Ruralia-instituutin julkaisusarjat

 

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti tarjoaa korkeatasoista tutkimustietoa ja innovaatiokumppanuutta maaseudun kehittämiseen. Monitieteisen työmme keskiössä on paikallisyhteisöjen kehittäminen, uudistuva ruokaketju sekä luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen.

Ruralia-instituutin julkaisut ja raportit löytyvät tästä kokoelmasta. Lehtemme löytyvät "Ruralia-lehdet"" -kokoelmasta.

Collections

Recent Submissions

  • Matilainen, Anne; Santalahti, Saana (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2018)
    Reports 180
    The aim of this study was to get an impression of the image of Finland from those Japanese who already have some knowledge on the country. As many Japanese tourist only use the Helsinki-Vantaa airport as a transfer airport to Europe, there is a need to consider how to keep the Japanese in the country. Thus, there is also a need to understand why the tourists visit the places they do. This is question this study aims also to answer. The study was carried out by interviewing Japanese who have been living or staying in Finland for more than three months but no more than five years. As the purpose was to find interviewees who had more experience from Finland than an average tourist, but had not yet fully integrated to the Finnish society, this timespan was seen as the most suitable. The data was then analyzed by using qualitative thematic analysis. The results of the interviews showed that the reasons why the respondents had come to Finland were quite similar; most came to Finland due to studies, work or because their spouse moved. Safety, English language skills and good education system were the most common reasons why Finland was chosen. The general opinion of Finland as a tourist destination was positive and most would recommend visiting Finland to their friends. Opi-nions on Finnish culture and people were positive as well. Over half of the respondents said that they would visit Finland again in the future. Those who wouldn’t, said that they would probably choose another Nordic country. Bureaucracy, darkness du-ring the winter, difficulties finding friends and job and learning the Finnish language were mentioned as negative aspects related living in Finland. As for the image about Finland, the most commonly mentioned “Finnish things” were sauna, Moomin and forests and nature. The respondents had traveled relatively lot around Finland. Most had visited different cities reachable by public transport and different destinations in Lapland. Porvoo, Turku and Tampere were mentioned as the memorable because of their beautiful sceneries, old towns and history, and Lapland because of its nature. Places where the respondents had not yet visited but would like to were mostly in Lapland and archipelago. Defining ‘rural area’ was found difficult to the respondents, but the impressions of it were still positive. Places the respondents would like to show or have their friends experience were diverse. Most were in the Helsinki area and experiences included sauna and forest scenery. When asked to describe and expe-rience the respondents would like to create for their Japanese friends or family if there were no budget limitations, most would like to tour around Helsinki area and after this visit Lapland and other parts of Finland. Quite many would also like to combine other countries such as Sweden, Norway and Estonia to the tour. There is definitely a need to improve tourist information available in English and especially in Japanese. This lack of information can be the reason why rural areas were hard for the respondents to comprehend. The results of the study were gene-rally in line with previous studies about important product characteristics for Japanese tourists. However, the results also brought up new insights on potential tourist attractions and ideas for developing existing and new products.
  • Suutari, Timo (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2018)
    Raportteja 182
    Pohjalainen kotiseutu -hanke kohdistui monta kuntaa ylittävälle Järviseudun alueelle. Hankealueena oli Etelä-Pohjanmaan Järviseudun perinteiset seitsemän pitäjää: Alajärvi, Evijärvi, Kortesjärvi (vuodesta 2009 osana Kauhavaa), Lappajärvi, Lehtimäki (vuodesta 2009 osana Alajärveä), Soini ja Vimpeli. Hankkeen keskeinen tavoite on ollut luoda yleiskuva ja tulkinta siitä, millainen on alueella asuvien yksittäisistä kotiseutukokemuksista yleisellä tasolla rakentuva kotiseutukuva; mitkä ovat alueen asukkaiden mielestä keskeiset luonnonympäristön, rakennetun ympäristön sekä sosiaalisen ja henkisen ympäristön kohteet, jotka vaikuttavat merkittävästi heidän kotiseutukokemuksiinsa. Kotiseutukokemuksia tutkittiin karttapohjaisen pehmoGIS-menetelmää hyödyntävän verkkokyselyn avulla sekä alueella järjestetyissä työpajoissa, jotka toteutettiin vuosina 2016–2018. Kysely lähetettiin satunnaisotannalla valituille 950:lle Järviseudun alueen yli 15 vuotta täyttäneelle asukkaalle. Vastaajat merkitsivät kotiseutunsa tärkeitä kohteita (paikkoja, reittejä ja alueita) verkkopohjaiselle kartalle ja kuvailivat niitä sanallisesti. Kaikkiaan kyselyyn vastasi 117 henkilöä. Kartalle merkitsemisen lisäksi vastaajille esitettiin kotiseutua koskevia yleisiä väittämiä, joita he saivat arvioida. Kyselyaineiston tulkintaa syvennettiin yhdeksässä työpajassa. Jokaisen kotiseutuseuran alueella järjestettiin yksi työpaja, minkä lisäksi järjestettiin työpajat alueella opiskeleville nuorille ja Pietarsaaren järviseutulaisille. Vastauksista käy ilmi, että kotiseudun merkitykselliset paikat liittyvät etenkin lapsuuden tapahtumiin, luontokohteisiin ja nykypäivän työnteon, opiskelun ja vapaa-ajan ympäristöihin. Kaikkein tärkeimmät kotiseutua koskevat asiat liittyvät vastaajien mielestä luonnonympäristöön ja maisemiin sekä sosiaaliseen ja henkiseen ilmapiiriin. Kyselyyn vastanneista 70 % kokee, että heillä on ainoastaan yksi kotiseutu. Noin joka viides (22 %) kertoi kotiseutukokemuksensa jakautuvan moneen eri paikkaan. Enemmistö vastaajista (53 %) oli sitä mieltä, että heille tärkeät kotiseudun kohteet sijaitsevat nimenomaan Järviseudulla. Järviseudun alueen asukkaille merkitykselliset kotiseudun kohteet näyttävätkin sijoittuvan melko hallitsevasti Järviseudun alueelle, eikä esimerkiksi historiallinen yhteys rannikolle Pietarsaaren suuntaan tai asiointi maakuntakeskus Seinäjoen suuntaan ainakaan hallitse Järviseudun alueen asukkaiden nykypäivän kotiseutukokemuksia.
  • Mattila, Tuomas J.; Rajala, Jukka (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2018)
    Raportteja 179
    Kationinvaihtokapasiteetti (KVK) kuvaa maan kykyä varata positiivisesti varautuneita ravinteita (kationeja) kasveille käyttökelpoiseen (vaihtuvaan) muotoon. KVK riippuu maan savipitoisuudesta ja multavuudesta, joten sitä voidaan käyttää maan viljavuustilan arviointiin. Tämän lisäksi KVK:ta on käytetty viljavuusanalyysin tulosten tulkintaan, etenkin Ca, Mg, K ja Na osalta. Tämä mahdollistaa tarkemman tulkinnan kuin maalajiluokkiin pohjautuva tarkastelu, mutta toisaalta tarkastelun pohjaksi tarvitaan arvio KVK:sta. KVK voidaan joko mitata tai määrittää laskennallisesti. Tässä raportissa esitetään tuloksia erilaisista tavoista määrittää KVK hyödyntäen 24 koelohkon aineistoa. Sen lisäksi raportissa käydään läpi tieteellistä kirjallisuutta KVK-pohjaisten suositusten käytettävyydestä sekä esitetään esimerkkejä KVK:n hyödyntämisestä viljavuusanalyysin tulkinnassa erilaisten esimerkkilohkojen kautta.
