Sosiaali- ja terveysturvan raportteja (2016-): Recent submissions

Now showing items 1-20 of 25
  • Hautamäki, Lotta; Vuorento, Mirkka; Tuomenoksa, Asta; Hiekkala, Sinikka; Poutiainen, Erja (Kela, 2021)
    Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuminen heikentää usein merkittävästi toimintakykyä ja omatoimista arjessa selviytymistä. Kelan kohdennettujen AVH-kuntoutuskurssien tavoitteena on tukea sairastuneen kävelyä, käden käyttöä tai kommunikaatiota. Tässä Kelan Muutos-hankkeen osatutkimuksessa tarkasteltiin kurssien merkitystä kuntoutujien arkielämässä ja sairauden vaikutusten hallinnassa. Tutkimuksessa kerättiin moninäkökulmainen laadullinen aineisto (haastattelut ja asiakirja-aineistot), jossa tuotiin yhteen kuntoutujien, heidän läheistensä ja palveluntuottajien kokemukset kursseista. Kelan kohdennetuista AVH-kuntoutuskursseista on hyötyä osana kuntoutujan kuntoutumisen prosessia silloin, kun palvelujärjestelmän muut osat muodostavat kurssin kanssa mahdollisimman saumattoman kokonaisuuden. Oikea-aikaisessa kurssille ohjautumisessa oli haasteita. Ohjautumisen varmistamiseksi tarvitaan terveydenhuollossa AVH:n erityistietämykseen pohjautuvaa koordinaatiota. Kursseilla otettiin hyvin huomioon kuntoutujien yksilöllinen toimintakyky, mutta ohjelman toteutus heterogeenisille ryhmille oli ammattilaisille haastavaa. Kurssien koetut hyödyt kuitenkin ilmenivät laajasti monilla eri toimintakyvyn aihealueilla, eivätkä ne rajoittuneet vain kohdennettujen kurssien teemoihin (kävelyyn, käden käyttöön tai kommunikaatioon). Kurssin myötä saavutetut kokonaisvaltaiset hyödyt kuntoutujan toimintakyvyssä säilyvät parhaiten arjessa, jos kurssin jälkeinen kuntoutus toteutuu tavoitteiden mukaan ja kuntoutuja saa tukea harjoittelun motivaation säilyttämiseen. Läheisten rooli kuntoutuksessa jäi vähäiseksi, eikä heidän voimavarojaan pystytty kurssilla riittävästi tukemaan. Läheisten jaksamisen tukemiseen tulisi kiinnittää jatkossa enemmän huomiota.
  • Sihvonen, Ella (Kela, 2021)
    Sosiaaliturvauudistukseen tähtäävän parlamentaarisen komitean yksi keskeinen tavoite on selkeyttää sosiaaliturvajärjestelmää ja lisätä sen ymmärrettävyyttä. Jotta sosiaaliturvaetuuksia olisi helpompi ymmärtää, on keskeistä yhtenäistää käsitteistöä. Tämän tutkimuksen tarkoitus on tuottaa pohjatietoa komitean työhön sekä perhe- ja tulokäsitteistä että sosiaaliturvaetuuksien haku- ja maksuajankohdista. Perhe- ja tulokäsitteitä sekä etuuksien haku- ja maksuajankohtia tarkastellaan pääasiassa sosiaaliturvalainsäädännössä niissä sosiaaliturvaetuuksissa, joiden määräytymiseen vaikuttavat joko hakijan tulot tai perhe- ja läheissuhteet. Tarkastelluissa sosiaaliturvaetuuksissa käytetään yhteensä 14:ää erilaista tulokäsitettä. Käsitteiden erot johtuvat muun muassa erilaisista työsuhteista, joten samassakin laissa voivat useat eri tulokäsitteet olla tarpeen. Tulot vaikuttavat etuuden maksamiseen monin tavoin. Vaikutukset riippuvat esimerkiksi siitä, onko tuki tai etuus ansiosidonnainen vai tarveharkintainen. Laissa perhe taas määritellään pääasiassa yhteistaloudessa asuvien aikuisten ja mahdollisten lasten muodostamaksi kokonaisuudeksi eli niin sanotun ydinperheen kaltaiseksi. Ydinperheen ulkopuoliset perhe- ja läheissuhteet voivat silti vaikuttaa etuuden saamiseen ja maksamiseen. Perhesuhteiden huomioimista etuuslainsäädännössä on tarkasteltu tutkimuksessa eksklusiivisuuden ja inklusiivisuuden käsitteiden avulla, millä viitataan ajatukseen perheestä ulossulkevana sosiaalisten sidosten muodostelmana (eksklusiivinen) tai ajatukseen perheestä, jonka rajat ovat huokoisemmat (inklusiivinen). Vaikka erilaisia käsitteitä voidaan jonkin verran yhtenäistää, käsitteistön tai haku- ja maksuajankohtien yhtenäistäminen ei kuitenkaan saa olla itsetarkoitus. Lakien tarkoitukset ovat erilaisia, jolloin perhe- tai tulokäsite voi olla tarkoituksenmukaista määritellä eri tavoin jopa saman lain sisällä. On tärkeää, että käsitteiden erilaiset sovellukset perustuvat harkittuun sosiaalipolitiikkaan tai niillä on muutoin perusteltu, hyväksytty ja edelleen pätevä syy. Keskeistä on, että lait kohtelevat kaikkia samassa tilanteessa olevia etuuden tai tuen hakijoita yhdenvertaisesti.
