Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 3754-3773 of 9079
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2.4.)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2009
    Maa-aineksia otetaan harjujen soran ja hiekan sijaan yhä enemmän kalliosta. Hyödynnettävien maa-ainesten merkittävä väheneminen, jopa loppuminen, tietyillä alueilla asettaa paineita löytää uusia ratkaisuja kiviaineshuollon turvaamiseksi. Ainesten kestävä käyttö edellyttää, että maa-aineksia kierrätetään ja että esimerkiksi louhosten sivukivet hyödynnetään aina kun se on mahdollista. Myös uusiomateriaalien käyttöä ja tuotekehittelyä on tarpeen lisätä.
  • Rintala, Jari; Lonka, Harriet (Ympäristöministeriö, 2013)
    Suomen Ympäristö 12/2013
    Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli arvioida maa-aineslain mukaisen lupajärjestelmän toimivuutta sekä esittää yleisnäkemys maa-ainesten ottamisen nykytilasta ja ohjausmekanismeista. Tutkimusaineisto koostui kirjallisuusselvityksestä sekä asiantuntijakyselyistä ja -haastatteluista. Tutkimustulosten perusteella esitettiin maa-ainesten ottamisen sääntelyä koskevat kehittämistarpeet. Maa-aineslaki tuli voimaan vuonna 1982 ja sitä on uudistettu useita kertoja sen voimassaolon aikana. Maa-aineslaki on selvityksen mukaan toiminut varsin hyvin maa-ainesten ottamisen sääntelyn erityislakina. Maa-aineslain mukainen lupajärjestelmä yhdessä ympäristönsuojelu- ja vesilain lupajärjestelmien kanssa on edistänyt merkittävästi arvokkaiden geologisten muodostumien suojelua ottamistoiminnalta, niiden suojelu- ja maisema-arvojen säilymistä sekä pohjavesien suojelua. Merkittävimmät kehittämistarpeet maa-aineslainsäädännössä liittyvät maaaineslain ja muun maa-ainesten ottamista koskevan lainsäädännön lupamenettelyjen yhteensovittamiseen sekä ottamista koskevien lupajärjestelmien selkeyttämiseen. Maa-aineslain voimassaolon aikana ottamistoiminta on muuttunut merkittävästi. Kalliokiviaineksen ottamislupien määrä on lisääntynyt huomattavasti ja soran ottamislupien määrä on vastaavasti vähentynyt. Lisäksi aineksien kierrätys, erityisesti asfaltin ja betonin kierrätys, on lisääntynyt merkittävästi. Toisaalta uusiomateriaalien käyttö on edelleen melko vähäistä. Muutokset ottamistoiminnassa ovat lisänneet maa-ainesten ottamiseen liittyvän lupamenettelyn järjestelmän monivaiheisuutta ja osittaista päällekkäisyyttä. Maa-ainesten kestävän käytön edistäminen on maa-ainesten ottamista koskevan lainsäädännön keskeinen haaste myös tulevaisuudessa.