  • Väisänen, Hanna-Maija; Iivonen, Sari (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2018)
    Raportteja 177
    Luomuruokaperuna (301 ha) on yksi viljelypinta-alaltaan yleisempiä luomukasviksia luomuporkkanan ja -sipulin jälkeen Suomessa. Luomuruokaperuna menee pääsääntöisesti vähittäistavarakauppaan, mutta ammattikeittiöt ovat myös yksi ostajaryhmä. Luomuperunan käyttöä ammattikeittiöissä estää luomuperunan heikko saatavuus suurempina erinä, korkea hinta ja ennen kaikkea alhainen jalostusaste. Ammattikeittiösektorilla vaatimukset perunan osalta ovat kasvanut niin, että nykyvaatimuksien mukaan perunan on oltava vähintään pestyä, mielellään kuorittua, pilkottua tai jopa esikypsennettyä. Luomuperunan tuottajat eivät ole nähneet ammattikeittiöitä kiinnostavina asiakkaina jalostustoiminnan työläyden, investointivaatimusten ja toisaalta jalosteista maksettavan alhaisen hinnan takia. Tällä hetkellä ammattikeittiöiden toimintamalli ja tuotemarkkinat ovat rakennettu tietyllä tavalla jalostetuille, tietyn hintaisille ja tietynlaisen logistisen ketjun kautta kulkeville tuotteille. Luomutuotteet eivät yleensä täysin täytä näitä ammattikeittiöiden kaikkia vaatimuksia. Tästä huolimatta jotkut luomutuottajat ovat kuitenkin löytäneet ammattikeittiöistä asiakkaat ja ammattikeittiöt ovat saaneet haluamansa luomuperunatuotteen. Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu menestyksellisten luomuperunan toimitusketjujen ja liiketoimintasuhteiden rakentumista sekä tekijöitä niiden onnistumiseen niin tuottajan kuin loppukäyttäjän eli ammattikeittiön näkökulmasta. Luomuperunaa käyttävät ammattikeittiöt, jotka ovat lähtökohtaisesti luomuun sitoutuneita. Syitä luomuperunan käyttöönottoon ammattikeittiöissä olivat mm. sen edullisuus ja käytön helppous, ympäristöohjelman toteuttaminen, eettisten periaatteiden noudattaminen tai laadukkaamman vaihtoehdon tarjoaminen. Luomu voi toimia myös viestinä laadukkaammasta ja paremmasta ruuasta. Tyypillisin luomuperunatuote, jota ammattikeittiöt käyttivät ja jota tuottajat tarjosivat, oli pesty kuorellinen peruna. Sitä käytettiin tavanomaisen perunan tavoin. Syiksi kuorimattoman perunan käyttöön kerrottiin muun muassa, että ei ollut mahdollisuuksia saada jalostettua luomuperunaa ja päiväkodeissa perunan kuoriminen kehittää lasten motorisia taitoja. Kuoren ei koettu olevan ongelma, varsinkin, jos se oli ohut tai ruoanlaittotapa salli kuoren. Toisaalta kuoriperunan nähtiin edustavan perunaa parhaimmillaan. Ammattikeittiöt mainitsivat luomuperunan käyttöönottamiseen liittyneen joitakin muutostarpeita omassa toiminnassaan. Näitä olivat esimerkiksi tilausrytmin sovittaminen toimintaan, tarkempi raaka-ainelaskenta ja ruokalistamietintä. Keittiöt arvostivat luomuperunassa laatua: tuoreutta, ulkonäköä ja makua. Lisäksi tärkeitä asioita keittiön näkökulmasta perunan käyttöönotossa ovat perunan käytettävyys ruoanlaitossa, lajikeominaisuudet, mukulan sopiva koko, turvallisuus ja jalostusaste. Juuri näissä edellä mainituissa asioissa toivottiin kehittymistä, jotta saataisiin luomuperuna paremmin kohtaamaan ammattikeittiön tarpeet. Luomuperunan tuottajat olivat tietoisia tuottamansa luomuperunan laadusta. He nostivat esille luomuperunan etuina maun, terveellisyyden ja sopivat lajikkeet. Pääsääntöisesti tuottajilla oli mahdollista toimittaa vain pestyä kuorellista perunaa. Useimmissa tapauksissa tuottaja kuljetti perunan itse perille. Tyypillinen toimitustiheys oli 1–2 krt/vko tai harvemmin. Haasteeksi tuottajat mainitsivat kannattavuuden. Tutkitut luomuperunaketjut (tuottaja-ammattikeittiöketju) olivat menestyksekkäitä, koska tuottaja ja ammattikeittiö olivat löytäneet toisensa, toimijoilla oli toisiinsa keskusteluyhteys, ammattikeittiö oli sitoutunut luomuun sekä luomuperunan käyttöön. Ennen kaikkea keskeistä onnistumisessa oli se, että luomuperunaketju toi lisäarvo kummallekin osapuolelle, vaikkakin jouduttiin tekemään ”myönnytyksiä” puolin ja toisin.