  • Heino, Pekka; Mäkinen, Jenna; Seppänen-Järvelä, Riitta (Kela, 2020)
    Tässä rekisteritutkimuksessa selvitettiin vuoden 2016 alussa voimaan tulleen vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutoksen (L 145/2015) vaikutuksia Kelan järjestämisvastuulla olevan lääkinnällisen kuntoutuksen kohdentumiseen. Lainmuutoksen yhteydessä poistettiin kuntoutuksen kytkös tasoltaan vähintään korotettuun vammaisetuuteen ja hakijan toimintakykyä alettiin arvioida laaja-alaisesti ICF-luokituksen mukaiset osa-alueet huomioiden. Tutkimus toteutettiin rekisteritutkimuksena, jossa aineistoon (n = 42 480) poimittiin vuosina 2014, 2016 ja 2017 vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta tai vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta hakeneet henkilöt. Hakemustietoihin liitettiin hakemusvuoden maksutiedot vammaisetuuksista sekä väestörekisteristä saatuja demografisia taustatietoja. Tutkimuksessa tarkasteltiin lainmuutoksen vaikutuksia myönteisten ja hylkäävien päätösten määrään, hylkäysperusteisiin sekä päätösten kohdentumiseen. Hakemusten määrä kasvoi vuodesta 2014. Myönteisen kuntoutuspäätöksen saaneiden määrä nousi, mutta samalla hylättiin aiempaa enemmän erityisesti terapioihin liittyviä ohjauskäyntejä ja laitosmuotoista kuntoutusta. Myönteisiä kuntoutuspäätöksiä annettiin vammaisetuuden perusosan perusteella tai ilman vammaisetuutta noin 4 000 kuntoutujalle vuonna 2016 ja noin 8 000 kuntoutujalle vuonna 2017. Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt -ryhmään kuuluvien diagnoosien määrä nousi vuoteen 2014 verrattuna myönteisen päätöksen saajilla, ja yli puolella hakijoista oli kyseiseen sairauspääryhmään kuuluva diagnoosi. Erityisesti sellaisten lasten ja nuorten, joilla on laaja-alaiset kehityshäiriöt -ryhmään kuuluva diagnoosi, osuus kasvoi sekä hakijoiden että myönteisen kuntoutuspäätöksen saaneiden joukossa. Vaikka Kelan järjestämisvastuulla olevaa lääkinnällistä kuntoutusta saa nyt vammaisetuudesta riippumatta, on korotettu tai ylin vammaisetuus edelleen vahvasti yhteydessä myönteiseen kuntoutuspäätökseen.
  • Haapakoski, Kaisa; Åkerblad, Leena; Tolvanen, Asko; Mäntysaari, Mikko (Kela, 2020)
    Kelan uusi palvelu, työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus, otettiin käyttöön vuonna 2017. Palvelussa yhdistyivät entinen työkokeilu, työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen toimeenpanoa suhteessa palvelun lähtökohtiin: työllistymisen edistämiseen sekä kuntoutujan aktiiviseen toimijuuteen ja tukeen. Tarkempia tutkimuskohteita olivat kuntoutuksen kohdentuminen, kuntoutujan rooli ja toimijuus, palvelun toimivuus sekä tuki ja ohjaus palvelussa. Tutkimus toteutettiin moninäkökulmaisesti ja monimenetelmällisesti. Aineistoon sisältyi postikysely palveluun vuonna 2017 osallistuneille (n = 439) ja osallistujien haastattelut (n = 15), sähköinen kysely palveluntuottajille (n = 49) ja palveluntuottajien edustajien haastattelut (n = 18) sekä kuntoutukseen osallistuneiden työpaikkojen yhteyshenkilöiden haastattelut (n = 15). Tutkimuksen tulosten mukaan palvelun koettu oikea-aikaisuus oli keskeistä palvelun toteutuksen onnistumiseksi ja myönteisten tulosten saavuttamiseksi. Palveluun osallistuvien tuen tarve vaihteli. Riittävä mutta samanaikaisesti määrältään ja muodoltaan kuntoutujalle yksilöllisesti sopiva omaohjaajan tarjoama tuki oli toimijuuden mahdollisuuksien kannalta tärkeää. Tuki oli dynaamista ja sisälsi toimintaa, rooleja ja vastuita palvelun kaikkien osapuolten välillä. Vaikutusmahdollisuuksien vähäisyys, riittämättömäksi koettu toimeentulo, korkeampi ikä, tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä pitkittynyt työttömyys olivat yhteydessä palvelun heikompiin tuloksiin. Jatkossa olisi tärkeää tutkia, miten palvelusta saataisiin toimiva kokonaisuus erilaisia tarpeita ja tavoitteita omaaville kuntoutujille. Palvelussa olisi olennaista huomioida työmarkkinoiden ja työorganisaatioiden toimintalogiikka ja tehdä ennakoivaa yhteistyötä organisaatioiden kanssa. Kuntoutujien vaikutusmahdollisuuksien ja resurssien turvaaminen edesauttaisi todennäköisesti palvelun toimivuutta.
  • Härkäpää, Kristiina; Kippola-Pääkkönen, Anu; Buchert, Ulla; Järvikoski, Aila; Kallinen, Mauri (Kela, 2020)
    Vuoden 2016 alussa tuli voimaan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen lakimuutos. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisia kokemuksia kuntoutujilla ja terapiapalveluja toteuttavilla terapeuteilla on Kelan vaativaan lääkinnälliseen kuntoutukseen sisältyvistä yksilöterapioista lakimuutoksen jälkeen. Tutkimuksessa arvioitiin myös, miten asiakaskokemukset ovat muuttuneet verrattuna vuonna 2007 tehtyyn asiakaskyselyyn. Keskeisiä teemoja olivat kuntoutujan rooli ja osallisuus, kuntoutujan arjen ympäristöt ja verkostot sekä kuntoutusyhteistyö. Vuoden 2018 asiakaskysely kohdistui myönteisen kuntoutuspäätöksen vuonna 2016 saaneisiin lapsiin, nuoriin ja aikuisiin. Vastanneita oli 2 263 (32 %). Yksilöterapiaa toteuttavien palveluntuottajien ja terapeuttien Webropol-kyselyyn vastasi 886 terapeuttia. Syventäviin haastatteluihin osallistui 18 terapeuttia. Koettu kuntoutusosallisuus eli asiakkaan kuulluksi tuleminen ja mielipiteen huomioon ottaminen oli vuoden 2018 kyselyaineistossa jonkin verran vahvempaa kuin vuoden 2007. Kuntoutus toteutui myös aiempaa yleisemmin kuntoutujan lähiympäristöissä ja arjen tilanteissa, ja tietojen saaminen sairaudesta ja palvelujärjestelmästä oli jonkin verran parantunut. Kaikilla osallisuus ei kuitenkaan toteutunut yhtä hyvin. Kuntoutuksen asiakaslähtöisyyttä arvioivat asiakkaat ja terapeutit. Asiakaslähtöisyys toteutui parhaiten tasavertaisessa kohtelussa ja kuuntelussa mutta heikommin tavoitteissa edistymisen seurannassa tai kuntoutujan motivoinnissa omatoimiseen kuntoutumiseen. Asiakkaiden kokemukset kuntoutusosallisuudesta ja kuntoutuksen asiakaslähtöisyydestä olivat yhteydessä kuntoutuksen koettuihin vaikutuksiin. Terapeutit arvioivat, että heidän asiakkaidensa odotukset painottuvat arjessa selviytymisen ja osallisuuden tukemiseen sekä vuorovaikutustaitojen kehittymiseen. He toteuttivat eri terapiamuotoja niiden ydinsisältöjä laajemmin kuntoutujien tilanteiden ja niiden muutosten ehdoilla. Tärkeää oli mahdollisuus toimia joustavasti kuntoutujien tukena. Yhteistyö eri tahojen kanssa oli monipuolista ja toteutui parhaimmillaan asiakaslähtöisesti, mutta yhteistyömahdollisuuksia heikensivät eri toimijoiden kiristyneet resurssit.
