Teatterikorkeakoulu: Recent submissions

Now showing items 1-20 of 226
  • Santala, Essi (2019)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa pohdin teknologian ja ihmisten välisiä suhteita. Viimeistään viime vuosikymmeninä ihmisen suhteet teknologiaan ovat muokkautuneet hyvin monimuotoisiksi ja merkittäväksi. Teknologia jatkaa, kohottaa, parantaa ja kehystää lähes poikkeuksetta kaikkea tekemistämme. Teatterissa teknologia jää usein taustalle, mutta tieteistarinoissa teknologiasuhteet ovat keskiössä. Liveroolipelin kautta osallistujat pystyvät kommunikoimaan teknologian kanssa merkityksellisillä tavoilla. Opinnäytteeni näkökulmana on interaktiivisen valosuunnittelun tuottama immersiivisyys liveroolipelin eli larpin osallistujakokemuksen osana. Ensimmäisessä luvussa avaan työhöni liittyviä keskeisiä käsitteitä ja ilmiöitä. Kerron leikistä ja peleistä larpin juurina ja hahmottelen määritelmät interaktiivisuudelle ja immersiivisyydelle. Kerron myös pohjoismaisen larpin tyylilajin erityispiirteistä ja Odysseuksesta pohjoismaisen larpin edustajana. Pohdin lopuksi larpin ja teatterin yhtenemispisteitä ja suurimpia eroja. Toisessa luvussa kerron opinnäytteeni taiteellisen osion Odysseus - a story about survival -larpin tuotannosta ja tarinasta. Odysseus oli 160 vapaaehtoisen usean vuoden mittainen suurprojekti, joka muutti helsinkiläisen peruskoulun tieteistarinan avaruusalukseksi muutaman viikon ajaksi kesällä 2019. Kolmannessa luvussa avaan Odysseuksen valosuunnittelun estetiikkaan vaikuttaneita tekijöitä ja pohdin osallistujien kommenttien, valokuvien ja omien havaintojeni pohjalta interaktiivisuuden ja immersiivisyyden toteutumista valon kautta larpin aikana. Neljännessä luvussa avaan uuden näkökulman interaktiiviseen teknologiaan ja pohdin Odysseuksen immersiivisen ympäristön ja osallistujien välille muodostuneita teknologiasuhteita teknologiafilosofi Don Ihden käsitteiden kautta. Liitteissä esittelen tarkemmin valollisen interaktiivisuuden ja Odysseuksen järjestelmäintegraation toteutusta.Sanotaan, ettei larppia voi kokea muuta kuin olemalla mukana pelaamassa. Pyrin opinnäytteessäni antamaan yhden näkökulman larp-kokemukseen myös sitä kokemattomille ja olemaan mukana tuomassa valosuunnittelua osaksi pohjoismaisen larpin diskurssia.
  • Lanerva, Teo (2019)
    Käsittelen näyttämöllä nähtäviä videon eri ilmenemismuotoja ja miten ne vaikuttavat kokemukseen tilasta.Aloitan esittävästä videosta sekä sen suhteesta elokuvaan ja televisioon, jonka jälkeen käsittelen videon ei-esittävää puolta. Kirjoittaessani videosta olen huomannut tarkastelevani sitä selvästi valosuunnittelijan näkökulmasta. Ensisijaisesti näenkin itseni valosuunnittelijana, jolle video on yksi työkalu muiden joukossa. Videon saralla oma kiinnostukseni kohdistuu erityisesti videotykkien käyttämiseen monipuolisena valonlähteinä sekä digitaalisena lavasteena, eikä niinkään kertovana elementtinä. Lisäksi tulokulmaani vaikuttaa se, että viimeiset kymmenen vuotta olen työskennellyt pääasiassa sanattomasti kommunikoivien esittävän taiteen alueiden, kuten nykytanssin, nykysirkuksen sekä konserttien parissa. Tavoitteenani on hahmottaa miten videon läsnäolo näyttämöllä vaikuttaa kokemukseen esitystilanteesta, sekä miten videomateriaalin tyyli ja miten se on asetettu näyttämölle vaikuttavat tähän. Tähän asti olen toiminut videon parissa lähinnä intuitiivisesti ja pyrin tämän kirjallisen osion kautta löytämään tuntemuksilleni teoreettista pohjaa, joskin intuition arvoa osana taiteellista prosessia yhtään väheksymättä. Videosta näyttämöllä on kirjoitettu hyvin vähän ja nykytanssin kohdalla vielä vähemmän. Tästä syystä käsittelen tekstissäni videota myös teatterin ja videotaiteen näkökulmasta. Video on hyvin monipuolinen media ja samoin sen näyttämöllä nähtävät olomuodot ja roolit ovat hyvin moninaisia. Kaikille näille ilmenemismuodoille on oma paikkansa laajassa esitysten kirjossa ja videon toimivuus näyttämöllä on ensisijaisesti kiinni sen suhteesta muihin teoksen elementteihin. Tilanne myös elää jatkuvasti, sillä video yleistyy vieläkin kovalla vauhdilla. Vielä hetki sitten vain sci-fi leffojen kuvastoon kuuluneet suuret videoskriinit ovat tulleet osaksi arkea hyvin lyhyen ajan kuluessa. Hiljalleen viimeisen sadan vuoden aikana suhteemme videoon on monipuolistunut ja sen käytölle näyttämöllä on löytynyt hienovireisempiä ulottuvuuksia, kuin mystinen taikatemppu.
  • Palm, Maijastiina (2019)
    In this written work, I refer to bell hooks in my intersectional exploration of feminism. I also refer to Leena-Maija Rossi's ideas of gender pressure and stereotypical structures, in order for the research to have an intercultural effect. My research question "Explorations and reflections on teaching, habits of thought and dialogue after a visit in Al Arroub 2017 as a feminist: Complex comparison between gender understandings and art pedagogy" guides the research throughout this work. To broaden my academic understanding towards a mindset of learning, I look into Jack Mezirow's theory of habits of thought. To study my pedagogical development, I review Paulo Freire's theory of dialogue. Throughout this thesis, I study the effect of dialogue and gender stereotypes in social situations in art pedagogical context. This research is based on three auto narratives of situations where I have been in a role of either art pedagogue, pupil or student. In the first auto narrative, I am in a position of a student in a primary school in Kouvola, 2004. The second auto narrative is from a time of my second university year in London in 2015. In the third piece of data in the form of an auto narrative, I was completing a teaching practice module in Palestine from the University of the Arts Helsinki's Master's Degree Programme in Dance Pedagogy. I reflect my pedagogical progress based on these three experiences, in order to understand the context of gender pressure in learning situations. I examine my own feelings, thoughts and learning. I reflect my pedagogical development on the theories, auto narratives and my personal blog post from 2017. The research method for my analysis is phenomenology-hermeneutic approach. I am reflecting Leena Rouhiainen to maintain a connection between artist work and research method. I write about authority, use of language, feelings, jealousy, judgement, facilitating and listening. In this work, I examine my development in pedagogical practices and theoretical understanding. I have transformed personal experiences into a platform to learning.
