Ruralia-instituutti. Julkaisuja

 

Recent Submissions

  • Henrÿ, Hagen; Hytinkoski, Pekka; Klén, Tytti (University of Helsinki Ruralia Institute, 2015)
    Publications 34
  • Pohja-Mykrä, Mari (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2014)
    Julkaisuja 33
    Suurpetojen kannanhoitoon, ja etenkin suden kannanhoitoon liittyvä monitahoinen konflikti esiintyy jännitteinä paikallisyhteisöjen ja keskushallinnon, maaseudun ja kaupunkien sekä maallikoiden ja tutkijoiden välillä. Suurpetopolitiikan legitimiteettikriisi näkyy kansallisen kannanhoidon tavoitteiden ja toimenpiteiden kiistämisenä passiivisin ja aktiivisin toimin. Tällä ajankohtaisella ongelmalla on mittavat historialliset juuret. Luonnon ja ihmisen välinen suhde on ollut jatkuvaa tasapainottelua konfliktien ja niiden hallinnan kanssa, ja suurpedot ovat väistämättä olleet konfliktin keskiössä lajityypillisten piirteidensä vuoksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on osoittaa ympäristöhistoriallisen tutkimusotteen kautta suomalaisen vahinkoeläinhistorian keskeiset toimet ja toimijat, sekä ymmärtää vahinkoeläinten kannanhoidon tavoite- ja toimenpideasettelun vaikutukset eläinpopulaatioihin historiallisessa ja ekologisessa kontekstissa. Tutkimuksen toinen tavoite on tuottaa synteesi nykypäivän suurpetojen kannanhoidon tavoite- ja toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuudesta ja vaikuttavuudesta historiallisessa kontekstissa ja esittää uudenlainen lähestymismalli sosiaalisesti kestävämmälle suurpetopolitiikalle. Vahinkoeläinhistoriaa käsitellään deduktiivisella ja rekonstruktiivisella tutkimusotteella käyttäen aineistona lakitekstejä, maksettuja tapporahoja, sanomalehtikirjoituksia, sidosryhmien kirjoituksia sekä eläintieteellisiä julkaisuja. Etenkin laeissa ja asetuksissa eri eläimistä asetetut tapporahat ja toisaalta saalistilastojen perusteella maksetut palkkiot on nostettu tässä tutkimuksessa merkittävään rooliin asenteiden tulkinnan välineenä. Tarkastelu ulotetaan nisäkkäiden lisäksi myös lintuihin, jotka ovat edellä mainitun aineiston valossa olleet merkittävä vainottu eläinryhmä. Nykypäivän petokonfliktin tarkastelussa keskiöön nostetaan suurpetoasenteet, niiden muodostuminen ja vaikutus suurpetopolitiikan tavoitteiden ja toimenpiteiden kiistämisessä. Suurpetopolitiikan legitimiteettikriisiä tarkastellaan paikallisten uhmakkuutena hallintoa kohtaan ja tulkinta keinoista puuttua sosiopoliittiseen rikokseen rakennetaan tätä ajatusta vasten. Suurpetojen salakaatajat toimivat yhteisönsä puolesta ja saavat tukensa toimilleen yhteisöltään. Sosiopoliittinen rikos ei siten ole ainoastaan salakaatajien vaan sen sijaan yhteisön yhteinen. Salakaatajat ja paikallisyhteisö pyrkivät häivyttämään yhteiskunnassa viranomaisten ja sidosryhmien taholta toimintaan liittämää stigmaa ja siten oikeuttamaan tekonsa vallitsevissa olosuhteissa. Arvoristiriitoihin perustuvat konfliktit ovat haasteellisia hallita ja lähtökohtana on oltava ymmärrys siitä, että etenkin suteen liittyvät jännitteet ja ristiriidat ihmisten välisissä suhteissa ovat väistämättömiä. Tunnistamalla historiallisen aineiston merkittävyys nykypäivän ongelmakeskeisen kannanhoidon ratkaisun tietopohjana on mahdollista rakentaa sosiaalisesti kestävämpää suurpetojen kannanhoitoa. Tässä väitöskirjatyössä painotetaan suurpetoihin liittyen ajatusta, jonka mukaan paikallisilta suurpetoalueilla eläviltä ihmisiltä tai sidosryhmien edustajilta ei edellytetä arvomaailman muuttumista, vaan hyväksytään heidän käsityksensä suurpetojen roolista vahingontekijöinä. Sen sijaan vahvistetaan suurpetojen välineellistä roolia paikallisyhteisöjen resurssina ja oleellisten sidosryhmien roolia yhteisön toimijoina psykologisen omistajuuden rakentamisen kautta. Suurpetojen kestävä kannanhoito vaatii siten riistahallinnon toimintakulttuurin muutosta ja uudenlaista suhdetta yhteiskunnan eri toimijoihin.
