Partner sub-repositories

Recent Submissions

  • Koivikko, Riitta; Leivuori, Mirja; Sarkkinen, Mika; Lanteri, Sari; Tervonen, Keijo; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Suomen Ympäristökeskus, 2020)
    11/2020
    Proftest SYKE järjesti marraskuussa 2019 pätevyyskokeen jätevesiä analysoiville laboratorioille. Pätevyyskokeessa määritettiin ravinteet, kloridi, pH, sulfaatti, sähkönjohtavuus ja väri synteettisestä näytteestä ja viemärilaitoksen sekä massa- ja paperiteollisuuden jätevesistä. Pätevyyskokeeseen osallistui yhteensä 59 laboratoriota. Testisuureen vertailuarvona käytettiin laskennallista pitoisuutta tai osallistujien tulosten robustia keskiarvoa tai niiden mediaania. Osallistujien pätevyyden arviointi tehtiin z- ja osittain En-arvojen avulla. Koko tulosaineistossa oli z-arvoilla arvioituna 88 % hyväksyttäviä tuloksia, kun vertailu-arvosta sallittiin pH-määrityksissä 0,2 pH-yksikön ja muissa määrityksissä 5–20 %:n poikkeama. Tuloksista, jotka arvioitiin En-arvoilla, hyväksyttäviä oli 79 %. Kiitos pätevyyskokeen osallistujille!
  • Haapakoski, Kaisa; Åkerblad, Leena; Tolvanen, Asko; Mäntysaari, Mikko (Kela, 2020)
    Sosiaali- ja terveysturvan raportteja
    Kelan uusi palvelu, työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus, otettiin käyttöön vuonna 2017. Palvelussa yhdistyivät entinen työkokeilu, työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen toimeenpanoa suhteessa palvelun lähtökohtiin: työllistymisen edistämiseen sekä kuntoutujan aktiiviseen toimijuuteen ja tukeen. Tarkempia tutkimuskohteita olivat kuntoutuksen kohdentuminen, kuntoutujan rooli ja toimijuus, palvelun toimivuus sekä tuki ja ohjaus palvelussa. Tutkimus toteutettiin moninäkökulmaisesti ja monimenetelmällisesti. Aineistoon sisältyi postikysely palveluun vuonna 2017 osallistuneille (n = 439) ja osallistujien haastattelut (n = 15), sähköinen kysely palveluntuottajille (n = 49) ja palveluntuottajien edustajien haastattelut (n = 18) sekä kuntoutukseen osallistuneiden työpaikkojen yhteyshenkilöiden haastattelut (n = 15). Tutkimuksen tulosten mukaan palvelun koettu oikea-aikaisuus oli keskeistä palvelun toteutuksen onnistumiseksi ja myönteisten tulosten saavuttamiseksi. Palveluun osallistuvien tuen tarve vaihteli. Riittävä mutta samanaikaisesti määrältään ja muodoltaan kuntoutujalle yksilöllisesti sopiva omaohjaajan tarjoama tuki oli toimijuuden mahdollisuuksien kannalta tärkeää. Tuki oli dynaamista ja sisälsi toimintaa, rooleja ja vastuita palvelun kaikkien osapuolten välillä. Vaikutusmahdollisuuksien vähäisyys, riittämättömäksi koettu toimeentulo, korkeampi ikä, tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä pitkittynyt työttömyys olivat yhteydessä palvelun heikompiin tuloksiin. Jatkossa olisi tärkeää tutkia, miten palvelusta saataisiin toimiva kokonaisuus erilaisia tarpeita ja tavoitteita omaaville kuntoutujille. Palvelussa olisi olennaista huomioida työmarkkinoiden ja työorganisaatioiden toimintalogiikka ja tehdä ennakoivaa yhteistyötä organisaatioiden kanssa. Kuntoutujien vaikutusmahdollisuuksien ja resurssien turvaaminen edesauttaisi todennäköisesti palvelun toimivuutta.
  • Kaila, Anni (2020)
    In this written part of my master's thesis, I explore the connections between poetic writing and dance from a performer's perspective. My own poems act as introductions to the chapters and become a kind of poetic through line in the thesis. Writing as a dancer, I write with my whole body and move between what is already presently perceived and what can be imagined. The essays of dramaturg and dance theoretician Bojana Cjević on imagination and poetics in contemporary dance serve as the main reflection points for my views. Cvejić's concept of 'feigning', used to describe the dancer's imaginary and a kind of bodily surrogate knowledge, becomes one of the central ideas in understanding the link between poetry and dance. In the first part of the thesis, I observe the ways in which poetry pierces contemporary dance practices today and also briefly describe the historical connections between poetry and dance. Writing about the poetry of the performer, I approach the topic through my own personal practice and outline different ways of writing and relating to poetic texts as a performer. The focus is on the interconnectedness of perception and imagination, and how this relationship can be viewed through the lens of both dance and poetry. Poetic image and the rhythm and weight of language also connect the act of writing to the dancing body. I use the term 'choreographic poetry' to describe poetic texts that serve score-like functions in a dance performance, and bring up contemporary dance makers who work with texts in this way. The act of translation is introduced both as a method for working as a dancer and as a philosophical frame for understanding the paradigmatic nature of dance, as philosopher Jacques Rancière sees it. In the second part of the thesis, two artistic processes serve as concrete examples of working with poetic texts and translation in the context of a dance performance. Puutarha (The Garden), my own choreographic solo work, started from the idea of turning confessional poetry into a dance performance. My own poems became the main source of material for the solo. I focus on the writing process and the editing of the poems into a script, and how these poems informed and affected the performance and the bodily expression in it. LOVE I–III is also a solo performance, based on the poetic score written by Norwegian poet and choreographer Janne-Camilla Lyster. I describe my process of working with the score and the performance guidelines provided by Lyster and the translation of these poetic texts into dance.