  • Markus Alapassi; Jari Rintala; Pekka Sipilä (Ympäristöministeriö, 2001)
    Ympäristöopas 85
    Maa-ainesten ottamisen ja ottamisalueiden jälkihoidon oppaassa on käsitelty ottamisen sääntelyyn keskeisesti vaikuttavaa lainsäädäntöä, ottamisluvan hakemista, ottamissuunnitelman laatimista ja sisältövaatimuksia, ottamisen valvontaa, alueellisia suunnitteluperusteita sekä pohja- ja pintavesien suojelutarpeita, kalliomurskelouhosten ja rakennuskivilouhimoiden erityiskysymyksiä ja ottamisalueiden jälkihoitoa ja -käyttöä. Opas on tarkoitettu yleiseksi ohjeeksi sovellettaessa maa-aineslain joustavia säännöksiä. Opas perustuu ympäristöministeriön Maa-ainesten ottaminen oppaaseen (Opas 1/1994) sekä Suomen ympäristökeskuksen Soranoton vaikutus pohjaveteen ja Soranottoalueiden jälkihoito -projektien tuloksiin. Oppaassa esitetään uusin tieto maa-ainesten ottamisen vaikutuksista pohjaveteen, joka on otettu huomioon ottamisen toteutusta ja jälkihoitoa koskevissa suosituksissa. Yksittäisten ottamissuunnitelmien tulisi mahdollisuuksien mukaan perustua alueellisiin maa-aines- ja pohjavesivarojen käytön suunnitelmiin, joissa on osoitettu suojelu- ja käyttötarpeet ja selvitetty ainesten määrä ja laatu sekä niiden kulutus ja kulutusennusteet. Suunnitelmien sisältö ja taso tulisi määritellä paikallisten olosuhteiden ja ottamisalueen erityisvaatimusten perusteella. Ottamisalueiden jälkihoidon tarkoituksena on vähentää haitallisia ympäristövaikutuksia. Siistiminen ja muotoilu parantavat ottamisalueiden maisemakuvaa ja jälkikäyttöä. Louhosten ja louhimoiden muotoilussa turvallisuus on tärkeää. Ottamisalueille levitetään pintamateriaaleja kasvualustaksi, eroosion pienentämiseksi ja pohjaveden suojaksi. Ottamisalueille soveltumaton jälkikäyttö estetään. Myös vanhoille ennen maa-aineslain sääntelyä syntyneille ottamisalueille esitetään tarvittavat kunnostustoimet. Hyvällä jälkihoidon suunnittelulla ottamisalueille voidaan saada aikaan myös uusia luontoarvoja: biologisesti arvokkaita elinympäristöjä ja luontotyyppejä. Ottamisalueiden paisteisille rinteille on mahdollista perustaa esimerkiksi kukkaniittyjä, jotka puolestaan tarjoavat elinympäristön monille uhanalaisille perhosille ja muille hyönteisille. Ottamisalueiden jälkikäyttömahdollisuudet ovat moninaiset. Metsätalouskäyttö on yleisin jälkikäyttömuoto. Muita jälkikäyttömahdollisuuksia ovat ulkoilu-, virkistys- ja urheilukäyttö sekä asutus- ja teollisuuskäyttö. Kalliokiven ottamisalueille voidaan poikkeuksellisesti rakentaa kaatopaikka. Saven ja mullan ottamisalueita voidaan käyttää riistanhoitoalueina. Joitakin ottamisalueiden osia voidaan käyttää myös luonnontieteellisinä opetuskohteina.
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2002)
    Suomen ympäristö 538
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2002)
    Suomen ympäristö 592
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2003)
    Suomen ympäristö 662
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2005)
    Suomen ympäristö 760
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristö 818
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 17/2007
  • Parikka, Katriina (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristö 4/2006
    Maa-aineksia käytetään vuosittain suuria määriä. Eniten otetaan soraa, mutta kalliokiviaineksen osuus rakentamisessa on viime vuosina lisääntynyt soravarojen vähenemisen myötä. Yhteiskunnan kasvanut maa-ainesten käyttötarve, soravarojen vähentyminen tietyillä alueilla ja sen myötä pidentyneet kuljetusmatkat sekä maa-ainestoiminnan muut ympäristönäkökohdat ovat lisänneet kiinnostusta uusiomateriaalin käyttöön rakennusteollisuudessa ja maanrakennuksessa. Maanrakentamiseen kelpaavia uusiomateriaaleja syntyy vuosittain suuria määriä, mutta maa-ainesten uusiokäyttö lisääntyy kuitenkin hitaasti. Uusiomateriaalit eivät täytä standardien vaatimuksia tai testausmenetelmät, tekniikka ja kannustimet niiden käyttöön ovat riittämättömiä. Uusiomateriaalin käytön vauhdittamiseksi ja soveltuvan teknologian kehittämiseksi tarvitaan uusia keinoja. Ympäristöministeriön rahoittamassa selvityksessä tarkastellaan maa-ainesveron toimivuutta ohjauskeinona ja sen kannustinvaikutuksia Ruotsissa, Tanskassa ja Isossa-Britanniassa. Raportissa selvitetään näiden maiden maa-ainesverokäytäntöjä, sekä veron vaikutusta maa-aineksen ottomääriin ja uusiomateriaalin käyttöön. Maa-ainesveron tausta-ajatuksena on ekologinen verouudistus, jonka mukaan uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä ja ympäristöhaittoja tulisi vähentää, sekä materiaalitehokkuutta ja kierrätystä lisätä verotuksen avulla. 