  • Rutanen, Juha (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2018)
    Raportteja 178
    Luonnontuotealan raaka-aineiden saatavuuden parantamiseksi tarkennettiin alan jalostavien yritysten raaka-ainetarpeita sekä selvitettiin yritysten raaka-aineiden hankintaan liittyviä käytänteitä ja toiveita. Verkkokyselyssä painotettiin raaka-aineista luonnonkasveja ja erikoisluonnontuotteita, koska metsämarjojen ja -sienten osalta Suomessa on jo olemassa mittavaa raaka-aineitten osto- ja välitystoimintaa. Eri puolilla Suomea järjestetyissä tilaisuuksissa tiedotettiin aiheesta, aktivoitiin raaka-ainetuotantoon ja tarkasteltiin alueellisia resursseja ja mahdollisuuksia toiminnan käynnistämiseen. Työpajoissa ja aineistoa kokoamalla rakennettiin käytännön yhteistyötä ja toimintamalleja raaka-ainesaatavuuden parantamiseksi. Selvityksessä tehdyn yrityskyselyn perusteella selvästi yli puolet luonnontuotteita jalostavista yrityksistä kokee raaka-aineitten hankintansa vähintään melko haastavaksi. Riittävien määrien saannin lisäksi jalostavilla yrityksillä on myös raaka-aineiden laatuun liittyviä haasteita. Keruulaadun ohella esille nousivat kuivausmenetelmien kehittymättömyys, käsittelylämpötilojen oikeellisuus ja laadukkaiden kuivureiden puute. Osa yrityksistä halusi raaka-aineet valmiiksi tuotantoon otettavaan muotoon käsiteltynä. Raaka-aineita hankitaan tällä hetkellä yleisesti ja mieluiten yrityksen omilta kerääjiltä tai jopa kerätään osin itse. Vastauksissa kuitenkin myös todettiin, että käytännössä kätevintä on ostaa raaka-aine välittäjiltä, joilla on suurempi valikoima ja tasalaatu, mikä vähentää omaa työmäärää ja koordinoinnin tarvetta. Luotettavan ja ammattimaisen raaka-ainekeskuksen tai välittäjän kanssa nähtiin mielekkääksi toimia, tilaus voisi hoitua yhdestä paikasta verkon kautta. Tarve nykyistä keskitetympiin raaka-ainetoimituksiin korostuu yrityksen tuotannon ja jalostusasteen kasvaessa tai toiminnan ollessa etäällä keruualueista. Jalostajien tarvitsemien luonnontuotelajien valikoima osoittautui varsin laajaksi. Kilomääräisesti tarkasteltuna eniten haluttaisiin ostaa mahlaa, kuusen kerkkää, nokkosta, koivun lehtiä, maitohorsmaa ja mesiangervoa. Raaka-aine toivottiin yleisimmin saatavan kuivattuna, tuoretavarana tai pakastettuna. Osa yrityksistä toivoi raaka-aineita jauhettuna tai uutettuna. Raaka-aineiden luomusertifiointia yrityksistä piti yli kolmannes erittäin tarpeellisena ja liki neljännes melko tarpeellisena. Asialla nähtiin kasvavaa merkitystä. Luonnontuotteiden kerääjäkorttia puolestaan piti kolmannes alan jalostavista yrityksistä erittäin tarpeellisena ja lähes yhtä moni melko tarpeellisena osana yrityksen laadunhallintaa ja osoituksena lajintunnistuksen, kestävän keruun ja esikäsittelyn osaamisesta. Keruu- ja hankintaketjun tuntemista pidettiin tärkeänä. Keruutoimintaa ja raaka-aineiden tuotantoa on ryhdytty tai ollaan ryhtymässä kehittämään monella alueella. Toistaiseksi Suomessa ei ole riittävästi luonnontuotteiden kerääjiä, keruuverkostoja, raaka-aineiden käsittelyyn valmiita tuotantotiloja tai kuivauskapasiteettia. Tietoa tarvittaisiin tuottavimmista keruumenetelmistä ja raaka-aineiden hinnoittelusta. Keskeinen haaste on keruun organisoinnin ja logistiikan puuttuminen. Luonnontuoteala on kasvuala, joka tarvitsee yhä enemmän ja monipuolisemmin raaka-aineita, jotta yritykset kykenevät tarttumaan maailman markkinoiden tarjoamiin mahdollisuuksiin. Raaka-ainetuotantoa kokoava välitystoiminta parantaa raaka-aineiden toimitusvarmuutta. Lisäksi raaka-aineiden laadun varmistamisen merkityksen kasvaminen korostaa koko alkutuotantoketjun osaamista sekä panostuksia tuotantotiloihin, laadukkaaseen teknologiaan ja analytiikkaan. Raaka-aineiden välittäjinä voivat toimia keruukeskukset, jotka paikallisesti tai alueellisesti kokoavat ja kouluttavat luonnontuotteiden kerääjiä. Keruukeskuksella voi olla toimintaan tarvittavien tilojen ja välineiden järjestämisen ohella roolia keruualueiden ja -lupien hankinnassa. Ammattimaisesti toimivien keruukeskusten organisoitumisessa voidaan hyödyntää osuuskuntamuotoa. Lapissa kehitettyä elintarviketalo-konseptia voidaan hyödyntää luonnontuotealalla. Konseptissa kuvatut ratkaisut elintarvikkeiden terminaali- ja jalostustiloista sekä logistiikasta soveltuvat myös luonnontuotteiden vastaanotto-, varastointi- ja jalostustoimintaan. Elintarviketaloihin koottaisiin kerääjien tuottamat raaka-aineet vastaanottopisteiden kautta. Kerääjien osaamisen varmistamiseksi ja yhtenäistämiseksi tarvitaan alan koulutusjärjestelmän ja -materiaalien kehittämistä. Koulutettujen kerääjien tavoittamista voidaan parantaa verkkopohjaisen järjestelmän ja rekisterin avulla. Järjestelmän avulla voidaan saattaa yhteen jalostavien yritysten tarpeet, keruukeskusten toiminnan organisointi sekä kerääjien käytännön työ. Keruun kannattavuutta on syytä parantaa luonnontuotteiden talteenoton menetelmiä ja välineitä kehittämällä sekä hyödyntämällä paikkatietoa parhaiden keruualueiden selvittämisessä. Selvitystyön luonnontuotealan raaka-ainetuotannon kehittämistarpeista ja -mahdollisuuksista toteutti Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella. Työ toteutettiin laajassa yhteistyössä luonnontuotealan toimijoiden ja alueellisten kehittämishankkeiden kanssa koko Suomea tarkastellen.
  • Enbuska, Marja (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2018)
    Raportteja 176
    Suomalaisessa koulutuspolitiikassa on 2000-luvulla tapahtunut muutoksia, kun koulutuspolitiikka on tavoitellut säästöjä ja keskittämistä. Tämä on vaikuttanut myös ammatillisen koulutuksen järjestämiseen maaseutualueilla siten, että koulutuksen saavutettavuudessa ja valinnanmahdollisuuksissa on alueellisia eroja. Yksi syy politiikan muutokseen on ollut tarve vastata alueellisesti eriytyvään väestökehitykseen. Pienenevän nuorisoikäluokan takia joillekin ammatillisen koulutuksen aloille on vaikea saada riittävästi opiskelijoita, erityisesti maaseutualueilla. Samaan aikaan monessa maaseudun yrityksessä on työvoimapula. Tässä raportissa maaseudun ammatillisen koulutuksen tilannetta 2000-luvulla tarkastellaan kolmen esimerkkimaakunnan eli Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan kautta. Aineistona on käytetty tilastotietoja, ammatillisten oppilaitosten virallisia dokumentteja kuten esimerkiksi toimintakertomuksia sekä haastatteluja. Näiden perusteella voidaan todeta, että ammatillisilla oppilaitoksilla on merkittävä rooli paikallisen elinvoimaisuuden kannalta. Yhtenä tulevaisuuden suurimpana haasteena on kuitenkin se, että mikäli koulutustarjonta jatkaa keskittymistä maakuntakeskuksiin reuna-alueiden kustannuksella, se tulee heijastumaan koko alueen elinvoimaisuuteen. Selvityksessä tarkastelluissa esimerkkioppilaitoksissa tehtiin aktiivista yhteistyötä työelämän ja alueen yritysten kanssa. Oppilaitoshaastatteluissa suhtautuminen vuoden 2018 alusta voimaan tulleeseen ammatillisen koulutuksen reformiin jakautui kahtia. Osa haastatelluista totesi heidän jo toteuttaneen useita reformin mukaisia käytäntöjä omassa oppilaitoksessaan. Osa vastaajista sitä vastoin oli huolissaan reformin myötä muuttuvasta työelämäyhteistyöstä. Erityisesti pohdittiin sitä, millaisia valmiuksia yrityksissä on varmistaa, että oppimisympäristöt ovat riittävän laadukkaita ja että riittävän ammattitaidon kehittyminen voidaan varmistaa. Maaseudulla järjestettävän ammatillisen koulutuksen näkökulmasta tulevaisuuden uhkana pidettiin myös ammatillisen reformin myötä muuttuvaa rahoitusjärjestelmää, joka aiheuttaa haasteita erityisesti korkea työttömyysasteen alueilla, joilla valmistuneiden pääsy työelämään on hitaampaa ja epävarmempaa.
