Yliopiston tutkimuslaitokset

Uusimmat julkaisut

  • Saarikkomäki, Elsa (Institute of Criminology and Legal Policy, 2017)
    Research Report 3/2017
  • Lehti, Martti (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2017)
    Katsauksia 24/2017
  • Tuntematon tekijä (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2017)
    Katsauksia 22/2017
  • Kääriäinen, Juha (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2017)
    Katsauksia 21/2017
    Tutkimuksen tavoitteena on ollut kuvata suomalaisten käsityksiä oikeasta rangaistuksen tasosta seitsemässä rikostapauksessa ja verrata saatuja vastauksia rangaistuskäytäntöön vastaavissa tapauksissa. Väestön käsityksiä kartoitettiin haastattelututkimuksessa, johon osallistui 1251 haastateltavaa. Rangaistuskäytäntöä tutkittiin erillisessä tuomarikyselyssä, johon vastasi 192 käräjätuomaria. Molemmissa tutkimuksissa vastaajille kuvattiin samat seitsemän rikostapausta. Väestövastaajia pyydettiin määräämään sopivaksi katsomansa rangaistus, tuomareita pyydettiin määräämään rangaistuskäytäntömme mukainen rangaistus. Tapaukset koskivat seuraavia tapahtumia (suluissa tapauskuvauksen pohjana olleen aidon tuomioistuimen päätöksen rikosnimike): * Väkivalta julkisella paikalla (törkeä pahoinpitely) * Sukupuoliyhteys lapsen kanssa (lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö) * Sukupuoliyhteys nukkuvan kanssa ja pakottamalla (raiskaus) * Väkivalta lähisuhteessa (pahoinpitely) * Huumausaineen maahantuonti ja myynti (törkeä huumausainerikos) * Verojen vilpillinen välttäminen (törkeä veropetos) * Auton kuljettaminen päihtyneenä (törkeä rattijuopumus) Tutkimuksessa käytetyn vinjettimenetelmän erityisenä haasteena on tapauskuvausten niukka informaatio erityisesti ammattituomareiden näkökulmasta katsottuna. Tulokset voi tiivistää seuraavasti: * Tutkimuksessa kuvattujen rikostapausten vakavuusjärjestys oli varsin yhteneväinen väestöhaastattelun ja tuomarikyselyn välillä. Tässä mielessä rangaistuskäytäntö ja kansan ”oikeustaju” kohtaavat nyt tutkittavana olleiden tapausten osalta varsin hyvin. * Rangaistuslajilla mitaten viidessä rikostapauksessa seitsemästä väestö tuomitsi keskimäärin ankarammin kuin tuomarit. Toisaalta huumausaineen maahantuontia ja myyntiä sekä verojen vilpillistä välttämistä koskeneissa tapauksissa tuomarit tuomitsivat keskimäärin ankarammin kuin väestö. * Väestökyselyssä rangaistuslajin valintaa koskevassa päätöksenteossa oli varsin paljon hajontaa: tässä mielessä ei voida puhua ”yleisestä oikeustajusta” vaan väestön käsitykset sopivasta rangaistuksesta vaihtelevat huomattavasti. Tuomarikyselyssä päätöksissä oli vähemmän hajontaa kuin väestökyselyssä. * Tuomioiden pituudella mitaten viidessä tapauksessa seitsemästä tuomarit määräsivät pidempiä ehdollisia ja ehdottomia rangaistuksia kuin kansalaiset. * Väestöhaastattelussa suosittiin selvästi yhdyskuntaseuraamuksia, jotka ovat ehdollista vankeusrangaistusta ankarampia mutta ehdottomalle vankeudelle vaihtoehtoisia. * Tuomarikyselyssä korostui rangaistusten kaksijakoisuus: päävaihtoehdot olivat ehdollinen tai ehdoton vankeusrangaistus. * Kaikkien seitsemän tapauksen keskimääräisessä tarkastelussa ehdottoman vankeuden käyttö oli yhtä suosittua sekä väestöhaastattelussa että tuomarikyselyssä. * Väestövastaajista joka viides niistä, jotka olivat määränneet ehdottoman vankeuden, oli valmis harkitsemaan vankeuden sijasta yhdyskuntarangaistusta tai yhdistelmävankeutta ja useampi kuin joka kolmas oli valmis harkitsemaan päihdehoitoa vankeuden sijasta. * Väestöhaastattelussa vastaajat pitivät ennaltaehkäisyä selvästi tehokkaampana rikoksentorjunnan keinona kuin kontrollin tai vankilarakentamisen lisäämistä. Selvästi suosituin rikoksentorjunnan muoto on nuorisotyön tehostaminen sekä perheiden ongelmiin puuttuminen.