  • Hemmilä, Marja (2020)
    Finnish Meteorological Institute Contributions 162
    Atmospheric aerosol particles are small, liquid or solid pieces that are floating in the air. They have a significant effect on air quality, human health and cloud formation. Sources of aerosols can be either primary or secondary, meaning that they can directly be emitted from the source to the air (e.g. sea salt, sand or pollen) or they can be formed from the precursor gases in the air. For example, sulphuric acid, ammonia, amines and oxidised organic vapours are gases that affect the nucleation process. Biogenic Volatile Organic Compounds (VOCs) are gases that are emitted by e.g. boreal forest, and they affect secondary organic aerosol (SOA) population by contributing to the production of oxidised organic vapours that participate in the formation and growth of secondary aerosol particles. In this thesis, thermal desorption inlet gas chromatograph coupled with mass spectrometer (TD-GC-MS) was used to determine how monoterpenes, which are one sub-group of the BVOCs, are emitted from Scots pine and Norway spruce trees. It was discovered that individual trees emit different amounts of various monoterpenes, even when the trees belong to the same species. We concluded that the emissions depend on the chemotype of the trees, which is an inherited property of the individual tree. Nitrogen containing gases, such as ammonia, amines and nitric acid can also take part in the aerosol formation and growth processes. Ammonia and amines stabilise sulphuric acid clusters, therefore helping the new aerosol particles to form. Another nitrogen contain gas, HONO, strongly affects atmospheric chemistry because it reacts with solar radiation and forms a OH• radical, which is one of the main radicals in the atmosphere. We measured the seasonal and diurnal variation of ammonia, nitric acid and HONO in the boreal forest with an instrument of Measuring AeRosols and Gases in Ambient air (MARGA), which is an online ion chromatograph with a sampling system. In this thesis, I developed a method for measuring aliphatic amines from the boreal forest air. I also coupled MARGA with a mass spectrometer (MARGA-MS) and used it to measure amine concentrations from the boreal forest air, observing the seasonal and diurnal variation of atmospheric amines. While I was measuring the atmospheric concentrations, the idea that amines could be emitted from the boreal forest floor and also melting snow and thawing ground, was born. To test this hypothesis, I measured with the MARGAMS connected to a dynamic flow through chamber emissions from the boreal forest floor. I found that the boreal forest floor is indeed a source of amines. *** Ilmakehän aerosolihiukkaset ovat pieniä, nestemäisiä tai kiinteitä hippusia, jotka leijuvat ilmassa. Niillä on merkittävä vaikutus ilmanlaatuun, terveyteen ja pilvien muodostumiseen. Aerosolien lähteitä on sekä primäärisiä että sekundäärisiä, mikä tarkoittaa sitä että ne voivat joko suoraan emittoitua lähteestä ilmaan (kuten merisuola, hiekka tai siitepöly), tai ne voivat muodostua suoraan ilmakehän kaasuista. Esimerkiksi rikkihappo, ammoniakki, amiinit ja hapettuneet orgaaniset höyryt ovat kaasuja, jotka voivat vaikuttaa nukleaatioprosessiin. Biogeeniset haihtuvat orgaaniset yhdisteet (BVOC) ovat kaasuja, jotka emittoituvat mm. pohjoisesta metsästä. Ne tuottavat hapettuneita orgaanisia höyryjä, jotka vaikuttavat sekundäärisien orgaanisien aerosolien muodostumiseen ja kasvuun. Tässä väitöskirjassa termodesorptio-kaasukromatografi-massaspektrometri-laitteistoa (TD-GC-MS) käytettiin määrittämään BVOCien alaluokkaan kuuluvien monoterpeenien haihtumista männyistä ja kuusista. Havaittiin, että yksittäiset puut emittoivat erimääriä erilaisia monoterpeeneitä, vaikka ne kuuluisivat samaan lajiin. Johtopäätöksenä oli, että emissiot riippuvat puun kemotyypistä, joka on yksittäisen puun peritty ominaisuus. Typpeä sisältävät kaasut kuten ammoniakki, amiinit ja typpihappo voivat myös ottaa osaa aerosolien muodostukseen ja kasvuun.Ammoniakki ja amiinit tasapainoittavat rikkihapporyppäitä auttaen aerosolihiukkasta syntymään. Eräs typpeä sisältävä kaasu, HONO, vaikuttaa vahvasti ilmakemiaan koska se reagoi auringon säteilyn kanssa tuottaen OH• radikaalin, joka on yksi tärkeimmistä radikaaleista ilmakehässä. Ammoniakin, typpihapon ja HONOn vuosi- ja vuorokausivaihtelua mitattiin pohjoisessa metsässä jatkuvatoimisella ionikromatografilla, joka myös ottaa näytteen itsenäisesti ilmasta (MARGA). Tässä väitöskirjassa kehitettiin menetelmä mittaamaan alifaattisia amiineita pohjoisesta metsäilmasta. MARGA yhdistettiin massaspektrometriin (MARGA-MS), ja sitä käytettiin määrittämään pohjoisen metsäilman amiinipitoisuuksia, havainnoiden amiinipitoisuuksien vuosi- ja vuorokausivaihtelu. Pitoisuuksia mitatessa syntyi ajatus metsämaan sekä sulavan lumen ja maan mahdollisuudesta olla amiinien lähde metsäilmassa. Hypoteesi testattiin liittämällä MARGA-MS dynaamiseen kammioon ja mittaamalla amiini- ja guanidiiniemissioita metsämaasta. Tulokseksi saatiin, että metsämaa tosiaan on amiinien lähde.
