Partner sub-repositories

Recent Submissions

  • Jylhä, Henna; Pyy, Outi; Reinikainen, Jussi; Sorvari, Jaana; Tuomainen, Jouko; Lappalainen, Jorma; Mikkonen, Jutta; Rouvinen, Esa (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 10/2021
    Ympäristöhallinnossa seurataan pilaantuneiden maa-alueiden (PIMA) riskinhallintakäytäntöjä ja ohjauskeinojen toimivuutta viranomaisten tekemistä hallintopäätöksistä. Suurin osa hallintopäätöksistä tehdään perustuen niin sanottuun PIMA-ilmoitusmenettelyyn. Viimeisimpien selvitysten perusteella päätökset eivät kata kaikkia riskinhallintatoimia. Tässä raportissa tarkastellaan pilaantuneiden maa-alueiden hallintomenettelyjä erityisesti niissä tilanteissa, joissa ei tehdä hallinnollista päätöstä. Raporttiin koottiin kahden hankkeen (SILPPU ja SEPA) tulokset. Näissä hankkeissa kerättiin lainsäädännön uudistustyötä varten tietoa nykyisistä hallintomenettelyistä ja niiden kehitystarpeesta. Tiedonkeruu toteutettiin tekemällä haastatteluja ja kaksi Webropol-kyselyä. Kohderyhmänä olivat lähinnä pilaantuneen maaperän puhdistuspäätöksiä (PIMA-päätös) tekevät ELY-keskusten sekä Helsingin ja Turun ympäristöviranomaiset. Lisäksi haastateltiin muutamaa ympäristöalan konsulttia. Selvitys osoitti, että merkittävä osa viranomaisten tekemästä valvontatyöstä liittyy PIMA-päätösten ulkopuolelle jääviin riskinhallintatoimiin ja että viranomaisten menettelytavoissa on eroja. Maaperä saatetaan puhdistaa ilman hallintopäätöstä viranomaisen antaman erillisen ohjeistuksen mukaisesti. Toisaalta rakentamisen takia tehtävistä maankaivutöistä saatetaan tehdä hallintopäätöksiä, vaikka tavoitteena ei ole varsinaisesti maaperän puhdistaminen. Päätöksiä ei tehdä myöskään silloin, kun viranomaiselle toimitetussa riskinarviossa todetaan, ettei alueella ole maaperän kohonneista haitta-ainepitoisuuksista huolimatta puhdistustarvetta. Selvityksen perusteella ehdotetaan ilmoitusmenettelyn laajentamista siten, että se kattaisi laajemmin ennakko- ja jälkivalvonnan erilaiset tilanteet. Ilmoitusmenettelystä vastaisivat nykyiset PIMA-viranomaiset (ELY-keskukset ja Helsingin ja Turun kaupungit). Ilmoitusmenettelyä sovellettaisiin puhdistustarpeen arvioinnin lisäksi rakentamisen yhteydessä syntyneiden muiden kuin puhtaiden maa-ainesten kaivamiseen, välivarastointiin tai hyödyntämiseen siten, että se räätälöitäisiin kutakin tarkoitusta varten sopivaksi uudistuvaa MATTI-tietojärjestelmää hyödyntäen. Ilmoitusmenettelyn uudistamisen myötä toiminnanharjoittajia kohdeltaisiin nykyistä yhdenvertaisemmin. Tätä edesauttaisi myös samassa yhteydessä toteutettava viranomaisten menettelytapojen yhdenmukaistaminen. Lisäksi uudistus laajentaisi viranomaisten mahdollisuuksia periä lupa- ja valvontamaksuja.
