Partner sub-repositories

Recent Submissions

  • Aroviita, Jukka; Ilmonen, Jari; Rajakallio, Maria; Sutela, Tapio; Mykrä, Heikki; Martinmäki-Aulaskari, Kati; Karttunen, Krister; Kuoppala, Minna; Leinonen, Antti; Jyväsjärvi, Jussi; Ulvi, Teemu; Vehanen, Teppo; Virtanen, Risto (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 25/2021
    Pienet virtavedet (purot ja pienet joet) ovat tärkeä osa luonnon vesitaloutta ja monimuotoisuutta. Suomessa on kuitenkin jäljellä vain vähän luonnontilaisia pieniä virtavesiä. Niiden tilaa ovat heikentäneet laaja-alainen maa- ja metsätalouden maankuivatus, uomien perkaukset, näistä toimista aiheutuva kiintoaine- ja ravinnekuormitus sekä erilaiset vesirakenteet ja metsien hakkuut. Jäljellä olevien luonnontilaisten pienten virtavesien turvaamiseen ja heikentyneiden vesien tilan parantamiseen tarvitaan systemaattisia lähestymistapoja ja tilan arvioinnin menetelmiä. Vesienhoidon tehostamiseksi latvavesistöjen tila-arviot tulisi kytkeä kiinteämmin vesistöjen tilaluokitteluun sekä kunnostusten suunnitteluun ja niiden alueelliseen priorisointiin. Tässä työssä kehitettiin valtakunnallisesti yhdenmukaisia menetelmiä pienten virtavesien elinympäristöjen laadun ja ekologisen tilan heikkenemisen arviointiin. Työtä varten koottiin yli 1600 kohteen maastotutkimusten aineistot koko Suomen alueelta. Aineistot koostuivat Iijoen alueen purohabitaattien luonnontilan muuttuneisuuden inventoinneista ja valtakunnallisista pohjaeläinaineistoista, sammalkartoituksista ja sähkökoekalastuksista. Tilastomenetelmien ja paikkatiedon avulla kehitettiin empiirisiä malleja pienten virtavesien tilan arviointia ja mallintamista varten. Arviointimenetelmien kehitystyö oli lupaavaa. Pohjaeläinten lajistolle kehitetty vertailuolojen mallinnus toimi hyvin ja sen avulla voitiin arvioida näytepaikkojen lajiston muuttuneisuutta luonnontilasta. Purojen sammalilla ei löytynyt vahvasti lajistoa ennustavia tekijöitä, mutta niiden lajimäärä oli alhaisempi puroissa, joiden valuma-alueella oli paljon maankäyttöä. Kaloja esiintyi pienimmissä puroissa hyvin vähän, mutta suuremmissa puroissa vesienhoidossa käytetyn indeksin sovellus vaikutti toimivalta. Iijoen alueen puroinventointien aineistojen avulla jatkokehitettiin PienvesiGIS-tilastomallia, jolla voidaan paikkatiedon avulla tuottaa ennusteita purohabitaatin luonnontilan muuttuneisuudesta. Keskeisimmäksi pienten virtavesien sekä habitaattien, että lajiston tilaa heikentäväksi tekijäksi nousi metsäojitus. Inventoidun purohabitaatin muuttuneisuutta selittävänä tekijänä ojitettujen turvemaiden osuus puron valuma-alueen turvemaista oli tärkein. Vastaavasti pohjaeläinlajisto oli usein kärsinyt erityisesti ojitettujen metsätalousalueiden pienissä virtavesissä, missä kiintoainekuormitukselle herkät lajit olivat taantuneet. Myös taimenella oli merkkejä taantumisesta ojitusalueiden puroissa. Ojituksista aiheutuva ravinne- että kiintoainekuormitus ja uomien pohjarakenteen yksipuolistuminen lienee pääsyy pienten virtavesien luonnontilaisen eliöstön taantumiselle ja paikalliselle häviämiselle. Työ on osa Euroopan unionin rahoittamaa Freshabit LIFE IP-hanketta. Pidemmän aikavälin tavoitteena on kehittää valtakunnallisesti sovellettavissa oleva arviointijärjestelmä, jonka avulla voidaan tuottaa tietoa pienten virtavesien elinympäristöjen ja eliöstön muuttuneisuudesta. Kehitystyö jatkuu parhaillaan ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelman rahoittamassa PUROHELMI-hankkeessa.
  • Turkia, Heidi (Kela, 2021)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia
    Tutkimuksessa tarkastellaan Kelan ja Eksoten (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin) yhteistyön ja asiakasohjauksen kehittämistä sosiaalityön kehittämishankkeessa ajalla 1.1.2017–31.7.2019. Tavoitteena oli luoda uutta tietoa Kelan ja kuntien väliseen yhteistyöhön vaikuttavista asioista. Lisäksi tutkittiin, millaisilla yhteistyömalleilla voidaan tukea Kelan ja kuntien välistä yhteistyötä ja asiakasohjausta etenkin heikoimmassa asemassa olevien asiakkaiden osalta. Hankkeen ajaksi Etelä-Karjalaan perustettiin työryhmä, johon osallistui 21 työntekijää Kelan asiakkuuspalveluista ja etuuspalveluista, Eksoten aikuissosiaalityöstä ja maahanmuuttopalveluista sekä Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta Socomista. Aineistona olivat hankkeessa toteutetut muistiot, dokumentit, kyselylomaketutkimukset (alkukysely n = 37 ja seurantakysely n = 29), ryhmähaastattelu (osallistujia 8), yksilöhaastattelu, loppukysely työryhmälle (n = 9) ja tutkimuspäiväkirja. Teoreettinen viitekehys muodostui professioista, monialaisesta yhteistyöstä, asiakasohjauksesta ja sosiaalisista oikeuksista. Alkukyselyssä ja työryhmän keskusteluissa selvitettiin, millaisia haasteita yhteistyössä ja asiakasohjauksessa oli. Näiden pohjalta suunnitelluista malleista toimiviksi osoittautuivat tutustuminen toisten työhön, infot aikuissosiaalityöstä ja maahanmuuttopalveluista Kelan työntekijöille, jalkautuminen, Kela-infot maahanmuuttajille ja asiakkuusvastaavapalvelu. Monialaista yhteistyötä ja asiakasohjausta kehittämällä lisätään toisten työn tuntemista ja arvostusta toisia työntekijöitä kohtaan. Tärkeä tavoite on varmistaa, että sosiaalipalveluita tarvitsevat asiakkaat tunnistetaan ja ohjataan sosiaalipalveluiden piiriin. Kohdennetulla palvelulla voidaan tukea erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden tilanteen kokonaisvaltaista hahmottamista ja ohjausta oikeisiin palveluihin.
