Browsing Katsauksia (2015-) by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 47
  • Sarasoja, Laura; Rantala, Kati (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2015)
    Katsauksia 2/2015
  • Martti Lehti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2015)
    Katsauksia 1/2015
  • Lehti, Martti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2016)
    Katsauksia 10/2016
    Vuonna 2015 poliisin tietoon tuli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 115 (+1 %) uhrin kuolemaan johtanutta tahallista väkivaltarikosta. Vuotuinen rikollisuustaso 100 000 asukasta kohti oli 2,1. § Henkirikollisuuden seurantajärjestelmän (HSJ), johon rikokset kirjataan vasta esitutkinnan päätyttyä, tämän hetkisen arvion (19.1.2016) mukaan henkirikosten määrä vuonna 2015 oli 85 (–1 %). Vuotuinen rikollisuustaso 100 000 asukasta kohti oli 1,5. * Henkirikosten määrä vastasi vuonna 2015 edellisvuosia ollen edelleen erittäin matala viime vuosikymmenten keskitasoon verrattuna. Henkirikollisuus on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana selvästi vähentynyt, vaikkakin vuotuiset vaihtelut ovat olleet suuria. Lasku on tapahtunut miesten tekemissä henkirikoksissa. Henkirikollisuuden taso on jo kuusi peräkkäistä vuotta alittanut 1960-luvun puolivälissä vallinneen, joka oli tätä ennen maamme modernin tilastointihistorian matalin. * Henkirikosten pääosa liittyy Suomessa keski-ikäisten työelämän ulkopuolella olevien miesten keskinäisiin alkoholinkäyttötilanteisiin. Vuosina 2003–2014 67 %:ssa aikuisten välisiä henkirikoksia kaikki osapuolet olivat rikoshetkellä humalassa, 82 %:ssa rikoksia ainakin yksi osapuolista oli humalassa. * Yleisin uhri on tuttavan tai ystävän surmaama mies (45 % uhreista). Seuraavaksi yleisimmät ovat parisuhdekumppanin surmaama nainen (17 %) ja uhrille ennalta tuntemattoman henkilön surmaama mies (10 %). * Vuosina 2003–2013 henkirikoksiin syyllistyneistä miehistä 57 % oli tuomittu tuomioistuimessa henki- tai pahoinpitelyrikoksesta rikosta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana ainakin kerran, 28 % oli ollut rikosta edeltäneiden viiden vuoden aikana suorittamassa ehdotonta vankeusrangaistusta. 36 % oli ollut elämänsä aikana vankilassa ainakin kerran ennen rikosta. * Henkirikollisuuden alueelliset tasoerot ovat huomattavat. Korkeimmat rikollisuustasot löytyvät Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnista. * Henkirikollisuuden taso on Suomessa tällä hetkellä Euroopan unionin seitsemänneksi korkein ja keskimääräistä korkeampi myös kaikki Euroopan maat huomioiden. Rikollisuustason korkeus selittyy suurelta osin keski-ikäisten työttömien miesalkoholistien poikkeuksellisen korkealla rikollisuustasolla. Muiden sosioekonomisten ryhmien henkirikollisuus ei Suomessa tasoltaan juurikaan eroa muiden läntisen Euroopan maiden tilanteesta. * Henkirikoksista vuosina 2003–2013 epäillyistä 85 % vastaan nostettiin syyte ja 75 % tuomittiin rangaistukseen. Rangaistukseen tuomituista 94 % sai ehdottoman vankeusrangaistuksen. Katsauskaudella taposta tuomittujen miesten keskirangaistus oli 9 vuotta 6 kuukautta ja naisten 8 vuotta 8 kuukautta. * Vuosina 2003–2005 tehdyistä henkirikoksista tuomituista henkilöistä, jotka olivat jo suorittaneet rangaistuksensa, 24 % oli tuomittu rangaistuksen suorittamisen jälkeen tehdystä väkivaltarikoksesta vuoden 2014 loppuun mennessä. Viisi (2 %) oli syyllistynyt uuteen tahalliseen henkirikokseen.