  • Myllymaa, Tuuli; Pitkänen, Kati; Savolahti, Hanna; Dahlbo, Helena; Judl, Jáchym; Neuvonen, Jouni; Ahponen, Hannele; Lepistö, Katja; Savolainen, Hannu; Ukkonen, Aino; Rehunen, Antti; Nurmio, Kimmo; Karhinen, Santtu; Alhola, Katriina; Kautto, Petrus; Salmenperä, Hanna; Haavisto, Teija; Holma, Anne; Mönkkönen, Ida; Antikainen, Riina; Kaminen, Kaarina; Turunen, Sara; Alt, Sami; Sederholm, Camilla; Karppinen, Tiina K. M. (Finnish Environment Institute, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 19/2021
    A Europe-wide circular economy policy was launched in 2014 when the European Commission published the first strategic policy programme for circular economy. It was compiled to provide very comprehensive impacts and dimensions of sustainable development: sustainable growth and a climate neutral, resource efficient and competitive economy. The targets of a circular economy are that the value of products, materials and resources is maintained in the economy for as long as possible, economic growth is decoupled from resource use, generation of waste and environmental loads are minimised, and pressure on the Earth’s resources and biodiversity is minimised. The European Union is supporting the sustainability transition with research and development funding. In Finland, Circwaste – Towards Circular Economy is one of the biggest development projects accelerating the transition to a circular economy. During the period 2016–2020, the project has produced monitoring data on the development of circular economy and the sustainability of waste management, highlighted the circular economy concept, promoted stakeholder collaboration, supported strategic national processes, strengthened know-how and mainstreamed and concretised circular economy thinking. This interim report presents all the relevant results so far. It is crucial that data is produced from different angles on implementing the circular economy. More information is needed both to support decision making and on connections between and reflections on different factors. The key figures for Finland show quite clear coupling of the use of natural resources, waste amounts and economic growth. The circular material use rate is ca. 7%, which can be considered quite modest. Quantitative national targets for decreasing the use of natural resources are needed. Instead of country comparisons, the focus should be on trends in order to learn from the past and to identify the policy instruments needed to achieve the level aspired to. One of the key findings is the need for regional indicators and data for decisionmaking. The work done within Circwaste is the first effort towards a systematic monitoring scheme for monitoring circular economy regionally. The study showed that the production of regional waste data is challenging, that the estimated recycling rates have not increased adequately to reach the EU targets and that there could therefore be a need for municipallevel recycling targets. The transition to a circular economy also causes fundamental social changes in society. In the project, new indicators were developed for measuring social impacts: circular economy employment, education and employment for vulnerable groups, publicly shared resources, accessibility of recycling services and sustainable vehicle fuels. The first baseline data show advances towards the circular economy: the accessibility of waste management services has improved, the Finnish educational system has been able to respond quickly to the need for circular economy education, circular economy activities have potential for the employment of vulnerable groups and economic activities related to recycling, repair and reuse have grown. The regions and municipalities emerge as key actors in facilitating a socially just transition towards a circular economy. The study on innovative material processing technologies gathered data on technologies for elemental recycling, especially for plastic waste but also for making new fibres from textiles waste. Financial issues are key to the survival of these technologies and there is a need for governmental financial support. Public procurers can be considered key players in the circular economy, creating demand for more sustainable products and services. Implementing circular economy in municipalities requires commitment, financial planning, interaction with regional actors and inclusion of circular economy in financial rules. The construction sector is a major consumer of natural resources, but the municipalities can make construction more sustainable through public procurements and planning. As buyers, they can require the use of recycled raw materials and soils in construction projects. Obligations for ecological compensation and goals of no net loss of biodiversity would decrease the pressure on natural resources. To support municipalities in their work, a national organisation for providing municipal auditing, development, education and business support services could be established. Employing circular economy experts in each municipality to work as crossadministrative coordinators could enhance the transition. The project has created a lot of political, theoretical and practical content on the concept and field of circular economy. The next steps are to further develop and widen, as well as deepen, the results and to provide national support in searching for answers and solutions for decreasing the use of natural resources, achieving the MSW recycling targets and creating a more sustainable society.