  • Hyyryläinen, Torsti; Piispanen, Sirkku (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2013)
    Julkaisuja 32
    Tutkimuksessa analysoidaan, miten pieni kunta reagoi ulkoiseen muutospaineeseen ja raken-taa paikallista muutoskestävyyttä hyödyntämällä omia identiteettiresurssejaan. Tutkimus kohdistuu kahteen toisiinsa vaikuttavaan paikallisdiskurssiin. Historian pitkien kaarien kerrontaa tutkitaan paikalliskehitysdiskurssina ja ajankohtaista paikallista kehittämistä ja sen tulevia suuntia koskevaa puhuntaa paikalliskehittämisdiskurssina. Teoria kytketään sosiaalisen pääoman, paikallisen resilienssin ja identiteetin käsitteisiin. Tutkimusmenetelminä käytetään pääosin laadullista sisällön- ja diskurssianalyysiä. Aineiston muodostavat Iitin paikallishistoriaa koskeva aiempi tutkimus, iittiläisille suunnattu kysely (n=561), tutkimushaastattelut (9 kpl), paikallismedia-aineisto (123 kirjoitusta) sekä Iitin kunnan asiakirja-aineisto (470 sivua). Tutkimuksessa havaittiin, että Suomessa ajankohtainen kuntauudistus paineistaa esiin paikallisen vastavoiman, joka mobilisoi sosiaalista pääomaa ja keskustelua identiteeteistä. Identiteetit realisoituvat niihin liitettyjen argumenttien kautta resursseiksi, joita käytetään tarkoituksellisesti ja tilannekohtaisesti kunnan kehittämistä koskevissa linjakeskusteluissa. Paikallisyhteisöt käsittelevät ulkoista muutosta arvioimalla sen hyväksyttävyyttä paikallisiin identiteetteihin ja identifioitumisiin liittyvien tulkintojen kautta. Identiteetit muodostavat tärkeän resurssin muutosten paikallisessa tulkinnassa ja muutoskestävyyden luomisessa. Paikallisen muutoskestävyyden luominen on ulkoisten muutosten ja uusien tiedollisten ainesten sopeuttamista omaan toimintaan ja vaikuttamista ulkoisiin muutoksiin omista lähtökohdista. Identiteettiresurssit nousevat paikalliseen kehittämisdiskurssiin yhteisöllistä perimää, yhteisöllisiä päämääriä ja yhteisöllisiä paikallisuuksia koskevien tulkintojen kautta. Tässä tutkimuksessa yhteisöllisellä perimällä tarkoitetaan yhteisön sosiaalista muistia sekä kokemusten historiallisia ja kulttuurisia kerrostumia, jotka kantavat jaettuja käsityksiä omasta identiteetistä ja sen perusteista. Yhteisölliset päämäärät ovat pitkäkestoisia ja laaja-alaisia sosiaalisia päämääriä, jotka antavat identiteettiresurssien käytölle suunnan. Yhteisölliset paikallisuudet ovat välttämättömiä paikallisen muutoskestävyyden resurssien hallinnassa, sillä muutoksiin liittyvä uusi tiedollinen aines tehdään tutummaksi paikallistamalla se osaksi ihmisten arkea. Iitti osoittautui tutkimuksessa vahvan itsetunnon paikallisyhteisöksi. Iitin sijainti kulttuurisella ja maantieteellisellä rajavyöhykkeellä on vaikuttanut myös Iitin kunnan kehittämisstrategioihin. Kunta on säilyttänyt yhtenäisyytensä sekä käyttänyt sosiaalista pääomaansa onnistuneesti voimavarana erilaisissa historiallisissa tilanteissa. Kuntastrategiassa on viime aikoina vahvistettu kumppanuutta pienten paikallisyhteisöjen kanssa. Aktiiviset paikallisyhteisöt ovat puolestaan luoneet edellytyksiä kansalaisten vaikuttamiselle ja osallistumiselle kunnan kehittämiseen. Iitti on menestynyt osana suomalaisen hyvinvointivaltion kasvua. 2000-luvun yhteiskunnalliset muutokset ovat kuitenkin muodostaneet uhkia itsenäisen Iitin tulevaisuudelle.
