Browsing Tutkimuksia ja selvityksiä by Publication Year

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 173
  • Aalto, Kristiina (Kuluttajatutkimuskeskus, 2014)
    Tutkimuksia ja selvityksiä 12
    Käsillä oleva kuluttajien tekstiilikierrätykseen liittyviä toimintatapoja tarkasteleva tutkimus on osa TEXJÄTE -hanketta, joka puolestaan on yksi Ympäristöministeriön rahoittamista Vihreänkasvun kokeiluhankkeista. TEXJÄTE -hanketta koordinoi SYKE. Tässä Kuluttajatutkimuskeskuksessa toteutetussa osatutkimuksessa on koottu tietoa kuluttajien toimintatavoista tekstiilien käyttövaiheessa aina tekstiilihankinnoista lähtien niiden poistamiseen käytöstä. Erityisesti on keskitytty selvittämään tekstiilien hylkäämiseen liittyviä syitä ja käytäntöjä sekä sitä, ovatko kuluttajat halukaita edistämään tekstiilien hyötykäyttöä. Aineisto koottiin avoimena sähköisenä kyselynä keväällä 2013. Vastaajia oli yhteensä 1060. Suurin osa kyselyyn vastanneista oli tekstiilien hyötykäytöstä hyvin kiinnostuneita (930 henkilöä) ja loput olivat kierrätyksestä vähemmän kiinnostuneita (välinpitämättömät, 121 henkilöä). Vastaajat suosivat vaatteita, joita voi käyttää mahdollisimman pitkään ja useimmat pyrkivät vielä korjaamalla pidentämään vaatteiden käyttöikää. Myös hankinnoissaan suurin osa vastaajista toimi ympäristöä säästävällä tavalla: noin joka kolmas vastaajista hankki suuren osan vaatteistaan käytettynä (joka toinen vastaaja ei kuitenkaan toiminut niin), eikä muoti tai vaihtelunhalu ollut juuri kellään vastaajalla syynä uusien vaatteiden ostamiseen. Selvästi merkittävimmät syyt vaatteiden poistoon omasta käytöstä olivat rikkikuluminen ja sopimaton koko. Sukat ja alusvaatteet hylättiin keskimäärin 2–3 vuoden käytön jälkeen ja housut, hameet sekä puserot noin 5,5 vuoden ja ulkovaatteet noin 7,5 vuoden käytön jälkeen. Useimmat vastaajat pyrkivät käyttämään vaatteet loppuun omassa käytössään. Lisäksi moni hyödynsi rikkinäiset ja kuluneet vaatteet vielä esimerkiksi siivousluuttuina. Käyttökelpoiset tekstiilit saadaan melko hyvin kiertoon hyväntekeväisyysjärjestöjen ja kirpputorien kautta tai suoraan sukulaisten tai tuttavien käyttöön. Kiinnostuneet pyrkivät välinpitämättömiä tehokkaammin kierrättämään käyttökelpoisia tekstiilejään uudelleenkäyttöön ja käyttökelvottomia hyötykäyttöön. Käyttökelvottomille tekstiileille on toistaiseksi ainoastaan muutamilla paikkakunnilla keräyspisteitä, joten suurin osa niistä päätyy sekajätteeksi. Monet kuluttajat olisivat kuitenkin halukkaita lajittelemaan tekstiilinsä tarkemmin, jotta ne saataisiin tehokkaammin hyödynnettyä. He kuitenkin edellyttävät helposti saavutettavia keräyspisteitä ja varmuutta siitä, että rikkinäiset ja kuluneet tekstiilit todella päätyvät hyötykäyttöön. Sopivimpina keräyspaikkoina käyttökelvottomille tekstiileille pidettiin ekopisteitä, joihin voi viedä muitakin kierrätettäviä materiaaleja tai hyväntekeväisyysjärjestöjen käyttökelpoisten tekstiilikonttien yhteydessä olevia keräyskontteja.
