Lättlästa texter ur ett översättningsperspektiv : En systemisk-funktionell analys av lättlästa EU-broschyrer på finska och svenska

Abstract

Pro gradu -tutkielmassani analysoin selkokielen periaatteita noudattavia suomen- ja ruotsinkielisiä EU-esitteitä kääntämisen näkökulmasta. Analysoimani materiaali koostuu kahdesta suomenkielisestä selkoesitteestä ja niiden ruotsinkielisistä käännöksistä sekä yhdestä vertailun vuoksi analyysiin mukaan otetusta, alun perin ruotsiksi kirjoitetusta selkoesitteestä. Tutkielmassani olen pyrkinyt selvittämään, kuinka selkokielelle tyypilliset piirteet säilyvät tai muuttuvat käännettäessä selkoesitteitä suomesta ruotsiksi. Lisäksi vertailen alkuperäistekstien ja käännösten luettavuutta. Laajemman teoreettisen taustan työlleni muodostaa tekstin toimivuutta korostava systeemis-funktionaalinen kielitiede ja siihen liittyvä multimodaalisuus. Käännösteorian puolelta hyödynnän työssäni käännöksen toimivuutta ja tarkoitusta korostavia näkemyksiä, esimerkiksi Katharina Reißin ja Hans J. Vermeerin skoposteoriaa. Lisäksi tarkastelen käännöksessä tapahtuneita muutoksia suomen- ja ruotsinkielisille selkoteksteille annettujen kirjoitusohjeiden näkökulmasta. Tutkimusmenetelmäni on pääasiassa deskriptiivinen ja kvalitatiivinen: kuvaan materiaalista poimittujen tekstiesimerkkien avulla muutoksia niin selkokielelle annettujen ohjeiden, systeemis-funktionaalisen kielitieteen kuin multimodaalisuudenkin näkökulmasta. Muutosten määrää kuvaan kuitenkin myös kvantitatiivisin taulukoin. Tutkielmassani tehty materiaalin läpikäynti osoittaa, että molempien esitteiden käännöksiin on tehty jonkin verran muutoksia. Suurin osa kääntäjien tekemistä muutoksista liittyy selkokielen erityispiirteisiin, kuten esimerkiksi puhuttelumuotoihin, joita on analysoimissani käännöksissä enemmän kuin alkuteksteissä. Myös virkkeiden pituudet vaihtelevat alkutekstien ja käännösten välillä. Systeemis-funktionaalisen kielitieteen näkökulmasta tarkasteltuna merkittävimmät muutokset ovat tapahtuneet multimodaalisuuden alueella eli tekstin ja kuvan välisissä suhteissa. Esimerkiksi toisessa suomenkielisessä esitteessä olevaa äänestämiseen liittyvää kuvasarjaa on jouduttu lyhentämään käännöksessä, koska ruotsinkielinen leipäteksti on vienyt vastaavaa suomenkielistä tekstiä enemmän tilaa. Osa ruotsinkielisten esitteiden kuvista myös sisältää suomenkielistä tekstiä, eli kaikkia kuvia ei ole käännetty ruotsiksi. Analyysini lopussa arvioin tutkimusmateriaalinani olleiden EU-esitteiden luettavuutta Ruotsin kieliviranomaisen Språkrådetin tuottaman selväkielisyystestin (Klarspråkstest) avulla. Testin tulosten mukaan sekä alkutekstit että käännökset ovat yhtä helppolukuisia, ja luettavuudessa onkin suurempi ero ruotsinkielisen käännöksen ja suoraan ruotsiksi tuotetun tekstin välillä kuin suomenkielisen alkutekstin ja ruotsinkielisen käännöksen välillä. Tutkielmani yhteenveto-osiossa ehdotan, että selkokielisiä tekstejä ja niiden käännöksiä voisi jatkossa tutkia keskittymällä tarkemmin kääntäjän käyttämiin käännösstrategioihin. Tämä olisi mahdollista esimerkiksi kääntämällä itse jokin selkokielinen teksti ja tarkastelemalla tehtyjä käännösratkaisuja jo itse käännösprosessin aikana.