Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 7883-7902 of 8654
  • Gregow, Hilppa; Venäläinen, Ari; Laine, Mikko; Niinimäki, Niina; Seitola, Teija; Tuomenvirta, Heikki; Jylhä, Kirsti; Tuomi, Tapio; Mäkelä, Antti (2008)
  • Pylkkö, Tapio (Suomen ympäristökeskus, 2003)
    Hankkeessa selvitettiin kansallisten vesille haitallisten aineiden käyttöä, mahdollisia päästöjä ja toimenpiteitä päästöjen ja niiden aiheuttamien riskien vähentämiseksi. Pilottivaiheessa aineita oli neljä, jotka oli valittu SYKEssä alustavassa valintavaiheessa. Myöhemmässä tarkemmassa valintamenettelyssä (Londesborough 2003) ja lausuntomenettelyssä lopulliseen SYKEssä valmisteltuun ehdotukseen "kansallisiksi prioriteettiaineiksi" sisältyi pilottiaineista kaksi. Hankkeessa on pyritty kehittämään menettelytapa aineiden (kemikaalien) päästöjen ja vesistöille aiheutuvien riskien (vaikutusten) arvioimiseksi siten, että toimenpiteitä voidaan arvioida ja suunnata. Kunkin pilottiaineen mahdollisia käyttökohteita oli lukuisia ja osalle niistä oli tarkasteluvuonna (2001) merkittävää käyttöä ja edelleen osalle kohteista käytöstä aiheutuu vesistöille (potentiaalista) riskiä aiheuttavia päästöjä. Työssä on päästöjä arvioitu pääasiassa hyödyntäen saatavilla olevia käyttötietoja ja EU:n olemassa olevien aineiden asetuksen mukaista riskinarvioinnin ohjeistoa ja arviointimallia (EUSES). Jälkimmäistä ohjeistoa hyödyntäen on arvioitu myös päästöistä aiheutuvaa ekologista riskiä, mikä indikoi päästöjen merkittävyyttä. Toimenpiteitä on arvioitu pääosin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti kuitenkin arvioidaan myös uuden toimeenpanovaiheessa olevan vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisia menettelyjä. Tarkasteltujen aineiden osalta on päästöjä ja riskejä vähentäviksi tärkeimmiksi toimenpiteiksi voitu todeta lupamenettelyt ja muut viranomaistoimintaan liittyvät aktiviteetit (valvonta, ohjeistus, yms.). Kulutuskäytössä olevien kemikaalien riskit eivät pilottiaineilla olleet kovin merkittäviä, mutta niitäkin voidaan vähentää ohjeistuksella, tiedotuksella ja vapaaehtoisilla toimilla (ympäristömerkit, alakohtaiset ohjelmat, yms.). Tarvittaessa tuotesääntelyä kemikaalilain nojalla voidaan myös hyödyntää, ottaen huomioon tätä koskevat EU:n lainsäädännön menettelyt.
  • Harju, Tanja (Hanken School of Economics, 2009)
  • Koivuranta, Riina (Pirkanmaan ympäristökeskus, 2009)
    Kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnittelulla tarkoitetaan vesiensuojelun ja luonnon monimuotoisuuden hoidon suunnittelutyötä, jonka tarkoituksena on kartoittaa valitulla maatalousalueella ympäristötuen erityistuin perustettavia ja hoidettavia kohteita. Tavoitteena on suunnitteluprosessi, johon suunnittelijoiden lisäksi hallinnon asiantuntijat sekä viljelijät, maanomistajat ja yhdistystysten edustajat tuovat oman panoksensa ja näkemyksensä. Keskeisenä periaatteena on ympäristötuen hallinnollisen sujuvuuden sekä viljelijöiden, viranomaisten ja neuvojien välisen yhteistyön tehostaminen sekä ympäristötukivarojen ohjaaminen tarkoituksenmukaisiin kohteisiin. Tämän selvityksen päätavoitteena oli toisaalta tarkastella kuinka yleissuunnitteluprosessit ovat tähän mennessä toteutuneet ja toisaalta kuinka prosesseja voidaan edelleen kehittää tulevaisuuden tarpeisiin. Selvityksen näkökulma on rajattu koskemaan viljelijöiden yleissuunnittelukokemuksia ja ensisijaisesti se rakentuu viljelijöiden yleissuunnittelukokemuksia koskevan kyselyn pohjalle, joka toteutettiin talvella 2009 viidellä yleissuunnittelualueella. Kysely toimitettiin yhteensä noin 360 tilalle, joista 128 vastasi kyselyyn. Kyselyn lisäksi selvityksessä käytetty aineisto koostuu valittujen alueiden yleissuunnitelmajulkaisuista sekä alueellisten ympäristökeskusten kokouksista. Selvityksen tulosten perusteella voidaan todeta, että viljelijät pitävät yleissuunnittelua toimivana työkaluna maatalouden toimijoiden vuoropuhelun kehittämisessä. Yleissuunnittelua on toteutettu kokonaisuudessaan kommunikatiivisin ottein ja viljelijät kokevat yleissuunnittelun edistävän sekä luonnon monimuotoisuutta että vesiensuojelua. Lisäksi viljelijät arvioivat yleissuunnittelun vaikuttavan positiivisesti mm. viljelijöiden ja muiden toimijoiden väliseen vuoropuheluun sekä viljelijöiden ympäristöimagoon. Selvityksen perusteella yhä avoimempi yhteistyö eri toimijoiden välillä jatkaisi kehitystä ja lisäisi edelleen yleissuunnittelun tehokkuutta. Yleissuunnittelun kehittämisessä viljelijät kokevat keskeiseksi juuri viestinnän ja vuorovaikutuksen lisäämisen. Tulosten perusteella parannettavaa on lisäksi yleissuunnittelun aikaisessa neuvontatyössä. Vain osa viljelijöistä on saanut hankkeiden aikana lisätietoa yleissuunnittelun avulla edistettävistä erityistukimuodoista. Lisäksi viljelijät arvioivat tarjotut tukimuodot sekä taloudellisesti kannattamattomiksi että monimutkaisiksi toteuttaa.