  • Riukulehto, Sulevi; Rinne-Koski, Katja (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2013)
    Julkaisuja 31
    Tässä kirjassa tarkastellaan Kuortaneenjärven ym-päristössä Etelä-Pohjanmaalla elävien ihmisten kotiseutukäsityksiä, heidän kotiseutunsa avainkohteita ja syvärakenteita. Viitekehyksenä on kokemuksellinen kotiseututeoria. Sen mukaan jokaisella ihmisellä on oma, ainutkertainen kotiseutunsa, joka on rakentunut ja jatkuvasti rakentuu henkilökohtaisissa kokemuksissa. Kotiseutu on omakohtainen suhde sekä historiaan että maantieteeseen samanaikaisesti. Lyhyesti ilmaistuna kotiseudulla tarkoitetaan niiden asioiden kokonaisuutta, joiden piirissä ihminen tuntee olevansa kotonaan. Kuva kotiseudusta Kuortaneenjärven alueella pyritään hahmottamaan kotiseudun avainkohteiden ja syvärakenteiden avulla. Aineistoon tehdään kolme tarkastelukierrosta, joissa pääpaino pannaan ensin luonnonympäristön, sitten rakennetun ympäristön ja kolmanneksi henkisen ympäristön osuuteen kotiseudun rakentumisessa. Jokaisen kierroksen kohdalla huomio kiinnitetään keskusteluissa ilmeneviin avainkohteisiin (paikkoihin ja tapahtumiin). Keskustelijoiden esiin nostamat maisemat ja muistot ymmärretään tulkinnoiksi heille tärkeistä kotiseudun avainkohteista, jotka ovat paikkoja (maantiede) ja tapahtumia (historia). Kolmantena tulkinnan tyyppinä erotetaan kertomukset, jotka eivät ole omakohtaisia vaan yhteisön kollektiivisesti mukanaan kuljettamia tulkintoja merkittävistä tapahtumista. Aineiston muodostavat vuosina 2012–13 alueella toteutetut 11 kotiseutukeskustelua, neljä kotiseutukävelyä ja yksi kotiseutuajelu. Tilaisuuksiin osallistui yhteensä 116 keskustelijaa. Keskustelijoiden kotiseudun avainkohteet keskittyivät kolmeksi kotiseututihentymäksi. Kuortaneenjärven rantakylien asukkaiden avainkohteet ovat päätihentymänä tiiviisti Kuortaneenjärven ympärillä, eikä heille tärkeitä kohteita juurikaan ole tarkastelualueen etäisemmissä osissa. Lisäksi kukin kylä näyttää muodostavan oman osatihentymän. Kauempana Kuortaneenjärvestä keskustelijoiden avainkohteet levittyvät laajemmalle alueelle. Avainkohteita on järven ympärillä mutta myös etäällä siitä. Tässäkin tihentymässä voidaan erottaa osatihentymiä, mutta ne eivät ole yhtä jyrkkiä kuin Kuortaneenjärven päätihentymässä. Tällainen on esimerkiksi Kuhajärven ympärille levittyvä Mäyryn kotiseututihentymä, jossa Kuhajärven merkitys korostuu. Aineiston perustella luodaan tulkinta Kuortaneenjärven kotiseututihentymien syvärakenteista, jotka yhdistyvät alueella elävien ihmisten kotiseutukäsityksissä ja toisaalta erottavat heidän kotiseutunsa muista alueista. Syvärakenteina tarkastellaan muun muassa maakunnallista suuntautumista, avaruuden kaipuuta, pohjalaistaloperinnettä, kylänrajojen merkitystä, uskonnollisen perinnön ja historiallisen venäläissuhteen vaikutusta tämän päivän kotiseutukuvaan.
