Salattu, suoritettu ja sanaton suru : Läheisen menettäminen kokonaisvaltaisena kokemuksena

Show full item record

Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-­951-­51-­2243-­8
Title: Salattu, suoritettu ja sanaton suru : Läheisen menettäminen kokonaisvaltaisena kokemuksena
Author: Pulkkinen, Mari
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Arts, Department of World Cultures
Thesis level: Doctoral dissertation (monograph)
Abstract: Loss through death is a core experience in human life, for humanity necessitates the acceptance of mortality. In the field of cultural studies, contemporary Finnish grief is an unfamiliar subject as a theoretical as well as empirical phenomenon. I approach loss as a holistic experience of a unique individual. It is deeply subjective but also inherently shared. I pursue this by developing an analytical tool: a conceptual and theoretical perspective on grief which manifests itself in the dimensions of emotions and cognition, deeds and actions, as well as words and grammar. By this I refer to the emotional-cognitive, ritual-conative and linguistic-conceptual nature of grief. Moreover, the experience of loss cannot be understood without also paying attention to its contexts: the life course and the cultural-societal frame of death culture. The data consist of letters written by 159 grieving Finns of different ages and backgrounds. In order to collect the data, advertisements were placed in the print media and on the Internet in 2003 2005. The goal of the analysis is to understand the losses that Finns living the 21st century have experienced over the course of their lives. My approach is deliberately critical. Mourning is still, in the spirit of modernity, often seen as an individual psychological process grief work the stages of which remain largely unchanged regardless of varying circumstances. Its perceived aims are recovery and coping. When understood as an experience, loss claims its place in the human life course the same way as other life events do: as inherently meaningful and permanent. Read closely, in terms of emotions and cognition, grief appears hidden and hard to reach. Emotions are manifold and ambiguous. They should not be approached based on designation only. The grieving also feel as sense of grief in their bodies, cry in private, and experience incomprehensibility beyond the psychological definition of shock. In the light of deeds and action, grief gains the attributes of performance, and in that sense is work indeed. The traditional rituals as well as grief s bureaucracy and everyday obligations are all vigorously performed and dealt with. This separates action from its ritual meaning. From the point of view of words and grammar, grief is silent and wordless. Wordlessness is selective and chosen but also subjective: the experience escapes expression. The human life course is the arena of progressive time where both the grieving and grief have their own uncontrollable time. Neither the experience nor the ties cease to exist. In the changing death culture the ability of others to express their condolences and sympathize is often seen as inadequate. This applies also to encounters with professionals who are expected to be humane. The medication of the grieving bespeaks the desire to control. The varied perceptions of the hereafter often utilize Christian imagery and suggest that the dead watch over the living. They are created out of need, and are based on the hope of something existing beyond the end. Despite its communality, the death culture of the past cannot always be seen as a more gentle background for the experience of loss; it is sometimes even the opposite. This brings to mind the distinct nature of grief, which is not contingent on the era lived in.Nykysuomalainen kuolemansuru ei ole aiemmin yltänyt kulttuuri- ja perinnetieteellisen väitöstutkimuksen keskiöön. Tutkimuksen aineisto koostuu 159 kirjeestä, joissa 2000-luvun alkua elävät, eri-ikäiset suomalaiset kuvaavat menetyksiä elämänkulussaan. Tutkimuksessa lähestytään läheisen menettämistä psykologisen perinteen haastavasta tulokulmasta: ainutkertaisen yksilön samanaikaisesti yksilöllisenä ja lähtökohtaisen jaettuna kokemuksena. Kokemukseksi ymmärrettynä menetys pakenee vallitsevaa tulkintaa surusta yksilöpsykologisena surutyönä, dynaamisena prosessina ja tilapäisenä häiriötilana, josta tulisi päästä yli tai selviytyä. Tutkimuksessa jäljitetään käsitteellis-teoreettisia mahdollisuuksia tarkastella menetystä ihmiselämään elimellisesti kuuluvana elämäntapahtumana. Surua ei voida ymmärtää ilman sidosta ihmiskäsitykseen. Kirjeaineistoon perehtymisen apuvälineeksi rakennetussa analyysimallissa läheisen menettäminen näyttäytyy Lauri Rauhalan (1914 2016) holistiseen ihmiskäsitykseen pohjaten kokonaisvaltaisena ja kontekstualisoituna kokemuksena. Se saa ilmauksia ja merkityksiä sekä emotionaalis-kognitiivisella, rituaalis-konatiivisella että kielellis-käsitteellisellä ulottuvuudella. Surua tai surevia ei voida ymmärtää suhteuttamatta ulottuvuuksia myös kokijansa elämänkulkuun sekä kokemusta ympäröivään kulttuuris-yhteiskunnalliseen kehykseen, kuolemankulttuuriin. Läheltä luettuna surun tunteisiin ja tajuntaan liittyvä ulottuvuus näyttää kirjeissä tulkinnanvaraiselta ja tajuntaa pakenevalta. Muilta kernaasti salattua surua tunnetaan mielessä, ja se tuntuu kehossa. Vihan ja katkeruuden raskaat tunteet paljastavat, että niin läheisen kuolema kuin oma menetys koetaan väärinajoittuneeksi vääryydeksi, jota on vaikea käsittää. Tekoihin ja toimintaan liittyvän ulottuvuuden rituaalinen merkitys näyttää ohentuneen: suremisesta on tullut tarmokasta kunnialla suoriutumista niin hautajaisten kuin byrokratian osalta. Tässä konkreettisessa mielessä surun voisi tulkita surutyöksi. Sanojen ja niin sanotun surun kieliopin ulottuvuudella suru on sanatonta. Sanattomuus on selektiivistä, eli valittua ja valikoivaa, mutta myös subjektiivista: kokemus itsessään pakenee ilmauksia, ja käytössä oleva sanasto koetaan puutteelliseksi. Kaikkineen suru näyttäytyy kuolemaa itseään merkittävämpänä tabuna. Menetys asettuu elämänkulkuun ajallisesti elastisena kokemuksena haastaen surun oletetun dynamiikan. Vaikutukset ulottuvat myös kokemuksen myötä uudelleen avautuvaan menneeseen. Käsitykset surun kestosta viestivät, että yksittäinen tunnetila voi mennä ohi mutta menetys ei. Verkkaisesti muuttuva kuolemankulttuuri näyttäytyy kauniina kehyksenä mutta myös kireänä kahleena, joka suitsii vapautta elää suru todeksi. Kulttuurisetkin mallit kutistuvat perhekohtaisiksi, ristiriitaisiksikin ajattelu-, toiminta- ja kommunikointitavoiksi, jotka voivat tulla rikotuiksi vain tietoisin ponnistuksin. Surevat näyttäytyvät mielekkyyttä tavoittelevina toimijoina, joilla tulisi olla oikeus yksilöllisin tavoin kokea myös murheellinen merkitykselliseksi.
URI: URN:ISBN:978-­951-­51-­2243-­8
http://hdl.handle.net/10138/164422
Date: 2016-08-17
Subject: uskontotiede
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record