  • Jalkanen, Kaisa; Ojala, Mervi; Saarnio, Katja; Koivikko, Riitta; Leivuori, Mirja; Ilmakunnas, Markku (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 27/2021
    Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Ympäristömikrobiologian yksikkö järjesti yhteistyössä Proftest SYKE pätevyyskoetoiminnan kanssa pätevyyskokeen asumisterveystutkimuksia tekeville laboratorioille tammikuussa 2021. Pätevyyskokeeseen osallistui yhteensä 15 laboratoriota. Pätevyyskokeessa oli rakennusmateriaali- ja suspensionäytteet laimennossarjaviljelyyn sekä kasvatusalustanäytteet puhdaskantojen tunnistukseen. Kierroksella myös tulkittiin rakennusmateriaalinäytteiden suoramikroskopointivalokuvia sekä rakennusmateriaalin suoraviljelynäyte. Ensimmäistä kertaa mukana oli rakennusmateriaalinäytteitä mikrobikasvuston osoittamiseen qPCR-menetelmällä. Laimennossarjaviljelytulokset arvioitiin z-arvoilla ja hyväksyttäviä tuloksia oli 95 %, kun vertailuarvosta sallittiin 5–20 %:n poikkeama. qPCR-tulokset arvioitiin D%-arvoilla. Tunnistuskantanäytteistä kaikki osallistujat saivat hyväksytyn tuloksen tunnistamalla vähintään 2/3 kannasta vaaditulle tunnistustasolle. Kiitos pätevyyskokeen osallistujille!
  • Leivuori, Mirja; Tyrväinen, Sami; Sarkkinen, Mika; Koivikko, Riitta; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 26 / 2021
    Proftest SYKE carried out the proficiency test (PT) for analysis of chlorine, KMnO4, NO3, pH, turbidity, and urea in swimming pool waters in January-February 2021. In total, there were 26 participants in the PT. Either the calculated concentration or the robust mean, the mean or the median of the reported results was used as the assigned values for the measurands. The overall performance of the participants was evaluated by using z scores and 89 % of the results were satisfactory when deviation of 0.2 pH units for pH values and 10–25 % for the other measurands was accepted from the assigned value. The urea results measured with the Koroleff’s method were evaluated by using En scores and 83 % of the results were satisfactory. Warm thanks to all participants in this proficiency test!
  • Dahlbo, Helena; Vähä, Emmi; Turunen, Topi; Forsius, Kaj; Jouttijärvi, Timo; Järvinen, Eija; Månsson, Annika; Kalisz, Mariusz; Leuthold, Sandra; Kupits, Karl (Finnish Environment Institute, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 24/2021
    The main instrument at the EU level to control industrial releases is the Industrial Emissions Directive (IED), particularly through the publication of BAT reference documents (BREFs) for industrial sectors, which include a BAT conclusions chapter setting a reference for permit conditions throughout the EU for IED installations. The EU action plan for the Circular Economy states that Circular Economy in industry will be promoted through the BREF documents, but so far this aspect is not reflected in concrete requirements in BREFs. The aim of this study is to provide input on how circular economy issues can be addressed in the BREFs in accordance with this new EU policy in order to facilitate recycling, reuse and improve the uptake of secondary raw materials. A general finding is that CE objectives cannot be reached by amending single regulatory frameworks and, instead, a systematic review of the whole regulatory system is required. IED and BREFs can promote CE objectives only to a limited extent, but, however, more can be done by making better use of the existing mechanisms in a systematic way. Many BREFs already include BATs on waste recovery and treatment, but requirements promoting non-toxic cycles should be more concrete than at present. For example, cross-contamination of waste materials should be prevented through requirements on source separation in BREFs. More emphasis could also be put on the practical implementation of waste hierarchy, which is the leading principle in supporting efficient material cycles. The traditional scope of IED and BREFs covers a single industrial installation from gate to gate, whereas the promotion of CE requires life cycle thinking and better connections to upstream and downstream processes. HAZBREF-project recommends introducing a BAT for chemical inventory in sectoral BREFs to support information on the chemical content of the products throughout the whole supply chain. Product requirements may limit the use of secondary raw materials and quantitative BATs (BAT-AEPLs) in BREF documents are rarely feasible, but increased information on possibilities to use secondary raw materials would support the recovery of waste and prevent waste generation.