  • Lehti, Martti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2017)
    Katsauksia 19/2017
    * Vuonna 2016 poliisin tietoon tuli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 98 (–6 %) uhrin kuolemaan johtanutta Suomessa tehtyä tahallista väkivaltarikosta. Vuotuinen rikollisuustaso 100 000 asukasta kohti oli 1,8. * Henkirikosseurannan, johon rikokset kirjataan vasta esitutkinnan päätyttyä, tämän hetkisen arvion (31.1.2017) mukaan henkirikosten määrä vuonna 2016 oli 82 (–2 %). Vuotuinen rikollisuustaso 100 000 asukasta kohti oli 1,5. * Henkirikosten määrän lasku jatkui siten myös vuonna 2016 ollen edellisvuosien tavoin erittäin matala 1990-luvun ja 2000-luvun alun keskitasoon verrattuna. Henkirikollisuus on vähentynyt nyt kaksikymmentä vuotta yhtäjaksoisesti ja rikollisuustaso on tällä hetkellä maamme modernin tilastointihistorian matalin. Muutos on tapahtunut yksinomaisesti miesten tekemissä henkirikoksissa. * Henkirikosten pääosa liittyy Suomessa keski-ikäisten työelämän ulkopuolella olevien miesten keskinäisiin alkoholinkäyttötilanteisiin. Vuosina 2010–2015 62 %:ssa aikuisten välisiä henkirikoksia kaikki osapuolet olivat rikoshetkellä humalassa, 80 %:ssa rikoksia ainakin yksi osapuolista oli humalassa. * Yleisin uhri on tuttavan tai ystävän surmaama mies (46 % uhreista). Seuraavaksi yleisimmät ovat parisuhdekumppanin surmaama nainen (16 %) ja uhrille ennalta tuntemattoman henkilön surmaama mies (10 %). * Vuosina 2003–2013 henkirikoksiin syyllistyneistä miehistä 57 % oli tuomittu tuomioistuimessa henki- tai pahoinpitelyrikoksesta rikosta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana ainakin kerran, 28 % oli ollut rikosta edeltäneiden viiden vuoden aikana suorittamassa ehdotonta vankeusrangaistusta. 36 % oli ollut elämänsä aikana vankilassa ainakin kerran ennen rikosta. * Henkirikollisuuden maakunnalliset tasoerot ovat huomattavat, mutta viime vuosina supistuneet. Korkeimmat rikollisuustasot löytyivät vuosina 2010–2016 Lapista, Keski-Suomesta ja Kymenlaaksosta, matalimmat puolestaan Ahvenanmaalta ja Keski-Pohjanmaalta. * Henkirikollisuuden taso on Suomessa tällä hetkellä Euroopan unionin kahdeksanneksi korkein ja keskimääräistä korkeampi myös kaikki Euroopan maat huomioiden. Rikollisuustason korkeus selittyy suurelta osin keskiikäisten työttömien miesalkoholistien poikkeuksellisen korkealla rikollisuustasolla. Muiden sosioekonomisten ryhmien henkirikollisuus ei Suomessa tasoltaan juurikaan eroa muiden läntisen Euroopan maiden tilanteesta. * Henkirikoksista vuosina 2003–2013 epäillyistä 85 % vastaan nostettiin syyte ja 75 % tuomittiin rangaistukseen. Rangaistukseen tuomituista 94 % sai ehdottoman vankeusrangaistuksen. Ajanjaksolla taposta tuomittujen miesten keskirangaistus oli 9 vuotta 6 kuukautta ja naisten 8 vuotta 8 kuukautta.
  • Lehti, Martti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2018)
    Katsauksia 28/2018
    * Vuonna 2017 poliisin tietoon tuli Polstatin ennakkotietojen mukaan 84 (–12 %) uhrin kuolemaan johtanutta Suomessa tehtyä tahallista väkivaltarikosta. Vuotuinen rikollisuustaso 100 000 asukasta kohti oli 1,5. * Henkirikosseurannan, johon rikokset kirjataan vasta esitutkinnan päätyttyä, tämän hetkisen arvion (28.2.2018) mukaan henkirikosten määrä vuonna 2017 oli 78 (+4 %). Vuotuinen rikollisuustaso 100 000 asukasta kohti oli 1,4. * Henkirikosten määrä vastasi siten vuonna 2017 edellisvuoden tasoa ollen edelleenkin erittäin matala 1990-luvun ja 2000-luvun alun keskitasoon verrattuna. Henkirikollisuus on vähentynyt kaksikymmentä vuotta yhtäjaksoisesti ja rikollisuustaso on tällä hetkellä maamme modernin tilastointihistorian matalin. Muutos on tapahtunut yksinomaisesti miesten tekemissä henkirikoksissa. * Henkirikosten pääosa liittyy Suomessa keski-ikäisten työelämän ulkopuolella olevien miesten keskinäisiin alkoholinkäyttötilanteisiin. Vuosina 2010–2016 60 %:ssa aikuisten välisiä henkirikoksia kaikki osapuolet olivat rikoshetkellä humalassa, 79 %:ssa rikoksia ainakin yksi osapuolista oli humalassa. * Yleisin uhri on tuttavan tai ystävän surmaama mies (44 % uhreista). Seuraavaksi yleisimmät ovat parisuhdekumppanin surmaama nainen (16 %) ja uhrille ennalta tuntemattoman henkilön surmaama mies (11 %). * Vuosina 2010–2016 henkirikoksiin syyllistyneistä miehistä 60 % oli tuomittu tuomioistuimessa henki- tai pahoinpitelyrikoksesta rikosta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana ainakin kerran, 32 % oli ollut rikosta edeltäneiden viiden vuoden aikana suorittamassa ehdotonta vankeusrangaistusta. 37 % oli ollut elämänsä aikana vankilassa ainakin kerran ennen rikosta. * Henkirikollisuuden maakunnalliset tasoerot ovat huomattavat, mutta viime vuosina supistuneet. Korkeimmat rikollisuustasot löytyivät vuosina 2010–2016 Lapista, Keski-Suomesta ja Kymenlaaksosta, matalimmat puolestaan Ahvenanmaalta ja Keski-Pohjanmaalta. * Henkirikollisuuden taso on Suomessa tällä hetkellä Euroopan unionin kymmenenneksi korkein ja keskimääräistä korkeampi myös kaikkien kehittyneiden teollisuusmaiden ryhmässä. Rikollisuustason korkeus selittyy suurelta osin keski-ikäisten työttömien miesalkoholistien korkealla rikollisuustasolla. Muiden sosioekonomisten ryhmien henkirikollisuus ei Suomessa tasoltaan juurikaan eroa muiden läntisen Euroopan maiden tilanteesta. * Henkirikoksista vuosina 2010–2016 epäillyistä 83 % vastaan nostettiin syyte ja 71 % tuomittiin rangaistukseen. Rangaistukseen tuomituista 94 % sai ehdottoman vankeusrangaistuksen. Ajanjaksolla taposta tuomittujen miesten keskirangaistus oli 10 vuotta 3 kuukautta ja naisten 9 vuotta 3 kuukautta.
