Partner sub-repositories

Recent Submissions

  • Lappalainen, Juho; Kurvinen, Lasse; Kuismanen, Lauri (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 8/2020
  • Hirvonen, Päivi (2020)
    Tässä taiteellisen tohtorintutkinnon tutkielmassa valotan säveltämisen prosessia oman musiikkinsa säveltävän ja esittävän kansanmuusikon näkökulmasta. Tarkastelen, kuinka sävelkieleni ja säveltäminen ovat kehittyneet tämänhetkiseen muotoonsa syventyessäni soolotyöskentelyyn, viulunsoiton ja laulun yhdistämiseen sekä suomalaisen kansanmusiikin kahteen eri historialliseen kerrostumaan: arkaaiseen eli vanhakantaiseen perinteeseen sekä uudempaan perinteeseen, erityisesti pelimannimusiikkiin. Tutkintoni taiteellisessa osiossa valmistin viisi konserttia, joista neljä toteutin soolona ja yhden erikokoisten yhtyeiden kanssa. Soolokonsertit olivat Sanaton tarina (2014), Kaksi kertojaa (2014), Alasti synnyin minä maailman helmaan (2015) ja Alku – The Beginning (2017). Viimeiseen konserttiin sisältyi myös samannimisen soololevyn tekeminen (julkaisija Nordic Notes 2018). Neljäs konserttini Tarinankertojat (2016) oli yhtyekonsertti. Konsertteja työstäessäni tutkin sekä soolosoiton että yhtäaikaisen viulunsoiton ja laulamisen haasteita ja mahdollisuuksia. Näitä kehittämällä sain uusia näkökulmia säveltämiseen ja esittämiseen. Kehitys kuului sävellyksissäni esimerkiksi haastavampina soittoteknisinä ratkaisuina ja musiikin pitkän kaaren luomisessa. Esiintyessä läsnäoloni vahvistui. Löysin itseni musiikin ääreltä haavoittuvaisempana mutta samalla rohkeampana. Tohtorintutkinnon taiteellinen ja kirjallinen työskentely muodostavat yhdessä muusikkolähtöisen tutkimusnäkökulman. Tutkimus tuo uutta tietoa omaa musiikkiaan esittävän muusikon työskentelemisestä, yksin esiintymisen eli soolosoiton olemuksesta sekä säveltämisestä prosessina. Reflektoimalla taiteellista työskentelyäni näistä lähtökodista valotan lukijalle sitä polkua, jossa musiikkini syntyy. Suomalaisen kansanmusiikin arkaaiseen kerrostumaan syventyminen on ollut avainasemassa säveltäjyyteni kehitykselle. Se muutti sekä musiikkikäsitystäni että koko säveltämisen tapaa ja laajensi musiikillisia keinovarojani. Tuon esille, kuinka musiikkini työstämisessä säveltäminen ja harjoittelu eivät ole enää toisistaan erillisiä osatekijöitä ja kuinka improvisointi on vaikuttanut säveltäjyyteeni. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena on rohkaista myös muita viulisteja hyödyntämään laulamista soittaessaan. Opettaessani olen huomannut, että se inspiroi oppilaita ja kehittää heidän ilmaisuaan ja soittoteknisiä taitojaan vapautuneempaan suuntaan.
  • Heikkinen, Tero; Kaverma, Petri; Ziegler, Denise (Tutkijaliitto, 2017)
  • Thomson, Nathan Riki; Lähdeoja, Otso (Open Library of Humanities, 2019)
    This paper investigates the ways in which new sonic identities begin to emerge through a dialogue between cultures, artistic disciplines and technology. Musicians worldwide commonly shape their identity and forms of musical expression through the lens of the environment they grow up in. Ideas about desirable sonic aesthetics vary drastically across musical traditions and cultures globally. Whilst one musician may strive for a sound that is clear, pure and unaltered, another may strive for a distorted, inharmonic sound, for example. The article examines what happens when a musician from a given sonic tradition is exposed to and interacts with a diversely different approach to producing sound. It puts forward the case of an Australian double bass player with a long immersion into Tanzanian musical culture, carving out a personal approach to double bass playing via a synthesis of traditional western techniques, extended techniques influenced by Tanzanian sonic aesthetics, as well as mechanical preparations and electronic augmentation of the instrument. The combination of these diverse elements allows for the emergence of a distinctive sonic identity, illustrated by excerpts from three pieces composed and performed within this specific aesthetic framework. The article’s discussion on sonic identity formation holds relevance as an example case of artistic creation within the current globalised context, where finding the distinct quality of one’s expression needs to be negotiated through layers of transcultural and technological elements.
