Elintason nousu ja hyvinvoinnin lisääntyminen ovat olennainen osa suurta kertomusta, nousua köyhyydestä moderniksi hyvinvointivaltioksi. Kiivainta kasvukautta elettiin 1960-luvun alusta 1980-luvun loppuun. Luotiin kattavat sosiaaliturvainstituutiot ja terveyden- ja sairaanhoitoa saatettiin kaikkien ulottuville. Myös koulutus tasa-arvoistui peruskoulun, ammatillisen opetuksen ja korkeakoulujen myötä. Hyvinvointivaltion kasvukausi päättyi 1990-luvun alussa lamaan ja globaalin sopeutumisen aikaan. Tässä kirjassa piirtyy suuri kaari 1700- ja 1800-luvun sosiaalisesta liikkuvuudesta ja agraariyhteisöstä 1900-luvun yhteiskunnallisiin reformeihin: sosiaaliturvaan, terveyden- ja sairaanhoitoon, työsuojeluun ja lisääntyneeseen vapaa-aikaan. Kirja sisältää instituutioiden muutosten ja yhden henkilön toiminnan tarkastelua, kvantitatiivista analyysia, perinteentutkimusta ja haastatteluita. Viimeisessä luvussa pohditaan, mitä on ”tavallisen hyvä elämä”.

Kirjassa tarkastellaan historiantutkimuksen näkökulmista, mitä kaikkea hengen käsite ja siihen niveltyvät taustailmiöt saattoivat merkitä viime vuosisadan työväenliikkeelle ja sen piirissä eläneille ihmisille. Henkinen työväki -teoksen artikkelit avaavat näköaloja esimerkiksi 1900-luvun taitteen esoteerisiin liikkeisiin, joilla oli osansa tuon ajan kansainvälisessä työväenkulttuurissa. Niiden suosion taustalla olivat juuri henkeen ja sen rajattomiin kehitysmahdollisuuksiin viittaavat ihanteet, jotka näiden liikkeiden julkilausumissa olivat myös työtätekevien massojen saavutettavissa. Artikkelit havainnollistavat niin ikään, kuinka protestanttiset maallikkosaarnaajat ja paikallistason luterilaiset yhteisöt olivat työväenkulttuurin kannalta tärkeitä toimijoita hengen ja sielun asioista. Myös kansanvalistuksen keinoin levitettiin hengen sanomaa työväen keskuuteen. Edellä kuvatut ilmiöt avaavat tuoreen näkökulman suomalaisen työväenhistorian kannalta keskeiseen kysymykseen. Kuva napit vastakkain olevista luterilaisesta kirkosta ja ”materialistisesta” työväenliikkeestä on tuttuakin tutumpi. Voisiko kuitenkin olla, että tuttuudessaan se myös yksinkertaistaa asioita liiaksi? Tässä kirjassa asetelmaan haetaan kriittistä valaistusta. Uusimman historiantutkimuksen kantilta näyttää siltä, että varsinkin 1900-luvun taitteen ja ensimmäisten vuosikymmenten kotimainen työväenliike ja sen kannalta tärkeät kansainväliset verkostot antoivat mitä moninaisimmille hengen kukille tilaa versoa.

Kuri ja valvonta ovat keskeisiä näkökulmia työväen historiaan. Työväestön kontrollointi on ollut monitasoista ja se on kohdistunut työväkeen työvoimana, poliittisen toiminnan subjektina, kuluttajana, paikallisyhteisön jäsenenä ja sosiaalipoliittisten järjestelmien huollon kohteena. Valvontaa ja rankaisua ovat harjoittaneet valtiovalta, työnantajat ja erilaiset kansalaisyhteiskunnan ryhmittymät – myös työntekijät ja työväenliike itse. Vuosikirjan artikkelit tarkastelevat kuria ja valvontaa useista eri näkökulmista. Ne käsittelevät kontrollia muun muassa työpaikoilla, paikallisyhteisössä, viranomaisasioinnissa ja poliittisissa verkostoissa. Samalla artikkelit kuvaavat tapoja, joilla kuri ja kontrolli operoivat. Klassisen kurinpitovallan ohella artikkeleissa analysoidaan ohjailun, suostuttelun ja itsekontrollin mekanismeja sekä työntekijöiden keinoja vältellä ja vastustaa itseensä kohdistuvaa kontrollia.