  • Lehti, Martti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2019)
    Katsauksia 34/2019
    * Vuonna 2018 poliisin tietoon tuli Tilastokeskuksen tietojen mukaan 95 (+28 %) uhrin kuolemaan johtanutta Suomessa tehtyä tahallista väkivaltarikosta. Vuotuinen rikollisuustaso 100 000 asukasta kohti oli 1,7. * Henkirikosseurannan, johon rikokset kirjataan vasta esitutkinnan päätyttyä, tämän hetkisen arvion (31.3.2019) mukaan henkirikosten määrä vuonna 2018 oli 91 (+36 %). Todennäköisesti lopullinen määrä tulee olemaan pienempi, mutta huomattavasti edellisvuotta suurempi. * Henkirikosten määrä kasvoi siten vuonna 2018 selvästi edellisvuoden tasosta, mutta oli edelleenkin alle 1990-luvun ja 2000-luvun alun keskitason. Henkirikollisuuden yli kaksikymmentä vuotta jatkunut yhtäjaksoinen väheneminen kuitenkin päättyi. * Henkirikosseurannan ennakkotietojen mukaan surmattujen naisten määrä oli vuonna 2018 13 % pienempi ja surmattujen miesten määrä 73 % suurempi kuin vuonna 2017. Rikollisuuden kasvu näyttäisi tapahtuneen pääasiassa syntyperäisten suomalaismiesten keskinäisessä alkoholisidonnaisessa väkivallassa. * Henkirikosten pääosa liittyy Suomessa keski-ikäisten työelämän ulkopuolella olevien miesten keskinäisiin alkoholinkäyttötilanteisiin. Vuosina 2010–2017 59 %:ssa aikuisten välisiä henkirikoksia kaikki osapuolet olivat rikoshetkellä humalassa, 78 %:ssa rikoksia ainakin yksi osapuolista oli humalassa. * Yleisin uhri on tuttavan tai ystävän surmaama mies (43 % uhreista). Seuraavaksi yleisimmät ovat parisuhdekumppanin surmaama nainen (17 %) ja uhrille ennalta tuntemattoman henkilön surmaama mies (11 %). * Vuosina 2010–2016 henkirikoksiin syyllistyneistä miehistä 60 % oli tuomittu tuomioistuimessa henki- tai pahoinpitelyrikoksesta rikosta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana ainakin kerran, 32 % oli ollut rikosta edeltäneiden viiden vuoden aikana suorittamassa ehdotonta vankeusrangaistusta. 37 % oli ollut elämänsä aikana vankilassa ainakin kerran ennen rikosta. * Henkirikollisuuden maakunnalliset tasoerot ovat viime vuosina supistuneet. Korkeimmat rikollisuustasot löytyivät vuosina 2010–2017 Lapista, Kymenlaaksosta ja Pohjois-Savosta, matalimmat puolestaan Ahvenanmaalta ja Keski-Pohjanmaalta. Kaikissa maakunnassa henkirikosten asukaslukuun suhteutettu vuotuinen keskitaso alitti jaksolla 3 surmattua 100 000 asukasta kohden. * Henkirikollisuuden taso on Suomessa tällä hetkellä Euroopan unionin yhdeksänneksi korkein ja keskimääräistä korkeampi myös kaikkien kehittyneiden teollisuusmaiden ryhmässä. Rikollisuustason korkeus selittyy suurelta osin keski-ikäisten työttömien miesalkoholistien korkealla rikollisuustasolla. Muiden sosioekonomisten ryhmien henkirikollisuus ei Suomessa tasoltaan juurikaan eroa muiden läntisen Euroopan maiden tilanteesta. * Henkirikoksista vuosina 2010–2016 epäillyistä 83 % vastaan nostettiin syyte ja 71 % tuomittiin rangaistukseen. Rangaistukseen tuomituista 94 % sai ehdottoman vankeusrangaistuksen. Ajanjaksolla taposta tuomittujen miesten keskirangaistus oli 10 vuotta 3 kuukautta ja naisten 9 vuotta 3 kuukautta.