  • Jääskeläinen, Tuula (Sage, 2019)
    Hate speech has become a growing topic of discussion and debate on a global scale, especially as advances in the internet transform communication on many levels. Among scholars, hate speech has been defined as any form of expression – for example by means of speech, images, videos, or online activity – that has the capacity to increase hatred against a person or people because of a characteristic they share, or a group to which they belong. In order to maintain the integrity of a functioning democracy, it is important to identify the best balance between allowing freedom of expression and protecting other human rights by countering hate speech. In addition to strengthening the legal framework to address the cases when hate speech can be considered criminal, and developing automated monitoring of online systems to prevent the spreading of cyberhate, counter narratives can be utilised by the targets of hate speech and their communities to create campaigns against hate speech. The employment of artists’ expression and arts education have great potential for creating different counter narratives to challenge one-sided narratives and hate speakers’ simplified generalisations. Because hate speech is not an easy issue to address in schools, clear research evidence, concrete guidelines, and practical examples can help teachers to contribute, along with their students, in combating it. A great body of evidence supporting the beneficial social impacts of the arts and culture fields is already available, but much more research, backed by sufficient resources, is needed to evaluate the impact and effectiveness of intervention strategies in countering hate speech through arts education.
  • Kramer, Paula (Intellect, 2018)
    These pages reflect on a short, intensive collaboration that took place during the fourth Dance and Somatic Practices Conference (2017) – a methodology lab I initiated to discuss and elaborate on working among and across material constellations of various orders. Three people with diverse backgrounds spent time co-investigating material agency, earthly matters, atmospheric impacts, geoastrological time scales and emplacement: Nigel Clark (NZ/UK) – social geography/geological agency/anthropocene/fire; Simo Kellokumpu (FI) – choreographic thinking/atmosphere/scale/reading; and Paula Kramer (DE/FI) – intermateriality/movement/body/ site-specificity. The lab took place in the studio and outdoors, where together and alone we tested, moved, read, talked, discussed. In the end we shared an indoor installation and outdoor performance practice. This text is written by Paula, a third of the trio, from a partial and particular perspective.
  • Hast, Susanna (Taylor & Francis, 2018)
    This article elaborates how the political television drama House of Cards presents the state as a gendered human body, anthropomorphised in the United States’ presidential couple Frank and Claire Underwood and Russia’s President Viktor Petrov for popular consumption. In an attempt to bring gender into conversation with the concept of sphere of influence, the article shows the tensions between militarist masculinity and queer subjectivity. In House of Cards, the viewer can identify statecraft as mancraft, and see how nonnormative behaviour is written off statecraft. The article focuses on bodily performances as signs of different approaches to power, and argues that House of Cards reinforces a militarised ideal of power over in the everyday practices in and around the White House, as well as in the form of spheres of influence. The series produces a choreography of militarist performance, an imagery which reinforces the understanding of world politics as a terrain for establishing spheres of influence. In the series, spheres of influence become manifest through the exacerbating of patriarchal conduct and centralisation of power, as well as in the premise of building security on the basis of enmities and influence. Sphere of influence, thus, represents a form of masculinised order, pinned against feminised anarchy, leading not only to the subordination of the influenced state, but nonnormative subjectivities, in particular.
  • Vuori, Hilkka-Liisa (Kungl. vitterhets historie och antikvitets akademien, 2017)
    In my musicological dissertation 2012 I have come to a conclusion that seven out of 21 great responsories are composition work of Petrus of Skänninge. With my further research, I have come to question, if there are even three more, which are originally his work and only later variated for the use of the Birgittine brothers . This means that not only seven but ten out of 21 great responsories are assumingly, partly or totally, work of Petrus of Skänninge. However, I leave this question open regarding the three Friday great responsories. The great responsories are complicated compositions, which are written with regard to the mediaeval way of composing with musical formulas. In the work of Petrus of Skänninge can be seen a balanced reaching for continuity and also for a change: the major number of the Great responsories are based on the old Gregorian tradition with slight additions by Petrus of Skänninge; his own compositions are a renewal and respectful change giving the tradition new growth.