  • Horn, Susanna; Salo, Hanna; Nissinen, Ari (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 17/2021
    Ekosuunnittelu eli ekodesign on suunnittelu- ja johtamismenetelmä, joka sisällyttää ympäristöasiat osaksi tuotekehitystä. Sen avulla voidaan ennakoivasti vähentää, välttää tai poistaa haitallisia ympäristövaikutuksia, jotka ilmenevät elinkaaren eri vaiheissa: raaka-aineiden hankinnassa, tuotteen valmistuksen aikana, kuljetuksissa, tuotteen käytön aikana tai sen käytöstä poistossa. On laskettu, että tuotesuunnittelulla vaikutetaan jopa 80 prosenttiin tuotteen koko elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista. Ympäristövaikutuksia pystytään suunnittelupäätöksin pienentämään mm. vähentämällä raaka-aineiden kulutusta, pidentämällä elinkaaria, käyttämällä vähemmän haitallisia materiaaleja ja takaamalla tuotteen kierrätettävyys. Jotta ekosuunnittelua saataisiin vauhditettua yrityksissä, on sitä tuotava näkyvämmin esille ja yrityksiä tuettava käytännönläheisesti ekosuunnittelutoimissaan. Valtiolla on vahva ohjausrooli ja mahdollisuus eri toimiensa kautta tukea tätä toimintaa. Euroopan unionissa on ekosuunnittelua ohjaava direktiivi energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista (Direktiivi 2009/125/EC), jota Suomessa toimeenpannaan lailla tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista (19.12.2008/1005). Lisäksi Euroopan komission kiertotalouden toimintasuunnitelma painottaa jatkossa yhä enemmän suunnittelunäkökulmia tuotteiden ympäristövaikutusten pienentämisessä ja kierrätyksen mahdollistamisessa. Tämä vaikuttaa kaikkiin jäsenmaihin, vaikkakin linjausten toimeenpano jäsenmaissa voi erota toisistaan. Eri kokoisia ja eri toimialoilla toimivia yrityksiä on viime vuosikymmeninä rohkaistu toteuttamaan ekosuunnittelua. Ekosuunnittelun ajureita on kartoitettu laajasti ja työkaluja ja menetelmiä on kehitelty ekosuunnittelun tueksi. Lisäksi myös ekosuunnittelun esteitä, siihen liittyvää regulaatiota ja käyttäytymistieteellisiä konsepteja on tutkittu. Siitä huolimatta ekosuunnittelun lisääntyminen yrityksissä on ollut hidasta. Hankkeessa tehtyjen yrityshaastattelujen perusteella on pystytty arvioimaan suomalaisten toimijoiden ajureita, haasteita, ekosuunnittelun toimeenpanoa parantavia ja heikentäviä ohjauskeinoja sekä käytössä olevia työkaluja tai niiden puutetta ja ekosuunnittelun systemaattista toteutustapaa tai sen puutetta. Yleisimmät ajurit ekosuunnittelulle ovat yrityksen omat arvot, asiakkaiden vaatimukset, kilpailukyvyn parantaminen ja lainsäädäntö. Yleisin haaste liittyy siihen, että ekosuunnittelu koetaan yhä marginaaliseksi toiminnaksi, mutta lisäksi haasteita on mm. tiedon ja resurssien suhteen, ja yritykset kokevat myös, ettei ekosuunnittelulle ole kysyntää. Kirjallisuuslähteiden ja haastattelujen perustella on laadittu ekosuunnittelun tiekartta, jonka avulla julkinen sektori pystyy järjestelmällisemmin tukemaan ekosuunnittelua yrityksissä. Tiekarttaa on työstetty myös työpajatyöskentelyn avulla, jossa on haettu mm. julkisen sektorin ja järjestötoimijoiden näkemyksiä. Ekosuunnittelun tiekartta koostuu kahdeksasta eri osa-alueesta, joilla julkinen sektori voi edistää ekosuunnittelun toimeenpanoa yrityksissä. Tiekartan sisällyttämät osa-alueet ovat 1) Direktiivit ja kansallinen lainsäädäntö, 2) Tiedonvälitys, 3) Koulutus, 4) Työkalut, 5) Tutkimusyhteistyö, 6) Yritysten välinen tiedonvaihto, 7) Kuluttajien informointi, ja 8) Julkiset hankinnat. Tiekartassa on näille eri osa-alueille määritelty toimenpiteitä, joiden avulla valtio tukee vastuullista innovaatiokulttuuria, luo avointa toimintaympäristöä, pyrkii radikaalisti pienentämään haitallisia ympäristövaikutuksia tai jopa tuottamaan ympäristöhyötyjä ja tukemaan systeemistä muutosta.
  • Tillman, Päivi; Heino, Pekka; Soppi, Aarni (Kela, 2021)
    Työpapereita