  • Lehti, Martti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2020)
    Katsauksia 41/2020
    * Vuonna 2019 poliisin tietoon tuli Tilastokeskuksen poliisitilaston mukaan 83 (–13 %) uhrin kuolemaan johtanutta Suomessa tehtyä tahallista väkivaltarikosta. Vuotuinen rikollisuustaso 100 000 asukasta kohti oli 1,5. * Henkirikosseurannan, johon rikokset kirjataan vasta esitutkinnan päätyttyä, viimeisen arvion (15.1.2020) mukaan henkirikosten määrä vuonna 2019 oli 88 (+2 %). Lopullinen määrä tulee olemaan pienempi. * Henkirikosten määrä ei siten vuonna 2019 eronnut merkittävästi edellisvuodesta. Vuoden 2018 kasvutrendi ei enää jatkunut, mutta rikosmäärä ei myöskään palannut vuosien 2016–2017 tasolle. Toisaalta se jäi selvästi alle 1990-luvun ja 2000-luvun keskitason. * Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan henkirikosten määrä tammi-kesä-kuussa 2020 oli 56, mikä tekisi vuotuiseksi rikollisuustasoksi 2,0 surmattua 100 000 asukasta kohti. Määrällinen muutos edellisvuoden alkuvuoteen nähden oli +44 %. * Henkirikosten pääosa liittyy Suomessa keski-ikäisten työelämän ulkopuolella olevien miesten keskinäisiin alkoholinkäyttötilanteisiin. Vuosina 2010–2018 58 %:ssa aikuisten välisiä henkirikoksia kaikki osapuolet olivat rikoshetkellä humalassa, 77 %:ssa rikoksia ainakin yksi osapuolista oli humalassa. * Yleisin uhri on tuttavan tai ystävän surmaama mies (43 % uhreista). Seuraavaksi yleisimmät ovat parisuhdekumppanin surmaama nainen (17 %) ja uhrille ennalta tuntemattoman henkilön surmaama mies (10 %). * Vuosina 2010–2018 henkirikoksiin syyllistyneistä miehistä 59 % oli tuomittu tuomioistuimessa henki- tai pahoinpitelyrikoksesta rikosta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana ainakin kerran, 31 % oli ollut rikosta edeltäneiden viiden vuoden aikana suorittamassa ehdotonta vankeusrangaistusta. 36 % oli ollut elämänsä aikana vankilassa ainakin kerran ennen rikosta. * Henkirikollisuuden maakunnalliset tasoerot ovat viime vuosina supistuneet. Korkeimmat rikollisuustasot löytyivät vuosina 2010–2018 Lapista, Kymenlaaksosta ja Pohjois-Savosta, matalimmat puolestaan Ahvenanmaalta ja Keski-Pohjanmaalta. Ainoastaan Lapissa henkirikosten asukaslukuun suhteutettu vuotuinen keskitaso ylitti ajanjaksolla 3 surmattua 100 000 asukasta kohden. * Henkirikollisuuden taso on Suomessa tällä hetkellä Euroopan unionin kuudenneksi korkein ja keskimääräistä korkeampi myös kaikkien kehittyneiden teollisuusmaiden ryhmässä. Rikollisuustason korkeus selittyy suurelta osin keski-ikäisten työttömien miesalkoholistien korkealla rikollisuustasolla. Muiden sosioekonomisten ryhmien henkirikollisuus ei Suomessa tasoltaan juurikaan eroa muiden läntisen Euroopan maiden tilanteesta. * Henkirikoksista vuosina 2010–2018 epäillyistä 84 % vastaan nostettiin syyte ja 70 % tuomittiin rangaistukseen. Rangaistukseen tuomituista 94 % sai ehdottoman vankeusrangaistuksen. Ajanjaksolla taposta tuomittujen miesten keskirangaistus oli 9 vuotta 10 kuukautta ja naisten 8 vuotta 10 kuukautta 12 päivää.
  • Kivivuori, Janne; Rautelin, Mona; Bergsdóttir, Guðbjörg Sigrún; Granath, Sven; Jónasson, Jónas Orri; Karonen, Petri; Koskivirta, Anu; Lehti, Martti; Lindström, Dag; Netterstrøm, Jeppe Büchert; Okholm, Mikkel Møller (University of Helsinki, Institute of Criminology and Legal Policy, 2020)
    Research Briefs 40/2020
  • Liimatainen, Anu; Rantala, Kati; Paasonen, Jyri; Mäkipää, Leena (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2015)
    Katsauksia 6/2015
  • Malin, Tiina (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2020)
    Katsauksia 44/2020
    Raportissa esitellään lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten piirteitä ja rangaistuskäytäntöä vuosilta 2017–2018. Tutkimuksen aineistona ovat kaikki kyseisinä vuosina käräjä- ja hovioikeuksissa annetut lainvoimaiset tuomiot, joiden päärikoksena oli lapseen kohdistunut seksuaalirikos. Rangaistuskäytäntöä verrataan vuonna 2011 tehtyjä lainmuutoksia edeltävään käytäntöön. Keskeisin 2011 tehty muutos oli sukupuoliyhteyden siirtäminen perusmuotoisen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön määritelmästä törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöön. * Lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa tekijänä oli lähes aina mies (99 % tapauksista) ja uhrina tyttö (92 % tapauksista). Lähes puolet teoista tapahtuivat yksittäisellä tekokerralla, yli vuoden kestäneiden tekojen osuus oli 15 prosenttia. * Tekijöistä lähes puolet (47 %) olivat iältään 15–24-vuotiaita ja suurin osa uhreista (63 %) olivat 13–15-vuotiaita. * Verkossa tapahtuneet rikokset muodostivat kuudesosan koko aineistosta ja reilun neljänneksen perusmuotoisista lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä. Tekijä