Ruralia-instituutin julkaisusarjat

 

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti tarjoaa korkeatasoista tutkimustietoa ja innovaatiokumppanuutta maaseudun kehittämiseen. Monitieteisen työmme keskiössä on paikallisyhteisöjen kehittäminen, uudistuva ruokaketju sekä luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen.

Ruralia-instituutin julkaisut ja raportit löytyvät tästä kokoelmasta. Lehtemme löytyvät "Ruralia-lehdet"" -kokoelmasta.

Collections in this community

Recent Submissions

  • Suutari, Timo; Mellberg, Sandra; Kurki, Sami (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2020)
    Raportteja 205
    Tässä raportissa tarkastellaan ruoka-alan innovaatio- ja kehittämisalustoja. Raporttia varten läpikäytiin 15 ruoka-alan kehittämisverkostoa ja -alustaa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. Näitä tapausesimerkkejä peilataan Pohjanmaalle ja hahmotellaan, millainen voisi olla pohjalainen ruoka-alan kehittämisalusta ja sen toimintamalli. Kehittämisalustat kokoavat yhteen ruokasektorin eri toimijoita ja osaamisaloja sekä edistävät toimijoiden välistä vuorovaikutusta. Ruoka-alan kehittämisalusta voi tukea vuorovaikutusta hyvin käytännönläheisesti järjestämällä esimerkiksi verkostotapaamisia ja seminaareja. Abstraktimmalla tasolla ne voidaan nähdä eräänlaisina kehittämistyön yhteisinä nimittäjinä tai rajakohteina. Ruoka-alan kehittämisalustat rakentuvat aina olemassa olevien toimintojen ja organisaatioiden varaan. Kun suunnitellaan uuden alustan luomista, on tärkeää, ettei synnytetä sellaisia organisaatioita tai toimintoja, jotka alkavat kilpailla nykyisten toimintojen kanssa ja pahimmillaan heikentävät luottamusta paikallisten verkostojen sisällä. Kehittämisalustan rahoituspohja tulee olla riittävän laaja, jolloin toiminnan jatkuvuus ei ole riippuvaista yksittäisistä hankkeista tai kehittämisohjelmista. Tätä tukee se, että ruoka-ala on pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti mukana alueen kaikessa ohjelmatyössä. Pohjanmaalla tarvitaan oma erityinen näkökulma ruoka-alan kehittämiseen kuten esimerkiksi elintarvikevienti. Lisäksi tarvitaan suuren yleisön mielenkiintoa mutta myös kehittämisen intoa herättäviä ja ylläpitäviä kasvuyrityksiä ja ruoka-alan ilmiöitä. Hyviä kehittämisen välitavoitteita ovat paikallisten kehittämisverkostojen synnyttäminen sekä kehittämisalustan toiminnan hahmotteleminen. Jatkossa tavoitteeksi on kuitenkin asetettava verkostoituminen maakunnan ulkopuolelle, mikä tarkoittaa yhteyksien luomista muun muassa raportissa esitettyihin kehittämisalustoihin ja -verkostoihin.
  • Kujala, Susanna; Hakala, Outi; Kinnunen, Jouko (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2020)
    Raportteja 204
    Hiilineutraaliksi maakunnaksi pääseminen vaatii muutoksia erityisesti energiantuotannossa ja liikenteessä. Tarvittavilla muutoksilla on vaikutusta myös aluetalouteen. Tässä raportissa tarkastellaan Etelä-Savon kolmen vaihtoehtoisen hiilineutraaliutta tavoittelevan tulevaisuuden skenaarion aluetaloudellisia vaikutuksia, jotka arvioitiin yleisen tasapainon RegFinDyn-mallilla. Tulevaisuuden skenaariot keskittyvät päästöjen ja hiilinielun näkökulmasta kahteen keskeiseen osa-alueeseen; energiasektoriin ja metsätalouteen. Tarkastelu on osa Hiilivapaa Etelä-Savo -hanketta. Tulosten perusteella hitaampi energiasektorin muutosvauhti kohti vähäpäästöisempiä vaihtoehtoja (päästötavoitteet saavutettu 2050) ja metsätalouden tehostaminen voisivat edistää Etelä-Savon taloutta ja työllisyyttä kymmenillä miljoonilla euroilla ja sadoilla henkilötyövuosilla (Talous ensin -skenaario). Hyvin nopea energiasektorin muutosvauhti (päästötavoitteet saavutettu 2030) sekä metsätalouden merkittävä supistaminen hiilinieluja korostaen puolestaan laskisi päästöjä tehokkaasti, mutta aluetalous kärsisi selvästi (Ilmasto ensin -skenaario). Päästötavoitteeseen pyrkiminen vuoteen 2040 mennessä ja metsätalouden pieni supistaminen muodostavat todennäköisesti sen realistisimman skenaarion (Kompromissi -skenaario), missä tasapainoillaan päästötavoitteiden ja talouden välillä. Siinä päästöt laskisivat ja aluetalouteen kohdistuisi pientä laskua tarkastelujakson alkuvuosina, mutta talousvaikutus kääntyisi pidemmällä aikavälillä hieman positiiviseksi. Tulokset toivat esiin sen, että metsätaloudella on Etelä-Savossa merkittävä rooli niin hiilineutraaliuden kuin taloudenkin näkökulmasta. Metsätalouden muutokset muodostavat suurimman osan tarkasteltujen skenaarioiden talousvaikutuksista, mutta myös energiasektorin muutoksilla on vaikutuksensa. Energiahuollon ja liikenteen päästövähennysratkaisuilla voidaan edistää aluetaloutta etenkin pidemmällä aikavälillä, jos siirrytään käyttämään muualla tuotetun energian ja polttoaineiden sijaan paikallista (uusiutuvaa) energiaa. Päästötarkasteluiden perusteella päästövähennystoimenpiteissä on syytä ottaa huomioon energiasektorin lisäksi myös muut toimialat ja talouden kehitys, jotta tavoitteisiin todella päästäisiin. Tarkastelluilla skenaarioilla pyrittiin tuomaan esiin erilaisten vaihtoehtoisten polkujen mahdollisia vaikutuksia Etelä-Savon talouteen, työllisyyteen, väestöön sekä hiilidioksidipäästöihin päätöksenteon tueksi. Tarkasteluiden oletuksiin liittyy useita epävarmuustekijöitä, mikä on hyvä ottaa huomioon tuloksia tulkitessa. Tulokset antavat kuitenkin vähintäänkin suuntaa vaihtoehtoisten kehityskulkujen aluetaloudellisista vaikutuksista.
  • Riukulehto, Sulevi; Mäntylä, Jaakko (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2020)
    Raportteja 202
    Maalitehtailija Otto Syreenin upea talo sijaitsee Teuvan keskeisimmällä paikalla. Rakennus on tällä hetkellä tyhjillään, eikä Teuvan kunnalla ole sille käyttöä. Ympärillä on edelleen kunnan keskeisiä toimintoja. Rakennuksella on mielenkiintoinen historia muun muassa Syreenin maalitehtaana ja Teuvan kunnantalona. Talon säilyttämiseksi osana teuvalaista kulttuurimaisemaa Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti toteutti Teuvalaisten oma Syreenin talo -esiselvityshankkeen, jossa tutkittiin rakennusta, sen historiaa ja merkitystä paikkakunnalla. Lisäksi kahdessa työpajassa kerättiin Teuvan asukkaiden ja yhdistystoimijoiden ideoita ja tarpeita. Tässä julkaisussa rakennus- ja kulttuurihistoriallinen arkistotieto yhdistetään pintojen ja rakenteiden inventoinnista ja asukastilaisuuksista saatuun tietoon.
