SURGICAL TREATMENT AND CHARACTERISTICS OF CHRONIC MAXILLARY RHINOSINUSITIS

Show full item record

Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-2030-4
Title: SURGICAL TREATMENT AND CHARACTERISTICS OF CHRONIC MAXILLARY RHINOSINUSITIS
Author: Koskinen, Anni
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Medicine, Institute of Clinical Medicine, Lääketieteellinen tiedekunta
Thesis level: Doctoral dissertation (article-based)
Abstract: Background: Chronic rhinosinusitis (CRS) is a multifactorial inflammation of the nose and paranasal sinuses. It is diagnosed by typical symptoms lasting more than 12 weeks and/or a computed tomography scan (CT) and/or endoscopic changes. In Europe the prevalence of CRS has been found to be 10.9% 1. The treatment of CRS is primarily conservative, with nasal saline irrigations and topical intranasal corticosteroids. Antibiotics are used primarily only during exacerbations. Comorbidities such as asthma and allergy should be treated efficiently as they can predispose to CRS. Immunodeficiency can also be discovered behind CRS or vice versa. Especially defects in humoral immunity are thought to be more prevalent among CRS patients than healthy controls 2. If conservative treatment of CRS fails, surgery is indicated. Endoscopic sinus surgery (ESS) is a well-established strategy in the treatment of patients with CRS refractory to maximum medical therapy. During the last decade balloon sinuplasty has partly replaced ESS in the treatment of CRS. In balloon sinuplasty the natural ostium of the sinus is dilated without removing mucosa or bone. Methods: First we performed a retrospective controlled study in which we compared humoral immunity between chronic- or recurrent rhinosinusitis patients and healthy controls. Immune responses to tetanus and diphtheria vaccines were evaluated by measuring specific antibody levels of the serum samples of 25 CRS patients and 30 control patients. Next we performed a retrospective controlled study in which we compared ESS and balloon sinuplasty in the treatment of CRS. In this study 208 patients with CRS without nasal polyps underwent either balloon sinuplasty or ESS of maxillary sinuses. Forty-five ESS patients and 40 balloon patients met the inclusion criteria. These patients were sent a postal questionnaire approximately 28 months postoperatively. Patient history factors, number of exacerbations, and a visual analog scale (VAS) scoring the change in symptoms between preoperative and postoperative status were evaluated. We also analysed intra- and early postoperative factors, such as operation time, anesthesia method and complications among the same patients treated either with ESS and balloon sinuplasty. To investigate the long-term efficacy and satisfaction among these patients we performed a phone-interview on average six years after the primary surgery. Patients were asked to compare present symptom status with the symptoms before the operation. Number of exacerbations and need for revision surgery were also evaluated. Results: We were able to show that after vaccination patients with chronic- or recurrent rhinosinusitis had on average 4.08-fold lower responses to diphteria toxoid than healthy controls recruited from hospital personnel. Antibody levels to tetanus toxoid were on average 2.20-fold lower among CRS patients than in the healthy control group. Fourteen out of the 25 rhinosinusitis patients had antibody levels that did not reach the 95% normal distribution range of healthy controls after either diphteria or tetanus vaccination. In the retrospective study comparing ESS and balloon sinuplasty, the groups were identical in response rate and patient characteristics. The duration of sick leave was significantly longer in the ESS group. However, the duration of sick leave was only an estimate of the recovery time made by the operating surgeon and does not necessarily correlate to the true recovery time. Eight ESS operated patients were detected with adhesions, as no adhesions were found in the balloon sinuplasty group. In the first questionnaire study, patients in both groups experienced equal improvement of all asked symptoms. The balloon sinuplasty group reported a statistically significant higher number of maxillary sinus punctures and antibiotic courses during the last 12 months. According to the phone-interview study, enrolled approximately six years after the primary operation, both groups experienced improvement in all symptoms and were equally satisfied with the operation. The number of patient-reported acute exacerbations was again higher among the balloon dilated patients. Four patients in the balloon sinuplasty group underwent revision surgery. There were no revisions in the ESS group. These findings were statistically significant. Conclusion: A significant