    Terveydenhuollon kalenterivuosittaiset maksukatot aiheuttavat erityisesti pitkäaikaissairaille terveysmenojen keskittymistä alkuvuoteen. Asiakkaiden maksamien kustannusten hillitsemiseksi on usein esitetty muun muassa maksukattojen yhdistämistä. Kela hallinnoi kahta terveydenhuollon kolmesta maksukatosta: sairausvakuutuslain (L 1224/2004) mukaista lääkekustannusten vuotuista omavastuuta (ns. lääkekatto) ja matkakustannusten vuotuista omavastuuta (ns. matkakatto). Saaduista ja haetuista lääke- ja matkakorvauksista kertyy Kelaan yksityiskohtaiset rekisteritiedot. Rekisteriaineisto mahdollistaa erilaisten laskelmien ja simulointien tekemisen. Tässä rekisteriselvityksessä tarkastellaan Kelan rekisteriaineistojen perusteella kolmella erilaisella yhteiskattomallilla erillisten lääke- ja matkakaton yhdistämistä yhteiseksi katoksi ja tämän vaikutuksia vakuutettujen maksamiin omavastuisiin ja sairausvakuutuksen korvausmenoihin. Valtaosalla lääke- ja/tai matkakorvauksia käyttäneistä maksettavaksi jäävä omavastuu ei tarkastelussa olleilla yhteiskattomalleilla muuttuisi. Muutokset olisivat suurimmat iäkkäämmillä, joilla lääke- ja matkakulut ovat muutenkin suurimpia, ja useimmiten omavastuu pienenisi. Omavastuun pieneneminen jakautuisi kuitenkin jonkin verran epätasaisesti, ja matkakaton sisältävää välikattomallia lukuun ottamatta etenkin ne häviäisivät, joilla on nykyisellään täyttynyt vain matkakatto. Yhteiskatosta hyötyisi myös pieni määrä henkilöitä, jotka nykyisellään eivät saavuta kumpaakaan vuosikattoa. Lääke- ja matkakorvausten yhteiskatto noin lääkekaton suuruisena lisäisi sairausvakuutuksen korvausmenoja erillisiin kattoihin verrattuna noin kaksi prosenttia. Maksukattojen yhdistämisen lisäksi tarkastellaan myös toista tapaa, ns. liukuvaa kattoa, jolla voidaan ehkäistä potilaiden maksamien lääke- ja matkakustannusten kasaantumista alkuvuoteen. Liukuvassa katossa, joka on käytössä esimerkiksi Ruotsissa, vuotuiset omavastuut lasketaan ensimmäisen lääkeoston tai matkan päivämäärästä alkaen vuoden pituiselle jaksolle, jolloin kohdentuminen ei ole sidottu kalenterivuoteen tai muuhun etukäteen määriteltyyn ajanjaksoon. Liukuvalla katolla voitaisiin saada alkuvuoteen kertyviä maksuja tasattua, joskin etenkin lääkeostojen arviointi on käyttäytymisvaikutusten arvioinnin puuttuessa haastavaa. Tässä julkaisussa omavastuita tarkastellaan ns. staattisesti, olemassa olevan aineiston perusteella, eikä muutoksilla oleteta olevan vaikutuksia vakuutettujen käyttäytymiseen. On kuitenkin selvää, että esimerkiksi nykytilanteessa hakematta jääviä matkakorvauksia voitaisiin hakea huomattavasti nykyistä enemmän, mikäli ne kerryttäisivät yhteistä vuosikattoa muiden sairaanhoidon kustannusten, kuten esimerkiksi lääkekustannusten kanssa.
  • Unknown author (Vesihallitus, 1985)
    Vesihallituksen monistesarja 336
  • Niura, Martti (Työväenperinne ry, 2021)
  • Lapinlampi, Toivo (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 22/2021
    Vesihuoltolaitosten vuoden 2014 vesihuoltotilastotiedot kerättiin pääosin vuonna 2015 ja loput vuonna 2016. Tilastointi perustui Velvet-tietojärjestelmään kerättyihin vesihuolto-organisaatioiden tietoihin. ELY-keskukset keräsivät tiedot alueensa laitoksilta ja tiedot tallennettiin Velvet-tietojärjestelmään. Tietojen tarkastaminen ja täydentäminen päättyi Suomen ympäristökeskuksessa vuoden 2016 lopussa ja laitoskohtaiset tiedot tulostettiin tätä selvitystä varten Velvet2009-tietokannasta 2.1.2017. Laitoskohtaiset tiedot kerättiin seuraavista aiheista: talousvesiverkoston liittyjämäärä (1 480 laitosta), vedenkäytön jakautuminen (1 272 laitosta), veden ominaiskäyttö (1 368 laitosta), ottamoilta verkostoon pumpattu talousvesi (1 687 ottamoa), investoinnit talousvesijärjestelmiin (518 laitosta), vesijohtojen pituus ja materiaali (1333 laitosta), talousvesimaksut (1 314 laitosta), talousvesijärjestelmien käyttökustannukset (873 laitosta) ja myyty ja ostettu talousvesi (923 laitosta). Vuoden 2014 vesihuoltolaitosten laitoskohtaiset tiedot jätevesistä on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 2014. Viemärilaitokset” -julkaisussa sekä valtakunnalliset yhteenvetotiedot vuosilta 1970-2014 on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 1970–2014” -julkaisussa.
  • Lapinlampi, Toivo (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 23/2021
    Vesihuoltolaitosten vuoden 2014 vesihuoltotilastotiedot kerättiin pääosin vuonna 2015 ja loput vuonna 2016. Tilastointi perustui Velvet-tietojärjestelmään kerättyihin vesihuolto-organisaatioiden tietoihin. ELY-keskukset keräsivät tiedot alueensa laitoksilta ja tiedot tallennettiin Velvet-tietojärjestelmään. Tietojen tarkastaminen ja täydentäminen päättyi Suomen ympäristökeskuksessa vuoden 2016 lopussa ja laitoskohtaiset tiedot tulostettiin tätä selvitystä varten Velvet2009-tietokannasta 2.1.2017. Laitoskohtaiset tiedot kerättiin seuraavista aiheista: jätevesiverkoston liitty-jämäärä (645 laitosta), investoinnit jätevesijärjestelmiin (349 laitosta), jätevesiviemäreiden pituus ja materiaali (714 laitosta), jätevesimaksut (682 laitosta), jätevesijärjestelmien käyttökustannukset (466 laitosta) ja viemäröity jätevesimäärä (470 laitosta). Vuoden 2014 vesihuoltolaitosten laitoskohtaiset tiedot talousvesistä on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 2014. Vesilaitokset” -julkaisussa sekä valtakunnalliset yhteenvetotiedot vuosilta 1970–2014 on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 1970-2014” -julkaisussa.
