Christopher Heath Wellman ja valtion oikeus rajakontrolliin

Abstract

Globalisaatio ja kansainvälisen muuttoliikkeen räjähdysmäinen kasvu ovat haastaneet perinteisen maailmankuvamme ja käsityksemme itsenäisistä valtioista. Maahanmuuttoa koskevassa poliittisessa filosofiassa on enenevässä määrin ryhdytty tarkastelemaan kriittisesti valtiosuvereniteettia. Samalla on kyseenalaistettu valtion oikeus rajakontrolliin, maahanmuuton estämiseen ja maahanmuuton kriteerien omaehtoiseen asettamiseen. Rajakontrollin katsotaan usein olevan ristiriidassa liberaalien arvojen ja ihmisoikeuksien kanssa.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Christopher Heath Wellmanin valtion rajakontrollia puolustavaa argumenttia. Wellman pyrkii ratkaisemaan valtiosuvereniteetin, ihmisoikeuksien ja rajakontrollin välisen jännitteen yhdistämällä liberaalin ajatuksen yksilön moraalisesta arvosta antiliberaaliin ajatukseen kollektiivisesta oikeudesta itsemääräämiseen. Hänen argumenttinsa rakentuu kolmesta premissistä: 1) valtiolla on oikeus itsemääräämiseen, 2) itsemääräämisoikeuteen sisältyy yhdistymisvapaus ja 3) yhdistymisvapauteen kuuluu oikeus olla yhdistymättä. Näistä kolmesta premissistä Wellman päättelee, että valtioilla on halutessaan oikeus evätä maahanpääsy kaikilta maahan pyrkiviltä yksilöiltä. Wellmanin johtopäätös on radikaali ja jyrkkä. Sen mukaan valtioilla olisi oikeus sulkea ovensa myös kaikkein heikommassa asemassa olevilta pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta.

Tutkielmassa käsitellään Wellmanin argumentin premissejä ja johtopäätöstä kriittisesti. Työ etenee Wellmanin argumentin mukaisesti tarkastellen ensin hänen käsitystään valtion itsemääräämisoikeudesta. Argumentti sitoo kollektiivisen itsemääräämisoikeuden poliittiseen legitimiteettiin ja ryhmän kykyyn suojella ihmisoikeuksia. Liberalismin sitoutuminen arvoindividualismiin ja yksilön oikeuksiin asettaa Wellmanin näkemykselle haasteita. Työssä esitetään, ettei Wellman pysty näitä haasteita täysin ratkaisemaan. Tämän jälkeen tarkastellaan argumentin toista ja kolmatta premissiä yhdistymisvapaudesta ja sen ulossulkevasta ulottuvuudesta. Luvussa tarkastellaan kriittisesti Wellmanin näkemystä yhdistymisvapaudesta ja valtiosta yhdistymisvapauden oikeudenhaltijana. Lisäksi esitetään kaksi Wellmanin jyrkän johtopäätöksen haastavaa esimerkkiä kilpailevista oikeuksista. Näistä ensimmäiseen Wellman pyrkii antamaan ratkaisuehdotuksen. Toinen esimerkki osoittaa, että argumentti asettaa poliittisen yhteisön vähemmistön enemmistön tyrannian alle.

Viimeisessä varsinaisessa luvussa tutkielman näkökulma vaihdetaan Wellmanin argumentin sisäisestä tarkastelusta valtion alueellisten oikeuksien tarkasteluun. Näkökulmanvaihdos osoittaa, miksi Wellman tarvitsee argumenttiinsa sen eri osat ja lisäulottuvuudet. Luvussa esitetään, että yhdistymisvapaus ei ole vastaus maahanmuutto- ja rajakontrollikysymykseen. Tämän takia Wellman joutuu antamaan itsemääräämisoikeudelle lisäulottuvuuden. Luvun lopussa osoitetaan, että tämä lisäulottuvuus tuo näkemykseen kommunitaristisia haasteita, joista Wellman on pyrkinyt irrottautumaan. Lisäksi näkemys perustuu konsekventalistisiin huolenaiheisiin eikä Wellmanin kannattamaan deontologiseen käsitykseen valtion itsemääräämisoikeudesta.

Tutkielman johtopäätöksenä esitetään, ettei Wellmanin kollektiiviseen itsemääräämisoikeuteen ja yhdistymisvapauteen perustuva argumentti tarjoa oikeutusta valtion oikeudelle kontrolloida rajojaan. Argumentti kaipaa tuekseen perustelun itsemääräämisoikeuden lisäulottuvuuden hyväksymiselle.