Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 5823-5842 of 8942
  • Hyvärinen, Marja; Tuohimaa, Heikki (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, 2008)
    Raahen saaristo on sekä maisemallisesti että luontoarvoiltaan arvokas kokonaisuus. Alueella on useita uhanalaisten eliölajien esiintymiä ja pääosa saarten pinta-alasta kuuluu arvokkaisiin Natura-luontotyyppeihin. Saaristo on myös suosittua virkistyskäyttöaluetta. Luontoarvojen ja alueelle kohdistuvan suuren virkistyskäyttöpaineen vuoksi hoito- ja käyttösuunnitelman tarve alueelle oli ilmeinen. Hoito- ja käyttösuunnitelman tavoitteena on sovittaa yhteen saariston Natura 2000 -alueen suojeluarvot ja eri käyttömuodot. Suunnitelmassa on esitelty alueella esiintyvät merkittävät eliölajit, arvokkaat luontotyypit ja kulttuurihistorialliset arvot sekä tarvittavat toimenpiteet niiden suojeluun ja hoitoon. Suunnitelma tukee Raahen saariston ja kaupunginrannan virkistyskäytön kehittämissuunnitelman mukaisten hankkeiden toteuttamista ja antaa ohjeita alueen virkistyskäytön ja palveluvarustuksen kehittämiselle luonto- ja kulttuuriarvot ja alueen rauhoitusmääräykset huomioon ottaen. Lisäksi suunnitelma sisältää toimenpide-ehdotuksia alueen hoidon ja käytön vaikutusten arvioinnista ja seurannasta. Alueella tullaan toteuttamaan luonnonhoidollisina toimenpiteinä pensaikonraivausta tärkeimmillä lintuluodoilla. Tarpeen vaatiessa raivausta suositellaan lisäksi muilla avoimina säilytettävillä luontotyypeillä, kuten merenrantaniityillä, kuivilla ja tuoreilla niityillä, nummilla ja hiekkarannoilla. Myös saarten laidunnusta jatketaan. Hoitotoimenpiteillä ylläpidetään ja parannetaan tärkeiden luontotyyppien säilymistä ja lisätään lajiston monimuotoisuutta. Virkistyskäytön parantamiseksi saariston palveluvarustusta lisätään. Lisääntyvän virkistyskäytön alueen luonnolle mahdollisesti aiheuttavan kulutuksen ja häiriön estämiseksi virkistyskäyttö keskitetään Iso-Kraaselin, Taskun, Kallan, Ämmä-Äijän, Smitin ja Ulkopauhan saariin. Rakenteet, kuten laavut, kompostikäymälät, nuotiopaikat ja rantautumispaikkojen kevyet ponttonilaiturit, pyritään sijoittamaan mahdollisimman kulutuskestäville ja pääosin jo käytössä oleville paikoille uhanalaisten lajien esiintymiä ja arvokkaita luontotyyppejä suojellen.