  • Uusitalo, Eeva (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2020)
    Julkaisuja 37
    Olen etsinyt väitöskirjassani uusia reittejä kylien tutkimiseen tarkastelemalla kylien muutosta ajallisuuden ja aineellisuuden käsitteiden tuella. Tutkimuskysymykseni ovat: Minkälaiset ajalliset kehityskulut ovat muokanneet tutkimiani kyliä? Millaiset asiat, tapahtumat, prosessit tai kytkökset asettuvat aikojen saatossa osaksi kylien muodostelmaa? Tutkin kyliä ajallisissa rytmeissä vaihtelevina muodostelmina, jossa niiden menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus asettuvat rinnakkain ja lomittain. Aineellisuudella viittaan rakennettuun kyläympäristöön, jonka osaksi lasken kuuluvaksi myös maisemallisen elementin. Tutkimus perustuu etnografiseen kenttätyöhön Ahvenselän kylässä Sallassa ja Kolin kylässä Lieksassa. Haastattelin ihmisiä, keskustelin heidän kanssaan epävirallisemmin, kuljin kylillä, havainnoin, katselin ja kuuntelin. Tutkimusotteeni havainnollistuu kulkemisena, reittien löytämisenä ja niiden seuraamisena. Kulkeminen sitoutuu ja kietoutuu tilanteisiin, kohtaamisiin ja kokemuksiin, joiden kuvaamisen kautta välittyy tutkijan kokonaisvaltainen läsnäolo kentällä ja hänen osallistumisensa paikan muodostumiseen. Kylien muodostumiseen liittyy suunnitelmallisuutta, mutta niiden kehityskulut ovat myös sattumanvaraisia. Tutkimiani kyliä yhdistää tietoisuus siitä, että jokin ennakoimaton kehityskulku voi kääntää kylän tulevaisuuden kulkemaan yllättävään suuntaan. Myös asukkaiden, vierailijoiden ja muiden toimijoiden kyliin liittämät kokemukset, odotukset, tulkinnat ja käytännöt osaltaan muokkaavat ja muuttavat kylien kulloistakin kompositiota. Kylät piirtyvät tutkimuksessa näkyviin erityisyyksinä, jota voi kutsua kylien kulttuuriseksi monimuotoisuudeksi.
  • Hyyryläinen, Torsti; Rantanen, Manu; Pylkkänen, Päivi; Kahila, Petri; Saukkonen, Pasi; Hytinkoski, Pekka (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2020)
    Raportteja 203
    Miten oppiminen voidaan organisoida osaksi projektimuotoista aluekehittämistä? Aluekehittämistä toteutetaan kaikkialla maailmassa hankkeiden muodossa. Hankkeet ovat keskeinen osa julkisen vallan ohjelmaperusteista rahoituksen ohjausta. Tässä raportissa hanketta lähestytään kuitenkin oppimisen näkökulmasta. Kehittämishanke ymmärretään tiettyä tarkoitusta varten organisoituna oppimisympäristönä, jossa synnytetään uutta tietoa ja ratkaistaan ongelmia yhteisvoimin ja kokemuksia jakaen. Lähestymistapa on toimintatutkimuksellinen. Esimerkkitapauksena on alueellisesti laaja kehittämishanke, jonka kautta tarkastellaan kehittämiseen liittyvien teoreettisten ajatusten soveltamista käytäntöön. Näin kirjoittajat osallistuvat keskusteluun siitä, millä tavoin oppiminen voitaisiin nivoa maaseudun paikkaperustaiseen kehittämistoimintaan ja kehittämispolitiikkaan. Käytännön esimerkkinä tarkasteltavan hankkeen tarkoituksena oli löytää ratkaisuja pienten maaseutukuntien kuntataajamien ja kirkonkylien kehittämiseen ja niiden elinvoiman luomiseen. Hanke toteutettiin vuosina 2017–2020. Se oli Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien välinen yhteishanke, joka rahoitettiin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014-2020. Toteuttajina olivat Mäntyharjun, Heinäveden, Liperin, Valtimon (nykyisin osa Nurmesta), Tervon ja Keiteleen kunnat. Hanketta koordinoi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, jonka kanssa tutkimuksellisesta osuudesta vastasi Itä-Suomen yliopiston Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia. Yksittäisten toimenpiteiden ja kuntakohtaisten ideoiden ja ratkaisujen sijaan raportissa keskitytään projektimuotoisen kehittämisen muotoihin ja toimintatavallisiin (sosiaalisiin) innovaatioihin: miten pienet maaseutukunnat voisivat tehdä kehittämistoiminnastaan vaikuttavampaa verkostomaisesti toimien? Esitetyn esimerkin mukaan pienissä maaseutukunnissa voitaisiin yhteistoiminnan kautta löytää kaivattuja lisäresursseja sekä etsiä tehokkaammin ja lopulta myös löytää todennäköisemmin ratkaisuja monitahoisiin elinvoimakysymyksiin. Keskeisin johtopäätös on, että maaseututaajamien elinvoima syntyy paikkaperustaisesti ja uudistuu ylipaikallisessa vuorovaikutuksessa.
  • Viitaharju, Leena; Kujala, Susanna; Hakala, Outi; Trogen, Ada (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2020)
    Raportteja 201
    Lähiruoan käyttöä on pyritty Suomessa edistämään monin eri keinoin jo pitkään: on esimerkiksi asetettu erilaisia tavoitteita, otettu lähiruoka osaksi strategioita, tiedotettu aiheesta ja tehty erilaisia oppaita. Lähiruoasta on siis puhuttu viime vuosina paljon, myös julkiskeittiösektorilla. Näkyykö tämä puhe ja asian eteen tehty työ myös teoissa? Julkiskeittiöiden lähiruoan käytön muutos ja sen aluetaloudelliset vaikutukset -hankkeen tavoitteena oli selvittää julkiskeittiöiden käyttämä nykyinen lähiruoan osuus kaikista elintarvikehankinnoista maakunnittain ja vertailla sitä vuoden 2013 tilanteeseen. Lisäksi selvitettiin julkiskeittiöiden lähiruoan käytön muutoksen vaikutukset aluetalouteen muutamassa esimerkkimaakunnassa. Maakunnittaisia eroja tarkastelemalla tavoitteena oli saada käsitys niistä alueista, joissa ollaan onnistuttu asian edistämisessä muita paremmin. Lähiruolla tarkoitetaan tässä tarkastelussa omassa maakunnassa tuotettua ruokaa. Hankkeessa toteutettiin syksyllä 2019 e-lomakekysely, joka kohdistettiin kaikkien maakuntien hankintarenkaille ja -yksiköille. Kyselyyn tuli yhteensä 86 vastausta. Aluetalouslaskelmat toteutettiin yleisen tasapainon RegFin-mallilla, mikä ottaa huomioon suorien ja epäsuorien vaikutusten lisäksi myös niin sanotut aiheutetut vaikutukset sekä huomioi alueiden väliset vuodot ja virrat. Kyselyn tulosten perusteella alueelliset erot lähiruoan käytössä vaihtelevat paljon. Korkein lähiruoan osuus löytyy Satakunnasta (47 %) ja alhaisin Uudeltamaalta (1 %). Vuoden 2013 vastaavaan kyselyyn nähden alueelliset erot ovat kasvaneet, sillä aikaisemmin alueellinen vaihtelu lähiruokaosuuksissa oli muutamasta prosentista 28 prosenttiin. Kotimaisuusasteissa alueelliset erot eivät ole yhtä suuria, mutta vaihtelevat kuitenkin noin 70 prosentin ja 95 prosentin välillä. Aluetaloudellisten vaikutusten arvioinnit toivat esiin, että lähiruoan käytön muutos eri alueilla on parhaimmillaan edistänyt alueen työllisyyttä useilla kymmenillä henkilötyövuosilla, mutta myös päinvastaisia vaikutuksia havaittiin. Koko Suomen tasolla keskimäärin 16 prosenttia julkiskeittiöiden elintarvikkeista hankitaan omasta maakunnasta. Näin ollen lähiruoan käytön osuus ei ole juurikaan muuttunut vuoden 2013 tilanteeseen nähden, jolloin osuus oli noin 15 prosenttia. Kotimaisuusasteessa näkyy suurempi muutos aikaisempaan nähden, sillä kotimaisuusaste on noussut noin 83 prosenttiin aikaisemmasta 78 prosentista.
