Tässä raportissa esitetään Kansalliseen rikosuhritutkimukseen (KRT) perustuvia tietoja uhkailujen, fyysisen väkivallan ja omaisuusrikosten kohteeksi joutumisesta sekä väkivallan pelosta vuosina 2012–2020. Vuonna 2020 tutkimus oli kohdistettu 15–74-vuotiaille henkilöille ja se toteutettiin maailmanlaajuisen koronapandemian aikana. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös korona-ajan sulkutoimien vaikutuksia rikollisuuteen. Vuoden 2020 kyselyyn osallistui kaikkiaan 5 806 henkilöä. • Vuonna 2020 noin 4 prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista oli joutunut läimäisyn tai sitä vakavamman väkivallan kohteeksi. Vamman aiheuttaneen väkivallan kohteeksi oli joutunut noin kolme prosenttia vastaajista. Fyysistä väkivaltaa kokeneiden osuus oli mittaushistorian alhaisimmalla tasolla. • Seksuaalista väkivaltaa oli kokenut hieman alle kaksi prosenttia vastaajista. Se on samalla tasolla kuin aiempina vuosina. • Uhkailua kokeneita oli 8 prosenttia vastaajista, mikä jatkoi vuodesta 2017 alkanutta laskevaa kehityskäyrää. • Nuoret kokivat fyysistä väkivaltaa selvästi vanhempia ikäryhmiä enemmän. Miehet kokivat naisia yleisemmin väkivallalla uhkaamista, kun taas naiset kokivat yleisemmin eri fyysisen väkivallan muotoja. • Fyysisen vamman aiheuttaneen väkivallan kokeminen on kyselyperustaisessa tutkimuksessa jonkin verran yleisempää naisilla kuin miehillä. • Miehet kokivat uhkailua ja väkivaltaa yleisimmin julkisilla paikoilla. Vuonna 2020 miesten kokema väkivalta julkisilla paikoilla ja omassa asunnossa väheni aiempiin vuosiin verrattuna, ollen miltei puolet alhaisemmalla tasolla kuin vuonna 2012. Työtehtävissä kohdattujen uhkailu- ja väkivaltatilanteiden yleisyys lisääntyi naisten osalta ajanjaksolla 2012–2018, mutta vuonna 2020 se oli mittaushistorian alhaisimmalla tasolla. Vuonna 2020 naisten kokeman parisuhdeväkivallan yleisyys oli 2 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin edeltävänä vuonna. • Poliisilaitosalueittainen tarkastelu osoitti, että vammaan johtaneen väkivallan esiintyvyys vaihteli 5 ja 2 prosentin välillä. Alueiden välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa koetun väkivallan esiintyvyydessä. • 13 prosenttia vastaajista ilmoitti välttävänsä jotakin kotinsa lähellä olevaa aluetta väkivallan uhan vuoksi. Välttämiskäyttäytymisen yleisyys hieman kasvoi, palautuen vuoden 2018 tasolle. • Välttämiskäyttäytyminen oli selvästi yleisempää kaupunkimaisissa kunnissa, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Poliisilaitoskohtaisesti tarkasteltuna välttämiskäyttäytyminen oli yleisintä Helsingissä ja Itä- ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitosten alueilla ja vähäisintä Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa. • Polkupyörävarkaudet ja autoihin kohdistuneet vahingonteot olivat yleisimmät kotitalouksien omaisuuteen kohdistuneet rikokset. Polkupyörävarkaudesta ilmoittaneiden talouksien määrä on laskenut vuodesta 2015. Muiden kotitalouteen kohdistuvien omaisuusrikosten yleisyys oli verrattain samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. • Tavaran tai palvelun ostamisen yhteydessä tapahtuneet huijaukset sekä identiteettivarkaudet ovat lisääntyneet ajanjaksolla 2013–2020. Maksuvälinepetosten osalta kuitenkin palattiin vuoden 2015 tasolle. Irtaimen omaisuuden varastaminen sen sijaan on vähentynyt. • Korona-ajan vaikutukset näkyivät ennen kaikkea fyysistä väkivaltaa kokeneiden osuuden laskuna.