  • Mattila, Tuomas J.; Rajala, Jukka (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2018)
    Raportteja 175
    Maan tiivistyminen on yleinen viljelymaiden ongelma. Entistä raskaammat maatalouskoneet lisäävät maaperän kuormitusta. Kun maaperä tiivistyy, sen irtotiheys kasvaa ja huokosten määrä vähenee, mikä heikentää maan vedenpidätyskykyä, vedenläpäisykykyä sekä kaasunvaihtoa. Tiivistymisen seurauksena juurten kasvu heikkenee ja ravinteiden otto vähenee. Satotasot jäävät vaatimattomiksi. Maatalousrenkaat ovat kehittyneet viime vuosina. Oikein mitoitettujen ja valittujen maatalousrenkaiden avulla koneiden tiivistymisriskiä voidaan vähentää selvästi. Tärkeimmät tekijät tiivistymisriskien kannalta ovat rengaskuorma ja rengaspaine. Uudemmilla renkailla alhaisilla rengaspaineilla voidaan kantaa entistä suurempia kuormia. Tämä vähentää maan tiivistymisriskejä, mutta myös rengaskuormien pienentäminen voi olla kustannustehokas tapa vähentää tiivistymistä. Koneketjutarkastelulla voidaan tunnistaa maan tiivistymisen kannalta oleellisimmat koneet ja kohdentaa muutoskohteet näihin. Viljelykiertoa monipuolistamalla voidaan vähentää tarvittavaa koneiden kokoa ja painoa. Mikäli koneita ei voida työn sujuvuuden kannalta keventää tarpeeksi kevyiksi, rengaskuormia voidaan vähentää lisäämällä pari- ja telipyöriä. Jotta rengaskuormien vähentämisestä saadaan etua, rengaspaineet tulee sopeuttaa työoloihin. Oikeiden rengaspaineiden käyttö eri tilanteissa helpottuu rengaspainetaulukon ja pikasäätöventtiilien avulla. Renkaiden päivitys uudempiin, suuremman ilmatilavuuden tai suuremman joustavuuden renkaisiin voi mahdollistaa selvästi alemmat ilmanpaineet ja sitä kautta alhaisemman tiivistymisriskin. Renkaiden päivittäminen vaatii kuitenkin perehtymistä vaihtoehtoihin ja muutamiin keskeisiin teknisiin ominaisuuksiin (vierintäkehä, halkaisija, kuormitettu säde, kantavuus eri paineilla), joten siihen on hyvä varata aikaa ja ajatuksia. Uudet työkalut tiivistymisriskien arviointiin (Terranimo) helpottavat renkaiden valintaa ja vaikutusten arviointia huomattavasti. Kaikissa tilanteissa tyydyttävän alhaisiin tiivistymisriskeihin ei kuitenkaan päästä. Näissä tilanteissa raideviljely (controlled traffic farming) on lupaava keino tiivistymisen rajoittamiseksi vain osalle peltoa. Raportissa kuvataan suunnittelumenetelmiä ja työkaluja, joiden avulla tiivistymisriskiä voidaan arvioida ja annetaan esimerkkejä tiivistymisriskien vähentämisestä käytännön tilatasolla.
  • Henrÿ, Hagen; Hytinkoski, Pekka; Klén, Tytti (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2017)
    Publications 35
  • Henrÿ, Hagen; Hytinkoski, Pekka; Klén, Tytti (University of Helsinki Ruralia Institute, 2015)
    Publications 34
  • Pohja-Mykrä, Mari (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2014)
    Julkaisuja 33
    Suurpetojen kannanhoitoon, ja etenkin suden kannanhoitoon liittyvä monitahoinen konflikti esiintyy jännitteinä paikallisyhteisöjen ja keskushallinnon, maaseudun ja kaupunkien sekä maallikoiden ja tutkijoiden välillä. Suurpetopolitiikan legitimiteettikriisi näkyy kansallisen kannanhoidon tavoitteiden ja toimenpiteiden kiistämisenä passiivisin ja aktiivisin toimin. Tällä ajankohtaisella ongelmalla on mittavat historialliset juuret. Luonnon ja ihmisen välinen suhde on ollut jatkuvaa tasapainottelua konfliktien ja niiden hallinnan kanssa, ja suurpedot ovat väistämättä olleet konfliktin keskiössä lajityypillisten piirteidensä vuoksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on osoittaa ympäristöhistoriallisen tutkimusotteen kautta suomalaisen vahinkoeläinhistorian keskeiset toimet ja toimijat, sekä ymmärtää vahinkoeläinten kannanhoidon tavoite- ja toimenpideasettelun vaikutukset eläinpopulaatioihin historiallisessa ja ekologisessa kontekstissa. Tutkimuksen toinen tavoite on tuottaa synteesi nykypäivän suurpetojen kannanhoidon tavoite- ja toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuudesta ja vaikuttavuudesta historiallisessa kontekstissa ja esittää uudenlainen lähestymismalli sosiaalisesti kestävämmälle suurpetopolitiikalle. Vahinkoeläinhistoriaa käsitellään deduktiivisella ja rekonstruktiivisella tutkimusotteella käyttäen aineistona lakitekstejä, maksettuja tapporahoja, sanomalehtikirjoituksia, sidosryhmien kirjoituksia sekä eläintieteellisiä julkaisuja. Etenkin laeissa ja asetuksissa eri eläimistä asetetut tapporahat ja toisaalta saalistilastojen perusteella maksetut palkkiot on nostettu tässä tutkimuksessa merkittävään rooliin asenteiden tulkinnan välineenä. Tarkastelu ulotetaan nisäkkäiden lisäksi myös lintuihin, jotka ovat edellä mainitun aineiston valossa olleet merkittävä vainottu eläinryhmä. Nykypäivän petokonfliktin tarkastelussa keskiöön nostetaan suurpetoasenteet, niiden muodostuminen ja vaikutus suurpetopolitiikan tavoitteiden ja toimenpiteiden kiistämisessä. Suurpetopolitiikan legitimiteettikriisiä tarkastellaan paikallisten uhmakkuutena hallintoa kohtaan ja tulkinta keinoista puuttua sosiopoliittiseen rikokseen rakennetaan tätä ajatusta vasten. Suurpetojen salakaatajat toimivat yhteisönsä puolesta ja saavat tukensa toimilleen yhteisöltään. Sosiopoliittinen rikos ei siten ole ainoastaan salakaatajien vaan sen sijaan yhteisön yhteinen. Salakaatajat ja paikallisyhteisö pyrkivät häivyttämään yhteiskunnassa viranomaisten ja sidosryhmien taholta toimintaan liittämää stigmaa ja siten oikeuttamaan tekonsa vallitsevissa olosuhteissa. Arvoristiriitoihin perustuvat konfliktit ovat haasteellisia hallita ja lähtökohtana on oltava ymmärrys siitä, että etenkin suteen liittyvät jännitteet ja ristiriidat ihmisten välisissä suhteissa ovat väistämättömiä. Tunnistamalla historiallisen aineiston merkittävyys nykypäivän ongelmakeskeisen kannanhoidon ratkaisun tietopohjana on mahdollista rakentaa sosiaalisesti kestävämpää suurpetojen kannanhoitoa. Tässä väitöskirjatyössä painotetaan suurpetoihin liittyen ajatusta, jonka mukaan paikallisilta suurpetoalueilla eläviltä ihmisiltä tai sidosryhmien edustajilta ei edellytetä arvomaailman muuttumista, vaan hyväksytään heidän käsityksensä suurpetojen roolista vahingontekijöinä. Sen sijaan vahvistetaan suurpetojen välineellistä roolia paikallisyhteisöjen resurssina ja oleellisten sidosryhmien roolia yhteisön toimijoina psykologisen omistajuuden rakentamisen kautta. Suurpetojen kestävä kannanhoito vaatii siten riistahallinnon toimintakulttuurin muutosta ja uudenlaista suhdetta yhteiskunnan eri toimijoihin.