oli tutustunut uhriin netissä viidesosassa teoista. * Vuoden 2011 lainmuutoksen jälkeen törkeinä tuomittujen tekojen määrä moninkertaistui ja vastaavasti perusmuotoisten tekojen määrä väheni. * Teonpiirteissä tapahtuneista muutoksista keskeisimmät olivat sukupuoliyhteyden sisältäneiden tekojen vähentyminen perusmuotoisissa teoissa ja lisääntyminen törkeissä teoissa. Törkeinä alettiin tuomita esimerkiksi seurustelukumppanin suorittamia, lyhytkestoisia sekä aiempaa vanhempiin uhreihin kohdistuneita hyväksikäyttöjä, joita aiemmassa oikeuskäytännössä tuomittiin lähinnä perusmuotoisina. * Lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tuomittujen ikäjakauma muuttui suuresti vuoden 2012 jälkeen, jolloin alle 30-vuotiaiden tuomittujen osuus nousi 20–30 prosentista 50–60 prosenttiin vuosittain tuomituista tekijöistä. Alle 21-vuotiaiden tekijöiden osuus kasvoi vuosien 2005 ja 2018 välillä 13 prosentista 31 prosenttiin. * Muutokset tunnusmerkistöissä heijastuivat myös rangaistuskäytäntöön. Kun törkeinä tuomittujen tekojen määrä kasvoi ja niiden piirteet monipuolistuivat, myös rangaistuskäytäntö monipuolistui. Ehdottomana tuomittujen vankeusrangaistusten osuus törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuksista putosi 80 prosentista 40 prosenttiin. Kolmasosa törkeinä tuomittujen rikosten tekijöistä tuomittiin ehdollisen vankeuden ja yhdyskuntapalvelun yhdistelmärangaistukseen. * Perusmuotoisista ja törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä tuomitut ehdolliset vankeusrangaistukset pitenivät vuoden 2011 jälkeen keskimäärin kolme kuukautta ja ehdottomat kuusi kuukautta.
  • Lehti, Martti; Kivivuori, Janne; Bergsdóttir, Guðbjörg S.; Engvold, Heidi; Granath, Sven; Jónasson, Jónas O.; Liem, Marieke; Okholm, Mikkel M.; Rautelin, Mona; Suonpää, Karoliina; Syversen, Vibeke S. (University of Helsinki, Institute of Criminology and Legal Policy, 2019)
    Research Briefs 37/2019
    This report compares the trends and patterns of lethal violence in from 2007 to 2016, in five Nordic countries: Denmark, Finland, Iceland, Norway and Sweden. The report is a product of the “Nordic Homicide from Past to Present” research project, funded by the Scandinavian Research Council for criminology. The main findings include: * Based on homicide mortality rates, the Nordic countries form currently three groups: compared to the rates in Denmark and Sweden, the homicide mortality rate is about 30 per cent higher in Finland and 30 per cent lower in Norway and Iceland. However, by global standards, all the countries have extremely low rates of homicide mortality. * In Denmark, Iceland, Norway, and Sweden, the hotspots of lethal violence are the metropolitan areas of the largest cities; in Finland, the rural areas and small towns in the eastern and northern provinces. In this respect, the situation in Scandinavia and Iceland resembles that in Western Europe, in Finland again, it resembles that in some of the eastern European countries. * In all five countries, non-working working-age male substance abusers are hugely over-represented among homicide offenders and victims. * In the three Scandinavian countries, immigrants make up to 25 to 40 per cent of homicide offenders, while in Iceland and Finland their proportion is about 10 per cent. While this difference reflects the sizes of the immigrant populations, differential risks are also involved. In all Nordic countries, the homicide offending rates of immigrants are higher than those of native residents, but this difference is substantially larger in Scandinavia than in Iceland or Finland. * The role of alcohol and drinking situations in lethal violence is central in Finland, Iceland and Sweden, but only moderate in Denmark and insignificant in Norway. This is reflected in the temporal distribution of homicide incidents; and to the lower percentage of crimes in near relations and the higher percentage of male victims in Finland, Iceland and Sweden. * Concerning firearm homicides, Sweden is currently a clear outlier in the region with every fourth homicide being perpetrated by firearms. The firearm homicide rate in Sweden is the highest of all the Nordic countries. The situation has deteriorated fast in the last few years. Firearm homicides are concentrated in the metropolitan areas of Stockholm, Gothenburg and Malmö and to a large extent are linked to gang violence in a few residential districts. * Nordic homicide clearance rates are among the highest in the world; offenders are caught and sentenced almost without exception. The official control policies are effective and arguably contribute to very low homicide rates in the region when compared with the global situation.