  • Leikkilä, Jaana; Faehnle, Maija; Lyytimäki, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2011)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 12/2011
  • Tervola, J; Verho, J (Kela, 2014)
    Työpapereita 64
    Tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajien sosiaaliturvan käyttöä vuonna 2011. Tarkastelussa on mukana pääasiassa Kelan maksamia, toimeentulon kannalta merkittäviä sosiaalietuuksia. Käsitellyt etuuskokonaisuudet ovat työttömyysturva, asumisen tuet, opintotuki, perhe-etuudet ja eläke-etuudet. Tutkimusaineisto muodostettiin yhdistämällä laaja joukko rekisteritietoja eri lähteistä, ja aineisto kattaa koko Suomen väestön. Tutkimus keskittyy ensimmäisen polven maahanmuuttajien tarkasteluun. Eri maahanmuuttajaryhmien välisien erojen esiin tuomiseksi maahanmuuttajat jaetaan syntymämaan perusteella neljään ryhmään: OECD-maat, entisen Neuvostoliiton maat, pakolaismaat ja muut maat. Maahanmuuttajaryhmien välillä on suuria eroja sosiaaliturvan käytössä, jotka heijastelevat eroja maahanmuuton syissä. Pakolaismaista muuttaneet, joista suuri osa on muuttanut humanitaarisin perustein, ovat työmarkkinoilla selvästi huonommassa asemassa kuin OECD-maista muuttaneet, joista monet ovat muuttaneet työn vuoksi. Kokonaisuutena työttömyysetuudet ovatkin selvästi maahanmuuttajien keskuudessa suurin menoerä. Pakolaismaiden kohdalla etuussummaa korottavat erityisesti perusturvaetuudet työmarkkinatuki ja yleinen asumistuki. Työikäiset maahanmuuttajat käyttivät keskimäärin 780 euroa eli noin neljänneksen kantaväestöä enemmän tässä käsiteltyjä sosiaalietuuksia pois lukien vanhuuseläkkeet. Kun tarkastellaan kaikenikäistä väestöä ja vanhuuseläkkeet otetaan mukaan tarkasteluun, nousevat kantaväestön keskimääräiset etuudet 1 840 euroa eli lähes puolet maahanmuuttajien etuussummaa suuremmaksi, mikä johtuu sekä maahanmuuttajien nuoresta ikärakenteesta että alhaisesta työeläkekertymästä.
  • Syrjäkari, Heidi (2014)
    Maailman Epäluotettavuudesta on näyttelijä Heidi Syrjäkarin Teatteriopettajan maisterikoulutusohjelman taiteellis-pedagoginen opinnäytetyö. Opinnäytetyön taiteellinen osio on ohjaus Dea Loherin Viattomuus näytelmästä, nimeltään Maailman Epäluotettavuudesta. Se sai ensi-iltansa Taideylipiston Teatterikorkeakoulussa 14.2.2014. Opinnäytteen kirjallisessa osiossa Heidi Syrjäkari purkaa taiteellisen työn prosessia osiin ja nimeää sen osa-alueita tavoitteenaan ymmärryksen lisääminen teatteriesityksen tekemisestä. Hän käsittelee taiteellisen työprosessin lähtökohtia, erittelee sen vaiheita ja keskittyy tarkastelemaan työryhmässä ohjaajana toimimista. Hän nostaa esiin useita ongelmakohtia ja pyrkii analysoimaan valintoihin johtaneita päätöksiä. Ohjaajana osiossa hän keskittyy erityisesti ohjaaja-näyttelijä sekä ohjaaja-työryhmä suhteisiin. Hän pohtii valtaa ja vastuuta, pimahtamista, väsymistä, näyttelijänohjaamista ja esityksestä irti päästämistä. Lopulta hän pohtii ohjaajan oman tilan tarvetta ja ei-ymmärtämistä taiteellisessa työprosessissa. Johtopäätöksissä hän summaa löytyneitä ohjaamisen työvälineitä sekä hahmottelee ohjaaja-näyttelijä, teos-taiteilija suhteiden sovelluksia opetustyöhön. Opinnäytteen lopuksi hän suuntaa katseensa tulevaisuuteen ja hahmottelee uutta asennetta taiteelliseen työhön.