  • Sipari, Salla; Vänskä, Nea; Lehtonen, Krista; Pihlava, Jari (Kela, 2019)
    Hyvä kuntoutuskäytäntö perustuu moniammatilliseen, kuntoutujan kanssa yhdessä tehtävään suunnitteluun, jossa laaditaan kuntoutujan omat tavoitteet. Tutkimuksessa tarkoituksena oli kuvata Goal Attainment Scaling -menetelmän (GAS) käyttöä kuntoutujan omien tavoitteiden asettamisessa ja saavuttamisessa hyvän kuntoutuskäytännön edistämiseksi Kelan järjestämillä lasten ja aikuisten sopeutumisvalmennuskursseilla. Aineisto kerättiin kuntoutujien ja heidän omaistensa yksilöllisillä teemahaastatteluilla sekä ammattilaisten fokusryhmähaastatteluilla. Tutkimuksessa käytettiin aineistolähtöistä sisällön analyysia. Aineistona olivat myös kuntoutujien Omat tavoitteet -lomakkeet, joiden sisältö eriteltiin ja analysoitiin teorialähtöisesti. Tutkimuksessa toteutui monimenetelmäisyys siten, että aineiston analyysien tulokset yhdistettiin vastaamaan samaan tutkimuskysymykseen. Tutkimuksen tulosten mukaan tavoitteen asettaminen ja saavuttaminen rakentui ennakoivaksi prosessiksi. GAS-menetelmän käytöstä päätettäessä tulisi keskustella ja harkita sen käyttöä ja soveltamista yksilöllisten tarpeiden ja tilanteiden mukaan. GAS-menetelmän käytön yhdistäminen kuntoutuksen kokonaisuuteen osoittautui tärkeäksi kuntoutumisen ja toimintakyvyn edistymisen kannalta. Tulosten perusteella ilmeni tarve uudistuvalle kuntoutusosaamiselle kompleksisten ja jatkuvassa muutoksessa olevien kokonaisuuksien haltuun ottamiseksi. Tulokset kuvaavat moninäkökulmaisesti sitä, miten GAS-menetelmän käyttö toteutuu Kelan järjestämillä sopeutumisvalmennuskursseilla. Tutkimuksen tuloksia voi hyödyntää hyvien kuntoutuskäytäntöjen kehittämisessä ja viemisessä käytännön toimintaan. Tietoa voi käyttää suunniteltaessa GAS-menetelmän käyttöä parhaalla tavalla ammattilaisten ja asiakkaiden yhteistoiminnassa.
  • Harkko, Jaakko; Villa, Tiia; Korkeamäki, Johanna; Vaalasranta, Liisa; Poutiainen, Erja (Kela, 2019)
    Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn toimenpidekokonaisuudessa on noussut tärkeäksi ehkäistä opintojen keskeyttämistä. Kelan rahoittama OPI-kuntoutus on kuntoutusmuoto masennus- tai ahdistuneisuushäiriötä sairastaville 16–25-vuotiaille nuorille, jotka suorittavat ammatillista perustutkintoa ja joilla on havaittu opintojen pitkittymisen tai keskeytymisen uhka ja hankaluuksia sosiaalisissa tai oppimistilanteissa. Kuntoutuksen tavoitteena on turvata tai parantaa kuntoutujan opiskelu- ja toimintakykyä sekä lisätä kuntoutujan osallisuutta ja aktiivisuutta. Kuntoutusmallissa pyritään integroimaan mielenterveyskuntoutus osaksi nuorten ammatillisia opintoja. Kuvaamme tässä tutkimuksessa OPI-kuntoutuksen vakiinnuttamisvaiheen toteutusta ja hyötyjä monimenetelmälliseen ja -näkökulmaiseen tutkimusotteeseen perustuen. Määrällisiä ja laadullisia aineistoja kerättiin asiakkailta sekä palveluntuotantoon osallistuvilta toimijoilta oppilaitoksissa ja kuntoutuslaitoksissa ja analysoitiin rinnakkain. Tutkimusote perustui OPI-kuntoutuksen toteutuksen ja hyötyjen arviointiin, joka tapahtui kuntoutujan, oppilaitoksen, terveydenhuollon ja kuntoutuksen palvelutuottajan näkökulmien kautta. Tutkimuksen keskeisimpinä tuloksina havaittiin, että OPI-kuntoutuksella kyettiin vaikuttamaan positiivisesti opiskelijoiden opiskelu- ja toimintakykyyn. Kuntoutukseen osallistuneet nuoret kokivat saaneensa tukea oppi- ja kuntoutuslaitosten ammattilaisilta, ja vertaistuen avulla he saivat positiivisia kokemuksia vuorovaikutuksesta ja osallisuudesta. Tutkimuksessa havaittiin, että kuntoutukseen ohjautumisen prosesseja tulee yhä sujuvoittaa, ja kuntoutuksen toteutusta tulisi mukauttaa vielä enemmän kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin. Lisäksi kuntoutuksen jälkeistä tukea tulisi suunnitella moniammatillisesti enemmän jo kuntoutuksen aikana. Tutkimuksessa havaittiin, että nuorten opiskelu- ja toimintakykyä sekä kuntoutustarvetta tarkasteltaessa tulisi huomioida opinnoissa jaksaminen, opintojen hallinta sekä opiskeluihin osallistuminen.