  • Majamaa, Karoliina; Rantala, Kati (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2016)
    Katsauksia 16/2016
    # Velkaongelmat osana monen nuoren aikuisen arkea Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa tarkasteltiin nuorten aikuisten velkaantumista, velkaongelmia ja keinoja talouden tasapainottamiseksi internetkyselyn avulla. Velkaongelmaa tarkasteltiin sekä koettuina maksuvaikeuksina (subjektiivinen velkaongelma) että tilanteina, joissa vastaajalla oli ilmoituksensa mukaan maksuhäiriömerkintä ja/tai laskuja tai velkoja perinnässä tai ulosotossa (objektiivinen velkaongelma). Kyselyaineisto koostui 1 019 vastauksesta. Keräystavasta ja vastausaktiivisuudesta johtuen aineisto on näyte, ei edustava otos Suomessa asuvista 18–35-vuotiaista. Aineistoa analysoitiin määrällisesti. # Alle 20-vuotiailla huomattavan paljon maksuvaikeuksia Velallisten, kuten myös velkaongelmaisten osuudet kasvoivat selkeästi vanhempiin ikäryhmiin siirryttäessä. Toisaalta rajattaessa tarkastelu vain niihin, joilla oli velkaa, koettuja maksuvaikeuksia oli selkeäsi enemmän alle 20-vuotiailla kuin sitä vanhemmilla. # Elämäntilanteet vaikuttavat velkaongelmiin hyvässä ja huonossa Velkaongelmia oli harvimmin vielä kotona asuvilla ja yleisimmin oman lapsen saaneilla. Vain peruskoulun suorittaneilla niitä oli huomattavasti useammin kuin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla. Opiskelijoilla oli muita harvemmin velkaongelmia. Etenkin työttömäksi jääminen, parisuhteen loppuminen ja oma vakava sairastuminen ennustivat velkaongelmia. Kyselyä edeltäneen vuoden aikana vähintään neljä merkittävää elämänmuutosta kokeneilla oli muita useammin velkaongelmia. Velkaongelmat yleistyivät eri lainatyyppien lukumäärän kasvaessa. # Taloudellisten vaikeuksien lisäksi univaikeuksia, ahdistusta ja häpeää Maksuvaikeudet näkyivät taloudellisten vaikeuksien lisäksi mielialaan liittyvinä oireina, kuten univaikeuksina, ahdistuksena ja ärtymyksenä. Myös häpeän tunne oli yleinen sekä saamattomuus hoitaa arkisia asioita. Naiset kokivat näitä lieveilmiöitä miehiä hieman yleisemmin ja vanhemmat ikäryhmät nuorempia yleisemmin. # Läheisten monipuolinen tuki on tärkeää Naiset keskustelivat läheisten kanssa maksuvaikeuksistaan miehiä herkemmin ja van-hemmat ikäryhmät nuoria yleisemmin. Kuitenkin reilu kolmasosa vastaajista (joilla oli maksuvaikeuksia) ei ollut keskustellut viimeaikaisista ongelmista yhdenkään läheisen kanssa. Maksuvaikeuksia kokevista neljäsosa oli hakenut tietoa ja/tai vertaistukea internetistä. Neljäsosa maksuvaikeuksia kokevista oli hyödyntänyt myös jonkin institutionaalisen tahon esim. viranomaistahon, järjestön, pankin tai seurakunnan maksuvaikeuksiin tarjoamaa apua. Läheiset ja etenkin omat vanhemmat nousivat keskeisiksi taloudellisen avun lähteiksi. Lähes kaksi kolmasosaa vastanneista oli saanut jonkinlaista taloudellista apua läheiseltään kyselyä edeltäneen vuoden aikana. Naiset olivat saaneet taloudellista apua miehiä ja nuoret vanhempia ikäryhmiä yleisemmin. # Naiset miehiä aktiivisempia talouden tasapainottamisessa Vastaajat pyrkivät aktiivisesti tasapainottamaan talouttaan. Käytettyjen tavaroiden osto ja myynti olivat yleisiä keinoja etenkin naisilla. Alle 25-vuotiaat vastaajat söivät usein myös vanhempiensa tai ystäviensä luona, lisäsivät työtunteja tai etsivät lisätyötä helpottaakseen taloudellista tilannettaan. Kaksi kolmasosaa vastaajista oli vähentänyt kulutustaan taloudellisista syistä. Naiset olivat vähentäneet kulutustaan miehiä yleisemmin usealla eri osa-alueella ja vanhemmat nuorempia ikäryhmiä yleisemmin. Etenkin ne vastaajat, joilla oli vakava (objektiivinen) velkaongelma, olivat vähentäneet kulutustaan usealla eri osa-alueella.