  • Kaartinen, Aija (Kuluttajatutkimuskeskus, 2014)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 7/2014
  • Kytö, Hannu; Kral-Leszczynska, Monika; Tuorila, Helena; Kiuru, Juho (Kuluttajatutkimuskeskus, 2014)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 2/2014
    Erityisesti pääkaupunkiseudulla esikaupunkialueet muodostavat valtaosan tulevaisuuden asuinympäristöstä. Täydennysrakentamisen, kehittämisen ja osittaisen uudisrakentamisen tulisi sekä vahvistaa esikaupunkien kykyä sopeutua tuleviin muutoksiin että lisätä asuinalueiden käyttöarvoa ja elinkaarikestävyyttä. "Asuinalueiden elinkaarikestävyys pääkaupunkiseudulla" -tutkimuksen tavoitteena on tuottaa käytäntöön sovellettavaa tietoa pääkaupunkiseudun asuinalueiden elinkaarikestävyyteen vaikuttavista sosioekonomisista sekä alue- ja palvelurakenteellisista tekijöistä ja niiden muutoksista. Asuinalueen elinkaarikestävyyttä tarkastellaan sekä olemassa olevien tilastoaineistojen että asukkaiden näkemysten perusteella. Tutkimuskohteena ovat pääkaupunkiseudun tilastollisista pienalueista muodostetut asuinalueet. Tutkimuksen syventävinä kohteina ovat Helsingin Kannelmäki ja Oulunkylä, Espoon Karakallio ja Matinkylä-Olari sekä Vantaan Mikkola ja Kaivoksela. Pääkaupunkiseudun asuinalueiden erilaistuminen on ollut 30 viime vuoden aikana erittäin voimakasta ja siinä on erotettavissa useita ulottuvuuksia, joista osa on myönteisiä ja osa kielteisiä. Uudet tai täydennysrakentamisen ansiosta nopeasti kasvaneet alueet muuttuivat elinkaarikestävyyden näkökulmasta parempaan suuntaan. Kaupunkimaisimmista alueista suurin osa muodosti Helsingin kantakaupungista lähtevien pääliikenneväylien varsille levittäytyvän sormimallin. Näiden asuinalueiden liikenteellisesti edullinen asema tukee useimmiten myös niiden elinkaarikestävyyttä. Osassa näistä, etenkin itäisen Helsingin, Espoon keskiosien ja Vantaan itäosien asuinalueista, väestön taloudellisen huoltosuhteen ja samalla alueiden sosioekonomisten resurssien kehitys kuitenkin heikensi asuinalueiden elinkaarikestävyyttä. Näillä alueilla tarvittaisiin etenkin työvoima- ja koulutuspoliittisia kehittämistoimia. Sosioekonomisten rakenteiden lisäksi myös fyysinen ympäristö ja sen tarjoamat kehittämismahdollisuudet luovat pohjan asuinalueiden elinkaarikestävyyden tukemiselle. Asuinalueiden elinkaaren rakennetun ympäristön tarjoamista tukivaihtoehdoista tärkeimpiä ovat täydennysrakentamisen mahdollistava rakennusmaavaranto sekä vanhan rakennuskannan saneeraus- ja muunneltavuusmahdollisuudet. Pääkaupunkiseudun kaavoitettujen alueiden laskennallinen käyttämätön rakennusoikeus vuonna 2011 mahdollistaisi parhaimmillaan noin 42 000 uuden kerrostaloasukkaan ja 97 000 pientaloasukkaan tulon alueelle. Täydennysrakentamisella voidaan monipuolistaa asuntotarjontaa sekä sitä kautta oikaista alueen väestön vinoutunutta ikä- ja sosioekonomista rakennetta. Tiivistäminen tukee myös alueen palveluiden pysyvyyttä ja monipuolistaa palvelukysyntää. Lisäksi täydennysrakentamisella voidaan rahoittaa vanhojen rakennusten peruskorjauksia. Myös ilmastopoliittiset tekijät puoltavat yhdyskuntarakenteen tiivistämistä ja toisaalta energiatehottomien lähiökerrostalojen korjaamista. Yhtenäisimmät energiatehottomat alueet sijaitsevat Helsingin itä- ja länsiosissa, erityisesti metroradan varressa ja kantakaupungin koillisrajan tuntumassa, Vantaan keskiosissa Helsinki-Vantaan lentokentän eteläpuoleisilla asuinalueilla sekä Espoon itä- ja keskiosissa. Asukkaiden suhtautuminen täydennysrakentamiseen vaihtelee asuinkunnan, asuinalueen ja talotyypin mukaan. Helsinkiläiset hyväksyivät asuinalueiden tiivistämisen yleisemmin kuin espoolaiset, vantaalaiset tai muiden kaupunkiseutujen asukkaat. Pääkaupunkiseudun asukkaat näkivät palvelujen säilyttämisen ja kehittämisen tärkeimmäksi asuinalueiden elinkaarikestävyyttä vahvistavaksi tekijäksi. Esimerkiksi julkisten ja kaupallisten palvelujen yhteistyön ja yhteisten tilojen lisääminen toisi synergiaetuja ja vähentäisi liikkumistarvetta. Asuinalueiden elinkaarikestävyyden tukeminen edellyttääkin eri osapuolten toimivaa vuorovaikutusta, jonka avain on kaupunkien aktiivinen yhteydenpito sekä palvelujen tuottajiin että asukkaisiin.