  • Salminen, Jani; Nystén, Taina; Tuominen, Sirkku (Suomen ympäristökeskus, 2010)
    Tässä raportissa luodaan katsaus vaihtoehtoisten liukkaudentorjuntakemikaalien pohjavesivaikutuksista tehtyyn tutkimukseen Suomessa sekä esitetään tuloksia Kauriansalmen (Suomenniemi), Taavetin (Luumäki) ja Jaamankankaan (Kontiolahti) pohjavesialueilta natriumkloridin ja kaliumformiaatin käytön pohjavesivaikutusten seurantatuloksista. Lisäksi arvioidaan kaliumformiaatin käytön kustannuksia suhteessa perinteisen tiesuolan käyttöön sekä pohjavesisuojausten käyttöön verrattuna. Tutkimustulokset osoittavat, että kaliumformiaatti soveltuu käytettäväksi liukkaudentorjuntaan erityisesti tieosuuksilla, jotka sijaitsevat tärkeillä pohjavesialueilla, joilla suolaantumisriski on suuri, ja lentokentillä, kun liukkaudentorjunnan pinta- ja pohjavesivaikutuksia halutaan vähentää. Edellytyksenä formiaatin hajoamiselle maaperän kyllästymättömässä vyöhykkeessä on runsaasti orgaanista ainesta ja korkean mikrobiaktiivisuuden sisältävä maaperän pintakerros sekä riittävät kerrospaksuudet pohjaveden pinnan yläpuolella.
  • Jauhiainen, S; Holappa, V; Maljanen, T; Virta, L; Helminen, S; Mikkola, H (Kela, 2013)
    Tässä tutkimuksessa tavoitteena oli tarjota vaihtoehtoja keskusteluun hammashoidon sairausvakuutuskorvausjärjestelmän uudistamiseksi. Vaihtoehtoisten korvausmallien, porrasmallin ja tilimallin, korvauksia verrattiin vuonna 2009 voimassa olleen taksamallin korvauksiin. Laskelmien avulla arvioitiin, ketkä korvausta saaneet hyötyisivät ja ketkä häviäisivät. Tutkimuksen aineistona oli otos henkilöistä, jotka saivat sairausvakuutuksen sairaanhoitokorvausta yksityisen hammashoidon kustannuksista vuonna 2009. Otoksen koko oli 100 000 henkilöä, joilla oli yhteensä 503 093 toimenpidettä. Aineistossa oli tiedot henkilöille tehdyistä toimenpiteistä, toimenpiteistä maksetuista palkkioista ja saaduista korvauksista. Taustamuuttujia aineistossa olivat sukupuoli, ikä, kotikunta ja valtionveronalaiset vuositulot. Laskelmissa käytettiin kahta vaihtoehtoista korvausmallia: porrasmallia ja tilimallia. Porrasmallissa korvaus nousi, kun asiakkaan kustannukset nousivat. Tilimallissa kaikilla oli käytössään vuosittain samansuuruinen korvaussumma. Tutkimusaineiston todellisille toimenpiteille laskettiin vaihtoehtoisten mallien mukaiset korvaukset. Laskelmissa oletettiin, että henkilöiden toimenpiteet ja toimenpiteiden palkkiot säilyvät ennallaan. Korvausmallit pidettiin kustannusneutraaleina, joten niiden korvaussumma oli korkeintaan vuoden 2009 tasolla. Laskelmat osoittivat, että tilimallista hyötyisi kolme neljästä korvauksen saajasta. Korvausprosentti oli taksamallia korkeampi, kun vuosikustannus eivät ylittäneet 500 euroa. Porrasmallin käyttöönotosta hyötyisi yksi kymmenestä korvauksen saajasta. Korvausprosentti kasvoi, jos vuosikustannus ylitti 800 euroa. Sitä pienemmällä vuosikustannuksella korvausprosentti pieneni taksamalliin verrattuna. Jos sairausvakuutuksen korvausjärjestelmää halutaan uudistaa kustannusneutraalisti ja samalla parantaa edellytyksiä käyttää yksityisiä hammashoitopalveluja, tulisi soveltaa tilimallia porrasmallin asemesta.