  • Närhinen, Tuula (Tutkijaliitto, 2017)
    Tässä kirjoituksessa yritän katsoa syvyyttä silmästä silmään. Vaikka nähtyä ei sellaisenaan voi esittää, väitän että kuvaamalla tai kuvien välityksellä on mahdollista jäljittää syvyyden kokemuksen kaltaisia näköilmiöitä. Näköaistimukset syntyvät tiedostamattomasti, eikä näkeminen kysy havaitsijan tahtoa. Siksi todellisuutta jäsentävät esteettiset ja optiset hahmotusperiaatteet jäävät useimmiten tunnistamatta. Omat silmät tuntosarvina pyrin seuraamaan katseen näkyviä jälkiä. Koetan ymmärtää visuaalista käsitteenmuodostusta tarkastelemalla kuvausmetodeja sekä kuvaamisen ehtoja.
  • Kuoppamäki, Anna; Vilmilä, Fanny (Nuorisotutkimusseura, 2017)
    Artikkelissa tarkastellaan formaaleissa ja non-formaaleissa toimintaympäristöissä musiikkia harrastavien nuorten artikuloimia kokemuksia musiikillisen toimijuuden rakentumisesta. Keskeisenä kiinnostuksen kohteena on se, mitä musiikillisen toimijuuden kokemukset paljastavat musiikin tekemisen saavutettavuudesta eri toimintaympäristöissä. Erityisesti tarkastellaan, kuinka toimintaympäristön toimintakulttuurit ja sukupuolen neuvottelut kietoutuvat musiikillisen toimijuuden rakentumiseen. Artikkelissa yhdistyvät musiikkikasvatuksen tutkimuksen, sukupuolenja nuorisotutkimuksen näkökulmat. Empiirinen aineisto koostuu kahdeksantoista musiikkiopistoissa ja kulttuurisen nuorisotyön piirissä musiikkia harrastavan nuoren haastatteluista.
  • Karttunen, Assi (Suomen musiikkitieteellinen seura, 2017)
    Moni muusikko pohtii tapaa, jolla useita vuosisatoja vanhaa musiikkia voisi esittää kiinnostavasti nyt, kun musiikin alkuperäinen historiallinen konteksti on jo kadonnut. Artikkelissani luotaan ranskalaissäveltäjä François Couperinin (1668–1733) cembalosävellykseen Les Pavots (27ième Ordre, 1730) sisältyvää gestiikkaa. Pohdin erityisesti tapoja, joilla uneen, huimaukseen ja irrallisuuteen liittyvien musiikillisten eleiden merkitysketjut muuntuvat uudessa, sosiokulttuurisessa esityskontekstissa.
  • Arlander, Annette; Elo, Mika (2017)
  • Kurkela, Vesa (Suomen musiikkitieteellinen seura, 2017)
    Tämä kirjoitus esittelee musiikinhistorian mahdollisuuksia täydentää käsitystämme kansalaisyhteiskunnan synnystä Suomessa autonomian ajan jälkipuoliskolla. Uusi keskieurooppalaisperäinen musiikkikulttuuri eri ilmiöineen oli mukana lähes kaikissa suomalaisen yhteiskunnan murroksissa. Niistä suurin koski sääty-yhteiskunnan vähittäistä murenemista ja yhteiskuntaelämän kansanvaltaistumista.1 Kehityksen johtavina voimina olivat poliittiset puolueet, vapaa kansalaistoiminta yhdistyksissä sekä sanomalehtijulkisuus. Niillä kaikilla oli läheinen yhteys modernin musiikkitoiminnan muodostumiseen – lähes sellaisena kuin sen nykyisin tunnemme. Tarkastelen musiikkielämän muutosta muutaman yksittäisen esimerkin ja yleisemmän kehityskaaren avulla. Yksittäiset tapaukset koskevat konserttitoimintaa, viihde-elinkeinoa sekä musiikkijulkisuuden muotoutumista ja sisältöä helsinkiläisissä päivälehdissä.