  • Paavonen, Anna-Marie; Seppänen-Järvelä, Riitta (Kela, 2021)
    Työpapereita
    Kelan ammatillisen kuntoutuksen koulutuskokeilu on suunnattu henkilöille, joilla on jonkin sairauden tai vamman vuoksia erityisiä vaikeuksia koulutusalan valinnassa. Koulutuskokeilun erityinen kohderyhmä on koulutustaan suunnittelevat nuoret. Koulutuskokeilu on enintään 10 päivää kestävä palvelu, jonka aikana asiakas voi saada käsityksen koulutusalan vaatimuksista ja siitä sopisiko koulutusala hänelle. Koulutuskokeilu voidaan toteuttaa ammattioppilaitoksissa tai ammatillisissa erityisoppilaitoksissa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten koulutuskokeilu on tähän mennessä toteutunut oppilaitoksissa, millainen sen kohderyhmä on ollut ja millaisia ovat olleet sen koetut hyödyt ja vaikutukset. Lisäksi tutkimuksessa kartoitettiin, millaiset tekijät ovat estäneet ja edistäneet asiakkaiden koulutuskokeiluun hakeutumista. Palveluun hakeutumista estäneitä ja edistäneitä tekijöitä kartoitettiin käyttäytymisen muutosinterventioiden suunnitteluun ja arviointiin kehitetyn COM-B-mallin avulla. Tutkimuksen ote oli monimenetelmällinen. Tutkimuksen aineistot koostuivat kyselystä, haastatteluista, lausuntoasiakirjoista ja Kelan rekisteristä poimituista tiedoista koulutuskokeilun asiakkaista. Tiedontuottajia tutkimuksessa olivat koulutuskokeilua toteuttaneiden oppilaitosten edustajat ja koulutuskokeilun asiakkaat. Oppilaitosten edustajille suunnattuun kyselyyn vastasi yhdeksän henkilöä. Tutkimukseen haastateltiin viittä oppilaitosten edustajaa ja kahta asiakasta. Tutkimuksessa analysoitiin kahta lausuntoasiakirjaa. Koulutuskokeilun asiakkaiden tuen tarpeet ovat liittyneet useimmiten mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöihin. Iältään asiakkaat ovat useimmiten olleet 14‒17-vuotiaita. Koulutuskokeilun tavoite on ollut arvioida asiakkaan valmiuksia suoriutua koulutusalan opinnoista ja koulutusta vastaavista työtehtävistä. Lisäksi tavoite on ollut suunnitella asiakkaalle soveltuvaa koulutuspolkua perusopetuksen jälkeen. Koulutuskokeilun avulla on arvioitu myös koulutukseen hakeutumisen oikea-aikaisuutta asiakkaille, joiden opinnot ovat keskeytyneet mielenterveyden ongelmien vuoksi. Koulutuskokeilun aikana asiakkaat osallistuvat useimmiten koulutusalaan liittyvien opinto- tai työtehtävien tekemiseen osana muuta opiskelijaryhmää. Koulutusalan soveltuvuutta asiakkaalle on arvioitu pääasiassa havainnoimalla asiakasta koulutusalaan liittyviä opinto- tai työtehtäviä tehdessä. Asiakasta on myös haastateltu tai hänelle on teetetty erilaisia opiskeluvalmiuksia kartoittavia testejä. Useimmiten asiakkaat ovat ohjautuneet koulutuskokeiluun peruskouluista tai toisista ammatillisista oppilaitoksista tai ohjaavina tahoina ovat olleet nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset, kuten NUOTTI-valmentajat. Koulutuskokeilun vahvuudeksi arvioitiin sen keveys palveluna ja joustavat toteuttamismahdollisuudet oppilaitoksessa. Koulutuskokeilun mahdollisuudesta ei ole kuitenkaan riittävästi tietoa peruskouluissa ja kuntoutukseen ohjaavilla ammattilaisilla. Oppilaitoksille tulisi myös välittää nykyistä enemmän tietoa asiakkaista ennen kokeilujaksojen toteuttamista. Koulutuskokeilujen toteutumisen yhdenmukaistaminen oppilaitoksissa edellyttäisi tarkempia suuntaviivoja palvelun toteuttamiselle.
  • Ouattara, Issouf; Hyyti, Heikki; Visala, Arto (Elsevier, 2020)
    IFAC-PapersOnLine, Proceedings of the 21th IFAC World Congress, Berlin, Germany, 12-17 July 2020
    We propose a novel method to locate spruces in a young stand with a low cost unmanned aerial vehicle. The method has three stages: 1) the forest area is mapped and a digital surface model and terrain models are generated, 2) the locations of trees are found from a canopy height model using local maximum and watershed algorithms, and 3) these locations are used in a convolution neural network architecture to detect young spruces. Our result for detecting young spruce trees among other vegetation using only color images from a single RGB camera were promising. The proposed method is able to achieve a detection accuracy of more than 91%. As low cost unmanned aerial vehicles with color cameras are versatile today, the proposed work is enabling low cost forest inventory for automating forest management.
  • Sandru, Andrei; Hyyti, Heikki; Visala, Arto; Kujala, Pentti (Elsevier, 2020)
    IFAC-PapersOnLine, Proceedings of the 21th IFAC World Congress, Berlin, Germany, 12-17 July 2020
    A sensor instrumentation and an automated process are proposed for sea-ice field analysis using ship mounted machine vision cameras with the help of inertial and satellite positioning sensors. The proposed process enables automated acquisition of sea-ice concentration, floes size and distribution. The process contains pre-processing steps such as sensor calibration, distortion removal, orthorectification of image data, and data extraction steps such as sea-ice floe clustering, detection, and analysis. In addition, we improve the state of the art of floe clustering and detection, by using an enhanced version of the k-means algorithm and the blue colour channel for increased contrast in ice detection. Comparing to manual visual observations, the proposed method gives significantly more detailed and frequent data about the size and distribution of individual floes. Through our initial experiments in pack ice conditions, the proposed system has proved to be able to segment most of the individual floes and estimate their size and area.
  • Lehtomäki, Heli; Karvosenoja, Niko; Paunu, Ville-Veikko; Korhonen, Antti; Hänninen, Otto; Tuomisto, Jouni; Karppinen, Ari; Kukkonen, Jaakko; Tainio, Marko (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 16/2021
    Liikenteellä on sekä positiivisia että negatiivia terveysvaikutuksia. Tässä työssä arvoimme liikenteen aiheuttamat terveysvaikutukset Suomessa ottaen huomioon ilman pienhiukkasaltistuksen, melualtistuksen ja liikenneonnettomuuksien aiheuttamat terveyshaitat sekä aktiivisen liikkumisen (kävelyn ja pyöräilyn) terveyshyödyt. Terveysvaikutusten arviointi tehtiin käyttäen tautitaakkamenetelmiä. Liikenteen terveyshaitat olivat 16 200 DALYa (Disability Adjusted Life Years; yksi DALY kuvaa yhtä sairauden tai onnettomuuden vuoksi menetettyä haittapainotettua vuotta) vuonna 2015. Liikenneonnettomuudet aiheuttivat suurimman osan (60 %) liikenteen terveyshaitoista. Pienhiukkasten osuus terveyshaitoista oli 20 % ja liikennemelun 19 %. Pienhiukkasten osalta tarkasteltiin vain kotimaisia primäärisiä pienhiukkaspäästöjä, eli suoraan päästölähteestä peräisin olevia hiukkasia. Aktiivisen liikkumisen terveyshyödyt olivat lähes kaksinkertaiset liikenteen terveyshaittoihin verrattuna (-31 400 DALY). Kaupunkitasolla tarkasteltaessa onnettomuuksien rooli oli selvästi pienempi kuin kansallisella tasolla ja vastaavasti melun suhteellinen merkitys kasvoi. Melun tautitaakka-arvio perustui kymmenen suuren kaupungin ympäristömeludirektiivin (2002/49/EY) mukaisesti raportoimiin melualtistuksiin. Koko maan osalta melun tautitaakkaa ei pystytty arvioimaan kattavasti, koska direktiiviin mukaisia altistustietoja oli saatavilla vain näille kymmenelle kaupungille. Melun altistusarvioinnin kattavuuden lisäksi tunnistimme myös muita jatkotutkimustarpeita muun muassa liittyen puuttuviin riskitekijöihin (typpidioksidi NO2, kaasumaisista päästöistä muodostuvat sekundaariset pienhiukkaset) ja sairastavuuden parempaan huomiointiin, erityisesti liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneiden tautitaakan arvioiminen. Lisäksi arviossa ei tarkasteltu vesiliikennettä eikä lentoliikennettä muuten kuin lentokonemelun osalta. Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen ilmasto- ja terveysvaikutuksia ei tässä myöskään tarkasteltu. Tulosten perusteella voidaan arvioida, että aktiivista liikkumista lisäämällä ja moottoriliikennettä vähentämällä saavutettaisiin suuria terveyshyötyjä niin koko maan tasolla kuin myös yksittäisissä kaupungeissa.