  • Isohanni, Pauliina (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2013)
    Julkaisuja 30
    Campylobacter, especially Campylobacter jejuni and C. coli, are reported as the most frequent cause of foodborne bacterial diarrhoea in humans worldwide. One of the most important sources of human campylobacteriosis is the eating or handling of improperly cooked or raw broiler meat. Between January and September 2006, 194 marinated and non-marinated poultry (broiler and turkey) meat products were collected from retail shops in Western Finland and tested for Campylobacter using conventional enrichment culture and Polymerase Chain Reaction (PCR) methods. For marinated poultry products, the study involved modification of a commercial DNA isolation method. Using either method, a total of 25 (12.9%) of all the samples were Campylobacter positive. In August, there was a peak with 28.9% positive samples. In marinated poultry products, Campylobacter was detected at a prevalence of 10.3%. Due to the high detection limit of the direct Campylobacter PCR method, it was necessary to perform a combination of enrichment and PCR. The effects of ultraviolet (UV) irradiation in reducing C. jejuni E1 1347 on the surfaces of broiler meat, skin and carcasses were studied. The surfaces were inoculated with varying counts of C. jejuni E1 1347 and treated with UV irradiation with doses ranging between 9.4 and 32.9 milliwatts per second per square centimetre (mWs/cm2). The log reductions in C. jejuni E1 1347 counts were determined by dilution plating. The effects of UV irradiation on the sensory quality of broiler meat were also evaluated. The maximum reduction achieved was 0.7 log on broiler meat, 0.8 log on broiler skin and 0.5 log on carcasses. UV irradiation did not affect the sensory quality of broiler meat. The survival of high (7 log cfu/ml) and low (3 log cfu/ml) inocula levels of Campylobacter strains RefCJ, RetCJ29, RetCC27 and SlaCJ26 was studied in white and red wines, and in grape and tomato juices. For comparison, survival was studied in a commercial poultry meat marinade. The log reductions were determined by dilution plating. High counts of the bacteria were rapidly inactivated to undetectable numbers within 15 min in white wine and within 1 h in red wine, and low counts within 15 min in white wine and within 30 min in red wine. In grape and tomato juices even low counts of the bacteria were occasionally detected after 48 h. In the commercial marinade the high bacterial counts were inactivated in most cases within 48 h and all the low counts within 3 h. When Campylobacter strains RefCJ and RetCC27 were inoculated on broiler meat, wines reduced the bacterial counts by approximately 1 log cfu/ml over 48 h. Arcobacter are close phylogenetic relatives of Campylobacter that have occurred in broiler meat and have been linked with human illness (mainly diarrhoea). Sublethal stress adaptation temperatures (48ºC and 10ºC) and mild and lethal acid conditions (pH 5.0 and pH 4.0) were determined for A. butzleri ATCC 49616 and C. jejuni NCTC 11168. In addition, it was evaluated whether incubation under the sublethal stress conditions causes specific adaptive responses or cross-protection against subsequent mild or lethal acid stresses in these bacteria. The studies were conducted in broth adjusted to the different conditions and the results were determined by dilution plating. During this study, cross-protection is reported for A. butzleri for the first time. Heat stress adapted A. butzleri ATCC 49616 (incubated for 2 h at 48ºC) were significantly more resistant to subsequent lethal acid stress (pH 4.0) than non-adapted cells at the 1 h time-point (P < 0.01). No specific adaptive responses in the bacteria and no cross-protection in C. jejuni NCTC 11168 were found. In