  • Stenberg, Anna (2019)
    I den skriftliga delen av mitt magisterarbete för magisterprogrammet för konstnärlig framställning i dans på Konstuniversitetets Teaterhögskola i Helsingfors, utgår jag från tesen att i en konstnärlig arbetsgrupp kommer samtliga medlemmar att påverka det konstnärliga arbetet samt arbetsklimatet, aktivt och målmedvetet eller indirekt och omedvetet. Mitt syfte är att reflektera över den räckvidd ett konstnärskap idag kan ha, vad detta innebär, hur och genom vem räckvidden manifesteras, när och var. Jag närmar mig detta ställningstagande genom en genomgång av termen kommunikation och hur den närvarar i mitt konstnärliga arbete, samt begrundar även de ramverk som människans köttsliga varandet innebär för danskonst och kommunikation. I det första kapitlet, inledningen, presenterar jag mina utgångspunkter och frågor. Jag beskriver mitt konstnärliga slutarbete och de element som där anknyter till dessa. Det fysiska scenkonstverket Förvandlingen- Muodonmuutos spelades på svenska och sedan även på finska, hos Svenska Teatern i Helsingfors samt på turné i Sverige i samarbete med Riksteatern. Jag behandlar kort språklighet som en del av de egenskaper som präglar min kommunikation och de situationer där jag är verksam. Detta får mig att återkomma till teman som ordval och översättning mellan språk och mellan olika uttrycksmedel. Jag använder mig av tankar uppmålade av bl. a Jaana Parviainen, Jo Butterworth, Kirsi Monni, Martin Heidegger, Timo Klemola, Anna Kupari och Kai Lehikoinen för att skapa en enhetlig uppfattning om de mångfacetterade fenomenen kommunikation och köttsligt varande innebär, så som de utspelar sig inom landskapet för konstnärliga processer. Sedan följer de grundläggande frågor som jag föreslår som verktyg för strukturerande av upplevelser, tillsammans med en sketch över de strukturer jag återkommande upplever förankrar respons och underlättar kommunikation. Under de följande kapitlen tar jag mig en närmare titt på de grundläggande frågorna som jag här uppdelar till vad, hur, vem, när, var. Jag vänder och vrider på dem för att hitta olika synvinklar och lägen där de synliggör information eller förankrar ett kommunicerande konstnärligt skapande. Angående kommunikation i relation till hierarkier under konstnärliga processer har jag rört mig runt den Didaktik-demokratiska spektrum- modellen som Jo Butterworth skapade under ett tidigt 2000- tal, och via denna lyfter jag fram teman som dansarens föränderliga position, rörelse av informatio och de förväntningar och förmågor som enligt min uppfattning och mina erfarenheter riktas mot dansaren under olika slags formationer av konstnärligt arbete. Jag uppmärksammar de performativa egenskaper ett talande har under en arbetsprocess, samt vilken politisk räckvidd, dvs. samhällelig performativitet ett konstnärskap idag kan ha. Slutligen reflekterar jag över hur ett sanningssökande, ordsökande och ständigt lärande sker som i en tidslig loop i det kontext en utbildning utgör. Till sist samlar jag ihop de element jag funnit under denna process till en slutsats.
  • Hytönen, Tero (2019)
    In this written part of my thesis work I will trace how perception includes both political and existential aspects for me. I am interested in the wide spectrum of perception, and how this multiplicity is framed by different contexts and through conditioning. I like to think that perception is an action, it is something that we do, and from this stems the name for my artistic final work: Performing Perception. In this text, I try to find connections between my own experiences, theoretical writings and artistic practices. In the first section Thinking outloud, I will open up my own experiences, existing choreographic practices and artistic references which are setting the frame for the artistic final work. I relate my thinking to practices by Deborah Hay, Boris Charmatz and Esther Salomon. I will also share my other perception related artistic works created during my MA studies in the Master's Degree Programme in Choreography. In the next section, I will open up to theory. I will explore how perception can be seen both as a political and existential question. The political aspects I discuss alongside a text by George Lakoff, Mark Johnson and Erin Manning. The existential aspects I try to articulate together with Martin Heidegger and Edmund Husserl. In the last section Performing perception – the performance I go more into the details of the performance itself. As we were working with re-writing the perception, I will outline different practices and compositional tools that emerged from this process.
  • Tiainen, Hanna-Kaisa (2019)
    Käsittelen opinnäytetyössäni paikkaa, paikkasidonnaista taidetta ja dramaturgiaa. Yritän hahmottaa ensin mikä paikka on suhteessa tilaan ja sitten, miten paikka vaikuttaa esitysten tekemiseen niin teatteritiloissa kuin niiden ulkopuolellakin. Pyrin viittamaan lopputyössäni lähinnä naisoletettuihin tekijöihin, mm. Pauliina Feodoroffiin, Doreen Masseyhyn, Pauliina Hulkkoon, Bertie Ferdmaniin ja Miwon Kwoniin. Ensimmäisessä luvussa käsittelen paikan käsitettä filosofian, maantieteen ja alkuperäiskansojen näkökulmasta. Mietin lisäksi mitä on kuulua johonkin paikkaan ja mitä on paikkojen omistaminen ja paikkoihin sitoutuminen. Vertaan omaa urbaania fossiilikapitalistisen subjektin paikkakokemusta alkuperäiskansojen paikkakokemukseen. Toisessa luvussa käyn läpi paikkasidonnaisen taiteen historiaa ja nykypäivää kuvataiteissa ja esittävissä taiteissa, lähinnä teatterissa. Totean, että paikkasidonnaiseen taiteeseen on sisältynyt ja sisältyy kriittisyys taidemarkkinoita ja -instituutiota kohtaan. Kolmannessa luvussa pohdin dramaturgiaa ja esitysdramaturgiaa. Olen yksi neljästä ensimmäisistä esitysdramaturgian opiskelijoista Suomessa. Pohdin haastattelemalla luokkatovereitani, mitä esitysdramaturgia on. Sitten tarkennan dramaturgian käsitettä etiikan, huolenpidon, ekologian ja paikan näkökulmista. Kyseiset näkökulmat ovat nousseet itselleni olennaisiksi opinnoissani ja taiteellisissa töissäni. Viidennessä ja viimeisessä luvussa käyn kolmen eri tavalla paikkasidonnaisen teosesimerkkien kautta läpi (I <3 Iijoki, Kotiesitys ja Kadonnutta aikaa etsimässä 2017-2022), miten paikan huomioiminen on näyttäytynyt esityksentekoprosesseissa ja varsinaisissa esityksissä. Kahden ensimmäisen esityksen tapahtumapaikat ovat Iijoki ja TeaKin Studio 2. Viimeisessä teosesimerkissä pohdin otsikolla "Paikkana Proust", mitä voisi olla teksti paikkana. Kuljetan läpi lopputyöni omaa tekijäpositiotani eri teosesimerkkien kautta. Kiinnostukseni paikkaan on syvästi henkilökohtaista, mutta ajattelen, että paikan huomioiminen esityksiä tehtäessä voi avata tapoja käsitellä ekokatastrofia ja siihen liittyvää totaalista maailman- ja ihmiskuvan muutosta esitystaiteen kontekstissa. Ajattelen paikan vaikuttavan esityksen dramaturgioihin ainakin käsiteltäessä paikan ja esityksen materiaalisia reunaehtoja, yleisösuhdetta ja paikan risteäviä ja päällekkäisiä sisältöjä ehdottaen täten paikoille tyypillisiä ei-lineaarisia dramaturgioita.