  • Leivuori, Mirja; Koivikko, Riitta; Sara-Aho, Timo; Näykki, Teemu; Tervonen, Keijo; Lanteri, Sari; Väisänen, Ritva; Ilmakunnas, Markku (Suomen Ympäristökeskus, 2020)
    10/2020
    Proftest SYKE carried out the proficiency test (PT) for analysis of elements in waste waters in October-November 2019 (MET 11/19). The measurands for the synthetic and waste water samples were: Al, As, B, Ba, Ca, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, Hg, K, Mg, Mn, Mo, Ni, Pb, Sb, Se, Sn, Sr, Ti, V, and Zn. In total 23 laboratories participated in the PT. In total, 89 % of the results evaluated with z scores were satisfactory when total deviation of 10–25 % from the assigned value was accepted. Of the results evaluated with En scores, 91 % were satisfactory. Basically, either the metrologically traceable concentration, the calculated concentration, the robust mean, the mean or the median of the results reported by the participants was used as the assigned value for measurands. Warm thanks to all the participants in this proficiency test
  • Korhonen, Natalia (2020)
    Finnish Meteorological Institute Contributions 161
    Climate change refers to a change in the mean state of the climate that persists for an extended period, typically 30 years or longer. The natural inter-annual variability of climate refers to internal variation of the climate system in shorter time-scales. In this thesis I have studied the climate of the last glacial and its impact on human population sizes in Europe during the end of the last glaciation, the change in forest fire danger and strong winds in Europe under the on-going human-induced climate change, and the relationship between the stratospheric winds and the phase of the Arctic Oscillation in present climate. A regression model was developed to downscale low-resolution dynamical EMIC simulations to regional scale. The regression model was calibrated by gridded data of regional scale resolution observations of present day climate and simulations of glacial climate. The downscaled climate was used in estimating the size of human population in Europe during the end of the last glaciation, between 30,000 and 13,000 years ago. The simulated changes in human population size correlated significantly with an independent archeological data of changes in human population size. The change in the forest fire danger in Europe was investigated by ERA-Interim and ERA-40 reanalysis. The forest fire danger was found to have increased in Southern and Eastern Europe during the period 1980–2012, whilst no significant trend was found elsewhere in Europe. The projected changes in the geostrophic wind speeds under human-induced climate change in Northern Europe during the current century were explored from simulations of nine general circulation models. According to the simulations, the changes in mean and extreme wind speeds are going to be small; in parts of northwestern Russia and southern Baltic Sea the winds might increase by 2-4% and over the Norwegian Sea the winds might decrease by 2-8%. In this thesis the connection between the stratospheric winds and surface Arctic Oscillation was studied statistically. The found stratospheric connection was applied in post-processing the European Centre for Medium-Range Weather Forecasts two-week mean temperature reforecasts for weeks 3–4 and weeks 5–6 in Northern Europe during boreal winter, and the skill scores of those weeks were slightly improved. *** Ilmaston muutoksella tarkoitetaan ilmaston keskimääräisen tilan muutosta pitkän ajan, yleensä 30 vuoden tai sitä pidemmän ajanjakson aikana. Ilmaston luonnollinen vuosien välinen vaihtelu taas kuvaa lyhemmässä aikaskaalassa ilmastojärjestelmän sisäistä vaihtelua. Tässä väitöskirjassa on tutkittu viime jääkauden lopun luonnollisen ilmaston muutoksen vaikutusta ihmisten määrään Euroopassa, ihmisten aiheuttaman ilmastonmuutoksen vaikutusta metsäpalovaaran ja voimakkaisiin tuuliin Euroopassa sekä stratosfäärien tuulien ja Arktisen värähtelyn tilastollista yhteyttä nykyilmastossa. Tässä väitöskirjassa karkean erottelukyvyn jääkausi-ilmastosimulaatio alueellistettiin regressiomallilla, joka hyödynsi hilamuotoista aineistoa sekä nykyilmastosta että yleisen kiertoliikkeen mallin jääkausisimulaatioista. Mallinnettujen väestömäärien vaihtelut korreloivat merkitsevästi riippumattoman arkeologisen aineiston väestömäärän muutosten arvioiden kanssa. Ilmastollisten metsäpaloherkkyyteen vaikuttavien suureiden viimeaikaista trendiä Euroopan alueella tutkittiin ERA-Interim- ja ERA-40-uusanalyysiaineistojen avulla. Metsäpaloriskin havaittiin kasvaneen Etelä- ja Itä-Euroopassa jaksolla 1980–2012, kun taas muualla Euroopassa selvää trendiä ei ollut havaittavissa. Ihmisten aiheuttaman ilmaston muutoksen vaikutusta tuulisuuteen Pohjois-Euroopassa kuluvan vuosisadan aikana tutkittiin yhdeksällä yleisen kiertoliikkeen mallilla. Tulosten perusteella keskimääräisten ja voimakkaimpien geostrofisten tuulien muutokset ovat muutaman prosentin luokkaa; mallinnukset kuluvalle vuosisadalle näyttivät näiden tuulien voimistuvan joitakin prosentteja osassa Luoteis-Venäjää ja Itämeren eteläosia ja heikkenevän muutamia prosentteja Norjanmerellä. Tässä väitöskirjassa tutkittiin stratosfäärin tuulien ja arktisen värähtelyn yhteyttä tilastollisesti. Hyödyntämällä stratosfääristä saatavaa signaalia pystyttiin 3-6 viikon päähän ulottuvia säämalleilla tehtyjä Pohjois-Euroopan viikkokeskilämpötilojen ennusteita hieman parantamaan.