  • Meriluoto, Jaakko (Suomen metsätieteellinen seura, 1965)
  • Roitto, Yrjö (Suomen metsätieteellinen seura, 1975)
  • Høsteland, John E. (Suomen metsätieteellinen seura, 1978)
  • Roitto, Yrjö (Suomen metsätieteellinen seura, 1958)
  • Einola, Jouko (Suomen metsätieteellinen seura, 1968)
  • Lax, Hans-Göran; Vainio, Taru (Vesi- ja ympäristöhallitus, 1988)
  • Nylund, Liisa; Nylund, Markku; Kellomäki, Seppo; Haapanen, Antti (Suomen metsätieteellinen seura, 1980)
  • Granqvist, Nina; Laurila, Juha (Hanken School of Economics, 2012)
    Research in the sociology of science has increasingly begun to acknowledge the role that external influences play in shaping the boundaries and content of science. However, a scarce understanding still prevails with regard to the role of peripheral, popular movements in the emergence of scientific fields, and of professional fields in general. Through their attention to boundary work, scientific fields also provide a fruitful, yet neglected context to study how actors engage in efforts to alter frames in order to adjust and negotiate community boundaries. This qualitative study of the emergence of the US nanotechnology field from 1986 to 2005 makes several contributions to knowledge about these issues. First, our study shows that peripheral, popular movements open up avenues for scientific fields by generating understanding and receptivity for novel ideas through story-telling, which gives rise to their cultural embeddedness. Second, we find that by capitalizing on such culturally embedded concepts, scientists make science particularly vulnerable to external interventions, limiting the effect of boundary work. Third, the study shows how usually persistent hierarchies between communities are tested, challenged, and reproduced in an emerging professional field. The study therefore provides understanding on how actors in the key communities are able to use framing to negotiate their positions and community boundaries within a complex, emergent field.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2002)
    Ympäristöministeriö antaa yleisen ohjeen raideliikennemelun laskemi- sesta. Ohje annetaan ympäristönsuojelulain (86/2000) 108 §:n ja 117 §:n nojalla. Ohje tulee voimaan 1.5.2002 ja on voimassa toistaiseksi. Raideliikennemelun laskentamalli on tarkoitettu ohjeeksi arvioitaessa raideliikenteen aiheuttamaa melukuormitusta ympäristönsuojelulain täytäntöönpanossa ja soveltamisessa. Mallia voidaan tämän ohella käyttää myös suunnittelussa. Raideliikennemelun laskentamalli on kehitetty suunnittelua ja muita ennustetarkoituksia varten. Sitä voidaan käyttää melukuormituksen laskemiseen ja meluntorjuntatoimenpiteiden arviointiin. Laskentamallia voidaan käyttää junien ohiajon aiheuttaman keskiäänitason ja enimmäis- melutason laskemiseen. Laskentamallin liitteenä on käsin tapahtuvaan laskentaan soveltuva yksinkertaistettu laskentamenetelmä. Raideliikennemelun laskentamalli on Suomen oloihin tehty sovellutus uudistetusta yhteispohjoismaisesta raideliikennemelun laskentamallista, jonka ovat kehittäneet Pohjoismaiden ympäristö- ja liikenneviranomaiset sekä akustikot.
  • Partanen-Hertell, Marjut; Harju-Autti, Pekka; Kreft-Burman, Katarzyna; Pemberton, David (Finnish Environment Institute, 1999)
  • Elo, Tiina; Seppälä, Sirkka-Liisa (Ympäristöministeriö, 2012)
    Sallan kulttuuriympäristöohjelmassa luodaan katsaus kunnan kulttuuriympäristön historialliseen kehitykseen ja sitellään perustiedot rakennetun ympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön nykytilanteesta. Ohjelmatyön päämääränä on tarjota tietoa kaavoituksen ja muun suunnittelun välineeksi sekä vahvistaa asukkaiden paikallisidentiteettiä ja tietoisuutta omasta ympäristöstään. Kirja toimii niin ympäristöhoidon opaskirjana, kotiseudun lukukirjana kuin Sallan kunnan arvokkaiden kulttuuriympäristökohteiden tietopankkina. Sallan kulttuuriympäristöohjelma on tehty Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen alueidenkäyttöyksikön hallinnoiman Lapin kulttuuriympäristöohjelma -hankkeen toimesta yhteistytössä Sallan kunnan kanssa. Hankkeen on rahoittanut EU:n aluekehitysrahasto EAKR siihen liittyvine kansallisine rahoituksineen.
