Complexity and collaboration in creative group work

Abstract

In concert with the emergence of cross-disciplinary collaborative working practices, the demands of creativity and innovation in working life have increased. The problems of the 21st Century are inherently complex and require the creative contributions of multiple stakeholders to solve them. Furthermore, working life settings are often ad hoc and diverse in their nature, making collaboration challenging in terms of creative synergy. However, creativity has been predominantly studied from the individual perspective, meaning the research tradition is out of step with changes in working practices as it does not provide guidance for complex creative and interactional processes. Therefore, new approaches that account for the complexity of human interaction and collaboration need to be developed to better understand what creativity is and how it can emerge from synergy between people who are very different from each other. This is the focus of the dissertation.

This dissertation argues that creative collaboration can be approached through the lens of the theories about complex systems. These theories conceptualize creative collaboration as an interactive and emergent phenomenon, in which creativity emerges continuously and unpredictably from the interactions of the actors and elements of the system. This argument is investigated in this study by developing a research framework based on the theories of complex systems and examining creative collaboration through empirical case studies that were conducted in the context of innovation camps. The proposed research framework emphasises three important points of attention when studying creative collaboration: temporal patterns, social mechanisms, and meanings and communication.

The findings of the explorative research suggest several interesting research avenues. Firstly, the creative process seems to follow unanticipated temporal orders, including points of sudden discontinuities. This suggests that a creative process requires patience for an efficient working mode to emerge. Secondly, the mechanism of emergence describes how a system of contributors includes both individual and collective level knowledge, skills and memory. This suggests that the emergence of shared practices in a group setting requires a certain level of autonomy and self-direction. Thirdly, human creativity is a process of symbolic exchange and meaning-making. The acknowledgement of the constructive communicative nature of the creative process helps individuals involved in a creative collaborative process understand how different interpretative frames can contribute to a creative process, which stands in contrast to the information transmission-based understanding of communication and knowledge building.

This dissertation incorporates two conceptual and three empirical articles that are further developed in the concluding article.

Luovuuden ja innovatiivisuuden vaatimukset ovat lisääntyneet työelämässä, kun työnteko samanaikaisesti muuttuu yhä monialaisemmaksi ja yhteistyötä painottavaksi. Tämän ajan ongelmat ovat monimutkaisia ja niiden ratkaiseminen edellyttää useiden sidosryhmien luovaa panosta. Työnteosta on tullut myös tilannekohtaisiin ja nopeasti syttyviin tarpeisiin reagoimista, mikä tekee luovasta yhteistyöstä haasteellista. Tästä huolimatta luovuuden tutkimus on lähes yksinomaan painottanut luovaa yksilöä, mistä johtuen tutkimusperinne on jäänyt jälkeen työelämän muutoksista, eikä kykene tarjoamaan ymmärrystä nyt vaadittavan monitahoisen ja vuorovaikutteisen yhdessä luomisen tueksi. Yhteisöjen erilaisuudesta kumpuavan luovuuden ymmärtämiseksi ja tukemiseksi tarvitaan uutta näkökulmaa, joka huomio inhimillisen vuorovaikutuksen ja yhteistoiminnan ulottuvuudet. Tämä väitöskirjatutkimus keskittyy tähän aihepiiriin.

Väitöskirjassa esitetään, että luovaa yhteistoimintaa voidaan ymmärtää kompleksisten systeemien teorioiden kautta. Tämän näkökulman avulla luova yhteistoiminta voidaan käsittää vuorovaikutteiseksi ja emergentiksi ilmiöksi, jossa luovuus ilmaantuu ennustamattomalla tavalla osallistujien vuorovaikutusprosesseista ja systeemin muista osista. Tätä väitettä tutkitaan kehittämällä kompleksisten systeemien teorioihin perustuva tutkimuksellinen viitekehys, jota sovelletaan innovaatioleireillä toteutettujen empiiristen tapaustutkimusten erittelyyn. Kolme keskeistä näkökulmaa ohjaavat viitekehyksen käyttöä: keskittyminen ajassa eteneviin vuorovaikutusprosesseihin, toimintaa tuottavien sosiaalisten mekanismien tunnistaminen ja viestinnän ymmärtäminen vuorovaikutteisena merkitysten rakentamisena.

Tutkimus on luonteeltaan eksploratiivinen, ja sen löydökset viittaavat useisiin kiinnostaviin luovan prosessin piirteisiin. Ensinnäkin luova työprosessi vaikuttaisi noudattavan osin ennustamatonta ajallista dynamiikkaa sisältäen yhtäkkisiä epäjatkuvuuskohtia. Siksi luova työprosessi edellyttää kärsivällisyyttä tehokkaan työtavan löytymiseksi ja ylläpitämiseksi. Toiseksi luova yhteistoiminta on emergenttiä, mikä tarkoittaa sitä että sekä yksilö- että yhteisötasot ovat läsnä tiedon ja taitojen tuotannossa ja säilömisessä. Tämän perusteella voidaan päätellä, että ryhmän yhteisten työtapojen ilmaantuminen edellyttää jonkinasteista itseohjautuvuutta ja itsenäisyyttä päätöksenteossa. Kolmanneksi inhimillinen luova prosessi perustuu symboliseen merkitysten rakentamiseen. Konstruktiivisuuden tunnustaminen avaa luovaan yhteistoimintaan näkökulman, joka huomioi myös yksilöllisten tulkinnallisten kehysten arvon luovalle prosessille.

Väitöskirja sisältää kaksi käsitteellistä ja kolme empiiristä tieteellistä artikkelia, joiden löydöksiä kootaan yhteen ja kehitetään edelleen väitöskirjan yhteenvetoluvussa.