  • Kurkela, Vesa; Rantanen, Saijaleena (Leuven University Press, 2017)
    From the customary point of view, the two decades before and after the turn of the 20th century form the era when the national music culture of Finland was born. During these years, the first symphony orchestra (1882), the first conservatory (1882), the Finnish National Opera (1911), the Finnish Musicological Society (1916) and the first chair of musicology at the University of Helsinki (1918) were founded.1 Further, in the wake of the first symphonies (1900–1902) and other orchestral music by Jean Sibelius, the concept of ‘national style’ was born, and Finnish orchestral music witnessed a breakthrough in the Western world.2 In addition, the years between the mid-1880s and the Great War became famous for national song festivals with unprecedented large audiences and a great number of performers: thousands of nationally-inspired citizens assembled at the festivals, organised almost every summer in regional centres, in order to listen to tens of choirs, brass bands, string orchestras and solo performances.3 On closer inspection, however, we also find the formation of a new music culture in the transnational context of general European music, both art and popular. This development can be seen as a long-lasting process, in which German music and musical culture were transformed and translated to a prominent part of modern national culture in Finland. This chapter highlights the process of transfer from two angles: professional and amateur music making. The former covers music authorities, conservatory training, orchestral musicians and even music trade. The latter refers to music festivals that were organised according to the Estonian model. However, the actual paragon came from Germany, where song festivals with huge numbers of participants formed an important part of the German national movement since the 1820s at the latest. In this grand narrative German musical culture appears as the primus motor, irresistible model according to which local musical life was organised. In Finnish society in general, Germany and German culture were highly esteemed at the turn of the 20th century, and the strong cultural and economic influence from Germany to Finland did not weaken until the end of the Second World War. This relation had a long history. The roots of Finland’s affinity for German culture go back several hundreds years into cultural history, to the medieval urban cities that developed around the Baltic Sea and, thereafter, the Lutheran Reformation. Finland was an eastern part of the Kingdom of Sweden and local clergy and academics had close ties to the centres of learning in northern Germany for centuries. In the early 19th century, Finland parted ways with Sweden but the connections to Germany remained and were further strengthened in the 20th century: German was the most studied foreign language in secondary schools, and before the Second World War, half of the guest lecturers at the University of Helsinki came from Germany, which at the time was the leading nation not only in philosophy and humanities but also in modern natural sciences.4 In the arts, ties to Germany were particularly strong in the area of music, and they were further reinforced when modern musical life based on a continental model began to emerge around the turn of the 20th century. This was when the foundation was laid for Finland’s current music education system, network of symphony orchestras as well as music trade and publishing. However, it is important to keep in mind that German influence was by no means limited to art music. Around the same time, urban and continental popular music – operetta and varieté – also arrived in Finland.5 The flow of influences and imports, often directly from Germany, was so strong that we could reasonably describe this process as the Germanification of Finnish music.
  • Kansaneläkelaitos, Kela; Folkpensionsanstalten, FPA; Social Insurance Institution of Finland, Kela (Kela, 2020)
  • Sundström, Anu-Maija; Virta, Henrik; Ialongo, Iolanda; Tamminen, Johanna (2020)
    Raportteja – Rapporter – Reports 2020:1
    Tässä selvityksessä kartoitetaan ensimmäistä kertaa satelliittimittausten hyödyntämistä ilmanlaadun seurannassa Suomessa. Satelliittien ehdottomana vahvuutena on ilmanlaatumuuttujien alueellisen jakauman kuvaaminen sekä ilmansaasteiden kulkeutumisen seuranta, joita tässä työssä on demonstroitu käyttämällä alailmakehän typpidioksidi (NO2}-havaintoja TROPOspheric Monitoring Instrument (TROPOMI) ja Ozone Monitoring Instrument (OMI) satelliitti-instrumenteista. TROPOMI laukaistiin EU:n Copernicus-ohjelman rahoittamassa Sentinel-5P satelliitissa vuonna 2017, ja se on tällä hetkellä paikalliselta erotuskyvyltään tarkin ilmanlaadun kannalta oleellisia kaasuja havainnoiva satelliittimittalaite. Suomalais-hollantilainen OMI-instrumentti NASAn Aura-satelliitissa on puolestaan tuottanut maailmanlaajuisia havaintoja jo lähes 15 vuoden ajan. Tämän työn tulokset näyttävät, että satelliittien avulla voidaan tarkastella typpidioksidin alueellista jakaumaa Suomessa sekä lähialueilla aina kaupunkitasolle asti. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun keskimääräisissä pitoisuuksissa voidaan erottaa alueellisia vaihteluita ja nähdä selvä ero viikonpäivien ja viikonloppujen välillä. OMI-instrumentin havainnoista puolestaan nähdään, että alailmakehän NO2-pitoisuudet ovat keskimäärin laskeneet koko maassa vuodesta 2005 vuoteen 2018. Keskeisimpiä kysymyksiä satelliittidatan hyödyntämisessä ilmanlaadun seurannassa on se, kuinka hyvin satelliittihavainnot vastaavat in situ -mittauksista nähtyjä vaihteluita. Vertailu TROPOMI-havaintojen ja pintamittausten välillä näyttää, että vaikka kaupungin sisällä yksittäisten asemien kohdalla yhteensopivuus voi vaihdella asemittain, korrelaatio on hyvä kun vastaavuutta tarkastellaan yhdistämällä kunkin kaupungin keskustan pintahavainnot. Tulos on samansuuntainen sekä Suomessa että myös muualla Euroopassa.