  • Setälä, Outi; Suikkanen, Sanna (Suomen Ympäristökeskus, 2020)
    09/2020
    Meriympäristön roskaantumisen hillitsemiseksi tarvitaan kustannustehokkaita toimenpiteitä. Jotta toimenpiteet voidaan kohdentaa oikein, tarvitaan suunnittelun tueksi ajantasaista tietoa Suomen meriympäristössä olevan roskan määrästä, laadusta, lähteistä ja kulkeutumisreiteistä sekä ison, silminnähtävän, että mikroskooppisen pienen roskan osalta. Nyt käsillä oleva selvitys toteuttaa Suomen merenhoitosuunnitelmassa vuosille 2016–2021 annettua ROSKAT 1 -toimenpiteen tehtävää, jossa selvitetään rantojen ja meriympäristön roskaantumisen tila, roskien alkuperä, määrä ja lähteet koko Suomen rannikko- ja merialueella. Selvitys on laadittu osana Euroopan Meri- ja Kalatalousrahaston rahoittamaa RoskatPois!-hanketta (2017–2019). Roskia päätyy ympäristöön monista lähteistä ja eri reittejä pitkin, eikä eri osatekijöiden merkitystä ole aiemmin selvitetty. Myös tiedot meriroskan määrästä ovat toistaiseksi puutteelliset. Esimerkiksi rannoille päätynyt roska on vain pieni osa kaikesta jätteestä, jota meriympäristöön joutuu ihmistoimintojen seurauksena. Arvioiden mukaan jopa suurin osa maailman merien roskasta on näkymättömissä meren pohjalla (n. 70 %). Tästä huolimatta merien roskaantumista seurataan kaikkialla maailmassa, myös Itämeren ympärysmaissa ja Suomessa, yleisimmin rannoilta ohjeiden mukaan kerätyn ja luokitellun roska-aineiston avulla. Monissa maissa rantaroska-aineistoa täydennetään pohjaroskien seurannalla, jota yleensä toteutetaan pohjatroolauksen avulla. Pohjoisella Itämerellä (mm. Suomen koko rannikkoalueella) pohjatroolausta ei käytetä ja muutkin seurantamenetelmät ovat vaikeita toteuttaa samean veden ja huonon näkyvyyden takia. Sukeltamalla ja vedenalaiskuvauksen avulla tehdyt havainnot ovat mahdollisia vain matalilla merialueilla. Roskat eivät kunnioita maiden välisiä rajoja, eikä ympäristöstä löytyvään roskaan yleensä liity sellaista tietoa, jonka perusteella voisi päätellä jotakin sen alkuperästä. Roskat voivat siirtyä sateen, tuulen, sulamisvesien, virtaavien vesien ja virtausten, eläinten ja ihmisten tarkoituksellisen toiminnan seurauksena. Etenkin suhteellisen kevyet muoviroskat voivat kulkeutua kauas päästölähteestään. Roskat myös hajoavat ja haurastuvat päädyttyään luontoon, jolloin niiden koko, määrä ja ominaisuudet muuttuvat. Vuonna 2012 käynnistetty rantaroskaseuranta on tuottanut toistaiseksi pääosan Suomen meriroska-aineistosta. Rantaroska-aineistoa oli vuoden 2018 loppuun mennessä kerätty noin kolmesti vuodessa yhteensä 14 merenrannalta eri puolilta Suomea. Tuloksista käy ilmi, että kaikki rantatyypit (kaupunkirannat, välimuotoiset rannat, luonnontilaiset rannat) huomioiden noin 90 % roskista on erilaisia muovi- tai vaahtomuovituotteita. Kaupunkirannoilla ja välimuotoisilla rannoilla tupakantumppien osuus kaikesta roskasta on keskimäärin lähes 70 %, mutta luonnontilaisilla rannoilla vain 5 %. Mikäli tupakantumppeja ei huomioida, noin 45 % rantaroskasta on tunnistamattomia muovikappaleita tai -riekaleita kaikilla rantatyypeillä. Rantaroska-aineiston perusteella roskien kokonaismäärässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta vuosina 2012–2018. Kaikki rannat ja kaikki seurantakerrat huomioiden Suomen rannoilla on keskimäärin 240 roskakappaletta tuhannella neliömetrillä. Roskamäärät ovat keskimäärin pienimpiä luonnontilaisilla rannoilla (98 roskaa / 1 000 m2) ja suurimpia urbaaneilla rannoilla (394 roskaa / 1 000 m2). Erilaisten rantaroskan lähteiden merkitystä roskaseurantarannoilla selvitettiin