  • Laurilehto, Riikka (2019)
    In the written part of my thesis, I am looking into how sustainability thinking should be reformulated in feminist, post-humanist ontological terms, and how this renewed sustainability thinking could inform the working structures of artistic working groups in the field of performing arts. The focus is on "why" and "how" we as humans should start practicing a non-anthropocentric worldview to formulate ecologically-minded and sustainable life and work practices. These practices should be equality-driven, keen on enjoyment and regenerative energy, and globally aware but locally invested. I have a special emphasis on the importance of formulating new language and representational narratives – both in the arts and other everyday contexts – to acknowledge the ecological and symbiotic nature of human and nonhuman subjects and their shared habitat planet Earth. In the performing arts context, my interest is centred on how working groups should structure their work socially, materially and artistically to respect and accurately depict this symbiotic real. My personal experiences in professional education and productions runs as an exemplary thread throughout the thesis. In the first chapters I will describe the terms ecology and sustainability as they are used in the frame of this work and will provide a short historical summary of the Western sustainability movement. In the third chapter I will articulate what I see as the main issues in conventional sustainability thinking, namely anthropocentrism, the admiration for austerity and the inability to change business-as-usual. Through this articulation, I reformulate sustainable equality and subjectivity through post-human philosophy and feminist theory. In the fourth chapter I give a deeper insight to ecologically complex storytelling and what kind of forms it might take in performance. The fifth chapter consists of questions and thematic areas of focus for artistic working groups in the field of performing arts to consider when formulating sustainability guidelines for their work. I detail six areas of focus: equality and transparent communication, energy use, enjoyment, temporality and time, locality and delegating responsibility. This chapter is greatly influenced by my own experiences in production processes and is complemented with a few exemplary practices from the European contemporary performance field. In the sixth and final chapter, I present and analyse three different productions I have participated in as a working group member and performer during 2018 and 2019. I look at each performance with a sustainability focus approach. The three productions are: Their Limbs Their Lungs Their Legs, a big stage dance production, and the artistic part of my thesis; Of being in the Dark, a site-sensitive outdoors piece and olento / olio / otus / eläin / eläjä, a first exploration phase towards a movement and sound piece.
  • Palmu, Kristian (2017)
    Käsittelen opinnäytetyöni kirjallisessa osiossa omaa näkökulmaani valosuunnitteluun. Näkökulmani pohjautuu runolliseen ilmaisuun. Esitän, millaiseksi valosuunnittelijan työ on minulle runollisuuden valossa muodostunut. Avaan aluksi henkilökohtaista historiaani suhteessa kieleen ja siihen liittyvään omakohtaiseen problematiikkaan, joka pohjustaa tarpeeni ilmaista itseäni runollisesti valosuunnittelun kautta. Ensimmäisessä luvussa pohjustan väitteet runollisen valollisen ilmaisun mahdollisuuksista ja siihen liittyvistä haasteista avaamalla omaa arvomaailmaani. Avaan kaipuuni henkilökohtaiseen hyvinvoinnin ja onnellisuuden tunteeseen. Käsittelen haaveilua ja kuvittelua voimavarana ja lähteenä, josta runollinen ilmaisuni ammentaa. Sukellan syvälle itseeni yrittäen tuoda pintaan sieltä löytyvän runokuvan itselleni ja lukijalle tutkittavaksi. Palaan pintaan puhumalla laajemmin runollisen havainnoinnin merkityksestä ja mahdollisuudesta tässä maailmassa. Puhun maailmassa olemisen runollisuudesta peilaamalla ajatuksiani lyhyesti filosofi Martin Heideggerin käsitykseen runollisesta olemisesta. Avattuani maailmankatsomustani esitän millä tavalla hahmotan runollisen uneksinnan itselleni luontevana ja ohjenuorana ja metodina valollisessa ilmaisussani. Käsittelen myös metodin potentiaalista yhdentekeväisyyttä suhteessa kokijaan pohtimalla kokijan oman havainnointikyvyn autonomisuutta. Toisessa luvussa avaan opinnäytteeni taiteellisen osion, tanssiteos MASS THING -teoksen syntyprosessia. Esittelen työskentelyäni ryhmässä prosessilähtöisessä produktiossa ja valo- ja videosuunnitelmani hidasta syntyä pala kerrallaan. Pyrin samalla antamaan konkreettisia esimerkkejä ensimmäisessä luvussa käsittelemälleni runolliseen ilmaisuun tähtäävälle työskentelymetodille. Avaan teoksen erilaisten valollisten elementtien syntyä pohtimalla niiden arvo- ja kokemusmaailmaani pohjautuvia alkuperiä. Luvun päätteeksi esitän teoksen kokonaisdramaturgiaa kommentoimalla koreografin kohtausesittelyä omilla, valo- ja videosuunnitelmani kokonaisuutta avaavilla mietteillä. Avaan lopuksi työryhmän suunnitelmaa viedä MASS THING -teosta uuteen suuntaan ja pohdin runollisen ilmaisuni ajatuspohjan toteutusta MASS THING -teoksen parissa ja pyrkimystäni syventyä kyseiseen ajatteluun. Liitteissä avaan MASS THING –teoksen valosuunnitelmaa tekniseltä kantilta valokartan muodossa.
  • Sirén, Lauri (2019)
    Tässä teatteritaiteen maisterin taiteellisen opinnäytetyön kirjallisessa osiossa pohdin valosuunnittelijan ideoiden syntytapoja ja sitä, miten tuotantojen erityispiirteet vaikuttavat ideoiden syntymiseen sekä miten niiden syntytavat vaikuttavat suunnitteluprosessin etenemiseen. Avaan omia työprosessejani tapahtumasuunnitteluun kytkeytyvien esimerkkien kautta, sekä käsittelen opinnäytetyöni taiteellista osaa, eli valosuunnittelua Coco ei oo enää täällä (2016) -näytelmään. Olen monipuolinen esittävien taiteiden valo- ja visuaalinen suunnittelija, jolla on vahva tekninen pohja. Olen työskennellyt visuaalisena suunnittelijana sekä esitysteknikkona hyvin laajalla kentällä erilaisia tuotantoja. Yli kymmenvuotisen urani aikana olen suunnitellut muun muassa teatteri-, tanssi- ja esitystaideteoksia, konsertteja ja kiertueita, festivaaleja sekä monenlaisia muita tapahtumatuotantoja. Teknisen osaamiseni pohja on saatu teatteri- ja esitystekniikan ammatillisessa koulutuksessa jo ennen teatteritaiteen maisterin korkeakouluopintoja valosuunnittelun koulutusohjelmassa. Pohdin opinnäytetyössäni sitä, miten valosuunnitteluideani syntyvät joko sisältä ulos tai ulkoa sisäänpäin eli miten yleensä suunnittelutyöni rakentuvat joko valotilanne tai valosetti edellä. Valotilanne edellä rakentuvassa valosuunnittelussa valosetti muodostuu valotilanteet mahdollistavien elementtien yhdistelmästä, kun taas valosetti edellä etenevässä suunnittelussa valotilanteet muodostuvat valosetin mahdollistamista valoelementeistä. Käyn esimerkkinä sisältä ulos suuntautuvasta valosuunnittelusta läpi konserttikiertueiden suunnitteluprosessejani ja esimerkkinä ulkoa sisäänpäin suuntautuvista suunnitteluista musiikkifestivaalien valosettien suunnittelua sekä niiden valo-ohjelmointia. Pohdin lisäksi näiden suunnittelutöiden erityispiirteitä ja tapahtumatekniikka-alan työtehtäviä yleisesti. Konserttikiertueiden suunnittelussa minulla on yleensä käytettävissäni suhteellisen runsaasti pohjamateriaalia konsertissa esitettävän musiikin muodossa. Tämä synnyttää minussa voimakkaan musikaalisena henkilönä suoraan paljon mielikuvia ja suunnitteluideoita, jotka mahdollistavat valosuunnittelun luomisen valollinen idea ja mielikuva edellä kohti valotilanteita, valotilanteet edellä kohti näyttämökuvia, ja näyttämökuvat edellä kohti teknisiä ratkaisuja ja lopulta valmista valosettiä. Konserttikiertueilla valo-ohjelmointi on lisäksi erittäin merkittävässä asemassa konsertin visuaalisen sisällön luomisessa. Festivaalien suunnittelussa en yleensä ennakkoon tiedä, mitkä artistit suunnittelemallani festivaalilavalla tulevat lopulta esiintymään, saati että tietäisin mitä nämä esitykset sisältävät. Festivaalivalosetit on siis suunniteltava kokonaan ulkoa sisäänpäin, nojaten melko erilaisiin suunnittelutapoihin kuin konserttikiertueita suunnitellessa. Festivaalilavojen suunnittelussa minulle erityisen tärkeää on luoda niille selkeä ja tunnistettava visuaalinen ilme, mutta samalla tarjota vierailevien esitysten käyttöön mahdollisimman helppokäyttöinen ja toimiva valosetti. Festivaalien luonne laadultaan vaihtelevien esitysten tapahtumapaikkana asettaa omia vaatimuksiaan ja haasteitaan niiden valosuunnittelulle.