  • Treacy, Danielle Shannon (2020)
    Studia musica
    The intensifying diversity and rapid change characterizing contemporary societies challenges music teacher education globally to equip future teachers with the skills and understandings necessary for ethically engaging with uncertainty and difference. This doctoral research project, conducted in Nepal, addresses the idea that developing music teachers’ imaginations and capacities to envision the future may be of value in attending to such challenges. The project emerged following the 2010 introduction of music as a separate subject in the Nepali National Curriculum, and the subsequent collaboration initiated by representatives of the Nepal Music Center with representatives of the Sibelius Academy in order to develop music teacher education. The project directs the research interest to the perspectives of practitioners involved in music education in Kathmandu Valley schools, with particular attention to musician-teachers co-constructing visions. The overarching research question guiding the project was: How can musician-teachers’ co-constructing of visions contribute knowledge about the development of context-specific music teacher education in a situation of fast-paced social change and globalization? Three research sub-questions were constructed to address this overarching question: 1) What contextual issues frame practitioners’ envisioning of music education practices in Kathmandu Valley schools? 2) How might the process of co-constructing visions with musician-teachers in the Kathmandu Valley contribute to music teacher education in Nepal and beyond? and 3) How might the process of co-constructing visions with musician-teachers in the Kathmandu Valley contribute to understandings of cross-cultural music education research? The theoretical framework extends educational researcher Karen Hammerness’ concept of teachers’ visions through socio-cultural anthropologist Arjun Appadurai’s theories of the imagination and the social and cultural capacity to aspire, also drawing on John Dewey’s theorisation of the continuum of ends-means. The methodology applies Appreciative Inquiry (AI) critically and reflexively, with ongoing consideration of issues of power, ethnocentrism and coloniality. The project took place in three stages from 2014 to 2019, and the empirical material was generated through observations in schools, interviews with school administrators and musician-teachers, and a series of seventeen workshops for musician-teachers guided by the Appreciative Inquiry 4D model of Discover, Dream, Design and Destiny. Beyond solely supporting the research project, the workshops were designed to facilitate collaborative professional learning. Over 50 musician-teachers in Nepal participated the project. The results are reported in five international peer-reviewed articles that include: an examination and reflexive interpretation of the school-specific song practice in Kathmandu Valley private schools and the tensions that arise between vision and context through the case of assessment; a reflection on facilitating the process of co-constructing visions for music education in Nepal with musician-teachers in the Kathmandu Valley; an exploration of how the politics of legitimation intersect with music education and schooling in such a diverse context; and a problematization of the notion of shared visions for music education. These publications are summarised in the synthesizing text with particular attention to how they contribute to answering the research sub-questions. They are presented in their entirety as appendices. The discussion offers a further layer of interpretation moving beyond the Nepali context. It argues that music education is not neutral, but entangled with various historical, political, economic and socio-cultural complexities. Moreover, it raises questions about how to develop music teacher professionalism in contexts lacking music teacher education, and emphasizes the need for music teachers to be able to ethically navigate past, present and future musical practices in changing societies. The discussion also highlights four interconnected capacities of importance when developing pre- and in-service music teacher education: envisioning, reflecting, inquiring, and learning collaboratively. In addition, four methodological and ethical complexities related to cross-cultural research are presented: the need to balance appreciative and critical approaches; to reflect on the ethics of inquiry as intervention; to navigate aspirations and obstacles to collaboration; and to reflect on being and becoming as a researcher.