  • Mattila, Tuomas J.; Rajala, Jukka (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2019)
    Raportteja 200
    Peltojen välillä on selviä eroja niiden tuottavuudessa ja kestävyydessä sään ääri-ilmiöitä vastaan. Osalta pelloista saadaan samoilla tuotantopanoksilla selvästi parempi sato kuin toisilta. Toisaalta samat ”hyvät pellot” ovat yleensä satovarmoja myös äärevissä sääolosuhteissa. Peltojen tuottavuuden ja satovarmuuden kehittäminen on tärkeää muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa, mutta syyt tuottavuuserojen taustalla ovat edelleen epäselviä. Maan kasvukunto (soil health) on uusi tapa tarkastella pellon tuottavuutta aiempaa kokonaisvaltaisemmin. Siinä peltolohkoa tarkastellaan eko-systeeminä, jossa vuorovaikuttavat biologiset, kemialliset ja fysikaaliset tekijät. Hyvä ekosysteemin toiminta näkyy vesitaloutena, ravinnekiertona, yhteytyksenä ja tautien säätelynä. OSMO-hankkeessa (2015–2019) testattiin, miten maan kasvukunnon lähestymistapa toimisi ongelmalohkojen kehittämisessä nelivuotisen peltokokeen kautta. Tutkimuskohteena oli kahdeksan koelohkoa Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Lohkoiksi valittiin ”ongelmalohkoja”, jotka olivat jostain tuntemattomasta syystä heikkotuottoisia. Lohkot jaettiin lohkopareiksi (käsittely, verrokki), lisäksi lohkoille etsittiin tilalta hyväkasvuinen verrokki. OSMO-hankkeessa pyrittiin kehittämään ongelmalohkojen tuottavuutta viljelijöiden, neuvonnan ja tutkimuksen yhteistyönä. Tutkimus aloitettiin 2015-2016 laajalla alkukartoituksella, jossa yhdistettiin laboratorio-, havainto- ja kaukokartoitusmenetelmiä (62 kemiallista, 7 fysikaalista ja 13 biologista muuttujaa). Sen avulla pyrittiin tunnistamaan lohkon kasvukunnon ongelmat. Tulosten perusteella lohkot olivat ”moniongelmaisia”. Kasvukunnon ongelmat ilmenivät heikkona kuivatuksena, rakenteena, ravinnepuutteina ja lierojen vähäisyytenä. Ongelmien syiden analyysin jälkeen kullekin lohkolle laadittiin hoitosuunnitelma, jonka vaikutuksia seurattiin vuosittain maa- ja kasvianalyysein sekä havaintomenetelmin (38 seurantamuuttujaa). Vuonna 2018 laaja kartoitus toistettiin ja tulosten perusteella arvioitiin lohkojen kasvukunnon tilan muutoksia. Tässä raportissa esitetään yhteenveto tutkimuksen pääkysymykseen ”voiko maan kasvukuntoa kehittää?” Tulosten perusteella kasvukunnon kehittäminen on mahdollista ja melko yksinkertaista useissa tapauksissa, mutta kaikkien kasvukunto-ongelmien korjaaminen ei ole välttämättä edes mahdollista. Yksinkertaisesti korjattavia kasvukunto-ongelmia ovat esimerkiksi salaojituksen toimintahäiriöiden korjaaminen, boorin tai fosforin alhaisten pitoisuuksien nosto lannoituksella tai maan rakenteen kunnostus nurmikasvien ja syväkuohkeutuksen yhdistelmällä. Toisaalta hyvin monimutkaisesti ratkottavia ongelmia ovat mangaanin saatavuuden parantaminen, hietamaiden kaliumpitoisuuksien nosto ja vähämultaisten hietamaiden ongelmien korjaaminen ilman multavuuden nostoa. Tulokset tukevat lohkokohtaista lähestymistapaa, jossa kasvukunnon kehittäminen pohjautuu yksittäisten lohkojen kasvukunnon tilan tarkasteluun ja lohkolle räätälöityyn kasvukunnon hoitosuunnitelmaan. Raportin tavoitteena on herättää keskustelua peltojen tuottavuuden kehittämisestä ja tarjota keskustelun pohjaksi laaja tutkimusaineisto ongelmalohkojen tilasta ja kehityksestä eri hoitotoimien seurauksena.
  • Riukulehto, Sulevi; Pesonen, Jenna (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2019)
    Raportteja 199
    Kirjassa selvitetään arkkitehtoonisen matkailukohteen kokemuksellista merkitystä asukkaiden kotiseudun osana. Tutkimuksen aineisto kerättiin neljässä virikekeskustelussa vuosina 2017–2018. Keskustelukutsussa, juonnossa ja tilaisuuksissa käyteyissä sanavirikkeissä ei viitattu millään tavoin Alvar Aaltoon tai Aalto-keskukseen. Kun seinäjokelaiset keskustelevat omasta kotiseudustaan, Aalto-keskus on kuitenkin puheiden keskeistä sisältöä. Vapaasti valittaessa sen nimesi kotiseutunsa kaikkein tärkeimpien asioiden joukkoon 5 keskustelijaa 34:stä. Aalto-keskuksella on suuri kotiseutuarvo. Se on arkinen asiointipaikka ja elämäntapahtumien tärkeä näyttämö, osa arkea ja juhlaa.
  • Rantanen, Manu; Pihkala, Tuula; Hyyryläinen, Torsti; Kujala, Susanna (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2019)
    Raportteja 198
    Raportin keskeinen teema on vapaa-ajanasukkaiden ja kuntien eri toimijoiden välisen vuorovaikutuksen potentiaali aluekehityksessä yleensä ja erityisesti Etelä-Savossa. Raportissa esitetään esimerkkejä siitä, kuinka tätä vuorovaikutusta voitaisiin parantaa. Liikkeelle lähdetään itse mökkiläisistä, joiden mökkipaikkaan liittyvä tunneside on usein hyvin vahva. Kesämökki voikin kehittyä tukikohdaksi ja kiintopisteeksi monenlaisille ylisukupolvisille aktiviteeteille. Mökkeilyn merkitys ihmisille jäsentyy osana heidän elämäntilannettaan ja sosiaalisia sidoksiaan. Mökkiläisten sosiaalisiin sidoksiin on varautunut pääomaa, josta voi hyötyä myös mökkipaikkakunta. Kuitenkaan mökkiläisten osallistuminen mökkipaikkakunnan kehittämiseen ei toteudu itsestään, vaan tarvitaan konkreettisia kanavia ja aktiivisuutta kuntien eri toimijoiden taholta. Monipaikkaisuus ei yleensä näy väestötilastoissa. Alueet eivät välttämättä tyhjenekään, vaikka niiden tilastoitu väkiluku vähentyisi, vaan niiden käyttö muuttaa luonnettaan pysyvämmästä käytöstä kausittaiseen käyttöön. Monipaikkaisuuden kehityspotentiaali on suuri maaseudulla, mutta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa monipaikkaisuuden huomioon ottaminen on yhä marginaalissa. Vapaa-ajan asuminen on keskeinen aluekehityksen moottori vapaa-ajan asumisen leimaamilla alueilla nyt ja tulevaisuudessa, sekä taloudellisesta että sosiaalisesta näkökulmasta. Vapaa-ajanasukkaat ovat myös aluekehitystoimijoita, joiden rooleja aluekehittämisessä ovat kuluttaja, osallistuja ja kehittäjä. Vapaa-ajan asumisella on jo nyt suuri vaikutus Etelä-Savon talouteen ja työllisyyteen, mutta pitkäjänteisellä kehittämistyöllä vaikutus voisi nousta vieläkin suuremmaksi. On pidettävä mielessä, että myös negatiivinen kehitys on mahdollinen, jos vapaa-ajan asumiseen ei panosteta. Yhtenä tärkeänä toimenpiteenä on hankkia ajantasaista tietoa vapaa-ajanasukkaiden palvelutarpeista kehittämistoimenpiteiden suuntaamiseksi. Kun tarkasteltiin Etelä-Savon kuntien, yritysten ja yhdistysten näkemyksiä vapaa-ajan asumisen kehittämisestä, tuli selväksi, että vaikka työ on aloitettu, riittää siinä edelleen tehtävää. Kaikki Etelä-Savon mökkikunnat eivät ole vielä ottaneet vapaa-ajan asumista strategiseksi kehittämiskohteekseen. Vaikka vapaa-ajan asumisen kehittäminen kuntien, kylien ja yritysten yhteistyönä on vielä jäsentymätöntä, siihen on halukkuutta sekä