  • Bilker-Koivula, Mirjam (Unigrafia Oy, 2021)
    FGI Publications
    Positioning using Global Navigation Satellite Systems (GNSS) is widely used nowadays and it is getting more and more accurate. This requires also better geoid models for the transformation between heights measured with GNSS and heights in the national height system. In Finland heights are continuously changing due to the Fennoscandian postglacial rebound. Land uplift models are developed for the Fennoscandian land uplift area, not only for the vertical velocities, but also for the gravity change related to postglacial rebound. In this dissertation geoid studies were carried out in search of the geoid model that is most suitable for the conversion of GNSS heights in the EUREF-FIN coordinate system to heights in the Finnish height system N2000 on land as well as on sea. In order to determine the relationship between gravity change rates and vertical velocities, time series of absolute gravity measurements were analysed. Methods were tested for fitting a geoid model to GNSS-levelling data. The best method for Finland was found to be least-squares collocation in combination with cross-validation. The result was the height conversion surface FIN2005N00, the official model for Finland. Then, high-resolution global gravity field models were tested in geoid modelling for Finland. The resulting geoid models were better than the earlier geoid models for Finland. After correcting for an offset and tilt, the differences with other models disappeared. Also, a method was developed to validate geoid models at sea using GNSS measurements collected on a vessel. The method was successful and key elements were identified for the process of reducing the GNSS observations from the height of observation down to the geoid surface. Possible offsets between different types of absolute gravimeters were investigated by looking at the results of international comparisons, bi-lateral comparisons and of trend calculations. The trend calculations revealed significant offsets of 31.4 ± 10.9 μGal, 32.6 ± 7.4 μGal and 6.8 ± 0.8 μGal for the IMGC, GABL and JILAg-5 instruments. The time series of absolute gravity measurements at 12 stations in Finland were analysed. At seven stations reliable trends could be determined. Ratios between -0.206 ± 0.017 and -0.227 ± 0.024 μGal/mm and axis intercept values between 0.248 ± 0.089 and 0.335 ± 0.136 μGal/yr were found for the relationship between gravity change rates and vertical velocities. These values are larger than expected based on results of others. The knowledge obtained in the geoid studies will be of benefit in the determination of the next generation geoid models and height conversion surfaces for Finland. Before clear conclusions can be drawn from the absolute gravity results, more studies related to glacial isostatic adjustment, and longer high-quality time series from more stations in Finland, as well as the whole of the uplift area and its boundaries, are needed.
  • Ahlman, Mikaela; Alenius, Pekka; Attila, Jenni; Arnkil, Anna; Arponen, Heidi; Below, Antti; Blankett, Penina; Bäck, Anette; Cederberg, Tony; Forsman, Leena; Heikinheimo, Outi; Heikkinen, Mirja; Hällfors, Heidi; Jokikokko, Erkki; Junttila, Ville; Kangas, Antti; Kankaanpää, Harri; Kauhala, Kaarina; Kauppila, Pirkko; Keskinen, Essi; Koivisto, Pertti; Koponen, Sampsa; Korpinen, Samuli; Kunnasranta, Mervi; Kuosa, Harri; Kurvinen, Lasse; Kämäräinen, Meerit; Laine, Ari; Lappalainen, Antti; Lax, Hans-Göran; Lehtinen, Sirpa; Lehtiniemi, Maiju; Lehtonen, Kari; Lehtonen, Pekka; Lehtoranta, Jouni; Loisa, Olli; Mannio, Jaakko; Mehtonen, Jukka; Mikkola-Roos, Markku; Nygård, Henrik; Olin, Mikko; Paavilainen, Pekka; Pajala, Jukka; Pakarinen, Tapani; Parkkali, Pekka; Pitkänen, Heikki; Puro-Tahvanainen, Annukka; Raateoja, Mika; Riihimäki, Anu; Roiha, Petra; Rusanen, Pekka; Räike, Antti; Saura, Ari; Setälä, Outi; Siimes, Katri; Suikkanen, Sanna; Suomela, Janne; Söderkultalahti, Pirkko; Teppo, Anssi; Tiainen, Joni; Tuomi, Laura; Törrönen, Jouni; Vainio, Jouni; Vartti, Vesa-Pekka; Vähä, Emmi; Zacheus, Outi (Finlands miljöcentral, 2021)
    Finlands miljöcentrals raportter 47sv/2020
    Denna handbok är ett bakgrundsdokument till övervakningsprogrammet i Finlands havsförvaltningsplan och omfattar hela beskrivningen av programmet. Den uppdaterar övervakningsprogrammet 2014-2020 och tillämpar från juli 2020 till juli 2026. Övervakningsprogrammet är en del av havsvårdsplaneringen, som ingår i verkställandet av lagen om vattenvårds- och havsvårdsförvaltningen (272/2011) och statsrådets förordning om havsvårdsförvaltningen (980/2011). Med lagen och förordningen genomförs EU:s ramdirektiv om en marin strategi nationellt (Europaparlamentets och rådets direktiv 2008/56/EG om upprättande av en ram för gemenskapens åtgärder på havsmiljöpolitikens område, nedan MSD). I Finland kallas marina strategi för havsförvaltningsplan. Finlands övervakningsprogram består av 13 programhelheter med totalt 44 delprogram. Fyra nya delprogram lades till det uppdaterade övervakningsprogrammet, och flera delprogram reviderades antingen på grund av ändrade krav, mer avancerade metoder eller en förändrad operativmiljö. Nya krav under den andra havsförvaltningsperioden är uppdateringarna i bilaga 3 till ramdirektivet om en marin strategi (EU/2017/845) samt Europeiska kommissionens beslut EU/2017/848 om fastställande av kriterier och metodstandarder för god miljöstatus i marina vatten, specifikationer och standardiserade metoder för övervakning och bedömning. Övervakningshandboken består av tre delar: del I presenterar bakgrunden till övervakningsprogrammet, del II presenterar själva programmet och del III innehåller utvecklingsbehov, kostnader, övervakningens tillräcklighet och slutsatser. I enlighet med ekosystemansatsen omfattar övervakningsprogrammet olika variabler som dels beskriver vattnets egenskaper och kvalitet, dels ekosystemets delar och deras status samt mänsklig belastning på dessa. Handbokens presentationer av delprogrammen beskriver havsmiljöns egenskaper eller belastningar, övervakningsfrekvens, indikatorer för vilka övervakningsdata används, hantering av insamlade data och kopplingar till kvalitativa deskriptorer och kriterier för god miljöstatus enligt MSD.