  • Liimatainen, Anu; Rantala, Kati; Mäkipää, Leena; Tyni, Sasu (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2017)
    Tutkimuksia 1/2017
    # Vankien rangaistusajan suunnitelmissa puutteita Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa tehdyssä tutkimuksessa on tarkasteltu rangaistusajan suunnitelman toimeenpanoa ja pyritty selvittämään, kuinka rangaistusajan suunnitelmien laadinnan, toteuttamisen ja seurannan käytännöt vastaavat lainvalmistelun ja vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon lähtökohtia ja tavoitteita. Tutkimusaineisto koostuu vankeja koskevista rekisteritiedoista, vankiloiden ja arviointikeskusten henkilökunnalle sekä vangeille suunnatuista kyselyistä ja haastatteluista. # Suunnitelmia laaditaan kattavasti, laadussa ongelmia Rangaistusajan suunnitelmia laadittiin lähes kaikille vankeusvangeille. Lain tavoitteiden vastaisesti suuri osa suunnitelmista laadittiin kuitenkin pelkän asiakirjamateriaalin perusteella, eli vankia ei haastateltu. Riski- ja tarvearvio tehtiin vain noin joka kymmenennelle vangille. Tätä selitti erityisesti suunnitelmien laadinnan resurssien puute: henkilöstö piti vangin kuulemista ja osallistamista keskeisenä, mutta siihen ei aina ollut aikaa. Suunnitelmien tavoitteet liittyivät yleisimmin riippuvuuksiin tai asenteisiin, ajatteluun ja käyttäytymiseen. Konkreettiset tavoitteet, kuten koulutus, asuminen ja arkiselviytyminen, olivat harvinaisia. Vankilahenkilöstön mukaan suunnitelmat olivat toisinaan sisällöltään liian ylimalkaisia tai epärealistisia vankilan toimintaedellytyksiin nähden. # Suljetuissa vankiloissa liian vähän henkilöstöä ja toimintoja; seurannassa puutteita Suunnitelmien yksilöllinen toteuttaminen onnistui vankilahenkilöstön arvioiden perusteella melko hyvin avovankiloissa, mutta suljetuissa vankiloissa heikommin. Suunnitelmien toteuttamista hankaloittivat erityisesti henkilöstöresurssien ja toimintatarjonnan puutteet sekä haastaviin erityisvankiryhmiin liittyvä turvallisuustekijät. Suunnitelmien toteutumisen seuranta oli puutteellista. Käytännöt myös vaihtelivat sen suhteen, miten vankia koskevia asioita ja suunnitelman edistymistä seurattiin ja kirjattiin tietojärjestelmään. Tavoitteiden toteutumisen arvioinnille ei ollut yhtenäistä kriteeristöä. # Vangit halukkaita noudattamaan suunnitelmaa, osa henkilöstöstä priorisoisi rikoksettomuuteen motivoituneita Lähes kaikki vankikyselyn vastaajat katsoivat pyrkineensä omalla toiminnallaan edistämään rangaistusajan suunnitelman toteutumista. Suurelle osalle vastaajia motiivi oli avoimimpiin vankilaoloihin pääsy tai ”ikävien seurausten” välttäminen. Moni toivoi myös koulutusta ja muita valmiuksia vapautumista ja siviilielämässä pärjäämistä ajatellen sekä perhesuhteiden tukemista vankeusaikana. Yleisesti ottaen avovankiloiden vastaajat olivat jokseenkin tyytyväisiä ja suljettujen vankiloiden vangit tyytymättömiä suunnitelmien sisällön yksilöllisyyteen, toteutukseen ja rangaistusajan etenemisen johdonmukaisuuteen. Suurin osa vankila- ja arviointikeskushenkilöstön vastaajista katsoi, että vankilahenkilökunnan tulisi panostaa erityisesti rikoksettomaan elämään motivoituneiden vankien rangaistusajan suunnitelmien toteuttamiseen. Vastaavasti moni suhtautui kielteisesti siihen, jos vanki noudatti suunnitelmaa vain päästäkseen avolaitokseen. Vankien priorisointi suunnitelman noudattamisen motivaation (tai oletetun motivaation) perusteella on kuitenkin vastoin lain lähtökohtia: ajatuksena on ollut, että etuudet voivat toimia vangille kannustimena suunnitelman noudattamiseen.
