeusyhteisö tavoittelee uskottavuutta, on kaikki ratkaisut pystyttävä perustelemaan tavalla, joka saa kaikki asiaan perehtyneet vakuuttuneeksi ratkaisun oikeellisuudesta. Tämän vuoksi myös asianajajan vastuullisuutta edistävät toimet tulisi saada muotoon, jossa niiden käyttö voidaan perustella. Tämänlaisista ammattieettisitä kysymyksistä on tärkeätä keskustella ammattikunnan sisällä, ja vain tätä kautta voidaan kehittää ammattietiikkaa.

Increasing societal demands are driving forest industry companies to evaluate the impacts of their business activities more comprehensively. Corporate responsibility (CR) is not a new phenomenon to the industry sector as environmental considerations have been on the agenda of the firms for decades through the use of forest resources. Globalization and relocations of operations overseas have increased the general public's awareness of the societal effects of business. CR of major forest industry corporations has been studied extensively but a research gap was identified in the case of CR in small and medium-sized (SME) Finnish forest industry companies. The significance of SMEs is expected to grow within Finnish forest industry in the future as mechanical forest industry increases its relative importance. Based on literature this study suggests that SMEs should approach CR as a strategic issue, i.e., they should evaluate which aspects of this multidimensional phenomenon can affect the firm's ability to reach its objectives. The relatively limited resources of the firm should be allocated to those strategic CR issues. Empirical primary data was collected by interviewing the line managers of medium-sized Finnish sawmills. The managers were asked to identify sources of competitive advantage within the company, to give their definitions of CR and to discuss the potential of CR as a source of competitive advantage. The findings were congruent with earlier studies on SMEs in other industry fields. The firms often execute CR without identifying it and relate to CR through their key stakeholders (employees, community, customers). The interviewed line managers did not generally perceive CR to have potential as a source of CA. If CR is to be promoted amongst Finnish forest industry SMEs, robust business cases have to be presented to demonstrate the measurable benefits of CR. Practical examples of what CR incorporates in the smaller firm are required. Consumer studies are necessary to discover the value of CR stewardship perceived by the customers.

The pulp and paper industry has gone through severe structural changes during the past decade. The shift from traditional production areas towards new operational environments has caused some challenges in adapting to these environments. Every organisation in the pulp and paper industry has its own strategy to meet the requirements from the market and regulators, but there are options, such as different certification schemes introduced along the past decades. Sustainable financing has become one of these options, and its utilisation has been increasing. Financing taking into account non-financial characteristics is also called sustainable financing. According to the previous research, sustainable financing may encourage the implementation of corporate commitments to enhance risk management, and improve stakeholder management. Also, these functions that go beyond purely financial objectives may generate implicitly positive results in the form of competitive advantage, brand value, stakeholder support for operations, enhanced access to capital and ultimately lower cost of capital. Sustainable financing may also answer the need for enhanced sustainability and transparency in the financial sector. However, the concept of sustainable financing and its vagueness have also been criticised. Therefore, the objective of this study is to analyse the main actors and functions inside the system, obstacles hindering the further adoption and drivers to promote the adoption, and ultimately, examine the possible impacts of sustainable financing. The methods used to conduct this study were qualitative and based on multiple data sources. First, the basic concept of sustainable financing was explored based on the literature, and secondly empirical data was collected through selected thematic interviews. The representative data is divided roughly into two categories, supply and demand. The supply represents organisations providing sustainable financing, including private and non-private actors. The demand includes private companies in the pulp and paper industry. The interviewees were asked questions about the current and expected future situation and the situation inside organisation and the concept as perceived in general. The understanding of sustainable financing still remains relatively vague. Unexpectedly, only few obstacles hindering the further adoption were identified. The actors were in general more generous in identifying drivers for further adoption. Motives were considered mostly originating from changes in the operational environment. This suggests that sustainable financing is still seen to be part of a broader context such as corporate responsibility, but it has emerging significance in the interaction with other issues such as risk mitigation, stakeholder management and strategic corporate responsibility. The study was to reveal whether sustainable financing influences investment decisions in the case of the pulp and paper industry. The impact of sustainable financing remains relatively low. However its emerging significance was not denied. This may be partly explained by the fact that it is still perceived to be a part of a larger context of CSR. On the other hand, no significant trade-offs were identified. Indisputably sustainable financing possesses a great potential and it is a good starting point for how different organisations can collaborate to achieve common goals; enhanced long-term economic viability and better practices.