conclusion, there is a seasonal peak in the prevalence of Campylobacter in Finnish poultry meat products, but otherwise the prevalence is low. Campylobacter detection in marinated poultry products indicates that marinating meat might not affect the survival of Campylobacter. The PCR assay together with the optimized DNA isolation method is faster than microbiological analyses and could be used for Campylobacter-detection in marinated meat samples. Due to the low infective dose of C. jejuni in humans and the modest reductions achieved for the strains of Campylobacter species studied, the use of UV irradiation or wines and juices as antimicrobial marinade ingredients cannot be recommended as the primary decontamination methods to control Campylobacter in broiler meat, but might be used as part of a sequential risk reduction strategy to reduce the counts of Campylobacter. The cross-protection phenomenon found for A. butzleri ATCC 49616 should be taken into account when designing food preservation strategies containing these conditions. To further evaluate the significance of poultry meat as a source of Campylobacter in Finland, their occurrence in the meat products should be quantified. Despite the attempts of this study no sufficiently effective way to reduce the counts of Campylobacter in broiler meat was found and further decontamination methods should be studied in the future. Moreover, the cross-protective effect should be investigated further at the gene expression level in order to elucidate the molecular mechanisms behind this phenomenon reported.
  • Iivonen, Sari; Jäppinen, Eero; Laihanen, Mika; Luste, Sami; Nykänen, Arja; Ranta-Korhonen, Tuija; Seppäläinen, Sari; Seuri, Pentti; Soininen, Hanne; Tontti, Tiina; Väisänen, Hanna-Maija (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2013)
    Julkaisuja 29
    Biokaasun tuotantoa, joko karjanlannasta tai nurmibiomassasta, tarkasteltiin tilamallien avulla EU-osarahoitteisen ESBIO – Energiomavarainen maatila -hankkeen aikana. Tarkasteltavat mallit perustuvat lähes rehuomavaraisen luomulypsykarjatilan lähtökohtiin. Tarkastelu tapahtuu eri vaihtoehtojen typpitalouden perusteella – lähtökohtana on typen täydellinen omavaraisuus (typpi peräisin vain biologisesta typensidonnasta). Typpitalouden lisäksi esitetään karkea arvio myös mallien fosforitaloudesta; lisäksi tarkastellaan energia- ja yritystaloutta. Lisäksi arvioidaan eri vaihtoehtojen laajempia vaikutuksia elintarviketuotantoon, mikäli toimintamallit olisivat yleisiä koko maataloudessamme. A-mallissa tila toimii lypsykarjatilana, mutta tuottaa biokaasua lannasta. B-malli on muutoin A-mallin kanssa identtinen, mutta käyttää biokaasun tuotantoon lannan lisäksi nurmibiomassaa 10 % peltoalastaan. C-mallissa (3 eri versiota) luovutaan kokonaan karjataloudesta ja käytetään nurmisato pelkästään biokaasun tuotantoon. Lannasta saatavan biokaasun energiasisältö vastaa noin 80 l/ha polttoöljyä, 10 % nurmialan avulla energiamäärä kaksinkertaistettaisiin; yhden nurmihehtaarin nettoenergiasaanto on noin 1000 l/ha polttoöljyä. 80 l/ha vastaa kutakuinkin tilan peltoviljelyn suoria energiapanoksia (traktorin polttoöljy) lisäksi karjataloudessa kuluu jokseenkin sama määrä lisäenergiaa, pääosin sähkönä. A- ja B-mallissa tilakohtainen kaasuntuotanto ilman muita syötteitä tuskin olisi liiketaloudellisesti kannattavaa vähäisen kokonaisenergian saannon vuoksi; C-malleissa puolestaan tilan kokonaisliikevaihto pienenisi ratkaisevasti verrattuna maidontuotantovaihtoehtoon. Bioenergian tuotannon kannattavuus riippuisi voimakkaasti tuotetun energian hinnasta. Suurimmat kokonaishyödyt saavutettaisiin, jos kaasuntuotantoon voitaisiin ohjata myös sellaisia biomassoja, jotka muutoin jäisivät kokonaan hyödyntämättä niin energiaksi kuin ravinteiden kierrätyksen osalta.