kylissä että yrityksissä. Tällä hetkellä kunnat poimivat aktiivisia vapaa-ajanasukkaita mukaan toimikuntiin, mutta he eivät edusta vapaa-ajanasukkaita mökkiläisdemokratian näkökulmasta. Vapaa-ajanasukkaiden osallistumispotentiaalia voi jäädä nyt piiloon: muun muassa nuoremman sukupolven mökkeilijöiden osallistamiseen mökkikuntien kehittämiseen esimerkiksi digitaalisin välinein kannattaisi panostaa. Yrityksissä on odotusta vapaa-ajanasukkaiden palvelemisen kautta saatavan liikevaihdon kasvamisesta erityisesti maaseudulla. Yhtenä esimerkkinä on yrittäjien kumppanuusverkostotoiminta, joka edesauttaa vapaa-ajan asumisen huomioon ottamista yritysten strategioissa ja vapaa-ajanasukkaille suunnattujen palveluiden kehittämisessä. Esittelemme tapoja, joita olemme kehittäneet vapaa-ajanasukkaiden ja muiden toimijoiden välisen verkostoitumisen ja yhteistyön parantamiseksi. Laiturilla-foorumeilla ja -seminaareilla on luotu vapaa-ajanasukkaille uusia osallistumismahdollisuuksia mökkiseudullaan ja tuotu vapaa-ajan asumiseen liittyviä eri toimijoita yhteisen pöydän ääreen. Jatkuvalla dialogilla ja vuorovaikutuksella vapaa-ajanasukkaiden ja muiden toimijoiden kesken vahvistetaan tietoisuutta ja ymmärrystä vapaa-ajan asumisen merkityksestä. Toimintatapa osallistaa eri toimijoita ja hyödyntää uutta tutkimustietoa vapaa-ajan asumiseen liittyvien kysymysten käsittelemiseksi ja kehittämiseksi. Muualla asuvien vapaa-ajanasukkaiden mahdollisuudet osallistua mökkipaikkakuntien elämään ovat rajallisia, vaikka heille on esitetty merkittävää aluekehitysroolia maaseutukunnissa niin taloudellisessa kuin sosiaalisessa mielessä. Mökkilaiturilla-mobiilisovellus on uusi keino etenkin työikäisten vapaa-ajanasukkaiden saavuttamiseen. Mobiilisovellus mahdollistaa vuorovaikutuksen kehittämisen mökkiläisten kanssa tiedonvälityksen ja tiedonkeruun kautta sekä paikkatietojen ajallisen ja alueellisen vertailun. Sovelluksen avulla toteutetun palvelukyselyn vastaukset antoivat kasvusuuntaisen tulevaisuuden näkymän vapaa-ajanasukkaiden palvelujen käytöstä Etelä-Savossa. Tulevaisuudessa sovellusta tulisi edelleen kehittää ja mahdollistaa muun muassa eri toimijoiden yhteiskehittely. Vapaa-ajan asuminen on globaali ilmiö, ja maailmalta löytyy vapaa-ajan asumisen alueita, joilla on yhtymäkohtia Etelä-Savoon mökkiseutuna. Kansainvälisiä malleja vapaa-ajan asumisen kehittämiseen ja yhteistyöhön vapaa-ajanasukkaiden kanssa kannattaa siten hyödyntää. Monet alueet, joissa perinteiset elinkeinot ovat hiipuneet, ovat kyenneet tekemään vapaa-ajan asumisesta menestystekijän. Jatkamalla kansainvälistä verkostoitumista ja yhteistyötä esimerkiksi norjalaisen Valdresin alueen kanssa on mahdollista oppia ja jakaa itse oppimiamme asioita eteenpäin. Tavoitteenamme on edelleen kehittyä maamme parhaaksi vapaa-ajan asumisen alueeksi, ja tässä yhteistyö kansainvälisten tutkijoiden ja kehittäjien kanssa on jatkossakin tärkeää.
  • Klén, Tytti; Tiljander, Petteri (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2018)
    Raportteja 181
    Osuuskunta on yritys, joka perustuu yhteistoimintaan ja yhteiseen omistukseen sekä tasavertaiseen päätösvaltaan yrityksessä. Pienosuuskunnan jäsenet voivat toimia hyvinkin yrittäjämäisesti ja itsenäisesti, mutta yhteistoiminta tuo yrittäjyyteen tiettyjä etuja. Näitä ovat jäsenten osaamisen yhdistäminen esimerkiksi markkinoinnissa tai uuden liiketoiminnan luomisessa, sekä kustannussäästöt, joita syntyy, kun yritystoiminnan yleisiä kustannuksia maksaa yhdessä useampi henkilö. Merkittävää on myös se, että osuuskunnan jäsenet yhteisönä rohkaisevat jäseniään käyttämään yritystoiminnassa kaikkia kykyjään parhaalla mahdollisella tavalla. Koska kyse on yhdessä tekemisestä, ristiriitojen syntymistäkään ei voi aina välttää. Riittävän pitkä ja huolellinen perustamisprosessi minimoi kuitenkin näitä ongelmia: kun jokainen jäsen tietää, mihin toimintaan on sitoutumassa ja yhdessä luodaan pelisäännöt yrityksen toiminnalle, ristiriitatilanteita syntyy jatkossa todennäköisesti vähemmän. Myös riittävä, yritysneuvojien tai muiden valmentajien tuki osuuskunnan perustajille on tärkeää. Tämän vuoksi neuvojien on tunnettava niitä seikkoja, jotka aiheuttavat eniten ongelmallisia tilanteita osuuskunnissa. Osa näistä ongelmista on toki samoja kuin muillakin pienyrityksillä. Kun mahdollisia tulevia ongelmakohtia käydään huolella läpi perustamisvaiheessa, on osuuskunnan liiketoiminta heti kestävämmällä pohjalla. Yritysneuvojan tai valmentajan on hyvä myös ymmärtää ryhmän muotoutumista ja yksilöiden käyttäytymistä ryhmässä. Koulutusta siis tarvitaan yritysneuvojille erityisesti osuuskuntayrittäjyyteen liittyvissä kysymyksissä, ja osuuskunnan perustajille tämän lisäksi myös yleisesti yritystoimintaan liittyvissä asioissa. Osuuskunnan perustamisvaiheessa on kiinnitettävä erityistä huomiota tiettyihin seikkoihin: Ensiksikin jäsenillä on oltava jokin yhteinen päämäärä tai hyöty, jonka vuoksi osuuskunta perustetaan. Säännöt on laadittava huolellisesti ja kaikkien mukaan tulevien on ymmärrettävä eri sääntökohtien merkitys. Jäsenten on ymmärrettävä osuuskunta liikeyritykseksi, jolloin kaikki kulut tulee kattaa liiketoiminnasta saatavilla tuloilla. On siis huolellisesti mietittävä etukäteen, mistä toiminnasta tämä tulo kunkin jäsenen kohdalla saadaan. Ja jäsenille on tärkeää painottaa sitä, että yhteisesti omistettu yritys vaatii alusta saakka joustavaa mielenlaatua jokaiselta jäseneltään.
  • Mattila, Tuomas J.; Rajala, Jukka; Mynttinen, Ritva (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2019)
    Raportteja 197
    Maan kasvukunto on monipuolinen ja vaikeasti mitattava kokonaisuus, joka kattaa biologisia, kemiallisia ja fysikaalisia osatekijöitä. Eräs lähestymistapa maan kasvukunnon määrittämiseen on tehdä monipuolisia havaintoja ja pyrkiä muodostamaan kokonaiskuva maaperän toiminnasta. Havaintoja voi tehdä peltolohkon toiminnasta yleisellä tasolla esimerkiksi kuivumisen tai kasvien taimettumisen osalta. Havaintoja voi tehdä myös yksityiskohtaisemmin ja systemaattisemmin erilaisin havaintomenetelmin. Havaintomenetelmiä on ollut käytössä tutkimuksessa ja neuvonnassa jo 1900-luvun alkupuolelta, mutta 2000-luvun aikana menetelmiä on kehitetty edelleen. Kehityksen lopputuloksena on joukko menetelmiä, joiden avulla voidaan havainnoida peltolohkoja ja tuottaa luotettavaa tietoa lohkojen välisistä eroista ja yksittäisten lohkojen muutoksista. Tässä raportissa esitellään joukko havaintomenetelmiä ja tuloksia menetelmien soveltamisesta 24 koelohkolle kolmen vuoden aikana. Havaintomenetelmillä saatuja tietoja verrataan lohkoilta saatuihin mittaustuloksiin. Lisäksi raportissa on runsaasti havaintokuvia, joiden avulla lukija voi kehittää omia havaintotaitojaan.
