Sosiaali- ja terveysturvan raportteja (2016-)

 

Recent Submissions

  • Paavonen, Anna-Marie; Salminen, Anna-Liisa (Kela, 2018)
    Tutkimuksessa arvioidaan, soveltuvatko traumaattisen aivovamman saaneille aikuisille suunnatut intensiiviset kuntoutuskurssit Kelan järjestämäksi kuntoutukseksi. Kela on järjestänyt intensiivisiä kuntoutuskursseja harkinnanvaraisena kuntoutuspalveluna vuodesta 2015. Kurssit perustuvat Suomessa kehitettyyn INSURE-aivovammakuntoutusohjelmaan. Tavoitteena on auttaa kuntoutujia ymmärtämään aivovamman vaikutuksia heidän elämäänsä ja tukea heidän ammatillisia tavoitteitaan. Tutkimus on monimenetelmällinen. Intensiivisten kurssien soveltuvuutta arvioidaan kuntoutujien, heidän läheistensä, palveluntuottajan, kuntoutukseen lähettävien tahojen sekä Kelan ja työeläkelaitosten asiantuntijalääkäreiden näkökulmasta. Aineisto koostuu kyselyistä, kuntoutusasiakirjoista ja haastatteluista sekä Kelan kurssi­tietojärjestelmän tiedoista kurssien toteutumisesta. Intensiivisille kursseille lähettämisen peruste on ollut mm. toimintakyvyn kokonaisvaltainen arviointi ja tukeminen ja vertaistuki. Kaikkien kuntoutujien kurssit eivät ole toteutuneet niiden palvelukuvauksen mukaisesti. Kuntoutujat ja heidän läheisensä kokivat kurssit hyödylliseksi ja merkitykselliseksi. Kursseilla kuntoutujat oppivat ymmärtämään aivovamman vaikutuksia elämäänsä ja saivat tukea muuttuneeseen elämäntilanteeseensa. Lisäksi kurssit ovat helpottaneet kuntoutujien arjessa selviytymistä. Intensiivisten kurssien aikana voidaan tehdä kokonaisvaltainen arvio kuntoutujien toimintakyvystä, ja niillä voidaan tukea kuntoutujien elämänhallintaa. Kurssit eivät tue aivovamman saaneiden henkilöiden välitöntä työhön palaamista. Kaikki kuntoutujat oli kursseilla todettu työkyvyttömiksi kaikkeen ansiotyöhön. Intensiivisten kurssien tehtävää ja tavoitteita aivovamman saaneiden henkilöiden kuntoutuspolussa ja palvelujärjestelmää täydentävänä kuntoutuspalveluna tulisi selkeyttää kuntoutusprosessiin osallistuvien toimijoiden välisenä yhteistyönä.
