Verkkokirjat / THPTS

 

Uusimmat julkaisut

  • Weiss, Holger (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2019)
    32
    Sjömännens och hamnarbetarnas international eller ISH grundades i Hamburg hösten 1930. ISH presenterade sig själv att vara sjötransportarbetarnas kampinternational med ambitionen att framstå som en radikal motpol till den Internationella transportarbetarfederationen ITF. Organisationen kontrollerades av kommunisterna och var en avdelning inom Röda fackföreningsinternationalen. ISH eftersträvade en global räckvidd men skulle verka på ett lokalt och nationellt plan. I de skandinaviska länderna utgjorde sjötransportarbetarnas röda fackföreningsopposition internationalens nationella sektioner vilka ansvarade för genomförandet av nationella och internationella aktioner, såsom strejker, blockader av fartyg och aktioner mot transport av krigsmaterial. Lika ökänd var fackföreningsoppositionen för sitt agerande inom de etablerade sjötransportarbetarförbunden när de försökte att utmanövrera den sittande förbundsledningen. Samtida socialdemokratiska observatörer svartmålade organisationen som en ”kristidsföreteelse” som byggdes på en ”dynghög”, vilket vittnar om den djupa klyfta som gick tvärs igenom arbetarklassen under 1920- och 1930-talet. Boken är den första studien om ISH och dess verksamhet i Nordeuropa, en global historia som utspelade sig i marginalen och utkanten av det politiska och fackliga etablissemanget.
  • Kettunen, Pauli (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2018)
    31
    Työelämäkeskustelussa yrityksen näkökulma on vahvistunut julkisen ja kollektiivisen sääntelyn näkökulman kustannuksella. Myös historiallisessa työelämän tutkimuksessa kysymyksenasettelut ovat muuttuneet. Teollisuusyritysten paternalismi on herättänyt uutta kiinnostusta, kuten tämä Paraisten Kalkkivuori Osakeyhtiötä käsittelevä tutkimus osoittaa. Yhtiön työväelleen järjestämä suojelu ja huolto ulottuivat työn ulkopuoliseen elämänpiiriin, sisälsivät avointa ja kätkettyä kontrollia ja edellyttivät tottelevaisuutta. Työnantajapaternalismi ei kuitenkaan ollut vain modernin tieltä häviäviä traditionaalisia käytäntöjä, vaan se yhdistyi pyrkimyksiin rationalisoida tuotantoa, työtä ja elämänmenoa. Useat yhtiöyhteisön tehtävät siirtyivät 1960- ja 1970-luvulla kulutustavaramarkkinoiden ja hyvinvointivaltion hoidettaviksi. Henkilöstöhallinto kehkeytyi osana yritysorganisaatiota samaan aikaan, kun työelämän suhteissa lujittui työnantaja- ja työntekijäosapuolen muodollista tasavertaisuutta edellyttänyt edunvalvontajärjestelmä. Henkilöstöjohtamisen ja työelämän suhteiden näkökulmat leikkasivat toisensa kiistoissa ”yritysdemokratiasta” ja ”yhteistoiminnasta”. Monialaiseksi, kansainväliseksi konserniksi muuttuneen Partekin viimeiset vuodet olivat esimerkki siitä, miten sijoittajasuhteet suuntasivat myös käsityksiä henkilöstön osallisuudesta.
  • Peltola, Jarmo; Vasara, Erkki (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2018)
    29
    Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran siipien suojissa harrastettu historian tutkimus on ehkä parhaimmillaan ollut yhteiskuntahistoriallista, laaja-alaista tutkimusta, jossa ilmiöihin on pureuduttu niin talouden, sosiaalisen kuin poliittisenkin kautta sukupuolinäkökulmaa unohtamatta. Myös perinteisempääkin työväen sosiaalihistoriaa ja poliittista historiaa puolue- ja järjestö-historioineen on hyvin siedetty. Erityisesti seuran toiminnan viimeisten vuosikymmenten aikana työväen tutkimuksen piiriin on yhä vahvemmin tullut työväenkulttuurin monimuotoinen tutkimus. Tällä kentällä historian- ja perinteen tutkijat ovat kohdanneet toisensa, on kyse sitten ollut työväenurheilusta tai työväentaloilla tapahtuneesta toiminnasta. Myös työn historia, aherrus tehtaissa ja muissa työpaikoissa, ja elämä työväenluokan ihmisten kodeissa, arjessa teollistumisen alkuvaiheista nykypäivään on sitä tutkimuskenttää, jota Seuran historian- ja perinteentutkijat ovat pitäneet yhteisenä tutkimuskohteenaan.
