Historical distinctiveness in the changing built environment : Redevelopment of former woodworking waterfronts

Näytä kaikki kuvailutiedot



Pysyväisosoite

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-1348-1
Julkaisun nimi: Historical distinctiveness in the changing built environment : Redevelopment of former woodworking waterfronts
Tekijä: Airas, Annika
Muu tekijä: Helsingin yliopisto, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, geotieteiden ja maantieteen laitos
Julkaisija: Helsingin yliopisto
Päiväys: 2016-01-15
Kieli: en
URI: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-1348-1
http://hdl.handle.net/10138/159295
Opinnäytteen taso: Väitöskirja (monografia)
Tiivistelmä: Urban waterfront redevelopment is a global trend. Since the 1960s, and the advent of containerization, new commercial and residential developments began to replace the industrial operations that once characterized the waterfronts of port cities. Research to date has largely focused on the redevelopment of seaports in large coastal cities, primarily in a North American context, yet significant changes are also taking place in smaller locations around the globe. In this study, two empirical examples are given of smaller cities, one in Finland and one in Canada, both of which historically served the woodworking industry. As these industries declined and reorganized, the waterfronts they occupied have been redeveloped primarily into residential districts, particularly since the late 1980s. This study takes a new, multidisciplinary approach to waterfront research by advancing the concept of historical distinctiveness and revealing the ways that it is expressed within waterfront planning. While the term distinctiveness is often used in planning documents to refer to the waterfront s historical past, the term remains poorly defined. This study presents the novel concept of historical distinctiveness and introduces a research framework through which it can be understood. In particular, the study pays attention to the content of historical distinctiveness and examines how it is expressed in the contemporary built environment of the formerly industrial waterfronts: Lake Vesijärvi, in Lahti, Finland and in Queensborough, New Westminster, Canada. Historical distinctiveness as defined in this study consists of six interlocking and constantly evolving elements: international historical influences, historic uses of the waterfront and their reflection in local built environments, the waterfront s relation to the city, the multiple historic layers in the built form of the waterfront, comparative differences in architectural history, and varying values. The concept of historical distinctiveness enables local histories and development trajectories to be revealed while widening the understanding of contemporary waterfront cities. Both Lahti and Queensborough are changing quickly and dramatically, which makes it difficult to identify the remaining vestiges of their woodworking past. Furthermore, the appearance and design of new developments reflect a narrow appreciation of their industrial legacy. Planning processes that aim to promote the distinctiveness of historical waterfronts are instead, ironically, ignoring and at times actually erasing truly unique urban histories. This study demonstrates how new rebuilt environments are becoming more similar across sites, while also becoming more similar to non-waterfront areas in cities. Such developments may limit or destroy the use value of these areas while ignoring cultural histories and local identities, thereby limiting options for creating diverse cities. By taking historical distinctiveness into account, cities can increase historical awareness and create possibilities for the future, thereby creating truly distinctive waterfronts.Kaupunkien ranta-alueet uudistuvat maailmanlaajuisesti. Jo 1960-luvulta lähtien, pitkälti konttiliikenteen kehityksen ansiosta, kaupalliset toiminnot sekä uudet asuinalueet alkoivat korvata teollisia toimintoja ranta-alueilla. Aiempi tutkimus on keskittynyt lähinnä suuriin merisatamiin rannikkokaupungeissa viitaten erityisesti pohjois-amerikkalaiseen kontekstiin, vaikka merkittäviä muutoksia tapahtuu myös pienemmissä kaupungeissa ympäri maailman. Tässä tutkimuksessa käsitelläänkin kahta empiiristä tapausta pienemmistä kaupungeista, yhtä Suomesta ja yhtä Kanadasta. Molemmilla alueilla toimi aiemmin puuteollisuutta. Näiden teollisuudenalojen hiipuessa ja uudelleen muotoutuessa rannat ovat muuttuneet lähinnä asuinalueiksi erityisesti 1980-luvun lopusta lähtien. Tämän rantatutkimuksen lähestymistapa on uusi ja monitieteinen. Tutkimuksessa selvitetään historiallista omaleimaisuutta ja tapoja, joilla sitä on ilmaistu rantasuunnitelmissa. Vaikka termi omaleimainen on toistuvasti mainittu suunnitteludokumenteissa ja vaikka sillä usein viitataan ranta-alueen historialliseen menneisyyteen, on termi hyvin epäselvästi määritelty. Tämä tutkimus tuo uuden konseptin, historiallinen omaleimaisuus, ja esittelee tutkimuskehikon, jonka avulla sitä voidaan ymmärtää. Erityisesti kiinnitetään huomiota historiallisen omaleimaisuuden sisältöön ja selvitetään, miten se ilmenee nykyisessä rakennetussa ympäristössä aiemmin teollisilla ranta-alueilla: Lahdessa Vesijärven satamassa Suomessa ja Queensboroughssa New Westminsterissä Kanadassa. Historiallinen omaleimaisuus koostuu kuudesta, toisiinsa kytkeytyvästä elementistä, joita ei voida ymmärtää toisistaan irrallisina: kansainväliset historialliset vaikutteet, ranta-alueen historiallinen käyttö ja sen heijastuminen paikalliseen rakennettuun ympäristöön, ranta-alueen suhde muuhun kaupunkiin, eri aikakerrokset ranta-alueen rakennetussa ympäristössä, asema arkkitehtuurihistoriassa ja muuttuvat arvot. Historiallinen omaleimaisuus auttaa paljastamaan paikallishistorioita ja kehityskulkuja laajentaen samalla ymmärrystä nykyisistä rantakaupungeista. Sekä Lahti että Queensborough muuttuvat nopeasti ja dramaattisesti, mikä tekee niiden puuteollisuusmenneisyyksistä yhä vaikeammin tunnistettavia. Lisäksi hiljattain uudistuneiden ranta-alueiden rakennetut ympäristöt heijastelevat kapeaa ymmärrystä teollisista menneisyyksistä. Suunnitteluprosessit, jotka pyrkivät markkinoimaan historiallisten ranta-alueiden omaleimaisuutta , itse asiassa ironisesti usein sivuuttavat tai jopa pyyhkivät pois todellisesti uniikkeja kaupunkihistorioita. Tämä tutkimus osoittaa, kuinka näiden rantojen uudelleen rakennetut ympäristöt ovat kehittymässä yhä samankaltaisemmiksi paitsi toistensa kanssa, mutta myös samankaltaisemmiksi kaupunkien rannattomien alueiden kanssa. Tämä kehitys voi rajoittaa tai jopa tuhota alueiden käyttötarkoituksia väheksyen samalla kulttuurihistoriaa ja paikallisia identiteettejä, kaventaen samalla mahdollisuuksia monimuotoisiin kaupunkeihin. Ottamalla historiallinen omaleimaisuus huomioon kaupungit voisivat nostaa menneisyyden merkitystä, löytää uusia ideoita sekä tulevaisuuden mahdollisuuksia kaupunkien ranta-alueita omaleimaisemmiksi kehitettäessä.
Avainsanat: Urban Geography
Tekijänoikeustiedot: Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.


Tiedostot

Latausmäärä yhteensä: Ladataan...

Tiedosto(t) Koko Formaatti Näytä
historic.pdf 6.607MB PDF Avaa tiedosto

Viite kuuluu kokoelmiin:

Näytä kaikki kuvailutiedot