Tässä raportissa esitetään Kansalliseen rikosuhritutkimukseen (KRT) perustuvia tietoja uhkailujen, fyysisen väkivallan ja omaisuusrikosten kohteeksi joutumisesta sekä väkivallan pelosta vuosina 2012–2019. Vuosina 2012–2018 tutkimus oli kohdistettu 15–74-vuotiaille henkilöille. Vuonna 2019 tutkimuksessa olivat mukana 15–74-vuotiaiden lisäksi myös 75–84-vuotiaat. Vuoden 2019 kyselyyn osallistui kaikkiaan 4 332 henkilöä. * Vuonna 2019 seitsemän prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista oli joutunut läimäisyn tai sitä vakavamman väkivallan kohteeksi. Vamman aiheuttaneen väkivallan kohteeksi oli joutunut neljä prosenttia vastaajista. Fyysistä väkivaltaa kokeneiden osuus oli samalla tasolla kuin edellisenä vuonna. * Uhkailua kokeneita oli kahdeksan prosenttia vastaajista, mikä oli kaksi prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2017. Nuoret kokivat fyysistä väkivaltaa selvästi vanhempia ikäryhmiä enemmän. Sukupuolten välillä ei ollut eroa fyysisen väkivallan tai uhkailun kokemisen yleisyydessä. * Miehet kokivat uhkailua ja väkivaltaa yleisimmin julkisilla paikoilla. Työtehtävissä kohdattujen uhkailu- ja väkivaltatilanteiden yleisyys lisääntyi naisten osalta ajanjaksolla 2012–2018, mutta oli vuonna 2019 aikaisempien vuosien tasolla. Vuonna 2019 naisten kokeman parisuhdeväkivallan yleisyys oli kaksi prosenttiyksikköä korkeampi kuin edeltävinä vuosina. * Poliisilaitosalueittainen tarkastelu osoitti, että vammaan johtaneen väkivallan esiintyvyys vaihteli kolmen ja viiden prosentin välillä. Alueiden välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa koetun väkivallan esiintyvyydessä. * 13 prosenttia vastaajista ilmoitti välttävänsä jotakin kotinsa lähellä olevaa aluetta väkivallan uhan vuoksi. Välttämiskäyttäytymisen yleisyys oli aiempia vuosia matalammalla tasolla. * Välttämiskäyttäytyminen oli selvästi yleisempää kaupunkimaisissa kunnissa, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Poliisilaitoskohtaisesti tarkasteltuna välttämiskäyttäytyminen oli yleisintä Helsingissä ja Itä- ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitosten alueilla ja vähäisintä Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa. * Polkupyörävarkaudet ja autoihin kohdistuneet vahingonteot olivat yleisimmät kotitalouksien omaisuuteen kohdistuneet rikokset. Polkupyörävarkaudesta ilmoittaneiden talouksien määrä on laskenut vuodesta 2015. Muiden kotitalouteen kohdistuvien omaisuusrikosten yleisyys oli samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. * Tavaran tai palvelun ostamisen yhteydessä tapahtuneet huijaukset, maksuvälinepetokset sekä identiteettivarkaudet ovat lisääntyneet ajanjaksolla 2013–2019. Irtaimen omaisuuden varastaminen sen sijaan on vähentynyt.

Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu rangaistuskäytännön vaihtelua kuluvalla vuosikymmenellä kahdeksassa vakavassa rikostyypissä: * Törkeät rattijuopumukset * Törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset * Varkaudet + törkeät varkaudet ml. yritykset * Pahoinpitelyt + törkeät pahoinpitelyt ml. yritykset * Törkeät kirjanpitorikokset * Huumausainerikokset + törkeät huumausainerikokset * Raiskaukset + törkeät raiskaukset ml. yritykset * Ryöstöt + törkeät ryöstöt ml. yritykset Rangaistuksen ankaruutta mitattiin ehdottomien vankeustuomioiden osuudella (%) annetuista tuomioista. Tutkimuksen päätuloksena voi pitää, että rangaistusten alueellinen vaihtelu tutkittujen rikosten osalta on huomattavaa. Esimerkiksi ryöstörikoksissa, raiskausrikoksissa ja törkeissä kirjanpitorikoksissa ehdottoman vankeusrangaistuksen todennäköisyyden vaihteluväli on yli 30 prosenttiyksikköä. Esitetyt havainnot ovat kuitenkin vasta alustavia ja vaativat jatkotutkimuksia. Ensinnäkin, rangaistusten alueellinen vaihtelu voi olla, ainakin osittain, seurausta rikollisuuden piirteiden alueellisesta vaihtelusta. On mahdollista, että rikosten vakavuus vaihtelee alueittain ja selittää rangaistustasojen alueellista vaihtelua. Toiseksi on mahdollista, että keskeinen rangaistusten tasoon vaikuttava tekijä, rangaistukseen tuomitun aiempi rikollisuus, vaihtelee alueittain ja saattaa siten selittää rangaistustasojen vaihtelua. Nämä ja muut mahdolliset legaaliset seikat on jatkotutkimuksissa otettava huomioon ennen kuin voimme olla varmoja siitä, että rangaistustasojen alueellinen vaihtelu on todellinen ilmiö tai kuinka merkittävästä ongelmasta oikeastaan on kysymys.

This report compares the trends and patterns of lethal violence in from 2007 to 2016, in five Nordic countries: Denmark, Finland, Iceland, Norway and Sweden. The report is a product of the “Nordic Homicide from Past to Present” research project, funded by the Scandinavian Research Council for criminology. The main findings include: * Based on homicide mortality rates, the Nordic countries form currently three groups: compared to the rates in Denmark and Sweden, the homicide mortality rate is about 30 per cent higher in Finland and 30 per cent lower in Norway and Iceland. However, by global standards, all the countries have extremely low rates of homicide mortality. * In Denmark, Iceland, Norway, and Sweden, the hotspots of lethal violence are the metropolitan areas of the largest cities; in Finland, the rural areas and small towns in the eastern and northern provinces. In this respect, the situation in Scandinavia and Iceland resembles that in Western Europe, in Finland again, it resembles that in some of the eastern European countries. * In all five countries, non-working working-age male substance abusers are hugely over-represented among homicide offenders and victims. * In the three Scandinavian countries, immigrants make up to 25 to 40 per cent of homicide offenders, while in Iceland and Finland their proportion is about 10 per cent. While this difference reflects the sizes of the immigrant populations, differential risks are also involved. In all Nordic countries, the homicide offending rates of immigrants are higher than those of native residents, but this difference is substantially larger in Scandinavia than in Iceland or Finland. * The role of alcohol and drinking situations in lethal violence is central in Finland, Iceland and Sweden, but only moderate in Denmark and insignificant in Norway. This is reflected in the temporal distribution of homicide incidents; and to the lower percentage of crimes in near relations and the higher percentage of male victims in Finland, Iceland and Sweden. * Concerning firearm homicides, Sweden is currently a clear outlier in the region with every fourth homicide being perpetrated by firearms. The firearm homicide rate in Sweden is the highest of all the Nordic countries. The situation has deteriorated fast in the last few years. Firearm homicides are concentrated in the metropolitan areas of Stockholm, Gothenburg and Malmö and to a large extent are linked to gang violence in a few residential districts. * Nordic homicide clearance rates are among the highest in the world; offenders are caught and sentenced almost without exception. The official control policies are effective and arguably contribute to very low homicide rates in the region when compared with the global situation.