  • Naarminen, Niina (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2018)
    Tikkakosken tehdasyhteisö kasvoi aseistaan tunnetun tehtaan (1893-1991) ympärille viime vuosisadan aikana. Tehdas lakkautettiin taloudellisiksi ja tuotannollisiksi mainittujen syiden vuoksi vuonna 1991. Tutkimus käsittelee yhteisöllisen kulttuurin ja huumorin merkityksiä deindustrialisaation kokeneessa tehdasyhteisössä. Autoetnografisen tutkimuksen pääasiallinen aineisto koostuu tekijän tallentamista muistitietohaastatteluista vuosilta 1996-2014. Tekijä käyttää tutkimusaineistona myös omia muistojaan, kokemuksiaan ja havaintojaan ollen itse tutkimansa yhteisön entinen jäsen. Lisäaineistoina ovat yhteisöä, muistitietoa ja perinnettä koskevat tutkimukset, arkistoaineistot, julkaisut ja kirjeet. Tehtaalaisia koskevaa muistitietotutkimusta ohjaa mikrohistoriallinen näkökulma. Analyyttinen kehys yhdistää muistitietotutkimuksen, folkloristiikan ja yhteiskuntahistorian tutkimusten metodeja. Tutkimus tarkastelee identiteettejä ja niiden muutoksia yhteisössä politiikkaa ja huumoria korostavan perinteen kautta. Työväenkulttuurin karnevalistisuus ja itseironian muodot ilmentävät kaksijakoisesti uhmakasta ylpeyttä ja nöyryyttä. Huumori ja pilailu tehdassalikulttuurissa olivat keskeinen osa yhteisöllistä perinnettä. Erityisesti Tikkakosken ulkopuolelta yhteisöön tulleiden ja vähemmistönä työskennelleiden naisten haastattelut antavat tietoa omaehtoisen huumorikulttuurin tuottamasta sisäpiiriylpeydestä mutta myös rakenteellisesta syrjinnästä. Ristiriitainen tietoisuus omasta asemasta työläisyhteisössä toistaa haastatteluissa myös kaksijakoisuutta. Sen yksi ilmenemismuoto on asenne tehtaan johtajistoon yhtäältä ihaillen ja toisaalta heistä vitsaillen. Tehdaspaternalismin periaatteiden mukaisesti Tikkakoskellakin johtajisto tuki isällisesti yhteisön kasvua ja hyvinvointia liiketoiminnan tavoitteiden tukemiseksi. Työntekijöiden luottamus johtajiin romahti tehtaan lakkauttamisen myötä. Haastateltavat tunsivat tulleensa petetyiksi sukupolvien ajan. Tutkimus osoittaa, että työn ja yhteisön menettäminen toi mukanaan häpeän kokemuksia taloudellisten ja terveydellisten ongelmien lisäksi. Haastateltavista he, jotka olivat jääneet eläkkeelle tehtaan lakkauttamista ennen, pysyivät virkeinä pitäen aktiivisesti yhteyttä entisiin työtovereihinsa. Irtisanotut tehtaalaiset taas vieraantuivat vähitellen entisestä yhteisöstään eivätkä ehtineet pätkätyöpaikoissa saada tehtaalla vallinneiden sosiaalisten suhteiden kaltaisia kontakteja. Työttömät ikävöivät tehdastyöstä eniten ”työporukkaa ja naurua”. Niiden menettäminen oli työläisten elämässä käännekohta mikrotasolla, mutta osoittaa myös makrotason muutosta. Deindustrialisaatio on muuttanut työväen kansanomaista kulttuuria. Yhteisen naurun ja ylpeyden tilalla on häpeää oman identiteetin kadottamisesta ja pelkoa omasta tulevaisuudesta.