2000-luvulle tultaessa yritysten yhteiskuntavastuu on noussut esille julkisessa keskustelussa. Tähän keskusteluun liittyy tutkimukseni Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) Global Compact -aloitteesta ja sen viestimisestä yritysten vastuullisuusviestinnässä. Global Compact -aloite on kiinnostava tutkimuskohde. Se nivoo yhteen osallistujia kansallisten yhteiskuntien joka sektorilta, mutta myös kansainvälisen järjestelmän eri sektoreilta. Global Compact on kiinnostava tutkimuskohde myös sen takia, että se asettaa yritysten yhteiskuntavastuulle raamit. Tutkimuksessa keskitytään siihen, millainen aloite Global Compact oikeastaan on ja myös mitä se on tehnyt eli mihin aloite ja siihen sitoutuneet toimijat oikeastaan ottavat kantaa, osallistuvat ja mitä he tavoittelevat. Tutkimuksessa perehdytään aloitteen taustoihin, kehitykseen ja sisältöön. Lisäksi esitellään, millaisesta toimijajoukosta on ollut aloitteen kohdalla kyse. Tutkimuksessa tuodaan esille millaisia asioita yritykset kohtaavat raportoidessaan vastuullisuudesta ja Global Compact -aloitteesta. Yritysten vastuuviestintää tarkastellaan tapaustutkimuksen kautta kolmea suomalaisyritystä. Näiden yritysten kautta tuodaan erityisesti esille sitä, miten yritykset esittävät itsensä yhteydessä Global Compact -aloitteeseen. Yritykset toimivat esimerkkinä siitä, miten aloite toimii käytännön raportoinnissa. Tutkimuksen aineistona on YK:n tuottamaa materiaalia Global Compact -aloitteesta ja kolmen suomalaisyrityksen vastuullisuus- tai vuosikertomuksia. YK:n tuottama materiaali perustuu sekä aloitteen osallistujille tarjolla oleviin oppaisiin että aloitteen omiin verkkosivuihin. YK:n tuottamaan materiaaliin sisällytetään aloitteen suunnittelussa mukana olleiden kirjoitukset aloitteen synnystä ja tarpeellisuudesta sekä YK:n pääsihteeri Kofi Annanin pitämän puheen. Näkökulmia yritysvastuuseen käsitellään teorioiden ja käsitteiden kautta. Esitellyt teoriat, kuten kolmen pilarin teoria ja sidosryhmä-teoria ja käsitteet, kuten yrityskansalaisuus, kuuluvat tutkimuskohteeseen niiden ollessa yritysten yhteiskuntavastuun perusteluja ja sen kehittämisen suuntaviivoja. Yritysten yhteiskuntavastuun historiallisen taustoituksen kautta esitetään aloitteen historiallista taustaa ja esitetään mihin tilanteeseen aloite luotiin. Kofi Annanin puhetta yritysmaailmalle analysoidaan erityisesti retorisen analyysin keinoin. Historiallisen taustoituksen perusteella esitetään, että yritysten yhteiskuntavastuu on pidempi aikainen ilmiö ja näin ollen Global Compact -aloite asettuu siihen jatkumoon. Tutkimuksen perusteella aloite on huomattava sen lukumäärän jäsenten vuoksi. Lisäksi huomattavuutta lisäävät osallistujien monimuotoisuus eri maantieteellisiltä alueilta, teollisuusaloilta ja yhteiskunnan muilta sektoreilta. Aloitteen perustuminen tunnetuille kansainvälisille julistuksille lisää myös sen merkittävyyttä. Aloite saa legitimiteettiä YK:n instituution kautta ja sen institutionaalisesta rakenteesta. Global Compact sisällöllisesti on laaja aloite, jossa näkyy useita eri yhteiskuntavastuun perusteluja ja sen kehittämisen suuntaviivoja. Tutkimuksen mukaan aloite itse määrittelee itsensä kutsuna tai alustana, joka tarjoaa yrityksille mahdollisuuden kehittää, toteuttaa ja paljastaa