Partner sub-repositories

Recent Submissions

  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2015)
    Selvityksessä on käyty läpi nykyiset tukijärjestelmät ja pyritty tunnistamaan niiden vaikutukset luonnon monimuotoisuudelle. Työn lähtökohtana on kansallisen biodiversiteettistrategian tavoite pysäyttää Suomen luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2020 mennessä. Kansallisten tukien kartoittaminen ja uudistaminen ovat askeleita tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Tukijärjestelmien tarkastelussa painottuvat verotuet ja budjettituet. Lähdeaineistona on käytetty Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen selvityksiä, valtion talousarvioita, tutkimuskirjallisuutta sekä ministeriöiden ja asiantuntijaverkoston panosta. Julkisen tuen ja luonnon monimuotoisuuden välistä vuorovaikutusta on hahmoteltu kansainvälisen DPSIR-viitekehyksen avulla. Selvityksen tarkastelunäkökulma on toimeksiannon mukaisesti rajattu luonnon monimuotoisuuden suojeluun, joka on osa ympäristönäkökulmaa. Tukien muita vaikutuksia, kuten taloudellisia, sosiaalisia, terveydellisiä, alueellisia tai laajempia ympäristövaikutuksia, ei ole tässä selvityksessä huomioitu. Selvityksen erityispiirteitä ovat sen keskittyminen luonnon monimuotoisuusvaikutuksiin sekä arviot usean vuoden tukimääristä. Suomen erityispiirteitä kansainvälisessä vertailussa ovat mm. kireä energiaverotus, joka heikentää kilpailukykyä ja johtaa verotukiin. Suomessa on myös toimiva ympäristösääntely ja ohjaus, joilla jo säännellään luonnon monimuotoisuuteen vaikuttavaa elinkeinotoimintaa. Luonnon monimuotoisuudelle haitallisia tukia arvioidaan olevan liikenteeseen, energiaan, metsätalouteen ja maatalouteen liittyvässä toiminnassa. Tukien vaikutukset ovat suoria ja epäsuoria. Suorat vaikutukset koskevat paikallisia elinympäristöjä, kuten esimerkiksi lajiston pesiytymismahdollisuuksia. Epäsuorat vaikutukset voivat esimerkiksi lisätä päästöjä ja sen myötä kiihdyttää ilmastonmuutosta, joka puolestaan on merkittävä vaaratekijä luonnon monimuotoisuudelle. Selvityksen jatkotyönä suositellaan tehtävän tarkastelu tukien taloudellisten, sosiaalisten, terveydellisten, alueellisten ja muiden ympäristövaikutusten osalta. Nämä selvitykset antaisivat yhdessä kokonaiskuvan, jonka pohjalta myös luonnon monimuotoisuuteen vaikuttavat tuet voitaisiin kokonaisvaltaisesti uudistaa.
  • Vaillancourt, Alain (Svenska handelshögskolan, 2015)
    Major disasters, conflicts and poverty afflict many millions of people around the world. To address the needs of these people, humanitarian organizations deploy a vast array of resources supported by material, financial and information flows. Some of these resources need efficient logistics support to achieve their goals and through vertical or horizontal coordination, humanitarian organisations can improve the way to respond to a situation. A specific approach to coordination is consolidation which this thesis explores in depth. The thesis and its articles aim to understand the competence and underlying resources for consolidation of materials in supply chains. This thesis covers material consolidation concepts and humanitarian logistics activities such as warehousing consolidation, procurement consolidation and transportation consolidation. The research presented in the thesis is composed of three individually authored articles, the first one is a conceptual paper based on a literature review entitled “A Theoretical Framework for Consolidation in Humanitarian Logistics”. The second article is entitled “Procurement Consolidation in Global Humanitarian Supply Chains” and the third article is entitled “Kit Management in Humanitarian Supply Chains”; both these two articles are based on empirical case studies. This thesis further contributes to dynamic capabilities as it identifies a result that can be expected from the lower supply chain competition and interest in coordination and cooperation by humanitarian organizations: facilitating access to competencies in between organizations through specific consolidation activities. Humanitarian organizations do not seek profit neither do they compete through their supply chains and instead sometimes cooperate and coordinate to improve aid delivery.
