Partner sub-repositories

Recent Submissions

  • Andrei, Constantin-Octavian; Johansson, Jan; Koivula, Hannu; Poutanen, Markku (IEEE, 2020)
    Proceedings of the International Conference on Localization and GNSS
    On 12 February 2020, the latest four Galileo satellites had completed one full year of space operational service. The satellites were launched on 25 July 2018. The quartet increased the operational capacity of the Galileo constellation to 22 satellites. This study reports on three signal-in-space (SiS) performance indicators - status, availability, and ranging accuracy - from 11 February 2019 to 12 February 2020. In addition, the study looks also at how the on-board satellite clocks have performed. The data analysis shows 100% data validity and signal health status for three our of the four satellites, whereas NAPA (No Accuracy Prediction Available) events accounted for about 2% of the time. In addition, SiS availability was higher than 95% in the first operational year. Furthermore, the 95th percentile of the global average of the instantaneous signal in space error is found to vary between 0.17 to 0.33 m on monthly basis. Lastly, the precise satellite clock biases show high short-term performance with 0.1 ps/s (10-13 s/s) standard deviations during the first operational year. The numerical results indicate a robust performance and high reliability for the youngest Galileo satellites in the constellation. They increase the number of operational satellites in the constellation and thus contribute to the Galileo’s increased popularity in the satellite-based positioning and navigation user community.
  • Ghobadi, Hossein; Spogli, Luca; Alfonsi, Lucilla; Cesaroni, Claudio; Cicone, Antonio; Linty, Nicola; Romano, Vincenzo; Cafaro, Massimo (Springer, 2020)
    GPS Solutions
    We contribute to the debate on the identification of phase scintillation induced by the ionosphere on the global navigation satellite system (GNSS) by introducing a phase detrending method able to provide realistic values of the phase scintillation index at high latitude. It is based on the fast iterative filtering signal decomposition technique, which is a recently developed fast implementation of the well-established adaptive local iterative filtering algorithm. FIF has been conceived to decompose nonstationary signals efficiently and provide a discrete set of oscillating functions, each of them having its frequency. It overcomes most of the problems that arise when using traditional time–frequency analysis techniques and relies on a consolidated mathematical basis since its a priori convergence and stability have been proved. By relying on the capability of FIF to efficiently identify the frequencies embedded in the GNSS raw phase, we define a method based on the FIF-derived spectral features to identify the proper cutoff frequency for phase detrending. To test such a method, we analyze the data acquired from GPS and Galileo signals over Antarctica during the September 2017 storm by the ionospheric scintillation monitor receiver (ISMR) located in Concordia Station (75.10° S, 123.33° E). Different cases of diffraction and refraction effects are provided, showing the capability of the method in deriving a more accurate determination of the σϕ index. We found values of cutoff frequency in the range of 0.73–0.83 Hz, providing further evidence of the inadequacy of the choice of 0.1 Hz, which is often used when dealing with ionospheric scintillation monitoring at high latitudes.
  • Kela (Kela, 2020)
    Suomen virallinen tilasto
  • Kalinowski, Radoslaw; Kondzielski, Igor (2020)
    This database was created in the CWPharma project which was co-funded by EU's Interreg Baltic Sea Region Programme 2014-2020.