proportion of our study patients had reduced antibody responses to protein vaccines. This could indicate that CRS patients might have impaired humoral immunity predisposing them to chronic and/or recurrent infections. Responses to protein vaccines might be used to evaluate immune status of CRS patients. Results of our study comparing ESS and balloon sinuplasty showed that the techniques seemed comparable in terms of operation time, anesthesia method and low complication rate. The putative benefits of balloon sinuplasty might be lower adhesion formation, shorter recovery time and possibility to be performed in-office. Except the increased number of revisions in the balloon sinuplasty group, both techniques seemed to retain the efficacy and patient satisfaction in average two and six years after the surgery. Patients in our study were carefully selected with neither nasal polyposis nor severe sinonasal pathology. This should be borne in mind when applying these results in clinical practise. The role of balloon sinuplasty in the management of CRS patients with nasal polyposis or more extensive disease needs to be established by further studies.Pitkittynyt nenän sivuontelotulehdus eli krooninen rinosinuiitti (chronic rhinosinusitis, CRS) on yleinen vaiva, josta kärsii noin 5-15 % ihmisistä Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Krooninen rinosinuiitti on määritelmän mukaan nenän ja sen sivuonteloiden tulehduksellinen prosessi. Diagnoosi perustuu tyypillisiin vähintään 12 viikkoa kestäneisiin oireisiin ja tietokonekuvantamislöydöksiin ja/tai nenän tähystyslöydöksiin. Oireita ovat nenän tukkoisuus, erittäminen, heikentynyt hajuaisti sekä kipu tai paineentunne kasvoilla. Kroonisen rinosinuiitin patogeneesi ja etiologia ovat monitekijäisiä ja intensiivisestä tutkimuksesta huolimatta edelleen osittain tuntemattomia. Astma, allergia ja värekarvantoiminnan heikkeneminen ovat mahdollisia etiologisia tekijöitä. Samoin häiriöt immuunipuolustuksessa, etenkin humoraalisessa eli vasta-ainevälitteisessä immuniteetissa, saattavat myötävaikuttaa kroonisen rinosinuiitin kehittymiseen. Ensimmäisessä osatyössä tutkimme vasta-ainevälitteistä immuniteettia 25 kroonista rinosinuiittia sairastavien potilaiden ja 30 terveen verrokin välillä. Potilaat ja verrokit rokotettiin tetanus ja difteria kombinaatiorokotteella ja rokotevasteita verrattiin ennen rokottamista otettuihin. Havaitsimme, että potilailla oli kontrolleihin verrattuna heikentyneet rokotevasteet. Tulos saattaa viitata, siihen että kroonista rinosinuiittia sairastavilla potilailla saattaa olla heikompi vasta-ainevälitteinen immuniteetti. Kirurgista hoitoa harkitaan jos konservatiivinen hoito ei tuota riittävää helpotusta potilaan oireisiin. Yleisimmin käytössä olevassa tähystyksellisessä leikkaustekniikassa poistetaan perinteisesti poskiontelon luonnollisen ilmastointiaukon (ostium) etupuolella sijaitseva luinen rakenne (processus uncinatus) sekä laajennetaan luonnollista ostiumia. Laajennettua ostiumia kutsutaan keskikäytävä antrostomiaksi. Toimenpide voidaan tehdä joko yleisanestesiassa tai paikallispuudutuksessa. Endoskooppisen sinuskirurgian on useissa tutkimuksissa osoitettu parantavan merkitsevästi potilaiden elämänlaatua. Viime vuosikymmeninä kroonisen rinosinuiitin kirurginen hoito on kehittynyt yhä vähemmän invasiiviseen suuntaan. Jo aiemmin muilta lääketieteen aloilta tuttu pallolaajennustekniikka tarjoaa uuden mini-invasiivisen vaihtoehdon kroonisen rinosinuiitin hoidossa. Toimenpiteessä poskiontelon luonnollisen ilmastointiaukon eli ostiumin läpi viedään ohjainputken ja LED-valon avulla pallolaajennuskatetri. Pallo täytetään keittosuolalla ja ostiumin laajeneminen tapahtuu hallittujen luisten rakenteiden murtumien avulla. Pallolaajennuksessa pyritään välttämään limakalvon ja luuseinämien poistoa. Menetelmän oletettuja etuja ovat nopea toipuminen ja riskien vähäisyys. Pallolaajennuksen haittoja ovat pallolaajentimien kertakäyttöisyydestä johtuvat kustannukset, mutta toisaalta epäsuorat kustannukset kuten sairauspoissaolon tarpeesta aiheutuvat kulut näyttäisivät olevan pienemmät. Tutkimuksemme yhtenä tavoitteena on ollut selvittää onko pallolaajennus tekniikka yhtä tehokas pitkittyneen sivuontelotulehduksen hoidossa kuin perinteinen endoskooppinen leikkaustekniikka. 53 potilasta vastasi postitse tehtyyn kyselyymme noin 2 vuotta toimenpiteen jälkeen. Puhelinhaastatteluun, joka tehtiin noin 5-7 vuotta toimenpiteen jälkeen, vastasi 58 potilasta. Molemmat tutkimukset osoittivat, että poskionteloiden pallolaajennus että perinteinen tähystysleikkaus vähensivät oireita yhtä tehokkaasti jopa 5-7 vuotta leikkauksen jälkeen.
URI: URN:ISBN:978-951-51-2030-4
http://hdl.handle.net/10138/161295
Date: 2016-05-13
Subject: lääketiede
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record