  • Näsi, Matti; Virtanen, Miialiila; Tanskanen, Maiju (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2017)
    Katsauksia 20/2017
    * Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti toteutti 2016 ensimmäisen Oppilaitosten turvallisuustutkimuksen (OLT-2016). * Tutkimukseen vastasi 833 rehtoria (vastausprosentti 57,3 %). Kaikki tiedot viittaavat lukuvuoteen 2015–2016. * Koulujen ympäristön osalta roskaaminen, omaisuuden vahingoittaminen, sekä graffitit ja seiniin piirtely olivat yleisempiä epäjärjestyksen merkkejä. Lisäksi 12 prosenttia rehtoreista ilmoitti koulun ympäristöstä löytyneen huumeiden käyttöön liittyviä esineitä. * Vahingonteot olivat yleisin kouluun omaisuuteen kohdistunut teko (41 % kaikista oppilaitoksista). Muut tekotyypit olivat harvinaisempia, niitä oli alle 10 prosentissa oppilaitoksista. Vahingonteot olivat yleisintä oppilaitoksissa, joissa 7–9 luokkatason oppilaita. * Henkilökunnan osalta kunnianloukkaus oli yleisin teko (33 % kaikista oppilaitoksista), lisäksi väkivallan uhkaa oli koettu joka viidennessä (22 %) kaikista oppilaitoksista ja väkivaltaa joka neljännessä (24 %) kaikista oppilaitoksista. Yleisimpiä nämä teot olivat oppilaitoksissa, joissa 7–9 luokkatason oppilaita. *Oppilaisiin oli kohdistunut vamman aiheuttanutta väkivaltaa 43 prosentissa kaikista oppilaitoksista. * Ase oli tuotu kouluun joka neljännessä kaikista oppilaitoksista (26 %), miltei aina kyseessä oli teräase. * Oppilaisiin kohdistuneiden tarkastustoimenpiteiden osalta esineen tai aineen haltuunotto oli yleisin toimenpide. Se oli toteutettu joka neljännessä kaikista oppilaitoksista (26 %), ollen yleisin oppilaitoksissa, joissa oli 7–9 luokkatason oppilaita. * Oppilaitosten turvallisuustutkimuksen tavoitteena on muodostaa tilannekuvaa rikollisuuden kehityksestä, muodostaa aineistoperustaa kriminologiselle perustutkimukselle ja tuottaa tietoa, jota voidaan käyttää turvallisuutta tukevien toimien kehittämisessä.
  • Lehti, Martti (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2017)
    Katsauksia 19/2017
    * Vuonna 2016 poliisin tietoon tuli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 98 (–6 %) uhrin kuolemaan johtanutta Suomessa tehtyä tahallista väkivaltarikosta. Vuotuinen rikollisuustaso 100 000 asukasta kohti oli 1,8. * Henkirikosseurannan, johon rikokset kirjataan vasta esitutkinnan päätyttyä, tämän hetkisen arvion (31.1.2017) mukaan henkirikosten määrä vuonna 2016 oli 82 (–2 %). Vuotuinen rikollisuustaso 100 000 asukasta kohti oli 1,5. * Henkirikosten määrän lasku jatkui siten myös vuonna 2016 ollen edellisvuosien tavoin erittäin matala 1990-luvun ja 2000-luvun alun keskitasoon verrattuna. Henkirikollisuus on vähentynyt nyt kaksikymmentä vuotta yhtäjaksoisesti ja rikollisuustaso on tällä hetkellä maamme modernin tilastointihistorian matalin. Muutos on tapahtunut yksinomaisesti miesten tekemissä henkirikoksissa. * Henkirikosten pääosa liittyy Suomessa keski-ikäisten työelämän ulkopuolella olevien miesten keskinäisiin alkoholinkäyttötilanteisiin. Vuosina 2010–2015 62 %:ssa aikuisten välisiä henkirikoksia kaikki osapuolet olivat rikoshetkellä humalassa, 80 %:ssa rikoksia ainakin yksi osapuolista oli humalassa. * Yleisin uhri on tuttavan tai ystävän surmaama mies (46 % uhreista). Seuraavaksi yleisimmät ovat parisuhdekumppanin surmaama nainen (16 %) ja uhrille ennalta tuntemattoman henkilön surmaama mies (10 %). * Vuosina 2003–2013 henkirikoksiin syyllistyneistä miehistä 57 % oli tuomittu tuomioistuimessa henki- tai pahoinpitelyrikoksesta rikosta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana ainakin kerran, 28 % oli ollut rikosta edeltäneiden viiden vuoden aikana suorittamassa ehdotonta vankeusrangaistusta. 36 % oli ollut elämänsä aikana vankilassa ainakin kerran ennen rikosta. * Henkirikollisuuden maakunnalliset tasoerot ovat huomattavat, mutta viime vuosina supistuneet. Korkeimmat rikollisuustasot löytyivät vuosina 2010–2016 Lapista, Keski-Suomesta ja Kymenlaaksosta, matalimmat puolestaan Ahvenanmaalta ja Keski-Pohjanmaalta. * Henkirikollisuuden taso on Suomessa tällä hetkellä Euroopan unionin kahdeksanneksi korkein ja keskimääräistä korkeampi myös kaikki Euroopan maat huomioiden. Rikollisuustason korkeus selittyy suurelta osin keskiikäisten työttömien miesalkoholistien poikkeuksellisen korkealla rikollisuustasolla. Muiden sosioekonomisten ryhmien henkirikollisuus ei Suomessa tasoltaan juurikaan eroa muiden läntisen Euroopan maiden tilanteesta. * Henkirikoksista vuosina 2003–2013 epäillyistä 85 % vastaan nostettiin syyte ja 75 % tuomittiin rangaistukseen. Rangaistukseen tuomituista 94 % sai ehdottoman vankeusrangaistuksen. Ajanjaksolla taposta tuomittujen miesten keskirangaistus oli 9 vuotta 6 kuukautta ja naisten 8 vuotta 8 kuukautta.