  • Kinnunen, Jouko; Hakala, Outi; Kujala, Susanna; Törmä, Hannu (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2017)
    Rapporter 174
    Den föreliggande rapporten fokuserar på Herrfors/Katternökoncernens ekonomiska betydelse för dess primära geografiska verksamhetsområden, Österbotten och närliggande landskap. Svårtillgängligheten gällande regionalekonomiska data tvingar oss snäva in ramen något, nämligen till de ekonomiska verkningarna för landskapen Österbotten och Norra Österbotten, där koncernens och dess intressebolags fasta driftställen finns. Det är där företagens förädlingsvärde skapas och statistikförs i regionalräkenskaperna, vilka är en central datakälla för den modellmetodik som används i studien. Koncernens verksamhet i Sverige ingår inte i studien. Vi har tacklat uppgiften med hjälp av kontrafaktiska modellkalkyler, gjorda med Ruralia-institutets numeriska jämviktsmodell RegFinDyn. Modellen har använts för historiska scenarier, där basscenariot motsvarat regionernas faktiska utveckling under perioden 1995–2016 (en del av bakgrundsuppgifterna var tillgängliga endast till och med 2014 eller 2015). Företagens betydelse har belysts med hjälp av hypotetiska scenarier, som skapat en alternativ historisk utvecklingsbana för Österbotten och Norra Österbotten utgående från antagandet att företagen från och med 1996 inte skulle ha bidragit till ekonomin. Modellkörningarna visar hur effekten av företagens närvaro ackumulerats över tiden, särskilt i Österbotten, där den största delen av företagsgruppens verksamhet finns. Företagsgruppens betydelse har varit mindre i Norra Österbotten, både i absoluta mått och i relation till den produktion som bolagen haft där. Vi visar till exempel att Katternökoncernen genom sin verksamhet och närvaro i regionerna har sysselsatt drygt två personer för var och en av de egna anställda. Samtidigt föreslår modellen att ju mer som skulle ha uteblivit av den verksamhet som Katternökoncernen drivit fram, desto mer omfattande skulle ekonomins anpassningsmekanismer ha behövt vara för att minska den negativa effekten. Med andra ord: ju större negativa chocker en region möter, desto större krafter behöver mobiliseras för att bemöta dem, vilket i sin tur leder till en resurs- och strukturanpassning i ekonomin som förmildrar den ursprungliga chocken. Det finns vissa begränsningar i vår metod, genom att allting inte är mätbart, vilket det behöver vara i en numerisk modellövning. Vi har till exempel inte kunnat beakta om Herrfors/Katternö genom sin närvaro i regionen haft en allmän positiv effekt i fråga om näringslivsklimat, framåtanda, samarbete etc. En annan faktor är att vi inte kunnat urskilja i vilken mån Katternökoncernens beteende skilt sig från beteendet hos de övriga företagen i samma bransch. Vi antar att branschens användning av insatsvaror och faktorer överensstämmer med Katternökoncernens motsvarande strukturer. Det behöver också noteras att alla bolag i Katternösfären inte inkluderas i studien. Uppdraget var preciserat till att omfatta koncernen Herrfors som är en central del av Katternökoncernen, vilket innebär att de företag som är Katternö Ab:s ägare inte räknas in. Dessa företag är fristående ifråga om elförsäljning men agerar integrerat med Herrfors/Katternö i fråga om produktionsresurser, elanskaffning, högspänningstransmission, nätövervakning och styrning. Med detta i åtanke kan modellresultaten ses som ett minimumestimat för Herrfors/Katternös betydelse för regionen.
