Being a young activist in the late Mubarak era : An ethnography of political engagement in Egypt

Show full item record

Title: Being a young activist in the late Mubarak era : An ethnography of political engagement in Egypt
Author: Onodera, Henri
Other contributor: Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, politiikan ja talouden tutkimuksen laitos
Helsingfors universitet, statsvetenskapliga fakulteten, institutionen för politik och ekonomi
University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Economic and Political Studies
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2015-06-05
Language: en
Belongs to series: URN:ISSN:2243-3643
Thesis level: Doctoral dissertation (monograph)
Abstract: This is an ethnographic study of the lived experiences of young activists during the last years of Mubarak s presidency in Egypt. Its general aim is to provide an understanding of what it was like to be involved in opposition politics during a period when the eventual end of Mubarak s rule in 2011 was little more than a collective aspiration. Drawing on different strands of qualitative social science, including anthropology, sociology and youth research, the study is based on 12 months of fieldwork in Cairo, conducted between 2007 and 2011. It makes use of political engagement as an open analytic that enables the examination of different activities that were oriented towards, but not exclusive to, public political processes and formal avenues to political participation. In this vein, the study explores the activities that the young activists regarded as meaningful in terms of challenging the status quo, and how being young in itself shaped their ways of participating in public political life. While it focuses on the experiences of young Cairenes who were predominantly male and aged in their 20s, it is acknowledged that important differences existed among them that conditioned their efforts to acquire new visibilities and political roles, including social differences such as class, gender and global connectedness. In order to explore the diversity of their political experiences, the study discusses four principal areas of analysis and related topics: namely, generational consciousness, tactical practice, friendship relations and ethical reflections. It is demonstrated that, firstly, the new forms of youth activism in the 2000s promoted a critical generational consciousness as a disenfranchised social location in the intergenerational order, while also providing reinvigorated meanings to youth as a subversive political category, and in some ways a privileged experiential realm, ready to conduct public political dissent on its own terms. The new youth movements, such as Youth for Change and April 6 Youth that emerged on the fringes of larger processes of contentious politics, assumed new roles in public political life and merged, at least temporarily, young Egyptians from different backgrounds and affiliations into collective actions: forging alliances, largely beyond the formal political institutions. Secondly, the young activists resorted to a number of tactical practices in order to reach out to wider publics via both offline and online avenues. Their operating preferences lay in organizing unlicensed street protests in the popular, lower-class residential areas and tapping into the subversive potential of the new information and communication technologies, including blogs and social media. Although these forms of public dissent expanded their otherwise narrow political opportunities, their adoption was not, however, equally available to everyone. Some either had the necessary social networks in place, including family support, or the available time and the economic means to do so, while those, who were less equipped for public dissent, could nonetheless acquire new combinations of practical skills, knowledge and social connections that enabled them to enact their sense of meaningful political action. At the same time, the efforts to build youth coalitions faced a number of challenges, one of which was internal factionalism, which, coupled with the growing use of social media, diversified the scope of youth activism in the run-up period to the 2011 uprisings. Thirdly, being a young activist in the late 2000s provided much more varied everyday experiences than merely the acts of public political dissent. It also involved absorbing pre-existing oppositional culture and adopting dissident lifestyles that were filled with shared moments of being and doing things with others on a daily basis. In the absence of representative political institutions, the experiences of having friends and being a friend to others offered intimate avenues to public political life that stretched beyond kin ties and formal organizations. Although oppositional youth activism was divided along lines of class, gender and political affiliation, the young could forge mutual grounds for friendship relations on the basis of their shared experiences and stories of contention, while frequenting downtown Cairo as the main hub of their everyday trajectories. Although friendship relations were at times volatile in the contested field of politics, safeguarding the bonds of trust, belonging and everyday solidarity represented highly relevant everyday activities. Fourthly, the young Cairenes were faced with a number of ethical reflections on the meaningfulness of their own dissent practices, not the least due to the personals risks that opposition politics involved in authoritarian settings. While the prospect of impoverishment did not generally motivate their political engagements, they shared a sense of injured patriotism that prevailed in the wider prodemocracy movement, and aspired to greater