  • Obstbaum-Federley, Yaira (Institute of Criminology and Legal Policy, 2016)
    Research Report 2/2017
    Tutkimuksessa analysoitiin sosiaali- ja terveydenhuollon, poliisin ja vankilan välisen työnjaon muutosta vuosina 1985 2006 tarkasteltaessa päihteiden käytöstä johtuvien haittojen käsittelyä laitoksissa sekä vankien päihdeongelmien muutosta samalla ajanjaksolla. Lisäksi analysoitiin vankilan nykyisiä käytäntöjä päihdeongelmien arvioinnissa ja käsittelyssä vuosina 2006 ja 2011. Aineistoina käytettiin sosiaali- ja terveydenhuollon, vankilan ja poliisin rekistereitä yhdistettynä vuosina 1985, 1992 ja 2006 suoritettuihin lääketieteellisiin otantatutkimuksiin suomalaisten vankien terveydestä. Viranomaisten välinen työnjako päihteisiin liittyvien laitosvuorokausien käsittelyssä muuttui vuosien 1985 ja 2006 välillä. Ennen Suomen 1990-luvulle ajoittuvaa talouslamaa huomattavaa oli kuntouttavan päihdehuollon osuuden lisääntyminen ja laman jälkeen päihdeongelmaisten vankien suhteellisesti korkea määrä. Vankien päihteiden käyttö lisääntyi oleellisesti samalla ajanjaksolla. Sekä alkoholiriippuvuus että huumeriippuvuus lisääntyi, mutta huumeriippuvuus huomattavasti enemmän. Nykyajattelun mukaan vangin päihdeongelma on kriminogeeninen riskitekijä, johon olisi pyrittävä puuttumaan vankeusaikana rikosuusimistodennäköisyyden alentamiselle. Tutkimuksessa selvitettiin missä määrin vankien päihdeongelmat havaitaan vankiloiden rangaistusajan suunnitelmissa ja riski- ja tarvearvioissa, vertaamalla niitä 510 vangin osalta heille vuonna 2006 riippumattomassa terveystutkimuksessa tehtyihin diagnooseihin. Lisäksi analysoitiin missä määrin ne vangit, joiden kohdalla vankilassa todettiin päihdeongelma, johon vankeusaikana tulisi vaikuttaa, saivat tukea ongelman käsittelyyn analysoimalla vuonna 2011 vapautuneiden vankien otosta (N=3798). Lyhytaikaisvangit ovat tutkimuksen mukaan huomattavan huonossa asemassa sekä tarkasteltaessa vankilalaitoksen todennäköisyyttä havaita heidän päihdeongelmiaan että ongelmiin puuttumisen todennäköisyyttä. Tämä on ongelmallista, mm. koska tiedetään päihdeongelmien olevan vahvassa yhteydessä lyhytaikaisvankien rikosuusimiseen. Vankeinhoidon käytäntöjen kehittämisessä tulisi kiinnittää erityistä huomiota lyhytaikaisvankeihin ja heidän päihdeongelmiensa havaitsemiseen ja tuen tarjoamiseen. Jos interventioita ei voida tarjota vankeuden aikana, on suunnattava voimia vapautumisvaiheeseen, edellyttäen eri viranomaisten välistä yhteistyötä.