  • Varpio, Yrjö (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2017)
    Herman Hesekiel Holmström (1883-1943, vuodesta 1906 Helosalo) oli lähtöisin rautatieläisperheestä. Perheen muut seitsemän lasta rakensivat itselleen vakaan porvarillisen elämänuran itsenäisessä Suomessa. Naimattomana eläneestä Hermanista tuli suvun musta lammas, jonka nimi ja elämänvaiheet haluttiin tyystin unohtaa. Edes valokuvaa ei ole säilynyt. Hermanin elämänvaiheista heijastuvat Suomen historian suuret käänteet. Suonenjokelaispojan koulunkäynti Kuopion lyseossa jäi kesken. Helsinkiin muutettuaan hän toimi muurarina ja suutarina, mutta tempautui samalla mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Jo 23-vuotiaana hän oli Matti Kurikan sosialistisen reformipuolueen puoluesihteeri ja kiertävä vaalipuhuja valmistauduttaessa ensimmäisiin eduskuntavaaleihin. Sisällissodan loppuvaiheessa Herman tarkasteli punaisen Suomen elämää näköalapaikalta aseettomana kirjurina punakaartin päämajassa senaatin linnassa Helsingissä. Itsenäistyneessä Suomessa hän nousi esiin yllättävässä yhteydessä toimiessaan 1921 Suomen ulkoministeriön hiljaisella hyväksynnällä Itä-Karjalan pakolaisten delegaation sihteerinä. Delegaatio neuvotteli Aunuksen kaupungissa Suomeen tulleiden pakolaisten paluumahdollisuuksista Neuvostoliittoon. Hermanin elämänvaiheiden ja ajattelun selvittäminen on ollut sukututkimuksellinen haaste, jonka selvittelyyn on käytetty paitsi arkistoja myös vanhoja sanomalehtiä.
  • Ilmolahti, Oona; Selin, Sinikka (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2017)
    Tieteen vapaus, sivistys ja ihmisoikeudet tarvitsevat rohkeita puolustajia nyky-yhteiskunnassa. Tutkijat voivat toimia tällaisina tekemillään aihevalinnoilla sekä uusia näkökulmia esiin nostaen, itsestäänselvyyksiä ja valtarakennelmia kyseenalaistaen sekä demokratian, läpinäkyvyyden ja oikeudenmukaisuuden merkitystä korostaen. Kirja kietoutuu näiden ajatusten ympärille. Tieteelliset artikkelit piirtävät henkilökuvia tienraivaajina ja ”muurinmurtajina” toimineista naisista, nostavat esiin perustutkimuksen ja pitkien linjojen merkityksen sekä pohtivat muun muassa demokratian juuria, patriotismia, rajoja ja erilaisuuden kohtaamista. Kirjassa pureudutaan rohkeuden ja inhimillisyyden teemoihin myös henkilökohtaisemmalla tasolla ystävyys- ja perhesuhteiden kautta. Teos on syntymäpäiväkirja professori Maria Lähteenmäelle hänen merkkipäivänään 9.6.2017.
  • Ilmolahti, Oona (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2017)
    Tutkimus esittelee ja arvioi rauhaan palaamista vuoden 1918 sisällissodan jälkeen Helsingin Sörnäisissä. (Työläis)yhteisötutkimuksen alaan kiinnittyvä tutkimus lähestyy aihetta alueella työskennelleiden kansakoulunopettajien ja paikallisen työväenyhteisön suhteen kautta. Tutkimuksen metodologisina apuvälineinä on hyödynnetty kvalitatiivisen menetelmän lisäksi historiantutkimuksessa harvemmin käytettyä tunneyhteisön käsitettä sekä lähiluvun metodia. Tiheällä lähiluvulla on pyritty pääsemään mahdollisimman lähelle kohteiden tunnekokemuksia ja niistä nousseita tulkintoja. Teoreettisena viitekehyksenä toimii sodasta rauhaan palaamisen ja kriisistä palautumiseen liittyvä mentaalisen resilienssin tematiikka. Tunteet nähdään ensisijaisesti