  • Jylhä, Henna; Pyy, Outi; Reinikainen, Jussi; Sorvari, Jaana; Tuomainen, Jouko; Lappalainen, Jorma; Mikkonen, Jutta; Rouvinen, Esa (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 10/2021
    Ympäristöhallinnossa seurataan pilaantuneiden maa-alueiden (PIMA) riskinhallintakäytäntöjä ja ohjauskeinojen toimivuutta viranomaisten tekemistä hallintopäätöksistä. Suurin osa hallintopäätöksistä tehdään perustuen niin sanottuun PIMA-ilmoitusmenettelyyn. Viimeisimpien selvitysten perusteella päätökset eivät kata kaikkia riskinhallintatoimia. Tässä raportissa tarkastellaan pilaantuneiden maa-alueiden hallintomenettelyjä erityisesti niissä tilanteissa, joissa ei tehdä hallinnollista päätöstä. Raporttiin koottiin kahden hankkeen (SILPPU ja SEPA) tulokset. Näissä hankkeissa kerättiin lainsäädännön uudistustyötä varten tietoa nykyisistä hallintomenettelyistä ja niiden kehitystarpeesta. Tiedonkeruu toteutettiin tekemällä haastatteluja ja kaksi Webropol-kyselyä. Kohderyhmänä olivat lähinnä pilaantuneen maaperän puhdistuspäätöksiä (PIMA-päätös) tekevät ELY-keskusten sekä Helsingin ja Turun ympäristöviranomaiset. Lisäksi haastateltiin muutamaa ympäristöalan konsulttia. Selvitys osoitti, että merkittävä osa viranomaisten tekemästä valvontatyöstä liittyy PIMA-päätösten ulkopuolelle jääviin riskinhallintatoimiin ja että viranomaisten menettelytavoissa on eroja. Maaperä saatetaan puhdistaa ilman hallintopäätöstä viranomaisen antaman erillisen ohjeistuksen mukaisesti. Toisaalta rakentamisen takia tehtävistä maankaivutöistä saatetaan tehdä hallintopäätöksiä, vaikka tavoitteena ei ole varsinaisesti maaperän puhdistaminen. Päätöksiä ei tehdä myöskään silloin, kun viranomaiselle toimitetussa riskinarviossa todetaan, ettei alueella ole maaperän kohonneista haitta-ainepitoisuuksista huolimatta puhdistustarvetta. Selvityksen perusteella ehdotetaan ilmoitusmenettelyn laajentamista siten, että se kattaisi laajemmin ennakko- ja jälkivalvonnan erilaiset tilanteet. Ilmoitusmenettelystä vastaisivat nykyiset PIMA-viranomaiset (ELY-keskukset ja Helsingin ja Turun kaupungit). Ilmoitusmenettelyä sovellettaisiin puhdistustarpeen arvioinnin lisäksi rakentamisen yhteydessä syntyneiden muiden kuin puhtaiden maa-ainesten kaivamiseen, välivarastointiin tai hyödyntämiseen siten, että se räätälöitäisiin kutakin tarkoitusta varten sopivaksi uudistuvaa MATTI-tietojärjestelmää hyödyntäen. Ilmoitusmenettelyn uudistamisen myötä toiminnanharjoittajia kohdeltaisiin nykyistä yhdenvertaisemmin. Tätä edesauttaisi myös samassa yhteydessä toteutettava viranomaisten menettelytapojen yhdenmukaistaminen. Lisäksi uudistus laajentaisi viranomaisten mahdollisuuksia periä lupa- ja valvontamaksuja.