  • Hellsten, Pasi; Nystén, Taina (Suomen ympäristökeskus, 2001)
  • Hellstén, Pasi; Nystén, Taina; Kokkonen, Pauliina; Valve, Matti; Laaksonen, Timo; Määttä, Taimi; Miettinen, Ilkka (Suomen ympäristökeskus, 2002)
  • Sievänen, Liisa; Sievänen, Markku (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, 2014)
    Tähän suunnitteluoppaaseen on koottu tietoa kehitysvammaisten henkilöiden asuntojen ja asuinympäristöjen suunnittelua varten. Opas on tarkoitettu pääasiallisesti udisrakentamiseen, mutta sitä voidaan soveltaa myös korjausrakentamiseen. Opas ei sisällä yleisiä esteettömyyteen liittyviä vaatimuksia muuta kuin niiltä osin, kun on haluttu korostaa täydellisen esteettömyyden toteutumisen tärkeyttä arjen toimivuuden ja turvallisuuden vuoksi. Oppaan sisältö on tuotettu Koti kaikille – kehitysvammaisten yksilöllinen ryhmäasuminen -hankkeessa. Hankkeessa kehitettiin ja pilotoitiin uusia kehitysvammaisten asumista tukevia tuotekokonaisuuksia, joista saatua kokemusta ja tietoa on hyödynnetty ohjeiston laatimisessa. Pilotoituja ratkaisuja ovat mm. säädettävä minikeittiö, kynnys- ja reunakaivot, seinän sisään sijoittuva liukuovi, moniaistiset tilat, siirrettävä toimistokaluste sekä kynnysratkaisu, jossa ei ole tasoeroja. Koti kaikille -hanke toteutettiin vuosina 2011–2014 Uudenmaan asumisen osaamiskeskusohjelmassa. Hanketta rahoittivat Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA), Espoon kaupunki, Helsingin kaupungin innovaatiorahasto ja Rinnekoti-säätiö.
  • Kari, A; Puukka, P (Kela, 2001)
    Vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus perustuu terveydenhuollon yksikössä laadittuun kuntoutussuunnitelmaan. Tutkimus osoittaa, että kuntoutussuunnitelmat ovat sisällöltään niukkoja ja ylimalkaisia. Kuntoutujien yksilöllisiä tarpeita ja mahdollisuuksia ei oteta riittävästi huomioon. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksen suunnittelussa vaikuttaa merkittävästi kuntoutussuunnitelmien laatuun.
  • Ahponen, H (Kela, 2008)
    Asenteet vammaisia kohtaan muuttuvat hitaasti. Vammaisuus estää yhä toisten nuorten joukkoon pääsemisen, työnsaannin ja joskus myös koulutuksen. Helena Ahponen on väitöskirjatutkimuksessaan selvittänyt vaikeavammaisten nuorten aikuistumista osana heidän elämänkulkuaan. Tutkimuksen perusteella vaikeavammaisuus vaikuttaa vaihtelevasti nuorten mahdollisuuksiin ja tulevaisuudensuunnitelmiin. Vammaisuuden ohella tärkeitä tekijöitä elämänkulussa ovat persoonalliset ominaisuudet ja läheisiltä saatu tuki. Tutkimusta varten Ahponen haastatteli yhdeksää vaikeavammaista nuorta useamman kerran kahdeksan vuoden aikana. Tutkimuksen alkaessa nuoret olivat 18 24-vuotiaita. Mukana oli liikunta-, CP-, kuulo- ja näkövammaisia sekä eteneviä neurologisia sairauksia sairastavia. Muutamalla nuorella oli kehitysvammaisuutta ja yksi heistä kommunikoi symbolien avulla. Kahta lukuun ottamatta he käyttivät liikkumisessaan apuvälineenä sähköpyörätuolia. Haastateltavat saivat Kelan vaikeavammaisille henkilöille tarkoitettuja etuuksia, kuten korotettua hoito- tai vammaistukea ja vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta. Aineistoa täydentääkseen Ahponen haastatteli viittä asiantuntijaa, joista kaksi oli vaikeavammaisia. Haastattelut koskivat aikuistumiseen kuuluvia asioita, kuten ihmissuhteita, perhettä, koulutusta, työtä, vapaa-ajan viettoa ja seurustelua sekä minäkuvaan ja identiteettiin kuuluvia asioita. Haastatellut nuoret saavuttivat joiltakin osin tavoitteensa, mutta jäivät monissa asioissa ulkopuolisiksi. Havainnot viittaavat siihen, että vammaiset lapset ja nuoret ovat vaarassa syrjäytyä jo koulussa ja omaksuvat sivullisen aseman myös myöhemmässä elämässään, mikäli heidän tarpeitaan ei oteta huomioon. Nuoren elämänkulku voi olla institutionalisoitunut, jolloin vammaisuus nousee keskeiseksi kaikissa päätöksissä. Toisaalta asenteet vammaisia kohtaan voivat heikentää nuoren mahdollisuuksia työelämässä, vaikka hän hankkisi itselleen vahvuuksia ja taitoja.