sosiaalisena, tunneyhteisöjä ylläpitävänä voimana. Myös sosiaalinen resilienssi oli yhteisöllistä, ja sodasta toipumisessa oma viiteryhmä oli oleellisen tärkeä. Sisällissodan jälkeen kouluhallituksen edistyspuoluelainen johto määritteli koulun tehtäväksi kansakunnan eheyttämisen. Koulusta muodostui kuitenkin kenttä, jolla padotut kokemukset ja ristiriitaiset tunteet kohtasivat. Kun puolet oli valittu ja johtopäätökset vedetty, rauhantila palautui, ja kaikkien oletettiin jatkavan elämää kuten ennenkin. Tutkimus osoittaa, että sisällissota vaikeutti opettajiston ja työväestön suhdetta, ja sotakokemusten vahvistamat tunnehallinnot estivät tuomasta esille vaihtoehtoisia näkemyksiä toisesta osapuolesta tai sotatulkinnasta. Tutkitut tunneyhteisöt eivät kuitenkaan olleet homogeenisiä, vaan niiden sisällä oli pienempiä ryhmiä, jotka toimivat myös tunneturvapaikkoina. Suhteen kriisiytyminen tiivistyi lapsissa, jotka kokivat sodan ja sen jälkiselvittelyiden aikana hämmentävän tapahtumaketjun, josta he kuulivat useita erilaisia totuuksia. Opettajien fennomaaninen sivistykseen pohjautuva kansakuva sai sodassa lopullisen iskunsa. Työväestön osalta häviö sekä oman liikkeen jakautuminen hävittivät ideaalin yhdessä joukkovoimalla rakennettavasta paremmasta maailmasta. Koettuun suruun liittyi myös katkeruus ja siitä nouseva koston tai suhteen korjaamisen ajatus. Kansakoulunopettajien enemmistölle oman position määrittely poikkeusoloissa oli pääosin selkeää, mutta ei helppoa. Kiinnostus sosiaalidemokratiaan ja sympatiat kansan aseman parantamiseen tekivät ratkaisusta monelle vaikean. Sivistysuskon palauttamisen lisäksi kansasuhteen käsittelykeinoksi ja näin myös resilienssin välineeksi muodostui heimoaate, joka auttoi näkemään suomenkielisen rahvaan jälleen myönteisessä valossa. Sekä opettajiston että poliittisen työväenliikkeen osalta resilienssi rakentui paremman maailman rakentamiseen lasten ja kasvatuksen kautta. Vasemmistososialistinen työväenliike veti yhä tiukemmin rajaa porvarilliseen koululaitokseen pyrkien oman kasvatustyönsä avulla tarjoamaan punaorposukupolvelle vaihtoehtoista maailmankuvaa. Myös opettajisto käänsi kasvatustyön epäonnistumisesta nousseet itsesyytökset toiminnaksi. Kriisi oli todistus kasvatustyön riittämättömyydestä, ja siksi oma tuleva työ oli eheän kansakunnan kannalta välttämätöntä. Kaikki osapuolet pyrkivät rakentamaan tulevaisuutta lasten välityksellä ja pyrkivät passiivisina nähtyjen tai vääränlaista kasvatusta antavien työläisvanhempien herättämiseen. Mentaalista rauhan tilaa ei saavutettu välittömästi sotaa seuranneina vuosina, vaikka tilanteen tasoittumistakin oli välillä nähtävissä. Kriisin aikana koetut tunteet ja niiden sietämiselle pohjan antama sotatulkinnan ja uuden tulevaisuudenkuvan luominen eivät antaneet mahdollisuutta nähdä toista osapuolta ymmärtävässä valossa. Kriisiä käytettiin myös retorisena keinona vahvistamaan aikaisempaa, ennakkoluuloille perustuvaa vastakkainasettelua työväestön ja opettajiston välillä.
  • Rajavuori, Anna (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2017)
    Anna Rajavuori, Esityksen politiikka. Sosialistinen agitaatio keskisuomalaisella maaseudulla 1906–1908. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, Helsinki 2017, 341 s.