  • Pohjola, Olivia (2019)
    Käsittelen opinnäytteessäni paljastamista esityksen estetiikkana sekä työskentelymetodina. Toive paljastamisesta esityksessä, näyttämöllä, kumpuaa muutoksista omassa käsityksessäni esitystaiteesta. Toiselta puolelta katsottuna on kyse myös kysymyksestä esitystaiteen merkityksestä ekokatastrofin kohdanneessa maailmassa. Opinnäytteeni jakautuu kahteen osioon. Avaan paljastamisen käsitettä, sen merkitystä itselleni esitystaiteen tekijänä sekä paljastamiseen liittyviä aihealueita ja kysymyksiä otsikon "Maailmanlopun esitys" alla. Syvennyn aiheeseen tutkimalla illuusion merkitystä tämän hetken esitystaiteessa, ja pureudun pohtimaan tiedon ja tiedon välittämisen mahdollisuuksia esityksen keinoin. Läpi näiden teemojen, etsin vastauksia kysymykseen paljastamisen mahdollisuuksista esityksen kokonaisestetiikkana. Viimeiseksi tutkin esityksen luonnetta kappaleessa "Esitys vai esitelmä?". Etsin vastauksia kysymyksiin: Mikä on esitys? Milloin esitys muuttuu esitelmäksi? Miksi näyttämö yhä uudelleen hämmentää ja herättää kysymyksiä? Vaihdan näkökulmaa suhteessa paljastamiseen seuraavassa osiossa otsikon "Laajentuva rooli" alla. Tässä osiossa pureudun paljastamiseen roolien muodostumisen, niiden ymmärtämisen ja sanallistamisen kautta. Pohdin myös roolien tutkimisen merkitystä itselleni tekijänä. Tutkin aluksi oman roolini muodostumista ja sanallistamista, jonka jälkeen tutkin laajemmin roolien merkitystä työryhmätyöskentelyssä. Viimeisessä kappaleessa "Ehdotelmia" kudon yhteen kysymyksiä ja vastauksia, ja niiden liitoksia toisiinsa. Käsittelemäni teemat sulautuvat yhteen monimutkaiseksi verkostoksi, jonka eri osat ruokkivat toinen toisiaan. Ajattelen tässä verkostomaisessa rakenteessa paljastuvan sekä esitystaiteen monialaisen luonteen tämän hetken taidekentällä, että ihmismaailmamme rakennettujen systeemien pirstaleisuuden. Paljastan lopussa myös tämän hetkisen haaveeni esityksestä, jossa paljastamisen estetiikka läpivalaisisi koko esityksen. Lopulta päätän opinnäytteeni keskustelureferaattiin, jonka kävin eri alojen suunnittelijoiden kanssa joulukuussa 2018. Ajattelen keskustelun summaavan roolien kokemisen monimuotoisuuden sekä niistä puhumisen tärkeyden esitystaiteen työprosesseissa, ja maailmassa ylipäänsä. Käytän paljastamisen teeman käsittelyssä keskustelukumppaneina eri taiteenalojen tekijöiden ja toimijoiden artikkeleita, esseitä, keskusteluja ja haastatteluja. Lisäksi sovellan taustatietona filosofian ja estetiikan teoriaa, tärkeimpänä Maurice Merleau-Pontyn fenomenologia. Läpi tekstin on myös omia Kotiesityksen sekä kirjallisen osuuden kirjoittamisen aikaisia työpäiväkirjamerkintöjäni. Ajattelen merkintöjen avaavan aiheita rehellisesti omasta näkökulmastani, ja toivon niiden vahvistavan lukijan ymmärrystä käsiteltävistä teemoista. Opinnäytteeni taiteellinen osuus koostui valosuunnittelusta ja esiintymisestä työryhmälähtöisessä esityksessä Kotiesitys -Kun oikeat soturit nousivat satulaan oli jonkun jäätävä kukkia kastelemaan. Esitys sai ensi-iltansa 5.10.2018 Teatterikorkeakoulun Studio 2:ssa. Avaan tässä opinnäytteessä myös taiteellisen osuuden työskentelyprosessia sekä esitystilannetta paljastamiseen liittyvien teemojen osalta ja pyrin peilaamaan tätä esimerkin omaisesti kirjoittamaani.
  • Paananen, Ilmari (2019)
    Teatteritaiteen maisterin opinnäytteeni Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun maisteriohjelmassa käsittää taiteellisen työn sekä tämän kirjallisen osion. Taiteellinen työni oli esitys High Definition Earth Viewing Experience (HDEVE), jonka tein yhteistyössä dramaturgi Emil Uutun kanssa. Teos sai ensi-iltansa 14.2.2018 Teatterikorkeakoulun Teatterisalissa, ja se esitettiin myös Hango Teater Träff -festivaalilla 8.6.2018. Kirjallisessa osisossa Tila uhkaa paikkaa tarkastelen videon käyttöä ja kokemuksellisuutta esittävän taiteen kontekstissa. Pyrin havainnollistamaan kokemusta mediaalisesta näyttämöstä, jossa fyysinen- ja medioitu tila limittyvät tilalliseksi hybridiksi. Pohdin, kuinka videokuva on yhtä tärkeä osa esitystä kuin elävä keho ja miten se laajentaa esityksen taiteellisia mahdollisuuksia. HDEVE-esitys oli itsessään tutkimuksellinen teos, jolle tämä kirjallinen osio on eräänlainen jatkotutkimus. Erittelen esityksessä löytämiäni havaintoja sekä tulkitsen niitä aikaisemman tutkimuksen pohjalta. HDEVE-esityksen päämateriaali oli Kansainväliseltä avaruusasemalta lähetettävä reaaliaikainen videokuva maapallosta. Esityksen tutkimuskysymys oli: Kuinka kokea etäisyys videokuvasta? Tarkastelen vastausta ruumiillisen havaitsemisen lähtökohdista. Oleellista videokuvan kokemiselle on se, mistä käsin ja missä tilassa sitä katsotaan. Etsin fenomenologian kautta vastauksia apukysymyksiin: Mikä on tila ja missä on paikka? Medioitu tila on muuttanut oleellisesti tapaamme ymmärtää itseämme sekä maailmaa ympärillämme. Medioitu tila ei ole palautettavissa tiettyyn sijaintiin, eikä se sisällä kosketuksen potentiaalia, jolloin kokemus siitä jää aistillisesti epätäydeksi. Etäisyyden kokeminen videokuvasta on probleema, jota tässä opinnäytteessä selvitän. Analysoin videokuvan tilaa kinesteettisen kokemuksen kautta ja havainnollistan videokuvaa näyttämöllisenä voimavarana. Videokuvan potentiaali näyttämöllä perustuu kehon jatkeena olemiseen, niin katseen kuin kinestesian, ja näin se mahdollistaa muuten ruumiillisesti mahdottomien kokemusten synnyttämisen. Samalla medioitu tila koukuttavana katseen vangitsijana on vaara, joka uhkaa katsojan mentaalista- ja fyysistä paikkaa. Käyn läpi HDEVE-esityksen rakenteen ja sen syntyvaiheet. Pohdin videokuvaa esityksen ontologisena lähtökohtana ja havainnollistan, kuinka esitys loppuen lopuksi kokemuksellisti videokuvassa näkyvän etäisyyden. Tarkastelen yksityiskohtaisesti HDEVE-esityksen viimeistä osaa ja pohdin sen synnyttämää kokemusta katsojassa. Päätelmät-luvussa nivon yhteen esittämiäni teoreettisia viitepisteitä HDEVE-esityksen kanssa. Pohdin esityksen luomaa intermediaalista tilaa ja katsojan paikkaa tuossa tilassa.