  • Perhoniemi, Riku; Blomgren, Jenni; Jäppinen, Sauli; Virta, Lauri (Kela, 2020)
    Työpapereita
    Sairauspoissaoloista koituu vuosittain suuria kustannuksia työnantajille, työntekijöille ja valtiolle. Kela maksoi vuonna 2019 sairauspäiväraha- ja osasairauspäivärahaetuuksia yhteensä 866 miljoonaa euroa. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme vuonna 2019 maksettujen sairauspäivärahaetuuksien kustannuksia Manner-Suomen maakunnissa. Tarkastelemme myös etuuspäivien määriä ja keskimääräisiä päiväkustannuksia, jotka vaikuttavat vuosikustannuksiin. Kiinnostuksemme kohdistui erityisesti sairauspäivärahaetuuksien maakunnittaisiin vuosikustannuksiin henkeä kohti, huomioiden maakuntien välisiä väestörakenteen eroja. Maakuntakohtaista väestörakennetta kuvasivat tutkimuksessa demografiset, sosioekonomiset ja sairastavuuteen liittyvät tekijät. Näin tarkastellen Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Lapissa ja Pohjois-Savossa oli muita maakuntia korkeammat, yli 320 euron vuosikustannukset henkeä kohti. Uusimaa erottui muihin verrattuna matalien kustannusten maakuntana (207 euroa henkeä kohden). Väestörakenteen maakuntaerojen huomioimisella oli melko vähäinen merkitys sairauspäivärahaetuuksien kustannusten maakunnittaisille eroille. Väestörakenteella vakioiduissa, henkeä kohden lasketuissa vuosikustannuksissa maakuntaerot pysyivät melkein yhtä suurina kuin vakioimattomissa vuosikustannuksissa. Tämä johtui suurelta osin siitä, että maakuntaerot sairauspäivärahapäivien määrissä pysyivät väestörakenteen vakioinnista huolimatta suurina. Suuret maakuntaerot sairauspäivärahapäivien määrässä voivat johtua vakioimiemme tekijöiden ohella muun muassa fyysisiä ammatteja sisältävien toimialojen yleisyydestä korkeimpien kustannusten maakunnissa. Samoin erot voivat johtua muun muassa sairauksien erilaisesta alueellisesta painottumisesta ja elintavoista. Tuore maakunnittainen tieto pitkien sairauspoissaolojen aiheuttamista kustannuksista luo valmiuden seurata viime vuosina kasvaneiden sairauspäivärahakustannusten pidemmän ajan alueellista kehitystä. Tieto maakuntaeroista auttaa myös arvioimaan tulevien sote-palveluissa tehtävien rakenteellisten muutosten alueellista vaikutusta suomalaisten työkyvyttömyyteen.
  • Kela (Kela, 2020)
    Suomen virallinen tilasto
  • Leivuori, Mirja; Näykki, Teemu; Sara-Aho, Timo; Sarkkinen, Mika; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku; Koivikko, Riitta (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 23/2020
    Proftest SYKE järjesti maaliskuussa 2020 pätevyyskokeen jätevesiä analysoiville laboratorioille. Pätevyyskokeessa määritettiin BOD7, CODCr, CODMn, kiintoaine, Na ja TOC synteettisestä näytteestä ja viemärilaitoksen sekä massa- ja paperiteollisuuden jätevesistä. BOD7 ja CODMn määritettiin myös luonnonvedestä. Pätevyyskokeeseen osallistui yhteensä 58 laboratoriota. Testisuureen vertailuarvona käytettiin teoreettista (laskennallista) pitoisuutta tai osallistujien tulosten robustia keskiarvoa. Osallistujien pätevyyden arviointi tehtiin z-arvojen avulla. Koko tulosaineistossa oli 91 % hyväksyttäviä tuloksia, kun vertailuarvosta sallittiin 10–30 %:n poikkeama.
  • Jantunen, Jorma; Pietilä, Tuula (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 27/2020
  • Esittävien taiteiden tutkimuskeskus (Tutke) / Forskningscentrum för teater, dans och performance / Performing Arts Research Centre; Rouhiainen, Leena (2020)
    Nivel
    The proceedings documents the contents of several of the presentations held at the Artistic Research Performs and Transforms: Bridging Practices, Contexts, Traditions & Futures CARPA6 international conference at Kiasma Theatre in Helsinki on 28–30 August 2019.