  • Myllymaa, Tuuli; Pitkänen, Kati; Savolahti, Hanna; Dahlbo, Helena; Judl, Jáchym; Neuvonen, Jouni; Ahponen, Hannele; Lepistö, Katja; Savolainen, Hannu; Ukkonen, Aino; Rehunen, Antti; Nurmio, Kimmo; Karhinen, Santtu; Alhola, Katriina; Kautto, Petrus; Salmenperä, Hanna; Haavisto, Teija; Holma, Anne; Mönkkönen, Ida; Antikainen, Riina; Kaminen, Kaarina; Turunen, Sara; Alt, Sami; Sederholm, Camilla; Karppinen, Tiina K. M. (Finnish Environment Institute, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 19/2021
    A Europe-wide circular economy policy was launched in 2014 when the European Commission published the first strategic policy programme for circular economy. It was compiled to provide very comprehensive impacts and dimensions of sustainable development: sustainable growth and a climate neutral, resource efficient and competitive economy. The targets of a circular economy are that the value of products, materials and resources is maintained in the economy for as long as possible, economic growth is decoupled from resource use, generation of waste and environmental loads are minimised, and pressure on the Earth’s resources and biodiversity is minimised. The European Union is supporting the sustainability transition with research and development funding. In Finland, Circwaste – Towards Circular Economy is one of the biggest development projects accelerating the transition to a circular economy. During the period 2016–2020, the project has produced monitoring data on the development of circular economy and the sustainability of waste management, highlighted the circular economy concept, promoted stakeholder collaboration, supported strategic national processes, strengthened know-how and mainstreamed and concretised circular economy thinking. This interim report presents all the relevant results so far. It is crucial that data is produced from different angles on implementing the circular economy. More information is needed both to support decision making and on connections between and reflections on different factors. The key figures for Finland show quite clear coupling of the use of natural resources, waste amounts and economic growth. The circular material use rate is ca. 7%, which can be considered quite modest. Quantitative national targets for decreasing the use of natural resources are needed. Instead of country comparisons, the focus should be on trends in order to learn from the past and to identify the policy instruments needed to achieve the level aspired to. One of the key findings is the need for regional indicators and data for decisionmaking. The work done within Circwaste is the first effort towards a systematic monitoring scheme for monitoring circular economy regionally. The study showed that the production of regional waste data is challenging, that the estimated recycling rates have not increased adequately to reach the EU targets and that there could therefore be a need for municipallevel recycling targets. The transition to a circular economy also causes fundamental social changes in society. In the project, new indicators were developed for measuring social impacts: circular economy employment, education and employment for vulnerable groups, publicly shared resources, accessibility of recycling services and sustainable vehicle fuels. The first baseline data show advances towards the circular economy: the accessibility of waste management services has improved, the Finnish educational system has been able to respond quickly to the need for circular economy education, circular economy activities have potential for the employment of vulnerable groups and economic activities related to recycling, repair and reuse have grown. The regions and municipalities emerge as key actors in facilitating a socially just transition towards a circular economy. The study on innovative material processing technologies gathered data on technologies for elemental recycling, especially for plastic waste but also for making new fibres from textiles waste. Financial issues are key to the survival of these technologies and there is a need for governmental financial support. Public procurers can be considered key players in the circular economy, creating demand for more sustainable products and services. Implementing circular economy in municipalities requires commitment, financial planning, interaction with regional actors and inclusion of circular economy in financial rules. The construction sector is a major consumer of natural resources, but the municipalities can make construction more sustainable through public procurements and planning. As buyers, they can require the use of recycled raw materials and soils in construction projects. Obligations for ecological compensation and goals of no net loss of biodiversity would decrease the pressure on natural resources. To support municipalities in their work, a national organisation for providing municipal auditing, development, education and business support services could be established. Employing circular economy experts in each municipality to work as crossadministrative coordinators could enhance the transition. The project has created a lot of political, theoretical and practical content on the concept and field of circular economy. The next steps are to further develop and widen, as well as deepen, the results and to provide national support in searching for answers and solutions for decreasing the use of natural resources, achieving the MSW recycling targets and creating a more sustainable society.
  • Horn, Susanna; Salo, Hanna; Nissinen, Ari (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 17/2021
    Ekosuunnittelu eli ekodesign on suunnittelu- ja johtamismenetelmä, joka sisällyttää ympäristöasiat osaksi tuotekehitystä. Sen avulla voidaan ennakoivasti vähentää, välttää tai poistaa haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka ilmenevät elinkaaren eri vaiheissa: raaka-aineiden hankinnassa, tuotteen valmistuksen aikana, kuljetuksissa, tuotteen käytön aikana tai sen käytöstä poistossa. On laskettu, että tuotesuunnittelulla vaikutetaan jopa 80 prosenttiin tuotteen koko elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista. Ympäristövaikutuksia pystytään suunnittelupäätöksin pienentämään mm. vähentämällä raaka-aineiden kulutusta, pidentämällä elinkaaria, käyttämällä vähemmän haitallisia materiaaleja ja takaamalla tuotteen kierrätettävyys. Jotta ekosuunnittelua saataisiin vauhditettua yrityksissä, on sitä tuotava näkyvämmin esille ja yrityksiä tuettava käytännönläheisesti ekosuunnittelutoimissaan. Valtiolla on vahva ohjausrooli ja mahdollisuus eri toimiensa kautta tukea tätä toimintaa. Euroopan unionissa on ekosuunnittelua ohjaava direktiivi energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista (Direktiivi 2009/125/EC), jota Suomessa toimeenpannaan lailla tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista (19.12.2008/1005). Lisäksi Euroopan komission kiertotalouden toimintasuunnitelma painottaa jatkossa yhä enemmän suunnittelunäkökulmia tuotteiden ympäristövaikutusten pienentämisessä ja kierrätyksen mahdollistamisessa. Tämä vaikuttaa kaikkiin jäsenmaihin, vaikkakin linjausten toimeenpano jäsenmaissa voi erota toisistaan. Eri kokoisia ja eri toimialoilla toimivia yrityksiä on viime vuosikymmeninä rohkaistu toteuttamaan ekosuunnittelua. Ekosuunnittelun ajureita on kartoitettu laajasti ja työkaluja ja menetelmiä on kehitelty ekosuunnittelun tueksi. Lisäksi myös ekosuunnittelun esteitä, siihen liittyvää regulaatiota ja käyttäytymistieteellisiä konsepteja on tutkittu. Siitä huolimatta ekosuunnittelun lisääntyminen yrityksissä on ollut hidasta. Hankkeessa tehtyjen yrityshaastattelujen perusteella on pystytty arvioimaan suomalaisten toimijoiden ajureita, haasteita, ekosuunnittelun toimeenpanoa parantavia ja heikentäviä ohjauskeinoja sekä käytössä olevia työkaluja tai niiden puutetta ja ekosuunnittelun systemaattista toteutustapaa tai sen puutetta. Yleisimmät ajurit ekosuunnittelulle ovat yrityksen omat arvot, asiakkaiden vaatimukset, kilpailukyvyn parantaminen ja lainsäädäntö. Yleisin haaste liittyy siihen, että ekosuunnittelu koetaan yhä marginaaliseksi toiminnaksi, mutta lisäksi haasteita on mm. tiedon ja resurssien suhteen, ja yritykset kokevat myös, ettei ekosuunnittelulle ole kysyntää. Kirjallisuuslähteiden ja haastattelujen perustella on laadittu ekosuunnittelun tiekartta, jonka avulla julkinen sektori pystyy järjestelmällisemmin tukemaan ekosuunnittelua yrityksissä. Tiekarttaa on työstetty myös työpajatyöskentelyn avulla, jossa on haettu mm. julkisen sektorin ja järjestötoimijoiden näkemyksiä. Ekosuunnittelun tiekartta koostuu kahdeksasta eri osa-alueesta, joilla julkinen sektori voi edistää ekosuunnittelun toimeenpanoa yrityksissä. Tiekartan sisällyttämät osa-alueet ovat 1) Direktiivit ja kansallinen lainsäädäntö, 2) Tiedonvälitys, 3) Koulutus, 4) Työkalut, 5) Tutkimusyhteistyö, 6) Yritysten välinen tiedonvaihto, 7) Kuluttajien informointi, ja 8) Julkiset hankinnat. Tiekartassa on näille eri osa-alueille määritelty toimenpiteitä, joiden avulla valtio tukee vastuullista innovaatiokulttuuria, luo avointa toimintaympäristöä, pyrkii radikaalisti pienentämään haitallisia ympäristövaikutuksia tai jopa tuottamaan ympäristöhyötyjä ja tukemaan systeemistä muutosta.