  • Kinnunen, Jouko; Hakala, Outi; Kujala, Susanna; Törmä, Hannu (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2017)
    Raportteja 173
    Tässä raportissa selvitetään Herrfors/Katternö-konsernin taloudelliset vaikutukset konsernin ensisijaisella toiminta-alueella Pohjanmaalla sekä läheisissä maakunnissa. Aluetaloutta kuvaavan aineiston rajallinen saatavuus pakottaa kohdistamaan talousvaikutusten tarkastelun Pohjanmaahan ja Pohjois-Pohjanmaahan, joissa konsernin ja sen osakkuusyhtiöiden vakituiset toimipaikat sijaitsevat. Tarkasteltavat yritykset luovat arvonlisää näissä maakunnissa. Tuo arvonlisä kirjataan kyseisille maakunnille aluetilinpidossa, jonka tarjoama aineisto on keskeisessä asemassa hyödynnettäessä tutkimuksessa käytettyä mallinnusmenetelmää. Näin ollen konsernin Ruotsin toiminta rajautuu tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Taloudellisten vaikutusten selvittämisessä olemme hyödyntäneet vaihtoehtoisia mallilaskelmia. Niiden tekemisessä on käytetty yleisen tasapainon CGE-simulointimallia RegFinDyn, joka on kehitetty Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa. Mallin avulla on luotu historiallisia skenaarioita, joista perusskenaario vastaa alueiden toteutunutta kehitystä vuosina 1995–2016 (tausta-aineisto oli osittain saatavilla ainoastaan vuosiin 2014 tai 2015 saakka). Yritysten vaikutusta on selvitetty tarkastelemalla hypoteettisia skenaarioita, jotka luovat vaihtoehtoisia kehityskulkuja Pohjanmaalle ja Pohjois-Pohjanmaalle. Skenaariot perustuvat oletukselle, että tarkasteltavat yritykset eivät olisi olleet mukana taloudessa vuodesta 1996 alkaen. Mallilla tuotetut laskelmat osoittavat yritysten toiminnan vaikutusten kertymisen vuosien kuluessa, etenkin Pohjanmaalla, minne suuri osa yritysryhmän toiminnasta sijoittuu. Pohjois-Pohjanmaalla yritysryhmän vaikutukset ovat olleet vähäisemmät, sekä absoluuttisesti mitattuna että suhteessa yritysten tuotantoon alueella. Tulosten perusteella voidaan esimerkiksi todeta, että Katternö-konserni on toiminnallaan luonut työtä yli kahdelle henkilölle jokaista omaa työntekijäänsä kohden. Samaan aikaan tulokset viittaavat siihen, että mitä suurempi osa Katternö-konsernin käynnistämästä toiminnasta olisi jäänyt toteutumatta, sitä voimakkaammin talouden sopeutumismekanismien olisi pitänyt toimia negatiivisen vaikutuksen pienentämiseksi. Toisin sanoen mitä suurempi negatiivinen shokki alueella tapahtuu, sitä voimakkaammin alueella on toimittava shokkiin vastaamiseksi. Tämä puolestaan johtaa talouden resurssien ja rakenteiden sopeuttamiseen alkuperäisen shokin lieventämiseksi. Menetelmään liittyy joitakin rajoitteita, sillä kaikki ei ole mitattavissa numeerisen mallinnuksen edellyttämällä tavalla. Emme ole voineet huomioida esimerkiksi sitä, onko Herrforsin/Katternön toiminta alueella vaikuttanut myönteisesti yritysilmastoon, yritteliäisyyteen, yhteistyöhön ja vastaaviin tekijöihin. Emme ole myöskään voineet erottaa, missä määrin Katternö-konsernin toiminta eroaa muista saman toimialan yrityksistä. Esimerkiksi olemme olettaneet, että Katternö-konsernissa käytetään tuotantopanoksia samalla tavalla kuin toimialalla yleensä. On myös muistettava, että selvityksemme ei kata kaikkia yhtiöitä Katternön vaikutuspiirissä. Tehtävänämme oli tarkastella Herrfors-konsernia, joka muodostaa olennaisen osan Katternö-konsernista. Toisin sanoen tarkastelumme ei kata Katternön omistajayhtiöitä. Ne toimivat itsenäisinä sähkönmyyjinä. Toisaalta ne toimivat yhteistyössä Herrforsin/Katternön kanssa tuotantoresurssien, sähkönhankinnan, sähkönsiirron, verkonvalvonnan ja ohjaamisen osalta. Rajaukset huomioiden mallinnuksen tuottamia tuloksia voi pitää vähimmäisarviona siitä, mikä on Herrforsin/Katternön merkitys alueelle.
  • Kujala, Susanna; Kinnunen, Jouko; Hakala, Outi; Törmä, Hannu (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2017)
    Raportteja 172
    Metsätoimiala on merkittävä sektori Etelä-Savossa. Toimialaan kohdistuu suuria lähitulevaisuuden odotuksia. Tässä raportissa esitellään Metsätoimialan aluetaloudellinen vaikuttavuus Etelä-Savossa – Tulevaisuusvisio 2020-luvulla -hankkeen ”Aluetalouden mallinnus” -osatehtävän tulokset metsätoimialan kehittymisen vaikutuksista aluetalouteen. Tulevaisuuden skenaarioiden aluetaloudelliset vaikutukset on laskettu Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa kehitetyllä yleisen tasapainon (CGE) RegFinDyn-simulointimallilla. Raportissa tarkastellaan puun tarjonnan, kysynnän ja metsänkasvatuksen vaihtoehtoisten tulevaisuuden skenaarioiden vaikutuksia Etelä-Savossa vuosien 2015 ja 2030 välillä. Perusura eli BAU (Business As Usual) kuvaa arvioitua talouden kehitystä ilman puun kysynnän muutoksia, johon tulevaisuuden skenaarioiden tuloksia verrataan. Puun tarjonnan osalta perusuran ennakoitiin kehittyvän metsän nykyrakenteen ja metsänhoitosuosituksien mukaisesti. Saha-skenaariossa (SKE 1) Etelä-Savoon oletetaan perustettavan mäntysaha, jonka puun tarve olisi noin 0,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Biohiili-skenaariossa (SKE 2) Etelä-Savoon perustettaisiin biohiilitehdas, käsittäen noin 0,7 miljoonan kuution energiapuun tarpeen lisäyksen. Saha+biohiili-skenaario (SKE 3) sisältää sekä sahan että biohiilitehtaan perustamisen maakuntaan. Laskelmien tulosten perusteella kaikilla tarkastelluilla metsätoimialan tulevaisuuden skenaarioilla (SKE 1–3) olisi selvät positiiviset vaikutukset Etelä-Savon työllisyyteen ja talouteen. Mäntysahan perustaminen saisi aikaan vuoteen 2030 mennessä noin 550 henkilötyövuoden lisäyksen maakunnan työllisyyteen ja vahvistaisi noin 120 miljoonalla eurolla alueen taloutta perusuraan verrattuna. Biohiilitehdas nostaisi Etelä-Savon työllisyyttä noin 575 henkilötyövuoden verran ja aluetaloutta noin 125 miljoonalla eurolla. Sahan ja biohiilitehtaan yhteisvaikutukset olisivat oletetusti suurimmat. Ne saisivat yhdessä aikaan noin 780 henkilötyövuoden lisäyksen maakunnan työllisyyteen ja noin 150 miljoonan euron kasvun talouteen perusuraan verrattuna. Kaikissa skenaarioissa (SKE 1–3) työllisyys paranisi metsätoimialan lisäksi myös esimerkiksi koneiden ja laitteiden korjauksen ja huollon, rakentamisen, kuljetuksen sekä kaupan toimialoilla. Tulosten perusteella sekä mäntysahan että biohiilitehtaan perustamista Etelä-Savoon voidaan pitää hyvin suotuisana koko aluetalouden näkökulmasta. Sahan ja biohiilitehtaan positiiviset vaikutukset heijastuisivat myös metsätoimialan ulkopuolelle, etenkin sen jalostusketjussa mutta myös laajemmin eri toimialoille.
