Etujoukoista valtavirtaan : Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan kehitysyhteistyön historiaa 1950-luvulta nykypäivään

Abstract

Tämä tutkimus tarkastelee Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kehitysyhteistyön muotoutumista 1950-luvulta nykypäivään. Ylioppilaiden kehitysmaasuhteita on tarkasteltu yhteiskuntateoreettisesta viitekehyksestä käsin, jonka on tarjonnut Terje Tvedtin kehitysapujärjestelmän teoria. Sen kautta on tutkittu miten HYY:n kehitysyhteistyö on vähitellen sosiohistoriallisessa kontekstissa muotoutunut vastaamaan sen nykyistä, kansainvälistä järjestelmää uusintavaa, muotoa. Historiallisessa tarkastelussa kehitysyhteistyön historiasta voidaan löytää kolme erillistä kehitysmaasuhteiden aikakautta: 1) heräämisen aika, joka kesti 1950-luvulta noin vuoteen 1968, 2)solidaarisuuden aika 1960-luvun lopulta 1990-luvun alkuun, ja 3)kansainvälisen kehitysregiimin kausi, joka alkoi 1980-90 lukujen vaihteessa. Nämä aikakaudet eivät ole tarkkarajaisia, vaan murroskaudet kestivät useita vuosia. Niitä kuitenkin erottaa erilainen suhtautuminen kehitysmaihin, niille annettavaan apuun sekä sen modaliteetteihin ja motiiveihin. Ensimmäistä aikakautta luonnehtii maailmankuvan laajeneminen ja humanitäärisen perustein annettu apu. Toista aikakautta leimaa opiskelijamaailman voimakas politisoituminen ja yhteiskunnallisen tiedostamisen kasvu. Kehitysyhteistyö oli solidaarisuustyötä, jossa yhdessä taisteltiin havaittua epäkohtaa vastaan. Viimeisin aikakausi on nykyisen hankeyhteistyön aikakausi, jolla on kansainvälisissä organisaatioissa sovitut tavoitteet ja jonka rahoitus pääosin tulee ulkoasianministeriöltä. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut luoda ensimmäisen kerran yhtenäinen kertomus Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kehitysyhteistyön historiasta sekä analysoida sen nykyistä tilaa yhteiskuntatieteellisin metodein. Keskeisenä tutkimusmenetelmänä on ollut alkuperäisiin arkistolähteisiin pohjaava historiallinen tutkimus, jonka tuloksia on tarkasteltu Tvedtin kehitysapujärjestelmä teorian kautta. Sen mukaan kehitysavunantaja valtiot yhdessä kehitysmaiden ja kehitysyhteistyötä tekevien kansalaisjärjestöjen kanssa muodostavat yhtenäisen kehitysapujärjestelmän, jonka määrääviä piirteitä ovat rahan kierto järjestelmässä, yhteinen kieli ja käytänteet. Työn tärkeimpinä tuloksina voidaan pitää huomioita siitä, miten erilaisia motiiveja ja yhteistyömuotoja HYY:n kehitysyhteistyössä on historiallisesti ollut ja miten aikakausien sosiohistoriallinen konteksti on yhteistyötä muovannut. Työssä myös osoitetaan kansainvälisen kehitysregiimin olemassa olo sen suomalaisessa muodossa ja käsitellään sitä, miten HYY on järjestelmään mukaan tullut. Tvedtin järjestelmäteoria tarjoaa myös mahdollisuuden irrottautua kehitysyhteistyöhön usein liitetyistä normatiivisista oletuksista ja antaa mahdollisuuden vertailla historiallisia tapahtumia arvottamatta niitä. Historiallisen tutkimuksen keskeisinä lähteinä työssäni ovat olleet Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan arkistot sekä runsas aikalaiskirjallisuus. Teoreettisen osion lähteenä ovat Tvedtin teokset sekä kansalaisyhteiskuntateoriat.