  • Pettersson, John (Hanken School of Economics, 2015)
    The efficient market hypothesis stipulates that investors are unable to consistently gain risk adjusted returns with the information known to them at the time of the investment. The expected return, conditional on the information set known to investors, is determined from an assumed expected return theory (asset pricing model). However, it has previously been shown that past winners outperform past losers. A trading strategy taking a long position in previous winner stocks and a short in previous loser stocks earn positive statistically and economically significant risk-adjusted returns. These results are confirmed in international markets, but also in different asset classes. A number of alternative asset pricing models explaining momentum returns imply that momentum should be stronger among high uncertainty assets. Many of these alternative asset pricing models build on investor psychology. This premium, with higher momentum returns among high risk stocks has also been empirically documented. This dissertation evaluates some behavioral explanations to momentum returns by their implications. Behavioral explanations often imply that the momentum anomaly is stronger when uncertainty about information is high. Essay one confirms that there is an overreaction to information causing momentum to be high when uncertainty is high. However, when uncertainty is low momentum still exists, now caused by a slow incorporation of new information into asset prices. Contrary to what many behavioral models imply, the results in essay three suggest that uncertainty about information in the portfolio formation period does not cause a stronger momentum anomaly. Stock prices imply a larger under-reaction to positive and relatively reliable information, than to more uncertain information. Based on previous literature, the results in this study suggest that the driver of the return premium in high volatility assets is the general risk level of single stocks, and not uncertainty about portfolio formation period information. Using equity index futures data, essay two links time series momentum profits to volatility states. Time series momentum portfolio returns are driven by assets in a low volatility state. These results support the general finding that momentum is not caused by uncertainty about portfolio formation period information.
  • Saastamoinen, LK; Saarelainen, L; Autti-Rämö, I; Martikainen, JE (Kela, 2015)
    Euroopan unionin määritelmän mukaan harvinaissairauksiksi katsotaan sairaudet, joita sairastaa enintään viisi ihmistä 10 000 ihmistä kohti. Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuonna 2012 työryhmän, joka laati ehdotuksen harvinaisten sairauksien kansalliseksi ohjelmaksi vuosiksi 2014–2017. Yksi toimenpide-ehdotuksista on harvinaislääkkeiden saatavuuden parantaminen. Kela otti vastuulleen selvittää harvinaissairauksien hoidossa käytettäviä lääkehoitoja ja niiden korvattavuutta. Tämän tutkimuksen tarkoitus on kuvata, millaisia lääke- ja ravintovalmistehoitoja harvinaissairauksien hoidossa Suomessa käytetään ja kuinka usein lääkkeet kuuluvat avohoidossa käytettäessä lääkekorvausjärjestelmään. Tutkimusaineisto koottiin sähköisellä kyselyllä, joka lähetettiin harvinaissairauksia hoitaville lääkäreille henkilökohtaisessa sähköpostiviestissä maaliskuussa 2014. Kyselyyn vastasi 129 lääkäriä, eli 33 % niistä, joille kysely lähetettiin. Lääkärit mainitsivat kyselyssä 145 lääkeainetta ja 55 ravintovalmistetta, joita käytetään harvinaissairauksien hoidossa. Lääkärien mainitsemista lääkkeistä 86 % ja kolmannes ravintovalmisteista oli korvattavia. Varsinaisista harvinaislääkkeistä yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat korvattavia. Vaikka valtaosa harvinaissairauksien hoidossa käytettävistä lääkkeistä on korvattavia, osalla potilaista kustannukset voivat kuitenkin kasvaa suuriksi, jos sairauden hoidossa tarvitaan useita valmisteita, jotka eivät ole korvattavia. Nykyinen lääkekorvausjärjestelmä ei riittävästi huomioi harvinaissairauksien lääkehoitoja, koska järjestelmä perustuu lääkeyritysten tekemiin hakemuksiin ja korvattavuuden edellytyksenä on, että valmisteen käyttöaihe sisältää harvinaissairauden.