matriisipisteytysmenetelmällä. Lähdeanalyysin avulla pyrittiin tunnistamaan merkittävimmät rantaroskan lähteet kullakin rannalla ja rantatyypillä perustuen todennäköisyyksiin ja huomioiden mahdollisuuden, että tietty roskatyyppi voi olla peräisin useammasta kuin yhdestä lähteestä. Kaikilla rantatyypeillä matkailu ja rannankäyttäjät arvioitiin suurimmaksi roskanlähteeksi, jonka tuottama osuus rantaroskista oli noin 40–60 %. Kaiken kaikkiaan kaupunkirannoilla ja välimuotoisilla rannoilla noin 74–82 % roskista arvioitiin olevan maaperäisistä lähteistä (virkistyskäyttö, valumavedet, rakentaminen ja jätteen hylkääminen), kun taas luonnontilaisilla rannoilla maaperäisten lähteiden osuus oli keskimäärin 56 % ja meriperäisten (meriliikenne ja kalastus) 44 %. Suomen merenrantakaupungeille lähetetyn kyselyn avulla kartoitettiin kaupunkien meriroskan lähteitä ja reittejä ja arvioitiin eri lähteiden roskantuotannon todennäköisyyttä huomioiden paikalliset olosuhteet. Kysely oli jaettu tärkeimpien roskalähteiden ja reittien perusteella aihealueisiin, joihin kuuluivat mm. erilaiset kaupungin järjestämät palvelut (esim. jätehuolto, katujen puhtaanapito, jätevedenkäsittely) ja taloudelliset toiminnot (virkistys ja matkailu, kauppa ja teollisuus, maanviljely). Kyselyyn vastasi 22 kaupunkia, jotka jaettiin asukaslukunsa mukaan kolmeen kokoluokkaan: isot (>100 000 asukasta), keskisuuret (20 000–100 000 asukasta) ja pienet (<20 000 asukasta) kaupungit. Tulosten perusteella hulevesien puhdistus koettiin meren roskaantumisen kannalta riittämättömäksi kaikenkokoisissa kaupungeissa. Keskikokoisissa kaupungeissa ongelmia aiheuttivat toistuvasti viemärien ylivuototilanteet, kun taas suurissa kaupungeissa meriroskan syntymiseen vaikuttavia tekijöitä olivat yhdyskuntajätteen laiton hylkääminen, kaduilta poistetun lumen varastointi ja hävitys, tupakantumpeille tarkoitettujen roska-astioiden riittävyys sekä rakennus- ja purkutyöt. Mikroskooppisen pienen roskan, mikroroskan ja mikromuovin, tutkimus- ja seurantamenetelmiä on kehitetty jo joitakin vuosia eri puolilla maailmaa, mutta yhdennettyä ohjeistusta ei vielä ole saatu laadittua. Samaan aikaan huomio on siirtynyt yhä pienempiin ja pienempiin hiukkasiin, joiden tutkimiseen käytetyt menetelmät ovat entistä haastavampia. Mikroroskan määrää Suomen merialueilla on tutkittu vuodesta 2012 alkaen. Toistaiseksi suurin osa näytteistä on kerätty pintahaavilla, johon kertyvät yli 0,3 mm:n kokoiset roskahiukkaset. Erään näin kerätyn aineiston perusteella avomerialueilla mikroroskan kokonaismäärä Suomenlahdella oli alle kolme roskahiukkasta kuutiometrissä. Tästä kuituja oli suurin osa, ja varsinaisia mikromuoviksi luokiteltuja hiukkasia alle yksi kuutiometrissä. Suomen rannikkoalueella tehdyn tutkimuksen perusteella mikromuovimäärät rannikon pintavedessä olivat avomerellä havaittuja suuremmat (16,2 ± 11,2 kpl m−3). Sekä pintavedessä että sedimentissä havaittujen mikromuovihiukkasten määrä kasvaa sitä mukaa, mitä pienempiä kokoluokkia voidaan sisällyttää analyyseihin. Tähän mennessä saatujen tulosten perusteella rannikkosedimenttien mikromuovimäärissä voi olla merkitseviä eroja näytteenottopaikkojen välillä. Maailmanlaajuisestikin poikkeuksellisen paljon mikromuovia havaittiin Porvoon edustan pohjasedimentistä (22 mikromuovihiukkasta / g sedimenttiä). Näytteenotto tulisi ulottaa pintaveden lisäksi myös syvempiin vesikerroksiin sekä sedimenttiin, jotta kuva mikromuovien määristä ja alueellisesta määrien vaihtelusta tarkentuisi. Euroopassa tehtyjen eri mikroroskaselvitysten tulokset poikkeavat toisistaan hyvinkin paljon. Mikromuovien lähteitä on arvioitu käyttämällä apuna saatavilla olevia tietoja ihmisten kulutustottumuksista, tuotteiden tuotantoprosesseista, materiaalien kulumisesta ja materiaalivirroista. Menetelminä on käytetty haastatteluja ja julkaistujen tietojen koostamista. Arvioiden takana on erilaisia oletuksia ja laskentatapoja sekä mahdollisesti mallinnusta, mutta yleensä ei mittaustietoa, mistä johtuen arviot voivat poiketa paljonkin. Myös nyt käsillä olevassa RoskatPois!