  • Etkin, Shelley (2019)
    This text proposes various orientations towards a body of artistic research on the praxis of landing. Landing explores practices of mutual communicative exchange with land. The guiding curiosity in this practice is to shift from ‘land’ as a territorial entity, separate from the human, into ‘landing’ as a shared process. Thus far, landing has been practiced in the form of sessions, in private and group formations. Landing as a verb connotes processual movement and has been researched through embodied somatic journeying, practiced in several places, working with body and land as medium, proposing a morphing connectedness to address them as a whole. Landing offers a specific approach to journeying as a mode to potentially access a shared imaginary inclusive of humans and land. Through this, I ask how the practice might open into subtle aspects of colonization and de/territorialization and whether there lies potential for other modes of journeying. Landing as a praxis is discussed in relation to ecology, performance, healing, and pedagogy. This text seeks to enter into the research questions of landing as a multilogue; a whole composed of conversations, questions, and orientations. I have set the intention to experiment with attempts at deterritorializing practice through proposing a textual garden, in this case gardening through the medium of words, language, and text.
  • Aalto, Tero (2019)
    Tutkielma tarkastelee todellisuusilluusioon pyrkivän teatteriesityksen pyroteknisiä toteutusratkaisuja ja pyrotekniikan välittämiä esteettisiä kokemuksia katsojassa. Tutkimuskysymykseni on: Millaista on pyrotekniikan estetiikka teatteriesityksessä? Tutkielma pohjautuu teatterin taiteelliseen tutkimukseen ja käytän laadullista tutkimusmenetelmää. Tutkielman aineisto koostuu teatteripyroteknikoiden haastatteluista, omista ja haastateltujen teosesimerkeistä ja kyseisten esityksien dokumentoiduista arvioista. Laadullinen tutkimus peilaa Bertolt Brechtin eeppisen teatterin teoriaan, jota käytän taustateoriana. Tulkitsen omia taiteellisia töitä, haastattelu-, esitys- ja arviointiaineistoa eeppisen teatterin keskeisen käsitteen vieraannuttamisen kautta. Sovellan pyrotekniikkaa lähellä olevan taidemuodon, valosuunnittelun, teoriaa pyroteknisen toteutuksen analysoimiseksi. Käytän pyrotekniikan analyysissä Yaron Abulafian teoriaa teatterivalaisun kuudesta representaation perustasta ja sovellan siihen liittyvää valotilanteen esteettistä ja semioottis-poeettista valoanalyysimetodia. Historiallisesti pyrotekniikan käyttö on muuttunut palvotusta mystisestä elementistä itseisarvollisen valonlähteen kautta nykypäivän esitystekniseksi ja turvallisuusorientoiduksi tehokeinoksi. Esittävän taiteen pyrotekniset produktiot poikkeavat muista pyroteknisistä tuotannoista ja teatteripyrotekniikalla on omanlaisensa estetiikka. Pyrotekniikka on teatterissa tunnistettu, mutta huonosti tunnettu. Tutkielmassa avaan teatteripyrotekniikkaan liittyviä keskeisiä käsitteitä ja pyroteknikoiden ammattikuvaa suomalaisessa ammattiteatterissa. Esitän, että pyroteknisen toteutuksen arvo teatterin katsojalle määrittyy ensisijaisesti sen välittämän esteettiseen kokemuksen kautta suhteessa sen sopivuuteen kokonaistaideteoksessa. Tätä sopivuutta voi arvioida pyrotekniikan vieraannuttamisen kautta, ja se liittyy ensisijaisesti esitettävän teoksen tyylilajiin. Pyrotekniikalla voi rikkoa todellisuusilluusion, mutta vieraannuttamisen välineenä pyrotekniikka ei ole täysin tekijänsä hallinnassa. Pyrotekninen toteutus vastaa harvoin sitä todellisen maailman ilmiötä, jolla sitä representoidaan. Kokemus pyrotekniikassa on teatterissa moniaistillinen. Pyrotekniikkaa käytetään teatterissa perinteisenä narratiivin apuvälineenä tai sillä voidaan korostaa roolihenkilön ominaisuuksia. Tuli voi tuottaa lämpöä ja turvallisuudentunteen, mutta toisaalta pyrotekniikka voi aiheuttaa pelkoa katsojassa. Pyrotekniikka voidaan kokea efektiivisenä lisäarvona tai kokemus pyrotekniikasta voi olla kontemplatiivisen poeettinen. Tämä työ käsittelee teosesimerkein näitä katsojan pyrotekniikan välittämiä esteettisiä kokemuksia. Työn liitteenä on teatteripyrotekniikassa käytettyjen tuotteiden sanasto sekä pyroteknisten laitteiden ja välitysketjujen termistö. Liitteet sisältävät tuotteiden kuvaukset ja selostuksen laitteiden ja välitysketjujen toimintaperiaatteesta teatterikontekstissa.