vastuullisuustoimiaan. Lisäksi Global Compact -aloite pyrkii tuomaan esille YK:n ja kestävän kehityksen tavoitteita. Global Compact -aloite kuvailee tarjoavansa yrityksille arvoihin perustuvan alustan kannustaen institutionaaliseen oppimiseen. Kaiken kaikkiaan aloite rakentaa itsestään kuvaa paikkana, jossa yritykset voivat käsitellä yhdessä muiden toimijoiden kanssa vastuullisuuden ongelmia ja mahdollisuuksia. Tutkimuksessa esitetään, että Global Compact -aloite ja siihen liittyvät materiaalit voi nähdä YK:n pyrkimyksenä rakentaa kollektiivisesti omaa rooliaan ja vastuullisuuttaan nykyisessä kansainvälisessä järjestelmässä. Lisäksi YK:n tuottaman materiaalin aloitteesta tehtävänä voi vakuuttaa ja sitouttaa sidosryhmiä aloitteeseen ja YK:n arvoihin. Global Compact -aloite ottaa kantaa ja rakentaa kuvaa siitä, miten hyvä yritys toimii. Lisäksi aloitteen nähdään ottavan kantaa miten hyvä yhteiskunta ja kansainvälinen järjestys rakentuvat ja miten ne toimivat. Aloitteen määritelmän mukaan vastuullinen yritys toimii vastuullisesti sovittamalla kymmenen periaatetta yritystoimintaansa ja tukemalla ympäröiviä yhteiskuntia. Lisäksi vastuullinen yritys sisällyttää vastuullisuuden toimintansa ytimeen. Lisäksi yritysten tulee raportoida säännöllisesti ja toimia paikallisesti ollakseen vastuullinen. Osallistumalla aloitteeseen yritykset sitoutuvat tähän määritelmään ja hyväksyvät sen luoman kuvan vastuullisuudesta. Global Compact -aloitteen voi sijoittaa keskusteluun yhteiskuntavastuuta koskevista keinoista ja tavoitteista, joita on kehitelty ja perusteltu viime vuosikymmeninä uusin teoreettisin ja käsitteellisin välinein

Valmisvaateteollisuuden toimitusketjujen ihmisoikeuksiin liittyvät epäkohdat ovat olleet kriittisen tarkastelun kohteena vuosikymmenten ajan. Sääntelyn puute, tietämättömyys omista oikeuksista, valtava työvoiman ylitarjonta ja naisten heikko asema altistavat vaateteollisuuden toimitusketjujen työntekijät haitallisille ihmisoikeusvaikutuksille. Yritysten vapaaehtoinen itsesääntely ja lukuiset valtioita sitovat ihmisoikeus- ja työlainsäädäntöön liittyvät kansainväliset instrumentit ovat osoittautuneet hampaattomiksi työntekijöiden oikeuksien suojelemisessa. Siksi monissa pohjoisen valtioissa aletaan kallistua yrityksiä sitovan ekstraterritoriaalisen ihmisoikeuksiin ja ympäristöön keskittyvän huolellisuusvelvoitesääntelyn suuntaan. Suomessa yrityksiä sitovaa huolellisuusvelvoitelakia on ajanut laaja yrityksistä ja kansalaisjärjestöistä muodostuva koalitio, joka kampanjoi Ykkösketjuun-nimellä. Kampanjan seurauksena Sanna Marinin hallitusohjelmaan saatiin kirjaus, jonka mukaan Suomessa tehdään yritysvastuulakia koskeva selvitys, tavoitteena säätää laki. Tämän tutkielman tarkoitus on syventää ymmärrystä sitovan yritysvastuulain soveltuvuudesta valmisvaateteollisuuden sosiaalisen vastuun sääntelyyn Suomessa, lakiin liittyvistä taustaoletuksista sekä odotuksista ihmisoikeushuolellisuusvelvoitteen vaikutuksista ja ulottuvuudesta. Tutkimusmetodina on laadullinen tutkimusote, joka perustuu viiteen haastatteluun ja dokumenttianalyysiin. Aineistoon kuuluvia dokumentteja ovat Sanna Marinin hallitusohjelma, oikeudellinen selvitys yritysvastuulaista, YK:n ohjaavat periaatteet sekä Ykkösketjuun-kampanjan dokumentit. Tutkimuksen teoriaosuus