  • Kangas, Juhani; Klen, Tapio (Suomen metsätieteellinen seura, 1982)
  • Kerkelä, Leena; Lahtinen, Markus (Ympäristöministeriö, 2011)
    Kilpailukyvyn huomioonottaminen ilmastopolitiikassa on tärkeä näkökohta, josta on viime vuosina käyty keskustelua sekä kansallisella että EU-tasolla. EU:n vuonna 2009 uudistetussa päästökauppadirektiivissä on varauduttu toimiin ns. hiilivuodon lieventämiseksi. Yhtenä ratkaisuna tähän on direktiivin yhteydessä viitattu mahdolliseen rajamekanismiin. Myös EU:n ulkopuolella rajamekanismin soveltamista on harkittu keinona tasoittaa ilmastopoliittista pelikenttää. Tässä raportissa tarkastellaan mahdollisen rajamekanismin soveltuvuutta ilmastopolitiikan ohjauskeinoksi. Rajamekanismilla tavoitellaan sekä päästöjen vähentämistä että kotimaan tuotannon suojaamista. Rajamekanismin mahdollisen käyttöönoton kannalta on erityisen tärkeää tarkastella yhteensopivuutta WTO-sääntöjen kanssa. Selvityksessä on tarkasteltu mahdollisen rajamekanismin toteuttamiseen liittyviä kysymyksiä sekä mekanismin vaikutuksia Suomen kannalta.
  • Tillman, P; Kalliomaa-Puha, L; Mikkola, H; toim. (Kela, 2014)
    Tämä julkaisu muodostuu kolmesta osasta: haastattelututkimuksesta kuntien omaishoidon parissa työskenteleville työntekijöille, rekisteritutkimuksesta vuonna 2012 ns. virallisena omaishoitajana olleiden hoitopalkkioista ja tuloista ja kyselytutkimuksesta vuonna 2012 omaishoitajana olleille. Julkaisussa kerrotaan haastattelututkimuksen tulokset ja kuvataan rekisteri- ja kyselytutkimusten osalta tutkimusaineistojen muodostus sekä kerrotaan ensimmäisiä tuloksia. Omaishoidosta vastaavat kunnat. Haastattelututkimuksen mukaan kunnissa esiintyy suurta vaihtelua. Kriteerit omaishoitajaksi pääsemiseksi olivat tiukat. Eduskunnan kunnille myöntämää korvamerkitsemätöntä lisärahoitusta ei haastattelujen mukaan ole tosiasiassa käytetty omaishoitoon. Omaishoidon määrän uskottiin kasvavan. Hoitopalkkion tasoissa oli tulosten mukaan jonkin verran alueellisia eroja, jotka eivät selittyneet omaishoitajien sukupuoli- tai ikärakenteen eroilla. Omaishoitajat olivat jonkin verran vertailuväestöä pienituloisempia, mutta hoitopalkkio nosti heidät hieman muita suurituloisemmiksi. Hoitopalkkio käytetään pääasiassa perustarpeisiin kuten ruokaan ja se koetaan toimeentulon kannalta merkittävänä. Jos omaishoitoa ei olisi, kaksi kolmesta omaishoidossa olevasta tarvitsisi omaishoitajan arvion mukaan ympärivuorokautista hoitoa.