  • Serkamo, Pia (2019)
    Taidepedagogisen opinnäytetyöni yhtenä tarkoituksena on osallistua osaltaan keskusteluun ja pohdintaan teatterikasvatuksen käytännöistä ja siten luoda pohjaa teatteripedagogiikan tieteen alan määrittelylle. Samalla se on selkiyttänyt ymmärrystäni omasta taiteellispedagogisesta otteestani ja sen taustalla vaikuttavista teorioista. Tutkimuskysymyksen myötä opinnäytetyöni vastaa ennen kaikkea kysymykseen, miten sanoittaa omaa taiteellispedagogista otettani, sen perusteita ja käytäntöjä sekä ryhmän ohjaajuuteni laatua. Lisäksi se pohtii muun muassa sitä, minkälainen ryhmän ohjaaja haluan olla ja mitä dialoginen ryhmän ohjaaminen mahdollistaa. Opinnäytetyötäni läpäisee fenomenologiselle tutkimukselle ominainen pohdiskeleva ote. Autoetnografisen tutkimusotteen tapaan se lähestyy yksityisen avulla yleistä. Lisäksi siinä ilmenee hermeneuttinen ote, koska sen alku ja loppu eivät kohtaa, vaan tietoni ja ymmärrykseni tutkitusta aiheesta ja itsestäni jatkavat laajentumistaan myös tämän tutkimuksen tultua päätökseensä. Rakenteeltaan tutkimus on ikään kuin vuoropuhelua teorioiden ja oman käytännön työssä tekemieni havaintojen välillä. Opinnäytetyöni jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käyn läpi taidepedagogista kasvualustaani niin henkilöhistoriani, taiteellisten vaikuttimien kuin ihmis- ja oppimiskäsitysten teorioidenkin avulla. Toinen osio keskittyy dialogisen pedagogiikan tunnusmerkkeihin. Käytännön toimintani kuvauksen peilinä ovat tässä osiossa toimineet erilaiset tutkimukset, teoriat ja pohdinnat dialogisuudesta, dialogisesta filosofiasta, kriittisestä pedagogiikasta, brasilialaisen kasvatusfilosofi Paulo Freiren sorrettujen pedagogiikasta sekä rakkauden pedagogiikasta. Opinnäytteeni viimeinen osio käsittelee omaa vallankäyttöäni ryhmän ohjaajana taiteellisessa ryhmäprosessissa. Apuna vallan ja vallankäytön määrittelemiseen olen käyttänyt erityisesti filosofi Kai Alhasen teosta Käytännöt ja ajattelu Michel Foucault’n filosofiassa. Taiteentekijänä, ryhmän ohjaajana ja opettajana minulle merkityksellistä on tutkia, tulkita, kommentoida ja yrittää ymmärtää itseäni, toisia ihmisiä ja ympäröivää maailmaa. Tässä opinnäytetyössä käyttämäni käytännön esimerkit ja havainnot omasta taiteellispedagogisesta toiminnastani keskittyvät Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Teatteriopettajan maisteriohjelman aikana tekemiini kahteen opetusharjoitteluun ja niistä kirjoittamiini opetusharjoitteluraportteihin sekä luentomuistiinpanoihini. Käytännön taidekasvatuksen ja tieteellisteoreettisen taustan yhdistelmänä tutkimuksestani on työstynyt yhdenlaiset teatteripedagogiikan askelmerkit, jotka alkavat ihmiskäsityksestä ja oppimiskäsityksestä, jatkavat matkaansa kunnioittavaan kohtaamiseen ja erilaisuuden arvostamiseen nojaavan taiteellisen ryhmäprosessin kuvaukseen ja päättyvät vallan, vastuun, valinnan ja vapauden elementtien pohdintaan dialogisuuteen pyrkivässä ryhmän ohjaamisessa ja opetuksessa.
  • Heikkilä, Elsa (2019)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytteeni tarkastelee tanssityöläisen minuutta ja toimijuutta sekä siihen vaikuttavia tasoja. Lähestyn minuutta ja toimijuutta henkilökohtaisesta situaatiostani sekä historiastani käsin käyttäen aineistona omaa oppimispäiväkirjaani. Lisäksi käytän aineistona työryhmän sekä yleisön haastattelumateriaalia Sillä minä on katoava –esityksen osalta. Työni rakenteen lähtökohtana käytän Felix Guattarin Kolme ekologiaa –kirjaa ja sen esittelemien kolmen tason vaikutuksia minuuteen sekä toimijuuteen. Opinnäytteeni pohjautuu Guattarin ajatusten lisäksi feministiseen teoriaan, intersektionaalisuuteen, dialogisuusfilosofiaan ja holistiseen ihmiskäsitykseen. Praktiikassani intersektionaalisuuden huomioiminen ja feminististen pedagogiikan käytännöt tukevat ja täydentävät dialogisuusfilosofiaan nojaavia toimintatapoja. Sillä minä on katoava –esitys toteutettiin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa syksyllä 2018. Prosessin vetäjänä pyrin mahdollistamaan tasavertaisen toimijuuden kaikille työryhmän jäsenille sekä luomaan tilaa, jossa kaikenlaiset kokemukset ja tuntemukset saavat olla osa prosessia. Esitys tapahtui esiintyjien kanssa jaetussa tilassa, jossa yleisö sai liikkua vapaasti esityksen aikana. Ensimmäisessä luvussa kirjoitan mentaalisesta tasosta minuuden näkökulmasta. Avaan minuutta filosofisessa merkityksessä ja kirjoitan siitä, minkälaisista lähtökohdista lähestyimme minuutta Sillä minä on katoava -esityksen prosessissa. Toisessa luvussa lähestyn sosiaalista tasoa yhteiskuntaluokan, tanssijuuden sekä äitiyden näkökulmista. Pohdin tasavertaisen toimijuuden muodostumista ja sitä, minkälaisia kysymyksiä voisi huomioida sitä rakentaessaan. Kolmannessa luvussa pohdin ympäristöllistä tasoa ja moniaistisen työskentelyn yhteyksiä luontosuhteeseen. Kirjoitan siitä, miten taiteellisessa prosessissa toimintamme lähtökohtana voisi olla ei-inhimillisten ja inhimillisten toimijoiden kunnioittaminen. Lähestyn kysymystä kanssakulkijuuden näkökulmasta, jota avaan sekä taiteellisen prosessimme osalta että katsojapositiosta käsin. Lopuksi pohdin sitä, mitä olen oppinut opinnäyteprosessini aikana. Pohdin muutoksia etiikassani ja maailmankuvassani. Tämän prosessin jälkeen olen askeleen lähempänä sellaista toimijuutta, joka mahdollistaa tanssityöläisenä toimimiseni dialogissa yhteiskunnan kanssa. Toiveenani on tehdä työtä, joka on epämääräistä ja haurasta. Haluan löytää töitä, joissa minua ei sijoiteta kapean ammattinimikkeen toimijuuden mahdollistavaan maailmaan. Haluan tuntea vapauden kokemuksen tehdessäni työtäni. Sellaisen vapauden, joka saa minut unohtamaan, että tässä on kyse työn tekemisestä. Ehkä kyse onkin elämisestä ja siitä, että tuntee olevansa elossa. Taide ja elämä limittyvät, sotkeutuvat ja ympäröivät minua. Ymmärrykseni omasta situaatiostani ja sen vaikutuksista toimijuuteeni on vahvistunut maisteriopintojeni aikana. Olen oppinut hahmottamaan yhteiskunnallista ja sosiaalista rakennettamme paremmin ja hahmotan oman paikkani siinä selkeämmin. Opinnäytteeni tekee näkyväksi eriarvoisuutta, jota rakenteet kannattelevat. Praktiikkani ehdottaa, että rakenteita tulee ja voi huomioida konkreettisilla toimilla. Kysyminen, keskusteleminen, kuunteleminen, tilan antaminen ja kanssakulkijan roolin ottaminen ovat ehdotuksiani omalakisen toimijuuden vahvistamiseen. Tarkoituksena ei ole poistaa erilaisia lähtökohtia ja taustoja, mutta voimme toivottavasti tasoittaa tietä huomioimalla ne.
  • Goater, Georgina (2019)
    This thesis is the written component of artistic-pedagogical event Patella-floating bone that was created in collaboration with Theatre Pedagogy peer Elina Sarno, and performed over a four-night season in the Spring of 2018 at the Theatre Academy of Helsinki. My research is an enquiry into the relational in-between spaces of a diverse artistic working group with dance and theatre practices as the frame for sensory exploration and making. Disability and difference as diverse embodied perceptions come to interrelate in a co-creative, process-oriented and practice-based mode of making, within a landscape of nonhuman material things as equal agents in opening other relational spaces and embodiments to sense with. The research examines the phenomena in and of the process, how artistic practice and the ecology of interdependence emerge, interweave and inform creative art pedagogy in action. The work studies the performative experience of practice and audience experiences within a cohabited immersive setting. The main question that mobilised this research is: how does interrelational sensing occur between divers embodied perceptions and mobilise processes of art making and learning? The work suggests that through artistic practice which privileges embodied sensory exploration in the context of diversity and the call of materiality, the in-between spaces become foregrounded as fields of events unfolding, arising phenomena and knowledge-making. The group’s diversity of embodied perceptual differences informs and develops artistic enquiry through engaging in practice, co-creation and performance, harnessing pedagogical value in the very seeds of process. The group ecology of the shared in-between spaces becomes the generator for these relational experiences in the making. The research in the thesis engages philosophical and artistic theories with particular reference to Erin Manning’s understanding of agencement, and to disability discourse in dance by Ann Cooper Albright, to reflect and critique broader societal frames of dominant structures. Dialogical pedagogy theories and self-reflective research, as pedagogue and facilitator of emerging unknowns within the group ecology, move through a phenomenological landscape of knowledge-making processes. The performance outcome becomes a motor of playful exploration, yet in itself not an outcome but a practice in process within a cohabited shared space, in which audience are invited to participate through sensory perceptual ways to the in-betweenness of the diverse group embodiment, dissolving nonhuman / human dichotomies along with ableist dichotomies. I intend a mode of facilitation that opens to collaboration, that surrenders the pedagogy to a group artistic agent and to an immanent directionality in art, while honouring the role.