  • Lapinlampi, Toivo (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 21/2021
    Vuoden 2014 lopussa Manner-Suomessa asui 5 442 837 asukasta. Vesihuolto-organisaatioiden toimintaa kuvaavia tietoja vuosilta 2000–2014 kerättiin Vesihuoltolaitostietojärjestelmä Velvetiin. Velvet-järjestelmän vesihuoltolaitosten talousvesiverkon liittyjämäärä asukaslukuna vuonna 2014 oli 5 097 063 asukasta. Velvet-järjestelmän vesihuoltolaitoksen talousvesiverkon liittyjämäärän suhde verrattuna asukaslukuun oli 93,6 %. Velvet-järjestelmän vesihuoltolaitoksen jätevesiverkon liittyjämäärä asukaslukuna oli 4 611 695 asukasta. Velvet-järjestelmän vesihuoltolaitoksen jätevesiverkon liittyjämäärän suhde verrattuna asukaslukuun oli 84,7 %. Kotitalouksien vedenkäyttö vuodessa oli 251 858 196 m³. Kotitalouksien vedenkäyttö oli 63,1 % koko vedenkäytöstä. Muun teollisuuden kuin elintarviketeollisuuden vedenkäyttö oli 38 346 899 m³/a. Elintarviketeollisuuden käyttämä vesimäärä oli 11 567 186 m³/a. Maatalouden vedenkäyttö oli 9 962 831 m³/a. Muu laskutettu vesi oli 21 780 872 m³/a. Laskuttamattoman vedenkäytön määrä oli 61 454 834 m³/a. Sairaaloiden käyttämä vesimäärä oli 2 309 012 m³/a. Matkailuyrityksissä käytetty vesimäärä oli 1 998 063 m³/a. Talousveden ominaiskäyttö oli 221 litraa vuorokaudessa asukasta kohti. Vesihuoltolaitosten ja tukkulaitosten ottamoilta verkostoon talousvetenä pumppaama pohjaveden määrä oli 200 289 576 m³/a. Pintaveden määrä oli 142 774 700 m³/a ja tekopohjaveden määrä 66 675 521 m³/a. Yhteensä talousvettä pumpattiin verkostoon 409 739 797 m³/a. Investoinnit talousvesijärjestelmiin olivat yhteensä 168 537 277 €/a ja investoinnit jätevesijärjestelmiin 231 824 279 €/a. Vesijohtojen kokonaispituus oli 113 711 kilometriä ja jätevesiviemäreiden kokonaispituus oli 59 845 kilometriä. Talousveden käyttömaksun keskiarvo 31.12.2014 oli 1,26 €/m³. Omakotitalon liittymismaksu talousvesijohtoon oli 2 436 €/liittyjä, perusmaksu talousvedestä oli 72,09 €/a ja mittarimaksu oli 52,63 €/a. Kerrostalon liittymismaksu talousvesijohtoon oli 11 291 €/liittyjä, perusmaksu talousvedestä 357,11 €/a ja mittarimaksu 82,40 €/a. Jäteveden käyttömaksun keskiarvo 31.12.2014 oli 2,54 €/m³. Omakotitalon liittymismaksu jätevesiviemäriin oli 4 125 €/liittyjä ja perusmaksu jätevedestä 89,58 €/a. Kerrostalon liittymismaksu jätevesiviemäriin oli 14 208 €/liittyjä ja perusmaksu jätevedestä 408,83 €/a. Talousvesijärjestelmien käyttökustannukset olivat yhteensä 203 562 646 €/a ja jätevesijärjestelmien käyttökustannukset olivat yhteensä 238 589 962 €/a. Viemäröity jätevesimäärä oli 49 7174 758 m³/a, josta laskutettu jätevesimäärä oli 307 227 631 m³/a ja vuotovesimäärä 189 947 127 m³/a. Vuoden 2014 vesihuoltolaitosten laitoskohtaiset tiedot talousvesistä on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 2014. Vesilaitokset” -julkaisussa sekä vuoden 2014 vesihuoltolaitosten laitoskohtaiset tiedot jätevesistä on julkaistu ”Vesihuoltolaitokset 2014. Viemärilaitokset” -julkaisussa.