  • Hyvönen, Kaarina; Ruotsalainen, Petteri (Kuluttajatutkimuskeskus, 2014)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 6/2014
  • Hyvönen, Kaarina; Saastamoinen, Mika (Kuluttajatutkimuskeskus, 2014)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 5/2014
  • Tikkanen, Saana (Kuluttajatutkimuskeskus, 2014)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 4/2014
  • Matschoss, Kaisa; Heiskanen, Eva; Kahma, Nina; Saastamoinen, Mika (Kuluttajatutkimuskeskus, 2014)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 1/2014
    Hankkeessa on selvitetty energiatehokkuuspalvelujen liiketoimintapotentiaalia suomalaisille kuluttajille suunnatulla kyselyllä sekä energiayhtiöiden kokemuksia energiatehokkuuspalvelujen tarjoamisesta yhtiöiden edustajille suunnatun kyselyn ja työpajan avulla. Selvitimme, minkälaiset maksulliset palvelut kiinnostavat suomalaisia kotitalouksia. Eniten kiinnostusta herättävät energiaa säästävät laitteet, joiden hankkimista oli vähintäänkin harkinnut 38 % vastaajista ja näyttölaitteet, joiden avulla voidaan seurata kodin sähkönkulutusta reaaliaikaisesti, 25 % vastaajista. Palvelujen harkitseminen ei kuitenkaan sinänsä vielä ennusta niiden hankkimista. Verkkoyhtiöiden ilmaiset, kulutustietoa tarjoavat palvelut edesauttavat markkinoiden syntymistä myös markkinaehtoisille energiatehokkuuspalveluille. Kiinnostus yhtiöiden nyt tarjoamiin maksuttomiin energiatehokkuus-palveluihin (kuten sähkön kulutuksen seuranta verkkopalvelussa) lisää kiinnostusta hankkia vastaavia markkinaehtoisia palveluja (esim. näyttö- ja ohjauslaitteita). Verkkoyhtiöillä voi olla siis tärkeä rooli asiakkaiden kiinnostuksen herättämisessä ja markkinoiden luomisessa. Hankkeessa haluttiin tunnistaa, ovatko palveluista kiinnostuneet tulevaisuuden kuluttajien "etujoukko" vai poikkeuksellinen asiakasryhmä. Tilastollisen tarkastelun perusteella edelläkävijyys on eri ominaisuuksista (asiantuntijuus, kokeilunhalukkuus ja aktiivinen toimijuus) rakentuva jatkuva asennemuuttuja tai kuluttajan ominaispiirre, jonka määrä vaihtelee vastaajasta riippuen. Monissa kuluttajissa lienee hiukan samanlaista vastaanottavuutta energiatehokkuuspalveluille kuin tunnistamissamme edelläkävijöissä. Kuluttajakyselymme perusteella suurin energiatehokkuuspalvelujen leviämisen "kuilu" ei sijaitsekaan edelläkävijöiden ja muiden välillä vaan jyrkempi ero on havaittavissa palveluihin myönteisesti ja palveluihin kielteisesti suhtautuvien välillä. Nämä myönteiset ja mahdollisesti palveluista kiinnostuvat ryhmät ovat asiakkaina varsin erilaisia. Kun edelläkävijät ovat kokeilunhaluisia ja heillä on hyvät tekniset tiedot, toiset myönteiset ryhmät ovat varovaisempia uusien ratkaisujen suhteen, eikä heille todennäköisesti ole yhtä helppoa opetella uusien teknisten laitteiden käyttöä. Palvelujen täytyy siis olla helppokäyttöisiä levitäkseen laajemmille markkinoille. Eri palvelujen edelläkävijät voivat olla myös keskenään erilaisia. Edelläkävijöiden sisälläkin on ryhmiä, joita kiinnostavat erilaiset palvelut (esimerkiksi omakotitalossa asuvat sähkölämmittäjät vs. kerrostalon taloyhtiön hallituksen jäsenet). Todellisen asiakastarpeen ja asiakkaiden