  • Suomalainen, Jussi (2019)
    Tanssijantaiteen maisterintutkinnon kirjallisessa opinnäytteessä lähestyn aktivismin ja poliittisuuden teemoja esiintyjän näkökulmasta. Nämä teemat ovat osoittautuneet henkilökohtaisesti tärkeiksi ja tarpeellisiksi taiteellisessa toiminnassani. Olen useamman vuoden pohtinut taiteen ja yhteiskunnan suhdetta ja tästä syystä päädyin opinnäytteessäni pohtimaan kantaaottavan taiteen mahdollisuuksia yhteiskunnallisena vaikuttajana. Pohjaan ajatteluani kuvataiteilija Teemu Mäen näkemyksiin koko opinnäytteen läpi. Keskeisimpänä lähteenäni toimii Mäen esseekokoelma ”Taiteen tehtävä” (2018.) Kirjallisen opinnäytteeni aloitan pohtimalla omaa suhdettani aktivismiin yhteiskunnallisena ilmiönä. Avaan kokemuksiani ympäristöjärjestö Greenpeacen toiminnasta sekä suhteutan näkemyksiäni muihin aktivistisiin taiteilijoihin. Tämän jälkeen tuon esimerkiksi oman elokuussa 2018 esitetyn nimeämättömän sooloprojektini edellä mainittujen teemojen toteutumisesta käytännön työssäni taiteen parissa. Erittelen taiteellisia valintojani dokumentarismin, tiedon ja taiteen suhteen sekä toisin tekemisen näkökulmasta muun muassa vertaamalla omaa teostani muiden taiteilijoiden teoksiin sekä Mäen ajatuksiin. Pohdin myös representaatioon liittyviä ongelmia ja käytän keskeisenä esimerkkinä Anna Paavilaisen monologia ”Play Rape” (2014) Lopetan osion lyhyeen utopiaan ja sooloprosessin onnistumisen havainnointiin. Kolmannessa osassa keskityn esiintyjän toimijuuteen, erityisesti ryhmätyöskentelyn näkökulmasta. Aloitan esittelemällä Jo Butterworthin (2009) didaktis-demokraattisen mallin ja peilaan sitä omiin kokemuksiini tanssijana. Vertailen lyhyesti soolo- ja ryhmätyöskentelyn eroja esiintyjän toimijuuden näkökulmasta. Tämän jälkeen käsittelen taiteellista lopputyötäni, TADaC-prosessia Their Limbs Their Lungs Their Legs (2019), toimijuuden toteutumisen ongelmallisuuden esimerkkinä. Lopuksi peilaan ajatuksiani Veera Lambergin (2017) tanssijan toimijuudesta kertovan artikkelin kanssa. Neljännessä osassa käsittelen yleisemmällä tasolla kriittisen taiteen käsitettä erityisesti Mäen ajatusten pohjalta. Avaan Mäen näkemystä avantgardesta ja taiteen tehtävistä. Sen jälkeen esittelen esteettisen formalismin ja saksalaisen filosofi Theodor W. Adornon esteettisen teorian käsitteet sekä Mäen kriittisen taiteen kriisit. Tämän lisäksi pohdin kriittisen taiteen vaikuttamisen mahdollisuuksia yhteiskunnassa ja sen suhdetta aktivismiin. Lopuksi yritän löytää työkaluja kriittisen taiteen parissa työskentelyyn. Loppusanoissa kiteytän kirjallisen opinnäytteen kirjoittamisen kokemuksen suhteessa tavoitteisiini. Reflektoin kirjoitusprosessin aikana oppimiani asioita ja pyrin löytämään ajatuksia ja visioita tulevaisuuteen.
  • Salonen, Ilona (2019)
    Tutkin Teatterikorkeakoulun (TeaK) Tanssijantaiteen maisteriopintojeni opinnäytetyön kirjallisessa osiossa kiinalaista lääketiedettä, ja etenkin kiinalaisen filosofian käsitteitä. Lähestyn filosofiaa sellaisena kuin se tunnetaan nyky-Kiinassa, huomioiden sen taolaiset ja buddhalaiset vaikutteet. Esittelen myös minulle viime vuosina tutuiksi ja tärkeiksi muodostuneita harjoitusmuotoja, kuten tietoinen läsnäolo, Qigong, Fighting Monkey ja Depth Movement, jotka ovat erilaisia menetelmiltään. Tarkastelen näiden praktiikoiden suhdetta kiinalaiseen filosofiaan ja toisiinsa. Pohdin aihepiirejä esiintyjän- ja tanssijantyöllisestä viitekehyksestä. Samalla peilaan niitä tuleviin pyrkimyksiini kehittää tanssitaiteilijuuttani ja kasvuani ihmisenä. Lähdekirjallisuutena käytän muun muassa Elina Hytösen Lohikäärmeen lääketiede- (1997), Timo Klemolan Filosofin taito – Taidon filosofia- (2004) ja Denis Vinokurin Tuli, Maa, Vesi -teoksia (2015). Kirjallisen opinnäytetyöni johdannossa puran valitsemieni aihepiirien valikoitumista kirjoitukseni aiheiksi. Samalla kerron tarkemmin materiaalini rajauksesta ja kielellisistä valinnoistani. Opinnäytetyöni toisessa luvussa perehdyn maapallon vanhoihin lääketieteisiin ja tutkin etenkin kiinalaiseen lääketieteen ja filosofian taustoja. Avaan tarkemmin käsitteitä Tao, Qi, Yin/Yang ja Viisi elementtiä, sekä mikrokosmos/makrokosmos. Peilaan etenkin Viiden elementin mallia kokemuksiini tanssijan- ja esiintyjäntyöstä TADaC 2019 -nykytanssiteoksessa Their Limbs Their Lungs Their Legs, joka on opinnäytetyöni taiteellinen osio. Työryhmämme ja koreografi Lea Moron luoma hämyisän vihreä teos sai ensi-iltansa tammikuussa 2019 TeaKin Teatterisalissa. Kolmannessa luvussa perehdyn harjoittamiini kehomieltä ja tanssitaiteilijuutta tukeviin praktiikoihin: tietoinen läsnäolo, Qigong, Fighting Monkey ja Depth Movement. Tutkin näiden psykofyysisten menetelmien avaavaa ymmärrystä itsestäni, kehoni viisautta. Samalla avaan niiden tietoista läsnäoloani vahvistavia ominaisuuksia. Viimeisessä luvussa kokoan yhteen kirjallisen työni aihepiirejä. Pohdin kirjallisen työni kirjoittamisen ja sen teemojen vaikutusta maailmasuhteeseeni ja kehitykseeni tanssitaiteilijana.
