Sukupuoli ja yhteisöllisyys rippikoulun rituaaleissa

Abstract

Sukupuoli ja yhteisöllisyys rippikoulun rituaaleissa

Tässä tutkimuksessa kysyn, miten ja millaisina sukupuoli ja yhteisöllisyys rakentuvat rippikoulun rituaaleissa. Tutkimus paikantuu monitieteisesti uskontososiologian ja uskonnonpedagogiikan, etnografisen tutkimusperinteen sekä sukupuolentutkimuksen leikkauspisteisiin. Rituaalitutkimuksen käsitteiden ja lähestymistapojen hyödyntäminen tuo sävyjä myös antropologian puolelta.

Tutkijanpositioni nousee feminististä sukupuolen- ja seksuaalisuudentutkimusta hyödyntävästä uskontososiologiasta. Lähestyn sukupuolta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa rakentuvana, tilannesidonnaisena tekemisen ja toistamisen ilmiönä. Sukupuolta tuotetaan rituaalinomaisesti puheessa, arjen toiminnoissa ja kulttuurisissa esityksissä. Korostan rippikouluinstituution tarkastelussa sukupuolisensitiivisyyttä ja uskonnollisen yhteisön eettisen toiminnan tarpeellisuutta.

Rippikoulua lähestyn kulttuurisena siirtymäriittinä. Sen sisällä sosiaaliset suhteet, inhimillinen toiminta sekä ajan ja paikan hahmotukset saavat erilaisen sävyn kuin siirtymäriitin ulkopuolella. Kyse on ritualisaatiosta, toiminnan tavasta ja prosessista. Toiseksi on kyse konkreettisista rituaaliakteista, esimerkiksi leikeistä, lauluista, rukouksista ja näytelmistä. Rituaalit voivat olla sukupuolittuneita ja sukupuolen erilaiset esitykset ritualisoituja. Siirtymäriitin kolmivaiheisessa jäsennyksessä (irtautuminen kynnys- eli liminaalivaihe takaisin liittyminen) tarkastelu keskittyy liminaalivaiheeseen eli rippikoulun leirijaksoon. Yhteisöllisyys on yhtäältä konkreettista toiminnallista vuorovaikutusta (ritualisaatio), toisaalta symbolista yhteisyyttä (rituaalit).

Tutkimuksellinen lähestymistapa ja tutkimusote on etnografia. Osallistuin kahden rippikouluyhteisön elämään. Keskeisin tutkimusaineisto muodostuu rippikoululaisten, isosten ja työntekijöiden haastatteluista, tutkimuspäiväkirjoista sekä nuorten omista teksteistä. Teoreettisesti Émile Durkheimin ajatukset auttavat jäsentämään rituaalista yhteisöä, Judith Butlerin performatiivisuuden teoria avaa sukupuolen tarkastelua, Victor Turnerin tuotanto rituaalien tulkintaa ja Erving Goffmanin ajattelu leikkien ja esitysten purkamista.

Käyn tutkimuksessani keskustelua, osin myös vertailua, kouluetnografioiden kanssa. Lähes kaikki rippikoulunsa aloittavat ovat peruskoulun kahdeksasluokkalaisia. Rippikoulu ja koulu ovat rinnakkaisia instituutioita.

Tutkimuksessa käy ilmi, että sukupuoli ja yhteisöllisyys rakentuvat vastavuoroisesti. Sukupuoli dramatisoi yhteisöllisyyden tiivistymistä. Yhteisöllisyyden dramaturgiassa sukupuolen ja seksuaalisuuden teemat saavat erityisen paikan sekä päivittäisessä rytmityksessä (iltaohjelmat) että leirin kokonaisuudessa (leirin loppua edeltävä ilta). Nämä teemat eivät asetu muiden rippikoulun teemojen rinnalle vaan niistä erilleen.