Sisällissodan muistamisen kulttuurille luotiin pohja hyvin nopeasti taisteluiden laannuttua. Muistaminen oli hyvin monitahoista ja -tasoista: sotaa käytiin läpi virallisilla ja yksityisillä tahoilla sekä asianosaisten ja sivustaseuraajien näkökulmista. Yhteistä kuitenkin oli, että kokijoina olivat taustasta riippumatta ihmiset; miehet, naiset ja lapset. Jokaisella oli tapahtumista oma käsityksensä, joka oli sekoitus omia kokemuksia, lehdistä luettuja kirjoituksia, huhuja, oman lähipiirin kertomia tarinoita sekä niin kutsuttua virallista totuutta, jota voittajat ryhtyivät kanonisoimaan nopeasti sodan jälkeen. Kaikki nämä monitahoiset ja keskenään ristiriitaisetkin tiedonlähteet olivat vaikuttamassa aikalaisten käsityksiin siitä, mitä sisällissodan aikana tapahtui ja miksi. Seuraavina vuosikymmeninä historiatulkintojen määrä jatkoi kasvuaan lukuisten aikalaiskuvausten ja sotahistoriallisten teosten muodossa. Myös akateemiset historiantutkijat osallistuivat aktiivisesti historiatulkintojen tuottamiseen. Mutta kaikista voimakkaimmin suomalaisten käsityksiin sisällissodan luonteesta on vaikuttanut Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogian toinen, vuonna 1960 ilmestynyt osa. Kirja aloitti julkisen keskustelun sisällissodan syistä ja seurauksista ja arkistoihin tulvi tuhansia sivuja aikalaisten kirjoittamia muistoja kokemuksistaan. Kirjoittajilla oli valtaisa tarve tuoda julki kokemuksensa sekä vakuuttaa lukijat niiden aitoudesta, ja siksi samakaan ihminen ei kirjoittanut kokemuksistaan samoilla tavoin Työväen tai Kansan Arkistolle kuin hän kirjoitti Suomalaisen Kirjallisuuden silloisille arkistoille. Tulkintojen kirjosta ja moninaisuudesta johtuu, että samakaan ihminen ei koe, muista eikä arvota asioita samoin vuosina 1918, 1968 tai 2018.

Millaista oli opiskelu Tammisaaren yliopistossa? Miksi Finlaysonin työläiset kuvasivat itseään vuoroin sivistyneinä, vuoroin sivistymättöminä? Olivatko työväenopistot vallankumouskouluja? Millaista ammatinvalinnanohjausta työväen jälkikasvulle tarjottiin sotienjälkeisinä vuosikymmeninä, ja onko sosiaalisen liikkuvuuden lupaus toteutunut? Ja kuka oikeastaan oli Algot Untola? Sivistyksen historia on ollut sekä kasvun, vapautumisen ja mahdollisuuksien että hierarkioiden, ihmisten muovaamisen ja valtataistelun historiaa. Muuttuva käsite on kytkeytynyt muun muassa koulutukseen, osaamiseen, kasvatukseen, kulttuuriin, yhteiskunnalliseen arvostukseen ja itsensä kehittämiseen. Siksi työväenhistoria on keskeisesti ollut sivistyksen historiaa. Tämä historia on käsillä olevan artikkelikokoelman aihe.

Kirjoituksia suomalaisista kulttuuritulkinnoista Mikä oli huudon merkitys 1970-luvun opiskelijaliikkeessä? Miten kollektiivisuus ja rituaalinen käyttäytyminen liittyvät toisiinsa? Mikä on taiteen arvo ja suhde roskaan? Millaisia ovat mielikuvat naisten ammateista? Miten hyvän maun paradoksi ilmenee? Kirjan artikkeleissa pohditaan myyttien ja symbolien merkitystä yhteiskunnassa. Kirjoittajat tarkastelevat kulttuurisia ilmiöitä, joista syntyneet myytit ja symbolit hallitsevat ajattelutapojamme.

Teoksessa tarkastellaan työväentutkimuksen nykytilaa ja tulevaisuuden haasteita. Perinteisten työväentutkimuksen näkökulmien ohella käännetään katsetta työväenliikettä edeltäviin sivistysseuroihin, kansakoulunopettajiin ja eläkehistoriaan. Yhteistä useille kirjan artikkeleille on perusteellinen tutkimuslähtökohtien pohdinta, olipa tarkastelussa kansatieteellinen tutkimus, köyhyyden kulttuuri, kirjailijat tai hyvinvointivaltion historia. Kirjassa myös kysytään, miksi yhteiskuntaluokista arkaillaan puhua nykytutkimuksessa. Puolueiden ohella työmarkkinajärjestöillä on ollut keskeinen rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Hyvinvointivaltion rakentamista ei kuitenkaan luonnehdi kansallinen yksituumaisuus, vaan jopa puolueet ovat jakaantuneet kiisteltäessä politiikan suunnasta. Tutkimuksen yhdeksi haasteeksi nostetaan kehityksen pitkän kaaren tavoittamisen lisäksi globalisoituvassa Suomessa ja maailmassa varjoon jääneiden historian tutkiminen.

Verkostoista puhutun nykyään vilkkaasti useilla tieteenaloilla. Mitä annettavaa verkosto näkökulmalla on työväestön historiaa käsittelevään tutkimukseen? Teoksen kirjoittajat keskittyvät artikkeleissaan ihmisten välisiin sosiaalisiin suhteisiin ja niissä muodostuneisiin verkostoihin. Minkälainen henkilösuhteiden verkosto löytyy nuortaistolaisen liikkeen nousun taustalla 1960-luvun lopulla? Missä määrin kommunistien maanalainen toiminta perustui ihmisten väliseen luottamukseen ja miksi joku aina petti? Verkostonäkökulman avulla havaitaan uusia ja mielenkiintoisia seikkoja työväestön arkisen selviytymisen historiasta. Perhe- ja sukuverkostojen avulla toteutui toimeentulon kannalta tärkeää maaseudun ja kaupungin välistä vaihtoa. Kun Lapista lähdettiin 1960- ja 1970-luvulla työnhakuun Ruotsiin, vastassa oli usein oman kylän asukkaista rakentunut verkosto, joka auttoi tulijaa oudossa ympäristössä. Kirjassa paneudutaan myös yhteiskunnan marginaalissa syntyneisiin verkostoihin, laittomaan talouteen, etnisiin vähemmistöihin ja kerjäläisyyteen.