  • Blomgren, Jenni; Jäppinen, Sauli (Kela, 2020)
    Työpapereita
    Tässä työpaperissa kuvataan Kelan tutkimushankkeessa Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä sosiaaliturvaetuuksien käyttö ja kustannukset Oulussa 2013–2018 koottu rekisteriaineisto. Tutki-mushankkeen tavoitteena oli koota pitkittäisaineisto sosiaali- ja terveyspalveluiden ja sosiaaliturvaetuuksien käytöstä Oulun – Suomen viidenneksi suurimman kunnan – asukkailla. Hankkeen aineiston avulla saadaan laaja näkökulma sosiaali- ja terveydenhuollon eri sektoreiden palveluiden ja etuuksien käyttöön. Tutkimuksen kohdejoukkona ovat kaikki Oulussa vuosien 2012–2017 lopuissa asuneet henkilöt, joiden palveluiden ja etuuksien käyttöä tarkastellaan vuosien 2013–2018 aikana. Työpaperissa esitetään perusjakaumat aineistoon kuuluneiden henkilöiden sosiodemografisista taustatiedoista, palvelujen käytöstä ja etuuksien saamisesta. Rekisteriaineistoa koottiin Kelan rekistereistä, Tilastokeskuksesta, Oulun kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasrekistereistä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämistä terveys-Hilmo ja Avohilmo-hoitoilmoitusrekistereistä, Oulun työterveyshuoltopalveluiden neljän suuren palveluntuottajan (Attendo, Mehiläinen, Terveystalo ja Työterveys Virta) asiakasrekistereistä sekä Eläketurvakeskuksen eläke- ja ansaintarekistereistä. Aineistossa oli yhteensä 240 680 henkilöä, jotka kuuluivat Oulun väestöön vähintään kerran vuosien 2012–2017 lopuissa. Yksittäisen vuoden lopussa aineiston kohdejoukkoon kuuluneiden lukumäärä vaihteli 191 053 henkilöstä 202 354 henkilöön. Oulun kaupungin palveluista kohdejoukkoon kuuluvat käyttivät vuonna 2018 useimmin avosairaanhoidon palveluita (53 % kohdejoukosta), suun terveydenhuollon palveluita (34 %) ja avoterveydenhoidon palveluita (29 %). Julkisen erikoissairaanhoidon avohoidon käyntejä oli 34 %:lla. Aineistossa olevien työterveyshuollon palveluntuottajien työterveyspalveluita käytti 28 % oululaisista. Yksityislääkärikäyntejä oli 28 %:lla ja yksityisen hammashoidon käyntejä 17 %:lla. Kela-korvausta lääkeostoista sai 51 %. Sosiaaliturvaetuuksista merkittävin oli asumistuki, jota saavaan ruokakuntaan kuului 23 % oululaisista. Aineiston yleistettävyyden arvioimiseksi Oulua vertailtiin tilastoindikaattoreilla koko maahan sekä neljään suurimpaan kaupunkiin. Vaikka vertailussa havaittiin eroja liittyen väestö- ja toimialarakenteeseen, sairastavuuteen ja terveyspalveluiden käyttöön, Oulu ei poikennut millään systemaattisella tavalla muista suurista kaupungeista eikä koko maasta. Voidaan arvioida, että oululaisia koskevat tiedot ovat melko hyvin yleistettävissä koko Suomeen. Tutkimushankkeen myöhemmissä raporteissa tarkastellaan myös palveluiden ja etuuksien ristikkäiskäyttöä sekä käyttöön yhteydessä olevia tekijöitä eri väestöryhmissä. Hankkeessa saatiin koottua varsin laaja aineisto yhden kunnan kaikkien asukkaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden ja etuuksien käytöstä, vaikka tämäkään aineisto ei sisällä aihealueen kaikkea mahdollista tietoa. Aineistonkeruu toi esiin kokonaiskuvan saamisen haasteet, sillä monimutkaisen palvelu- ja etuusjärjestelmämme takia tiedot ovat hajautuneet lukuisiin rekistereihin. Kaikista palveluista ei kansallista rekisteritietoa ole edes saatavilla.