  • Näsi, Matti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2016)
    Katsauksia 18/2016
    Tässä katsauksessa esitellään tiiviisti Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin kahdeksannen, keväällä 2016 kerätyn nuorisorikollisuuskyselyn (NRK) päätuloksia. Kaiken kaikkiaan tuorein mittaus viittaa nuorten rikoskäyttäytymisen vähenemiseen tutkitussa ikäryhmässä (15–16-vuotiaat). * Yleisimpiä vuoden 2016 kyselyssä mitatuista yhdeksäsluokkalaisten tekemistä kielletyistä tai rikollisista teoista kuluneen vuoden aikana olivat alkoholin humalajuominen (35 %), luvattomat poissaolot koulusta (26 %), luvaton verkkolataaminen (25 %) ja koulusta varastaminen (11 %). Harvinaisimpiä tekoja olivat pahoinpitely (4 %), murtautuminen (4 %), uhkaamalla varastaminen (2 %) ja muiden kuin mietojen huumeiden käyttö (2 %) ja moottoriajoneuvon varastaminen (1 %). * Kun tarkastellaan rikoskäyttäytymisen muutoksia vuodesta 1995 lähtien, voidaan havaita, että nuorten rikoskäyttäytyminen harvinaistui jaksolla 1995– 2004, jonka jälkeen rikoskäyttäytyminen pysyi suhteellisen vakaana tai yleistyi hieman joidenkin tekojen kohdalla vuoteen 2012 saakka. Vuoden 2016 mittauksessa voidaan kuitenkin havaita, että nuorten rikoskäyttäytyminen on kääntynyt uudestaan laskuun. * Varastaminen ja vahingonteot vähenivät tarkastelujakson alussa, pysyivät tasaisena 2000-luvun alussa, kohosivat vuoden 2012 mittauksissa (eritoten vahingontekojen osalta ”piikki”), mutta vuoden 2016 kyselyssä laskivat jälleen selvästi. * Väkivallan yleisyys on pysynyt muihin tekomuotoihin verrattuna vakaana vuoteen 2012 asti. Vuoden 2016 mittauksessa väkivaltaan osallistuneiden nuorten osuus kuitenkin laski. Väkivallan laskusuunta erottaakin tuoreimman rikoskäyttäytymisen trendin 1990-luvun lopun kehityksestä, jolloin muutokset koskivat vain omaisuusrikoksia. * Yleisimpiä uhrikokemuksia nuorille olivat heidän omaisuuteensa kohdistuneet vahingonteot (15 % kokenut kuluneen vuoden aikana), sähköinen kiusaaminen (15 %), varkaudet (15 %), väkivallalla uhkailu (13 %) sekä fyysinen väkivalta (10 %). Harvinaisimpia kyselyssä mitatuista teoista olivat uhkaamalla varastaminen (4 %) ja rasistinen uhkailu ja väkivalta (4 %). * Kun tarkastellaan uhrikokemusten kehitystä jaksolla 1998–2012, päähavaintona on, että tasomuutokset uhrikokemusten yleisyydessä eivät ole suuria. vuoden 2016 mittauksessa on kuitenkin havaittavissa laskua uhrikokemusten osalta, koskien varastamista, uhkaamalla varastamista, kiusaamista ja väkivaltaa. * Nuoriin kohdistuva fyysinen väkivalta on useimmin toisten nuorten tekemää. Ylipäätään tuttujen henkilöiden tekemä väkivalta on selvästi yleisempää kuin tuntemattomien taholta tullut väkivalta. Tyypillisimmin nuoriin kohdistui väkivaltaa, jossa tekijänä oli sisarus, kaveri tai muu tuttu nuori. Aikuisten taholta tulleessa väkivallassa tekijänä oli useimmin isä tai äiti. * Seksuaalisen häirinnän osalta 8 prosenttia nuorista oli kokenut toisen nuoren tekemää häirintää, kun taas 6 prosenttia oli kokenut aikuisen tekemää häirintää. Uhrikokemukset olivat yleisempiä tytöillä kuin pojilla. Seksuaalinen häirintä oli useimmiten sekä fyysistä, että verbaalista.
  • Kaakinen, Markus; Näsi, Matti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2021)
    Katsauksia 47/2021
    Tässä raportissa esitellään uusimman, vuonna 2020 tehdyn nuorisorikollisuuskyselyn tuloksia ja tarkastellaan nuorten rikoskäyttäytymisen muutoksia vuodesta 1995 lähtien. Raportissa käsitellään myös nuorten joutumista rikosten uhriksi, uhrikokemusten muutoksia vuodesta 1998 lähtien sekä nuorten rikollisuutta koskevia asenteita. * Vuoden 2020 nuorisorikollisuuskyselyyn vastasi 5 674 nuorta 74 koulusta. Tutkimus suunnattiin yhdeksännen luokkatason oppilaille. * Nuorten rikoskäyttäytymisen ja uhrikokemusten väheneminen näyttää pääosin päättyneen. Valtaosa tutkituista teoista ja uhrikokemuksista oli pysynyt samalla tasolla kuin vuonna 2016, vaikka myös joitain muutoksia oli nähtävissä. * Nuorten luvattomat koulupoissaolot, vahingonteot ja koulukiusaaminen ovat edelleen hieman vähentyneet vuodesta 2016. Muiden huumeiden kuin hasiksen tai marihuanan käyttö lisääntyi hienoisesti. * Nuorten väkivalta pysyi vakaalla tasolla vuoteen 2016 verrattuna. Nuorista 4 % oli viimeisen 12 kuukauden aikana pahoinpidellyt toisen henkilön. Pahoinpitelyn kohteena oli vuoden aikana 10 % nuorista. * Tehdystä väkivallasta aiempaa suurempi osa aiheutti vahinkoa ja lääkärin tai sairaalahoitoa vaatineita vammoja. Vuonna 2020 nuorten tekemistä pahoinpitelyistä 15 % oli ollut sellaisia, joiden seurauksena uhri tarvitsi lääkäri- tai sairaalahoitoa. Vastaava osuus oli 9 % vuonna 2016. * Nuorten väkivallasta ja vahingonteoista tulee poliisin tietoon suurempi osa nyt kuin neljä vuotta sitten. Myymälävarkauksien osalta poliisin tietoon tulon lasku on päättynyt. Silti edelleen pieni osa rikoksista tulee poliisin tietoon ja sitä kautta tilastoihin (väkivallasta 14 %, vahingonteoista 10 % ja myymälävarkauksista 19 %). * Yhä useampi nuori on ollut viharikosten kohteena viimeisen 12 kuukauden aikana (6 %). * Vuonna 2020 noin joka kuudes (15–17 %) nuorten väkivallanteko liittyi tekijän vihaan uhrin edustamaa ryhmää kohtaan. Viharikosten osuus oli osapuilleen yhtä suuri vahingonteoissa (14 %). Sähköisen kiusaamisen tapauksista joka neljäs (25 %) liittyi vihamotiiviin. * Nuorten kokemat varkaudet ja aikuisten taholta kokema seksuaalinen häirintä ja -väkivalta ovat jatkaneet laskuaan. * Nuorten nuorisorikollisuutta koskevat asenteet olivat muuttuneet osin hyväksyvämmiksi viime vuosina.