  • Reinikainen, Tapio; Ottelin, Juudit; Finel, Nufar (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    Den uppdaterade guiden innehåller anvisningar om myndighetstillsynen för att förhindra utsläpp i atmosfären av gaser som bryter ned ozonskiktet och F-gaser som förstärker växthuseffekten. Tillsynen utgår från Europaparlamentets och rådets förordning (EG) nr 1005/2009 om ämnen som bryter ned ozonskiktet (ozonförordningen) samt förordning (EG) nr 517/2014 om vissa fluorerade växthusgaser (F-gasförordningen). I Finland har tillsynen enligt dessa förordningar och behörighetsvillkoren i anknytning till dem fastställs i miljöskyddslagen (527/2014) och statsrådets förordning 452/2009 om underhåll av anläggningar som innehåller ämnen som bryter ned ozonskiktet samt vissa fluorerade växthusgaser. Förordningarna innehåller bestämmelser om skyldigheterna för ägare eller innehavare av anläggningar som innehåller ämnen som bryter ned ozonskiktet eller F-gaser samt om behörighetsvillkoren för personer eller företag som utför underhåll på anläggningarna. Förordningarnas tillsynsmyndigheter är NTM-centralerna och de kommunala miljöskyddsmyndigheterna samt hälsoskyddsmyndigheterna, livsmedelstillsynsmyndigheterna och tillsynsmyndigheterna för konsumtionsvaror och konsumenttjänster, vilka ser till att förordningen efterlevs inom de egna verksamhetsområdena. Denna guide kan användas av alla tillsynsmyndigheterna. Guiden beskriver tillsynsarbetet ur ett praktiskt perspektiv och ger anvisningar för fall där brister observeras vid inspektionen. I guiden finns även kortfattad information om avfallshanteringen av anläggningar som innehåller ozonnedbrytande ämnen och F-gaser.
  • Reinikainen, Tapio; Ottelin, Juudit; Finel, Nufar (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    Päivitetyssä oppaassa esitetään ohjeita viranomaisvalvontaan, jonka avulla ehkäistään otsonikerrosta tuhoavien kaasujen ja kasvihuoneilmiötä voimistavien F-kaasujen päästöjä ilmakehään. Valvonta perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EY) N:o 1005/2009 otsonikerrosta heikentävistä aineista (otsoniasetus) sekä asetukseen (EY) N:o 517/2014 tietyistä fluoratuista kasvihuonekaasuista (F-kaasuasetus). Näiden asetusten valvonnasta ja niihin liittyvistä pätevyysvaatimuksista on Suomessa säädetty ympäristönsuojelulaissa (527/2014) sekä valtioneuvoston asetuksella 452/2009 otsonikerrosta heikentäviä aineita ja eräitä fluorattuja kasvihuonekaasuja sisältävien laitteiden huollosta. Asetuksissa on säädetty otsonikerrosta tuhoavia aineita tai F-kaasuja sisältävien laitteiden omistajan tai haltijan velvollisuuksista sekä laitteita huoltavan henkilön tai yrityksen pätevyysvaatimuksista. Asetusten valvovia viranomaisia ovat ELY-keskukset ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset sekä terveydensuojeluviranomaiset, elintarvikevalvontaviranomaiset ja kulutustavaroiden ja kuluttajapalveluiden valvontaviranomaiset, jotka valvovat asetuksen noudattamista omilla toimialoillaan. Tämä opas sopii kaikille valvontaviranomaisille. Oppaassa kerrotaan käytännönläheisesti valvontatyöstä ja annetaan toimintaohjeet tilanteeseen, jossa tarkastuksessa havaitaan puute. Oppaassa kerrotaan myös lyhyesti otsonikerrosta tuhoavia ja F-kaasuja sisältävien laitteiden jätehuollosta.