  • Väisänen, Hanna-Maija (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2019)
    Raportteja 196
    Matkailu jatkaa kasvuaan ja sen myötä tarve kestävämmille valinnoille tulee yhä ajankohtaisemmaksi. Kuluttajan mielestä kestävyyttä edistävät vaihtoehdot voivat kuitenkin olla kalliimpia, vähemmän laadukkaampia tai vaativan enemmän vaivannäköä. Matkailukuluttaminen perustuu enemmissä määrin nautinnon ja mielihyvän kokemiseen. Siksi kestävyys saattaa sopia huonosti kuluttamiseen, jossa haetaan mielihyvään liittyviä kokemuksia ja elämyksiä. Jotta kestävistä vaihtoehtoista tulisi valtavirtaa matkailukuluttamisessa, tulisi kestävyyden merkitys kuluttajan näkökulmasta tämän tyyppisessä kuluttamisessa ymmärtää paremmin. Matkailijan kokemus syntyy ja kokemuksen arvo luodaan sillä hetkellä, jolloin matkailun kulutus ja matkailutuotanto kohtaavat. Matkailijalle arvo on ensisijaisesti positiivinen tunnekokemus. Tunnekokemuksien on myös todettu voivan toimia motivoivana tekijänä eettisessä kuluttamisessa. Siksi on tärkeää tietää, millaisia emotionaalisia kokemuksia kestävyys kuluttajissa synnyttää. Tietämällä tarkemmin miten kestävyys on osallisena vaikuttamassa matkakokemukseen, matkailuyritykset pystyvät kehittämään toimintaansa vastuulliseksi ja samalla tarjoamaan asiakaslähtöisiä vastuullisia tuotteita ja palveluja matkailijoille. Koska matkailija toivoo, että kaikki matkalla tapahtuva olisi positiivista kokemusta, tulisi myös yrityksen toteuttamien vastuullisten toimenpiteiden saada aikaan positiivisia kokemuksia asiakkaissa. Suomalaisten ja venäläisten matkailijoiden kokemuksia vastuullisuuteen liittyvistä asioista eteläsavolaisissa majoitus- ja ruokapalveluissa tutkittiin analysoimalla heidän Trip Advisorissa kirjoittamia arvosteluja. Vastuullisuuteen liittyvät asiat tuottivat matkailijoille useimmiten enemmän positiivisia kuin negatiivisia tunteita. Suomalaiset ja venäläiset matkailijat kokivat positiivisia tunteita erityisesti kauniista maisemista, siisteistä sekä kunnossa pidetyistä majoitus- ja ruokailupaikan tiloista, paikallisruoasta ja huomioivasta asiakaspalvelusta. Näitä vastuullisuusteemoihin liittyviä positiivia kokemuksia voidaan kutsua matkailijoille merkitykselliseksi vastuullisuudeksi, koska ne toivat nautintoa ja iloa majoitus- tai ruokakokemukseen. Näihin vastuullisuusasioihin yrittäjän kannattaa panostaa ja tuoda esille viestinnässä. Majoituspalveluissa suomalaisille ja venäläisille matkailijoille merkityksellinen vastuullisuus Etelä-Savossa koostuu maisemista, majoituspaikan siisteydestä ja hyvästä kunnosta, huomioivasta palvelusta, rauhallisuudesta, mahdollisuudesta liikuntaan ja liikkumiseen. Suomalaisille myös paikallisuudesta. Suomalaisille ja venäläisille ilon tunteita tuotti eniten (kaunis) maisema ja miljöö. Maisemat ovat tärkeä osa matkailua ja ne tulisi ylläpitää matkailullisesti houkuttelevina. Lisäksi ympäristön siisteys luo viihtyvyyttä ja vaikuttaa täten matkakokemukseen. Muita positiivisia tunteita tuottivat huoneen tai majapaikan fyysisten puitteiden hyvä kunto ja paikan rauhallisuus. Sosiaalisen vastuullisuuteen liittyy kokemus siitä, että palvellaan tasavertaisesti ja ystävällisesti. Negatiivisia tunteita aiheutti erityisesti, jos paikat olivat epäkunnossa tai epäsiistit. Myös häiritsevät äänet ärsyttivät. Matkailijat kokivat olonsa epämukavaksi, jos he eivät saaneet riittävästi tai oikeata tietoa heidän lomaansa liittyvistä asioista. Ruokailupaikoissa sekä suomalaisille että venäläisille positiivisia tunnekokemuksia tuottivat maisema ja miljöö, paikalliset ja sesongin mukaiset tuotteet, erityisryhmien huomioiminen ja asiakkaiden tasavertainen kohtelu. Vastaavasti negatiivisia tuntemuksia aiheutui asiakkaiden huonosta kohtelusta, erityisryhmien huomiotta jättämisestä ja ruokapaikan miljööseen liittyvistä asioista. Vastuullisuus on yrityksessä kokonaisvaltainen asia; sitä pitää katsoa niin yrityksen kuin asiakkaan näkökulmasta. Vastuullisuus voisi olla vieläkin merkityksellisempää matkakokemuksessa, jos matkailijat tiedostaisivat vastuullisuuden ja positiivisen kokemuksen yhteyden. Sen vuoksi matkailuyrittäjien kannattaa tuoda viestinnällä esille vastuullisuusasioita, jotka eivät ole selvästi nähtävissä tai vaativat muutoin matkailijan perehdyttämistä.
  • Mattila, Tuomas J.; Rajala, Jukka; Ajosenpää, Heikki; Mynttinen, Ritva (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2019)
    Raportteja 195
    Kasvulle haitallisten ylimääräisten vesien poisto on edellytys maan kasvukunnon kehittämiselle. Maan kuivatusta on tutkittu ja sovellettu käytäntöön Suomessa jo vuosisadan ajan. Siitä huolimatta useilla peltolohkoilla on kuivatusongelmia, mitkä ilmenevät veden pinnan nousuna ruokamultakerrokseen. Kuivatustilanteen korjaaminen on systemaattinen prosessi, joka lähtee pellon nykytilanteen havainnoinnista ja jatkuu mahdollisten ongelmakohtien läpikäymisellä nykyisessä kuivatusjärjestelmässä. Tässä raportissa käydään läpi erilaisia havainnointikeinoja ja esitetään ohjeita kuivatusongelmien korjaamiseen lohkotasolla. Kuivatuksen kunnostus on ryhmitelty yleisemmästä yksittäisempään: ensin esitellään kuivatuksen perusedellytykset, sen jälkeen siirrytään salaojien toimintahäiriöiden tunnistamiseen, pintavesien ohjailuun ja maaprofiilin vedenläpäisykyvyn arviointiin. Käytettävissä menetelmissä yhdistetään hyviä käytäntöjä Suomesta ja kansainvälisesti sekä vuosikymmeniä vanhoja menetelmiä ja uusia kaukokartoitusmenetelmiä. Lopuksi esitellään kuivatustilanteen kartoituksen tuloksia neljältä OSMO hankkeen koelohkolta.
  • Riukulehto, Sulevi; Rinne-Koski, Katja (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2019)
    Raportteja 194
    Kotiseudun historia narratiiveina (Kohina): töysäläinen kotiseutu ajallisessa kehyksessä -hankkeen tarkoituksena oli tavoittaa ja kerätä töysäläisten kotiseutukokemuksia ja -näkemyksiä ja muodostaa niistä kulttuuri- ja paikallishistoriallinen tulkinta. Hankkeen tavoitteena oli selvittää, millainen on töysäläisten kotiseutu juuri nyt: mistä aineksista se koostuu ja mitkä tekijät erottavat sen lähiseuduista. Mahdollisuuksien mukaan hankkeessa on pyritty vastaamaan myös kysymyksiin siitä, miten ja miksi kotiseutu on tällaiseksi kehittynyt. Kotiseudun avainkohteiden tunnistamiseksi ja tarinoittamiseksi hankkeessa on järjestetty vuosien 2017–2018 aikana yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa kymmenen työpajaa, joiden menetelminä on käytetty virikekeskusteluja ja kirjoitustehtäviä. Lisäksi alueen asukkailta on kerätty avoimella pyynnöllä paikkatietoon yhdistettyä kertomusaineistoa. Tämä julkaisu kokoaa yhteen kaikki hankkeessa kerätyt aineistot, jotka raportoidaan asukkaiden ääntä kunnioittaen. Hankkeessa kerättyjä aineistoja hyödynnetään myös Töysän historian kolmannen osan aineistona.