  • Näsi, Matti; Virtanen, Miialiila; Tanskanen, Maiju (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2017)
    Katsauksia 20/2017
    * Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti toteutti 2016 ensimmäisen Oppilaitosten turvallisuustutkimuksen (OLT-2016). * Tutkimukseen vastasi 833 rehtoria (vastausprosentti 57,3 %). Kaikki tiedot viittaavat lukuvuoteen 2015–2016. * Koulujen ympäristön osalta roskaaminen, omaisuuden vahingoittaminen, sekä graffitit ja seiniin piirtely olivat yleisempiä epäjärjestyksen merkkejä. Lisäksi 12 prosenttia rehtoreista ilmoitti koulun ympäristöstä löytyneen huumeiden käyttöön liittyviä esineitä. * Vahingonteot olivat yleisin kouluun omaisuuteen kohdistunut teko (41 % kaikista oppilaitoksista). Muut tekotyypit olivat harvinaisempia, niitä oli alle 10 prosentissa oppilaitoksista. Vahingonteot olivat yleisintä oppilaitoksissa, joissa 7–9 luokkatason oppilaita. * Henkilökunnan osalta kunnianloukkaus oli yleisin teko (33 % kaikista oppilaitoksista), lisäksi väkivallan uhkaa oli koettu joka viidennessä (22 %) kaikista oppilaitoksista ja väkivaltaa joka neljännessä (24 %) kaikista oppilaitoksista. Yleisimpiä nämä teot olivat oppilaitoksissa, joissa 7–9 luokkatason oppilaita. *Oppilaisiin oli kohdistunut vamman aiheuttanutta väkivaltaa 43 prosentissa kaikista oppilaitoksista. * Ase oli tuotu kouluun joka neljännessä kaikista oppilaitoksista (26 %), miltei aina kyseessä oli teräase. * Oppilaisiin kohdistuneiden tarkastustoimenpiteiden osalta esineen tai aineen haltuunotto oli yleisin toimenpide. Se oli toteutettu joka neljännessä kaikista oppilaitoksista (26 %), ollen yleisin oppilaitoksissa, joissa oli 7–9 luokkatason oppilaita. * Oppilaitosten turvallisuustutkimuksen tavoitteena on muodostaa tilannekuvaa rikollisuuden kehityksestä, muodostaa aineistoperustaa kriminologiselle perustutkimukselle ja tuottaa tietoa, jota voidaan käyttää turvallisuutta tukevien toimien kehittämisessä.
  • Kuusisto Mäkelä, Frida Emilia (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2021)
    Katsauksia 46/2021
  • Virtanen, Miialiila; Kivivuori, Janne (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2018)
    Katsauksia 26/2018
  • Kääriäinen, Juha (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2019)
    Katsauksia 39/2019
    Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu rangaistuskäytännön vaihtelua kuluvalla vuosikymmenellä kahdeksassa vakavassa rikostyypissä: * Törkeät rattijuopumukset * Törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset * Varkaudet + törkeät varkaudet ml. yritykset * Pahoinpitelyt + törkeät pahoinpitelyt ml. yritykset * Törkeät kirjanpitorikokset * Huumausainerikokset + törkeät huumausainerikokset * Raiskaukset + törkeät raiskaukset ml. yritykset * Ryöstöt + törkeät ryöstöt ml. yritykset Rangaistuksen ankaruutta mitattiin ehdottomien vankeustuomioiden osuudella (%) annetuista tuomioista. Tutkimuksen päätuloksena voi pitää, että rangaistusten alueellinen vaihtelu tutkittujen rikosten osalta on huomattavaa. Esimerkiksi ryöstörikoksissa, raiskausrikoksissa ja törkeissä kirjanpitorikoksissa ehdottoman vankeusrangaistuksen todennäköisyyden vaihteluväli on yli 30 prosenttiyksikköä. Esitetyt havainnot ovat kuitenkin vasta alustavia ja vaativat jatkotutkimuksia. Ensinnäkin, rangaistusten alueellinen vaihtelu voi olla, ainakin osittain, seurausta rikollisuuden piirteiden alueellisesta vaihtelusta. On mahdollista, että rikosten vakavuus vaihtelee alueittain ja selittää rangaistustasojen alueellista vaihtelua. Toiseksi on mahdollista, että keskeinen rangaistusten tasoon vaikuttava tekijä, rangaistukseen tuomitun aiempi rikollisuus, vaihtelee alueittain ja saattaa siten selittää rangaistustasojen vaihtelua. Nämä ja muut mahdolliset legaaliset seikat on jatkotutkimuksissa otettava huomioon ennen kuin voimme olla varmoja siitä, että rangaistustasojen alueellinen vaihtelu on todellinen ilmiö tai kuinka merkittävästä ongelmasta oikeastaan on kysymys.
  • Lehti, Martti (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2017)
    Katsauksia 24/2017
  • Unknown author (Helsingin yliopisto, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2015)
    Katsauksia 4/2015