  • Tiitu, Maija; Helminen, Ville; Järvenpää, Elise; Härmä, Pekka; Hattunen, Suvi; Rehunen, Antti (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    Raportissa kuvataan menetelmä rakennetun maan pinta-alan muutosten ennakointiin. Työn taustalla on erityisesti tarve arvioida maankäytöstä ja sen muutoksista aiheutuvaa kasvihuonekaasujen päästöjen kehitystä kansainvälisten sopimusten mukaisia raportointeja varten. Rakennetun maan kehityksen laskemiseksi hyödynnetään valtakunnallisia paikkatietoaineistoja, joiden muutostiedoilla on saatu lähimenneisyyden kehitystrendi. Tulevan kehityksen lähtötietona on käytetty Tilastokeskuksen väestöennustetta. Laskenta on jaettu kolmeen moduuliin, joista ensimmäisessä tarkastellaan yhdyskuntarakennetason muutosta, jonka ajurina on väestökehitys. Toisessa moduulissa lasketaan trendi vapaa-ajan asutuksen kehitykselle ja kolmannessa muiden, lähinnä taajamien ulkopuolisten rakennetun maan alaluokkien kehitykselle. Laskentamallin mukaan rakennetun maan kokonaispinta-ala kasvaa vuosina 2013–2040 Etelä-Suomessa 13,8 % ja Pohjois-Suomessa 15,29 %. Absoluuttisesti rakennetun alueen ennustettu pinta-ala on Etelä-Suomen maakunnissa noin nelinkertainen verrattuna Pohjois-Suomeen vuonna 2040. Rakennetun alueen kasvu on kuitenkin luonteeltaan hyvin erilaista maan eri osissa maata. Väestönkasvu on tärkein tulevan rakennetun alueen pinta-alaa määrittävä tekijä Etelä-Suomessa, kun taas Pohjois-Suomessa rakennetun alueen kasvu perustuu luonnonvarojen hyödyntämisestä johtuviin suuriin hankkeisiin kuten kaivoksiin. Käytetty menetelmä perustuu paikkatietoaineistojen ja erilaisten rekisteritietojen yhdistämiseen. Rakennetun maan pinta-alaennustetta on jatkossa mahdollista tarkentaa menetelmän jatkokehittämisen ohella myös aiempaa tarkemmilla ja laadukkaammilla lähtötiedoilla.
  • Törmäkangas, L; Autti-Rämö, I; Tuulio-Henriksson, A; Merikukka, M; Ristikari, T; Paananen, R; Gissler, M (Kela, 2015)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin vuonna 1987 Suomessa syntyneiden henkilöiden Kelan järjestämän kuntoutuksen käyttöä. Aineistona oli Kelan kuntoutusratkaisu- ja kuntoutuskustannustiedot Kansallinen syntymäkohortti 1987 -rekisteriaineistoon kuuluville henkilöille vuosilta 1987–2012. Kaikkiaan 6,2 % kohortin henkilöistä oli 25 ikävuoteen mennessä saanut myönteisen ratkaisun jollekin Kelan myöntämälle kuntoutustoimenpiteelle. Eri lakiperustein myönnettyjä kuntoutusratkaisuja tutkittiin omina kokonaisuuksinaan kuntoutustoimenpiteiden, pääsairausdiagnoosien ja kuntoutuksen kustannusten osalta. Myönteisen ratkaisun vaikeavammaisen lääkinnälliselle kuntoutukselle saaneiden henkilöiden määrät olivat pieniä (1,3 % syntymäkohortista) mutta kuntoutustoimenpiteitä eri terapiamuodoissa oli näillä henkilöillä runsaasti, ja myös kuntoutuksen henkilöä kohden lasketut kustannukset olivat korkeimmat. Yleisimmät diagnoosiryhmät olivat älyllinen kehitysvammaisuus ja CP-oireyhtymä. Ammatillista kuntoutusta oli myönnetty 2,3 %:lle kohortista, ja merkittävimmät kuntoutusmuodot henkilömäärittäin olivat ammattikoulutus ja kuntoutustutkimus. Ammatillisen kuntoutuksen kustannuksissa havaittiin selkeää nousua vuoden 2007 jälkeen. Merkittävimmät pääsairausdiagnoosit olivat masennustila ja lievä älyllinen kehitysvammaisuus. Myönteisen kuntoutuspäätöksen oli harkinnanvaraisen kuntoutuksen lakiperusteella saanut 3,2 % kohortista, ja näistä kuntoutustoimenpiteistä yli puolet oli ennen vuoden 2011 alkua myönnettyä kuntoutuspsykoterapiaa. Tämän lisäksi kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit olivat myös merkittävä kuntoutustoimenpide. Masennustila sekä ahdistuneisuushäiriöt olivat merkittävimmät diagnoosiryhmät – myös niillä, joilla kuntoutusmuoto oli jokin muu kuin psykoterapia. Kuntoutuspsykoterapiaa omalla lakiperusteellaan oli saanut 1,3 % henkilöistä, ja psykoterapia olikin fysioterapian jälkeen määrällisesti merkittävin terapiamuoto. Alustavassa alueellisessa tarkastelussa havaittiin huomattavia eroja kuntoutustoimenpiteiden käytössä eri alueilla.