  • Matilainen, Anne (University of Helsinki Ruralia Institute, 2019)
    Publications 36
    This dissertation focuses on analysing the feelings of ownership that the owners and other users of forests have developed towards privately-owned forest resources. These resources play a major part in providing forest-based benefits to society, as a large proportion of the forests in Europe and the US are privately owned. Furthermore, the majority of privately-owned forests are owned by so called non-industrial private forest owners (NIPF), typically referring to individual persons or family forest owners. Therefore, the decisions the NIPF owners make regarding their forest resources have a direct impact on the availability of forest-based ecosystem services. Due to the importance of the private forest resources at global, national and local levels, it is not surprising that a vast number of regulations and land use practices have been developed, that set the regulatory framework for the use of forests. Also, users other than the owners feel that they have the right to speak about the use of forests. Due to these demands and the expectations from the wider society, the forest owners do not have sole control over their forest areas. Thus, the ownership of forests cannot be directly compared to the ownership of cars or stocks, for example. In the best case, the objectives of both private forest owners and various society’s objectives for the use of forest resources could be met at the same time by matching the forest owners’ values with the alternative needs users had for the resource. Managing the different expectations in a socially sustainable way necessitates a profound understanding of the forest owners’ own objectives, values and motivations regarding their forests. However, previous research has shown that the forest owners’ socio-demographic characteristics or the objectives of the use of forests no longer explain the values and behaviour very well. It has also been suggested that the traditional forest owner typologies capture only the most salient objectives and therefore do not properly reflect the forest owners’ behaviour. Also, other approaches are needed. This dissertation contributes to the abovementioned research by introducing a novel concept, psychological ownership, as a potential approach to understanding the possessive feelings towards privately-owned forest resources, and via that, a better understanding of the role of these feelings in the behaviour of forest owners and other forest users (in this case nature-based tourism entrepreneurs) . Psychological ownership is based on the idea that ownership should not be understood only as a legal construct, but also to include certain psychological elements i.e. to the feeling “it is mine”. Originally, psychological ownership was introduced in the field of organizational research, but it has since been applied increasingly in other sectors. In this study, it is used as the theoretical background to understand the ownership feelings about private forest resources. Psychological ownership can also bring a new approach to study the co-operation relationships related to the use of forests by multiple stakeholders, for example, when introducing new potential uses of forest resources (in this case nature-based entrepreneurs). The study is qualitative in nature and the data consist of thematic interviews with private forest owners and nature tourism entrepreneurs. The results summarise the findings from three published journal articles. They show that both the legal owners and the nature-based entrepreneurs utilizing private forest areas seem to have developed psychological ownership feelings towards these forests. However, these feelings are not necessarily dependent on the legal ownership of the resource. Furthermore, the psychological ownership experienced seems to influence the behaviour of the persons expressing these feelings, for example, related to the private forest owners’ forest management decisions. The results also illustrate that recognizing psychological ownership can help in understanding successful co-operation relationships and potential conflict situations relating to the multiple use of forest resources. In practice, it could help to foresee or even manage the potential conflicts. However, before psychological ownership can serve as a proper “management tool” in these situations, further research is warranted.
  • Kujala, Susanna; Hakala, Outi; Törmä, Hannu (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2019)
    Raportteja 193
    Urheiluopistot edistävät toiminnallaan muun muassa liikuntaa, terveyttä ja hyvinvointia. Urheiluopistojen erityisalat ja toiminta poikkeavat hieman toisistaan, samoin toiminnan laajuus. Urheiluopistot myös vaikuttavat sijaintimaakuntiinsa eri tavoin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Suomen urheiluopistojen aluetaloudelliset vaikutukset. Nykyiset aluetaloudelliset vaikutukset laskettiin kaikkien Suomen valtakunnallisten urheiluopistojen osalta, minkä lisäksi laskettiin Kuortaneen Urheiluopiston tulevaisuuden investointisuunnitelmien ja toiminnan kehitysennusteiden aluetaloudelliset vaikutukset. Aluetaloudelliset vaikutukset arvioitiin Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa kehitetyillä yleisen tasapainon RegFin- ja RegFinDyn-malleilla. Tulosten perusteella urheiluopistoilla on positiivinen vaikutus muun muassa sijaintimaakuntiensa BKT:hen, työllisyyteen, yksityiseen kulutukseen, työtuloihin sekä kuntien verotuloihin. FU/Solvallan Urheiluopiston vaikutus sijaintimaakuntiensa eli Uudenmaan ja Pohjanmaan alueelliseen BKT:hen on yhteensä noin 9,6 miljoonaa euroa. Kisakallion Urheiluopisto edistää Uudenmaan BKT:tä noin 23,7 miljoonalla eurolla, Kuortaneen Urheiluopisto edistää Etelä-Pohjanmaan taloutta noin 22,2 miljoonalla eurolla ja Lapin Urheiluopiston vastaava vaikutus Lapin maakuntaan on noin 24,8 miljoonaa euroa. Liikuntakeskus Pajulahti vaikuttaa Päijät-Hämeen BKT:hen noin 20,1 miljoonan euron verran, Tanhuvaaran Urheiluopisto Etelä-Savoon noin 8,1 miljoonan euron verran. Vuokatin Urheiluopisto puolestaan edistää Kainuun BKT:tä noin 18,3 miljoonalla eurolla. Loput neljä urheiluopistoa (Eerikkilä, Varala, Kisakeskus ja Vierumäki) edistävät sijaintimaakuntiensa BKT:tä yhteensä noin 98,9 miljoonalla eurolla. Laskelmien lähtötiedot sisältävät niin urheiluopistojen emoyhtiöt kuin tytäryhtiötkin, minkä lisäksi myös niiden välinen toiminta on huomioitu Tilastokeskuksen tilastointitavan mukaisesti. Urheiluopistojen taloudelliset vaikutukset vaihtelevat johtuen urheiluopistojen ja alueiden elinkeinorakenteiden välisistä eroista. Jokainen urheiluopisto edistää kuitenkin sijaintimaakuntansa BKT:tä liikevaihtoansa enemmän, vähintään 1,4-kertaisesti liikevaihtoonsa nähden. Näin ollen urheiluopistot saavat valtionavustuksillaan aikaan enemmän taloudellista hyötyä kuin mitä niihin valtionavustusten muodossa panostetaan. Työllisyysvaikutuksetkin kohdistuvat urheiluopistojen toimintaa laajemmin eri aloille. Kuortaneen Urheiluopiston investointisuunnitelmat ja toiminnan kasvuennusteet vaikuttaisivat toteutuessaan positiivisesti Etelä-Pohjanmaan talouteen, työllisyyteen, yksityiseen kulutukseen sekä työtuloihin. Investointisuunnitelmat edistäisivät Etelä-Pohjanmaan BKT:tä yhteensä noin 22 miljoonalla eurolla vuosien 2017 ja 2023 välillä. Toiminnan kasvuennusteet puolestaan edistäisivät maakunnan taloutta yhteensä noin kolmen miljoonan euron verran vuosien 2018 ja 2023 välillä. Tulokset käsittävät ainoastaan määrällisesti mitattavat aluetaloudelliset vaikutukset, minkä lisäksi urheiluopistot vaikuttavat toiminnallaan esimerkiksi alueen imagoon ja houkuttelevuuteen sekä ihmisten terveyteen. Nämä tekijät vaikuttavat myös aluetalouteen, mutta ovat määriteltävissä lähinnä laadullisesti. Näin ollen voidaan todeta, että todellisuudessa urheiluopistojen aluetaloudelliset vaikutukset ovat todennäköisesti tässä raportissa esitettyjä suuremmat.