-hankkeen laatimassa Suomea koskevassa selvityksessä on keskitytty mikroroskien sijaan mikromuoveihin. Selvityksessä pyrittiin huomioimaan tärkeimmät sellaiset lähteet, joiden osuutta mikromuovikuormituksen aiheuttajina oli tutkittu myös muissa, etenkin Pohjoismaissa tehdyissä selvityksissä, ja joita on laajemmin pidetty merkittävinä (ks. kaavio mikromuovilähteistä alla). Tuloksia tarkastellessa on huomattava, että laskentaperiaatteella, tai esimerkiksi jollakin yksittäisellä kertoimella, voi olla suuri vaikutus arvion lopputulokseen. Lisäksi on muistettava, että tässä arviossa ei ole lainkaan huomioitu sellaista mikromuovia, joka pikkuhiljaa muodostuu ympäristössä jo valmiiksi olevasta muovijätteestä, koska käytössä ei ole tietoja tämän ”muovivaraston” määrästä.
  • Liljeström, Markku (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2019)
    Valdemar Liljeströmin tie kulki pietarilaisen kodin löytölapsesta SAK:n vaikutusvaltaisen Metallityöväen Liiton puheenjohtajaksi, kansanedustajaksi ja ministeriksi. Hänen värikäs persoonansa loi tarinat legendaarisesta ammattiyhdistysjohtajasta. Sotavuosien jälkeen Metalliliitto oli etulinjassa puolustamassa kansanvallan pohjoismaista linjaa kommunistien haastaessa liiton johtoa. Liljeström tuli tunnetuksi suorista ja hyvistä suhteista teollisuuden vuorineuvoksiin eikä kaihtanut vastatuuleen kulkemista ja riskinottoa. Hän oli intohimoinen ja jyrkkä kotimaisen teollisuuden puolustaja. Sittemmin hän sitoi ammattiyhdistysliikettä tukemaan ulkomaankaupan vapauttamista. Tutkimus tuo uutta tietoa muun muassa SDP:n ja SAK:n hajaannuksen vuosista. Liljeström ajoi itsenäisen ammattiyhdistyspolitiikan linjaa ja päätyi sosialidemokraattisen puolueen oppositioon. Hänestä tuli omaa tietään kulkeva sovintomies.
  • Kärrylä, Ilkka; Pesonen, Pete; Rajavuori, Anna (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2019)
    32
    Demokratia eli kansanvalta on ollut olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa jo yli 100 vuotta. Monet tutkijat ovat pitäneet työväenliikettä eräänä keskeisimmistä demokratian edistäjistä niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti, mutta historiassa työväestön ja demokratian suhde on saanut hyvin monia, toisinaan jännitteisiä muotoja. Tämän vuosikirjan artikkelit tarkastelevat työväestön ja demokratian monivaiheista historiaa eri näkökulmista. Ne käsittelevät muun muassa demokratian vakiintumisen ajanjaksoa Suomessa, työväenpuolueiden suhtautumista demokratiaan ja kunnallisdemokratiaan sekä demokratian laajentamista talouden ja sivistyksen alueille. Teos osoittaa, että työväestön ja demokratian suhde on jatkuvasti ajankohtainen historiantutkimuksen aihe. Se tuo näkökulmia myös nykyisiin keskusteluihin kansalaisten osallistumisesta ja hallinnon legitimiteetistä Suomessa ja maailmalla.
  • Unknown author (Taideyliopiston kirjasto, 2018)
    The Academy of Fine Arts hosts artist Lars-Gunnar Nordström’s (1924-2014) special collection of books. Due to the extent of the collection only part of the titles are searchable in Uniarts Helsinki’s Finna service Arsca. The books are listed in this pdf.