  • Saukko, Päivi; Hakomäki, Hanna (Kela, 2019)
    Musiikkiterapia on tavoitteellista, suunnitelmallista ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa kuntoutusta tai hoitoa, jota toteuttaa musiikkiterapeutin ammatillisen koulutuksen suorittanut terapeutti. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on kuvata ja arvioida eri-ikäisten kehitysvammaisten musiikkiterapiaa käsitteleviä tutkimuksia toimintakyvyn ICF-viitekehystä käyttäen. Kehitysvammaisuutta ja musiikkiterapiaa käsittelevää kirjallisuutta on julkaistu melko runsaasti, mutta ajantasaista vaikuttavuustietoa tästä kohderyhmästä ei ole ollut saatavilla. Alkuperäisenä suunnitelmana oli toteuttaa järjestelmällinen katsaus. Kirjallisuushakujen tuloksena löytyi vuosilta 1972–2016 yhdeksän kaikki mukaanottokriteerit täyttävää tutkimusta. Näytön arvioinnin kannalta haasteeksi osoittautui tutkimusten heterogeenisuus koehenkilöiden, interventioiden ja tulosmuuttujien suhteen. Näiden tutkimusten perusteella on kohtalaista tutkimusnäyttöä musiikkiterapian vaikutuksesta 3–40-vuotiaiden kehitysvammaisten kuntoutujien kommunikointiin ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen (ICF-pääluokat d3 ja d7). Tutkimuksen tavoitteen saavuttamiseksi tarkasteltiin lisäksi aiempia katsauksia sekä tutkimuskysymysten kannalta relevantteja kokeellisia ja laadullisia tutkimuksia käyttäen menetelmänä laadullista metasynteesiä. Tutkimustuloksista rakentuu kokonaiskuva musiikkiterapian mahdollisuuksista edistää eri-ikäisten ja eriasteisesti kehitysvammaisten kuntoutujien fyysistä, psyykkistä, kognitiivista ja sosiaalista toimintakykyä. ICF-luokituksessa musiikkiterapian vaikutukset kytkeytyvät useisiin sekä kehon toimintojen (b) että suoritusten ja osallistumisen (d) pääluokkiin (b1, b2, b3, b7, d1, d3, d4, d7, d9). Tutkimustietoa löytyy myös yksilö- ja ympäristötekijöiden merkityksestä. Kuntoutumisen ja osallistumisen kannalta on lisäksi huomionarvoista, että musiikki motivoi ja tarjoaa yhteisen kiinnostuksen kohteen, jonka puitteissa jokainen ihminen voi toimia ja osallistua omalla tavallaan.
  • Turunen, Katri; Tuulio-Henriksson, Annamari; Poutiainen, Erja (Kela, 2019)
    Tutkimuksessa selvitettiin Kelan myöntämän harkinnanvaraisen neuropsykologisen kuntoutuksen kohderyhmiä sekä kuntoutujien ja ammattilaisten näkemyksiä kuntoutuksen tarpeesta, tavoitteista ja vaikutuksista. Kelan harkinnanvaraista neuropsykologista kuntoutusta 1/2015–6/2016 saaneille postitettiin kysely, ja kuntoutujilta pyydettiin lisäksi lupa käyttää kuntoutusdokumentteja Kelan asiakastietojärjestelmästä. Ammattilaisten eli kuntoutussuosituksia tekevien neuropsykologien ja psykologien, kuntoutusta toteuttavien neuropsykologien sekä Kelan asiantuntijoiden kyselyt kerättiin sähköisesti. Lisäksi tutkimuksen yhteydessä järjestettiin työpaja, jossa koostettiin kysely- ja asiakirja-aineiston tuloksia. Aineisto koostuu 32 kuntoutujan kyselyvastauksista, Kelan asiakastietojärjestelmästä kerätystä kuntoutujien asiakirja-aineistosta, 34:n kuntoutusta toteuttaneen ja 69:n sitä suositelleen psykologin tai neuropsykologin ja 30 Kelan asiantuntijan vastauksista. Kuntoutujien ja kuntoutusta toteuttavien neuropsykologien mukaan Kelan harkinnanvarainen neuropsykologinen kuntoutus kohentaa kuntoutujien työ- ja opiskeluedellytyksiä. Kuntoutujat ja ammattilaiset katsoivat kuntoutuksen olevan hyödyllisintä kuntoutujien oman tilanteen ymmärtämisen ja hyväksymisen, opiskelutaitojen, arjen hallinnan sekä yleisen elämänlaadun kannalta. Ammattilaiset katsoivat kuntoutusmuodon soveltuvan erityisesti nuorille, joilla on kehityksellisiä neuropsykologisia vaikeuksia. Toisaalta erityisesti asiakirja-aineisto osoitti, että kuntoutusmuotoa käytetään osana monenlaisia kuntoutuspolkuja. Tutkimuksen perusteella kuntoutusmuodon kehittämiskohteiksi nousivat erityisesti kuntoutukseen hakeutumisen käytännöt sekä kuntoutuksen raportointikäytännöt. Lisäksi moni taho nosti esiin kuntoutusmuodon taloudellisen tuen matalan tason, jonka katsottiin heikentävän kuntoutuksen tasa-arvoista saatavuutta. Sekä kyselytutkimuksen että hankkeen yhteydessä järjestetyn työpajan myötä nousi vahvasti esiin tarve parantaa Kelan harkinnanvaraisen neuropsykologisen kuntoutuksen saatavuutta koko maassa.
  • Karhula, Maarit; Heiskanen, Tuija; Seppänen-Järvelä, Riitta (Kela, 2019)
    Tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet (ns. tule-sairaudet) aiheuttivat vuonna 2016 eniten sairauspoissaoloja, ja ne ovat toiseksi yleisin syy hakeutua Kelan kuntoutukseen. Tämä tutkimus tuottaa moninäkökulmaista tietoa Kelan järjestämien Tules-kuntoutuskurssien toteutuksesta ja toimivuudesta, asiakaslähtöisyydestä ja kuntoutujan roolista sekä kuntoutujien kokemuksista kuntoutuksen vaikutuksista arkeen. Tutkimus toteutettiin vuosina 2016–2018. Monimenetelmällisen tutkimuksen aineistoina olivat kuntoutujille ja palveluntuottajille suunnatut kyselyt, kuntoutujien ja palveluntuottajien ryhmähaastattelut sekä kuntoutujien Omat tavoitteeni -lomakkeet. Kuntoutujien kyselyyn vastasi 1 839 kuntoutujaa, joista laitosmuotoiseen kuntoutukseen oli osallistunut 1 441 kuntoutujaa ja avomuotoiseen kuntoutukseen 398 kuntoutujaa. Palveluntuottajien kyselyyn vastasi 26 palveluntuottajaa. Kuntoutujien ja palveluntuottajien ryhmähaastatteluja toteutettiin molempia 10. Kuntoutujien omat tavoitteet -lomakkeita analysoitiin 75, ja niissä oli yhteensä 161 tavoitetta. Tulosten perusteella Tules-kuntoutuksessa kuntoutujia ohjattiin liikkumaan ja fyysiseen aktiivisuuteen monipuolisesti ja ammattitaitoisesti. Kuntoutujat ja palveluntuottajat kokivat positiivisena kuntoutuksen ryhmämuotoisuuden ja vertaistuen. Kuntoutus auttoi hallitsemaan kipua arkielämässä sekä paransi kuntoutujien kokemaa työkykyä. Palvelukuvaus mahdollisti kuntoutuksen toteuttamisen asiakaslähtöisesti ja moniammatillisesti. Kehittämiskohteita Tules-kuntoutuksessa olivat kuntoutukseen ohjautuminen, pienryhmien käyttö, arjen ympäristöissä tehtävä harjoittelu sekä sen ohjaus, yhteydenpito ja harjoitteluun sitouttaminen. Kuntoutujat ja palveluntuottajat pitivät tavoitetyöskentelyä tärkeänä, mutta kuntoutujien omien tavoitteiden tulisi ohjata nykyistä selkeämmin kuntoutujien toimintaa koko kuntoutusprosessin ajan. Lisäksi työelämäyhteyttä tulisi vahvistaa ja kuntoutujien tavoitteet tulisi kiinnittää työelämään nykyistä paremmin.
