Syrjäytymisen yhteiskunta

Show full item record



Permalink

http://hdl.handle.net/10138/13240
Title: Syrjäytymisen yhteiskunta
Author: Helne, Tuula
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Social Policy
Date: 2002-03-08
Language: fi
URI: http://hdl.handle.net/10138/13240
Thesis level: Doctoral thesis
Abstract: Syrjäytymisestä keskusteltaessa huomio kiinnittyy usein syrjäytyneisiin ja heidän oletettuihin luonteenpiirteisiinsä: passiivisuuteen, poikkeavuuteen, avuttomuuteen. Vähemmälle huomiolle jää yhteiskunta, joka tuottaa puhetta syrjäytymisestä. Tämä tutkimus pyrkii kääntämään katseen reunoilta keskukseen, kontekstiin, jossa syrjäytyminen on konstruoitu sosiaaliseksi ongelmaksi. Se kysyy, millainen on 'syrjäytymisen yhteiskunta' eli yhteiskunta, jossa syrjäytymisdiskurssi on syntynyt, ja yhteiskunta, jota syrjäytymisdiskurssi tuottaa. Se tulkitsee syrjäytymiskeskustelua aikalaisdiagnoosina ja horisonttina, josta voidaan tarkastella aikamme kipupisteitä. Niistä arimmat liittyvät yhteisyyden kysymykseen ja katoavaan sosiaaliseen. Syrjäytyminen on enemmän kuin sosiaalinen ongelma: se on 'sosiaalisen' ongelma. Lähestymistapaan on vaikuttanut ranskankielinen syrjäytymiskeskustelu, johon tutkimus paljolti perustuu. Näkökulma on relationaalinen: syrjäytymisen katsotaan syntyvän suhteessa toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan ja sen instituutioihin. Tutkimus liittyy myös konstruktionismiin, erityisesti sen kriittiseen haaraan. Lähtökohtana ovat syrjäytymiskäsitteen kiistanalaisuus ja se, ettei syrjäytyminen ole mikään sosiaalinen fakta tai tila, vaan jotain, mitä yhteiskunnalliset diskurssit ja mekanismit tuottavat alituisesti. Pyrkimyksenä on osoittaa näiden mekanismien ideologisuus, kytkeytyminen hallinnoimiseen. Diskurssit ja politiikka eivät ole erillisiä asioita. Siksi toiseutta ja syyllistämistä legitimoivaa puhuntaa eli tässä tapauksessa syrjäytyneitä essentialisoivaa puhuntaa tulee kritisoida. Tavoitteena on syrjäytyneiksi määriteltyjen vapausasteiden lisääminen. Tutkimuksessa osoitetaan syrjäytymisdiskurssiin sisältyvän lukuisia paradokseja. Syrjäytyneet pyritään liittämään yhteiskunnan ja sen normaliteetin piiriin. Diskurssi siis olettaa yhteisyyden olevan jotain olemassa olevaa ja ongelmatonta. Kuitenkin juuri se, että syrjäytymisestä puhutaan, osoittaa oletuksen huteraksi. Lisäksi syrjäytyneistä puhumalla vedetään rajoja ja heikennetään syntyvän yhteisyyden mahdollisuuksia. Voidaan epäillä, kuinka todellinen pyrkimys syrjäytyneiden mukaanlukemiseen on. Syrjäytyneiden omaan yhteisönmuodostukseen ei myöskään usein suhtauduta suopeasti. Tämä kertoo siitä, että yhteisöllisyys on vahvasti normitettua. Syrjäytymisen käsite otettiin käyttöön, koska prosesseja kuvaavalle käsitteelle oli tilausta. Yhtä kaikki syrjäytyneitä paikannetaan sosiaalisesti, spatiaalisesti ja symbolisesti. Heidät sijoitetaan reunoille tai ulkopuolelle, moraaliseen ja spatiaaliseen toiseuteen (vaikkapa rettelöitseviksi lähiönuoriksi). Kaikenlaiset rajanvedot ovat kuitenkin nykyisin yhä ongelmallisempia, sillä yhä useammat positiot ovat epävarmoja. Syrjäytyneiden kuvaaminen passiiviksi yksilöiksi tukee politiikkaa, jossa varsinainen yhteiskuntapolitiikka korvautuu aktivoimisyrityksillä. Diskurssi liittyy osaksi niitä kehityssuuntia ja ajatustapoja, jotka ovat olleet heikentämässä uskoa sosiaalivakuutukseen ja vaikuttamassa siirtymään kohti uusliberalistista yksityistä varautumista. Yhteiskuntaa hallinnoidaan yhä enemmän tämänkaltaisen yksilöimisen kautta. Mutta jotta yhteiskunta olisi yhteiskunta, jonkinlainen yhteisyys ja yhteisyyden kieli ovat tarpeellisia. Niitä syrjäytymisdiskurssikin omalla paradoksaalisella tavallaan etsii. Sen kieli ei kenties vain ole tarkoitukseen paras. Kirja koostuu yhteenvedosta ja viidestä artikkelista.The focus in the debate on exclusion is often placed on excluded people and their assumed characteristics: passivity, deviance, helplessness. Less attention has been paid to the society that produces this discourse. This study aims to turn the focus away from the periphery and place it on the centre, on the context in which exclusion is construed as a social problem. It asks what 'the society of exclusion' is like. How does the society that has given rise to discourse on exclusion and that this discourse produces look like? The exclusion debate is understood as a diagnosis of our time, as a horizon for investigating its sore points. The sorest pertain to the issue of community and that of the disappearing social. Exclusion is more than a social problem: it is a problem of 'the social'. This approach has been influenced by French research. The perspective is relational: exclusion is seen to arise in relation to other people, society and its institutions. The study also draws on constructionism, particularly its critical branch. It takes the disputability of the concept of exclusion as its starting point and presumes that exclusion is not a social fact or state but something that is constantly reproduced by social discourses and mechanisms. These mechanisms are ideological, linked with governance. As discourses and politics are not detached from each other, it is appropriate to criticise discourses that legitimate otherness and scapegoating by essentialising excluded people. The goal is to increase the degrees of freedom of those defined as excluded. The exclusion discourse includes numerous paradoxes. Efforts are made to include excluded people within the sphere of society and its normality. The presumption is that community is something existent and unproblematic, which the very fact that we speak about exclusion undermines. Moreover, the discourse on exclusion lays down boundaries, weakening our sense of community. The genuineness of the efforts to include excluded people can be doubted. Nor is the attitude towards the community building of the excluded positive. The concept of exclusion was brought into use as there was a need for a concept that describes processes. Nevertheless, excluded people are localised socially, spatially and symbolically. They are located in the periphery or beyond it, in a moral and spatial otherness. Drawing boundaries is, however, becoming increasingly problematic nowadays, as more and more positions are becoming uncertain. The fact that excluded people are described as passive individuals supports policies in which public policy is replaced with activation efforts. The discourse joins the trends that have undermined faith in social insurance and contributed to the shift towards neoliberal private prudentalism. Society is increasingly governed by individualisation. However, in order for a society to be a society, both a sense of community and a language for it are needed. The exclusion discourse is also aiming at these, but its language may not be ideal for the purpose. The book consists of a summary and five articles.
Description: Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler.Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library.Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla.
Subject: yhteisöllisyys
sosiaalisuus
syrjäytyminen
sosiaaliset ongelmat
toiseus
sosiaaliset normit
yhteiskuntapoltiikka
diskurssi
exclusion
social problems
community
social relations
otherness
social norms
discourse
social policy


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
abstract_fi.pdf 49.49Kb PDF View/Open
abstract_en.pdf 49.21Kb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record