  • Mäntysalo, Raine; Kangasoja, Jonna K.; Kanninen, Vesa (Ympäristöministeriö, 2014)
    Viime aikoina tarve strategiselle otteelle maankäytön suunnittelussa on korostunut, ja se on herättänyt lisääntyvää mielenkiintoa alan tutkijoiden keskuudessa. Raportissa osallistutaan tähän liittyvään teoreettiseen keskusteluun ottaen tarkastelun lähtökohdaksi Albrechtsin ja Balduccin ehdottamat luonnehdinnat strategiselle maankäytön suunnittelulle. Heidän määrittelemänsä strategisen suunnittelen ominaisuudet, kuten visioiva valikoivuus, toimintaorientaatio, epävarmuuden hallinta ja relationaalisuus, näyttäytyvät vastakkaisina lakisääteiselle sääntelysuunnittelulle, jota puolestaan luonnehtii kaikenkattavuus, suunnitelmaorientaatio, varmuuden illuusiossa pitäytyminen ja essentialismi. Eri tutkijat ovat kuitenkin tuoneet esiin, että perinteisestä lakisääteisestä suunnittelusta ei voida yksioikoisesti siirtyä strategiseen suunnittelun, vaan myös ensiksi mainitun keinovalikoimaa on välttämättä käytettävä. Kaavoitukseen väistämättä kiinnittyy myös maanomistussuhteiden juridis-hallinnollinen järjestely, kiinteistöinvestointien taloudellisten riskien sääntely ja julkisen vallankäytön legitiimi toteuttaminen. Myös strategisessa maankäytön suunnittelussa on huomioitava nämä ulottuvuudet, vaikka ne merkitsevät toimintaa, joka ei näytä sopivan yhteen Albrechtsin ja Balduccin edustaman strategisen ajattelun kanssa. Tässä raportissa ehdotetaan, että strategisen maankäytön suunnittelun ydinolemusta ei etsittäisi niistä ominaisuuksista, jotka näyttäytyvät vastakkaisina perinteiselle lakisääteiselle sääntelysuunnittelulle ja siihen kytkeytyville kaavoituksen ulottuvuuksille - vaan näiden välisen dialektiikan hallinnasta. Tämä merkitsee, että strateginen maankäytön suunnittelu on paradoksaalisesti olemukseltaan myös ”ei-strategisten” suunnitteluinstrumenttien käyttöä. Tällaisen paradoksaalisuuden hallinta edellyttää erityistä strategisen suunnittelun taitoa. Tähän näkemykseen kytketään Healeyn ajatus kriittisestä harkinnan taidosta. Strateginen maankäytön suunnittelija tarvitsee tätä taitoa nähdäkseen, missä määrin ja miten strategisille aloitteille on löydettävissä resonanssipohjaa ja niiden taakse muutosvoimaa alueen toimijoiden keskuudessa. Näiden taitojen ymmärtämiseksi tarvitaan dialogia teoreettisen tarkastelun ja käytäntökokemusten välillä. Raportissa käydään keskustelua muutaman kokeneen strategisen maankäytön suunnittelun ammattilaisten kanssa. Tarkastelu kohdistuu erityisesti haastateltujen kokemuksiin epämuodollisten rakennemallien käytöstä kaupunkiseuduilla strategisina suunnitteluinstrumentteina. Tämän taustoittamiseksi käydään läpi eri kaupunkiseuduilla laadittuja rakennemalleja sekä rakennemallityön kehityshistoriaa Suomessa. Tutkimus päätyy näkemykseen, että strateginen maankäytön suunnittelu ei varsinaisesti kuulu millekään tietylle kaavahierarkian tasolle vaan että siinä on kyse itse kaavahierarkian strategisesta käytöstä. Myös epämuodolliset rakennemallit tulisi kytkeä eritasoisten kaavojen laadintaan rikastuttamaan näiden käsittelyprosesseja strategisin näkökulmin ja perspektiivein. Johtopäätöksenä korostuu strategisen luovuuden ja harkinnan taidon merkitys kaikessa maankäytön suunnittelussa ja siihen liittyvässä vuorovaikutuksessa. Tämän kyvyn kautta osataan myös käyttää suunnitteluinstrumentteja strategisesti, olivatpa ne olemukseltaan paremmin tai huonommin strategisuuden ”tunnuspiirteitä” ilmaisevia.