  • Ruosteenoja, Kimmo; Räisänen, Jouni; Jylhä, Kirsti; Mäkelä, Hanna; Lehtonen, Ilari; Simola, Henriikka; Luomaranta, Anna; Weiher, Stefan (Ilmatieteen laitos, 2013)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2013:4
    Tiivistelmä Mittaustiedot osoittavat, että vuoden keskilämpötila on noussut Suomessa viimeksi kuluneen noin sadan vuoden aikana lähes asteen. IPCC:n 4. arviointiraportin laadinnan yhteydessä tuotettujen maailmanlaajuisten ja alueellisten ilmastomalliajojen tuloksia tarkastelemalla voidaan nähdä, että lämpiäminen jatkuu tulevaisuudessakin. Nyt elettävä vuosikymmen (2011–2020) on oleva jo selvästi yli 90 % todennäköisyydellä vertailujaksoa 1971–2000 lämpimämpi ja noin 75 % todennäköisyydellä myös sitä sateisempi. Samalla kun ilmastomme lämpenee, talvet muuttuvat keskimäärin vähälumisemmiksi, kosteammiksi ja pilvisemmiksi. Vuosisadan loppuvuosikymmeninä auringonsäteilyä tulee talvisin maan pinnalle 10–15 % nykyistä vähemmän, ilman keskimääräinen suhteellinen kosteus kohoaa 2-3 prosenttiyksiköllä ja lumen vesiarvo putoaa Etelä- Suomessa jopa 70–80 %. Talvisin Itämeressä on jäätä ja maaperässä routaa nykyistä ohuemmalti. Ainakin maan eteläosat ovat tuolloin jo siirtyneet Köppenin luokittelujärjestelmän kylmätalvisesta D-ilmastovyöhykkeestä leutojen talvien C-vyöhykkeeseen. Ilmaston lämmetessä hellepäivien määrä saattaa jopa nelinkertaistua ennen vuosisadan loppua, ja jo lähivuosikymmeninä suurin osa mitattavista kuukausien keskilämpötiloista on nykyisiin ilmastollisiin vertailuarvoihin suhteutettuina normaalia korkeampia. Vertailuarvoja pitääkin ilmaston lämmetessä toistuvasti päivittää. Päivittämisestä huolimatta ne kuvaavat vääjäämättä mennyttä eivätkä juuri kyseisen ajankohdan ilmastoa, sillä vertailuarvot joudutaan aina laskemaan edellisten vuosikymmenien säähavaintotietojen perusteella. Ennätyksellisen korkeitten kuukausikeskilämpötilojen mittaamisen todennäköisyys kasvaa koko ajan. Rankkoja sateita ja kovia tuulia esiintyy jonkin verran nykyistä useammin, ja syksyllä ja talvella puhaltaa entistä useammin lännen ja lounaan suunnalta. Säät vaihtelevat edelleenkin päivästä ja vuodesta toiseen. Kovia pakkasia, runsaslumisia talvia ja alhaisia kuukausikeskilämpötiloja esiintyy jatkossakin, vaikka ne käyvät aikaa myöten yhä harvinaisemmiksi. Jotkut nykyiset voimassaolevat kuukausikeskilämpötilojen kylmyysennätykset saattavat silti vielä rikkoutua lähimpinä vuosikymmeninä. Kasvihuonekaasujen päästöt viime kädessä määräävät, kuinka voimakkaana ilmastonmuutos lopulta toteutuu. Epävarmuutta ilmastoennusteisiin aiheuttaa myös eri mallien tulosten poikkeaminen toisistaan ja ilmaston luonnollinen satunnainen vaihtelu vuosikymmenestä toiseen. Sammandrag Meteorologiska observationsdata visar, att den årliga medeltemperaturen i Finland har stigit nästan en grad under det senaste århundradet. I denna rapport har vi analyserat resultat från ett antal globala och regionala modelsimuleringar som producerats för IPCCs fjärde utvärderingsrapport. Enligt modelsimuleringarna fortsätter temperaturen att stiga även i framtiden. Redan det nuvarande decenniet (2011-2020) kommer antagligen att vara varmare (sannolikheten över 90 %) och regnigare (sannolikheten cirka 75 %) än referensperioden 1971-2000. I framtiden blir vintrarna snöfattigare, fuktigare och molnigare. Under perioden 2070-2099 fås enligt simuleringarna i genomsnitt 10-15 % mindre solstrålning om vintern, den relativa fuktigheten ökar med 2-3 procentenheter och i södra Finland sjunker snötäckets vatteninnehåll med upp till 70-80 %. Tjäle i marken och is i Östersjön blir mindre allmänna. Klimatzonerna