    Tutkimus käsittelee Suomen sosialidemokraattisen puolueen piiriorganisaation järjestämää suullista agitaatiotoimintaa Vaasan läänin itäisen vaalipiirin alueella ennen ja jälkeen ensimmäisten eduskuntavaalien. Vuosisadan alun poliittista puhetta on tutkittu suhteellisen vähän, osittain sen vuoksi, että ääniteaineistoja ei ole ja puhekäsikirjoituksiakin on säilynyt hyvin rajallisesti. Yleensä agitaatiota on tarkasteltu välineenä levittää poliittisia näkemyksiä kansan keskuuteen ja sen tuloksia on mitattu esimerkiksi äänestysosuuksilla. Tutkimuksessa agitaatiota ja agitaatiotilaisuuksia tarkastellaan esitysteoreettisesta näkökulmasta kehollisena vuorovaikutuksena. Esitystä käytetään linssinä, jonka läpi historiaa ja kulttuuria sekä poliittista ja sosiaalista todellisuutta katsotaan. Lähdeaineisto koostuu sanomalehtiaineistoista, muistitiedosta ja asiakirja-aineistoista sekä kaunokirjallisesta aineistosta. Aineistoa on luettu suhteessa esitysteorian kannalta olennaisiin, esimerkiksi identiteettiin, sosiaalisiin rooleihin ja yksilöiden toimintamahdollisuuksiin liittyviin, kysymyksiin. Tutkimus osoittaa, että sosialistinen agitaatio oli monitahoista niin muodoiltaan kuin sisällöiltään. Esityksen luonteeseen vaikutti eniten paikalla ollut yleisö ominaisuuksillaan. Agitaatioesitys lainasi esityksellisiä keinojaan muista tutkimusajankohdan suullisista esityksistä. Agitaattorit hyödynsivät kristillistä retoriikkaa ja heidän motiivinsa kumpusivat usein kansanvalistuksellisista ihanteista. Agitaation merkittävä sanoma, luokkayhteiskunnan ja luokkaeron sanoittaminen, voitiin tehdä näkyväksi esityksellisin keinoin. Agitaattori pyrki tietoisesti sanaharkkaan ”porvarillisten” kanssa, jolloin konfliktin kautta tuotettiin sekä vastakkainasettelua sosiaalisten ryhmien kesken että joukkovoiman tuntoa. Agitaation merkittävä tarkoitus olikin luoda kuulijoilleen itsetietoisen työläisen identiteettiä, joka perustui sisäryhmän yhteistoimintaan. Tutkimus tarjoaa uusia näkökulmia poliittiseen toimintaan ja poliittisen identiteetin muotoutumiseen maaseutuympäristössä osana modernisaatioprosessia. Sosialistiagitaattorit opettivat rahvasta poliittiseen toimijuuteen ja vahvistivat työväestön osallisuuden ja kansalaisuuden kokemusta. Poliittisten ja sosiaalisten vaikutusten ohella agitaatiolla oli myös huomattavia kulttuurisia vaikutuksia monipuolisen iltamakulttuurin ansiosta. Tutkimuksen näkökulma poliittisiin esityksiin ja esityksen politiikkaan avaa vertailukohtia myös nykypäivän poliittiseen kulttuuriin. Avainsanat: agitaatio, agitaattorit, työväenliike, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, esitystutkimus, 1900-luku, poliittiset esitykset, sosialismi, vaalikampanja
  • McKeough, Andreas (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2017)
    Vuoden 1918 sisällissota on tutkituimpia aiheita Suomen historiassa. Jokainen sukupolvi on tuottanut tieteellisiä ja taiteellisia tulkintoja tästä historiallisesta, dramaattisesta ja ideologisesti latautuneesta tapahtumien sarjasta. Traaginen sota kiehtoo ja kauhistuttaa yhä miltei 100 vuotta tapahtumien jälkeen. Sodan lukemattomat erilaiset tulkinnat eri vuosikymmeniltä ovat tuottaneet tietoa vuoden 1918 sodasta historiallisena ilmiönä ja tuoneet esiin sodan kokeneiden ihmisten kohtaloita ja ajattelutapoja. Sodan ristiriitaisen ja ideologisen luonteen vuoksi aikalaiset kokivat ja tulkitsivat tapahtumia monin eri tavoin. Tutkimus keskittyy aikalaistulkintoihin. Siinä käsitellään sodasta kirjoittamisen ja sotaan liittyvien kokemusten kerronnallisen käsittelyn tapoja erilaisissa ennen talvisotaa kirjoitetuissa omaelämäkerrallisissa teksteissä. Kokemusten kerronnallisella käsittelyllä viitataan sekä kokemusten yleiseen, kirjalliseen esitystapaan että kokemusten tulkinnan tapoihin kerronnassa, kuten analyysiin, arviointiin ja kontekstualisointiin. Tutkimus valaisee vuoden 1918 sisällissodan kokemisen ja sodasta kirjoittamisen variaatioita ruohonjuuritasolla, sillä sen kohteena ovat yksilöiden kokemusmaailmat ja niiden kerronnallinen esittäminen.