  • Riukulehto, Sulevi; Suutari, Timo (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2012)
    Julkaisuja 28
  • Heiskanen, Johanna; Henrÿ, Hagen; Hytinkoski, Pekka; Köppä, Tapani (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2012)
    Julkaisuja 27
  • Lähdesmäki, Merja (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2012)
    Julkaisuja 26
    This dissertation focuses on the role of business in society, more specifically corporate social responsibility (CSR) in the small business context. The discussion on social responsibility in business is currently very wide-ranging and intensive. Still, the contemporary academic discussion on CSR has been marginalising small businesses, although there is a need to focus on this group of businesses in their own right. As a result, this dissertation contributes to the knowledge of corporate social responsibility by examining what CSR means for small business owner-managers and how these meaning(s) are constructed in their stakeholder interaction descriptions. The study consists of two parts: an introductory essay and four research articles. The empirical data of the study is based on the interviews with 29 small business owner-managers and it is analysed by using qualitative research methods. The theoretical framework against which corporate social responsibility is discussed in this study is the stakeholder theory. It illustrates the way the relationship between business and society is understood by stressing the mutual dependence between a business and its stakeholders, and the interwovenness of their relationships. Stakeholder theory provides an appropriate framework for studying the construction of the meaning(s) of CSR, as it embeds the business within the larger web of social and community relations. Furthermore, this study adopts a constructionist approach. Accordingly, corporate social responsibility is understood as a result of an ongoing process of communication and social interaction through which managers, together with stakeholders, discuss and define the role of their businesses in society. The main argument of the study is that in the small business context, corporate social responsibility is produced as a contradictory phenomenon representing simultaneously a resource and a limitation for business. The results of this study emphasise that for small business owner-managers, constructing meaning(s) for corporate social responsibility is seldom a straightforward question of business case. Still, balancing economic and ethical aspects of business is not an easy task for an owner-manager, but it can require challenging compromises between personal and business values. Consequently, the economic and ethical aspects of business are often presented as being mutually exclusive when constructing the meaning(s) for CSR, and the owner-managers consider themselves as being forced to make a choice between being either economic or ethical in their business operations. This study further demonstrates that in the small business context, CSR is also often produced as a contradiction between entrepreneurial autonomy and stakeholders’ social control. This is an important finding as it points to the restrictive elements of corporate social responsibility, which have seldom been explicitly examined in the previous studies. It also shows that the process of construction of the meaning(s) for corporate social responsibility is not a value-free process, but more likely a discursive struggle where businesses and their stakeholders all have their own agendas to promote.