förskjuts så att åtminstone de sydligaste delarna av landet kommer att ligga inom den tempererade C-zonen i stället för den nuvarande zonen D med kalla vintrar. Antalet varma sommardagar, då medeltemperaturen överstiger 20 grader, kan t.o.m. fyrdubblas innan slutet av detta århundrade. Redan under de närmaste decennierna kommer flertalet månader att ha medeltemperaturer över de nutida klimatologiska normalvärdena. Därför bör normalvärdena uppdateras återkommande. Trots uppdatering motsvarar dessa värden inte det aktuella klimatet vid en given tidpunkt, utan oundvikligen det gångna klimatet. Sannolikheten för rekordhöga temperaturer ökar med tiden. Kraftig nederbörd samt hårda vindar kan väntas att förekomma oftare än nuförtiden, och under höst och vinter ökar frekvensen av vindar från väst och syd. Väderförhållandena varierar från dag till dag även i framtiden. Sträng kyla, snörika vintrar och låga medeltemperaturer förekommer också i framtiden, även om de blir alltmer ovanliga med tiden. Trots detta är det möjligt att några gällande köldrekord kommer att brytas under de nästa årtiondena. I sista hand är det de framtida utsläppen av växthusgaserna som bestämmer hur stor klimatförändring blir. Vidare osäkerhet i klimatprognoserna förorsakas av skillnader emellan olika klimatmodeller, samt av de naturliga fluktuationerna i klimatet. Abstract Meteorological measurements indicate that the annual mean temperature in Finland has increased by nearly one degree during the past one hundred years. Global and regional climate model simulations prepared for the 4th Assessment Report of the IPCC reveal that warming will continue in the future. It is likely that during the ongoing decade (2011-2020) the mean temperature is already higher (with a probability of more than 90 %) and precipitation more abundant (with a probability of about 75 %) than in the reference period 1971-2000. Along with increasing temperatures, Finnish winters are becoming moister, darker and less snowy. In the last three decades of the present century, solar radiation in winter is estimated to decrease by 10-15 %, relative humidity to increase by 2-3 percentage points, and in southern Finland the snow water equivalent will probably be reduced by 70-80 %. There will be less frost in the ground, and the ice cover in the Baltic Sea will decrease. By the end of the century, the southern parts of Finland will transfer from the boreal D climate zone to the temperate C zone. The number of hot summer days with a mean temperature above 20°C may increase fourfold before the end of the century. Even in the next few decades, most monthly mean temperatures are expected to exceed the prevailing standard climate normals. Despite regular updating, in a warming climate these standard normals will always represent the observed past rather than the present climate. The probability of the occurrence of record-high temperatures will increase with time. Heavy precipitation and strong winds may occur somewhat more frequently than hitherto, and in autumn and winter winds will blow ever more often from the west and south. Weather conditions continue to vary in time in the future as well. Cold weather, snowy winters and low monthly mean temperatures will still occur, even though they will get less frequent with time. Some present lowtemperature records may still be broken during the next few decades. The magnitude of the climatic change is determined by future greenhouse gas emissions. Additional uncertainty is induced by the differences among the various climate models and by natural variability occurring in the climate system.