  • Kontula, Tytti; Raunio, Anne; Lehikoinen, Aija; Heilala, Tomi; Kolu, Suvi; Liukko, Ulla-Maija; Ryttäri, Terhi; Teeriaho, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 20/2021
    Pirkanmaan uhanalaiset lajit ja luontotyypit -hankkeessa on koottu mahdollisimman kattava tietopohja uhanalaisista lajeista ja luontotyypeistä maakunnan luonnon kestävämmän hyödyntämisen sekä luontoviisaiden ratkaisujen edistämiseksi. Hankkeessa selvitettiin Pirkanmaalla esiintyvien uhanalaisten lajien ja luontotyyppien esiintymien nykytilaa ja niihin kohdistuvia uhkia sekä annettiin toimenpide-ehdotuksia uhanalaisten lajien ja luontotyyppien tilan parantamiseksi. Koottujen aineistojen perusteella Pirkanmaalla esiintyy 16 äärimmäisen uhanalaista (CR), 115 erittäin uhanalaista (EN), yli 190 vaarantunutta (VU) ja noin 370 silmälläpidettävää (NT) lajia. Kymmenkunnalla lajilla on nykyisin Suomessa tunnettuja esiintymiä ainoastaan tai lähes ainoastaan Pirkanmaalla. Hankkeessa määriteltiin maakunnallisten vastuulajien kriteerit ja valittiin Pirkanmaalle vastuulajit, joiden säilymisen kannalta pirkanmaalaiset esiintymät ovat erityisen merkittäviä. Vastuulajeja nimettiin yhteensä 113 ja erityisesti näiden lajien esiintymien nykytilaa ja niihin kohdistuvia uhkia kuvataan raportissa. Hankkeessa selvitettiin myös Pirkanmaalla esiintyviä uhanalaisia luontotyyppejä ja koottiin eri organisaatioissa hajallaan olleet luontotyyppiaineistot yhtenäisiksi paikkatietoaineistoiksi. Tarkastelujen perusteella Pirkanmaalla esiintyy yli 180 luontotyyppiä, joista noin 110 (60 %) on arvioitu uhanalaisiksi Etelä-Suomessa. Uhanalaisten luontotyyppien osuus Pirkanmaalla vastaa uhanalaisten luontotyyppien osuutta koko Etelä-Suomessa (59 %). Valtaosalla Pirkanmaan luontotyypeistä esiintymien nykytila on tarkastelujen perusteella varsin samankaltainen kuin luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin perusteella Etelä-Suomessa keskimäärin. Merkittävimmin Pirkanmaan vastuulajeihin ja uhanalaisiin luontotyyppeihin vaikuttavat tulevaisuudessa metsätalouteen liittyvät toimet. Vastuulajien kannalta tärkeitä uhkatekijöitä ovat myös avoimien alueiden umpeenkasvu etenkin perinnebiotoopeilla ja niiden lajeilla, mutta myös rannoilla ja harjumetsissä. Uhanalaisilla luontotyypeillä merkittäviä uhkia ovat edellisten ohella rakentaminen ja soiden ojitus. Vaikka uudisojituksia ei nykyisin enää tehdä, ovat kunnostusojitukset sekä vanhojen ojitusten kuivattava vaikutus edelleen merkittäviä. Uhkatekijöitä sekä vastuulajien että uhanalaisten luontotyyppien kannalta ovat myös vesien rehevöityminen ja likaantuminen, vesirakentaminen sekä vesien säännöstely. Hankkeessa tuotettiin Pirkanmaan luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi ekologisen tiedon pohjalta laadittuja toimenpide-ehdotuksia, jotka käsittelevät eri luontotyyppien ja lajien uhkien vähentämisen keinoja ja hoidon ja ennallistamisen kohdentamista sekä luontotiedon parantamista. Hanke on toteutettu yhteistyössä Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Pirkanmaan liiton ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kesken. Kootut aineistot, tehdyt tarkastelut sekä ehdotukset tarvittavista jatkotoimenpiteistä ovat tärkeää taustatietoa, kun Pirkanmaalle laaditaan vuonna 2021 alueellinen biodiversiteettiohjelma Suomen ensimmäisenä maakuntana. Tuloksia tullaan hyödyntämään myös tulevassa maakuntakaavaprosessissa.