  • Dahlbo, Helena; Aalto, Kristiina; Salmenperä, Hanna; Eskelinen, Hanna; Pennanen, Jaana; Sippola, Kirsi; Huopalainen, Minja (Ympäristöministeriö, 2015)
    Maailman tekstiilikuitujen tuotantomäärät kasvavat jatkuvasti. Samoin kasvavat tekstiilijätteen määrä ja osuus yhdyskuntien sekajätteessä. Tekstiilijäte päätyy enenevässä määrin polttoon, missä saadaan energia talteen, mutta hukataan arvokas materiaali. Suomen tekstiilivirtoja, tekstiilijätteen käsittelyn ympäristövaikutuksia sekä keinoja kierrätyksen edistämiseksi selvitettiin Ympäristöministeriön rahoittamassa, Suomen ympäristökeskuksen, Kuluttajatutkimuskeskuksen, Hämeen ammattikorkeakoulun sekä UFF:n yhteistyönä toteutetussa TEXJÄTE-tutkimushankkeessa. Tulosten mukaan Suomessa poistuu vuosittain käytöstä 71,2 miljoonaa kiloa tekstiilejä. Erilliskeräykseen saadaan näistä viidennes. Tekstiilijätteen hyödyntäminen materiaalina on vähäistä. Valtaosa käytetyistä tekstiileistä päätyy nykyisin jätevoimaloihin hyödynnettäväksi energiana ja osa kaatopaikalle. Hankkeessa vertailtiin tehostetun uudelleenkäytön ja tehostetun kierrätyksen ympäristövaikutuksia ja päädyttiin siihen, että suurimmat ympäristöhyödyt saataisiin tehostamalla uudelleenkäyttöä. Kierrätyksen (erityisesti kemiallisen) lisääminen tuottaisi lähes yhtä paljon ympäristöhyötyä. Sekä uudelleenkäyttö että kierrätys ovat ympäristön kannalta parempia vaihtoehtoja kuin tekstiilin hyödyntäminen energiana, mikäli niillä voidaan vähentää neitseellistä tekstiilien tuotantoa. Energiahyödyntäminen on kuitenkin tarpeellinen vaihtoehto tekstiilijätteelle, joka ei sovellu kierrätykseen esim. likaisuutensa tai haitallisten aineiden takia. Tekstiilijätteen kierrätyksen edistämiseksi tarvitaan erilliskeräyksen ulottamista myös tekstiilijätteeseen, lajittelun tehostamista, kerätyn tekstiilijätteen hyödyntäviä kierrätyslaitoksia, sekä kysyntää kierrätysmateriaalista valmistetulle tekstiilille. Kysynnän kasvua voitaisiin tukea esimerkiksi julkisten hankintojen avulla. Kuluttajille järjestelmän tulisi olla helppo ja selkeä ja kuluttajilla tulisi olla mahdollisuus tietää, miten tekstiilit ja tekstiilijätteet hyödynnetään ja miten tulot käytetään. Tekstiilijätteen vähentämiseksi on kuluttajien syytä hankkia tekstiilejä harkiten, vain tarpeeseen, ja suosien käytettyjä ja kierrätysmateriaaleja. Tekstiilien tehostettu erilliskeräys, uudelleenkäyttö ja kierrätys edellyttävät kaikkien alalla toimivien tahojen yhteistyön lisäämistä. Kotitalouksien tekstiilijäte on lähtökohtaisesti yhdyskuntajätettä ja kunnan vastuulla, jolloin kuntien tulisi toimia yhteistyössä tekstiilejä keräävien järjestöjen kanssa.