  • Rusi-Pyykönen, Mari (2020)
    Acta Scenica
    Osallistava teatteri alkoi levitä Suomeen 1960–70-lukujen vaihteessa. Tällöin osallistavia käytäntöjä luonnehti yhteisöllisyys ja yhteiskunnallisesti aktivistinen asennoituminen. Onko tämä historiallinen perspektiivi tullut toimintakentässä läpinäkymättömäksi? Väitöstutkimuksessaan Mari Rusi-Pyykönen pyrkii kirkastamaan osallistavan teatterin käytäntöjen historiallista muotoutumista nykytilanteen vakiintuneiden toimintamuotojen näkökulmasta. Keskeisen osan väitöstutkimusta muodostaa Käsillä-esineprojekti. Esinelähtöisellä käsillä tekemisen metodilla Rusi-Pyykönen hakee materiaalista ilmaisua tutkimustehtävään liittyville ajatuksille tutkimusprosessin ymmärtämiseksi ja ohjaamiseksi. Metodin ja monilajisen tutkimusmateriaalin kautta rakentuu tutkimuksen tuloksena eettis-poliittinen sommitelma. Se tarjoaa uudenlaisen tarkastelunäkökulman osallistavaan teatteriin sekä uudenlaista otetta työtapoihin. Tutkimuksen tarkoitus on omalta osaltaan tukea näkemystä osallistavan teatterin monimuotoisuudesta ja sen asemasta ennalta määrittelemättömästi kehittyvien käytäntöjen heterogeenisena toimintakenttänä. Tämän motivoimana Rusi-Pyykösen tutkimus osallistuu moniääniseen, eettis-poliittiseen keskusteluun osallistavan teatterin toiminnan suuntaviivoista. Suomesta tämä kriittinen keskustelu on puuttunut ja puuttuu edelleen.
  • Teatterikorkeakoulu / Teaterhögskolan / Theatre Academy Helsinki; Nauha, Tero; Arlander, Annette; Järvinen, Hanna; Porkola, Pilvi (2020)
    Performanssifilosofiaa: esitysten, esiintymisten ja performanssien filosofiasta performanssiajatteluun on ensimmäinen suomenkielinen teos uudelta performanssifilosofian alalta. Performanssifilosofia kysyy, kuinka esitys ajattelee, kuinka esitys, esiintyminen tai performanssi ovat ajattelua ja toimintaa, eivätkä ainoastaan filosofisten kysymysten kuvittamista. Se on siten tutkimusalue ja taiteellinen toimintakenttä, joka tuo yhteen taiteilijoita, tutkijoita ja filosofeja, ja kritisoi taiteen alisteista suhdetta filosofian suhteen. Performanssifilosofia on kehittynyt 2000-luvulla omaksi taiteellisen tutkimuksen alaksi, erottautuen esitystutkimuksesta ja teatterintutkimuksesta. Tämä kehitys on tapahtunut samanaikaisesti uusien posthumanististen avausten kuten uusmaterialistisen ja dekolonialistisen kriittisen ajattelun kanssa. Kirja avaa näitä ajattelun, vallankäytön sekä inhimillisen ja ei-inhimillisen välisiä kehiä, kuten materian ja merkityksen yhteen kietoutumia. Esitykseen oleellisesti kietoutunut näyttämö ja sen ymmärrys voidaan nähdä perustavanlaatuisesti inhimillisenä tai esittäminen voidaan toisaalta käsittää epätavanomaisen ajattelun laajennettuna muotona. Tämä kokoelma sisältää yhtäältä artikkeleita performanssifilosofian luonteesta ja toisaalta artikkeleita, joissa esitetty ajattelu rinnastuu performanssifilosofian kysymyksiin kielen ja esittämisen suhteista sekä ajattelijan positiosta. Kokonaisuus ei pyri määrittelemään performanssifilosofian kenttää vaan tarjoaa ehdotuksia performanssiajattelulle. Teoksen artikkeleja yhdistävät kysymykset ajattelusta, performanssiajattelusta ja esityksellä ajattelusta. Siten se tarjoaa uusia avauksia myös esityksellisyyden merkityksestä ajattelulle ja esityksen ajattelulle. Kokoelma tuo esiin monen kaltaisia ajatteluja, jotka voidaan nähdä esittämisinä ja performansseina.

View more