  • Liimatainen, Anu; Rantala, Kati (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2016)
    Katsauksia 17/2016
    # Suljetuissa vankiloissa ongelmia vankeuslakiuudistuksen toteutumisessa Vankeuslainsäädännön kokonaisuudistuksen tavoitteet toteutuvat jokseenkin hyvin avovankiloissa. Oikeuksien toteutumisessa on kuitenkin puutteita suljetuissa vankiloissa. Vankien oikaisuvaatimusten ja hallinto-oikeusvalitusten menestyminen on yleisesti ottaen vähäistä. Kehitystarpeet kohdistuvat erityisesti vankeinhoidon toimintaedellytysten turvaamiseen sekä vankilakäytäntöjen ja rangaistusajan suunnitelmia koskevien menettelyjen yhdenmukaistamiseen. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa on tutkittu erityyppisten aineistojen ja näkökulmien avulla vankeuslakiuudistuksen keskeisten tavoitteiden toteutumista. Aineisto muodostuu vangeille, tutkintavangeille, vankilahenkilökunnalle ja arviointikeskusten henkilökunnalle suunnatuista kyselyistä, muutoksenhaku- ja kantelumateriaaleista, vankilan järjestyssäännöistä, vankien rekisteritiedoista sekä vankien ja henkilökunnan haastatteluista. # Vankien oikeudet toteutuvat jokseenkin hyvin avovankiloissa Avovankiloissa vankien oikeudet ja rangaistusajan suunnitelma toimivat jokseenkin hyvin. Suljetuissa vankiloissa oli puutteita erityisesti vangin kuulemisessa, päätösten perustelemisessa ja tiedonsaannissa henkilökunnalta. Jonkin verran ongelmia ilmeni myös terveydenhuoltoon liittyvien oikeuksien toteutumisessa sekä vankien yhteyksissä vankilan ulkopuolelle. # Muutoksenhaku tehoton oikeusturvakeino Vankien oikaisuvaatimusten ja erityisesti hallinto-oikeusvalitusten menestyminen oli vähäistä. Kun oikaisuvaatimus menestyi, lakia oli yleensä sovellettu väärin tai viranomainen oli toiminut ilman laissa säädettyä perustetta. Muutoksenhakujärjestelmä ei siis ole tehokas oikeusturvakeino tulkinnanvaraisemmissa harkintavaltakysymyksissä. Noin kolmannes vankeusvangeista ei tiennyt, kuinka muutosta haetaan tai kantelu tehdään, tutkintavangeista vielä harvempi. Moni arveli, että muutoksen hakemisesta tai kantelemisesta voisi seurata vankilan henkilökunnan asenteiden huononemista vankia kohtaan. Vankilahenkilöstön suhtautuminen vankien muutoksenhakuoikeuden hyödyntämiseen oli ristiriitaista; erityisesti muutoksenhakuoikeuden laajentamista vastustettiin. # Rangaistusajan suunnitelman laadinnan ja toteuttamisen käytännöissä kirjavuutta Rangaistusajan suunnitelma laadittiin lähes kaikille vankeusvangeille, mutta niiden laatu vaihteli. Resurssipulan vuoksi suuri osa suunnitelmista laadittiin asiakirjojen perusteella vankia kuulematta, eli ne eivät olleet tarkoitetussa mielessä yksilöllisiä. Henkilöstön mukaan suunnitelmat olivat usein myös liian ylimalkaisia, ja niiden tavoitteita oli vaikea toteuttaa vankiloissa. Suljetuissa vankiloissa oli liian vähän toimintoja ja henkilöstöä suunnitelmien toteuttamista varten. Avovankiloissa tilanne oli parempi. Vankilahenkilöstö seurasi suunnitelmien toteutumista eri tavoin eri vankiloissa, eikä tavoitteiden toteutumisen arvioinnille ollut yhteistä kriteeristöä. Tietojärjestelmä oli seurantaa ajatellen epätarkoituksenmukainen. Vangit olivat motivoituneita noudattamaan suunnitelmaa erityisesti siksi, että noudattaminen on avolaitokseen pääsyn ja monien lupien edellytys. Tämä oli myös lain tarkoitus: vankeja haluttiin motivoida suunnitelman toteuttamiseen kytkemällä se etuuksiin. Osa henkilöstöstä suhtautui kuitenkin kielteisesti rangaistusajan suunnitelman "välineellisen suorittamiseen" ja peräänkuulutti vangeilta aitoa motivaatiota rikoksettomuuteen. # Epäyhdenmukaisten vankilakäytäntöjen syynä rakenteet, resurssit ja linjausten puutteet Tutkimuksessa havaittiin siis melko selkeitä eroja vankilakäytäntöjen yhtenäisyydessä (oikeuksien toteutumiseen ja rangaistusajan suunnitelmaan liittyen). Osa eroista selittynee rakenteellisilla seikoilla, kuten vankipopulaation erilaisuudella ja erilaisella valvonnan tasolla. Vankilahenkilöstön näkökulmasta resurssitilanne vaikuttaa kielteisesti vankien oikeuksien toteutumiseen erityisesti suljetuissa vankiloissa. Käytäntöjen vaihtelevuus selittyy myös toisistaan poikkeavilla laintulkinnoilla. Selkeiden linjausten puute saattaa osaltaan tuottaa lain tavoitteiden vastaisia toimintakulttuureja tai käytäntöjä. Tutkimuksen perusteella kehittämistarpeet kohdistuvatkin ennen kaikkea lain tavoitteita tukevien yhtenäisten menettelytapojen kehittämiseen ja riittävien resurssien turvaamiseen.