  • Tillman, Päivi; Heino, Pekka; Soppi, Aarni (Kela, 2021)
    Työpapereita
    Terveydenhuollon kalenterivuosittaiset maksukatot aiheuttavat erityisesti pitkäaikaissairaille terveysmenojen keskittymistä alkuvuoteen. Asiakkaiden maksamien kustannusten hillitsemiseksi on usein esitetty muun muassa maksukattojen yhdistämistä. Kela hallinnoi kahta terveydenhuollon kolmesta maksukatosta: sairausvakuutuslain (L 1224/2004) mukaista lääkekustannusten vuotuista omavastuuta (ns. lääkekatto) ja matkakustannusten vuotuista omavastuuta (ns. matkakatto). Saaduista ja haetuista lääke- ja matkakorvauksista kertyy Kelaan yksityiskohtaiset rekisteritiedot. Rekisteriaineisto mahdollistaa erilaisten laskelmien ja simulointien tekemisen. Tässä rekisteriselvityksessä tarkastellaan Kelan rekisteriaineistojen perusteella kolmella erilaisella yhteiskattomallilla erillisten lääke- ja matkakaton yhdistämistä yhteiseksi katoksi ja tämän vaikutuksia vakuutettujen maksamiin omavastuisiin ja sairausvakuutuksen korvausmenoihin. Valtaosalla lääke- ja/tai matkakorvauksia käyttäneistä maksettavaksi jäävä omavastuu ei tarkastelussa olleilla yhteiskattomalleilla muuttuisi. Muutokset olisivat suurimmat iäkkäämmillä, joilla lääke- ja matkakulut ovat muutenkin suurimpia, ja useimmiten omavastuu pienenisi. Omavastuun pieneneminen jakautuisi kuitenkin jonkin verran epätasaisesti, ja matkakaton sisältävää välikattomallia lukuun ottamatta etenkin ne häviäisivät, joilla on nykyisellään täyttynyt vain matkakatto. Yhteiskatosta hyötyisi myös pieni määrä henkilöitä, jotka nykyisellään eivät saavuta kumpaakaan vuosikattoa. Lääke- ja matkakorvausten yhteiskatto noin lääkekaton suuruisena lisäisi sairausvakuutuksen korvausmenoja erillisiin kattoihin verrattuna noin kaksi prosenttia. Maksukattojen yhdistämisen lisäksi tarkastellaan myös toista tapaa, ns. liukuvaa kattoa, jolla voidaan ehkäistä potilaiden maksamien lääke- ja matkakustannusten kasaantumista alkuvuoteen. Liukuvassa katossa, joka on käytössä esimerkiksi Ruotsissa, vuotuiset omavastuut lasketaan ensimmäisen lääkeoston tai matkan päivämäärästä alkaen vuoden pituiselle jaksolle, jolloin kohdentuminen ei ole sidottu kalenterivuoteen tai muuhun etukäteen määriteltyyn ajanjaksoon. Liukuvalla katolla voitaisiin saada alkuvuoteen kertyviä maksuja tasattua, joskin etenkin lääkeostojen arviointi on käyttäytymisvaikutusten arvioinnin puuttuessa haastavaa. Tässä julkaisussa omavastuita tarkastellaan ns. staattisesti, olemassa olevan aineiston perusteella, eikä muutoksilla oleteta olevan vaikutuksia vakuutettujen käyttäytymiseen. On kuitenkin selvää, että esimerkiksi nykytilanteessa hakematta jääviä matkakorvauksia voitaisiin hakea huomattavasti nykyistä enemmän, mikäli ne kerryttäisivät yhteistä vuosikattoa muiden sairaanhoidon kustannusten, kuten esimerkiksi lääkekustannusten kanssa.
  • Unknown author (Vesihallitus, 1985)
    Vesihallituksen monistesarja 336
  • Niura, Martti (Työväenperinne ry, 2021)
  • Lapinlampi, Toivo (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 22/2021
    Vesihuoltolaitosten vuoden 2014 vesihuoltotilastotiedot kerättiin pääosin vuonna 2015 ja loput vuonna 2016. Tilastointi perustui Velvet-tietojärjestelmään kerättyihin vesihuolto-organisaatioiden tietoihin. ELY-keskukset keräsivät tiedot alueensa laitoksilta ja tiedot tallennettiin Velvet-tietojärjestelmään. Tietojen tarkastaminen ja täydentäminen päättyi Suomen ympäristökeskuksessa vuoden 2016 lopussa ja laitoskohtaiset tiedot tulostettiin tätä selvitystä varten Velvet2009-tietokannasta 2.1.2017. Laitoskohtaiset tiedot kerättiin seuraavista aiheista: talousvesiverkoston liittyjämäärä (1 480 laitosta), vedenkäytön jakautuminen (1 272 laitosta), veden ominaiskäyttö (1 368 laitosta), ottamoilta verkostoon pumpattu talousvesi (1 687 ottamoa), investoinnit talousvesijärjestelmiin (518 laitosta), vesijohtojen pituus ja materiaali (1333 laitosta), talousvesimaksut (1 314 laitosta), talousvesijärjestelmien käyttökustannukset (873 laitosta) ja myyty ja ostettu talousvesi (923 laitosta). Vuoden 2014 vesihuoltolaitosten laitoskohtaiset tiedot jätevesistä on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 2014. Viemärilaitokset” -julkaisussa sekä valtakunnalliset yhteenvetotiedot vuosilta 1970-2014 on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 1970–2014” -julkaisussa.