koostuu kahdesta akateemisesta keskustelusta, joista toinen on keskittynyt vaateteollisuuden tuotantoketjujen globalisaation syihin, seurauksiin ja logiikkaan mm. Gary Gereffin ja David Harveyn tutkimustyön pohjalta. Toinen keskustelu muodostuu toimitusketjujen sääntelyn kehittymisestä mm. Lance A. Compan, John Ruggien ja Richard Appelbaumin johdolla. Tutkimuksessa todetaan, että globaalit toimitusketjut perustuvat sääntelyn puutteeseen pohjautuviin kustannushyötyihin ja eriarvoisuuteen. Huolellisuusvelvoitelain tavoitteena on toimia painostuskeinona tuottajamaille toimeenpanna ja valvoa ihmisoikeusvelvoitteitaan. Tuottajamaiden kannustimeksi toimeenpanna ja valvoa ihmisoikeuksia oletetaan riittävän sen, että yrityksiä sitovan huolellisuusvelvoitelain seurauksena vastuullisuudesta muodostuu kilpailuvaltti. Tässä on kuitenkin ristiriita, sillä työn halpa hinta on heikon sääntelyn yksi seuraus ja halpa työvoima on etelän valtioiden suhteellinen etu.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaista kestävyysraportointisääntelyn tulisi olla, jotta se olisi mahdollisimman tarkoituksenmukaista. Sääntelystandardeina käytetään sääntelyn vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta. Tutkielmassa tarkastellaan muiden kuin taloudellisten tietojen raportointia koskevaa direktiiviä (2014/95/EU) ja Euroopan komission keväällä 2021 antamaa ehdotusta direktiiviksi yritysten kestävyysraportoinnista (KOM(2021) 189 lopll.). Kestävyysraportoinnin tarkoituksenmukaisuutta arvioidaan edistävän yhdenmukaisuus arvopaperimarkkinaoikeudellisen tiedonantosääntelyn kanssa. Näkemystä tukee myös esitetty de lege lata -tulkinta. Kestävyysraportointisääntelyn tarkkarajainen tarkastelu osoittaa sen, että kestävyystietojen sääntely on arvopaperimarkkinaoikeudesta poikkeavaa. Sääntelyä leimaa ensinnäkin joustavuus, jonka arvioidaan heikentävän sääntelyn tarkoituksenmukaisuutta. Euroopan komission direktiiviehdotuksessa esitetyn tarkkarajaisen ja pakottavan sääntelyn katsotaan kuitenkin edistävän kestävyysraportointisääntelyn tarkoituksenmukaisuutta. Toisekseen julkistettavien kestävyystietojen sääntely eroaa arvopaperimarkkinaoikeudellisesta tiedonantosääntelystä, minkä arvioidaan johtavan sääntelyn sivuvaikutuksiin, jotka heikentävät paitsi kestävyysraportointisääntelyn tarkoituksenmukaisuutta myös arvopaperimarkkinoiden toimintaedellytyksiä. Kestävyysraportointisääntelyssä sovellettava olennaisuuden käsite on laajempi kuin arvopaperimarkkinaoikeudessa, minkä arvioidaan lisäävän informaation määrää markkinoilla. Kestävyysraportointisääntely velvoittaa antamaan tulevaisuuteen suuntautuvia kestävyystietoja. Lainsäätäjä ei ole kuitenkaan edellyttänyt tietojen täsmällisyyttä, mikä kasvattaa riskiä harhaanjohtavasta tiedottamisesta. Tutkielmassa esitetään johtopäätös siitä, että kestävyysraportointisääntelyn yhdenmukaisuus arvopaperimarkkinaoikeuden kanssa parantaisi kustannustehokkuutta. Kestävyysraportointisääntelyn vaikuttavuuden katsotaan kuitenkin edellyttävän arvopaperimarkkinaoikeudellisesta tiedonantosääntelystä poikkeavaa tietojen täsmällisyyden ja olennaisuuden sääntelyä. Tältä osin kyseenalaistetaan se, onko arvopaperimarkkinoilla tapahtuva kestävyysraportointi tarkoituksenmukaisin keino edistää kestävyysriskien hallinnointia.

