Bosnia - etsimässä sovintoa? : Anteeksiannon politiikka, oikeus ja hallinnon politiikka sovinnon keinoina

Abstract

Bosniassa käytiin vuosina 1992–1995 sota, joka päättyi sen osapuolien Bosnian serbien, muslimien ja kroaattien väliseen rauhaan ja yhteisen Bosnia-Hertsegovinan valtion muodostamiseen. Aseellisten konfliktien uusiutumattomuus sodanjälkeisessä Bosnissa antaa viitteitä siitä, että sotaan osallistuneet osapuolet ovat onnistuneet käsittelemään sodan tapahtumia siten, että keskinäinen yhteiselo samassa valtiossa on mahdollista. Tässä tutkielmassa analysoidaan Bosnian sodanjälkeistä kehitystä sovinnon käsitteen kautta. Työn tarkoituksena on 1) muotoilla hahmotelma Bosnian kohdalla toimivasta yhteiskunnallisen sovinnon määritelmästä, 2) tutkia, millaisin keinoin sovintoa on Bosniassa tavoiteltu, sekä näiden sovintokeinojen valossa 3) tutkia, millainen arvo sovinnolle on Bosniassa annettu ja toisaalta perustella sovinnon merkitystä Bosnialle.

Työ alkaa lyhyellä Bosnian sotaa ja maan sodanjälkeistä kehitystä esittelevällä luvulla. Luku 2.1 antaa viitteitä siitä, että Bosniassa vuonna 1995 käyttöönotettu poliittisiin kiintiöihin ja etnisiin jakoihin perustuva hallintojärjestelmä on aiheuttanut valtiolle mittavia kustannuksia ja toiminnallisia hidasteita. Luku 3 käsittelee työn keskeistä aihetta sovintoa ensin yleisesti ja sitten tarkemmin Bosnian kohdalla. Sovinto on moniulotteinen ja monipuolinen käsite, jolle ei ole onnistuttu luomaan yleispätevää määritelmää. Sovintoa koskevan keskeisen kirjallisuuden pohjalta luvussa 3.1 luodaan hahmotelma Bosnian kannalta realistisesta, hyödyllisestä ja syvällisestä sovinnon määritelmästä. Bosniassa sovinnon kannalta keskeisimmiksi keinoiksi määritellään oikeus, hallinnon politiikka ja anteeksiannon politiikka, joita tutkitaan luvuissa 4-6 niin yleisellä kuin Bosnian tasolla. Keskeisten aihepiiriensä sovinnon, anteeksiannon politiikan, oikeuden ja hallinnon politiikan välisen keskinäispoikkeavan mutta Bosnian tapauksessa vuorovaikutteisen olemuksen vuoksi työ ei sisällä tarkkarajaista metodologiaa, vaan pyrkii tutkimaan aiheiden välisiä ilmenemistapoja ja suhteita lavea-alaisten vaikutussuhteiden löytämiseksi.

Tutkielmassa päädytään tulokseen, ettei Bosniassa ole aikaansaatu syvällistä sovintoa, vaan ennemmin kylmää rauhaa muistuttava tila, jossa etniset eroavaisuudet ovat edelleen keskeisiä yhteiskunnallisissa suhteissa. Oikeus ja hallinnon politiikka ovat muodostuneet Bosniassa keskeisiksi sovintokeinoiksi, mutta ne eivät ole kyenneet aikaansaamaan syvällistä sovintoa vaan ennemminkin vain ylläpitämään tai jopa kasvattamaan Bosnian etnisiä jännitteitä, jotka haittaavat valtion toimintaa ja ihmisryhmien välisiä suhteita. Sen sijaan anteeksiannon politiikka on jäänyt Bosniassa vähälle käytölle, mutta teoreettiset näkemykset ja empiiriset kokemukset anteeksiannon politiikasta muissa konfliktinjälkeisissä yhteiskunnissa antavat viitteitä sen mahdollisuudesta myös bosnialaisen sovinnon syventämiseen. Työn viimeisessä, seitsemännessä luvussa esitellään keinoja toteuttaa anteeksiannon politiikkaa Bosniassa, laventaa Bosniassa käytettyjä hallinnon politiikan ja oikeuden muotoja ja pohditaan sitä, miten syvällisemmän sovinnon tarpeen ymmärrys on keskeinen vaikutin siihen, millaisia painoarvoja sovinnolle päämääränä annetaan.