  • Lamminpää, Otto (2020)
    Finnish Meteorological Institute Contributions 172
    Carbon dioxide (CO2) and methane (CH4) are two most significant anthropogenic greenhouse gases contributing to climate change and global warming. Indirect remote sensing measurements of atmospheric concentrations of these gases are crucial for monitoring manmade emissions and understanding their effects and related atmospheric processes. The reliability of these studies depends largely on robust uncertainty quantification of the measurements, which provides rigorous error estimates and confidence intervals for all results. The main goal of this work is to develop and implement rigorous, robust and computationally efficient means of uncertainty quantification for atmospheric remote sensing of greenhouse gases. We consider both CO2 measurements by NASA’s Orbiting Carbon Observatory 2 (OCO-2) and CH4 measurements by Sodankylä Arctic Space Center’s Fourier Transform Spectrometer (FTS), the latter being studied from the perspectives of both individual measurements, and the entire time series from 2009-2018. Our approach leverages recent mathematical results on dimension reduction to produce novel algorithms that are a step towards thorough and efficient operational uncertainty quantification in the field of atmospheric remote sensing. Mathematically, the process of inferring gas concentrations from indirect measurements is an ill-posed inverse problem, meaning that a well-defined solution doesn't exist without proper regularization. Bayesian approach utilizes probability theory to provide a regularized solution to the inverse problem as a posterior probability distribution. The posterior distribution is conventionally approximated using a Gaussian distribution, and results are reported as the mean of the distribution as a point estimate, and the corresponding variance as a measure of uncertainty. In reality, due to non-linear physics models used in the computations, the posterior is not well approximated by a Gaussian distribution, and ignoring its actual shape can lead to unpredictable errors and inaccuracies in the retrieval. Markov chain Monte Carlo (MCMC) methods offer a robust way to explore the actual properties of posterior distributions, but they tend to be computationally infeasible as the dimension of the state vector increases. In this work, the low intrinsic information content of remote sensing measurements is exploited to implement the Likelihood-Informed Subspace (LIS) dimension reduction method, which increases the computational efficiency of MCMC. Novel algorithms using LIS are implemented to abovementioned atmospheric CH4 profile and column-averaged CO2 concentration inverse problems. *** Hiilidioksidi (CO2) ja metaani (CH4) ovat merkittävimmät ihmisperäiset kasvihuonekaasut, joilla molemmilla on huomattava vaikutus ilmastonmuutokseen ja ilmakehän lämpenemiseen. Näiden kaasujen pitoisuuksien epäsuorat kaukokartoitusmittaukset ovat oleellinen osa ihmisperäisten päästöjen kehityksen seurannassa. Näitä mittauksia tarvitaan myös arvioitaessa kasvihuonekaasujen vaikutusta ilmakehän prosesseihin. Edellämainitun tutkimuksen luotettavuus perustuu suurilta osin mittausten epävarmuuden arvioinnin paikkansapitävyyteen, minkä takaamiseksi käytetään korkeatasoista epävarmuusanalyysiä. Tämän väitöskirjatyön tavoitteena on kehittää ja ottaa käyttöön luotettavia ja laskennallisesti tehokkaita epävarmuusanalyysimenetelmiä sovellettuna kasvihuonekaasujen kaukokartoitukseen. Kehitetyt menetelmät perustuvat matemaattisesti käänteisongelmien teoriaan ja todennäköisyysteorian sovelluksiin. Käytämme erityisesti informaatioteoreettisia työkaluja pienentääksemme käänteisongelman ulottuvuutta. Tämä johtaa laskennalliseen ongelmaan, joka on huomattavasti nopeampi ratkaista. Työn sovelluskohteita ovat Nasan Orbiting Carbon Observatory 2 -satelliitin hiilidioksidipitoisuusmittaukset sekä Sodankylän Arktisessa Avaruuskeskuksessa sijaitsevan spektrometrin mittaamat metaanipitoisuudet. Jälkimmäisessä keskitymme sekä yksittäisiin mittauksiin että koko aikasarjan tutkimiseen ajalta 2009–2018. Kehitetyt menetelmät toimivat erittäin hyvin käsitellyissä sovelluksissa luoden pohjaa uusille operatiivisille epävarmuusanalyysialgoritmeille.