  • Näsi, Matti (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2016)
    Katsauksia 18/2016
    Tässä katsauksessa esitellään tiiviisti Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin kahdeksannen, keväällä 2016 kerätyn nuorisorikollisuuskyselyn (NRK) päätuloksia. Kaiken kaikkiaan tuorein mittaus viittaa nuorten rikoskäyttäytymisen vähenemiseen tutkitussa ikäryhmässä (15–16-vuotiaat). * Yleisimpiä vuoden 2016 kyselyssä mitatuista yhdeksäsluokkalaisten tekemistä kielletyistä tai rikollisista teoista kuluneen vuoden aikana olivat alkoholin humalajuominen (35 %), luvattomat poissaolot koulusta (26 %), luvaton verkkolataaminen (25 %) ja koulusta varastaminen (11 %). Harvinaisimpiä tekoja olivat pahoinpitely (4 %), murtautuminen (4 %), uhkaamalla varastaminen (2 %) ja muiden kuin mietojen huumeiden käyttö (2 %) ja moottoriajoneuvon varastaminen (1 %). * Kun tarkastellaan rikoskäyttäytymisen muutoksia vuodesta 1995 lähtien, voidaan havaita, että nuorten rikoskäyttäytyminen harvinaistui jaksolla 1995– 2004, jonka jälkeen rikoskäyttäytyminen pysyi suhteellisen vakaana tai yleistyi hieman joidenkin tekojen kohdalla vuoteen 2012 saakka. Vuoden 2016 mittauksessa voidaan kuitenkin havaita, että nuorten rikoskäyttäytyminen on kääntynyt uudestaan laskuun. * Varastaminen ja vahingonteot vähenivät tarkastelujakson alussa, pysyivät tasaisena 2000-luvun alussa, kohosivat vuoden 2012 mittauksissa (eritoten vahingontekojen osalta ”piikki”), mutta vuoden 2016 kyselyssä laskivat jälleen selvästi. * Väkivallan yleisyys on pysynyt muihin tekomuotoihin verrattuna vakaana vuoteen 2012 asti. Vuoden 2016 mittauksessa väkivaltaan osallistuneiden nuorten osuus kuitenkin laski. Väkivallan laskusuunta erottaakin tuoreimman rikoskäyttäytymisen trendin 1990-luvun lopun kehityksestä, jolloin muutokset koskivat vain omaisuusrikoksia. * Yleisimpiä uhrikokemuksia nuorille olivat heidän omaisuuteensa kohdistuneet vahingonteot (15 % kokenut kuluneen vuoden aikana), sähköinen kiusaaminen (15 %), varkaudet (15 %), väkivallalla uhkailu (13 %) sekä fyysinen väkivalta (10 %). Harvinaisimpia kyselyssä mitatuista teoista olivat uhkaamalla varastaminen (4 %) ja rasistinen uhkailu ja väkivalta (4 %). * Kun tarkastellaan uhrikokemusten kehitystä jaksolla 1998–2012, päähavaintona on, että tasomuutokset uhrikokemusten yleisyydessä eivät ole suuria. vuoden 2016 mittauksessa on kuitenkin havaittavissa laskua uhrikokemusten osalta, koskien varastamista, uhkaamalla varastamista, kiusaamista ja väkivaltaa. * Nuoriin kohdistuva fyysinen väkivalta on useimmin toisten nuorten tekemää. Ylipäätään tuttujen henkilöiden tekemä väkivalta on selvästi yleisempää kuin tuntemattomien taholta tullut väkivalta. Tyypillisimmin nuoriin kohdistui väkivaltaa, jossa tekijänä oli sisarus, kaveri tai muu tuttu nuori. Aikuisten taholta tulleessa väkivallassa tekijänä oli useimmin isä tai äiti. * Seksuaalisen häirinnän osalta 8 prosenttia nuorista oli kokenut toisen nuoren tekemää häirintää, kun taas 6 prosenttia oli kokenut aikuisen tekemää häirintää. Uhrikokemukset olivat yleisempiä tytöillä kuin pojilla. Seksuaalinen häirintä oli useimmiten sekä fyysistä, että verbaalista.
  • Tuntematon tekijä (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2016)
    Katsauksia 11/2016
    Vuonna 2015 poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli noin 498 000 rikosta, mikä on kaksi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sen lisäksi vuonna 2015 kirjattiin noin 321 000 liikennerikkomusta, mikä on suunnilleen saman verran kuin edellisvuonna. Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä on 1990-luvun alusta lähtien vähentynyt. Varkausrikoksissa väheneminen on ollut miltei yhtäjaksoista. Petosrikosten ja varsinkin maksukorttipetosten määrä on sitä vastoin lisääntynyt. Ilmi tulleiden pahoinpitelyrikosten määrä kasvoi 2010-luvulle saakka. Viime vuosina poliisin tietoon tulleiden pahoinpitelyrikosten määrä on vähentynyt selvästi. Väestölle suunnattujen uhritutkimusten perusteella väkivallan määrä on pysynyt pitkään suunnilleen samalla tasolla, kun otetaan huomioon sekä poliisin tietoon tullut että piiloon jäänyt rikollisuus. Rattijuopumusten määrä on vähentynyt noin kolmanneksen 25 vuodessa. Liikennerikkomusten määrä alkoi voimakkaasti kasvaa sen myötä, kun poliisi otti käyttöön 2000-luvulla automaattisen ylinopeuksia mittaavan kameravalvonnan. Liikennerikosten määrä on kuitenkin viime