  • Mattila, Tuomas J.; Manka, Veera; Rajala, Jukka (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2019)
    Raportteja 192
    Kipsiä on käytetty lannoitteena ja maanparannusaineena vuosisatojen ajan. Kipsin vaikutus perustuu sen sisältämään kalsiumiin ja rikkiin. Lannoitusvaikutuksen lisäksi kipsiä voidaan käyttää vähentämään maaperän korkeita magnesium- ja alumiinipitoisuuksia ja kehittämään maan rakennetta. Syrjäyttäessään muita kationeja maaperästä kipsi lisää kuitenkin myös kaliumin ja magnesiumin huuhtoutumista, mikä voi pahentaa näiden puutosta. Korkeilla käyttömäärillä kipsi voi häiritä maan biologista toimintaa. Tässä raportissa käydään läpi kipsin tutkimuskirjallisuutta, OSMO koelohkojen tuloksia kipsilisäyksen vaikutuksista maan kasvukuntoon sekä arvioidaan kipsin soveltuvuutta 1068 lohkon viljavuusanalyysiaineiston perusteella. Tulosten perusteella kipsistä ei havaittu haittoja maaperän mikrobiaktiivisuudelle, maan ravinnesuhteille tai kasvien ravinteiden otolle, mikäli sitä käytetään maltillisia määriä savimailla, joissa magnesiumia on runsaasti. Kipsi toimi tulosten perusteella myös rikkilannoitteena ja nosti maaperän rikkitasoja useaksi vuodeksi. Ongelmia saattaa muodostua, jos kipsiä käytetään pelloilla, joissa on valmiiksi magnesiumin tai kaliumin puutetta. Tilakohtaisen tarkastelun perusteella kipsi soveltuu tilasta riippuen 0-50 % lohkoista ja siitä voi olla selvää haittaa 0-73 % lohkoista tilan peltojen tilanteesta riippuen. Kipsin hyötyjen maksimoimiseksi kipsikäsittely kannattaa kohdentaa korkean magnesiumpitoisuuden savipelloille, joissa on puutetta rikistä.
  • Ravander, Jaana; Mattila, Tuomas J.; Rajala, Jukka (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2019)
    Raportteja 191
    Murut ovat maan perusyksiköitä. Maan murukestävyys on keskeinen tekijä maan toimintakyvyn kannalta. Hyvä murukestävyys edistää mikrobitoimintaa, ylläpitää kaasunvaihtoa ja vesitaloutta sekä mahdollistaa kasvien hyvän kasvun. Murustuminen on siten tärkeä ominaisuus peltoekosysteemin toiminnan kannalta. Murujen kestävyys vettymisen seurauksena tapahtuvaa liettymistä vastaan on tärkeä maan kasvukunnon mittari. Jos murut ovat kestäviä, maan rakenne pysyy vakaana ja huokoisena. Murukestävyyttä mitataan liettämällä muruja kokeellisesti ja tarkastelemalla, kuinka suuri osuus niistä säilyy ehjänä. Koska murukestävyys riippuu samoista tekijöistä kuin koko maan kasvukunto (mm. happamuus, ionisuhteet, maan rakenne, juuriston aktiivisuus, eloperäisen aineen lisäys, mikrobiaktiivisuus ja vesitalous), murukestävyys on hyvä seurantaindikaattori maan kasvukunnon muutoksille. Maan murukestävyyttä voi kehittää ja ylläpitää viljelytekniikan avulla. Viljelytekniikassa on huomioitava maan kemiallinen tila (kalkitus, ravinnesuhteet), fysikaalinen tila (kuivatus, muokkaus) ja biologinen tila (juuristo, maaperäeliöt, lisätty eloperäinen aines). Maan murukestävyyden hoitomenetelmät ovat kytköksissä koko viljelyjärjestelmään. Siksi maan kasvukunnon kehittymistä voidaan seurata murukestävyyden määrityksin. Tässä raportissa käydään läpi tieteellistä kirjallisuutta murukestävyyteen vaikuttavista tekijöistä, murukestävyyden vaikutuksista maan kasvukuntoon sekä murukestävyyden mittausmenetelmistä. Sen lisäksi raportissa esitetään 3 vuoden koesarjan tuloksia (2016-2018) OSMO-hankkeen 24 koelohkolta. Lohkot edustivat erilaisia lohkoja eri puolilta Suomea. Tulosten avulla tarkastellaan kuinka hyvin eri määritysmenetelmät vastaavat toisiaan ja miten tulokset kuvaavat maan kasvukunnon eri osa-alueita. Murukestävyyden luotettava arviointi käytännön viljelmillä on tulosten perusteella edelleen haastavaa ja kaipaisi menetelmäkehitystä. Viljelijä- ja neuvojakäyttöön Besten menetelmä, jossa arvioidaan 20-40 murun kestävyyttä vaikuttaisi käyttökelpoiselta keinolta lohkojen välisen eron ja lohkojen ajallisen kehityksen seurantaan.
  • Mattila, Tuomas J.; Manka, Veera; Rajala, Jukka; Ajosenpää, Heikki; Luokkakallio, Jari; Tuononen, Marja (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2018)
    Raportteja 189
    Maan kasvukunto kuvaa pellon toimintakykyä. Sitä voidaan mitata eri tavoin ja siinä voi olla erilaisia häiriöitä. Tässä raportissa perehdytään maan kasvukunnon seurantaan ja kehittämistapoihin. Tutkimuksen taustalla on kahdeksalla tilalla tehdyt lohkotutkimukset. Kokeet tehtiin niin sanotuilla ongelmalohkoilla ja niiden hyväkasvuisilla verrokeilla. Tavoitteena oli tunnistaa ja korjata lohkojen ongelmia jatkuvan kehittämisen prosessilla. Raportissa esitellään lohkoilla eri toimenpiteillä saadut muutokset vuosien 2015-2017 välillä sekä arvioidaan eri toimenpiteiden vaikutuksia. Koelohkoilla tunnistettiin erityyppisiä ongelmia. He -koelohko oli peltokortteen valtaama tiivis savimaa, jossa oli erittäin alhainen vedenläpäisykyky. Kortetta torjuttiin pikakesannon ja viherlannoituksen yhdistelmällä. Vedenläpäisykykyä pyrittiin parantamaan kipsikäsittelyllä ja syväkuohkeutuksella. Vedenläpäisykyky ja rakenne paranivat käsittelyllä, mutta kortteen määrään ei saatu selvää vaikutusta. Hy-koelohko oli samoin tiivistynyt ja veden vaivaama savimaa, jonka vedenläpäisykykyä ja rakennetta lähdettiin kehittämään viherlannoituksen, syväkuohkeutuksen ja kipsikäsittelyn yhdistelmänä. Käsittelyjen avulla saatiin rakennetta ja ruokamultakerroksen vedenläpäisyä kehitettyä siinä määrin, että lohkolla onnistui syysviljojen viljely. Ju-koelohko jatkoi tiiviiden savimaiden sarjaa, mutta lisäksi lohkolla oli melko vähän fosforia. Tilannetta korjattiin kipsin, syväkuohkeutuksen ja viherlannoituksen lisäksi kananlannalla ja salaojien huollolla. Kuivaan aikaan suoritetussa mittauksessa lohkolla vedenläpäisykyky oli erinomainen veden kadotessa halkeamiin. Toimenpiteiden avulla hyvärakenteista kerrosta saatiin ulottumaan syvemmälle ruokamultakerrokseen. Kananlannalla saatiin myös fosforipitoisuuksia ja maan mikrobiaktiivisuutta nostettua. Kä-koelohko oli hapan, ravinneköyhä ja rakenteeltaan kypsymätön uudismaa, jossa eloperäisen kerroksen ja puunkappaleiden alla oli karkeaa, tiivistä hietaa. Kasvukuntoa kehitettiin sekoittavalla muokkauksella, kalkituksella, naudan kuivikelannalla ja viherlannoitusseoksilla. Toimenpiteillä lohkon kemiallista viljavuutta saatiin kehitettyä ja rakenne muuttui tasajakoisemmaksi. Lu-koelohko oli pitkään intensiivisessä kasvinviljelyssä ollut hietalohko, jonka multavuus oli alhainen. Rakenne oli helposti uudelleen tiivistyvä ja pohjamaa oli erittäin tiivis. Korkea fosforipitoisuus rajoitti multavuuden lisäämistä eloperäisellä lannoituksella tai komposteilla. Lohkolla pyrittiin lisäämään sen kationinvaihtokapasiteettiä biohiilen avulla. Toimenpiteiden avulla saatiin lisättyä kationinvaihtokapasiteettia ja vähennettyä pellon happamoitumista. Ha-koelohko oli heikosti vettä läpäisevä multamaa, jonka orgaaninen aines vaikutti olevan heikosti hajonnutta turvetta. Veden imeytyminen pintamaahan oli hidasta –erityisesti lievästikin tiivistyneenä, lisäksi maasta löytyi tiivis hajoamattoman turpeen kerros, joka esti veden vajoamisen ruokamultakerroksen