  • Markkula, Aapo (2020)
    The aim of this study was to examine what are the drivers fostering swift repurposing of old industrial sites into cultural venues. Qualitative case study focused on three case studies: Suvilahti in Helsinki, WUK in Vienna and Studio Alta in Prague. The data consisted of 13 professional interviews representing cultural sites, entrepreneurs, event organizers, expert panel and city of Helsinki. The research questions were: What drivers enable a fluent process of repurposing an old industrial site for cultural use? What impact does an established cultural hub operating in an old industrial site have on the image of the city and on citizens’ satisfaction in a city? What is the motivation for an organization to operate in a cultural hub? Theoretical framework consisted of literature from the fields of planning theory, city planning, cultural planning, strategic planning of a cultural cluster and civic activism in city planning. From the field of cultural cluster strategic planning strategic management, leadership and co-creation were of special interest. All old industrial sites are one-of-a-kind environments and not all best practises can be directly applied to them. A key finding in the research is that all empty spaces create culture - empty space is the soil where cultural start-ups plant their seed in hope of reaching the sunshine and success. The key conclusions of the research conducted in the thesis can be categorized in three areas: drivers on fluent repurposing; cultural hub’s impact on city image and citizens; and cultural entrepreneurs’ motivation to operate in a cultural hub. The key drivers for fluent repurposing of an old industrial site include facilitation to achieve the vision for the site, cultural entrepreneurs’ working environment in the city and entrepreneurs’ financial challenge management. A cultural hub has profound impact on the image of the city as well as on citizens’ satisfaction in the city. The conclusions on the impact were: cultural entrepreneurs’ freedom to develop cultural programme has a major impact on the success; active civic participation increases the likelihood of getting happy citizens; and a cultural hub that has reached sustainable state is a key element of city’s or area’s domestic and international profile and appeal. The key benefits and reasons why cultural entrepreneurs operate in a cultural hub are: hub is a vehicle to fulfil personal aspirations with freedom to operate, support from the community in the hub and hub’s synergy that fosters growth. Author defined five core elements of future cultural entrepreneurship. The recommended areas for future research include hybrid government in city planning including civic participation and cultural hub success factor research including cultural entrepreneurship.
  • Meriranta, Nea (2020)
    Tutkimuksessa selvitän, mitä ovat Suomessa vuosien 1962–2020 aikana jumalanpalve-luksien 1. ja 2. lukukappaleen teksteihin ja evankeliumiteksteihin sävelletyt tekstimo-tetit. Esimerkkitapauksena esittelen laskiaissunnuntain samaan raamatunkohtaan (1. Kor. 13) sävellettyjen motettien raamatunjakeiden käyttöä. Tutkimuksen tuloksena syntyi luettelo, josta käy ilmi, minkä verran motetteja on sävelletty, ketkä niitä ovat säveltäneet, mille kirkkovuoden pyhille ja juhlapäiville ja mihin teksteihin niitä on laadittu. Tutkimuksessani tekstimotetti tarkoittaa nykyisen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkokäsikirjan Evankeliumikirjan (1999) lukukappaleeseen tai evankeliumitekstiin tai tekstin osaan sävellettyä vokaaliteosta. Käytän tutkimuksessani kvantitatiivista tutkimusmetodia aineiston käsittelyssä sekä kvalitatiivista valitsemieni tekstimotettien analysoinnissa. Aineisto on kerätty keväällä 2020 kirjastojen tietokannoista, opinnäytetöistä ja kustantajien internetsivuilta sekä jossakin määrin myös suoraan säveltäjiltä. Aineistoon on otettu kaikki edellä maini-tuista lähteistä saadut tekstimotetit, joiden teksti on täysin tai melkein evanke-liumikirjan raamatuntekstin mukainen. Tekstimotettiluettelossa on tiedot yhteensä 431 tekstimotetista, joista osa sopii mo-neen kirkkovuoden pyhään. Näin käytössä on yhteensä 490 tekstimotettia kaikkien kolmen kirkkovuoden aikana. Tekstimotettien säveltäjiä on luettelossani 91 ja tuotte-liain säveltäjä on Juhani Haapasalo 49 motetillaan. Eniten motetteja on sävelletty ensimmäisen vuosikerran teksteihin ja motettilajeista eniten on evankeliumimotette-ja. Tekstimotetteja on sävelletty eniten pääsiäisjaksoon, mutta suhteutettuna jakso-jen pyhien määrään eniten erityispyhille. Kirkkovuoden pyhistä eniten motetteja on laadittu Marian ilmestyspäivälle, kaikkiaan 23 motettia. Eniten yksittäisiä tekstimotet-teja (12 kpl) on sävelletty Marian ilmestyspäivän kolmannen vuosikerran evanke-liumiin (Luuk. 1: 46−55). Laskiaissunnuntain tekstimotettien esittelyssä esille nousi erityisesti se, että säveltäjät ovat pitäneet tärkeinä tekstikohdan eri jakeita. Yhden-kään laskiaissunnuntain epistolamotetin teksti ei ole täysin muokkaamaton. Jakeiden yleisin muokkauskeino on toistaminen. Tutkimukseni antaa mielenkiintoista tietoa suomalaisesta tekstimotettitaiteesta. Us-kon, että keräämästäni aineistosta on hyötyä kanttoreille, jotka etsivät jumalanpalve-lukseen sopivaa musiikkia. Aineistoni sisältää hyvin erilaisia tekstimotetteja, ja joi-denkin kohdalla oli vaikea päättää, täyttääkö teos tekstimotetin määritelmän.
