Jätteen ja tuotteen rajapinnassa – case-näkökulma jäteluokituksen päättymisen tulkintaan

Show full item record

Permalink

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201702081271
Title: Jätteen ja tuotteen rajapinnassa – case-näkökulma jäteluokituksen päättymisen tulkintaan
Author: Pihalehto, Mari
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Law
Thesis level: master's thesis
Abstract: Jätettä koskeva sääntely on perinteisesti keskittynyt rajoittamaan ja torjumaan ensisijassa jätteen ympäristölle ja terveydelle haittaa aiheuttavia vaikutuksia. Jätteen käsitteen määrittely on kuitenkin tasapainoilua yhtäältä ympäristönsuojelun ja toisaalta sen käytön välillä. Vaikka jäte edelleen herättää ensisijassa kielteisiä tuntemuksia, on samalla sen kierrättäminen nykyisin yksi tärkeimmistä edistettävistä prosesseista kiertotalouden tavoitteiden saavuttamiseksi. Kiertotalous, jossa mahdollisimman suuri osa jätteestä käytetään resurssina, on otettu nykyisen jätesääntelyn lähtökohdaksi. Sen toteutuminen edellyttää jäteluonteen pitämistä materiaalin elinkaaren päätepisteen sijasta vain yhtenä materiaalin elinkaaren vaiheena muiden joukossa. Jätepuitedirektiivin (2008/98/EY) sekä jätelain (JäteL, 17.6.2011/646) yleisen määritelmän mukaan jätteellä tarkoitetaan ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä. EU-perusteinen jätteen määritelmä on kehittynyt nykyiseen muotoonsa pääasiassa EY-tuomioistuimen oikeuskäytännössä, josta on ajan myötä muodostunut suuri jätteen käsitteen tulkinta-aineisto. Jätepuitedirektiivillä jätteen käsitettä vähitellen supistaneista tulkinnoista säädettiin ensi kertaa laintasoisia jätteen yleistä määritelmää rajaavia säännöksiä, jotka implementoitiin kansalliseen lainsäädäntöön jätelain kokonaisuudistuksella. Samalla täsmennettiin erityisesti jätteen hyödyntämistoimien määritelmiä sekä jätehierarkiana tunnettua jätteeseen kohdistettavien toimien etusijajärjestystä. Aineen tai esineen luokittelusta sivutuotteeksi on nykyisin säädetty JäteL 5.2 §:ssa ja jätteeksi luokittelun päättymisestä JäteL 5.4 §:ssa. Ensimmäisiä kutsutaan vakiintuneesti sivutuotekriteereiksi ja jälkimmäisten muodostamaa kokonaisuutta puolestaan end-of-waste-sääntelyksi. Edelleen kaikissa JäteL 6.1 §:ssa määritellyissä jätteenkäsittelytoiminnoissa on noudatettava JäteL 8 §:n mukaista etusijajärjestystä. Jätelaissa säädetyt jätteeksi luokittelun päättymisen kriteerit eivät suoraan ratkaise aineen tai esineen jäteluonnetta vaan ovat osa kaksiportaista kokonaisuutta, jossa joko EU-tasolla komission toimesta tai kansallisella tasolla valtioneuvoston toimesta voidaan antaa tarkempia jätteeksi luokittelun päättymistä koskevia arviointiperusteita. Toisin kuin jätelain sivutuotekriteerejä, ei jätteeksi luokittelun päättymisen kriteerejä näin ollen ole tarkoitettu sovellettaviksi suoraan tapauskohtaisessa harkinnassa. Tarkempia arviointiperusteita on kuitenkin annettu tähän mennessä vain tiettyjä yksittäisiä jätevirtoja koskien. Huolimatta siitä, että täsmennetyt hyödyntämistoimet etusijajärjestyksen mukaisesti järjestettynä luovat otolliset edellytykset jätteeksi luokittelun päättymiselle, on oikeustila kehittynyt kaksijakoiseksi. Tätä vallitsevaa ja kaksijakoista jätteeksi luokittelun päättymisen kansallista oikeustilaa tutkielma pyrkii selventämään. Tutkimuksen kohteena on oikeustila siltä osin, kun kriteereihin perustuvia tarkempia jätteeksi luokittelun päättymisen arviointiperusteita ei ole annettu. Koska jätteeksi luokittelun päättämiseen tähtäävä jätteiden prosessointi on ammattimaisena tai laitosmaisena jätteenkäsittelytoimintana ympäristöluvanvaraista, toteutuu tapauskohtainen jätteeksi luokittelun päättymistä koskeva harkinta tällöin osana ympäristölupaharkintaa. Toimivaltainen viranomainen ratkaisee ympäristölupapäätöksellä, onko materiaali hyödyntämistoimien seurauksena lakannut olemasta jätettä. Arviointi on tehtävä ilman valmiita jätteeksi luokittelun päättymisen arviointiperusteita niin, että siinä sen sijaan otetaan huomioon oikeuskäytännössä muodostuneet tulkintaohjeet. Tutkielman päätarkoitus on selvittää ja esittää tällaiset soveltuvasta oikeuskäytännöstä johdettavat edellytykset, joita tapauskohtaisesti arvioimalla voidaan ratkaista, onko aine tai esine lakannut olemasta jätettä. Tutkielmassa esitetyin tavoin JäteL 5.4 §:ssa säädettyjen jätteeksi luokittelun päättymisen edellytysten täyttyminen kumulatiivisesti on yksittäisissä tapauksissa ongelmallista. Tutkielmassa yhdistellään jätteen yleisen määritelmän lakisääteisiä rajauksia niin, että siinä sen sijaan esitettävät neljä jätteeksi luokittelun päättymisen kriteeriä voisivat sivutuotekriteerien tavoin olla sellaisenaan sovellettavia. Esitetyn perusteella aine tai esine lakkaisi tapauskohtaisesti arvioitaessa olemasta jätettä kun 1) se on läpikäynyt hyödyntämistoimen; 2) sen tulevasta käytöstä on varmuus; 3) sen käyttö on laillista; ja 4) sen käyttö ei kokonaisuutena arvioiden aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Kahden tutkielmassa tarkasteltavan case-esimerkin avulla vertaillaan kyseisten kriteerien ja JäteL 5.4 §:n mukaisten kriteerien soveltuvuutta tapauskohtaiseen harkintaan. Case-näkökulma havainnollistaa samalla tapauskohtaisessa harkinnassa tosiasiassa omaksuttua ratkaisukäytäntöä. Kokonaisuudessaan tutkielma osoittaa, kuinka kaksijakoisessa jätteeksi luokittelun päättämisen oikeustilassa sovellettaviksi tulevien edellytysten tulee määräytyä sen perusteella, onko tarkasteltavaa jätevirtaa koskevia tarkempia arviointiperusteita annettu vai onko jätteeksi luokittelun päättyminen arvioitava tapauskohtaisesti soveltuva oikeuskäytäntö huomioon ottaen. Kulloinkin soveltuvat kriteerit ovat siten toisensa pois sulkevalla tavalla riippuvaisia arvioitavan jätevirran toteutuneesta sääntelytavasta.
URI: URN:NBN:fi:hulib-201702081271
http://hdl.handle.net/10138/175451
Date: 2017
Discipline: Ympäristöoikeus
Environmental law
Miljörätt


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record