Kauppapoliittisten asioiden valmistelu Suomessa

Abstract

Kauppapoliittinen päätöksenteko Suomessa on muutosten kohteena. Kaupan vapauttamisen seurauksena kauppapolitiikan on katsottu kytkeytyvän yhä tiiviimmin muihin politiikkoihin, esimerkiksi ympäristön- ja kuluttajansuojeluun. Tämän lisäksi jäsenyys Euroopan unionissa on rajoittanut kansallisen päätöksenteon liikkumavaraa ja muuttanut toimivaltasuhteita sekä päätöksenteon määrämuotoja. Käytännössä muutokset ovat merkinneet yhä useampien julkisen sektorin organisaatioiden ja etujärjestöjen osallistumista kauppapoliittisten asioiden valmisteluun. Tämä on luonut haasteen erilaisten näkemysten yhteensovittamiseksi. Tutkimuksen teoreettinen näkökulma pitää sisällään erilaisten etujen välittymistä kuvaavien mallien tarkastelua. Työn empiirisessä osassa Suomessa tapahtuvaa kauppapoliitisten asioiden valmistelua on kuvattu organisaatioiden välisten informaatiosuhteiden näkökulmasta. Näille suhteille rakentuvaa verkostoa on pyritty jäsentämään verkostoanalyysin menetelmällä. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla keskeisten organisaatioiden edustajia. Tutkimuksessa oli tavoitteena muun muassa selvittää, mitkä toimijat ovat keskeisessä asemassa organisaatioiden välisessä verkostossa. Lisäksi pyrittiin selvittämään, mitkä toimijat ovat tyytyväisiä Suomen kantoihin merkittävissä kauppapoliittisissa kysymyksissä, ja millaisia eturistiriitoja toimijoiden välillä on. Tutkimuksen empiirisen osan tuloksena oli, että keskeisessä asemassa organisaatioiden välisessä verkostossa olivat ulkoasianministeriö ja kauppa- ja teollisuusministeriö sekä eräät muut julkisen hallinnon organisaatiot. Keskeisimmissä asemissa olevien etujärjestöjen, lähinnä elinkeinoelämän ja maatalouden tuottajajärjestöjen sekä ammattiyhdistysliikkeen vaikuttaminen julkiseen päätöksentekoon tapahtui pääasiassa näiden keskeisten ministeriöiden välityksellä. Päätöksentekojärjestelmässä havaittiin eniten korporatistisia piirteitä, joita olivat muun muassa julkisen sektorin organisaatioiden ja keskeisten etujärjestöjen vastavuoroinen yhteydenpito ja keskusjärjestöjen korostunut merkitys laajoissa kauppapoliittisissa kysymyksissä.