  • Pellikka, Havu (2020)
    Finnish Meteorological Institute Contributions 167
    This thesis presents research on two topics related to sea level in the Baltic Sea: regional sea level rise and meteotsunamis, i.e. meteorologically generated tsunami waves. While these phenomena act on very different time scales, they are both relevant for estimates of coastal flooding risks. Main objectives of this work are i) to present projections of mean sea level change in Finland by 2100 as location-specific probability distributions that can be used as a basis for decision-making in coastal management, and ii) to study the occurrence of meteotsunamis on the Finnish coast and the weather conditions that create these waves. Global mean sea level is rising in the warming climate. This will affect coastal life worldwide, but sea level does not rise uniformly around the globe. Projections of future sea level rise have large uncertainties, especially because the response of the Antarctic ice sheet to climatic changes is poorly known. This makes the upper tail of the probability distribution of sea level rise hard to pin down. In this work, an ensemble of global sea level rise projections is adjusted regionally to form a probability distribution of regional sea level rise. The results suggest that sea level rise in the Baltic Sea will be about 80% of the global mean, without including the effect of land uplift. To obtain probability distributions of mean sea level change relative to land, the effects of postglacial land uplift and wind-induced changes in mean sea level are combined with the sea level rise distributions. According to the average scenario, the sea level in the Gulf of Finland is expected to rise ca. 30 cm in 2000–2100, while mean sea level decline will continue in the Gulf of Bothnia. However, the high-end scenario projects sea level rise everywhere on the Finnish coast, ranging from 21 cm in Vaasa to 90 cm in Hamina. Meteotsunamis occur in shallow sea areas worldwide and can reach a height of several metres in extreme cases. In the Baltic Sea, such high, inexplicable sea waves are historically known as Seebär on the German-speaking southern coast and sjösprång in Swedish-speaking regions. According to old literature and recent eyewitness reports, meteotsunamis can occur all around the Baltic Sea and cause mild damage. The highest reliably documented events have been 1–1.5 metres high. After decades of no reported occurrences, three meteotsunamis were observed in Finland in the summers of 2010 and 2011. This work gives a detailed description of these events and their meteorological origin. The waves were created by air pressure disturbances propagating over the sea. The speeds of the disturbances were close to the long wave speed in the sea, which amplifies the wave. Such resonance effects, in addition to local coastal bathymetry, are central in the formation of meteotsunamis. To study the frequency of meteotsunami occurrence on the Finnish coast, meteotsunamis were detected in the original tide gauge charts and high-resolution sea level data from the Gulf of Finland over the past century. In total, 121 potential events were identified in the summer months of 1922–2014, with typical wave heights of 10–30 cm at the tide gauges. A statistically significant increasing trend in the number of meteotsunamis was found in Hamina in the eastern part of the gulf, but not in Hanko in the west. A strong connection between lightning observations (1998–2014) and meteotsunami occurrence was found: lightning numbers were over ten times