  • Tiitu, Maija (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Kaupunkialueiden pinta-ala on laajentunut voimakkaasti viime vuosikymmeninä kaupungistumisen ja yhdyskuntarakenteen hajautumisen myötä. Tässä raportissa tutkittiin rakennetun alueen muutoksia Suomen 34 suurimmalla kaupunkiseudulla vuosina 2000–2012. Tavoitteena oli selvittää, mille maankäyttöluokille rakennettu alue laajeni ja kuinka suuri osuus asuinkerrosalasta kohdistui jo rakennetulle alueelle ja toisaalta aiemmin rakentamattomille alueille. Tarkasteluissa hyödynnettiin kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen jaottelua jalankulku-, joukkoliikenne- ja autovyöhykkeisiin. Osana tutkimusta arvioitiin eri aineistojen käyttökelpoisuutta rakennetun alueen laajenemisen seurantaan. Tulosten perusteella kaupunkiseudut kasvoivat 2000-luvulla pääosin ulospäin rakennetun alueen laajetessa kaupunkia ympäröiville erityyppisille metsäalueille. Autovyöhykkeiden metsäalueille rakentaminen korostui tarkasteltaessa sekä rakennetun maapinta-alan muutoksia että kerrosalan sijoittumista. Toisin kuin pienemmillä seuduilla, Helsingissä ja Tampereella kerrosalasta suhteellisesti suurin osa sijoittui joukkoliikennevyöhykkeiden jo aiemmin rakennetuille alueille. Rakennettu alue laajeni väes-tönkasvua nopeammin lähes kaikilla seuduilla - myös vähenevän väestön alueilla. Corine Land Cover (CLC) -aineisto soveltuu hyvin rakennetun alueen yleispiirteisten muutosten analysointiin, mutta tarkalla mittakaavatasolla aineiston käyttöön liittyy rajoituksia. Eri aineistoja yhdisteltäessä tulee ottaa huomioon niiden mittakaava. Erityisesti täydennysrakentamisen tulkinnassa on muistettava, että CLC-aineiston rakennettu alue sisältää myös paljon rakentamattomia alueita, jotka eivät resoluution takia erotu aineistossa.
  • Tiitu, Maija; Helminen, Ville; Järvenpää, Elise; Härmä, Pekka; Hattunen, Suvi; Rehunen, Antti (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    Raportissa kuvataan menetelmä rakennetun maan pinta-alan muutosten ennakointiin. Työn taustalla on erityisesti tarve arvioida maankäytöstä ja sen muutoksista aiheutuvaa kasvihuonekaasujen päästöjen kehitystä kansainvälisten sopimusten mukaisia raportointeja varten. Rakennetun maan kehityksen laskemiseksi hyödynnetään valtakunnallisia paikkatietoaineistoja, joiden muutostiedoilla on saatu lähimenneisyyden kehitystrendi. Tulevan kehityksen lähtötietona on käytetty Tilastokeskuksen väestöennustetta. Laskenta on jaettu kolmeen moduuliin, joista ensimmäisessä tarkastellaan yhdyskuntarakennetason muutosta, jonka ajurina on väestökehitys. Toisessa moduulissa lasketaan trendi vapaa-ajan asutuksen kehitykselle ja kolmannessa muiden, lähinnä taajamien ulkopuolisten rakennetun maan alaluokkien kehitykselle. Laskentamallin mukaan rakennetun maan kokonaispinta-ala kasvaa vuosina 2013–2040 Etelä-Suomessa 13,8 % ja Pohjois-Suomessa 15,29 %. Absoluuttisesti rakennetun alueen ennustettu pinta-ala on Etelä-Suomen maakunnissa noin nelinkertainen verrattuna Pohjois-Suomeen vuonna 2040. Rakennetun alueen kasvu on kuitenkin luonteeltaan hyvin erilaista maan eri osissa maata. Väestönkasvu on tärkein tulevan rakennetun alueen pinta-alaa määrittävä tekijä Etelä-Suomessa, kun taas Pohjois-Suomessa rakennetun alueen kasvu perustuu luonnonvarojen hyödyntämisestä johtuviin suuriin hankkeisiin kuten kaivoksiin. Käytetty menetelmä perustuu paikkatietoaineistojen ja erilaisten rekisteritietojen yhdistämiseen. Rakennetun maan pinta-alaennustetta on jatkossa mahdollista tarkentaa menetelmän jatkokehittämisen ohella myös aiempaa tarkemmilla ja laadukkaammilla lähtötiedoilla.