* Vuonna 2018 poliisin tietoon tuli Tilastokeskuksen tietojen mukaan 95 (+28 %) uhrin kuolemaan johtanutta Suomessa tehtyä tahallista väkivaltarikosta. Vuotuinen rikollisuustaso 100 000 asukasta kohti oli 1,7. * Henkirikosseurannan, johon rikokset kirjataan vasta esitutkinnan päätyttyä, tämän hetkisen arvion (31.3.2019) mukaan henkirikosten määrä vuonna 2018 oli 91 (+36 %). Todennäköisesti lopullinen määrä tulee olemaan pienempi, mutta huomattavasti edellisvuotta suurempi. * Henkirikosten määrä kasvoi siten vuonna 2018 selvästi edellisvuoden tasosta, mutta oli edelleenkin alle 1990-luvun ja 2000-luvun alun keskitason. Henkirikollisuuden yli kaksikymmentä vuotta jatkunut yhtäjaksoinen väheneminen kuitenkin päättyi. * Henkirikosseurannan ennakkotietojen mukaan surmattujen naisten määrä oli vuonna 2018 13 % pienempi ja surmattujen miesten määrä 73 % suurempi kuin vuonna 2017. Rikollisuuden kasvu näyttäisi tapahtuneen pääasiassa syntyperäisten suomalaismiesten keskinäisessä alkoholisidonnaisessa väkivallassa. * Henkirikosten pääosa liittyy Suomessa keski-ikäisten työelämän ulkopuolella olevien miesten keskinäisiin alkoholinkäyttötilanteisiin. Vuosina 2010–2017 59 %:ssa aikuisten välisiä henkirikoksia kaikki osapuolet olivat rikoshetkellä humalassa, 78 %:ssa rikoksia ainakin yksi osapuolista oli humalassa. * Yleisin uhri on tuttavan tai ystävän surmaama mies (43 % uhreista). Seuraavaksi yleisimmät ovat parisuhdekumppanin surmaama nainen (17 %) ja uhrille ennalta tuntemattoman henkilön surmaama mies (11 %). * Vuosina 2010–2016 henkirikoksiin syyllistyneistä miehistä 60 % oli tuomittu tuomioistuimessa henki- tai pahoinpitelyrikoksesta rikosta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana ainakin kerran, 32 % oli ollut rikosta edeltäneiden viiden vuoden aikana suorittamassa ehdotonta vankeusrangaistusta. 37 % oli ollut elämänsä aikana vankilassa ainakin kerran ennen rikosta. * Henkirikollisuuden maakunnalliset tasoerot ovat viime vuosina supistuneet. Korkeimmat rikollisuustasot löytyivät vuosina 2010–2017 Lapista, Kymenlaaksosta ja Pohjois-Savosta, matalimmat puolestaan Ahvenanmaalta ja Keski-Pohjanmaalta. Kaikissa maakunnassa henkirikosten asukaslukuun suhteutettu vuotuinen keskitaso alitti jaksolla 3 surmattua 100 000 asukasta kohden. * Henkirikollisuuden taso on Suomessa tällä hetkellä Euroopan unionin yhdeksänneksi korkein ja keskimääräistä korkeampi myös kaikkien kehittyneiden teollisuusmaiden ryhmässä. Rikollisuustason korkeus selittyy suurelta osin keski-ikäisten työttömien miesalkoholistien korkealla rikollisuustasolla. Muiden sosioekonomisten ryhmien henkirikollisuus ei Suomessa tasoltaan juurikaan eroa muiden läntisen Euroopan maiden tilanteesta. * Henkirikoksista vuosina 2010–2016 epäillyistä 83 % vastaan nostettiin syyte ja 71 % tuomittiin rangaistukseen. Rangaistukseen tuomituista 94 % sai ehdottoman vankeusrangaistuksen. Ajanjaksolla taposta tuomittujen miesten keskirangaistus oli 10 vuotta 3 kuukautta ja naisten 9 vuotta 3 kuukautta.