recognition as rightful citizens. At the same time, they operated on an ambivalent moral terrain that required positioning one s self and others in relation to normative claims to the common good; furthermore, they had to contend with popular suspicion about the impact of their public political dissent and about possible motives for their activism, such as the pursuit of social status and personal wellbeing. Despite the differences that existed among the activist youth in terms of class and gender, however, they could in part challenge these types of speculations by enacting the prevailing ideals of personhood in terms of bravery, righteousness and self-sacrifice. Meanwhile, although the young Cairenes were embedded in the moral worlds of prodemocracy mobilization, they were also compelled to balance their political engagements in terms of multiple life transitions, especially in terms of balancing their activism with the requirements of gaining a livelihood. While there were multiple ways of being or becoming an activist in the late Mubarak era, the young Cairenes political engagements were connected to their collective pursuit of playing a meaningful role in what happened in the present, while acknowledging that Egypt s future was intimately tied to their own life trajectories.Väitöstutkimus tarkastelee aktivistinuorten kokemuksia presidentti Hosni Mubarakin toimikauden loppupuolella Egyptissä. Se tutkii nuorten poliittista osallistumista sanan laajassa merkityksessä ja tarkastelee poliittisen vastarinnan muotoja ja arkipäivän tekoja, joita aktivistit pitivät tärkeinä vallitsevien olojen muuttamiseksi. Samalla on tutkittu, kuinka nuoruus määritti heidän kokemuksiaan politiikasta aikana, jolloin Mubarakin hallinnon päättyminen vuoden 2011 kansannousun myötä ei ollut vielä heidän näköpiirissään. Tutkimus perustuu yhteensä 12 kuukauden mittaiseen etnografiseen kenttätyöhön vuosien 2007 ja 2011 välillä. Se keskittyy kairolaisnuoriin, joista valtaosa oli 20-30-vuotiaita miehiä. Samalla huomioidaan, että 2000-luvun nuorisoaktivismi oli hyvin monialainen ilmiö ja että nuorten väliset sosiaaliset erot kuten luokka, sukupuoli ja kosmopoliittisuus määrittivät heidän pyrkimyksiään omaksua uusia rooleja Mubarakin hallinnon vastaisessa liikehdinnässä. Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten kokemusten monimuotoisuutta neljästä näkökulmasta: ensin käsitellään sukupolvitietoisuuden rakentumista ja rakentamista, ja seuraavaksi nuorten vastarinnan taktisia käytäntöjä sekä ystävyyssuhteiden ja eettisten pohdintojen merkitystä heidän arkielämässään. Tutkimus osoittaa, että 2000-luvun nuorisoaktivismi ja uudet nuorisoliikkeet kokosivat yhteen eri taustaisia nuoria, jotka toimivat virallisen puoluepolitiikan ulkopuolella ja edesauttoivat sukupolvitietoisuuden rakentumista ja nuoruuden uudelleenmäärittelyä oppositioliikkeiden piirissä. Tässä yhteydessä tarkastellaan erityisesti Nuoret Muutoksen Puolesta- ja Huhtikuun 6. Päivän Nuoret-liikkeitä, jotka kehittyivät laajemman demokratialiikkeen ja työläisten lakkoliikkeiden yhteydessä. Kairolaisnuoret turvautuivat kekseliäisiin poliittisen vaikuttamisen käytäntöihin, ja suosivat katuprotestien järjestämistä pääkaupungin köyhemmillä asuinalueilla ja tieto- ja viestintäteknologioiden valjastamista poliittisen toimintansa välineiksi. Aktivismin uudet muodot täydensivät nuorten poliittisen osallistumisen rajallisia mahdollisuuksia, mutta ne eivät olleet yhtälailla kaikkien ulottuvilla. Osa nuorista omaksui niitä taloudellisen asemansa, perheensä tuen sekä sosiaalisten verkostojensa turvin. Toiset toteuttivat merkityksellisinä pitämiään poliittisia tekoja omaksumalla käytännön tietoja ja taitoja sekä solmimalla suhteita poliittisen opposition piirissä. Nuorisoliikkeiden sisäinen jakautuminen sekä sosiaalisen median käytön kasvu myös monipuolistivat nuorisoaktivismin alaa vuoden 2011 kansannousua edeltävinä vuosina. Samalla julkisen vastarinnan eri muodot, kuten mielenosoitukset, edustivat suhteellisen yksittäisiä tapahtumia aktivistinuorten arkielämässä. He viettivät suuren osan ajastaan Kairon keskustassa ja solmivat ystävyyssuhteita, jotka perustuivat yhteisiin vastarintakokemuksiin ja -kertomuksiin sekä heidän vaihtoehtoiseen elämäntapaansa. Ystävyyssuhteet olivat nuorille hyvin merkittäviä epävirallisia verkostoja sukulaisuussuhteiden ja muodollisten organisaatioiden ohessa. Ne olivat kuitenkin epävakaita jakautuneessa poliittisessa ympäristössä, jossa keskinäistä luottamusta, yhteenkuuluvuutta ja arjen solidaarisuutta ylläpitävien suhteiden ylläpidon merkitys korostui entisestään. Kairolaisnuoret myös kohtasivat lukuisia eettisiä kysymyksiä osallistuessaan riskialttiiseen oppositiotoimintaan. Toisaalta heitä yhdisti demokratialiikkeen piirissä jaettu patriotismi, joka perustui näkemykseen, että Mubarakin hallinto ajoi yhteisen hyvän nimissä omia etujaan, eikä turvannut heille kuuluvia oikeuksia. Toisaalta he kohtasivat julkisessa elämässä samankaltaisia epäluuloja heidän henkilökohtaisista motiiveistaan, mutta pystyivät torjumaan niitä toimimalla rohkeuden, oikeudenmukaisuuden ja uhrautumisen ihanteiden mukaisesti. Mubarakin hallinnon vastainen toiminta sijoittui heidän elämänsä eri osa-alueille kuitenkin ristiriitaisilla tavoilla, etenkin suhteessa työelämään siirtymiseen tulevaisuudessa. Nuorten poliittista sitoutumista ja osallisuutta määritti yhteinen pyrkimys vaikuttaa yhteiskuntaan nykyhetkessä, ja ymmärrys siitä, että heidän elämänpolkunsa ja maan tulevaisuus olivat kiinteästi toisiinsa sidoksissa.
Subject: kehitysmaatutkimus
Rights: Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.

Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
beingayo.pdf 4.232Mb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record