  • Korpivaara, Aila; Syrjälä, Santeri (Ympäristöministeriö, 2015)
    Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen asetti 19.3.2014 työryhmän selvittämään suu-remmiksi yksiköiksi koottavan uusimuotoisen rakennusvalvontatoimen vaihtoehtoisia toiminta- ja organisointimalleja ja niiden vaikutuksia. Työn taustalla on hallituksen osana rakennepoliittista ohjelmaa tekemä päätös, jonka mukaan rakennusvalvontatoimi kootaan nykyistä suuremmiksi, kuntarajat ylittäviksi yksiköiksi. Uudistuksen tavoitteena on muun muassa vahvistaa rakennusvalvonnan asiantuntemusta sekä yhtenäistää rakentamista koskevien säännösten tulkintaa ja toimintatapoja. Selvityksessä on tarkasteltu vaihtoehtoja uusimuotoisen rakennusvalvonnan järjestämiseksi. Kunnat voisivat vapaaehtoisesti sopia rakennusvalvontayksiköiden muodostamisesta toistensa kanssa. Toisaalta kunnat voitaisiin lainsäädännöllä velvoittaa muodostamaan yhteistoiminta-alueita rakennusvalvonnan järjestämiseksi. Rakennusvalvonnan järjestämisessä voitaisiin jatkossa hyödyntää nykyistä laajemmin yksityisiä toimijoita rakennustyön aikaisessa viranomaisvalvonnassa ja tarkastustoiminnassa. Yksiköiden muodostamisen perusteeksi voitaisiin määritellä joko teknisen asiantuntija-henkilöstön vähimmäismäärä tai maahan muodostettavien rakennusvalvontayksiköiden kokonaislukumäärä. Rakennusvalvonnan järjestäminen kuuluu nykyisin kunnille. Eri kuntien rakennusvalvontayksiköiden välillä on tällä hetkellä suuria eroja niin asiantuntemuksen määrässä kuin säännösten tulkinnoissa ja käytännöissä. Selvityksen mukaan rakennusvalvonnan kokoamisella ylikunnallisiksi yksiköiksi on merkittäviä vaikutuksia kuntien muihin toimintoihin. Vaikutuksia on muun muassa kaavoitustoimeen ja ympäristönsuojelutoimeen etenkin silloin, kun resurssit kunnissa ovat olleet toimintojen yhteiskäytössä. Useilla alueilla uudistus voi johtaa lupamaksujen korotuksiin, koska suurempien rakennusvalvontayksiköiden on tarkoitus kattaa toimintansa menot täysimääräisesti lupamaksuilla. Sähköisen asioinnin laajempi hyödyntäminen on yksi työryhmän korostamista asioista. Lisäksi vapaaehtoisen kuntayhteistyön ja kuntaliitosten seurauksena syntyneiden uusien rakennusvalvontayksiköiden hyvien kokemusten hyödyntämistä työryhmä pitää tärkeänä. Pelkkä rakennusvalvontatoimen kokoaminen suuremmiksi yksiköiksi ei riitä uudistukselle asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi. Selvityksessä korostetaankin, että rakennusvalvontatoimen järjestämistä koskevan lainsäädäntömuutoksen lisäksi tulisi muuttaa myös rakennusvalvonnan toimintaa koskevaa lainsäädäntöä.
  • Kansaneläkelaitos Kela; Social Insurance Institution of Finland Kela; Folkpensionsanstalten FPA (Kela, tilastoryhmä, 2015)
  • Kauppila, Jussi; Silvo, Kimmo; Attila, Mikko; Kautto, Petrus (Suomen ympäristökeskus, 2015)
  • Ryömä, Mauri (Kansankulttuuri, 1954)