higher on days when a meteotsunami was recorded compared to other summer days. *** Tässä työssä käsitellään kahta Itämeren vedenkorkeuteen liittyvää aihetta: alueellista merenpinnan nousua ja säätsunameja eli meteorologisten ilmiöiden synnyttämiä tsunamiaaltoja. Vaikka ilmiöiden aikaskaalat ovat hyvin erilaiset, ovat ne molemmat olennaisia Itämeren meritulvariskien arvioinnin kannalta. Työn tärkeimpinä tavoitteina on i) laskea ennusteet keskimerenpinnan tason muutokselle Suomessa vuoteen 2100 saakka paikkakohtaisina todennäköisyysjakaumina, jotka sopivat käytettäväksi päätöksenteon tukena rannikkosuunnittelussa, sekä ii) tutkia säätsunamien esiintymistä Suomen rannikolla ja niihin liittyviä sääolosuhteita. Ilmaston lämpenemisen aiheuttama valtamerien pinnannousu vaikuttaa rannikkoseutujen elämään ympäri maailman, mutta merenpinta ei nouse tasaisesti kaikkialla. Merenpinnan nousuennusteissa on myös suuria epävarmuuksia erityisesti siksi, että Etelämantereen mannerjäätikön tulevaisuus muuttuvassa ilmastossa tunnetaan huonosti. Sen vuoksi merenpinnan nousun todennäköisyysjakauman yläpäätä on vaikea arvioida. Tässä työssä käytetään alueellisen merenpinnan nousun jakauman pohjana joukkoa globaaleja ennusteita, joihin sovelletaan alueellisia korjaustekijöitä. Tulosten perusteella merenpinnan nousu Itämerellä on noin 80 % globaalista keskiarvosta, jos ei huomioida maankohoamisen vaikutusta. Kun merenpinnan nousujakaumiin lisätään maankohoamisen ja tuulen aiheuttamien keskimerenpinnan muutosten vaikutus, saadaan todennäköisyysjakaumat keskimerenpinnan tason muutoksesta maan suhteen. Keskimääräisen skenaarion mukaan merenpinta nousee Suomenlahdella noin 30 cm vuosina 2000–2100, kun taas Pohjanlahdella merenpinta edelleen laskee. Korkeimpien ennusteiden toteutuminen johtaisi kuitenkin merenpinnan nousuun kaikkialla Suomen rannikolla nousun vaihdellessa Vaasan 21 cm:stä Haminan 90 cm:iin. Säätsunameja esiintyy matalilla merialueilla ympäri maailmaa ja ne voivat saavuttaa ääritapauksissa useiden metrien korkeuden. Itämeren piirissä tällaiset korkeat, selittämättömät aallot tunnetaan vanhastaan saksankielisellä nimellä Seebär ja ruotsinkielisellä nimellä sjösprång. Vanhojen kirjallisuuslähteiden ja uusien silminnäkijähavaintojen perusteella säätsunameja esiintyy kaikkialla Itämeren rannikolla ja ne voivat aiheuttaa lievää vahinkoa. Suurimmat luotettavasti dokumentoidut tapaukset ovat olleet 1–1,5 metrin korkuisia. Useiden vuosikymmenten mittaisen hiljaisen jakson jälkeen Suomessa havaittiin kolme säätsunamia kesällä 2010 ja 2011. Tässä työssä kuvataan nuo tapaukset ja niiden meteorologinen tausta yksityiskohtaisesti. Aallot syntyivät meren yllä liikkuvien ilmanpaineen häiriöiden seurauksena. Häiriöiden nopeus oli lähellä pitkien aaltojen nopeutta meressä, mikä kasvattaa aallon korkeutta. Tällaiset resonanssi-ilmiöt ovat rannikon paikallisen pohjatopografian lisäksi keskeisiä säätsunamien muodostumisessa. Ilmiön yleisyyden tutkimiseksi säätsunameja etsittiin Suomenlahden mareografien alkuperäisiltä piirturirullilta ja korkean resoluution vedenkorkeushavainnoista lähes vuosisadan ajalta. Aineistosta tunnistettiin kaikkiaan 121 potentiaalista säätsunamia kesäkuukausilta 1922–2014; aaltojen tyypillinen korkeus mareografeilla oli 10–30 cm. Säätsunamien lukumäärässä havaittiin tilastollisesti merkitsevä lisääntyvä trendi Haminassa, mutta ei Hangossa. Salamahavaintojen (1998–2014) ja säätsunamien esiintymisen välillä havaittiin selvä yhteys: salamamäärät olivat yli kymmenkertaisia säätsunamien esiintymispäivinä verrattuna muihin kesäpäiviin.