  • Huttunen, Kerttu; Kosonen, Joanna; Waaramaa, Teija; Laakso, Marja-Leena (Kela, 2018)
    Tässä tutkimuksessa kartoitettiin joihinkin kommunikointihäiriöryhmiin kuuluvien 6–10-vuotiaiden lasten taitoja erottaa tunteita puheesta ja kasvoilta ja lisäksi muita tunnetaitoja. Tutkittavina oli 35 lasta, joilla oli jokin autismin kirjon häiriö (useimmiten Aspergerin oireyhtymä), ADHD, kielellinen erityisvaikeus tai kuulovika ja joilla vanhemmat, opettajat ja/tai kuntouttajat olivat havainneet olevan hankaluuksia tunteiden tunnistamisessa. Koeryhmän lapset harjoittelivat tunteiden erottelua ja muita taitoja internetissä pelattavan Tunne-etsivät-pelin avulla kahden kuukauden ajan keskimäärin tunnin viikossa. Taitoja testattiin ennen interventiota, heti sen päätyttyä ja vielä kuukauden kuluttua pelaamisjakson päättymisen jälkeen. Lasten arkipäivän sosioemotionaalisia taitoja tarkasteltiin vanhempien täyttämien kyselylomakkeiden avulla (VAS-arviot tunteiden tunnistamiskyvystä ja Vahvuuksien ja vaikeuksien kyselylomake, SDQ). Koeryhmän lasten tunteiden erottelutaito oli ennen pelaamisjaksoa kaikissa tehtävissä heikompi kuin ikätovereilla (N = 101). Taidot olivat peli-intervention jälkeen kuitenkin tilastollisesti merkitsevästi lähtötilannetta paremmat sekä heti peli-intervention jälkeen että vielä kuukausi sen päättymisestä. Taidot paranivat eri tehtävissä keskimäärin 5–19 prosenttiyksikköä ja ne vastasivat pelijakson päätyttyä ikätovereiden taitoja kaikissa paitsi yhdessä tehtävässä. Vanhempien VAS-asteikolla antamat arviot lapsensa tunteiden tunnistamistaidoista ja SDQ-kyselylomakkeen avulla antamat arviot sosioemotionaalisista vahvuuksista ja vaikeuksista eivät sen sijaan muuttuneet pelaamisjakson jälkeen. Toisin kuin ennen pelaamisjaksoa, peli-intervention jälkeen vanhempien VAS-arviot lapsensa tunteiden tunnistustaidosta kasvoilta vastasivat kuitenkin kohtalaisesti testaustilanteessa todettuja lapsen taitoja FEFA2-testissä ja tehtävässä, jossa oli eroteltava tunteita valokuvista.
  • Saikku, P; Rajavaara, M; Seppälä, U (Kela, 2017)
    Paikallisen yhteistyön merkitys on kasvanut työttömille kohdennettujen palvelukokonaisuuksien kehittämisessä. Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua koskeva laki (L 1369/2014) tuli voimaan Suomessa vuonna 2015. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kootaan tutkimustietoa monialaisesta yhteistyöstä paikallisessa työllisyyden hallinnassa. Tutkimusaineistona ovat vuosina 2000–2016 julkaistut vertaisarvioidut yhteiskuntatieteelliset artikkelit. Katsausta varten kootun artikkeliaineiston 55 julkaisua ovat Suomesta, Norjasta, Ruotsista, Tanskasta, Isosta-Britanniasta ja Saksasta. Tulosten mukaan tutkimuksissa on tarkasteltu monialaisia yhteistyömalleja aktivoinnin, kuntoutuksen sekä julkisen hallinnon muutoksen kehyksissä. Näiden kehysten valinta heijastaa eri maissa tehtyjä uudistuksia. Tutkimuksissa on tarkasteltu monialaisuutta monitasoisuuden, monisektorisuuden, monitoimijuuden ja moniammatillisuuden näkökulmista. Tarkastelluissa maissa toteutetaan monialaista yhteistyötä kahdella tavalla, yhteispalvelun ja yhteistyöverkoston avulla. Työttömien työllistymistä tukevan monialaisen palvelun kehittäminen on erityisen tärkeää Suomessa meneillään olevien sosiaali- ja terveys-, kasvupalvelu- ja maakuntauudistusten yhteydessä.