  • Lapinlampi, Toivo (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 23/2021
    Vesihuoltolaitosten vuoden 2014 vesihuoltotilastotiedot kerättiin pääosin vuonna 2015 ja loput vuonna 2016. Tilastointi perustui Velvet-tietojärjestelmään kerättyihin vesihuolto-organisaatioiden tietoihin. ELY-keskukset keräsivät tiedot alueensa laitoksilta ja tiedot tallennettiin Velvet-tietojärjestelmään. Tietojen tarkastaminen ja täydentäminen päättyi Suomen ympäristökeskuksessa vuoden 2016 lopussa ja laitoskohtaiset tiedot tulostettiin tätä selvitystä varten Velvet2009-tietokannasta 2.1.2017. Laitoskohtaiset tiedot kerättiin seuraavista aiheista: jätevesiverkoston liitty-jämäärä (645 laitosta), investoinnit jätevesijärjestelmiin (349 laitosta), jätevesiviemäreiden pituus ja materiaali (714 laitosta), jätevesimaksut (682 laitosta), jätevesijärjestelmien käyttökustannukset (466 laitosta) ja viemäröity jätevesimäärä (470 laitosta). Vuoden 2014 vesihuoltolaitosten laitoskohtaiset tiedot talousvesistä on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 2014. Vesilaitokset” -julkaisussa sekä valtakunnalliset yhteenvetotiedot vuosilta 1970–2014 on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 1970-2014” -julkaisussa.
  • Lapinlampi, Toivo (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 21/2021
    Vuoden 2014 lopussa Manner-Suomessa asui 5 442 837 asukasta. Vesihuolto-organisaatioiden toimintaa kuvaavia tietoja vuosilta 2000–2014 kerättiin Vesihuoltolaitostietojärjestelmä Velvetiin. Velvet-järjestelmän vesihuoltolaitosten talousvesiverkon liittyjämäärä asukaslukuna vuonna 2014 oli 5 097 063 asukasta. Velvet-järjestelmän vesihuoltolaitoksen talousvesiverkon liittyjämäärän suhde verrattuna asukaslukuun oli 93,6 %. Velvet-järjestelmän vesihuoltolaitoksen jätevesiverkon liittyjämäärä asukaslukuna oli 4 611 695 asukasta. Velvet-järjestelmän vesihuoltolaitoksen jätevesiverkon liittyjämäärän suhde verrattuna asukaslukuun oli 84,7 %. Kotitalouksien vedenkäyttö vuodessa oli 251 858 196 m³. Kotitalouksien vedenkäyttö oli 63,1 % koko vedenkäytöstä. Muun teollisuuden kuin elintarviketeollisuuden vedenkäyttö oli 38 346 899 m³/a. Elintarviketeollisuuden käyttämä vesimäärä oli 11 567 186 m³/a. Maatalouden vedenkäyttö oli 9 962 831 m³/a. Muu laskutettu vesi oli 21 780 872 m³/a. Laskuttamattoman vedenkäytön määrä oli 61 454 834 m³/a. Sairaaloiden käyttämä vesimäärä oli 2 309 012 m³/a. Matkailuyrityksissä käytetty vesimäärä oli 1 998 063 m³/a. Talousveden ominaiskäyttö oli 221 litraa vuorokaudessa asukasta kohti. Vesihuoltolaitosten ja tukkulaitosten ottamoilta verkostoon talousvetenä pumppaama pohjaveden määrä oli 200 289 576 m³/a. Pintaveden määrä oli 142 774 700 m³/a ja tekopohjaveden määrä 66 675 521 m³/a. Yhteensä talousvettä pumpattiin verkostoon 409 739 797 m³/a. Investoinnit talousvesijärjestelmiin olivat yhteensä 168 537 277 €/a ja investoinnit jätevesijärjestelmiin 231 824 279 €/a. Vesijohtojen kokonaispituus oli 113 711 kilometriä ja jätevesiviemäreiden kokonaispituus oli 59 845 kilometriä. Talousveden käyttömaksun keskiarvo 31.12.2014 oli 1,26 €/m³. Omakotitalon liittymismaksu talousvesijohtoon oli 2 436 €/liittyjä, perusmaksu talousvedestä oli 72,09 €/a ja mittarimaksu oli 52,63 €/a. Kerrostalon liittymismaksu talousvesijohtoon oli 11 291 €/liittyjä, perusmaksu talousvedestä 357,11 €/a ja mittarimaksu 82,40 €/a. Jäteveden käyttömaksun keskiarvo 31.12.2014 oli 2,54 €/m³. Omakotitalon liittymismaksu jätevesiviemäriin oli 4 125 €/liittyjä ja perusmaksu jätevedestä 89,58 €/a. Kerrostalon liittymismaksu jätevesiviemäriin oli 14 208 €/liittyjä ja perusmaksu jätevedestä 408,83 €/a. Talousvesijärjestelmien käyttökustannukset olivat yhteensä 203 562 646 €/a ja jätevesijärjestelmien käyttökustannukset olivat yhteensä 238 589 962 €/a. Viemäröity jätevesimäärä oli 49 7174 758 m³/a, josta laskutettu jätevesimäärä oli 307 227 631 m³/a ja vuotovesimäärä 189 947 127 m³/a. Vuoden 2014 vesihuoltolaitosten laitoskohtaiset tiedot talousvesistä on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 2014. Vesilaitokset” -julkaisussa sekä vuoden 2014 vesihuoltolaitosten laitoskohtaiset tiedot jätevesistä on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 2014. Viemärilaitokset” -julkaisussa.

View more