tilanteen tunnistaminen onkin avain hyvien palvelujen tuottamiseen. Asiakkaiden kiinnostusta voidaan myös herätellä mielipidevaikuttajien välityksellä. "Edelläkävijöissä" ja "energiasta kiinnostuneissa" muita ryhmiä suurempi osa lukeutuu mielipidevaikuttajiin, eli esimerkiksi järjestöjen, asukasyhdistysten ja taloyhtiöiden hallitusten aktiiveihin. Koska vain osa näihin ryhmiin kuuluvista on aktiivisia mielipidevaikuttajia, palveluja tarjoavien yritysten on tärkeä tavoittaa heidät. Energiayhtiöille osoitetun kyselyn mukaan palvelujen kehittämisen tärkein este on henkilöstöresurssien puute. Myös henkilökohtainen kosketus asiakkaisiin on katoamassa. Kumppanuudet ovatkin tärkeässä asemassa kehitettäessä uusia palveluja. Epävarmuus kysynnästä oli toinen tärkeä este palvelujen kehittämiselle. Asiakkaan todellisen ongelman tunnistaminen ja molemminpuolista hyötyä tuovien ratkaisujen kehittäminen ovat hyvän pilotin lähtökohtia. Ensivaiheen asiakkaiden kokemuksista on syytä oppia ja pilottien kokemuksia on tärkeä analysoida huolellisesti ja rehellisesti. Palveluja kehitettäessä kannattaa seurata markkinoiden ja ympäröivän yhteiskunnan kehityssuuntia. Koska sähköisistä palveluista kiinnostuneet edelläkävijät ovat muita nuorempia, on tärkeää seurata, mitä muita sähköisiä palveluja tällaiset kuluttajat käyttävät ja miten. Energiayhtiöiden on hyvä verrata omien palvelujensa käyttöliittymien käytettävyys ja mukavuus sähköisten palvelujen parhaimmistoon. On tärkeää seurata toimintaympäristön kehitystä: mitä palveluja muut yritykset tarjoavat, mitä neuvontaa muut tahot antavat sekä mitä mahdollisuuksia esimerkiksi rakennuksia koskeva lainsäädäntö luo. Muut palvelut ja muuttuvat asiakastarpeet voivat luoda tai täyttää energiayhtiöiden energiatehokkuuspalvelujen markkinarakoja. Muuttuva toimintaympäristö tuo uusia mahdollisuuksia ja reunaehtoja energiatehokkuuspalvelujen kehittämiseen.
  • Peltoniemi, Ari; Arovuori, Kyösti; Niemi, Jyrki; Pyykkönen, Perttu (Kuluttajatutkimuskeskus, 2014)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 8/2014
    Tutkimuksessa tarkastellaan kotimaisen lihasektorin hintarakenteita ja rahavirtojen jakautumisessa tapahtuneita muutoksia vuosien 2008 ja 2012 välisenä aikana. Tutkimuksessa kuluttajan tuotteesta maksama hinta jaetaan raaka-aineen hintaan sekä jalostuksen, kaupan ja valtion osuuteen. Lisäksi tutkimuksessa analysoidaan kotimaisen lihaketjun rahavirtoja hyödyntämällä elintarvikkeiden kulutuksen, tuotannon ja ulkomaankaupan bruttomääräisiä tilastoarvoja. Tulokset osoittavat, että kaupan osuus lihatuotteiden kuluttajahinnoissa on kasvanut. Myös teollisuuden osuus on hieman kasvanut, mutta tuottajan ja verottajan osuus on sitä vastoin hieman pienentynyt. Kauppa on pystynyt hyödyntämään teollisuuden kohtaamaa kilpailua hyvin. Samalla kaupalta on löytynyt muita elintarvikeketjun osapuolia enemmän sopeutumiskykyä markkinatilanteen muutoksiin ja sen asema kaupan ja teollisuuden välisissä sopimusneuvotteluissa on entisestään vahvistunut. Vahva neuvottelu- ja ostovoima ovat puolestaan mahdollistaneet kustannusnousujen siirtymisen kuluttajahintoihin ja kaupan marginaalin kasvun.