  • Purhonen, Aino (2019)
    Kirjallinen opinnäytteeni ”Merkintöjä maailmoista” kiteytyy kysymyksiin, miten määritellä ja rajata teoksen maailmaa sekä millaisia työkaluja esiintyjä tarvitsee kyetäkseen toimimaan sen puitteissa. Pyrin avaamaan ja sanoittamaan tanssijan positiosta käsin sellaisia esiintyjäntyöllisiä strategioita, joiden kautta voin lähestyä työskentelyäni teoksen maailmaksi määritellyssä toimintaympäristössä. Kirjoittamiseni motivaationa toimii halu nostaa esiin esiintyjän toimijuuden potentiaalisuus teoksen ja teosmaailman rakentumisen prosessissa. Työ pohjautuu syventymisen kautta tapahtuvalle avautumiselle. Käsitteiden purkaminen ja uudelleen määrittely synnyttää ymmärrystä teosmaailman rajautumisesta, jonka pohjalta esiintyjälle avautuu mahdollisuus suhteutua maailmaan toimintaympäristönä. Suhtautumisen ja suhteutumisen laadun hahmottaminen taas tarjoaa paikan valita olosuhdetta kannattelevia ja rakentavia toimimisen tapoja ja muotoja. Toisaalta toimijuuden ja toiminnan kautta voidaan valita ja muodostaa maailmaan suhteutumisen laatuja, jotka osaltaan vahvistavat ja tuovat näkyväksi teoksen maailmaa. Syventyminen avautuu siis molempiin suuntiin. Opinnäytteeni muoto kulkee teoreettisesta käsitteen määrittelystä kohti praktiikkaa. Tutkailen maailman käsitettä peilaamalla ajatteluani toisaalta filosofi Martin Heideggerin ajatuksiin maailman ei-olevasta, vallitsevasta luonteesta ja toisaalta esteetikko-filosofi Mikel Dufrennen pohdintaan maailmasta subjektiivisena tunteen ja tunnun kokemuksena. Lisäksi hyödynnän pohdintani pintana suomen kielen maailma-sanan erilaisia määritelmiä. Näiden pohjalta saavutetaan käsitystä maailmasta rajausta pakenevana vuorovaikutussuhteiden verkostona, joka palautuu jatkuvasti toimijoidensa ja kokijoidensa subjektiiviseen olemiseen ja aistimiseen. Maailman rajautumista tai rajautumattomuutta hahmottelemalla lähestyn teosmaailman käsitettä, jonka voidaan havaita rakentuvan maailman elementeistä ja suhteestaan niihin. Työn toinen osio tuo esiin teosmaailman ja sen erilliseksi rajautumisen esityksen toimijoiden valintojen ja niiden keskinäisten suhteiden kautta. Teosmaailma ei muotoudu rajautuvaksi paikaksi tai objektiksi, jonka vuoksi tarjoan työssäni teosmaailmaa osuvammin kuvaavaksi termistöksi ilmapiiriä, olosuhdetta ja ilmastoa. Työn kolmannessa osiossa syvennyn taiteelliseen työskentelyyn tuomalla esiin konkreettisia esimerkkejä esiintyjän positiosta opinnäytteeni taiteellisessa osiossa, teoksessa ”Their Limbs Their Lungs Their Legs”. Niiden avulla avaan ja syvennän teoksen maailmaan asettumisen, virittymisen ja asuttamisen teemoja. Virittäytyminen muodostuu toiminnaksi, joka edeltää teoksen toimintaa, kun taas asettuminen ja asuttaminen näyttäytyvät teoksen olosuhteissa tapahtumisen erilaisina laatuina. Esimerkkien kautta havainnollistan, millaisena työkaluna tällainen määrittely voi esiintyjää palvella. Viimeisessä osiossa esittelen esiintyjän toimijuutta ohjaavia strategioita teosmaailman olosuhteissa työskentelylle. Merkittäväksi nousee kielelliset työkalut, niin esiintyjän oman toimijuuden rakentamisessa kuin yhteisen teosmaailman luomisessa ja hahmottamisessa. Teoksen toiminnasta nousevien assosiaatioiden ja esiintyjän kokemuksellisen tiedon arvon huomiointi ja tunnustaminen muodostavat perustaa dialogiselle prosessille, jossa koko työryhmän taiteellinen kapasiteetti nousee käytettäväksi täydessä potentiaalissaan.
  • Loukas, Janna (2019)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa käsittelen suostumusta, sen tunnistamista ja neuvottelua, osana tanssijan toimijuutta taiteellisissa prosesseissa. Ehdotan suostumuksen käsitettä, sellaisena kuten sitä on seksologian alalla määritelty, apukeinoksi ymmärtää taiteellisen prosessin aikana tapahtuvia neuvottelun prosesseja ja valtasuhteiden muodostumista. Keskityn erityisesti työryhmissä tapahtuvaan suostumuksen neuvotteluun. Koen, että työryhmän jäsenten suostumuksen huomioon ottaminen ja siitä neuvotteleminen myös taiteellisen prosessin aikana takaa jäsenten toimijuuden sellaisena, millaiseksi se on pyritty projektin alkuun määrittelemään. Luvussa 1 avaan opinnäytteeni kirjallisen osion lähtökohtia sekä kartoitan niitä yhteiskunnallisia diskursseja ja tanssijantyöhön vaikuttavia rakenteita, joihin opinnäytteeni pyrkii olemaan suhteessa. Avaan luvussa sitä tanssijantyön murrosta, jonka johdosta tanssijan toimijuus on emansipoitunut omaääniseksi tanssintekijäksi koreografin rinnalle. Tämä muutos, suhteessa tiettyihin totuttuihin käytänteisiin, voi aiheuttaa kitkaa ja konflikteja työskentelyyn, mikäli toimijuuksista ja suostumuksesta ei neuvotella. Luvun lopuksi avaan myös omaa henkilöhistoriaani suhteessa opinnäytteen aiheeseen. Luvussa 2 esittelen opinnäytteeni keskeiset käsitteet. Esittelen BDSM-praktiikkaa, siinä tapahtuvaa suostumuksen neuvottelua sekä sovellan sen käytänteitä osaksi taiteellisen prosessin käytänteitä. Esittelen suostumuksen käsitteen sekä sen periaatteita. Toimijuutta ja valtaa käsittelevässä luvussa perustan ajatteluani pääosin Mary P. Follettin (1924) teoriaan yhteisestä vallasta ja asiantuntijuudesta. Luvussa käsittelen myös näyttämöllisiä representaatioita ja pohdin niiden suhdetta esiintyjän vastuuseen, toimijuuteen ja suostumukseen. Luvussa 3 esittelen kolme eri esimerkkiprojektia vuosilta 2017-2019: HIMO, Their Limbs Their Lungs Their Legs sekä f-ART House -kollaboraatio. Pyrin esimerkkiprojektien avulla tuomaan esille erilaisia suostumuksen neuvottelun prosesseja ja artikuloimaan syitä niiden mahdollisille ongelmakohdille. f-ART House -kollaboraation työskentelystä nostan esille erityisesti niitä esimerkkejä, jotka ovat helpottaneet suostumuksesta neuvottelua. Esimerkkiprojektien avulla pohdin myös tanssijan tai esiintyjän toimijuuden toteutumista käytännössä suhteessa siihen, millaiseksi se on neuvoteltu projektin alussa tai mihin toiminnassa on pyritty. Luku 4 sisältää loppusanat ja pohdinnan, voisiko suostumuksen neuvottelu luoda lempeämpiä työskentelytapoja, laajentaa toimijuuden kokemusta ja ehkä joskus levitä saamaan aikaan muutoksia myös rakenteissa.