  • Mattila, Tuomas J.; Rajala, Jukka (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2017)
    Raportteja 171
    Maan kasvukunto (soil health) on uudenlainen tapa tarkastella maaperän toimintaa ja viljelyn vaikutuksia. Kasvukunnon määrittämiseen on kehitetty erilaisia menetelmiä, mutta miten ne vastaavat viljelijöiden kokemuksiin hyvä- ja heikkokasvuisista lohkoista? Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli testata erilaisia maan kasvukunnon ja laadun mittareita kahdeksalla tilalla Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Tilojen viljelijät olivat valinneet omilta tiloiltaan heikkokasvuisen lohkon ja sille hyväkasvuisen verrokin. Syksyn 2015 maanäytteiden ja kesän 2016 havaintojen perusteella pyrittiin tunnistamaan, miksi heikkokasvuinen lohko oli heikompi kuin sen parempikasvuinen verrokki. Käytetyt menetelmät mittasivat maan kasvukunnon eri osa-alueita: kemiallista, fysikaalista ja biologista viljavuutta. Kemiallista viljavuutta mitattiin erilaisin viljavuusanalyysein, jotka pyrkivät määrittämään kasville käyttökelpoisten ravinteiden määrää. Fysikaalista viljavuutta tutkittiin mittaamalla maan tiiveyttä ja veden johtavuutta sekä arvioimalla maan rakennetta. Biologista viljavuutta arvioitiin seuraamalla joidenkin avainlajien määriä, määrittämällä mikrobiaktiivisuutta ja testaamalla maamurujen liettymiskestävyyttä. Tulosten perusteella ei voitu löytää mitään yksittäistä tekijää, joka selittäisi heikomman kasvukunnon kaikilla lohkoilla. Jokaisella heikkokasvuisella lohkolla vaikutti olevan oma ongelmajoukkonsa, joka oli sidoksissa lohkon ominaisuuksiin ja viljelyhistoriaan. Erilaiset maan rakenteen, tiiviyden ja heikon vedenläpäisyn ongelmat olivat kuitenkin yleisiä sekä hyvä- että heikkokasvuisilla lohkoilla.
  • Viitaharju, Leena; Kujala, Susanna; Törmä, Hannu (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2017)
    Raportteja 170
    Vuonna 2015 luomun osuus Suomessa viljellystä peltoalasta oli 9,9 prosenttia. Hallituksen luomualan kehittämisohjelman tavoitteena on, että luomutuotannon osuus olisi 20 prosenttia viljellystä peltoalasta vuonna 2020. Muutamissa maakunnissa tähän tavoitteeseen on jo päästy, mutta useimmilla siihen on vielä pitkä matka. Kokonaisuudessaan maataloudella on merkittävä vaikutus Suomen maakuntien sekä koko maan talouteen ja etenkin työllisyyteen. Maatalous työllistää kerroinvaikutuksineen koko maassa noin 105 000 henkilötyövuotta. Vastaavia vaikutuksia erityisesti luomutuotannon suhteen ei ole aikaisemmin selvitetty. Luomun osuuden kasvattaminen myös julkisissa ruokapalveluissa on Suomen hallituksen asettama tavoite. Tällä hetkellä noin 5 prosenttia ammattikeittiöiden käyttämistä ruoka-ainekiloista on luomua. Vuonna 2013 tehdyn selvityksen perusteella noin 40 prosenttia ammattikeittiöistä kuitenkin haluaisi lisätä luomun osuutta tarjonnasta. Luomun käyttö julkisella sektorilla ei kuitenkaan lisäänny ilman poliittisia päätöksiä. Suomessa luomun ja tavanomaisen tuotannon eroja on selvitetty muun muassa sadon tuottokyvyn ja ravinnehuuhtoutumien tarkastelulla. Luomutuotannon aluetaloudellisia vaikutuksia ei ole kuitenkaan juuri selvitetty aikaisemmin eikä vertailtu eroja tavanomaisen tuotannon vastaaviin vaikutuksiin. Suomen kansallisessa luomututkimusohjelmassa 2014–2018 yksi painopistealue elinkeinolähtöiselle tieteelliselle tutkimukselle on luomun kansantaloudelliset merkitykset. Ohjelmassa mainitaan, että on seurattava ja tuotettava tietoa arvoketjussa tapahtuvista muutoksista kuten luomumarkkinoiden kasvusta ja siitä johtuvista muun muassa tuonnin ja viennin suhteellisista muutoksista sekä työllisyyden kehittymisestä. Lisäksi Euroopan komission toteuttaman kuluttajille ja alan toimijoille kohdistetun kyselyn perusteella luomusta toivotaan lisää tietoa etenkin luomumaatalouden taloudellisesta ja sosiaalisesta ulottuvuudesta. Luomun aluetaloudelliset vaikutukset ja tuotannon edistäminen -hankkeen keskeisenä tavoitteena oli selvittää luomutuotannon (peltokasvituotanto, lihantuotanto, maidontuotanto ja puutarhatuotanto) nykyiset aluetaloudelliset vaikutukset kaikissa Suomen maakunnissa sekä koko Suomen tasolla ja vertailla niitä tavanomaisen tuotannon vaikutuksiin. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, mitä vaikutuksia sillä olisi talouteen ja työllisyyteen, jos a) luomutuotannon osuus nousisi kaikissa maakunnissa 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä, b) luomutuotannon osuus muuttuisi luomutuottajien arvioiden mukaisesti, ja c) maakuntiin syntyisi lisää luomua jalostavia elintarvikeyrityksiä. Hankkeen tarkoituksena oli lisätä eri sidosryhmien tietoisuutta luomun asemasta ja merkityksestä sekä maakunnallisella että valtakunnallisella tasolla ja auttaa tätä kautta toimijoita hahmottamaan luomutuotannon merkityksen osana elinkeinoelämän kehittämistä ja työllisyyden edistämistä. Tarkoituksena oli selvittää myös kuntapäättäjien näkemyksiä luomun käytöstä julkisella sektorilla tällä hetkellä ja tulevaisuudessa, sekä luomun käytön mahdollisuudet ja mahdolliset esteet kuntasektorilla. Hankkeessa toteutettiin kaksi e-lomakekyselyä. Vuonna 2015 tehtiin kysely luomutuottajille ja vuonna 2016 kuntapäättäjille. Luomutuottajille lähetettyjä lomakekyselyjä täydennettiin puhelinhaastatteluilla. Yhteensä 840 luomutuottajaa vastasi kyselyyn, mikä käsittää noin 20 prosenttia koko Suomen luomutuottajista. Kyselyyn vastanneiden luomutilojen luonnonmukaisesti viljelty tuotantoala oli vuonna 2014 yhteensä noin 45 770 hehtaaria, mikä käsittää noin 22 prosenttia koko Suomen 212 653 hehtaarista luomuviljellystä peltoalasta kyseisenä vuonna. Kyselyyn vastanneet luomutilat olivat keskimäärin noin 57 hehtaarin kokoisia, mikä on lähes viisi hehtaaria keskimääräistä luomutilaa suurempi. Kyselyyn vastanneista suurella osalla oli peltokasvituotantoa (601 tilaa). Lihantuotantoa oli 205 tilalla, puutarhatuotantoa 95 tilalla, maidontuotantoa 43 tilalla ja kananmunantuotantoa 24 tilalla. Muuta tuotantoa kuten hunajan tuotantoa oli 23 tilalla. Päättäjäkyselyyn saatiin yhteensä 276 vastausta, kaikkiaan 172 eri kunnasta. Alun perin tavoitteena oli saada vastaus yli 100 kunnasta, eli noin kolmanneksesta Suomen kuntia, ja tämä tavoite siis ylitettiin kirkkaasti. Aktiivisimmin kyselyyn vastasivat ruokapalveluissa työskentelevät, kuten ruokapalvelupäälliköt ja vastaavat henkilöt. Vähiten vastauksia saatiin hankintayksiköissä työskenteleviltä henkilöiltä sekä kunnan- tai kaupunginjohtajilta. Valtuustojen tai hallitusten puheenjohtajina toimivat luottamushenkilöt vastasivat myös melko aktiivisesti kyselyyn. Luomutuotannon aluetaloudelliset vaikutukset laskettiin Ruralia-instituutissa kehitetyllä yleisen tasapainon (CGE) RegFinDyn-mallilla. Laskentamalli perustuu koeteltuun mikro- ja makrotalousteoriaan, kehittyneisiin soveltavan matematiikan ratkaisualgoritmeihin sekä Tilastokeskuksen virallisiin kansan- ja aluetalouden tilinpidon lukuihin. RegFinDyn-mallin simulointitulokset sisältävät muutoksen suoran ja epäsuoran vaikutuksen lisäksi niin sanotut aiheutetut vaikutukset, jotka syntyvät vaikutuskanavan edetessä tuloihin ja kulutukseen asti. Luomutuottajille kohdistetun kyselyn perusteella tärkeimpiä syitä tavanomaisesta luomutuotantoon siirtymiseen ovat olleet etenkin taloudelliset syyt, mutta myös ekologisuutta ja kestävyyttä pidettiin lähes yhtä tärkeänä syynä. Luomutuotannon kannattavuuteen onkin syytä panostaa, jotta yhä useampi tuottaja siirtyisi luomutuotantoon ja myös pysyisi luomussa. Myös etenkin byrokratian ja valvonnan vähentämistä, luomun kysynnän kasvua, luomusta saatavan hinnan nousua, tiedottamista/valistusta ja asenteiden muutosta ehdotettiin keinoiksi edistää luomutuotantoon siirtymistä. Luomutuottajat arvioivat oman tuotantonsa arvoon tulevan pientä kasvua vuoteen 2020 mennessä. Kasvuennuste oli kuitenkin pieni, keskimäärin kolme prosenttia vuosien 2014 ja 2020 välillä. Arviot vaihtelivat maakunnittain –9 ja +11 prosentin välillä. Suurin kehitysarvio oli Satakunnassa ja pienin Etelä-Pohjanmaalla. Arvioiden keskiarvoihin vaikutti merkittävästi se, kuinka moni tuottaja aikoi lopettaa tuotantonsa kokonaan muun muassa eläköitymisen vuoksi. Kuntapäättäjäkyselyn perusteella julkisen sektorin elintarvikehankintojen tärkeimmät kriteerit olivat ruoan hyvä maku ja se, että keittiöt voivat tarjota asiakkailleen turvallista ruokaa. Vähiten painoarvoa hankintakriteereinä saivat mahdollisuus valmistaa ruokaa tietyn maakunnan tai alueen perinteiden tapaan, mahdollisuus saada luomutuotteita sekä mahdollisuus olla suorassa kontaktissa tuotteiden tai raaka-aineiden myyjän kanssa. Näitä viimeksi mainittuja kriteereitä ei kuitenkaan pidetty missään nimessä mitättöminä, vaan ne nähtiin kuitenkin jonkin verran merkityksellisinä. Vastaajien mielikuvissa luomutuotanto nähtiin hyvin valvottuna ja luotettavana sekä eläinten hyvinvoinnista huolehtivana. Luomutuotteiden katsottiin olevan terveellisiä ja hyvän makuisia. Luomua ei pidetty ylellisenä kuluttamisena, mutta sen saatavuudessa nähtiin olevan jonkin verran parantamisen varaa. Yleisimmin kunnissa käytettiin tutkimushetkellä luomuna mm. vihanneksia, juureksia, marjoja, hiutaleita, leipää ja maitoa eli melko alhaisen jalostusasteen tuotteita. Monissa kunnissa luomua käytettiin myös erityisenä hankintakriteerinä tiettyjen tuotteiden osalta. Suurimpina esteinä luomun hankinnalle kuntakeittiöihin nähtiin tavanomaista tuotetta korkeampi hinta ja toisaalta saman kolikon kääntöpuoli eli käytössä olevien määrärahojen rajallisuus. Keittiöhenkilökunnan tai kuntapäättäjien asenteen ei nähty olevan esteenä luomun hankkimiselle ja myös luomutuotteiden laatuun luotettiin. Kuntapäättäjäkyselyn vastaajat uskoivat, että tulevaisuudessa raaka-aineisiin kiinnitetään entistä enemmän huomiota niin keittiöissä ja hankinnoissa kuin myös ruokailijoiden näkökulmasta. Monessa kunnassa oli myös tehty jo päätöksiä tai ainakin keskusteltu mahdollisuudesta, että hankinta- tai ruokapalvelustrategiaan kirjataan maininta joko lähellä tai luomuna tuotettujen raaka-aineiden hankkimisesta. Laskelmien perusteella luomutuotannon nykyiset vaikutukset alueiden talouteen ja työllisyyteen vaihtelevat alueittain. Suurin luomutuotannon vaikutus on Etelä-Pohjanmaalla (yli 600 htv ja noin 100 miljoonaa euroa), missä on Suomen toiseksi suurin luomuala hehtaareissa tarkasteltuna sekä runsaasti luomuhyväksyttyjä eläimiä ja paljon jalostusta. Seuraavaksi suurimmat vaikutukset ovat Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla. Koko Suomen tasolla luomutuotannon vaikutukset työllisyyteen ovat noin 3 400 henkilötyövuotta ja talouteen 680 miljoonaa euroa. Laskelmien mukaan luomualan kasvu tavoiteltuun 20 prosenttiin peltoalasta vuoteen 2020 mennessä ja siitä johtuva tavanomaisesti viljellyn peltoalan väheneminen johtaisivat negatiivisiin yhteisvaikutuksiin niin maakuntatasolla kuin koko maan tasollakin. Negatiiviset yhteisvaikutukset selittyvät tuotantotapojen eroilla muun muassa satotasoissa, kustannusrakenteissa ja hinnoissa. Tilatasolla tilanne saattaa kuitenkin olla päinvastoin, jolloin luomutuotanto voi hyvinkin olla yksittäiselle tilalle tavanomaista kannattavampaa. Hankkeessa syntyneen uuden tiedon toivotaan lisäävän poliittisten päätöksentekijöiden tahtoa edistää luomutuotantoa maakunnissa ottamalla esimerkiksi luomutuotannon edistäminen osaksi maakuntastrategioita. Lisäksi halutaan tuoda esiin luomutuotteiden jalostuksen tuomat hyödyt maakunnille, minkä toivotaan lisäävän jalostusastetta maakunnissa. Samalla halutaan lisätä kuluttajien ja esimerkiksi ammattikeittiöiden toimijoiden tietoisuutta luomutuotannosta ja siten edistää myös luomun kysyntää.