  • Pikkarainen, Aila; Koivula, Riitta (Kela, 2019)
    Ikääntyneiden kuntoutuksen (IKKU) kohdentumista, tavoitteellisuutta, toimivuutta ja koettua vaikuttavuutta tutkittiin Muutos-hankkeen osatutkimuksena Tutkittu IKKU -hankkeessa (T-IKKU 2016–2018). Monimenetelmällisen tutkimuksen toteuttivat Jyväskylän ammattikorkeakoulu sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tutkimus toteutettiin hyödyntäen toimijuuden viitekehystä. Aineistot koostuivat kaikkien IKKU-kuntoutusta toteuttaneen 15 palveluntuottajan omaohjaajien kyselystä (n = 34) sekä erityisvastuualueittain valittujen viiden palveluntuottajan työparien (n = 5), kuntoutujien (n = 10) ja omaisten (n = 4) haastatteluista. Aineistot analysoitiin portaittain yhdistäen kyselyaineiston yleiskuvaus laadullisten aineistojen syventäviin näkökulmiin. Tulosten mukaan IKKU-kuntoutus näyttäytyi erilaisena palveluna työntekijöille, kuntoutujille ja omaisille. Työparit työskentelivät yhdistäen kuntoutujien yksilöllisiä tarpeita ja koko kuntoutujaryhmän odotuksia pyrkien hyödyntämään organisaatioidensa erilaisia toimintakulttuureja Kelan ohjeistusten puitteissa. Heidän erilaiset valmistautumis- ja suunnitteluresurssinsa aiheuttivat haasteita moniammatilliseen sekä työpari- ja verkostotyöhön. Ikääntyneiden kuntoutujien toimijuutta leimasi ajallisesti pitkä orientoituminen kuntoutukseen. Tämän vuoksi ryhmämuotoisen kuntoutuksen toteutus eteni eri tahdissa kuin kuntoutujien yksilölliset prosessit. IKKU-kuntoutuksen vahvuus oli ryhmämuotoinen kuntoutusinterventio, jonka aikana kuntoutujilla oli mahdollisuus tarkastella omaa elämänkulkuaan ja nykyistä tilannettaan sekä jakaa kokemuksiaan muiden kuntoutujien kanssa. Ikääntyneiden kuntoutujien koettu kuntoutuminen ilmeni fyysisenä, sisäisenä, näiden vastavuoroisena prosessina tai sopeutumisena tarjottuun kuntoutusinterventioon. Omaisten rooli jäi irralliseksi. Jatkossa ryhmämuotoisen kuntoutuksen ja yksilöllisen kuntoutumisen integraatiota sekä omais- ja verkostotyötä tulee tehostaa.
  • Räsänen, Tapio; Österbacka, Eva; Valaste, Maria; Haataja, Anita (Kela, 2019)
    Pienten lasten vanhempien osallistumista työmarkkinoille ohjaavat osittain perhevapaajärjestelmä ja osittain perheiden omat valinnat. Perhepolitiikka ja varhaiskasvatuspalvelut mahdollistavat sekä lapsen hoitamisen kotona että äitien osallistumisen työmarkkinoille. Pitkittyessään kotihoitojaksot saattavat kuitenkin etäännyttää työmarkkinoilta. Perhe-etuudet korvaavat lapsiperheen kustannuksia ja menetettyä ansiota suoraan. Kotihoidon tuen korkean korvaustason on havaittu olevan yhteydessä äitien heikompaan kiinnittymiseen työmarkkinoille. Tutkimuksessa havaitaan, että suurempi kotihoidon tuki hidastaa työhön siirtymistä. Hyvässä työmarkkina-asemassa olevien äitien mahdollisuudet työllistyä ovat erilaiset kuin heikossa työmarkkina-asemassa olevilla. Korkeakoulutetut ja nuoret ensisynnyttäjät palaavat työhön muita ryhmiä aiemmin. Jos äidin puoliso on työtön, heikossa työmarkkina-asemassa olevat äidit työllistyvät myöhemmin kuin hyvässä asemassa olevat. Työhön siirtymistä lapsen syntymän jälkeen mallinnetaan Coxin suhteellisen riskin mallilla ja ajasta riippuvilla muuttujilla. Analyyseissä huomioidaan ehdolliseen työllistymistodennäköisyyteen vaikuttavat taustamuuttujat, kuten äidin ikä, koulutustaso ja työkokemus. Taustatekijöiden ja lastenhoidon tukien lisäksi selvitettiin maksettujen kuntalisien yhteys työmarkkinoille osallistumiseen. Tutkimusaineisto on 60 prosentin otos kaikista vuosina 2001–2009 lapsen synnyttäneistä. Äidit jaetaan neljään ryhmään synnytystä edeltävän työmarkkina-aseman mukaan: 1) työsuhteessa lapsen syntyessä, 2) työlliset, 3) työttömät ja 4) työvoiman ulkopuolella olevat. Tutkimuksessa selvitetään, vaikuttaako perhepolitiikka eri ryhmiin eri tavoin. Perhepolitiikalla voidaan yrittää vaikuttaa perheiden käyttäytymiseen. Perhevapaat jakautuvat epätasaisesti vanhempien kesken, ja tukien tasolla on vaikutus äitien päätökseen siirtyä työhön. Jos sukupuolten tasa-arvo on tärkeää, perhevapaat tulisi jakaa tasaisemmin äideille ja isille.