  • Matschoss, Kaisa; Heiskanen, Eva; Kahma, Nina (Kuluttajatutkimuskeskus, 2014)
  • Matschoss, Kaisa (Kuluttajatutkimuskeskus, 2014)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 9/2014
  • Aalto, Kristiina; Peltoniemi, Ari (Kuluttajatutkimuskeskus, 2014)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 10/2014
    Raportin tavoitteena on tuottaa päivitettyä tietoa kotiin hankittujen elintarvikkeiden määrällisistä ja laadullisista muutoksista vuodesta 2006 vuoteen 2012 sekä pitkän aikavälin muutoksesta vuodesta 1966. Tarkasteluun sisältyvät kotiin ostettujen sekä itse tuotettujen ja kerättyjen elintarvikkeiden määrät, mutta eivät kodin ulkopuolella ruokailu tai kotiin tilatut tai tuodut valmiit ateriat. Kulutusmäärät perustuvat Tilastokeskuksen kulutustutkimusaineistoon ja elintarvikekohtaiset määrätiedot tuotettiin jakamalla rahamenotiedot vastaavilla yksikköhinnoilla. Määrällistä kulutusta tarkastellaan kulutuksena henkilöä kohden sekä keskimäärin että erilaisissa kotitaloustyypeissä. Eniten vuosien 2006 ja 2012 välillä on kasvanut keksien, vohveleiden ja pikkuleipien kulutus. Niiden kulutuksen huima kasvu (175 %) selittynee osin vuoden 2011 alussa voimaan tulleesta makeisverosta ja sen korotuksesta vuoden 2012 alussa. Makeisten hintoja nostanut valmistevero ei koskenut keksejä, joten keksit olivat kuluttajille aiempaa houkuttelevimpia herkuttelutuotteita. Myös tuoreiden kasvisten ja marjojen kulutus on kasvanut selvästi (45 % ja 37 %). Kasvikset ja juurekset ovat todennäköisesti korvanneet perunaa, jonka kulutus supistui edelleen. Tuoreen lihan kokonaiskulutus väheni, mutta siipikarjanlihaa hankittiin 41 % enemmän kuin aiemmin ja se on syrjäyttänyt sianlihan suosituimpana lihalajina. Ruokamakkaran hankinta on vähentynyt, mutta edelleen sitä hankittiin keskimäärin enemmän kuin esimerkiksi siipikarjanlihaa. Maidon kulutus on vähentynyt, mutta jogurtin, viilin ja rahkan kulutusmäärät ovat kasvaneet reippaasti. Einesten kulutus on edelleen kasvanut, joskin aiempaa selvästi maltillisemmin. Kun valmiiden aterioiden ja aterian osien kokonaiskulutus kasvoi vuosien 1998 ja 2006 välillä yli 10 kiloa (23 %), niin 2006-2012 niiden kulutus kasvoi vain alle 2 kiloa henkilöä kohden (5 %). Pitkällä aikavälillä, vuodesta 1966 vuoteen 2012, kotitalouksien elintarvikehankinnoissa on nähtävissä selvä kehityslinja. Elintarvikkeiden kulutus on elintarviketuonnin kasvun ja jalostusasteen nousun myötä monipuolisempaa, mutta myös valmisruokiin painottuvampaa kuin aiemmin. Erilaisten kotitalouksien välillä elintarvikkeiden kulutuksessa on eroja, jotka viittaavat eroihin elämäntyyleissä. Esimerkiksi henkilöä kohden laskettuna erilaisia valmisruokia kuluu eniten yksin asuvien miesten talouksissa ja niiden kulutus näyttää kasvavan iän myötä. Yli 45-vuotiaat yksin asuvat miehet ovat mm. makkaroiden, marjakeittojen ja valmislaatikoiden suurkuluttajia. Niin ikään ruokaleipää, kahvileipää ja maitoa kuluu em. yksin asuvilla miehillä selvästi keskimääräistä enemmän. Alle 25-vuotiaat miehet puolestaan ostavat runsaasti valmispizzoja, mutta hankkivat muita valmis-ruokia ja raaka-aineita melko vähän. Niin ikään yli 25-vuotiaat yksin asuvat naiset käyttävät keskimääräistä enemmän eineksiä, mutta myös kasviksia ja marjoja. Keksien suurkuluttajia ovat 25-44-vuotiaat yksin asuvat naiset. Lapsiperheet puolestaan ovat muita enemmän vähentäneet valmisruokien kulutusta sekä lisänneet hedelmien ja tuoreiden kasvisten kulutusta. Elintarvikkeiden hankinnoissa tapahtuneet muutokset viimeksi kuluneiden kuuden vuoden aikana osoittavat, että muutokset ovat monilta osin terveellisen ruokavalion näkökulmasta oikean suuntaisia (vrt. Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014). Esimerkiksi ravitsemussuositusten mukaisesti tuoreiden kasvisten ja pähkinöiden sekä kalojen kulutus on kasvanut. Sen sijaan lihan kokonaiskulutus ei ole vähentynyt, mutta yhä suurempi osa lihasta on suositusten mukaisesti siipikarjanlihaa. Niin ikään sokeripitoiset virvoitusjuomat ja valkoinen vilja on korvautunut terveellisemmillä vaihtoehdoilla. Sitä vastoin voin ja rasvaisten maitotuotteiden kulutus ei ole viime vuosina muuttunut terveellisempään suuntaan.