  • Kinnunen, Oona; Hjerppe, Turo; Väisänen, Sari (Suomen ympäristökeskus, 2021)
  • Lehtoranta, Suvi; Malila, Riikka; Fjäder, Päivi; Laukka, Vuokko; Mustajoki, Jyri; Äystö, Lauri (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 18/2021
    Nykyinen yhdyskuntajätevesien käsittelyprosessi on kehitetty aikanaan puhdistamaan jätevettä ja vähentämään vesistöjen kuormitusta. Prosessia ei ole suunniteltu ravinteiden talteenoton ja kierrätyksen näkökulmasta. Fosfori sidotaan niukkaliukoisessa muodossa lietteeseen, mihin päätyy myös typestä alle kymmenesosa. Loput typestä haihdutetaan ilmaan (aiheuttaen mm. kasvihuonekaasupäästöjä) ja johdetaan purkuveden mukana vesistöön. Puhdistusprosessin sivutuotteena muodostuvasta lietteestä suurin osa hyödynnetään viherrakentamisessa ja maisemoinnissa, mikä ei hyödynnä lietteen sisältämiä ravinteita, etenkään fosforia, tehokkaasti. Kiristyvät tavoitteet kiertotaloudessa ja hiilineutraalisuudessa ohjaavat käyttämään resursseja yhä tehokkaammin. Ympäristöministeriön ravinteiden kierrätyksen toimenpideohjelman (2019–2030) mukaan pyrkimyksenä on hyödyntää jätevesilietteiden ravinteet pääosin lannoitteina vuoteen 2030 mennessä. Tavoitetilaa voidaan tukea kehittämällä jätevedenkäsittelyä kohti ravinteiden ja orgaanisen aineksen turvallista talteenottoa. Näin voidaan tuottaa esimerkiksi maatalouden käyttöön soveltuvia lannoitevalmisteita ja vähentää samalla ympäristöön kohdistuvaa ravinnekuormitusta, neitseellisten luonnonvarojen kulutusta ja energiaintensiivistä typpilannoitteiden tuotantoa. Kierrätyslannoitteiden avulla voidaan lisätä myös orgaanista ainesta peltoihin, joka mm. parantaa maan rakennetta ja vähentää ravinteiden huuhtoutumista. Puhdistamolietteen hyötykäyttö on nähty viime aikoina ongelmallisena etenkin sen sisältämien orgaanisten haitta-ainejäämien vuoksi. Tämänhetkisten tutkimusten perusteella nykyiset jäteveden-puhdistusprosessit tai lietteenkäsittelymenetelmät kykenevät poistamaan vain pienen osan näistä erityisen pysyvistä ja haitallisista orgaanisista yhdisteistä, ja osa niistä kulkeutuu puhdistetun jäteveden mukana vesistöön ja osa lietteen hyötykäytön seurauksena maaperään. Jotta ravinteiden ja orgaanisen aineksen palauttaminen jätevesistä takaisin ympäristöön olisi tulevaisuudessa turvallista, tarvitaan uudenlaisten ratkaisujen käyttöönottoa. Uusilla menetelmillä ja niiden yhdistelmillä voidaan saada talteen jopa 90 % fosforista ja typestä kolminkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Myös ravinteiden käyttökelpoisuutta kasveille voidaan parantaa. Menetelmien avulla voidaan myös vähentää haitta-aineiden kulkeutumista ympäristöön. Tutkittua tietoa eri menetelmien vaikutuksista haitta-aineisiin sekä haitta-aineiden vaikutuksista ympäristöön on kuitenkin vähän olemassa. Ympäristöministeriön rahoittamassa NORMA-hankkeessa koottiin tietoa kehitteillä olevista ravinteiden talteenottomenetelmistä ja niiden yhdistelmistä, sekä tunnistettiin niihin liittyviä tietopuutoksia. Menetelmien arviointia varten hankkeessa tuotettiin monitavoitearviointikehys, jonka avulla menetelmiä voidaan arvioida esimerkiksi ravinteiden talteenoton, lopputuotteen turvallisuuden ja kustannusten näkökulmasta. Arvioinnissa voidaan tarkastella miten eri tekijöiden painottaminen vaikuttaa vertailun kohteena olevien menetelmien paremmuuteen. Arviointikehystä tulee soveltaa puhdistamokohtaisesti kunkin puhdistamon erityispiirteet huomioiden. Menetelmien vertailun tueksi tarvitaan lisää tutkimustietoa, erityisesti haitta-aineista. Jätevesien sisältämät ravinteet ja orgaaninen aines ovat alihyödynnettyjä resursseja, joiden hyötykäytön mahdollisuuksia tulisi tulevaisuudessa parantaa ja samalla vähentää niistä aiheutuvia ympäristöhaittoja. Ratkaisut voivat olla lyhyellä aikavälillä puhdistamokohtaisia, mutta pidemmällä aikavälillä on syytä pohtia suurempia rakenteellisia muutoksia, jotka kattavat kehitettävien menetelmien lisäksi lainsäädännölliset, vesihuollon järjestelmätason sekä markkinoiden muutokset.