  • Risku-Norja, Helmi; Jeronen, Eila; Kurppa, Sirpa; Mikkola, Minna; Uitto, Anna (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2012)
    Julkaisuja 25
  • Nousiainen, Marko (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2011)
    Julkaisuja 24
  • Unknown author (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2011)
    Julkaisuja 22
  • Hyyryläinen, Torsti; Katajamäki, Hannu; Piispanen, Sirkku; Pylkkänen, Päivi; Rouhiainen, Vesa (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2011)
    Julkaisuja 22
    Tutkimuksen tarkoituksena on hahmottaa ajantasainen kokonaiskuva suomalaisesta kylätoiminnasta. Kylätoiminta määritellään kansalaisten pyrkimyksiksi parantaa elinolojaan sekä edistää paikallista kehitystä. Edellinen valtakunnallinen kylätoimintatutkimus tehtiin 1990-luvun alkupuolella, jonka jälkeen tutkimus on ollut sirpaleista. Tavoitteena on empiirinen kuvaus nykyisestä kylätoiminnasta ilman teoriaan ja aiempaan tutkimukseen pohjautuvia hypoteeseja. Tutkimusaineiston teoreettiseen tulkintaan keskitytään tutkimushankkeen muissa julkaisuissa. Menetelminä ovat frekvenssijakaumat, ristiintaulukoinnit ja riippuvuuskertoimet. Silloin kun kysymyksenasettelut ovat riittävän yhdenmukaisia, tuloksia verrataan 1990-luvun alussa tehdyn edellisen valtakunnallisen kylätoimintatutkimuksen kanssa. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: - Millaista kansalaistoimintaa ja osallistumista kylätoiminnaksi ymmärretty paikallinen aktiivisuus Suomessa nykyisin on? - Kuinka laajaa/aktiivista kylätoiminta on ja millaisiin tavoitteisiin sillä pyritään? - Millaisiksi kylätoiminnan vaikutusmahdollisuudet koetaan? - Mihin instituutioihin kylätoiminta kytkeytyy? - Miten kylätoiminta on muuttunut ja millaisia ovat kylätoiminnan tulevaisuudennäkymät? Tutkimus perustuu valtakunnalliseen kyselyaineistoon. Kysely lähetettiin tiedossa oleville kylätoiminnan paikallisorganisaatioille. Osoitetiedot kerättiin kylien maakunnallisten yhteenliittymien kautta sekä kuntien ja kylien omilta verkkosivuilta. Lomake postitettiin 3 723 henkilölle. He eivät vastanneet omasta, vaan edustamansa yhteisön puolesta. Ruotsinkielisiä kyselylomakkeita lähetettiin 150. Vastausaika oli 15.2.–31.5.2010. Kyselyyn saatiin 1 086 vastausta ja vastausprosentiksi 29,2. Tyypillinen vastaaja oli alueella pitkään asunut 51–65-vuotias henkilö. Tutkimuksen mukaan kylätoiminta tapahtuu pääosin rekisteröityjen yhdistysten kautta. Kylätoiminta on hyvin paikallista ja toiminta-alueilla asuu useimmiten alle 500 asukasta. Kylätoiminta on harrastus- ja yhdessäolopainotteista. Yleisimmät toimintamuodot ovat tapahtumien järjestäminen ja muu talkootoiminta. Vaikuttaminen elinympäristön kehitykseen sekä yhteistyö kunnan kanssa arvioidaan myös tärkeiksi. Kylätoiminnan ydintoiminnot eivät ole muuttuneet 1990-luvun alussa tehdyn edellisen suuren kylätoimintatutkimuksen ajoista. Myöskään tulevaisuudessa ei kylätoiminnan perusluonteen odoteta muuttuvan. Aineistosta on luettavissa pyrkimys pysyvyyteen. Kylätoiminnassa vaikuttaa edelleen näkemys perinteisestä kansalaistoiminnasta, joka vastaa yhdessäolon ja yhdessä tekemisen sekä vaikuttamisen tarpeeseen. Kyläyhteisöjen edustajat arvioivat pystyneensä vaikuttamaan ai-nakin jonkin verran oman alueensa elinoloihin ja yleiseen kehitykseen. Onnistumisen kokemukset liittyvät konkreettisiin parannuksiin. Vapaana kansalaistoimintana kylätoiminnalla on edelleen tärkeä tehtävä maaseudun yhteisöllisyyden ja sosiaalisen pääoman uusintajana. Toisaalta kylätoiminnan toimintatavat ovat muuttuneet, vaikka