alapuolelle. Lisäksi lohkolla oli alhainen kaliumin ja boorin pitoisuus. Lohkolla testattiin pinnan muotoilua, tiiviiden kerrosten rikkomista auraan asennettavilla jankkuriterillä, biotiittikäsittelyä, sekä alennettuja rengaspaineita ja vetoletkulevitystä. Vedenläpäisykyky parani, muttei ollut vieläkään hyvällä tasolla. Kaliumpitoisuuksia ei saatu nostettua käytetyillä lannoitemäärillä. Pa-koelohko oli syvältä tiivistynyt ja tasainen perunapelto, jossa oli vesitalousongelmia. Lisäksi pellon kationinvaihtokapasiteetti oli alhainen ja kaliumia oli erittäin vähän. Samoin booria ja mangaania. Korkea fosforitaso rajoitti multavuuden nostoa maanparannusaineilla tai eloperäisellä lannoituksella. Lohkolla testattiin vesitalouden parantamista, pinnanmuotoilua ja puuttuvien ravinteiden täydennystä. Tulosten perusteella pellon vesitaloutta ja rakennetta saatiin kehitettyä, mutta kaliumin pitoisuuksia ei saatu nostettua. Sa-koelohko oli märkä ja heikkorakenteinen hietainen hiesu, jonka ruokamultakerros oli tiivistynyt. Lisäksi pH oli korkea, fosforia oli runsaasti ja rikistä, boorista ja mangaanista oli puutetta. Maan rakennetta kehitettiin sekoittavalla muokkauksella, nurmivuodella, syväkuohkeutuksella ja rukiin viljelyllä. Vesitaloutta parannettiin pinnanmuotoilulla ja ojien huollolla. Korjaustoimenpiteiden seurauksena lohkon rakenne parani ja syysviljat saatiin menestymään lohkolla. Tulosten perusteella voitiin tehdä yhteenvetoja menetelmien toimivuudesta. Biologis-mekaaninen syväkuohkeutus on tehokas keino maan rakenteen korjaamiseen, mutta pelto on edelleen herkkä uudelleentiivistymiselle. Kipsilisäyksellä saadaan tasapainotettua maan Ca:Mg suhteita ja edesautettua maan rakenteen kehittymistä. Biohiilellä saatiin nostettua hietamaan kationinvaihtokapasiteettia. Lantakäsittelyistä etenkin kananlanta nostaa maan fosforipitoisuutta ja biologista aktiivisuutta nopeasti. Boorin ja rikin lisäys lannoitteena nosti viljavuuslukuja selvästi, mutta kaliumin osalta lannoituksella ei saatu nostettua kaliumpitoisuuksia. Salaojien toimivuus vaikutti olevan ongelmana useissa lohkoissa, joten niiden huoltoon ja kunnostukseen liittyviä käytäntöjä olisi syytä kehittää jatkossa. Tutkimuksessa saatiin tunnistettua erityyppisien lohkojen kasvukunto-ongelmia ja testattua niiden korjaamista eri toimenpiteillä. Useat toimenpiteet vaikuttavat lupaavilta. Esimerkiksi nurmikasvuston syväkuohkeutus ja boorilannoitus voitaisiin ottaa yleisemmin käyttöön. Toisaalta esimerkiksi biohiilen, kipsin ja kaliumlannoitteiden käytöstä kaivattaisiin lisää yksityiskohtaisempaa tutkimusta.
  • Wallius, Venla; Aho, Maarit; Rutanen, Juha (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2018)
    Raportteja 190
    Luonnontuotealan kehittämistyön aihealueiden, tulosten ja vaikuttavuuden tarkastelemiseksi alaan liittyvistä hankkeista koottiin tietoa eri lähteistä. Hankkeiden toimenpiteitä ja tuloksia peilattiin Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa – luonnontuotealan toimintaohjelma 2020 -raporttiin, jossa on määritelty luonnontuotealan keskeiset painoalat, tulevaisuuden tavoitteet ja tarvittavat toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Luonnontuotealan kehittämistyön koordinointiin ja tukemiseen keskittyneen Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA) -koordinaatiohankkeen aikana vuosina 2015–2018 toiminnassa oli 73 teemaan liittyvää hanketta. Hankkeista 49 keskittyi kehittämiseen, 24 tiedonvälitykseen, 20 tutkimukseen ja 10 koulutukseen. Osalle hankkeista oli määritelty useampi kuin yksi toimintamuoto. Tietoja näistä tunnistetuista luonnontuotealan hankkeista koottiin LUMOA-hankkeen ja Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry:n aitoluonto.fi -verkkosivujen rekisteriin. Yksinomaan tutkimusta sisältäneitä hankkeita tai yritysten investointihankkeita ei tarkasteltu tässä yhteydessä. Luonnontuotealan hankkeita toteutettiin monipuolisesti eri puolilla Suomea. Erityisesti Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa oli käynnissä runsaasti hankkeita. Valtakunnallisia hankkeita tunnistettiin kolmetoista ja kansainvälisiä hankkeita neljä. Suomen maakunnista ainoastaan Pohjois-Savossa ei ollut käynnissä luonnontuotealan hanketoimintaa, muissa Manner-Suomen maakunnissa toteutettiin vähintään yksi luonnontuotealaan liittyvä hanke. Hankkeiden yhteenlaskettu kokonaiskustannusarvio oli yli 23 miljoonaa euroa, josta noin 7,3 miljoonaa muodostui kansainvälisen StarTree-hankkeen kustannuksista. Hankkeiden päärahoittajina toimivat Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma sekä ELY-keskusten (28 hanketta, 5 663 415 €) että Leader-yhdistysten (16 hanketta, 1 412 654 €) kautta, Euroopan aluekehitysrahasto (14 hanketta, 5 563 654 €) ja kansainväliset rahoitusohjelmat (neljä hanketta). Yhdentoista hankkeen päärahoittajana oli muu kuin edellä mainittu taho, esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriö tai Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) -rahoitus. LUMOA-hankkeen yhtenä tavoitteena oli toimeenpanna Luonnontuotealan toimintaohjelmaa 2020, jossa määritellään luonnontuotealan kehittämisen neljä keskeisintä painoalaa: 1) raaka-ainetuotannon kehittyminen; 2) jalostusarvoa lisäävä tuotekehitys; 3) lisäarvon tuottaminen matkailu- ja hyvinvointipalveluihin ja 4) tutkimuksen, teknologian ja osaamisen kehittäminen. Toteutetuissa hankkeissa tartuttiin näihin painoaloihin ja niihin liittyviin toimenpiteisiin monipuolisesti. Yleisimmin hankkeissa keskityttiin kestävän, markkinavetoisen raaka-ainetuotannon kehittämiseen ja/tai tutkimuksen, teknologian ja osaamisen lisäämiseen. Hankkeissa muun muassa parannettiin resurssitehokkuutta sivuvirtoja hyödyntämällä, kehitettiin keruu- ja viljelymenetelmiä, lisättiin alan koulutusta ja vahvistettiin yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Innovatiiviseen ja jalostusarvoa lisäävään tuotekehitykseen liittyi noin kolmasosa hankkeista, joissa pyrittiin esimerkiksi kehittämään erikoistuotteita ja teknologiaa, selvittämään luonnontuotteiden arvoaineiden ominaisuuksia ja käyttömahdollisuuksia sekä edistämään yritysten kansainvälistymistä. Pienempi määrä hankkeita liittyi matkailu- ja hyvinvointipalveluihin, mutta nämä hankkeet onnistuivat tarttumaan luonnontuotealan toimintaohjelmassa määriteltyihin toimenpiteisiin hyvin. Aktiivisesta hanketoiminnasta huolimatta luonnontuotealaa tulee kehittää edelleen. Alan haasteisiin lukeutuvat muun muassa hajallaan olevat toimijat, hankaluudet raaka-aineiden saatavuudessa ja nykyinen suomalainen ruoka- ja toimintakulttuuri, jossa kaikkien luonnontuotteiden potentiaalia ja arvoa muiden metsänkäyttömuotojen ohella ei vielä tunnisteta. Tutkimustietoa tarvitaan lisää esimerkiksi luonnontuotteiden arvoaineista, vaikuttavuudesta, viljelymenetelmistä, turvallisuudesta ja käsittelystä. Yhteistyötä, kansainvälisiä tutkimusyhteyksiä ja osaamista tulee lisätä ja kehittää. Uusia, konkreettisia hankkeita tarvitaan viennin ja myynnin edistämiseksi sekä tuotteiden, palvelujen ja prosessien kehittämiseksi.

View more