vuosina kääntynyt selvään laskuun. Rikollisuuden määrän ja rakenteen muutoksiin ovat viime vuosikymmeninä vaikuttaneet väestön vanhentuminen, erityisesti tietotekniikan kehityksestä johtuva rikostilaisuuksien lisääntyminen ja muuntuminen, maahanmuutto ja valtioiden välisten rajanylitysten helpottuminen. Rikollisuuden kannalta edelleen merkitystä on muun muassa kaupungistumisella, alkoholin kulutusmäärillä ja kulutustottumuksilla, taloudellisilla suhdanteilla sekä poliisin valvontaresursseilla ja niiden kohdentamisella. Rikosten määrän vähentyminen on heijastunut myös tuomioistuimissa määrättyjen rangaistusten vähentymiseen viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana. Ehdottomien vankilarangaistusten määrä on myös vähentynyt viimeisen 10 vuoden aikana, mikä on – vapaudessa suoritettavien seuraamusvaihtojen lisääntymisen ohella – vastaavasti vähentänyt vankilukua. Suurin osa (88 prosenttia) rangaistuksista määrätään oikeudenkäynnin ulkopuolella, rangaistusmääräysmenettelyssä tai rikesakkona. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin vuosikatsaus Rikollisuustilanne 2015 sisältää tietoja tilastoitujen rikosten määrästä ja piiloon jääneestä rikollisuudesta. Täysin uutena jaksona katsauksessa on kyberrikollisuutta koskeva osio. Seuraamusjärjestelmä 2015 sisältää puolestaan tietoja kontrolli- ja seuraamusjärjestelmän toiminnasta. Raporttien sisällöstä on laadittu myös erilliset tiivistelmät. Kaikkiaan 13 kirjoittajaa on osallistunut Rikollisuustilanne 2015 -katsauksen ja kaksi kirjoittajaa Seuraamusjärjestelmä 2015 -katsauksen tekemiseen.
  • Tuntematon tekijä (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2016)
    Katsauksia 14/2016
    Vuonna 2015 poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli noin 498 000 rikosta, mikä on kaksi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sen lisäksi vuonna 2015 kirjattiin noin 321 000 liikennerikkomusta, mikä on suunnilleen saman verran kuin edellisvuonna. Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä on 1990-luvun alusta lähtien vähentynyt. Varkausrikoksissa väheneminen on ollut miltei yhtäjaksoista. Petosrikosten ja varsinkin maksukorttipetosten määrä on sitä vastoin lisääntynyt. Ilmi tulleiden pahoinpitelyrikosten määrä kasvoi 2010-luvulle saakka. Viime vuosina poliisin tietoon tulleiden pahoinpitelyrikosten määrä on vähentynyt selvästi. Väestölle suunnattujen uhritutkimusten perusteella väkivallan määrä on pysynyt pitkään suunnilleen samalla tasolla, kun otetaan huomioon sekä poliisin tietoon tullut että piiloon jäänyt rikollisuus. Rattijuopumusten määrä on vähentynyt noin kolmanneksen 25 vuodessa. Liikennerikkomusten määrä alkoi voimakkaasti kasvaa sen myötä, kun poliisi otti käyttöön 2000-luvulla automaattisen ylinopeuksia mittaavan kameravalvonnan. Liikennerikosten määrä on kuitenkin viime vuosina kääntynyt selvään laskuun. Rikollisuuden määrän ja rakenteen muutoksiin ovat viime vuosikymmeninä vaikuttaneet väestön vanhentuminen, erityisesti tietotekniikan kehityksestä johtuva rikostilaisuuksien lisääntyminen ja muuntuminen, maahanmuutto ja valtioiden välisten rajanylitysten helpottuminen. Rikollisuuden kannalta edelleen merkitystä on muun muassa kaupungistumisella, alkoholin kulutusmäärillä ja kulutustottumuksilla, taloudellisilla suhdanteilla sekä poliisin valvontaresursseilla ja niiden kohdentamisella. Rikosten määrän vähentyminen on heijastunut myös tuomioistuimissa määrättyjen rangaistusten vähentymiseen viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana. Ehdottomien vankilarangaistusten määrä on myös vähentynyt viimeisen 10 vuoden aikana, mikä on – vapaudessa suoritettavien seuraamusvaihtojen lisääntymisen ohella – vastaavasti vähentänyt vankilukua. Suurin osa (88 prosenttia) rangaistuksista määrätään oikeudenkäynnin ulkopuolella, rangaistusmääräysmenettelyssä tai rikesakkona. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin vuosikatsaus Rikollisuustilanne 2015 sisältää tietoja tilastoitujen rikosten määrästä ja piiloon jääneestä rikollisuudesta. Täysin uutena jaksona katsauksessa on kyberrikollisuutta koskeva osio. Seuraamusjärjestelmä 2015 sisältää puolestaan tietoja kontrolli- ja seuraamusjärjestelmän toiminnasta. Raporttien sisällöstä on laadittu myös erilliset tiivistelmät. Kaikkiaan 13 kirjoittajaa on osallistunut Rikollisuustilanne 2015 -katsauksen ja kaksi kirjoittajaa Seuraamusjärjestelmä 2015 -katsauksen tekemiseen.