  • Turunen, E; Tillman, P (Kela, 2017)
    Kela maksaa sairausvakuutuslain perusteella korvauksia matkoista, jotka tehdään julkisen tai yksityisen sairaanhoidon, raskauden ja synnytyksen vuoksi. Samoin korvataan Kelan kuntoutukseen liittyvien matkojen kustannuksia. Viime vuosina sairausvakuutuksen korvaamilla taksimatkoilla on siirrytty sairaanhoitopiirikohtaisten tilauskeskusten käyttöön. Tällä pyritään edistämään taksimatkojen yhdistelyä, jolloin samaan suuntaan menevät matkustajat jakavat taksin. Haastattelututkimuksessa tarkasteltiin sairausvakuutuksen korvaamia matkoja korvausten käyttäjän näkökulmasta, jotta saataisiin tietoa matkakorvausjärjestelmän toiminnasta ja vaikutuksista matkustajien arkeen. Tutkimuksessa haastateltiin 16:ta matkakorvauksen saajaa tai heidän läheisiään eri puolilta Suomea. Moni matkustajista käytti liikkumisessa apuvälineitä ja osa kävi dialyysihoidossa, mikä edellyttää säännöllisiä käyntejä yleensä kolmesti viikossa. Suurin osa korvauksen saajista käytti enimmäkseen taksia. Matkat vaikuttivat toteutuneen pääasiassa hyvin, joskin joskus taksikuljetuksia oli jäänyt tulematta tai ne olivat tulleet myöhässä. Matkustajat tunsivat epävarmuutta esimerkiksi taksin saapumisesta ja turvallisuudesta, ja avun saaminen kuljettajilta vaihteli. Pitkät tai usein tehtävät matkat koettiin raskaiksi, ja matkustajia huoletti matkojen piteneminen ja perille ehtiminen kuljetusten yhdistelyn vuoksi. Tutun taksinkuljettajan käyttäminen vahvisti matkustajien luottamusta ja turvallisuuden tunnetta sekä helpotti jaksamista. Matkat vaikuttivat arkeen taloudellisesti ja rajoittivat ajankäyttöä, eikä matkojen omavastuun tulisikaan haastateltavien mukaan enää nousta. Osa vastaajista koki alkuvuoden taloudellisesti tiukemmaksi, kunnes vuotuinen omavastuu täyttyi. Korvausjärjestelmä itsessään vaikutti toimivan. Matkojen toteutumiseen vaikuttivat siten useat tekijät. On hyödyllistä tarkastella matkojen toteutumista kokonaisvaltaisesti ja seurata matkustajien kokemuksia sekä kuljetusten ja niiden tilausten laatua. Tärkeää on myös huolehtia siitä, että liian suuri maksurasitus ei estä matkojen tekemistä.
  • Sipari, S; Vänskä, N; Pollari, K (Kela, 2017)
    Lapsen edun toteutumiseksi kuntoutuksessa on varmistettava, että turvataan YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen kirjattu lapsen oikeus osallistua. Tässä tutkimuksessa tarkoituksena oli tuottaa kuvaus lapsen kuntoutuksen hyvistä käytännöistä, jotka vahvistavat lapsen osallistumista ja toimijuutta arjessa. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin lasten yksilöllisinä toiminnallisina haastatteluina, ammattilaisten ja vanhempien fokusryhmäkeskusteluina sekä tulevaisuustyöpajana. Osallistujat olivat vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta saavia lapsia (N = 6), lasten kuntoutuksen ammattilaisia HUS:sta ja yksityisistä yrityksistä (N = 30) ja lasten vanhempia (N = 4). Tutkimuksen tulokset osoittivat, että lapselle merkityksellinen toiminta arjessa mahdollistuu kolmen toisiinsa nivoutuvan elementin kautta, jotka ovat lapsi toimijana, mieluisa toiminta ja yhteistoiminta. Lapsi toimijana käsittää lapsen identiteetin ja minäkuvan, tunteet ja haaveilun, osallisuuden yhteisössä sekä lapsen oman tahdon ilmaisun ja asioihin vaikuttamisen. Lapsen mieluisa toiminta on lapsen maailmaan kiinnittyvää ja lapsentahtista. Se sisältää oppimista ja onnistumista, elämyksellisyyttä ja leikillisyyttä ja tuottaa iloa. Yhteistoiminta rakentuu vastavuoroisessa neuvottelussa sisältäen joustavuutta, vastuun ottoa ja jatkuvuutta. Yhteistoiminta edellyttää valmistautumista ja rakentuu yhteisenä oppimisprosessina, jota suuntaavat yhdessä sovitut tavoitteet ja käytännöt. Lapsen merkityksellisen toiminnan rakentumista arjessa ohjasivat seuraavat arvot: turvallisuus, luottamus, rohkeus, rehellisyys ja yhdenvertaisuus. Lapsen kuntoutuksen hyvän käytännön tekijät ilmensivät yksilöllisten voimavarojen korostamista, lapsen osallistumisen tavoitteiden suuntaisten ratkaisujen löytymistä yhdessä sekä perheen arjen sujumisen tärkeyttä. Moniääninen lapsen edun punninta kuntoutuksessa toteutuu lapsen, perheen ja ammattilaisten kumppanuudessa yhdessä neuvotellen.
  • Paltamaa, J; Erkkilä, J; Kanelisto, K; Mustonen, O; Nousiainen, E (Kela, 2017)
    Tässä tutkimuksessa selvitettiin kuntoutumisen merkityksiä pitkään yhtäjaksoisesti avomuotoista yksilöterapiaa saaneille kuntoutujille ja kuntoutuksen toteutumista kuntoutujan, palveluntuottajan ja hoitavan tahon näkökulmasta. Tutkimus on osa Kelan Pitkät yhtäjaksoiset yksilöterapiat -tutkimusta. Tutkimuksen kohderyhmä olivat vuoden 2015 Kelan kuntoutustietojen mukaan avomuotoista fysio-, musiikki-, puhe- ja toimintaterapiaa sekä neuropsykologista kuntoutusta yhtäjaksoisesti yli 5 vuotta saaneet kuntoutujat. Tutkimukseen osallistui 30 kuntoutujaa (8–64 vuotta), 30 terapeuttia ja 6 lääkäriä. Aineisto kerättiin teemahaastatteluilla, jotka nauhoitettiin ja litteroitiin. Haastattelujen lisäksi laadullisen sisällönanalyysin aineistona olivat kuntoutussuunnitelmat, -palautteet ja -päätökset. Kaikki haastatellut kokivat avokuntoutuksen hyödylliseksi, terapian jatkumiselle löytyi perusteita ja kaikki olivat edistyneet tai heidän toimintakykynsä oli pysynyt ennallaan viimeisimmänkin terapiavuoden aikana. Pitkään jatkuneen avokuntoutuksen merkitys haastatelluille kuntoutujille rakentuu laaja-alaisista hyödyistä kuntoutujan arkeen, osallistumiseen ja elämänlaatuun. Aineistossa toistuu hyvin toimivan kuntoutuksen moninainen hyöty myös yhteiskunnalle. Tämän tutkimuksen perusteella pitkiä yhtäjaksoisia yksilöterapioita tulisi kehittää hyödyntämällä toimintakyvyn arviointimenetelmiä, näyttöön perustuvaa toimintaa ja suosituksia sekä kuntoutuspalautteiden kirjaamista niin, että palautteissa tulisi selkeämmin esille niin kuntoutujan toimintakyvyn, tavoitteiden kuin terapian toteutuksenkin muutokset. Haastattelut tehtiin keväällä 2016, jolloin uusi laki Kelan vaativasta kuntoutuksesta oli juuri tullut voimaan. Tutkimusaineisto kuvaa vanhan lain ja Kelan standardien mukaan toteutettua pitkää vaikeavammaisten avokuntoutusta, eikä tuloksista voi tehdä johtopäätöksiä uuden vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen lain mukaisesta tai määrittämästä kuntoutuksen toteutuksesta.
  • Pasternack, I; Remahl, A; Ahovuo-Saloranta, A; Isojärvi, J; Mäkinen, E (Kela, 2017)
    Tämän kroonisen väsymysoireyhtymän (KVO) diagnostiikkaa, etiologiaa ja hoitokeinojen vaikuttavuutta koskevan selvityksen menetelminä ovat systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja kysely. Aiheen laajuuden vuoksi liikkeelle lähdettiin julkaistuista systemaattisista kirjallisuuskatsauksista, ja näistä saatavaa tietoa täydennettiin uusilla alkuperäistutkimuksilla. Katsausten ja hoitotutkimusten laatu arvioitiin ja näytönaste arvioitiin lopputulosmuuttujittain. Suomen hoitokäytännöistä haettiin lisätietoa KVO-potilaille sekä heitä hoitaville lääkäreille suunnatulla kyselyllä. Työ on tehty elokuun 2015 ja marraskuun 2016 välisenä aikana. Kroonisen väsymysoireyhtymän riskitekijöitä ovat traumaattiset kokemukset, aiempi masennus, yliaktiivinen elämäntapa ja täydellisyyden tavoittelu mutta toisaalta myös passiivisuus tai liikunnan välttely. Immuunijärjestelmä, neuroendokriininen järjestelmä ja autonominen hermosto ovat osallisia oireyhtymän patofysiologiassa. Pitkäkestoisella stressillä näyttää olevan tärkeä välittävä rooli. Kroonisen väsymysoireyhtymän diagnostiikassa oleellista on muiden väsymystä aiheuttavien, mahdollisesti henkeä uhkaavien, sairauksien poissulku. Erotusdiagnostiikkaa tehdään myös muiden väsymyksenä ilmenevien oireyhtymien tunnistamiseksi. Taudinmääritykseen on käytettävissä useita erilaisia kansainvälisiä diagnostisia kriteeristöjä. Kansallisia hoitosuosituksia tarvittaisiin yhdenmukaistamaan KVO-potilaiden nykyisellään kirjavaa diagnostiikkaa ja hoitoa Suomessa. Porrastettu fyysinen harjoittelu ja kognitiivis-behavioraalinen terapia ovat pitkään olleet ainoita hoitoja, joiden vaikuttavuudesta on kohtalaista näyttöä. Käytössä on myös lääkkeitä ja terapioita, joita on tutkittu vain hyvin vähän tai ei ollenkaan. Rintatolimodi ja rituksimabi ovat laskimonsisäisesti annosteltavia lääkeaineita, joilla näyttö KVO-potilaiden fyysisen toimintakyvyn parantajina on heikko. Sama pätee muun muassa suun kautta annosteltuun hydrokortisoniin, yrttilääkkeisiin ja ravintolisiin.
  • Vuori, M; Tuulio-Henriksson, A; Sandelin, I; Nissinen, H; Autti-Rämö, I (Kela, 2016)
    Tutkimuksessa kuvataan monimuotoiseen perhekuntoutukseen ohjattujen lasten ja huoltajien taustatietoja sekä perheenjäsenten kuntoutukselle kohdistamia toiveita. Kelassa kehitetty perhekuntoutusohjelma (LAKU) on tarkoitettu perheille, joiden (5–12-vuotiaalla) lapsella on todettu neuropsykiatrinen häiriö ja mahdollisesti samanaikaisia tunne-elämän tai käyttäytymisen ongelmia. Tutkimusanalyysit perustuvat marraskuun 2013 ja syyskuun 2014 välisenä aikana tehtyihin seurantatutkimuksen aloituskyselyihin. Tutkimukseen osallistui 124 perhettä. Neljä perhettä ehti keskeyttää kuntoutuksen ennen aloituskyselyä, ja 26 kuntoutukseen osallistuvaa perhettä (16,8 %) kieltäytyi tutkimuksesta. Tutkimukseen osallistui perheenjäseniä seuraavasti: lapsia 121 (vastausprosentti oli 78,6), äitejä 117 (76,0 %) ja isiä 86 (55,8 %). Valtaosa perhekuntoutukseen ohjatuista lapsista oli poikia (83,9 %), ja 75,8 % lapsista oli 7–11 vuoden ikäisiä. Yleisimmät diagnoosiryhmät olivat lapsen ADHD (53,2 %) ja lapsen ADHD yhdistettynä käytösoireiluun (22,6 %). Vastaajien käsitykset perhekuntoutukseen ohjautumisesta samoin kuin kuntoutuksen aloitusvaiheesta olivat enimmäkseen myönteisiä. Vajaa kolmannes lapsista ei kaivannut suuremmin apua nykytilanteeseensa. Noin neljäsosa lapsista toivoi saavansa laaja-alaisesti tukea kasvunsa ja kehityksensä tueksi. Myös joidenkin huoltajien kuntoutustoiveet olivat tarkemmin rajattuja. Enemmistö huoltajista ilmaisi laaja-alaisesti lapsen kehitykseen, vanhemmuuteen ja perhe-elämään liittyviä kuntoutustoiveita. Erityisesti lapsen tunne-elämää ja haastavaa käyttäytymistä koskevat kuntoutustoiveet liittyivät samanaikaisiin vanhemmuutta ja perhe-elämää koskeviin tuen tarpeisiin. Tutkimus tuottaa kuvailevaa tietoa perheterapiaan perustuvaan kuntoutukseen ohjatuista lapsista ja heidän huoltajistaan. Jatkoanalyyseissa on tärkeää pyrkiä täsmentämään perhekuntoutuksen toteutuksen vahvuuksia ja haasteita kohderyhmän heterogeenisyyden takia.
  • Turunen E; Tillman, P; Maunula, N (Kela, 2016)
    Kela maksaa sairausvakuutuslain perusteella yöpymisrahaa (enintään 20,18 euroa/yö) esimerkiksi silloin, kun potilaan on hoitoon tai kuntoutukseen ehtiäkseen tultava hoito- tai kuntoutuspaikkakunnalle jo edeltävänä päivänä tai vanhemmat yöpyvät lähellä sairaalassa hoidettavaa lastaan. Sairausvakuutuksesta on viime vuosina maksettu yöpymisraha noin 50 000 yöpymisestä vuodessa. Puolet yöpymiskorvauksista kohdentuu alle 25-vuotiaille, ja eniten niitä on maksettu vastasyntyneiden ja pikkulasten hoitoon liittyen. Yöpymiset liittyvät useimmiten yliopistosairaalassa annettuun sairaanhoitoon, etenkin lastentauteihin ja syöpätauteihin. Myös Kelan kuntoutuskursseihin liittyvien yöpymisten osuus on melko suuri. Yöpymiskorvauksia käytetään asukasmäärään suhteutettuna eniten Lapissa. Usein Kela-korvaus maksetaan yöpymisestä potilashotellissa. Tutkimuksessa kartoitettiin ensimmäistä kertaa Suomessa toimivat potilashotellit, joita oli 18. Ne ovat hyvin erikokoisia, usein tavallisia kerrostaloasuntoja, ja palveluja on niukalti. Niitä ylläpitävät järjestöt, etenkin (lapsi)syöpäjärjestöt, ja sairaalat, viime aikoina on perustettu myös yksityisiä potilashotelleja. Potilashotelli toimii usein tiiviissä yhteistyössä läheisen sairaalan tai sen tietyn osaston kanssa. Potilailta peritään useimmiten täsmälleen Kelan yöpymiskorvauksen suuruinen tai vain hieman sitä suurempi hinta. Eniten yövytään potilashotelleissa Helsingissä ja Oulussa. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa potilashotellia käytetään paitsi pitkän matkan takia yöpyville myös osana sairaalahoitoa tavallista vuodeosastoa edullisempana hoitopaikkana. Keskeinen käyttäjäryhmä on vasta synnyttäneet äidit, mutta käyttöä on monen erikoisalan potilailla. Potilashotelleihin liittyvän kirjallisuuskatsauksen mukaan suuri osa tutkimuksista liittyi nimenomaan synnytyksen jälkeiseen hoitoon. Myös itse järjestetyistä yöpymisistä maksetaan korvauksia.