  • Kujala, Antti (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2016)
    Syksyn 1905 suurlakko Suomessa oli osa Venäjän ensimmäistä, lopulta epäonnistunutta vallankumousta. Suurlakon avulla työväenliike painosti Suomen perustuslaillisia suostumaan demokraattiseen äänioikeusuudistukseen ja loi lähes samanaikaisen Venäjän yleislakon avulla väliaikaisesti vallankumouksellisen tilanteen. Niin työväenliikkeellä kuin sen kotimaisilla vastustajilla oli toisistaan liioitellut uhkakuvat. Kansainvälisesti katsoen erittäin kansanvaltaisen eduskuntauudistuksen 1906 jälkeen Suomen politiikassa oli aineksia niin pitkälle menevään demokratiaan kuin jyrkkään vastakkainasetteluun. Vuoden 1918 sisällissodan jälkeen jälkimmäinen tendenssi pääsi pariksi vuosikymmeneksi niskan päälle. Kirja käy läpi suurlakon vaiheet tapahtumien keskipisteessä Helsingissä ja myös muualla Suomessa.
  • Nurminen, Pertti (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2016)
    Työväenliike syntyi maaseutuvaltaiseen Suomeen 1800-luvun lopulla muualta omituin opein ja esimerkein. Liike organisoitui paitsi aatteellisena ja ammatillisena liikkeenä, myös taloudellisen toiminnan eri alueilla. Voimakkaasti kasvaessaan se tarjosi kannattajilleen paitsi luottamustehtäviä, myös työpaikkoja. Niiden ympärille kehittyi laaja toimitsijoiden ja politiikan ammattilaisten joukko, joka liikkui ja vaikutti järjestötoiminnan, ay-liikkeen, osuustoiminnan ja julkaisutoiminnan eri tehtävissä. Tehtävät tarjosivat yksilötasolla mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen nousuun, mutta loivat myös pohjaa kielteisiin ja liikkeen yhtenäisyyttä rapauttaviin ilmiöihin. Vuoden 1918 tapahtumat mullistivat kaiken. Elpyminen oli taloudellisen toiminnan osalta nopeaa, mutta aatteellisesti oikeistoradikalismin ahdistamana ja kahtia jakautuneena vaikeaa. Tutkimus kuvaa työväenliikkeen ja liikkeeseen sitoutuneiden nousua ja kriisejä kahden vaikuttajan ja avioparin, Julius Nurmisen ja Anna Haverisen (ent. Nurminen) vaiheiden kautta 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Molemmat toimivat työväenliikkeen eri tehtävissä ja useamman kauden kansanedustajina.
  • Koivisto, Hannele; Kärki, Kimi; Leskelä-Kärki, Maarit (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2016)
    Vietnamin sodan päättymisen ja sodan pitkän kulttuurisen varjon muistoksi Turun yliopiston Kulttuurihistorian oppiaine ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskus järjestivät 24.4.2015 sodan kulttuurihistoriaa käsitelleen seminaariin. Tämä teos on koostettu seminaariesitelmistä ja muutamista muista teksteistä. Olemme tehneet siitä dossier-formaatin innostamana kokoelman, jossa on erilaisia Vietnamin sodan kulttuurihistoriasta kertovia tekstejä: artikkeleita, esseitä, aikalaismuisteluita, elokuvien, romaanien, runojen, laulujen ja myös ilmiöiden suppeita esittelyjä sekä kuvia. Vietnamin sodan kulttuurinen varjo on pitkä. Siihen kietoutuu vaikeita moraalikysymyksiä sodan oikeutuksesta, sen väkivallasta ja rasismista vastustajaa kohtaan. Se yltää tähän päivään ja on rakentunut aikalaisten muistoihin ja tietoisuuteen. Se on jäänyt lukuisiin tarinoihin, elokuviin ja säveliin, jotka erilaisin ottein kertovat sodan maailmasta ja joita edelleen luetaan, katsotaan ja esitetään. Vietnamin sodan representaatiot kertovat omalla tavallaan maailman monimutkaisuudesta: poliittisista valtataisteluista, ideologisista ristiriidoista sekä konfliktien ratkaisuista asein. Ennen kaikkea ne kertovat ihmisestä sodassa ja sodan armoilla. Lopulta ne kertovat myös pelosta ja vihasta, tappamisesta ja kuolemasta.