  • Eriksson, Päivi; Koistinen, Katri (Kuluttajatutkimuskeskus, 2014)
    Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä 11
    Julkaisussa tarkastellaan tapaustutkimusta, sen tavoitteita, suorittamista ja arviointia. Kutakin aihepiiriä käsitellään konkreettisen tutkimusesimerkin avulla. Tapaustutkimuksessa tarkastellaan yhtä tai useampaa ”tapausta”, joiden määrittely, analysointi ja ratkaisu on tapaustutkimuksen päämäärä. Johtolankana tapauksen ratkaisemisessa toimii tutkimuskysymys. Tämä on useimmiten aineistolähtöinen, mutta se saattaa myös olla aikaisemmasta teoriasta johdettu. Tapaus voi olla yksilö, ryhmä, ohjelma tai prosessi tai jokin ilmiö, ja tapauksen määrittely voi tapahtua ennen aineiston keruuta tai sen jälkeen. Tyypillistä tapaustutkimukselle on erilaisten aineistojen, niin laadullisten kuin määrällisten, rinnakkainen käyttö. Tapaustutkimukset pohjautuvat tutkimusalasta riippuen erilaisiin tieteenfilosofisiin lähtökohtiin, teoreettisiin ja metodologisiin näkökulmiin sekä menetelmällisiin valintoihin. Tämän vuoksi tapaustutkimuksella voi olla hyvinkin erilaisia tavoitteita. Tavoitteena voi olla tapauksen ymmärtäminen, tiheän kuvauksen tuottaminen, monimutkaisten ilmiöiden ja tapahtumien selittäminen tai uusien teoreettisten ideoiden tai hypoteesien tuottaminen. Tapaustutkimukset voidaan jakaa intensiivisiin ja ekstensiivisiin tutkimuksiin. Intensiivisessä tapaustutkimuksessa on tavoitteena ainutlaatuisen ja juuri tästä syystä teoreettisesti mielenkiintoisen tapauksen tiheä kuvaus, tulkinta ja ymmärtäminen. Tapauksen kontekstin kuvaus on tärkeää, ja lisäksi tutkija saattaa olla kiinnostunut tutkimukseen osallistuvien tavasta jäsentää maailmaa. Ekstensiivisessä tapaustutkimuksessa etsitään yhteisiä ominaisuuksia, yleisiä malleja ja uusia teoreettisia ideoita ja käsitteitä usean tapauksen vertailun avulla. Tapauksia käytetään välineinä ilmiöiden tutkimisessa. Tapaustutkimuksen raportti voi olla rakenteeltaan monenlainen, esimerkiksi lineaarisanalyyttinen, vertaileva, kronologinen tai teoriaa kehittävä. Raportoinnissa on keskeisintä tutkimuksen juonen ja punaisen langan säilyttäminen.
  • Lehtinen, Anna-Riitta; Aalto, Kristiina (Kuluttajatutkimuskeskus, 2014)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Tutkimuksia ja selvityksiä 3/2014
    Kuluttajatutkimuskeskus laati vuonna 2010 ensimmäiset kohtuullisen minimin viitebudjetit. Selvitimme, millainen on kohtuullisen minimin mukainen kulutustaso, jolla ihminen tulee toimeen ja kokee voivansa osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan tämän päivän Suomessa. Toisin sanoen, mitä tavaroita ja palveluja elämiseen tarvitaan, miten paljon ja minkä laatuisia ne ovat ja mitä nämä hyödykkeet maksavat. Viitebudjetti on nimensä mukaisesti viitteellinen. Se ei pyri osoittamaan, miten tulee kuluttaa. Sen sijaan se osoittaa, paljonko rahaa tarvitaan arjen sujumiselle välttämättömien tavaroiden ja palveluiden kulutukseen tietyllä aikavälillä, esimerkiksi kuukauden aikana. Tässä tutkimuksessa on tarkistettu ja päivitetty aiemmin laadittujen viitebudjettien hinnat vuoden 2013 tasolle. Lisäksi uudistimme ruokalistoja kuluttajilta saadun palautteen perusteella. Kävimme ryhmäkeskusteluja kuluttajien kanssa teinilapsiperheen välttämättömästä kulutuksesta, jonka myötä saimme rakennettua hyödykelistat. Tutkijat tekivät lopulliset ratkaisut hyödykkeistä ja hinnoista, jotka mahdollistavat kuluttajien välttämättöminä pitämät arjen toiminnot. Viitebudjetteja on laadittu nyt yhdeksälle esimerkkitaloudelle: yksin asuvat miehet ja naiset alle 45-vuotiaat ja yli 65-vuotiaat, yksihuoltaja, jolla kaksi lasta sekä kolmelle lapsiperheelle, joissa alle 10-vuotiaita lapsia ja teinikäisiä lapsia. Kuluttajat olivat budjettien laadinnassa myös nyt pääosassa. Budjetit sisältävät seuraavat kulutusmenoryhmät: ruoka, vaatetus, kodin tavarat ja laitteet, informaatio, vapaa-aika, terveys ja hygienia sekä asuminen ja liikkuminen. Liikkuminen ja asuminen ovat viitebudjetissa erillisenä menoryhmänä, joten menot voidaan laskea asuinpaikan ja tarjolla olevien liikennevaihtoehtojen mukaan. Yli vuoden kestäville tavaroille laskettiin kestoiän mukaan vuotuisen kulumisen arvo, ja vain kulumisen arvo otettiin mukaan viitebudjetteihin. Asuminen on lähes kaikkien kotitaloustyyppien viitebudjetissa suurin menoerä. Ruoasta aiheutuvat kulut olivat kaikissa kotitaloustyypeissä toiseksi suurin menoryhmä. Ruoan valmistaminen itse kotona vähentää ruokamenoja, mikä esimerkiksi korostaa yksin asuvien iäkkäiden pienempiä ruokakuluja yksin asuviin alle 45-vuotiaisiin verrattuna. Lasten kulutus on keskeistä lapsiperheissä ja sen ehdoilla kulutuspäätöksiä tehdään niin vaatteiden, viihde-elektroniikan kuin ruoankin hankinnoissa. Perheissä, joissa on teini-ikäisiä lapsia, kulutus on suurempaa kuin muissa lapsiperheissä. Erityisesti ruoan kulutus on selvästi suurempaa kuin nuoremmilla lapsilla. Monissa menoryhmissä teinikäisten kulutus on lähellä aikuisten kulutusta ja vaatetuksen sekä vapaa-ajan kulutus on jopa suurempaa kuin aikuisilla.
  • Tuorila, Helena; Koivunen, Tuija (Kuluttajatutkimuskeskus, 2013)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 143
  • Peltoniemi, Ari (Kuluttajatutkimuskeskus, 2013)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 144
  • Saari, Juho (Kuluttajatutkimuskeskus, 2013)
    Kuluttajatutkimuskeskuksen kirjoja 8
  • Peura-Kapanen, Liisa; Rask, Mikko; Saastamoinen, Mika; Tuorila, Helena; Harju, Aaro (Kuluttajatutkimuskeskus, 2013)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 147
  • Varjonen, Johanna; Aalto, Kristiina (Kuluttajatutkimuskeskus, 2013)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 145