  • Tuomikoski, Rami (2019)
    August Gottfried Ritter (1811-1885) oli saksalainen romantiikan aikakauden säveltäjä, urkuri, improvisoija, musiikkitieteilijä, opettaja, kapellimestari ja urkujenrakennuksen asiantuntija. Hän kirjoitti useita oppikirjoja ja lisäksi artikkeleita musiikin aikakauslehteen. Ritterin tunnetuimmat urkusävellykset nykyään ovat neljä urkusonaattia, jotka kuuluvat aikamme konserttiurkureiden ohjelmistoon. Näistä kolme ensimmäistä ovat yksiosaisia ja rakenteeltaan syklisiä. Niissä on muutama teema, joita säveltäjä muuntelee ja kehittelee taitavasti. Taitteet sulautuvat toisiinsa saumattomasti muun muassa lomasävelien avulla. Ritter oli kiinnostunut barokkisäveltäjistä ja heidän sävellystekniikoistaan. Hän piti erityisen suuressa arvossa Georg Muffatia (1663-1704), jonka toccatasävellykset inspiroivat häntä. Ritter käytti omissa sonaateissaan kantavana osana nimenomaan toccatajaksoja. Sykliseen muotorakenteeseen kuuluvat olennaisena osana myös toisiaan kontrastoivat jaksot; nopeat ja energiset jaksot sekä hitaat ja lyyriset taitteet vuorottelevat ja antavat vaihtelua toisilleen. Huolimatta monipuolisuudestaan, ajanmukaisuudestaan ja laadukkaista sävellyksistään Ritter on jäänyt kaanonin katveeseen. Hän pitäytyi suurelta osin kirkkomusiikin moninaisessa tyylilajissa, mutta se ei kiinnostanut suurta yleisöä hänen aikakautenaan. Hän on jäänyt 1800-luvun suuressa säveltäjämäärässä pikkumestareiden sarjaan. Ritter oli eräänlainen sillanrakentaja Felix Mendelssohnin (1809–1847) urkusonaattiperinteen ja uudemman Franz Lisztin (1811–1886) perustaman koulukunnan välillä pitkälti juuri käyttämänsä syklisen muotorakenteen ansiosta.
  • Unknown author (Taideyliopiston kirjasto, 2010)
    List of sheet music publications in Sibelius Academy Library's museum collection. Collection holds sheet music publications of historic significance.
  • Unknown author (Taideyliopiston kirjasto, 2010)
    List of books in Sibelius Academy Library's museum collection. Collection holds publications of historic significance.
  • Unknown author (Taideyliopiston kirjasto, 2006)
    Simananniemi Manor music collection in Sibelius Academy Library includes hand­written and printed sheet music from the 18th century onwards. Hand­written sheets have been digitised and are available on Doria. Printed music has been listed in this catalogue.
  • Poroila, Heikki (Taideyliopiston kirjasto, 2018)
    A list of Erkki Melartin's sheet music manuscripts in Sibelius Academy Library. Nearly everything has been digitized and is available in Doria.
  • Jakobsson, Marianna (2019)
    Musiikin luovia toimintatapoja painotetaan aikaisempaa enemmän nykyisissä peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmissa. Säveltäminen terminä on tullut perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin vuonna 2004 ja lukion 2015. Tutkitusti musiikinopettajilla on kuitenkin haasteita säveltämisen ja muiden luovien toimintatapojen käytössä osana opetustaan. Millä tavoin säveltämisen pedagogiikka näkyy musiikin aineenopettajia kouluttavissa korkeakouluissa? Tutkimuksen aineisto kerättiin kolmella yliopisto-opettajan teemahaastattelulla. Tutkimuskysymyksiin pyrin vastaamaan haastattelujen perusteella: Minkälaisia ajatuksia opettajilla on säveltämisestä? Huomioidaanko säveltämisen pedagogiikka korkeakouluissa? Onko opetuksessa mahdollisesti joitain haasteita? Tutkimuksen viitekehyksessä määrittelen säveltämistä yleisesti sekä musiikkikasvatuksen kontekstissa. Tarkastelen myös nykyisen säveltämismyönteisyyden taustalla vaikuttavia tekijöitä ja käsittelen säveltämistä suomalaisissa kouluissa ja opetussuunnitelmissa. Lisäksi etsin kirjallisuudesta määritelmiä hyvän sävellyksenohjaajan ominaisuuksista sekä musiikinopettajan roolista sävellystilanteessa. Tutkimustuloksista ilmenee, että haastatellut yliopisto-opettajat ovat itse hyvin säveltämismyönteisiä, mutta korkeakoulujen opetus vaatisi lisää konkretiaa. Yliopisto-opettajat näkevät tulevien aineenopettajien opettamisessa haasteena muun muassa vähäiset tuntimäärät, musiikinopettajaopiskelijoiden erilaiset kiinnostuksen kohteet sekä sen, että ”kaikkea voi opettaa”, mutta on eri asia käyttääkö tuleva musiikinopettaja näitä keinoja omassa työssään.
  • Unknown author (Taideyliopiston kirjasto, 2020)
    A list of sheet music manuscripts in Sibelius Academy Library. They are listed according to the composer. A separate list is available of Erkki Melartin’s manuscripts. Scores marked with an asterisk (*) are scanned and are available in Doria.
  • Ikkala, Sofia (2019)
    Työssäni tarkastelen requiem-sävellysten kehityksen suuntaviivoja läpi vuosisatojen. Aihe on erittäin laaja, joten toteutan tutkimuksen tarkastelemalla neljää vähemmän tunnettua requiem-sävellystä eri tyylikausilta näkökulmanani musiikin ja tekstin välinen suhde. Teokset ovat Johannes Ockeghemin Missa pro defunctis, Michael Haydnin, Requiem, c-molli, Luigi Cherubinin Requiem, c-molli ja Joonas Kokkosen Requiem. Tutkimukseni tulokset vastaavat paljolti requiem-messujen historiasta kertovaa aineistoa. Kuitenkin hieman yllättäen kaikissa teoksissa oli omalla tavallaan valoisuutta, vaikka requiemit usein mielletään sävelkieleltään synkiksi ja uhkaaviksi.
