Perhepolitiikka ja ensimmäisen lapsen saantiin vaikuttavat tekijät Suomessa 1985-1998

Abstract

Tutkielmassa käydään läpi, mitä kehityskulkuja syntyvyyden laskemisen taustalla on ja millainen on nykyinen syntyvyystilanne Suomessa ja Euroopassa. Tutkielmassa keskitytään suomalaisten naisten ensimmäisen lapsen saannin ajoitukseen tarkastelemalla vuonna 1970 syntyneitä naisia ja heidän ensimmäisen lapsen saantiaan. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten erilaiset sosiaaliset taustatekijät vaikuttavat ensimmäisen lapsen saannin ajoitukseen ja miten perhepoliittiset toimet näyttäytyvät empiiristen tutkimustulosten valossa. Aineistona tutkielmassa käytetään Tilastokeskuksen Parisuhde, lapset, perhe ja elinolot- rekisteriaineistoa. Käytetty aineisto koostuu suomalaisista vuonna 1970 syntyneistä naisista ja heidän taustatekijöistään. Käytetyt taustamuuttujat ovat koulutus, liittostatus (avo- tai avioliitto), äidinkieli (suomi tai ruotsi), sosio-ekonominen asema ja asuinpaikka. Tutkielma on kvantitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimusmenetelmänä käytetään logistista regressioanalyysia, josta saatuja tuloksia tuetaan ristiintaulukoinnilla. Empiirisen analyysin tulosten perusteella koulutuksella, liittostatuksella ja asuinpaikalla on vaikutusta ensimmäisen lapsen saannin ajoitukseen. Tuloksista ilmenee, että mitä koulutetumpi nainen on, ja mitä kaupunkimaisemmassa ympäristössä hän asuu, sitä epätodennäköisempää on, että hän on saanut lapsen keskimääräistä aiemmin. Avioliitossa elävät naiset taasen ovat todennäköisemmin saaneet ensimmäisen lapsen keskimääräistä aiemmin verrattuna avoliitossa eläviin naisiin. Naisen äidinkielellä ja sosio-ekonomisella asemalla ei havaittu olevan merkitystä ensimmäisen lapsen saannin ajoitukselle. Perhepolitiikkaa seurattiin tässä tutkimuksessa erityisesti vuosien 1985–1998 aikana, jolloin myös tutkittujen naisten lapsen saantia tarkasteltiin. Empiirisessä osuudessa havaittiin etenkin koulutustasolla olevan suuri vaikutus ensimmäisen lapsen saannin ajoitukseen. Perhepoliittisissa tuissa ja toimenpiteissä ei kuitenkaan oteta huomioon koulutuksen ja perheen yhdistämistä, eikä se myöskään nouse esille hallitusohjelmissa. Perhepoliittiset toimenpiteet keskittyivät vuosina 1985–1998 lähinnä perheen ja työn yhdistämisen helpottamiseen, ei niinkään opiskelun ja perheen yhteensovittamiseksi. Lamavuosien jälkeisenä aikana 1990-luvun puolesta välistä eteenpäin työn merkitys perhepoliittisissa tuissa korostui entisestään, sillä tukien määräysperusteita tarkasteltiin siitä näkökulmasta, miten ne kannustivat työnhakuun.