  • Kela (Kela, 2021)
    Suomen virallinen tilasto
  • Kakkuri, Juhani (Maanmittauslaitos, 2021)
    FGI Publications
  • Koski, Christian; Rönneberg, Mikko; Kettunen, Pyry; Eliasen, Søren; Hansen, Henning Sten; Oksanen, Juha (John Wiley & Sons, 2021)
    Transactions in GIS
    Maritime spatial planning (MSP) needs tools to facilitate discussions and manage spatial data in collaborative workshops that involve actors with various backgrounds and expertise. However, the reported use of spatial tools in real‐world MSP is sparse. A better understanding is needed of how geographic information systems (GIS) can effectively support collaboration in MSP. We studied the utility of GIS tools for collaborative MSP in five steps: first, identifying shortcomings in available GIS for supporting collaborative MSP; second, defining requirements for an effective collaborative GIS (CGIS) for MSP; third, designing and developing a prototype CGIS, Baltic Explorer; fourth, demonstrating the system; and fifth, evaluating the system. In a real‐world MSP workshop, we demonstrated that the functionalities of Baltic Explorer can support and facilitate discussions in collaborative work. We also found that more research is needed about the use of spatial data in collaborative MSP and integration of model‐based geospatial analysis into CGIS.
  • Kela (Kela, 2021)
    Suomen virallinen tilasto
  • Saari, Timo; Bilker-Koivula, Mirjam; Koivula, Hannu; Nordman, Maaria; Häkli, Pasi; Lahtinen, Sonja (Taylor & Francis, 2021)
    Marine Geodesy
    Traditionally, geoid models have been validated using GNSS-levelling benchmarks on land only. As such benchmarks cannot be established offshore, marine areas of geoid models must be evaluated in a different way. In this research, we present a marine GNSS/gravity campaign where existing geoid models were validated at sea areas by GNSS measurements in combination with sea surface models. Additionally, a new geoid model, calculated using the newly collected marine gravity data, was validated. The campaign was carried out with the marine geology research catamaran Geomari (operated by the Geological Survey of Finland), which sailed back and forth the eastern part of the Finnish territorial waters of the Gulf of Finland during the early summer of 2018. From the GNSS and sea surface data we were able to obtain geoid heights at sea areas with an accuracy of a few centimetres. When the GNSS derived geoid heights are compared with geoid heights from the geoid models differences between the respective models are seen in the most eastern and southern parts of the campaign area. The new gravity data changed the geoid model heights by up to 15 cm in areas of sparse/non-existing gravity data.
  • Jantunen, Jorma; Juvonen, Harri; Järvinen, Eija; Koivuluoma, Heidi; Pietilä, Tuula; Primmer, Eeva; Wainio-Biese, Terhi; Schulman, Leif; Öster, Minna (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 9/2021
    Tämä raportti Suomen ympäristökeskuksen toiminnasta ja tuloksista vuodelta 2020 sisältää johdon katsauksen toimintaan, kuvauksen toiminnasta ja sen vaikuttavuudesta, toiminnallisesta tuloksellisuudesta sekä tuotoksista ja laadunhallinnasta teema-alueittain. Lisäksi raportti sisältää kuvauksen henkisistä voimavaroista sekä henkilöstöä ja työajan käyttöä samoin kuin kustannuksia ja määrärahojen käyttöä kuvaavia laskelmia ja analyyseja. Raportissa on myös kuvaus SYKEn sisäisestä valvonnasta sekä toimintaan ja palveluihin kohdistuneista arvioinneista. Julkaisu sisältää SYKEn tilinpäätöslaskelmat vuodelta 2020 ja niiden tarkastelun, johto-organisaation kuvauksen, listauksen kansainvälisiin sopimuksiin liittyvistä tehtävistä, yhteenvedon SYKEn tutkimusinfrastruktuureista sekä kuvauksia vuoden 2020 aikana valmistuneista tutkimuksista ja hankkeista.
  • Koivikko, Riitta; Leivuori, Mirja; Nuutinen, Jari; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Kutramoinen, Helena; Ilmakunnas, Markku (Finnish Environment Institute, 2021)
    Reports of the Finnish Environment Institute 14/2021
    Proftest SYKE carried out the proficiency test (PT) for determination of volatile organic compounds from water and soil in November 2020. The provided samples in this PT included synthetic, surface water as well as soil samples. In total, there were 10 participants in the PT. Either the calculated concentration or the median of the reported results was used as the assigned value for the measurands. The performance of the participants was evaluated by using z and En scores. In this PT 82 % of the results evaluated with z scores were satisfactory when deviation of 15–35 % from the assigned value was accepted. Further, 80 % of the results evaluated with En scores were satisfactory. Warm thanks to all the participants in this proficiency test!

View more