Rippikoulussa tapahtuu sekä sukupuolirajan liudentumista että sen korostumista. Epävirallisessa rippikoulussa (nuorten vapaa-aika, ystävyyssuhteet) ritualisaatio liudentaa sukupuolten välistä rajaa. Turvallisuuden, rentouden ja hauskuuden sävyttämä esteettinen yhteisöllisyys mahdollistaa karnevalistisen kokeilun ja sukupuolirajoilla leikkimisen. Leirielämässä sukupuoli on tavallisimmin läsnä korostumattomalla tavalla sukupuolten rinnakkaisuutena ja yhteistyönä. Rituaaleissa vastaavasti sukupuolten välinen raja korostuu virallisessa rippikoulussa (ohjelma, opetus, säännöt). Yksittäiset rituaalit ennen kaikkea laulut, leikit ja näytelmät sukupuolittuvat ja seksualisoituvat tavalla, jota työntekijät heikosti tunnistavat. Virallinen seksuaaliopetus nojautuu osin sukupuolittuneisiin konventioihin. Uskonnon tekstit ovat usein sukupuolittuneita.

Molemmista rippikouluista jäi puuttumaan aikuisten eksplisiittinen puhe sukupuolen ja seksuaalisuuden suhteesta hengellisyyteen. Seksuaalisuuden ja seurustelun kysymyksiä käydään rippikoulussa läpi, mutta sukupuolen käsittely on vähäistä. Intersukupuolisuutta ja transsukupuolisuutta ei mainittu lainkaan.

Avioliitto ja häärituaali kytkeytyivät kysymykseen samaa sukupuolta olevien avioliiton mahdollisuudesta. Rippikoulun opettajien ja isosten enemmistö suhtautui sallivasti homoseksuaalisuuteen, ja he näkivät mahdollisena häärituaalin toistamisen myös saman sukupuolen edustajien välillä.

Sukupuoli ja yhteisöllisyys rippikoulun rituaaleissa

Tässä tutkimuksessa kysyn, miten ja millaisina sukupuoli ja yhteisöllisyys rakentuvat rippikoulun rituaaleissa. Rippikoulua tarkastellaan kulttuurisena siirtymäriittinä. Tarkastelu keskittyy rippikoulun leirijaksoon. Tutkimus on monitieteinen; hyödyntäen sukupuolentutkimuksen, rituaalitutkimuksen, uskonnontutkimuksen ja etnografisen tutkimuksen teorioita ja käsitteitä.

Tutkimuksellinen lähestymistapa ja tutkimusote on etnografia. Osallistuin kahden rippikouluyhteisön elämään. Keskeisin tutkimusaineisto muodostuu rippikoululaisten, isosten ja työntekijöiden haastatteluista, tutkimuspäiväkirjoista sekä nuorten omista teksteistä. Tutkimus käy vuoropuhelua kouluetnografioiden kanssa.

Tutkimuksessa käy ilmi, että sukupuoli ja yhteisöllisyys rakentuvat vastavuoroisesti. Sukupuoli dramatisoi yhteisöllisyyden tiivistymistä. Yhteisöllisyyden tiivistyminen leirijakson loppua kohden taas korostaa sukupuolen ja seksuaalisuuden teemojen asemaa ja merkitystä. Rippikoulussa tapahtuu sekä sukupuolirajan liudentumista että sen korostumista. Rento yhteisöllisyys ja vuorovaikutus mahdollistavat väljää sukupuolen esittämistä, toisaalta perinteiset rituaalit ohjaavat selkeästi yhteisön elämää. Leirielämässä sukupuoli on kuitenkin tavallisimmin läsnä korostumattomalla tavalla sukupuolten rinnakkaisuutena ja yhteistyönä.

Rippikouluista puuttui aikuisten selkeä puhe sukupuolen ja seksuaalisuuden suhteesta hengellisyyteen. Rippikoulussa käsitellään seksuaalisuutta selvästi enemmän kuin sukupuolen kysymyksiä. Nuorille rippikoulu on ensisijaisesti sosiaalinen maailma, josta he löytävät monia mahdollisuuksia omalle toimijuudelleen.