  • Putkonen, Ossi (2019)
    Tässä kirjallisessa työssä esitellään Heikki Sarmannon vuonna 2016 kantaesitettyä John the Baptist -oratoriota. Työn tavoitteena oli tehdä uutta kirkkomusiikkiteosta tunnetummaksi, jotta mahdollinen kynnys oratorion tai sen osien esittämiseen madaltuisi. Tästä syystä teosta pyrittiin tarkastelemaan kokonaisvaltaisesti ja monesta näkökulmasta, kuitenkin välttäen liikaa yksityiskohtiin paneutumista, jotta työ antaisi teoksesta kattavan yleiskuvan. Työssä käydään läpi yleisesti teoksen rakennetta, tarinaa ja sitä, millaisista numeroista oratorio koostuu. Tarkasteltavina kohteina ovat myös kuoro- ja solistiosuudet, sekä partituurin pohjalta tehdyt huomiot oratorion orkestrointia, esitysohjeita, rytminkäsittelyä ja harmoniamaailmaa koskien. Aineiston hankinnassa hyödynnettiin enimmäkseen oratorion partituuria ja kuoro-/pianopartituuria. Kirjallisuuslähteitä käytettiin lähinnä oratorio-sävellysmuodon historiaa käsitellessä. Edellä mainittujen lisäksi lähteinä käytettiin myös oratorion käsiohjelmaa sekä muutamia internetlähteitä. Kaksinäytöksinen oratorio koostuu aarioista, kuoronumeroista, dialogia säestävästä taustamusiikista, duetoista, trioista ja suurista yhteisnumeroista. Teos on sävelletty orkesterille, kuorolle ja yhdeksälle solistille. Solistiroolien haastavuudessa on keskenään suuriakin eroja. Lauluosuuksien lisäksi kaikilla rooleilla on oratorion aikana myös dialogia, jolla tarinaa viedään eteenpäin. Kuoroa oratoriossa käytetään solistin säestäjänä, itsenäisenä kertojana tai osana orkesteria. Koska stemmoja on vain harvoin jaettu useampaan kuin neljään, ei oratorion esittämiseen vaadita suurta kuoroa. Improvisaatio on olennainen osa oratoriota ja improvisointijaksoja onkin kirjoitettu lähes kaikille instrumenteille. Jousten ja puhaltimien lisäksi orkestroinnissa on mukana koskettimet, kitara, lyömäsoittimet (rumpusetti) ja sähköbasso. Sävellystyön pohjalla vaikuttaa olennaisesti Lähi-Idän musiikillinen perintö, afroamerikkalainen musiikki ja jazz, mikä kuuluu selkeästi teoksen harmoniamaailmassa.
  • Tikkanen, Aino (2019)
    Musiikkikasvattajan päivittäiseen elämään kuuluu usein paljon tiivistahtista opetusta, jolloin jäljelle ei välttämättä jää tarpeeksi aikaa eikä voimia pitää huolta oman kehon ja mielen hyvinvoinnista. Tämä saattaa johtaa pitkäaikaisiinkin äänenkäytön ongelmiin, työn laadun heikkenemiseen ja pahimmassa tapauksessa työtehtävien menetykseen. Tässä tutkielmassa käsittelen äänenkäytön ongelmia kehollisuuden näkökulmasta, joka on merkittävä osa musiikkikasvatuksen tutkimusta ja käytäntöä. Tutkielmani keskeiset käsitteet ovat kehollisuus, terve ääni ja äänenkäytön ongelmat. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaista on musiikkikasvattajan terve äänenkäyttö ja miten musiikkikasvattaja voi hoitaa äänenkäytön ongelmia osana työnkuvaansa. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Millä tavoin tervettä äänenkäyttöä on käsitelty musiikkikasvatuksen ja lähitieteiden tutkimuksessa? 2. Millaista on musiikkikasvattajan terve äänenkäyttö? Tämä tutkimus on systemaattinen kirjallisuuskatsaus, joka perustuu olemassa olevaan tieteelliseen tutkimukseen ja raportointiin. Tutkimukseni keskeinen tulos on, että äänenkäyttöä on käsitelty musiikkikasvatuksen ja lähitieteiden tutkimuksissa runsaasti ja monipuolisesti niin kehollisuuden kuin ulkoistenkin tekijöiden näkökulmasta. Toinen keskeinen tulos on, että musiikkikasvattajan terve äänenkäyttö koostuu oikeasta äänentuottotavasta opetustilanteissa ja työelämässä, sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja levon huolehtimisesta työajan ulkopuolella. Jatkotutkimuksessa olisi mielenkiintoista tarkastella laajemmin joko muusikoiden ja muiden esiintyvien taiteilijoiden kuten näyttelijöiden äänenkäyttöön liittyviä ongelmia. Toisaalta voisin tutkia musiikinopetustyössä työskenteleviä aina yksityisopetuksesta ryhmäopetukseen.

View more