  • Keltikangas, Matti (Suomen metsätieteellinen seura, 1968)
  • Aaltonen, V. T. (Suomen metsätieteellinen seura, 1938)
  • Aroviita, Jukka; Vuori, Kari-Matti; Hellsten, Seppo; Jyväsjärvi, Jussi; Järvinen, Marko; Karjalainen, Satu Maaria; Kauppila, Pirkko; Korpinen, Samuli; Kuoppala, Minna; Mitikka, Sari; Mykrä, Heikki; Olin, Mikko; Rask, Martti; Riihimäki, Juha; Räike, Antti; Rääpysjärvi, Jaana; Sutela, Tapio; Vehanen, Teppo; Vuorio, Kristiina (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 12/2014
    Maa- ja metsätalouden hajakuormitus on laaja-alaisimmin Suomen vesien tilaa heikentävä tekijä, mutta tietämys kuormituksen vaikutuksista vesien ekologiseen tilaan on ollut puutteellista. Tähän julkaisuun on koottu Maa- ja metsätalousministeriön rahoittaman hajakuormituksen vesistövaikutusten seurannan (ns ”MaaMet-seuranta”) ensimmäisten vuosien 2007-2012 tulokset. Työssä tarkastellaan 152 hajakuormitetun joki-, järvi- ja rannikkovesimuodostuman ekologista tilaa fysikaalis-kemiallisten (ravinteet) ja biologisten laatutekijöiden (kasviplankton, vesikasvit ja päällyslevät, pohjaeläimistö, kalasto) perusteella. Tutkimuksessa selvitetään erityisesti laatutekijöiden tila-arvioiden suhdetta ihmistoiminnan aiheuttamiin ympäristöpaineisiin. Näiden yhteyksien ymmärtäminen on edellytys kustannustehokkaiden vesiensuojelutoimien suunnittelulle. Tulosten perusteella hajakuormitus on merkittävä ekologista tilaa huonontava tekijä. Tyydyttävässä tai sitä huonommassa tilaluokassa oli fysikaalis-kemiallisten laatutekijöiden perusteella 69 % joki-, 66 % järvi- ja 98 % rannikkokohteista, kun taas vähintään yhden biologisen laatutekijän mukaan tilaluokka oli hyvää huonompi 68 % jokikohteista, 87 % järvistä ja 100 % rannikkovesikohteista. Fysikaalis-kemiallisilla tilamuuttujilla oli voimakas yhteys valuma-alueen peltoisuuteen. Samoin useimmilla biologisilla tilamuuttujilla oli yhteys valuma-alueen peltojen osuuteen ja ravinnepitoisuuksiin. Selvimmin tämä ilmeni jokimuodostumissa. Karkeasti arvioiden jokikohteet olivat hyvää huonommassa ekologisessa tilassa niiden valuma-alueen peltoisuuden ylittäessä 10–15 % ja järvet peltoisuuden ylittäessä 5–10 %. Vasteiden voimakkuus ja muoto kuitenkin vaihtelivat merkittävästi sekä ekosysteemien (joet, järvet ja rannikot) että laatutekijöiden välillä. Useamman laatutekijään perustuva ekologisen tilan arviointi vähensi virhettä ja voimisti paineyhteyttä. Monipuolinen ekologisen tilan arviointi parantaakin ihmistoiminnan aiheuttaman ekologisen tilan muutoksen arviointia. Biologisten muuttujien arvoissa oli paljon vaihtelua. Tämä aiheutuu sekä luontaisista tekijöistä että näytteenoton ja luokittelujärjestelmän epätarkkuudesta. Tutkimus on tuonut esille useita oleellisia kehittämistarpeita ekologisen tilan arviointijärjestelmässä. MaaMet-seuranta tuottaa tärkeää uutta tietoa Suomen hajakuormitettujen vesien tilasta. Jatkossa kun ekologista tilaa kuvaavien muuttujien vaihtelun suuruus ja syyt tiedetään paremmin, voidaan tarkemmin ymmärtää hajakuormituksen vaikutukset pintavesien ekologiseen tilaan. Näin seurannan tulosten arvo kasvaa seurantavuosien karttuessa. Paikallisesti kattava ja ajallisesti jatkuva hajakuormitettujen vesien seuranta on välttämätön edellytys kustannustehokkaiden vesiensuojelutoimien suunnittelulle ja niiden vaikutusten luotettavalle todentamiselle pyrittäessä kohti jokien, järvien ja rannikkovesien hyvää ekologista tilaa.