  • Niemi, Hannu; Danielsson, Petri (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2016)
    Katsauksia 15/2016
  • Niemi, Hannu (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2016)
    Katsauksia 12/2016
  • Majamaa, Karoliina; Rantala, Kati (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2016)
    Katsauksia 16/2016
    # Velkaongelmat osana monen nuoren aikuisen arkea Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa tarkasteltiin nuorten aikuisten velkaantumista, velkaongelmia ja keinoja talouden tasapainottamiseksi internetkyselyn avulla. Velkaongelmaa tarkasteltiin sekä koettuina maksuvaikeuksina (subjektiivinen velkaongelma) että tilanteina, joissa vastaajalla oli ilmoituksensa mukaan maksuhäiriömerkintä ja/tai laskuja tai velkoja perinnässä tai ulosotossa (objektiivinen velkaongelma). Kyselyaineisto koostui 1 019 vastauksesta. Keräystavasta ja vastausaktiivisuudesta johtuen aineisto on näyte, ei edustava otos Suomessa asuvista 18–35-vuotiaista. Aineistoa analysoitiin määrällisesti. # Alle 20-vuotiailla huomattavan paljon maksuvaikeuksia Velallisten, kuten myös velkaongelmaisten osuudet kasvoivat selkeästi vanhempiin ikäryhmiin siirryttäessä. Toisaalta rajattaessa tarkastelu vain niihin, joilla oli velkaa, koettuja maksuvaikeuksia oli selkeäsi enemmän alle 20-vuotiailla kuin sitä vanhemmilla. # Elämäntilanteet vaikuttavat velkaongelmiin hyvässä ja huonossa Velkaongelmia oli harvimmin vielä kotona asuvilla ja yleisimmin oman lapsen saaneilla. Vain peruskoulun suorittaneilla niitä oli huomattavasti useammin kuin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla. Opiskelijoilla oli muita harvemmin velkaongelmia. Etenkin työttömäksi jääminen, parisuhteen loppuminen ja oma vakava sairastuminen ennustivat velkaongelmia. Kyselyä edeltäneen vuoden aikana vähintään neljä merkittävää elämänmuutosta kokeneilla oli muita useammin velkaongelmia. Velkaongelmat yleistyivät eri lainatyyppien lukumäärän kasvaessa. # Taloudellisten vaikeuksien lisäksi univaikeuksia, ahdistusta ja häpeää Maksuvaikeudet näkyivät taloudellisten vaikeuksien lisäksi mielialaan liittyvinä oireina, kuten univaikeuksina, ahdistuksena ja ärtymyksenä. Myös häpeän tunne oli yleinen sekä saamattomuus hoitaa arkisia asioita. Naiset kokivat näitä lieveilmiöitä miehiä hieman yleisemmin ja vanhemmat ikäryhmät nuorempia yleisemmin. # Läheisten monipuolinen tuki on tärkeää Naiset keskustelivat läheisten kanssa maksuvaikeuksistaan miehiä herkemmin ja van-hemmat ikäryhmät nuoria yleisemmin. Kuitenkin reilu kolmasosa vastaajista (joilla oli maksuvaikeuksia) ei ollut keskustellut viimeaikaisista ongelmista yhdenkään läheisen kanssa. Maksuvaikeuksia kokevista neljäsosa oli hakenut tietoa ja/tai vertaistukea internetistä. Neljäsosa maksuvaikeuksia kokevista oli hyödyntänyt myös jonkin institutionaalisen tahon esim. viranomaistahon, järjestön, pankin tai seurakunnan maksuvaikeuksiin tarjoamaa apua. Läheiset ja etenkin omat vanhemmat nousivat keskeisiksi taloudellisen avun lähteiksi. Lähes kaksi kolmasosaa vastanneista oli saanut jonkinlaista taloudellista apua läheiseltään kyselyä edeltäneen vuoden aikana. Naiset olivat saaneet taloudellista apua miehiä ja nuoret vanhempia ikäryhmiä yleisemmin. # Naiset miehiä aktiivisempia talouden tasapainottamisessa Vastaajat pyrkivät aktiivisesti tasapainottamaan talouttaan. Käytettyjen tavaroiden osto ja myynti olivat yleisiä keinoja etenkin naisilla. Alle 25-vuotiaat vastaajat söivät usein myös vanhempiensa tai ystäviensä luona, lisäsivät työtunteja tai etsivät lisätyötä helpottaakseen taloudellista tilannettaan. Kaksi kolmasosaa vastaajista oli vähentänyt kulutustaan taloudellisista syistä. Naiset olivat vähentäneet kulutustaan miehiä yleisemmin usealla eri osa-alueella ja vanhemmat nuorempia ikäryhmiä yleisemmin. Etenkin ne vastaajat, joilla oli vakava (objektiivinen) velkaongelma, olivat vähentäneet kulutustaan usealla eri osa-alueella.