    Kotitalouksien palkaton työ oman kotitalouden hyvinvoinnin edistämiseksi jää pääosin kansantalouden tilinpidon ja bkt:n ulkopuolelle. Tästä syystä kotitaloustuotannon merkitys taloudessa ja kulutusmahdollisuuksien lisääjänä on jäänyt vaille huomiota. Tässä raportissa esitetään kotitalouksien tekemän työn ja tuottamien palvelujen arvo vuonna 2009 ja tarkastellaan sen muutosta vuodesta 2001. Laskelmat on laadittu kansantalouden tilinpidon mallin mukaan kotitaloustuotannon satelliittitiliksi. Kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäys (sisältää työn arvon, tuotantoon liittyvät verot miinus tuet ja pääomatavaroiden kulumisen) Suomessa vuonna 2009 oli 82,6 miljardia euroa. Siitä kansantalouden tilinpitoon sisältyi 12,5 miljardia, mistä pääosa muodostui omistusasuntojen tuottamista laskennallisista asuntopalveluista. Loput 70,1 miljardia euroa jäi kansantalouden tilinpidon ulkopuolelle. Sen osuus bkt:sta on pysytellyt eri vuosina noin 39 prosentissa, mutta vuoden 2009 virallisen talouden supistumisen johdosta se nousi 41 prosenttiin. Itse tuotettujen palvelujen arvon ottaminen huomioon olisi kasvattanut kotitalouksien kulutusta 53 prosentilla. Kotitaloustuotannon käypähintaisen bruttoarvonlisäyksen kasvu vuodesta 2001 vuoteen 2009 oli 32 % ja palvelujen kokonaisarvon kasvu 36 %, mikä kertoo kotitaloustuotannon materiaali-intensiivistymisestä. Kaupassakäynteihin käytetyn ajan ja matkakustannusten kokonaisarvo on kuitenkin pysynyt lähes vuoden 2006 tasolla, ja oli vuonna 2009 runsaat 12 miljardia euroa, mikä tekee keskimäärin 400 euroa kotitaloutta kohden kuukaudessa. Raportissa kotitaloustuotanto kuvataan lisäksi tehtävittäin, joiksi määritettiin asumispalvelut, ravitsemispalvelut, vaatetus- ja hoivapalvelut sekä toisten kotitalouksien auttaminen ja vapaaehtoistyö. Tärkeimmät ja arvoltaan merkityksellisimmät kotitaloustuotannon tehtävät liittyvät asumispalvelujen sekä aterioiden ja välipalojen tuottamiseen. Asumiseen liittyvien palvelujen arvonlisäys oli 36,5 miljardia euroa, mikä on keskimäärin taloutta kohden noin 1 200 euroa kuukaudessa. Aterioiden tuotannon arvo oli 20,7 miljardia euroa, kotitaloutta kohden 750 euroa kuukaudessa. Vaatetus- ja hoivapalvelun tuotannon sekä vapaaehtoistyön arvo vaihteli 6 ja 7 miljardin euron välillä, kotitaloutta kohden keskimäärin runsaat 200 euroa kuukaudessa kutakin palvelulajia kohden. Vaatehuoltopalvelujen arvo oli vuodesta 2006 pienentynyt, mikä todennäköisesti johtuu pyykinpesukertojen sekä silittämisen ja muun jälkikäsittelyn vähenemisestä kodeissa. Hoivan arvo puolestaan oli kasvanut erityisesti pikkulapsiperheissä. Suurin suhteellinen kasvu, 25 % vuodesta 2006, ilmeni kuitenkin lemmikkieläinten hoidossa, mikä johtuu lemmikkieläinten pidon lisääntymisestä erityisesti lapsettomien parien talouksissa. Muissa palveluissa kasvu oli samana aikana noin 10 %. Kotitaloustuotannon arvo vaihtelee eri elämänvaiheissa. Yksin asuvien ja pariskuntien talouksista se oli suurin eläkeikäisillä pariskunnilla, joilla tuotannon bruttoarvonlisäys oli runsaat 46 700 euroa vuonna 2009 (noin 3 900 euroa kuukaudessa) taloutta kohden. Kahden huoltajan lapsiperheissä tuotannon arvo oli tätäkin suurempi. Pikkulapsiperheissä lastenhoito nosti tuotannon arvon 55 700 euroon (4 600 euroa kuukaudessa), vaikka summasta on vähennetty julkisen sektorin maksamia kotihoidontukia ja vanhempainrahoja noin 3 000 euroa taloutta kohden. Kouluikäisten lasten perheissä tuotannon arvo oli lähes yhtä korkea, 50 000 euroa vuodessa (4 100 euroa kuukaudessa) taloutta kohden. Satelliittitilit on laadittu vuosille 2001, 2006 ja 2009. Ne on tuotettu Tilastokeskuksen ja Kuluttajatutkimuskeskuksen yhteistyönä. Tuloksena saadut tuotantoluvut on integroitu kansantalouden tilinpidon kotitaloussektorin tileihin. Kiitämme Tilastokeskusta yhteistyöstä tilien laadinnassa, erityiskiitokset Hannu Pääkköselle ja Katri Sointeelle.
  • Peura-Kapanen, Liisa (Kuluttajatutkimuskeskus, 2013)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 148
  • Raijas, Anu (Kuluttajatutkimuskeskus, 2013)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Työselosteita ja esitelmiä 146