  • Kannisto, Niko (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2016)
    Sisällissota synnytti valtavan repeämän vastaitsenäistyneeseen Suomeen. Syntyi jako kahteen, valkoisiin ja punaisiin, voittajiin ja häviäjiin. Syntyi suojeluskuntien ja Etsivän Keskuspoliisin kaltaisia valvontakoneistoja pitämään yllä ”valkoista” Suomea. Syntyi työväenluokka, jonka keskeisin kokemus oli sisällissodan häviö, valkoinen terrori ja työväenliikkeen repressio. Toisaalta heti sisällissodan päättymisen jälkeen ajatus ”kansallisesta eheytymisestä” julistettiin lähes kaikkialla tavoitteeksi. Tavoite oli monimutkainen, sisälsi erilaisia ja eriaikaisia prosesseja, uudistuksia, uutta vuorovaikutusta ja tulkintaa suomalaisuudesta ja sen suhteesta muuhun maailmaan. Näkökulman kokonaisuuteen muodostaa maltillinen poliittinen työväenliike, Suomen Sosialidemokraattinen puolue, SDP. Kansalaissovun toteuttaminen saattoi toteutua vain ”valkoisissa” reunaehdoissa. Joka tapauksessa vuoden 1918 kesän työväenliikkeen hävittämisvaatimuksesta siirryttiin nopeasti miettimään yhteiskunnan rakentamisen reunaehtoja. Amnestia oli työväenliikkeen tärkein vaatimus 1920-luvun alussa. Integraatiota lisäävät ja vähentävät prosessit kulkivat alusta alkaen rinnakkain 1920-luvun Suomessa. Kokonaisuudessa tasavallan ja tasa-arvon ristiriita jäi osin ratkaisematta, vaikka SDP sai 1920-luvun taitteessa hämmästyttävän nopeasti läpi useimmat sisällissodan jälkeen asettamansa tavoitteet. Vuosi 1918 muutti tai hajotti nopeasti ja jopa ratkaisevasti itsenäisyyden ja yhtenäisyyden tulkintalinjoja, mutta toisaalta integroitumisprosessi eteni sisällissodan jälkivuosina huomattavasti pitemmälle kuin yleensä on esitetty tai oletettu.
  • Koivisto, Hanne; Parikka, Raimo (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2015)
    NO PASARÀN Espanjan sisällisodan kulttuurihistoriaa vie lukijan vuosiin 1936–1939, jolloin maassa käytiin verinen sisällissota. Sen osapuolina olivat kansallismieliset kapinalliset ja vaalien perusteella valitun hallituksen joukot. Kumpikin puoli sai tuekseen ympäri maailmaa lähteneiden vapaaehtoisten prikaatit. Tasavaltalaisten puolella taisteltiin demokratian tai sosialismin, ja myös anarkismin ja vallankumouksen puolesta. Kansallismielisten puolelle lähdettiin päinvastaisista syistä – suojelemaan Espanjaa sosialistiselta kumoukselta ja pitämään yllä perinteisiä arvoja, kirkkoa ja vakiintunutta taloudellista valtaa. Jotkut lähtivät mukaan edistämään fasismia ja natsismia. Jo aikalaiset näkivät uuden suursodan olevan alkamassa. Kokoelman artikkelit kertovat Espanjan sisällissodasta totaalisena sotana, josta tuli poikkeuksellisen väkivaltainen myös uhrilukemien valossa. Sodasta mediasotana, jota historiaan tallensivat niin valokuvaajat kuin elokuvantekijätkin. Sotaa lähestytään kansainvälisten ja suomalaistenkin kirjailijoiden, taiteilijoiden ja lehtimiesten näkökulmasta, jotka asettuivat tasavaltalaisten puolelle. Heidän kirjoitustensa vuoksi Espanjan sisällissota tallentui länsimaiseen kollektiiviseen muistiin. Espanja ja sen kansa jäivät aikalaisten sydämiin myös vasemmistolaisten työläissotilaiden kokemuksissa, joista artikkeleissa kirjoitetaan. Kokoelmassa avataan myös näkökulmia francolaisten puolelta, Italian mukaantulon perspektiivistä. Espanjan kansan uskonnollista sielunmaisemaa valaistaan artikkelissa, joka kertoo tasavaltalaisten tuhoamista pyhäinkuvista ja niiden rekonstruoinnista sodan jälkeen. Kyse ei olekaan pelkästään siitä, mitä Espanjassa sodan aikana tapahtui vaan myös sodan muistosta, siitä miten sukupolvien takaiset asiat on pystytty kohtaamaan. Kirjoittajat tulevat oikeushistoriasta, taidehistoriasta, kirjallisuustieteestä, kulttuurihistoriasta, poliittisesta historiasta sekä Suomen historiasta Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistoista.