Browsing Sosiaali- ja terveysturvan raportteja (2016-) by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 25
  • Hautamäki, Lotta; Vuorento, Mirkka; Tuomenoksa, Asta; Hiekkala, Sinikka; Poutiainen, Erja (Kela, 2021)
    Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuminen heikentää usein merkittävästi toimintakykyä ja omatoimista arjessa selviytymistä. Kelan kohdennettujen AVH-kuntoutuskurssien tavoitteena on tukea sairastuneen kävelyä, käden käyttöä tai kommunikaatiota. Tässä Kelan Muutos-hankkeen osatutkimuksessa tarkasteltiin kurssien merkitystä kuntoutujien arkielämässä ja sairauden vaikutusten hallinnassa. Tutkimuksessa kerättiin moninäkökulmainen laadullinen aineisto (haastattelut ja asiakirja-aineistot), jossa tuotiin yhteen kuntoutujien, heidän läheistensä ja palveluntuottajien kokemukset kursseista. Kelan kohdennetuista AVH-kuntoutuskursseista on hyötyä osana kuntoutujan kuntoutumisen prosessia silloin, kun palvelujärjestelmän muut osat muodostavat kurssin kanssa mahdollisimman saumattoman kokonaisuuden. Oikea-aikaisessa kurssille ohjautumisessa oli haasteita. Ohjautumisen varmistamiseksi tarvitaan terveydenhuollossa AVH:n erityistietämykseen pohjautuvaa koordinaatiota. Kursseilla otettiin hyvin huomioon kuntoutujien yksilöllinen toimintakyky, mutta ohjelman toteutus heterogeenisille ryhmille oli ammattilaisille haastavaa. Kurssien koetut hyödyt kuitenkin ilmenivät laajasti monilla eri toimintakyvyn aihealueilla, eivätkä ne rajoittuneet vain kohdennettujen kurssien teemoihin (kävelyyn, käden käyttöön tai kommunikaatioon). Kurssin myötä saavutetut kokonaisvaltaiset hyödyt kuntoutujan toimintakyvyssä säilyvät parhaiten arjessa, jos kurssin jälkeinen kuntoutus toteutuu tavoitteiden mukaan ja kuntoutuja saa tukea harjoittelun motivaation säilyttämiseen. Läheisten rooli kuntoutuksessa jäi vähäiseksi, eikä heidän voimavarojaan pystytty kurssilla riittävästi tukemaan. Läheisten jaksamisen tukemiseen tulisi kiinnittää jatkossa enemmän huomiota.
  • Härkäpää, Kristiina; Kippola-Pääkkönen, Anu; Buchert, Ulla; Järvikoski, Aila; Kallinen, Mauri (Kela, 2020)
    Vuoden 2016 alussa tuli voimaan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen lakimuutos. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisia kokemuksia kuntoutujilla ja terapiapalveluja toteuttavilla terapeuteilla on Kelan vaativaan lääkinnälliseen kuntoutukseen sisältyvistä yksilöterapioista lakimuutoksen jälkeen. Tutkimuksessa arvioitiin myös, miten asiakaskokemukset ovat muuttuneet verrattuna vuonna 2007 tehtyyn asiakaskyselyyn. Keskeisiä teemoja olivat kuntoutujan rooli ja osallisuus, kuntoutujan arjen ympäristöt ja verkostot sekä kuntoutusyhteistyö. Vuoden 2018 asiakaskysely kohdistui myönteisen kuntoutuspäätöksen vuonna 2016 saaneisiin lapsiin, nuoriin ja aikuisiin. Vastanneita oli 2 263 (32 %). Yksilöterapiaa toteuttavien palveluntuottajien ja terapeuttien Webropol-kyselyyn vastasi 886 terapeuttia. Syventäviin haastatteluihin osallistui 18 terapeuttia. Koettu kuntoutusosallisuus eli asiakkaan kuulluksi tuleminen ja mielipiteen huomioon ottaminen oli vuoden 2018 kyselyaineistossa jonkin verran vahvempaa kuin vuoden 2007. Kuntoutus toteutui myös aiempaa yleisemmin kuntoutujan lähiympäristöissä ja arjen tilanteissa, ja tietojen saaminen sairaudesta ja palvelujärjestelmästä oli jonkin verran parantunut. Kaikilla osallisuus ei kuitenkaan toteutunut yhtä hyvin. Kuntoutuksen asiakaslähtöisyyttä arvioivat asiakkaat ja terapeutit. Asiakaslähtöisyys toteutui parhaiten tasavertaisessa kohtelussa ja kuuntelussa mutta heikommin tavoitteissa edistymisen seurannassa tai kuntoutujan motivoinnissa omatoimiseen kuntoutumiseen. Asiakkaiden kokemukset kuntoutusosallisuudesta ja kuntoutuksen asiakaslähtöisyydestä olivat yhteydessä kuntoutuksen koettuihin vaikutuksiin. Terapeutit arvioivat, että heidän asiakkaidensa odotukset painottuvat arjessa selviytymisen ja osallisuuden tukemiseen sekä vuorovaikutustaitojen kehittymiseen. He toteuttivat eri terapiamuotoja niiden ydinsisältöjä laajemmin kuntoutujien tilanteiden ja niiden muutosten ehdoilla. Tärkeää oli mahdollisuus toimia joustavasti kuntoutujien tukena. Yhteistyö eri tahojen kanssa oli monipuolista ja toteutui parhaimmillaan asiakaslähtöisesti, mutta yhteistyömahdollisuuksia heikensivät eri toimijoiden kiristyneet resurssit.
  • Sipari, Salla; Vänskä, Nea; Lehtonen, Krista; Pihlava, Jari (Kela, 2019)
    Hyvä kuntoutuskäytäntö perustuu moniammatilliseen, kuntoutujan kanssa yhdessä tehtävään suunnitteluun, jossa laaditaan kuntoutujan omat tavoitteet. Tutkimuksessa tarkoituksena oli kuvata Goal Attainment Scaling -menetelmän (GAS) käyttöä kuntoutujan omien tavoitteiden asettamisessa ja saavuttamisessa hyvän kuntoutuskäytännön edistämiseksi Kelan järjestämillä lasten ja aikuisten sopeutumisvalmennuskursseilla. Aineisto kerättiin kuntoutujien ja heidän omaistensa yksilöllisillä teemahaastatteluilla sekä ammattilaisten fokusryhmähaastatteluilla. Tutkimuksessa käytettiin aineistolähtöistä sisällön analyysia. Aineistona olivat myös kuntoutujien Omat tavoitteet -lomakkeet, joiden sisältö eriteltiin ja analysoitiin teorialähtöisesti. Tutkimuksessa toteutui monimenetelmäisyys siten, että aineiston analyysien tulokset yhdistettiin vastaamaan samaan tutkimuskysymykseen. Tutkimuksen tulosten mukaan tavoitteen asettaminen ja saavuttaminen rakentui ennakoivaksi prosessiksi. GAS-menetelmän käytöstä päätettäessä tulisi keskustella ja harkita sen käyttöä ja soveltamista yksilöllisten tarpeiden ja tilanteiden mukaan. GAS-menetelmän käytön yhdistäminen kuntoutuksen kokonaisuuteen osoittautui tärkeäksi kuntoutumisen ja toimintakyvyn edistymisen kannalta. Tulosten perusteella ilmeni tarve uudistuvalle kuntoutusosaamiselle kompleksisten ja jatkuvassa muutoksessa olevien kokonaisuuksien haltuun ottamiseksi. Tulokset kuvaavat moninäkökulmaisesti sitä, miten GAS-menetelmän käyttö toteutuu Kelan järjestämillä sopeutumisvalmennuskursseilla. Tutkimuksen tuloksia voi hyödyntää hyvien kuntoutuskäytäntöjen kehittämisessä ja viemisessä käytännön toimintaan. Tietoa voi käyttää suunniteltaessa GAS-menetelmän käyttöä parhaalla tavalla ammattilaisten ja asiakkaiden yhteistoiminnassa.
  • Pikkarainen, Aila; Koivula, Riitta (Kela, 2019)
    Ikääntyneiden kuntoutuksen (IKKU) kohdentumista, tavoitteellisuutta, toimivuutta ja koettua vaikuttavuutta tutkittiin Muutos-hankkeen osatutkimuksena Tutkittu IKKU -hankkeessa (T-IKKU 2016–2018). Monimenetelmällisen tutkimuksen toteuttivat Jyväskylän ammattikorkeakoulu sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tutkimus toteutettiin hyödyntäen toimijuuden viitekehystä. Aineistot koostuivat kaikkien IKKU-kuntoutusta toteuttaneen 15 palveluntuottajan omaohjaajien kyselystä (n = 34) sekä erityisvastuualueittain valittujen viiden palveluntuottajan työparien (n = 5), kuntoutujien (n = 10) ja omaisten (n = 4) haastatteluista. Aineistot analysoitiin portaittain yhdistäen kyselyaineiston yleiskuvaus laadullisten aineistojen syventäviin näkökulmiin. Tulosten mukaan IKKU-kuntoutus näyttäytyi erilaisena palveluna työntekijöille, kuntoutujille ja omaisille. Työparit työskentelivät yhdistäen kuntoutujien yksilöllisiä tarpeita ja koko kuntoutujaryhmän odotuksia pyrkien hyödyntämään organisaatioidensa erilaisia toimintakulttuureja Kelan ohjeistusten puitteissa. Heidän erilaiset valmistautumis- ja suunnitteluresurssinsa aiheuttivat haasteita moniammatilliseen sekä työpari- ja verkostotyöhön. Ikääntyneiden kuntoutujien toimijuutta leimasi ajallisesti pitkä orientoituminen kuntoutukseen. Tämän vuoksi ryhmämuotoisen kuntoutuksen toteutus eteni eri tahdissa kuin kuntoutujien yksilölliset prosessit. IKKU-kuntoutuksen vahvuus oli ryhmämuotoinen kuntoutusinterventio, jonka aikana kuntoutujilla oli mahdollisuus tarkastella omaa elämänkulkuaan ja nykyistä tilannettaan sekä jakaa kokemuksiaan muiden kuntoutujien kanssa. Ikääntyneiden kuntoutujien koettu kuntoutuminen ilmeni fyysisenä, sisäisenä, näiden vastavuoroisena prosessina tai sopeutumisena tarjottuun kuntoutusinterventioon. Omaisten rooli jäi irralliseksi. Jatkossa ryhmämuotoisen kuntoutuksen ja yksilöllisen kuntoutumisen integraatiota sekä omais- ja verkostotyötä tulee tehostaa.
  • Paavonen, Anna-Marie; Salminen, Anna-Liisa (Kela, 2018)
    Tutkimuksessa arvioidaan, soveltuvatko traumaattisen aivovamman saaneille aikuisille suunnatut intensiiviset kuntoutuskurssit Kelan järjestämäksi kuntoutukseksi. Kela on järjestänyt intensiivisiä kuntoutuskursseja harkinnanvaraisena kuntoutuspalveluna vuodesta 2015. Kurssit perustuvat Suomessa kehitettyyn INSURE-aivovammakuntoutusohjelmaan. Tavoitteena on auttaa kuntoutujia ymmärtämään aivovamman vaikutuksia heidän elämäänsä ja tukea heidän ammatillisia tavoitteitaan. Tutkimus on monimenetelmällinen. Intensiivisten kurssien soveltuvuutta arvioidaan kuntoutujien, heidän läheistensä, palveluntuottajan, kuntoutukseen lähettävien tahojen sekä Kelan ja työeläkelaitosten asiantuntijalääkäreiden näkökulmasta. Aineisto koostuu kyselyistä, kuntoutusasiakirjoista ja haastatteluista sekä Kelan kurssi­tietojärjestelmän tiedoista kurssien toteutumisesta. Intensiivisille kursseille lähettämisen peruste on ollut mm. toimintakyvyn kokonaisvaltainen arviointi ja tukeminen ja vertaistuki. Kaikkien kuntoutujien kurssit eivät ole toteutuneet niiden palvelukuvauksen mukaisesti. Kuntoutujat ja heidän läheisensä kokivat kurssit hyödylliseksi ja merkitykselliseksi. Kursseilla kuntoutujat oppivat ymmärtämään aivovamman vaikutuksia elämäänsä ja saivat tukea muuttuneeseen elämäntilanteeseensa. Lisäksi kurssit ovat helpottaneet kuntoutujien arjessa selviytymistä. Intensiivisten kurssien aikana voidaan tehdä kokonaisvaltainen arvio kuntoutujien toimintakyvystä, ja niillä voidaan tukea kuntoutujien elämänhallintaa. Kurssit eivät tue aivovamman saaneiden henkilöiden välitöntä työhön palaamista. Kaikki kuntoutujat oli kursseilla todettu työkyvyttömiksi kaikkeen ansiotyöhön. Intensiivisten kurssien tehtävää ja tavoitteita aivovamman saaneiden henkilöiden kuntoutuspolussa ja palvelujärjestelmää täydentävänä kuntoutuspalveluna tulisi selkeyttää kuntoutusprosessiin osallistuvien toimijoiden välisenä yhteistyönä.
  • Haapakoski, Kaisa; Åkerblad, Leena; Tolvanen, Asko; Mäntysaari, Mikko; Ylistö, Sami; Kannasoja, Sirpa (Kela, 2018)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään vuonna 2014 voimaan tulleen Kelan ammatillisen kuntoutuksen lakiuudistuksen toimeenpanoa kuntoutuksen myöntöedellytysten näkökulmasta. Uudistuksen myötä työkyvyn heikkenemistä tuli tarkastella laajemmin kuin suhteessa työkyvyttömyyden uhkaan, sairauteen tai vammaan: nyt arvio tehdään työkykyä heikentävän kokonaistilanteen ja opiskelukyvyn näkökulmista. Tutkimuksessa kysytään, kuinka työ- ja opiskelukyvyn heikkenemistä ja asiakkaan kokonaistilannetta arvioidaan uudistetun lain puitteissa. Lisäksi pohditaan harkintavallan elementtejä toimintapolitiikassa. Aineisto on moninäkökulmainen ja koostuu Kelan ammatillisen kuntoutuksen ratkaisijoiden (n = 10) sekä kantaa ottavien asiantuntijalääkäreiden (n = 9) teemahaastatteluista ja ammatillisen kuntoutuksen hakijoilta kerätyistä kyselyistä (2013 n = 432 ja 2015 n = 542). Aineistot on analysoitu monimenetelmäisesti sekä laadullisin että määrällisin menetelmin. Hakijoiden työkyky oli sekä ennen lain muuttumista että sen jälkeen hyvin heikko. Niillä, joiden työkyky oli parempi, esiintyi vähemmän koettuja sosiaalisia ja elämäntilannehaittoja. Hakemista arvioivat onnistuneeksi erityisesti työkykyiset työlliset hakijat, jotka olivat myös tyytyväisiä Kelaan. Vastaavasti riittämätöntä toimeentuloa kokevien ja työttömien ryhmät olivat tyytymättömiä. Ratkaisijoiden ja lääkäreiden haastatteluissa keskeiseksi mutta vaikeaksi osaksi toimintapolitiikkaa nousi kokonaistilanteen arviointi. Tiedonhankintamenetelmänä haastattelu oli tarpeellinen, mutta se oli myös aikaa vievää ja osin ristiriidassa määrällisten ratkaisutavoitteiden kanssa. Arvioinneissa pohditutti myös asiakkaan oma halu osallistua kuntoutukseen ja työelämään. Tämä toi esiin harkintavallan merkityksen toimintapolitiikassa. Jatkossa olisi olennaista kiinnittää huomiota hakuprosesseihin heikossa asemassa olevien sekä motivaatioltaan epäselvässä asemassa olevien hakijoiden näkökulmasta.
  • Turunen, Katri; Tuulio-Henriksson, Annamari; Poutiainen, Erja (Kela, 2019)
    Tutkimuksessa selvitettiin Kelan myöntämän harkinnanvaraisen neuropsykologisen kuntoutuksen kohderyhmiä sekä kuntoutujien ja ammattilaisten näkemyksiä kuntoutuksen tarpeesta, tavoitteista ja vaikutuksista. Kelan harkinnanvaraista neuropsykologista kuntoutusta 1/2015–6/2016 saaneille postitettiin kysely, ja kuntoutujilta pyydettiin lisäksi lupa käyttää kuntoutusdokumentteja Kelan asiakastietojärjestelmästä. Ammattilaisten eli kuntoutussuosituksia tekevien neuropsykologien ja psykologien, kuntoutusta toteuttavien neuropsykologien sekä Kelan asiantuntijoiden kyselyt kerättiin sähköisesti. Lisäksi tutkimuksen yhteydessä järjestettiin työpaja, jossa koostettiin kysely- ja asiakirja-aineiston tuloksia. Aineisto koostuu 32 kuntoutujan kyselyvastauksista, Kelan asiakastietojärjestelmästä kerätystä kuntoutujien asiakirja-aineistosta, 34:n kuntoutusta toteuttaneen ja 69:n sitä suositelleen psykologin tai neuropsykologin ja 30 Kelan asiantuntijan vastauksista. Kuntoutujien ja kuntoutusta toteuttavien neuropsykologien mukaan Kelan harkinnanvarainen neuropsykologinen kuntoutus kohentaa kuntoutujien työ- ja opiskeluedellytyksiä. Kuntoutujat ja ammattilaiset katsoivat kuntoutuksen olevan hyödyllisintä kuntoutujien oman tilanteen ymmärtämisen ja hyväksymisen, opiskelutaitojen, arjen hallinnan sekä yleisen elämänlaadun kannalta. Ammattilaiset katsoivat kuntoutusmuodon soveltuvan erityisesti nuorille, joilla on kehityksellisiä neuropsykologisia vaikeuksia. Toisaalta erityisesti asiakirja-aineisto osoitti, että kuntoutusmuotoa käytetään osana monenlaisia kuntoutuspolkuja. Tutkimuksen perusteella kuntoutusmuodon kehittämiskohteiksi nousivat erityisesti kuntoutukseen hakeutumisen käytännöt sekä kuntoutuksen raportointikäytännöt. Lisäksi moni taho nosti esiin kuntoutusmuodon taloudellisen tuen matalan tason, jonka katsottiin heikentävän kuntoutuksen tasa-arvoista saatavuutta. Sekä kyselytutkimuksen että hankkeen yhteydessä järjestetyn työpajan myötä nousi vahvasti esiin tarve parantaa Kelan harkinnanvaraisen neuropsykologisen kuntoutuksen saatavuutta koko maassa.
  • Vuori, Miika; Tuulio-Henriksson, Annamari; Autti-Rämö, Ilona (Kela, 2018)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin Kelan perhekuntoutuksen tuloksellisuutta, soveltuvuutta ja hyväksyttävyyttä. Kuntoutus oli tarkoitettu 5-12-vuotiaille lapsille, joilla oli diagnosoitu neuropsykiatrinen häiriö, ja heidän perheilleen. Seurantatutkimukseen osallistui 198 perhettä, joista 20 keskeytti kuntoutuksen tai tutkimuksen. Tietoa kerättiin lapsilta, heidän huoltajiltaan ja opettajiltaan. Tutkimukseen osallistuneita seurattiin ilman kokeellisen tutkimuksen vertailuasetelmaa. Tuloksellisuus viittaa mahdolliseen muutokseen kahden mittauspisteen välillä: kuntoutusprosessin alkaessa ja päättyessä. Huoltaja-arvioiden perusteella lasten empatiakyky vahvistui ja tunteiden säätelyn ja käyttäytymisen haasteet vähentyivät. Huoltajien kokema vanhemmuuteen liittyvä stressi vähentyi. Opettajien arvioiden perusteella lasten sosiaalinen toimintakyky ei juurikaan muuttunut. Perheenjäsenten arviot yhteistyöstä olivat myönteiset. Kuntoutuksen keskeyttäneiden perheiden määrä osoittautui melko pieneksi. Perhelähtöinen työskentelyote saattaa vahvistaa perheiden sitoutumista kuntoutukseen erilaisista käytännön syistä, kuten helpottamalla aikataulujen yhteensovittamista. Enemmistö lapsista ja huoltajista oli tyytyväisiä tapaamisten määrään. Osa perheistä koki tapaamisia olleen liian vähän ja kaipasi tapaamisia tiheämmin. Perhekuntoutus saattaa vähentää lasten tunnesäätelyn ja käyttäytymisen pulmia ja vanhemmuuteen liittyvää stressiä. Lasten ja perheiden arjessa tapahtuva työskentely saattaa vahvistaa tuen tehoa. Tutkimusasetelman vuoksi emme pysty kuitenkaan sanomaan tarkasti, missä määrin muutos on tulkittavissa kuntoutuksen aikaansaamaksi. Osalla lapsista ilmeni neuropsykiatriseen oireiluun liittyviä sosiaalisen toimintakyvyn haittoja kuntoutuksen päättyessä. Jatkossa on tärkeää etsiä keinoja, joiden avulla lasten toimintakykyä voidaan vahvistaa laaja-alaisesti eri kasvuympäristöissä, kuten koulussa.
  • Vuori, Miika; Tuulio-Henriksson, Annamari; Sandelin, Iris; Nissinen, Heidi; Autti-Rämö, Ilona (Kela, 2016)
    Tutkimuksessa kuvataan monimuotoiseen perhekuntoutukseen ohjattujen lasten ja huoltajien taustatietoja sekä perheenjäsenten kuntoutukselle kohdistamia toiveita. Kelassa kehitetty perhekuntoutusohjelma (LAKU) on tarkoitettu perheille, joiden (5–12-vuotiaalla) lapsella on todettu neuropsykiatrinen häiriö ja mahdollisesti samanaikaisia tunne-elämän tai käyttäytymisen ongelmia. Tutkimusanalyysit perustuvat marraskuun 2013 ja syyskuun 2014 välisenä aikana tehtyihin seurantatutkimuksen aloituskyselyihin. Tutkimukseen osallistui 124 perhettä. Neljä perhettä ehti keskeyttää kuntoutuksen ennen aloituskyselyä, ja 26 kuntoutukseen osallistuvaa perhettä (16,8 %) kieltäytyi tutkimuksesta. Tutkimukseen osallistui perheenjäseniä seuraavasti: lapsia 121 (vastausprosentti oli 78,6), äitejä 117 (76,0 %) ja isiä 86 (55,8 %). Valtaosa perhekuntoutukseen ohjatuista lapsista oli poikia (83,9 %), ja 75,8 % lapsista oli 7–11 vuoden ikäisiä. Yleisimmät diagnoosiryhmät olivat lapsen ADHD (53,2 %) ja lapsen ADHD yhdistettynä käytösoireiluun (22,6 %). Vastaajien käsitykset perhekuntoutukseen ohjautumisesta samoin kuin kuntoutuksen aloitusvaiheesta olivat enimmäkseen myönteisiä. Vajaa kolmannes lapsista ei kaivannut suuremmin apua nykytilanteeseensa. Noin neljäsosa lapsista toivoi saavansa laaja-alaisesti tukea kasvunsa ja kehityksensä tueksi. Myös joidenkin huoltajien kuntoutustoiveet olivat tarkemmin rajattuja. Enemmistö huoltajista ilmaisi laaja-alaisesti lapsen kehitykseen, vanhemmuuteen ja perhe-elämään liittyviä kuntoutustoiveita. Erityisesti lapsen tunne-elämää ja haastavaa käyttäytymistä koskevat kuntoutustoiveet liittyivät samanaikaisiin vanhemmuutta ja perhe-elämää koskeviin tuen tarpeisiin. Tutkimus tuottaa kuvailevaa tietoa perheterapiaan perustuvaan kuntoutukseen ohjatuista lapsista ja heidän huoltajistaan. Jatkoanalyyseissa on tärkeää pyrkiä täsmentämään perhekuntoutuksen toteutuksen vahvuuksia ja haasteita kohderyhmän heterogeenisyyden takia.
  • Karhula, Maarit; Heiskanen, Tuija; Seppänen-Järvelä, Riitta (Kela, 2019)
    Tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet (ns. tule-sairaudet) aiheuttivat vuonna 2016 eniten sairauspoissaoloja, ja ne ovat toiseksi yleisin syy hakeutua Kelan kuntoutukseen. Tämä tutkimus tuottaa moninäkökulmaista tietoa Kelan järjestämien Tules-kuntoutuskurssien toteutuksesta ja toimivuudesta, asiakaslähtöisyydestä ja kuntoutujan roolista sekä kuntoutujien kokemuksista kuntoutuksen vaikutuksista arkeen. Tutkimus toteutettiin vuosina 2016–2018. Monimenetelmällisen tutkimuksen aineistoina olivat kuntoutujille ja palveluntuottajille suunnatut kyselyt, kuntoutujien ja palveluntuottajien ryhmähaastattelut sekä kuntoutujien Omat tavoitteeni -lomakkeet. Kuntoutujien kyselyyn vastasi 1 839 kuntoutujaa, joista laitosmuotoiseen kuntoutukseen oli osallistunut 1 441 kuntoutujaa ja avomuotoiseen kuntoutukseen 398 kuntoutujaa. Palveluntuottajien kyselyyn vastasi 26 palveluntuottajaa. Kuntoutujien ja palveluntuottajien ryhmähaastatteluja toteutettiin molempia 10. Kuntoutujien omat tavoitteet -lomakkeita analysoitiin 75, ja niissä oli yhteensä 161 tavoitetta. Tulosten perusteella Tules-kuntoutuksessa kuntoutujia ohjattiin liikkumaan ja fyysiseen aktiivisuuteen monipuolisesti ja ammattitaitoisesti. Kuntoutujat ja palveluntuottajat kokivat positiivisena kuntoutuksen ryhmämuotoisuuden ja vertaistuen. Kuntoutus auttoi hallitsemaan kipua arkielämässä sekä paransi kuntoutujien kokemaa työkykyä. Palvelukuvaus mahdollisti kuntoutuksen toteuttamisen asiakaslähtöisesti ja moniammatillisesti. Kehittämiskohteita Tules-kuntoutuksessa olivat kuntoutukseen ohjautuminen, pienryhmien käyttö, arjen ympäristöissä tehtävä harjoittelu sekä sen ohjaus, yhteydenpito ja harjoitteluun sitouttaminen. Kuntoutujat ja palveluntuottajat pitivät tavoitetyöskentelyä tärkeänä, mutta kuntoutujien omien tavoitteiden tulisi ohjata nykyistä selkeämmin kuntoutujien toimintaa koko kuntoutusprosessin ajan. Lisäksi työelämäyhteyttä tulisi vahvistaa ja kuntoutujien tavoitteet tulisi kiinnittää työelämään nykyistä paremmin.
  • Haapakoski, Kaisa; Åkerblad, Leena; Tolvanen, Asko; Mäntysaari, Mikko (Kela, 2020)
    Kelan uusi palvelu, työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus, otettiin käyttöön vuonna 2017. Palvelussa yhdistyivät entinen työkokeilu, työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen toimeenpanoa suhteessa palvelun lähtökohtiin: työllistymisen edistämiseen sekä kuntoutujan aktiiviseen toimijuuteen ja tukeen. Tarkempia tutkimuskohteita olivat kuntoutuksen kohdentuminen, kuntoutujan rooli ja toimijuus, palvelun toimivuus sekä tuki ja ohjaus palvelussa. Tutkimus toteutettiin moninäkökulmaisesti ja monimenetelmällisesti. Aineistoon sisältyi postikysely palveluun vuonna 2017 osallistuneille (n = 439) ja osallistujien haastattelut (n = 15), sähköinen kysely palveluntuottajille (n = 49) ja palveluntuottajien edustajien haastattelut (n = 18) sekä kuntoutukseen osallistuneiden työpaikkojen yhteyshenkilöiden haastattelut (n = 15). Tutkimuksen tulosten mukaan palvelun koettu oikea-aikaisuus oli keskeistä palvelun toteutuksen onnistumiseksi ja myönteisten tulosten saavuttamiseksi. Palveluun osallistuvien tuen tarve vaihteli. Riittävä mutta samanaikaisesti määrältään ja muodoltaan kuntoutujalle yksilöllisesti sopiva omaohjaajan tarjoama tuki oli toimijuuden mahdollisuuksien kannalta tärkeää. Tuki oli dynaamista ja sisälsi toimintaa, rooleja ja vastuita palvelun kaikkien osapuolten välillä. Vaikutusmahdollisuuksien vähäisyys, riittämättömäksi koettu toimeentulo, korkeampi ikä, tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä pitkittynyt työttömyys olivat yhteydessä palvelun heikompiin tuloksiin. Jatkossa olisi tärkeää tutkia, miten palvelusta saataisiin toimiva kokonaisuus erilaisia tarpeita ja tavoitteita omaaville kuntoutujille. Palvelussa olisi olennaista huomioida työmarkkinoiden ja työorganisaatioiden toimintalogiikka ja tehdä ennakoivaa yhteistyötä organisaatioiden kanssa. Kuntoutujien vaikutusmahdollisuuksien ja resurssien turvaaminen edesauttaisi todennäköisesti palvelun toimivuutta.
  • Pasternack, I; Remahl, A; Ahovuo-Saloranta, A; Isojärvi, J; Mäkinen, E (Kela, 2017)
    Tämän kroonisen väsymysoireyhtymän (KVO) diagnostiikkaa, etiologiaa ja hoitokeinojen vaikuttavuutta koskevan selvityksen menetelminä ovat systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja kysely. Aiheen laajuuden vuoksi liikkeelle lähdettiin julkaistuista systemaattisista kirjallisuuskatsauksista, ja näistä saatavaa tietoa täydennettiin uusilla alkuperäistutkimuksilla. Katsausten ja hoitotutkimusten laatu arvioitiin ja näytönaste arvioitiin lopputulosmuuttujittain. Suomen hoitokäytännöistä haettiin lisätietoa KVO-potilaille sekä heitä hoitaville lääkäreille suunnatulla kyselyllä. Työ on tehty elokuun 2015 ja marraskuun 2016 välisenä aikana. Kroonisen väsymysoireyhtymän riskitekijöitä ovat traumaattiset kokemukset, aiempi masennus, yliaktiivinen elämäntapa ja täydellisyyden tavoittelu mutta toisaalta myös passiivisuus tai liikunnan välttely. Immuunijärjestelmä, neuroendokriininen järjestelmä ja autonominen hermosto ovat osallisia oireyhtymän patofysiologiassa. Pitkäkestoisella stressillä näyttää olevan tärkeä välittävä rooli. Kroonisen väsymysoireyhtymän diagnostiikassa oleellista on muiden väsymystä aiheuttavien, mahdollisesti henkeä uhkaavien, sairauksien poissulku. Erotusdiagnostiikkaa tehdään myös muiden väsymyksenä ilmenevien oireyhtymien tunnistamiseksi. Taudinmääritykseen on käytettävissä useita erilaisia kansainvälisiä diagnostisia kriteeristöjä. Kansallisia hoitosuosituksia tarvittaisiin yhdenmukaistamaan KVO-potilaiden nykyisellään kirjavaa diagnostiikkaa ja hoitoa Suomessa. Porrastettu fyysinen harjoittelu ja kognitiivis-behavioraalinen terapia ovat pitkään olleet ainoita hoitoja, joiden vaikuttavuudesta on kohtalaista näyttöä. Käytössä on myös lääkkeitä ja terapioita, joita on tutkittu vain hyvin vähän tai ei ollenkaan. Rintatolimodi ja rituksimabi ovat laskimonsisäisesti annosteltavia lääkeaineita, joilla näyttö KVO-potilaiden fyysisen toimintakyvyn parantajina on heikko. Sama pätee muun muassa suun kautta annosteltuun hydrokortisoniin, yrttilääkkeisiin ja ravintolisiin.
  • Turunen, Elina; Tillman, Päivi (Kela, 2017)
    Kela maksaa sairausvakuutuslain perusteella korvauksia matkoista, jotka tehdään julkisen tai yksityisen sairaanhoidon, raskauden ja synnytyksen vuoksi. Samoin korvataan Kelan kuntoutukseen liittyvien matkojen kustannuksia. Viime vuosina sairausvakuutuksen korvaamilla taksimatkoilla on siirrytty sairaanhoitopiirikohtaisten tilauskeskusten käyttöön. Tällä pyritään edistämään taksimatkojen yhdistelyä, jolloin samaan suuntaan menevät matkustajat jakavat taksin. Haastattelututkimuksessa tarkasteltiin sairausvakuutuksen korvaamia matkoja korvausten käyttäjän näkökulmasta, jotta saataisiin tietoa matkakorvausjärjestelmän toiminnasta ja vaikutuksista matkustajien arkeen. Tutkimuksessa haastateltiin 16:ta matkakorvauksen saajaa tai heidän läheisiään eri puolilta Suomea. Moni matkustajista käytti liikkumisessa apuvälineitä ja osa kävi dialyysihoidossa, mikä edellyttää säännöllisiä käyntejä yleensä kolmesti viikossa. Suurin osa korvauksen saajista käytti enimmäkseen taksia. Matkat vaikuttivat toteutuneen pääasiassa hyvin, joskin joskus taksikuljetuksia oli jäänyt tulematta tai ne olivat tulleet myöhässä. Matkustajat tunsivat epävarmuutta esimerkiksi taksin saapumisesta ja turvallisuudesta, ja avun saaminen kuljettajilta vaihteli. Pitkät tai usein tehtävät matkat koettiin raskaiksi, ja matkustajia huoletti matkojen piteneminen ja perille ehtiminen kuljetusten yhdistelyn vuoksi. Tutun taksinkuljettajan käyttäminen vahvisti matkustajien luottamusta ja turvallisuuden tunnetta sekä helpotti jaksamista. Matkat vaikuttivat arkeen taloudellisesti ja rajoittivat ajankäyttöä, eikä matkojen omavastuun tulisikaan haastateltavien mukaan enää nousta. Osa vastaajista koki alkuvuoden taloudellisesti tiukemmaksi, kunnes vuotuinen omavastuu täyttyi. Korvausjärjestelmä itsessään vaikutti toimivan. Matkojen toteutumiseen vaikuttivat siten useat tekijät. On hyödyllistä tarkastella matkojen toteutumista kokonaisvaltaisesti ja seurata matkustajien kokemuksia sekä kuljetusten ja niiden tilausten laatua. Tärkeää on myös huolehtia siitä, että liian suuri maksurasitus ei estä matkojen tekemistä.
  • Harkko, Jaakko; Villa, Tiia; Korkeamäki, Johanna; Vaalasranta, Liisa; Poutiainen, Erja (Kela, 2019)
    Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn toimenpidekokonaisuudessa on noussut tärkeäksi ehkäistä opintojen keskeyttämistä. Kelan rahoittama OPI-kuntoutus on kuntoutusmuoto masennus- tai ahdistuneisuushäiriötä sairastaville 16–25-vuotiaille nuorille, jotka suorittavat ammatillista perustutkintoa ja joilla on havaittu opintojen pitkittymisen tai keskeytymisen uhka ja hankaluuksia sosiaalisissa tai oppimistilanteissa. Kuntoutuksen tavoitteena on turvata tai parantaa kuntoutujan opiskelu- ja toimintakykyä sekä lisätä kuntoutujan osallisuutta ja aktiivisuutta. Kuntoutusmallissa pyritään integroimaan mielenterveyskuntoutus osaksi nuorten ammatillisia opintoja. Kuvaamme tässä tutkimuksessa OPI-kuntoutuksen vakiinnuttamisvaiheen toteutusta ja hyötyjä monimenetelmälliseen ja -näkökulmaiseen tutkimusotteeseen perustuen. Määrällisiä ja laadullisia aineistoja kerättiin asiakkailta sekä palveluntuotantoon osallistuvilta toimijoilta oppilaitoksissa ja kuntoutuslaitoksissa ja analysoitiin rinnakkain. Tutkimusote perustui OPI-kuntoutuksen toteutuksen ja hyötyjen arviointiin, joka tapahtui kuntoutujan, oppilaitoksen, terveydenhuollon ja kuntoutuksen palvelutuottajan näkökulmien kautta. Tutkimuksen keskeisimpinä tuloksina havaittiin, että OPI-kuntoutuksella kyettiin vaikuttamaan positiivisesti opiskelijoiden opiskelu- ja toimintakykyyn. Kuntoutukseen osallistuneet nuoret kokivat saaneensa tukea oppi- ja kuntoutuslaitosten ammattilaisilta, ja vertaistuen avulla he saivat positiivisia kokemuksia vuorovaikutuksesta ja osallisuudesta. Tutkimuksessa havaittiin, että kuntoutukseen ohjautumisen prosesseja tulee yhä sujuvoittaa, ja kuntoutuksen toteutusta tulisi mukauttaa vielä enemmän kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin. Lisäksi kuntoutuksen jälkeistä tukea tulisi suunnitella moniammatillisesti enemmän jo kuntoutuksen aikana. Tutkimuksessa havaittiin, että nuorten opiskelu- ja toimintakykyä sekä kuntoutustarvetta tarkasteltaessa tulisi huomioida opinnoissa jaksaminen, opintojen hallinta sekä opiskeluihin osallistuminen.
  • Sipari, Salla; Vänskä, Nea; Pollari, Kirsi (Kela, 2017)
    Lapsen edun toteutumiseksi kuntoutuksessa on varmistettava, että turvataan YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen kirjattu lapsen oikeus osallistua. Tässä tutkimuksessa tarkoituksena oli tuottaa kuvaus lapsen kuntoutuksen hyvistä käytännöistä, jotka vahvistavat lapsen osallistumista ja toimijuutta arjessa. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin lasten yksilöllisinä toiminnallisina haastatteluina, ammattilaisten ja vanhempien fokusryhmäkeskusteluina sekä tulevaisuustyöpajana. Osallistujat olivat vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta saavia lapsia (N = 6), lasten kuntoutuksen ammattilaisia HUS:sta ja yksityisistä yrityksistä (N = 30) ja lasten vanhempia (N = 4). Tutkimuksen tulokset osoittivat, että lapselle merkityksellinen toiminta arjessa mahdollistuu kolmen toisiinsa nivoutuvan elementin kautta, jotka ovat lapsi toimijana, mieluisa toiminta ja yhteistoiminta. Lapsi toimijana käsittää lapsen identiteetin ja minäkuvan, tunteet ja haaveilun, osallisuuden yhteisössä sekä lapsen oman tahdon ilmaisun ja asioihin vaikuttamisen. Lapsen mieluisa toiminta on lapsen maailmaan kiinnittyvää ja lapsentahtista. Se sisältää oppimista ja onnistumista, elämyksellisyyttä ja leikillisyyttä ja tuottaa iloa. Yhteistoiminta rakentuu vastavuoroisessa neuvottelussa sisältäen joustavuutta, vastuun ottoa ja jatkuvuutta. Yhteistoiminta edellyttää valmistautumista ja rakentuu yhteisenä oppimisprosessina, jota suuntaavat yhdessä sovitut tavoitteet ja käytännöt. Lapsen merkityksellisen toiminnan rakentumista arjessa ohjasivat seuraavat arvot: turvallisuus, luottamus, rohkeus, rehellisyys ja yhdenvertaisuus. Lapsen kuntoutuksen hyvän käytännön tekijät ilmensivät yksilöllisten voimavarojen korostamista, lapsen osallistumisen tavoitteiden suuntaisten ratkaisujen löytymistä yhdessä sekä perheen arjen sujumisen tärkeyttä. Moniääninen lapsen edun punninta kuntoutuksessa toteutuu lapsen, perheen ja ammattilaisten kumppanuudessa yhdessä neuvotellen.