  • Kela (Kela, 2020)
  • Lounasheimo, Johannes; Karhinen, Santtu; Grönroos, Juha; Savolainen, Hannu; Forsberg, Tommi; Munther, Joonas; Petäjä, Jouko; Pesu, Janne (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 25/2020
    Kuntien ja alueiden merkitys kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä on suuri. Valtio osaltaan ohjaa ilmastonmuutosta hillitsevän politiikan toimeenpanoa lainsäädännön tasolla, mutta useat käytännön toimet toteutetaan kunnissa. Kuntien tulee keskimäärin olla hiilineutraaleja vuonna 2035, joka on Suomen itselleen asettama hiilineutraaliuden tavoitevuosi. Useat kunnat, kaupungit sekä jotkin maakunnat tavoittelevat päästövähennyksiä jopa kansallisia ja Euroopan Unionin tavoitteita nopeammin. Yksi keskeisimmistä työkaluista hiilineutraaliuden tavoittelussa on kasvihuonekaasupäästöjen vuosiseuranta, jonka avulla päästövähennystoimenpiteiden vaikuttavuutta voidaan mitata suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Tässä raportissa kuvataan uuden, kuntien ja alueiden kasvihuonekaasupäästöjen laskentaan tarkoitetun Alueellinen Laskenta (ALas) -mallin laskentaperiaatteet sekä luodaan katsaus mallilla laskettuihin Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöihin vuosina 2005–2018. ALas-malli noudattaa kansainvälisen GPC-päästölaskentastandardin (GHG Protocol 2014) ohjeistusta. Mallilla lasketut kuntien päästöt summautuvat IPCC:n (2006) ohjeiden mukaisiin, YK:lle ja EU:lle raportoitaviin Suomen virallisiin päästöihin. Laskentaperiaate on käyttöperusteinen, jossa lähtökohtana ovat alueen tuotantoperusteiset päästöt, mutta osa päästöjä aiheuttavista toiminnoista lasketaan kulutuksen perusteella, riippumatta niiden maantieteellisestä syntypaikasta. ALas sisältää 80 päästösektoria, joiden laskennassa pyritään käyttämään paikallista dataa aina kun mahdollista, mutta joidenkin sektorien kohdalla kansallisia päästötietoja on allokoitu kunnille erilaisin jakoperustein. Päästöistä lasketaan hiilidioksidi-, metaani- ja dityppioksidipäästöt sekä F-kaasut omana kokonaisuutenaan, ja tulokset esitetään hiilidioksidiekvivalentteina. Bioperäiset polttoaineet ovat hiilidioksidin osalta laskennallisesti nollapäästöisiä. Kuntien tavoitteiden seurantaan tarkoitettua oletuslaskentamallia kutsutaan Hinku-laskennaksi. Tällöin seurannan ulkopuolelle jätetään sellaisia päästöjä, joihin kunnassa ei välttämättä pystytä kovin paljon vaikuttamaan. Laskentaan eivät tässä tapauksessa kuulu päästökauppaan kuuluvan teollisuuden polttoaineiden käytön, teollisuuden koko sähkönkulutuksen, teollisuuden jätteiden käsittelyn eivätkä paketti-, linja- ja kuorma-autojen läpiajoliikenteen aiheuttamat päästöt. Lisäksi kunnan alueella tapahtuvasta tuulivoiman tuotannosta lasketaan päästökompensaatio. Hinku-laskennan ohella ALas-mallilla tuotetaan päästötulokset myös ilman kompensaatiota tai muita rajauksia. Päästöjä voidaan lisäksi tarkastella erikseen päästökauppa- ja taakanjakosektoreilla. Kuntien Hinku-laskennan tulokset osoittavat, että lähes kaikissa Suomen kunnissa päästöt ovat vähentyneet vuodesta 2005. Muutos on ollut kunnissa keskimäärin -15 %, mutta kuntien ja alueiden välinen vaihtelu on erittäin suurta. Keskeiset syyt myönteiseen, mutta ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta toistaiseksi hitaaseen kehitykseen ovat öljylämmityksen väheneminen, muutokset kaukolämmön tuotannon polttoainekäytössä sekä tuulivoiman tuotanto. Myös sähkönkulutuksen, teollisuuden, tieliikenteen ja jätteiden käsittelyn päästöt ovat yleisesti vähentyneet. Sen sijaan maatalouden ja F-kaasujen päästöissä ei ole nähtävissä vastaavaa kehitystä.
  • FPA (FPA, 2020)

View more