Piano Performance in a Semiotic Key : Society, Musical Canon and Novel Discourses

Abstract

In an attempt to expand and enrich the existing trends of musical performance studies, as well as exploit the potentials of semiotic analysis, this dissertation offers the theoretical perspective that enables the unfolding of the multiple meanings generated by and communicated through the performer s art.

Without denying that musical performance is inevitably associated with the opus, the semiotic approach, it is proposed here, should study performance as encompassing all the exogenic meanings that do not necessarily depend on a musical work. Thus, the focus of the present dissertation is the figure of a classical music performer as a significant part of society, as well as cultural, institutional and personal discourses that both generate the art of music performance and originate from it. The main targets here are mapping the predominant tendencies of the art of musical performance during the twentieth century and proposing a form of semiotic analysis of different representations and self-representations that musical performers, pianists in particular, put into action in their interactions with social and cultural contexts (including different types of performer-listener communication processes, scholarly analyses, the various media through which the art of music performance is disseminated, and aspects related to the marketing and ideologizing of today s performance practices).

The dissertation is structured into four parts. Part 1 introduces a semiotic framework for studying musical performance. Part 2 discusses a variety of meanings communicated through the performers art as well as the media in which the art of classical piano music performance is operating. Part 3 positions the performers art within the Western musical canon by examining Beethoven interpretations as played by pianists of various cultural and historical backgrounds. The concluding Part 4 presents novel discourses on the art of musical performance by analyzing 11 personal websites of Lithuanian classical pianists as an important vehicle of contemporary performers for communicating their artistic identities.

It is claimed in this dissertation that the combination of semiotic and musicological approaches is relevant and revealing in the study of musical performance art in that it strongly make a case for current musicology to elaborate increasingly interdisciplinary paradigms and modes of investigation.

Pianomusiikin esitystaide semioottisesti viritettynä: yhteiskunta, musiikin kaanon ja uusia diskursseja

Väitöskirja laajentaa ja rikastaa musiikin esityskäytäntöjen nykyisiä tutkimussuuntauksia sekä hyödyntää semioottista analyysia. Se tarjoaa teoreettisen näkökulman, jonka avulla on mahdollista tuoda esiin lukuisiaesittävän taiteen synnyttämiä ja välittämiä merkityksiä.

Musiikin esitys liittyy väistämättä itseteokseen, sitä ei kielletä. Tässä esitetään, että semioottiseen esitystutkimukseen tulisi sisältyä kaikki eksogeeniset merkitykset, jotka eivät aina ole riippuvaisia musiikista. Tässä tutkimuksessa painopiste on klassisen musiikin esittäjähahmossa nähtynä tärkeänä osana yhteiskuntaa sekä kulttuurisessa, institutionaalisessa että henkilökohtaisessa diskurssissa. Nämä tekijät sekä vaikuttavat musiikkiesitykseen että muovautuvat vuorovaikutussuhteessa. Tämä tutkimuksen tärkeimmät tavoitteet ovat 1900-luvun taidemusiikin vallitsevien esityskäytäntöjen kartoitus sekä semioottisen esityskäytäntöjen analyysimallin kehittäminen. Analyysissa tarkastellaan niitä erilaisia representaatioita, joita esittäjät, erityisesti pianistit, toteuttavat kanssakäymisessään niin sosiaalisessa kuin kulttuurisessa kontekstissa. Niihin kuuluvat muun muassa esittäjän ja kuulijan välinen kommunikaatio, tieteelliset analyysit, eri medioiden tavat kuvata musiikkiesitystä samoin kuin markkinointi ja ideologiset painotukset.

Väitöskirja jakaantuu neljään osaan. Osassa 1 esitellään semioottinen viitekehys musiikkiesityksen tutkimukselle. Osassa 2 tarkastellaan klassisen pianomusiikin esitysten merkityksiä sellaisina kuin ne ilmenevät kommunikaatiossa esitystilanteessa ja mediassa. Osassa 3 sijoitetaan esitystaide länsimaisen klassisen musiikin kaanoniin tarkastelemalla Beethoven-tulkintoja eri kulttuurillisissa ja historiallisissakonteksteissa. Osassa 4 esitellään uusia diskursseja analysoimalla taiteilijaidentiteettiä sellaisena kuin se ilmenee 11 liettualaisen klassisen musiikin pianistin verkkosivuilla.

Väitöskirja osoittaa, että semioottisen ja musiikkitieteellisen lähestymistavan yhdistäminen on relevanttia ja palkitsevaa musiikkiesitysten tutkimuksessa. Musiikkitieteellisissä tutkimuksissa tulisikinkäsitellä yhä useammin tieteidenvälisiä paradigmoja ja lähestymistapoja.