  • Karjalainen, Anna K.; Siimes, Katri; Leppänen, Matti T.; Mannio, Jaakko (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 38/2014
    Tässä raportissa esitetään kasvinsuojeluaineiden seurantatulokset pintavesistä vuosina 2007–2012 ja happamien sulfaattimaiden pintavesien laadun ja metallipitoisuuksien seurantatulokset vuosina 2009–2012. Haitallisten aineiden seuranta on ollut osa maa- ja metsätalouden kuormituksen seurantaohjelmaa eli nk. ”MaaMet” -hanketta. Raportissa esitellään kasvinsuojeluaineseurannassa yleisesti havaitut aineet ja verrataan havaittuja pitoisuuksia ympäristönlaatunormeihin ja vastaaviin muihin vertailuarvoihin. Yhteensä vesistä havaittiin 68 eri ainetta, kun analysoituja aineita oli 201. Pitoisuudet olivat enimmäkseen alhaisia ja vain muutamia vertailuarvojen ylityksiä havaittiin. Vertailuarvojen ylityksistä kasvinsuojeluainekäyttöön liittyivät vain muutamat sulfonyyliureaherbisidit, joista vuoden 2008 jälkeen vain triasulfuronia on havaittu vertailuarvot ylittävinä pitoisuuksina. Seurannan avulla selvisi diuronin ja terbutryynin biosidikäytöstä johtuneet ympäristönlaatunormien ylitykset. Kun biosidikäyttö lopetettiin, diuronin ja terbutryynin pitoisuudet laskivat jokivedessä määritysrajan alle. Neljän aikanaan tuholaisten torjunta-aineena käytetyn aineen pitoisuudet ylittivät vertailuarvonsa yksittäisissä vesinäytteissä (endriini, alfa-endosulfaani, furatiokarbi ja malationi). Niiden päästölähteitä ei tunneta. Noin kolmasosasta vesinäytteitä ei havaittu yhtään analysoitua ainetta, mutta viidestä prosentista näytteitä havaittiin vähintään kymmentä eri ainetta. Vesien ekologinen tila oli hyvää huonompi niillä paikoilla, joilta havaittiin eniten aineita. Happamien sulfaattimaiden vaikutusalueilla havaittiin hapanta valuntaa ja vastaavasti kohonneita alumiinin, kadmiumin, koboltin, mangaanin, nikkelin, sinkin ja raudan pitoisuuksia suuressa osassa jokien ja jokisuistojen näytepisteissä. Kadmiumin ja nikkelin ympäristönlaatunormit ylittyivät useilla näytepaikoilla. Kahden muun laatunormiseurannassa olevan metallin lyijyn ja sinkin vertailuarvot eivät ylittyneet seuranta-aikana. Hapan valunta yhdessä maasta liuenneiden metallien kanssa heikentää vesien ekologista ja kemiallista tilaa happamien sulfaattimaiden alueella läntisessä Suomessa.
  • Kiviranta, Arto (Vesihallitus, 1975)
    Vesihallitus. Tiedotus 100
    The use of pesticides in agricultute and forestry in Finland and the effects of the most important groups in waters.
  • Jutila, K. T. (Suomen metsätieteellinen seura, 1937)