  • Järvikoski, Aila; Takala, Esa-Pekka; Juvonen-Posti, Pirjo; Härkäpää, Kristiina (Kela, 2018)
    Työkyvyn käsite ja sen tulkinnat vaihtelevat, ja käytössä olevat työkykymallit heijastuvat myös kuntoutuksen käytäntöihin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa pyrittiin selvittämään, millaisia ovat kuntoutuksessa ja työkykyä edistävässä toiminnassa käytetyt työkyvyn käsitykset ja mallit. Kirjallisuutta haettiin systemaattisesti kotimaisista ja kansainvälisistä tutkimustietokannoista vuosilta 2000–2016. Koottua aineistoa täydennettiin erilaisin lisähauin. Tulokset raportoidaan kolmessa osassa. Ensiksi kuvataan aikaisempia kirjallisuuskatsauksia, jotka koskevat työkyvyn käsitettä ja sen määrittelyjä sekä työkyvyn malleja ja tutkimuksen teorioita. Toiseksi tarkastellaan työkyvyn arviointia varten kehitettyjä menetelmiä ja niiden viitekehyksiä. Kolmanneksi aineistosta on nostettu esiin kahdeksan kuntoutuksen kannalta oleellista työkyvyn mallia: 1) lääketieteellinen malli, 2) työkyky yhteiskunnan tai organisaation sosiaalisena konstruktiona, 3) työkyvyn tasapainomalli, 4) psykososiaaliset mallit, 5) työllistyvyyteen perustuvat mallit, 6) integroidut ”yksilö työyhteisössä” -mallit, 7) biopsykososiaaliset mallit, erityisesti ICF-malli, sekä 8) muut monialaiset ja -ulotteiset työkykymallit. Monialaisten mallien käyttö kuntoutuksessa on yleistynyt samalla kun erilaiset työkykyyn liittyvät ja vaikuttavat tekijät tunnetaan aiempaa paremmin. Kehityshaasteita ovat yksilön toimijuuden ja työkyvyn prosessimaisuuden sekä päätöksenteon taustalla olevien järjestelmätasoisten tekijöiden huomioon otto. Kuntoutuksessa olisi keskityttävä työstä irrallaan tapahtuvan työkyvyn arvioinnin sijasta realisoituvaan työkykyyn, toimintaan ja suoriutumiseen konkreettisessa työssä sekä työhön osallistumisen mahdollisuuksiin ja esteisiin. Työkykymallien ei tulisi korostaa sairauden tai vamman asemaa, vaan huomioida yksilö- ja kontekstitekijöiden sekä työttömyyden ja sosiaalisten ongelmien merkitys.
  • Haapakoski, Kaisa; Åkerblad, Leena; Tolvanen, Asko; Mäntysaari, Mikko; Ylistö, Sami; Kannasoja, Sirpa (Kela, 2018)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään vuonna 2014 voimaan tulleen Kelan ammatillisen kuntoutuksen lakiuudistuksen toimeenpanoa kuntoutuksen myöntöedellytysten näkökulmasta. Uudistuksen myötä työkyvyn heikkenemistä tuli tarkastella laajemmin kuin suhteessa työkyvyttömyyden uhkaan, sairauteen tai vammaan: nyt arvio tehdään työkykyä heikentävän kokonaistilanteen ja opiskelukyvyn näkökulmista. Tutkimuksessa kysytään, kuinka työ- ja opiskelukyvyn heikkenemistä ja asiakkaan kokonaistilannetta arvioidaan uudistetun lain puitteissa. Lisäksi pohditaan harkintavallan elementtejä toimintapolitiikassa. Aineisto on moninäkökulmainen ja koostuu Kelan ammatillisen kuntoutuksen ratkaisijoiden (n = 10) sekä kantaa ottavien asiantuntijalääkäreiden (n = 9) teemahaastatteluista ja ammatillisen kuntoutuksen hakijoilta kerätyistä kyselyistä (2013 n = 432 ja 2015 n = 542). Aineistot on analysoitu monimenetelmäisesti sekä laadullisin että määrällisin menetelmin. Hakijoiden työkyky oli sekä ennen lain muuttumista että sen jälkeen hyvin heikko. Niillä, joiden työkyky oli parempi, esiintyi vähemmän koettuja sosiaalisia ja elämäntilannehaittoja. Hakemista arvioivat onnistuneeksi erityisesti työkykyiset työlliset hakijat, jotka olivat myös tyytyväisiä Kelaan. Vastaavasti riittämätöntä toimeentuloa kokevien ja työttömien ryhmät olivat tyytymättömiä. Ratkaisijoiden ja lääkäreiden haastatteluissa keskeiseksi mutta vaikeaksi osaksi toimintapolitiikkaa nousi kokonaistilanteen arviointi. Tiedonhankintamenetelmänä haastattelu oli tarpeellinen, mutta se oli myös aikaa vievää ja osin ristiriidassa määrällisten ratkaisutavoitteiden kanssa. Arvioinneissa pohditutti myös asiakkaan oma halu osallistua kuntoutukseen ja työelämään. Tämä toi esiin harkintavallan merkityksen toimintapolitiikassa. Jatkossa olisi olennaista kiinnittää huomiota hakuprosesseihin heikossa asemassa olevien sekä motivaatioltaan epäselvässä asemassa olevien hakijoiden näkökulmasta.
  • Vuori, Miika; Tuulio-Henriksson, Annamari; Autti-Rämö, Ilona (Kela, 2018)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin Kelan perhekuntoutuksen tuloksellisuutta, soveltuvuutta ja hyväksyttävyyttä. Kuntoutus oli tarkoitettu 5-12-vuotiaille lapsille, joilla oli diagnosoitu neuropsykiatrinen häiriö, ja heidän perheilleen. Seurantatutkimukseen osallistui 198 perhettä, joista 20 keskeytti kuntoutuksen tai tutkimuksen. Tietoa kerättiin lapsilta, heidän huoltajiltaan ja opettajiltaan. Tutkimukseen osallistuneita seurattiin ilman kokeellisen tutkimuksen vertailuasetelmaa. Tuloksellisuus viittaa mahdolliseen muutokseen kahden mittauspisteen välillä: kuntoutusprosessin alkaessa ja päättyessä. Huoltaja-arvioiden perusteella lasten empatiakyky vahvistui ja tunteiden säätelyn ja käyttäytymisen haasteet vähentyivät. Huoltajien kokema vanhemmuuteen liittyvä stressi vähentyi. Opettajien arvioiden perusteella lasten sosiaalinen toimintakyky ei juurikaan muuttunut. Perheenjäsenten arviot yhteistyöstä olivat myönteiset. Kuntoutuksen keskeyttäneiden perheiden määrä osoittautui melko pieneksi. Perhelähtöinen työskentelyote saattaa vahvistaa perheiden sitoutumista kuntoutukseen erilaisista käytännön syistä, kuten helpottamalla aikataulujen yhteensovittamista. Enemmistö lapsista ja huoltajista oli tyytyväisiä tapaamisten määrään. Osa perheistä koki tapaamisia olleen liian vähän ja kaipasi tapaamisia tiheämmin. Perhekuntoutus saattaa vähentää lasten tunnesäätelyn ja käyttäytymisen pulmia ja vanhemmuuteen liittyvää stressiä. Lasten ja perheiden arjessa tapahtuva työskentely saattaa vahvistaa tuen tehoa. Tutkimusasetelman vuoksi emme pysty kuitenkaan sanomaan tarkasti, missä määrin muutos on tulkittavissa kuntoutuksen aikaansaamaksi. Osalla lapsista ilmeni neuropsykiatriseen oireiluun liittyviä sosiaalisen toimintakyvyn haittoja kuntoutuksen päättyessä. Jatkossa on tärkeää etsiä keinoja, joiden avulla lasten toimintakykyä voidaan vahvistaa laaja-alaisesti eri kasvuympäristöissä, kuten koulussa.
  • Buchert, Ulla; Härkäpää, Kristiina; Järvikoski, Aila; Kippola-Pääkkönen, Anu; Martin, Marjatta (Kela, 2018)
    Tutkimuksessa arvioidaan Kelan järjestämän sopeutumisvalmennuksen toteutusta ja merkitystä kuntoutujien, heidän läheistensä sekä sopeutumisvalmennusta toteuttavien palveluntuottajien näkökulmasta. Aikuisten kursseista tutkimuksessa olivat mukana diabetes-, fibromyalgia- ja syöpäkurssit, lasten ja nuorten kursseista diabeteskurssi, oppimisen tai psyykkisen kehityksen häiriöt -kurssi ja moni- ja liikuntavammakurssit. Kuntoutujat vastasivat kyselylomakkeeseen ennen kurssia, välittömästi kurssin päättyessä ja puoli vuotta sen päättymisen jälkeen. Osa kuntoutujista osallistui fokusryhmähaastatteluihin. Kelan järjestämää sopeutumisvalmennusta toteuttaville palveluntuottajille tehtiin Webropol-kysely ja osalle fokusryhmähaastattelu. Sopeutumisvalmennus vastasi runsaalla puolella sekä aikuisten että lasten ryhmistä täysin sitä koskevia odotuksia. Kurssin sisältöön ja toteutukseen oltiin pääosin tyytyväisiä ja suuri osa arvioi kurssista olleen heille vähintään melko paljon hyötyä. Kurssit olivat tarjonneet tietoa sairaudesta ja sen hoidosta sekä vertaistukea. Myös terveyteen ja hyvinvointiin liittyvä valtaistuminen oli vahvistunut kaikissa ryhmissä. Nämä arviot ja muutokset ilmenivät erityisesti vakaassa elämäntilanteessa olevilla kuntoutujilla. Huomiota tulisi jatkossa kiinnittää erityisesti niihin osallistujiin, joiden elämäntilanne on epävakaa ja jotka eivät arvioineet hyötyneensä kurssista. Tulokset viittaavat myös siihen, että osalla kuntoutujista kurssi ei nivoudu osaksi muita tukimuotoja tai hoitoketjua. Palveluntuottajat arvioivat sopeutumisvalmennuksen toteuttamisen onnistuneen omassa organisaatiossaan mutta kritisoivat erityisesti yhteistyötä hoitotahon ja muun palveluverkoston kanssa. Ongelmana mainittiin mm., ettei kurssi liity luontevasti osaksi muuta kuntoutusprosessia ja että kuntoutujien kurssille ohjaamisessa ja valintakäytännöissä on ongelmia. Kelan kanssa tehtävän yhteistyön katsottiin yleensä sujuneen hyvin, mutta kilpailutuksen kriteerejä kritisoitiin.
  • Paavonen, Anna-Marie; Salminen, Anna-Liisa (Kela, 2018)
    Tutkimuksessa arvioidaan, soveltuvatko traumaattisen aivovamman saaneille aikuisille suunnatut intensiiviset kuntoutuskurssit Kelan järjestämäksi kuntoutukseksi. Kela on järjestänyt intensiivisiä kuntoutuskursseja harkinnanvaraisena kuntoutuspalveluna vuodesta 2015. Kurssit perustuvat Suomessa kehitettyyn INSURE-aivovammakuntoutusohjelmaan. Tavoitteena on auttaa kuntoutujia ymmärtämään aivovamman vaikutuksia heidän elämäänsä ja tukea heidän ammatillisia tavoitteitaan. Tutkimus on monimenetelmällinen. Intensiivisten kurssien soveltuvuutta arvioidaan kuntoutujien, heidän läheistensä, palveluntuottajan, kuntoutukseen lähettävien tahojen sekä Kelan ja työeläkelaitosten asiantuntijalääkäreiden näkökulmasta. Aineisto koostuu kyselyistä, kuntoutusasiakirjoista ja haastatteluista sekä Kelan kurssi­tietojärjestelmän tiedoista kurssien toteutumisesta. Intensiivisille kursseille lähettämisen peruste on ollut mm. toimintakyvyn kokonaisvaltainen arviointi ja tukeminen ja vertaistuki. Kaikkien kuntoutujien kurssit eivät ole toteutuneet niiden palvelukuvauksen mukaisesti. Kuntoutujat ja heidän läheisensä kokivat kurssit hyödylliseksi ja merkitykselliseksi. Kursseilla kuntoutujat oppivat ymmärtämään aivovamman vaikutuksia elämäänsä ja saivat tukea muuttuneeseen elämäntilanteeseensa. Lisäksi kurssit ovat helpottaneet kuntoutujien arjessa selviytymistä. Intensiivisten kurssien aikana voidaan tehdä kokonaisvaltainen arvio kuntoutujien toimintakyvystä, ja niillä voidaan tukea kuntoutujien elämänhallintaa. Kurssit eivät tue aivovamman saaneiden henkilöiden välitöntä työhön palaamista. Kaikki kuntoutujat oli kursseilla todettu työkyvyttömiksi kaikkeen ansiotyöhön. Intensiivisten kurssien tehtävää ja tavoitteita aivovamman saaneiden henkilöiden kuntoutuspolussa ja palvelujärjestelmää täydentävänä kuntoutuspalveluna tulisi selkeyttää kuntoutusprosessiin osallistuvien toimijoiden välisenä yhteistyönä.
  • Huttunen, Kerttu; Kosonen, Joanna; Waaramaa, Teija; Laakso, Marja-Leena (Kela, 2018)
    Tässä tutkimuksessa kartoitettiin joihinkin kommunikointihäiriöryhmiin kuuluvien 6–10-vuotiaiden lasten taitoja erottaa tunteita puheesta ja kasvoilta ja lisäksi muita tunnetaitoja. Tutkittavina oli 35 lasta, joilla oli jokin autismin kirjon häiriö (useimmiten Aspergerin oireyhtymä), ADHD, kielellinen erityisvaikeus tai kuulovika ja joilla vanhemmat, opettajat ja/tai kuntouttajat olivat havainneet olevan hankaluuksia tunteiden tunnistamisessa. Koeryhmän lapset harjoittelivat tunteiden erottelua ja muita taitoja internetissä pelattavan Tunne-etsivät-pelin avulla kahden kuukauden ajan keskimäärin tunnin viikossa. Taitoja testattiin ennen interventiota, heti sen päätyttyä ja vielä kuukauden kuluttua pelaamisjakson päättymisen jälkeen. Lasten arkipäivän sosioemotionaalisia taitoja tarkasteltiin vanhempien täyttämien kyselylomakkeiden avulla (VAS-arviot tunteiden tunnistamiskyvystä ja Vahvuuksien ja vaikeuksien kyselylomake, SDQ). Koeryhmän lasten tunteiden erottelutaito oli ennen pelaamisjaksoa kaikissa tehtävissä heikompi kuin ikätovereilla (N = 101). Taidot olivat peli-intervention jälkeen kuitenkin tilastollisesti merkitsevästi lähtötilannetta paremmat sekä heti peli-intervention jälkeen että vielä kuukausi sen päättymisestä. Taidot paranivat eri tehtävissä keskimäärin 5–19 prosenttiyksikköä ja ne vastasivat pelijakson päätyttyä ikätovereiden taitoja kaikissa paitsi yhdessä tehtävässä. Vanhempien VAS-asteikolla antamat arviot lapsensa tunteiden tunnistamistaidoista ja SDQ-kyselylomakkeen avulla antamat arviot sosioemotionaalisista vahvuuksista ja vaikeuksista eivät sen sijaan muuttuneet pelaamisjakson jälkeen. Toisin kuin ennen pelaamisjaksoa, peli-intervention jälkeen vanhempien VAS-arviot lapsensa tunteiden tunnistustaidosta kasvoilta vastasivat kuitenkin kohtalaisesti testaustilanteessa todettuja lapsen taitoja FEFA2-testissä ja tehtävässä, jossa oli eroteltava tunteita valokuvista.
  • Saikku, Peppi; Rajavaara, Marketta; Seppälä, Ullamaija (Kela, 2017)
    Paikallisen yhteistyön merkitys on kasvanut työttömille kohdennettujen palvelukokonaisuuksien kehittämisessä. Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua koskeva laki (L 1369/2014) tuli voimaan Suomessa vuonna 2015. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kootaan tutkimustietoa monialaisesta yhteistyöstä paikallisessa työllisyyden hallinnassa. Tutkimusaineistona ovat vuosina 2000–2016 julkaistut vertaisarvioidut yhteiskuntatieteelliset artikkelit. Katsausta varten kootun artikkeliaineiston 55 julkaisua ovat Suomesta, Norjasta, Ruotsista, Tanskasta, Isosta-Britanniasta ja Saksasta. Tulosten mukaan tutkimuksissa on tarkasteltu monialaisia yhteistyömalleja aktivoinnin, kuntoutuksen sekä julkisen hallinnon muutoksen kehyksissä. Näiden kehysten valinta heijastaa eri maissa tehtyjä uudistuksia. Tutkimuksissa on tarkasteltu monialaisuutta monitasoisuuden, monisektorisuuden, monitoimijuuden ja moniammatillisuuden näkökulmista. Tarkastelluissa maissa toteutetaan monialaista yhteistyötä kahdella tavalla, yhteispalvelun ja yhteistyöverkoston avulla. Työttömien työllistymistä tukevan monialaisen palvelun kehittäminen on erityisen tärkeää Suomessa meneillään olevien sosiaali- ja terveys-, kasvupalvelu- ja maakuntauudistusten yhteydessä.
  • Turunen, Elina; Tillman, Päivi (Kela, 2017)
    Kela maksaa sairausvakuutuslain perusteella korvauksia matkoista, jotka tehdään julkisen tai yksityisen sairaanhoidon, raskauden ja synnytyksen vuoksi. Samoin korvataan Kelan kuntoutukseen liittyvien matkojen kustannuksia. Viime vuosina sairausvakuutuksen korvaamilla taksimatkoilla on siirrytty sairaanhoitopiirikohtaisten tilauskeskusten käyttöön. Tällä pyritään edistämään taksimatkojen yhdistelyä, jolloin samaan suuntaan menevät matkustajat jakavat taksin. Haastattelututkimuksessa tarkasteltiin sairausvakuutuksen korvaamia matkoja korvausten käyttäjän näkökulmasta, jotta saataisiin tietoa matkakorvausjärjestelmän toiminnasta ja vaikutuksista matkustajien arkeen. Tutkimuksessa haastateltiin 16:ta matkakorvauksen saajaa tai heidän läheisiään eri puolilta Suomea. Moni matkustajista käytti liikkumisessa apuvälineitä ja osa kävi dialyysihoidossa, mikä edellyttää säännöllisiä käyntejä yleensä kolmesti viikossa. Suurin osa korvauksen saajista käytti enimmäkseen taksia. Matkat vaikuttivat toteutuneen pääasiassa hyvin, joskin joskus taksikuljetuksia oli jäänyt tulematta tai ne olivat tulleet myöhässä. Matkustajat tunsivat epävarmuutta esimerkiksi taksin saapumisesta ja turvallisuudesta, ja avun saaminen kuljettajilta vaihteli. Pitkät tai usein tehtävät matkat koettiin raskaiksi, ja matkustajia huoletti matkojen piteneminen ja perille ehtiminen kuljetusten yhdistelyn vuoksi. Tutun taksinkuljettajan käyttäminen vahvisti matkustajien luottamusta ja turvallisuuden tunnetta sekä helpotti jaksamista. Matkat vaikuttivat arkeen taloudellisesti ja rajoittivat ajankäyttöä, eikä matkojen omavastuun tulisikaan haastateltavien mukaan enää nousta. Osa vastaajista koki alkuvuoden taloudellisesti tiukemmaksi, kunnes vuotuinen omavastuu täyttyi. Korvausjärjestelmä itsessään vaikutti toimivan. Matkojen toteutumiseen vaikuttivat siten useat tekijät. On hyödyllistä tarkastella matkojen toteutumista kokonaisvaltaisesti ja seurata matkustajien kokemuksia sekä kuljetusten ja niiden tilausten laatua. Tärkeää on myös huolehtia siitä, että liian suuri maksurasitus ei estä matkojen tekemistä.