Vaatetusteollisuuden vastuullisuus on herättänyt keskustelua jo vuosikymmenten ajan, ja vastuullisesta kuluttamisesta on tullut trendikästä. Samalla myös vaatetusteollisuuden vastuuttomat toimintatavat, pikamuoti ja kertakäyttökulutus ovat yleistyneet. Kuluttajista on tullut kriittisempiä, ja he vaativat yrityksiltä yhä avoimempaa ja läpinäkyvämpää viestintää yritysten vastuullisuuteen liittyen. Tämän maisterintutkielman tavoitteena on selvittää minkälaisia vakuuttamisen keinoja suomalaiset vaateyritykset hyödyntävät vastuullisuusviestinnässään, ja kuinka kokonaisvaltaista tämä vastuullisuusviestintä on. Tutkielmalla pyritään luomaan uusia näkökulmia sekä vastuullisuusviestinnän että vaatetusteollisuuden vastuullisuuden tutkimukseen. Tutkielmassa ollaan kiinnostuneita vastuullisuusviestinnän roolista vaatetusteollisuudessa, vakuuttavuuden keinoista vastuullisuusviestinnässä sekä vastuullisuusviestinnän kokonaisvaltaisuudesta. Tutkimusmenetelmänä toimii retorinen analyysi, jonka avulla jaotellaan retorisia keinoja tutkimusaineistosta. Tutkimusaineisto koostuu 12 suomalaisen vaateyrityksen verkkosivuilla tapahtuvasta vastuullisuusviestinnästä. Retorisen analyysin lomassa reflektoidaan aineistoa Tenchin, Sunin ja Jonesin malliin vastuullisuusviestinnän neljästä osa-alueesta. Mallin mukaan kokonaisvaltainen vastuullisuusviestintä koostuu 1) vastuullisuusnäkökulmista, 2) vastuullisuusohjelmista, -aloitteista ja -toimenpiteistä, 3) edellä mainittujen toimeenpanosta ja tulosten raportoinnista sekä 4) yleisön huolenaiheiden julkituonnista. Teoreettisessa viitekehyksessä selviää, että vastuullisuusviestintä on kaiken vastuullisen toiminnan ydin. Yritysten vastuullisuuteen liittyvät teot ja toimenpiteet ilmenevät vastuullisuusviestinnän kautta. Tutkimusaineistoa kartoitettaessa selviää myös, että noin kolmasosa suomalaisista vaateyrityksistä ei viesti vastuullisuustoimenpiteistään ollenkaan tai riittävästi verkkosivuillaan. Tutkielmasta ilmenee, että suomalaiset vaateyritykset käyttävät monipuolisesti erilaisia retorisia keinoja vastuullisuusviestinnässään vakuuttaakseen yleisönsä vastuullisuudestaan. Ne pohjaavat vastuullisuusviestintänsä eniten logoskeinojen varaan, eli he luottavat eniten järkeen ja faktoihin vastuullisuusviestinnässään. Toisaalta tutkielmassa selviää, että yksittäisistä retorisista keinoista käytetyin läpi tutkimusaineiston on eetoskeinoihin kuuluva konsensuksella tai asiantuntijan lausunnolla vahvistaminen. Eetoskeinoilla pyritään luomaan luottamusta puhujan ja yleisön välille. Tämän retorisen keinon hyödyntäminen ilmenee etenkin me-retoriikkana sekä erilaisiin standardeihin ja sertifikaatteihin vetoamisena. Vastuullisuusviestinnän merkittävyydestä huolimatta yhdenkään tutkimuskohteena olleen vaateyrityksen vastuullisuusviestintä ei onnistunut kaikilla vastuullisuusviestinnän osa-alueella eli toisin sanoen vastuullisuusviestintä ei ollut kokonaisvaltaista vaateyritysten verkkosivuilla.