  • Räsänen, Tapio; Österbacka, Eva; Valaste, Maria; Haataja, Anita (Kela, 2019)
    Pienten lasten vanhempien osallistumista työmarkkinoille ohjaavat osittain perhevapaajärjestelmä ja osittain perheiden omat valinnat. Perhepolitiikka ja varhaiskasvatuspalvelut mahdollistavat sekä lapsen hoitamisen kotona että äitien osallistumisen työmarkkinoille. Pitkittyessään kotihoitojaksot saattavat kuitenkin etäännyttää työmarkkinoilta. Perhe-etuudet korvaavat lapsiperheen kustannuksia ja menetettyä ansiota suoraan. Kotihoidon tuen korkean korvaustason on havaittu olevan yhteydessä äitien heikompaan kiinnittymiseen työmarkkinoille. Tutkimuksessa havaitaan, että suurempi kotihoidon tuki hidastaa työhön siirtymistä. Hyvässä työmarkkina-asemassa olevien äitien mahdollisuudet työllistyä ovat erilaiset kuin heikossa työmarkkina-asemassa olevilla. Korkeakoulutetut ja nuoret ensisynnyttäjät palaavat työhön muita ryhmiä aiemmin. Jos äidin puoliso on työtön, heikossa työmarkkina-asemassa olevat äidit työllistyvät myöhemmin kuin hyvässä asemassa olevat. Työhön siirtymistä lapsen syntymän jälkeen mallinnetaan Coxin suhteellisen riskin mallilla ja ajasta riippuvilla muuttujilla. Analyyseissä huomioidaan ehdolliseen työllistymistodennäköisyyteen vaikuttavat taustamuuttujat, kuten äidin ikä, koulutustaso ja työkokemus. Taustatekijöiden ja lastenhoidon tukien lisäksi selvitettiin maksettujen kuntalisien yhteys työmarkkinoille osallistumiseen. Tutkimusaineisto on 60 prosentin otos kaikista vuosina 2001–2009 lapsen synnyttäneistä. Äidit jaetaan neljään ryhmään synnytystä edeltävän työmarkkina-aseman mukaan: 1) työsuhteessa lapsen syntyessä, 2) työlliset, 3) työttömät ja 4) työvoiman ulkopuolella olevat. Tutkimuksessa selvitetään, vaikuttaako perhepolitiikka eri ryhmiin eri tavoin. Perhepolitiikalla voidaan yrittää vaikuttaa perheiden käyttäytymiseen. Perhevapaat jakautuvat epätasaisesti vanhempien kesken, ja tukien tasolla on vaikutus äitien päätökseen siirtyä työhön. Jos sukupuolten tasa-arvo on tärkeää, perhevapaat tulisi jakaa tasaisemmin äideille ja isille.
  • Saikku, Peppi; Rajavaara, Marketta; Seppälä, Ullamaija (Kela, 2017)
    Paikallisen yhteistyön merkitys on kasvanut työttömille kohdennettujen palvelukokonaisuuksien kehittämisessä. Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua koskeva laki (L 1369/2014) tuli voimaan Suomessa vuonna 2015. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kootaan tutkimustietoa monialaisesta yhteistyöstä paikallisessa työllisyyden hallinnassa. Tutkimusaineistona ovat vuosina 2000–2016 julkaistut vertaisarvioidut yhteiskuntatieteelliset artikkelit. Katsausta varten kootun artikkeliaineiston 55 julkaisua ovat Suomesta, Norjasta, Ruotsista, Tanskasta, Isosta-Britanniasta ja Saksasta. Tulosten mukaan tutkimuksissa on tarkasteltu monialaisia yhteistyömalleja aktivoinnin, kuntoutuksen sekä julkisen hallinnon muutoksen kehyksissä. Näiden kehysten valinta heijastaa eri maissa tehtyjä uudistuksia. Tutkimuksissa on tarkasteltu monialaisuutta monitasoisuuden, monisektorisuuden, monitoimijuuden ja moniammatillisuuden näkökulmista. Tarkastelluissa maissa toteutetaan monialaista yhteistyötä kahdella tavalla, yhteispalvelun ja yhteistyöverkoston avulla. Työttömien työllistymistä tukevan monialaisen palvelun kehittäminen on erityisen tärkeää Suomessa meneillään olevien sosiaali- ja terveys-, kasvupalvelu- ja maakuntauudistusten yhteydessä.
  • Saukko, Päivi; Hakomäki, Hanna (Kela, 2019)
    Musiikkiterapia on tavoitteellista, suunnitelmallista ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa kuntoutusta tai hoitoa, jota toteuttaa musiikkiterapeutin ammatillisen koulutuksen suorittanut terapeutti. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on kuvata ja arvioida eri-ikäisten kehitysvammaisten musiikkiterapiaa käsitteleviä tutkimuksia toimintakyvyn ICF-viitekehystä käyttäen. Kehitysvammaisuutta ja musiikkiterapiaa käsittelevää kirjallisuutta on julkaistu melko runsaasti, mutta ajantasaista vaikuttavuustietoa tästä kohderyhmästä ei ole ollut saatavilla. Alkuperäisenä suunnitelmana oli toteuttaa järjestelmällinen katsaus. Kirjallisuushakujen tuloksena löytyi vuosilta 1972–2016 yhdeksän kaikki mukaanottokriteerit täyttävää tutkimusta. Näytön arvioinnin kannalta haasteeksi osoittautui tutkimusten heterogeenisuus koehenkilöiden, interventioiden ja tulosmuuttujien suhteen. Näiden tutkimusten perusteella on kohtalaista tutkimusnäyttöä musiikkiterapian vaikutuksesta 3–40-vuotiaiden kehitysvammaisten kuntoutujien kommunikointiin ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen (ICF-pääluokat d3 ja d7). Tutkimuksen tavoitteen saavuttamiseksi tarkasteltiin lisäksi aiempia katsauksia sekä tutkimuskysymysten kannalta relevantteja kokeellisia ja laadullisia tutkimuksia käyttäen menetelmänä laadullista metasynteesiä. Tutkimustuloksista rakentuu kokonaiskuva musiikkiterapian mahdollisuuksista edistää eri-ikäisten ja eriasteisesti kehitysvammaisten kuntoutujien fyysistä, psyykkistä, kognitiivista ja sosiaalista toimintakykyä. ICF-luokituksessa musiikkiterapian vaikutukset kytkeytyvät useisiin sekä kehon toimintojen (b) että suoritusten ja osallistumisen (d) pääluokkiin (b1, b2, b3, b7, d1, d3, d4, d7, d9). Tutkimustietoa löytyy myös yksilö- ja ympäristötekijöiden merkityksestä. Kuntoutumisen ja osallistumisen kannalta on lisäksi huomionarvoista, että musiikki motivoi ja tarjoaa yhteisen kiinnostuksen kohteen, jonka puitteissa jokainen ihminen voi toimia ja osallistua omalla tavallaan.
  • Paltamaa, J; Erkkilä, J; Kanelisto, K; Mustonen, O; Nousiainen, E (Kela, 2017)
    Tässä tutkimuksessa selvitettiin kuntoutumisen merkityksiä pitkään yhtäjaksoisesti avomuotoista yksilöterapiaa saaneille kuntoutujille ja kuntoutuksen toteutumista kuntoutujan, palveluntuottajan ja hoitavan tahon näkökulmasta. Tutkimus on osa Kelan Pitkät yhtäjaksoiset yksilöterapiat -tutkimusta. Tutkimuksen kohderyhmä olivat vuoden 2015 Kelan kuntoutustietojen mukaan avomuotoista fysio-, musiikki-, puhe- ja toimintaterapiaa sekä neuropsykologista kuntoutusta yhtäjaksoisesti yli 5 vuotta saaneet kuntoutujat. Tutkimukseen osallistui 30 kuntoutujaa (8–64 vuotta), 30 terapeuttia ja 6 lääkäriä. Aineisto kerättiin teemahaastatteluilla, jotka nauhoitettiin ja litteroitiin. Haastattelujen lisäksi laadullisen sisällönanalyysin aineistona olivat kuntoutussuunnitelmat, -palautteet ja -päätökset. Kaikki haastatellut kokivat avokuntoutuksen hyödylliseksi, terapian jatkumiselle löytyi perusteita ja kaikki olivat edistyneet tai heidän toimintakykynsä oli pysynyt ennallaan viimeisimmänkin terapiavuoden aikana. Pitkään jatkuneen avokuntoutuksen merkitys haastatelluille kuntoutujille rakentuu laaja-alaisista hyödyistä kuntoutujan arkeen, osallistumiseen ja elämänlaatuun. Aineistossa toistuu hyvin toimivan kuntoutuksen moninainen hyöty myös yhteiskunnalle. Tämän tutkimuksen perusteella pitkiä yhtäjaksoisia yksilöterapioita tulisi kehittää hyödyntämällä toimintakyvyn arviointimenetelmiä, näyttöön perustuvaa toimintaa ja suosituksia sekä kuntoutuspalautteiden kirjaamista niin, että palautteissa tulisi selkeämmin esille niin kuntoutujan toimintakyvyn, tavoitteiden kuin terapian toteutuksenkin muutokset. Haastattelut tehtiin keväällä 2016, jolloin uusi laki Kelan vaativasta kuntoutuksesta oli juuri tullut voimaan. Tutkimusaineisto kuvaa vanhan lain ja Kelan standardien mukaan toteutettua pitkää vaikeavammaisten avokuntoutusta, eikä tuloksista voi tehdä johtopäätöksiä uuden vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen lain mukaisesta tai määrittämästä kuntoutuksen toteutuksesta.
  • Buchert, Ulla; Härkäpää, Kristiina; Järvikoski, Aila; Kippola-Pääkkönen, Anu; Martin, Marjatta (Kela, 2018)
    Tutkimuksessa arvioidaan Kelan järjestämän sopeutumisvalmennuksen toteutusta ja merkitystä kuntoutujien, heidän läheistensä sekä sopeutumisvalmennusta toteuttavien palveluntuottajien näkökulmasta. Aikuisten kursseista tutkimuksessa olivat mukana diabetes-, fibromyalgia- ja syöpäkurssit, lasten ja nuorten kursseista diabeteskurssi, oppimisen tai psyykkisen kehityksen häiriöt -kurssi ja moni- ja liikuntavammakurssit. Kuntoutujat vastasivat kyselylomakkeeseen ennen kurssia, välittömästi kurssin päättyessä ja puoli vuotta sen päättymisen jälkeen. Osa kuntoutujista osallistui fokusryhmähaastatteluihin. Kelan järjestämää sopeutumisvalmennusta toteuttaville palveluntuottajille tehtiin Webropol-kysely ja osalle fokusryhmähaastattelu. Sopeutumisvalmennus vastasi runsaalla puolella sekä aikuisten että lasten ryhmistä täysin sitä koskevia odotuksia. Kurssin sisältöön ja toteutukseen oltiin pääosin tyytyväisiä ja suuri osa arvioi kurssista olleen heille vähintään melko paljon hyötyä. Kurssit olivat tarjonneet tietoa sairaudesta ja sen hoidosta sekä vertaistukea. Myös terveyteen ja hyvinvointiin liittyvä valtaistuminen oli vahvistunut kaikissa ryhmissä. Nämä arviot ja muutokset ilmenivät erityisesti vakaassa elämäntilanteessa olevilla kuntoutujilla. Huomiota tulisi jatkossa kiinnittää erityisesti niihin osallistujiin, joiden elämäntilanne on epävakaa ja jotka eivät arvioineet hyötyneensä kurssista. Tulokset viittaavat myös siihen, että osalla kuntoutujista kurssi ei nivoudu osaksi muita tukimuotoja tai hoitoketjua. Palveluntuottajat arvioivat sopeutumisvalmennuksen toteuttamisen onnistuneen omassa organisaatiossaan mutta kritisoivat erityisesti yhteistyötä hoitotahon ja muun palveluverkoston kanssa. Ongelmana mainittiin mm., ettei kurssi liity luontevasti osaksi muuta kuntoutusprosessia ja että kuntoutujien kurssille ohjaamisessa ja valintakäytännöissä on ongelmia. Kelan kanssa tehtävän yhteistyön katsottiin yleensä sujuneen hyvin, mutta kilpailutuksen kriteerejä kritisoitiin.