perussisältö on säilynyt samana. Keskeinen muutospiirre on vuorovaikutuksen ja verkostojen laajentuminen. Kylätoimintaa ei olekaan enää tarkoituksenmukaista tarkastella pelkästään kylän sisäisenä tai kyläläisten keskinäisenä toimintana. Tutkimuksesta välittyy myös viesti erilaistuvasta kylätoiminnasta. Osassa kyliä kehittämishankkeilla ja uusilla toimintatavoilla on tärkeä merkitys; kylätoiminnan kokonaisuudessa tällaiset kylät ovat kuitenkin pieni vähemmistö. Erilaistumiseen on sekä ulkoisia että sisäisiä syitä. Yleisenä ulkoisena tekijänä on harvaan asutun maaseudun hiipuminen ja erityisesti nuorten pois-muutto; suuressa osassa maaseutua kylien kehittäjiä on yhä vähemmän. Kaupunkien läheinen maaseutu on puolestaan hyötynyt kansalaisten toiveesta asua väljemmin, mutta kuitenkin palvelujen ja työpaikkojen läheisyydessä. Kaupunkien läheisellä maaseudulla ja kaupungeissa kylätoiminnan piirissä on runsaasti potentiaalisia uusia aktiiveja. Kylätoiminnan eriytymisessä onkin yksilöillä suuri merkitys. Kyläsuunnitelmien tekeminen ja kehittämishankkeet ovat lisääntyneet Euroopan unioniin liittymisen jälkeen. Kyläsuunnittelun avulla tavoitellaan lähinnä rahoitusresursseja. Viiden vii-me vuoden aikana Euroopan unionin ohjelmien kautta saatavaa hankerahoitusta on hyödyntänyt noin puolet vastanneista kylätoimintayhteisöistä. Hankkeilla on kunnostettu tai rakennettu kylätaloja, järjestetty tapahtumia ja hoidettu lähiympäristöä. Useimmat hankkeet ovat olleet hyvin pieniä. Hankekäytäntöjä arvostellaan työläydestä sekä yksityiskohtiin ulottuvasta kontrollista. Hankkeet sopivat kertaluonteisiin tarpeisiin, mutta pitkäjänteiseen kehittämiseen kaivataan pysyvämpiä resursseja. Kyläkoulua pidetään edelleen hyvin tärkeänä. Kylissä puolustetaan palveluja ja ollaan valmiita tukemaan niiden uusia organisoinnin tapoja, mutta vain harvat kyläyhteisöt ovat itse ryhtymässä palvelujen tuottajiksi. Palvelujen tulevaisuuden kannalta ratkaisevana pidetään kunnissa, eduskunnassa ja keskushallinnossa tehtäviä päätöksiä. Vapaaehtoinen kylätoiminta halutaan pitää erillään peruspalvelujen tuottamisesta. Yritys- tai kehitysyhtiömuotoinen kylätoiminta ei ole tämän tutkimuksen perusteella laajenemassa. Kunnat ovat edelleen kylien tärkeimpiä yhteistyökumppaneita. Kuntien suurentuminen ja maantieteellisen moniaineksisuuden lisääntyminen avaavat uusia haasteita kylätoiminnalle.
  • Heiskanen, Ulla-Mari; Kahila, Petri (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2006)
    Julkaisuja 9
    Kuntaliitosten toteutuksessa maaseutunäkökulma otetaan huomioon eri tavoin. Maaseutua voidaan pitää lisäarvona tai mahdollisuutena uuden kunnan kehittymiselle, tai vaihtoehtoisesti maaseutua ei erityisesti korosteta osana kuntaliitosta. Maaseutukunnan yhdistyessä kaupunkikuntaan maaseutu käsitetään tavallisimmin lisäarvoksi toisin kuin kahden maaseutukunnan yhdistyessä. Varsinainen maaseutu kaupungin osana vaatii erilaisen huomion kuin kaupungin keskusta tai kaupunginosat. Maaseutu osana kaupunkia antaa aiempaa laajemman mahdollisuuden markkinoida uutta kaupunkia maaseutumaisena asumisympäristönä. Tärkeänä markkinoinnin kohteena ovat siten kaupungista muuttoa harkitsevat henkilöt, joille uusi kaupunki voi nyt tarjota myös maaseutumaisen asuinympäristön. Maaseutualueet voivat houkutella ihmisiä kaupunkien läheisestä asumisesta maaseutuasumiseen. Tämän tutkimuksen lähtökohtana on Seinäjoen kaupungin ja Peräseinäjoen kunnan vuoden 2005 alusta toteutettu kuntaliitos. Kuntaliitos merkitsi Seinäjoen kaupungin pinta-alan kolminkertaistumista ja toi kaupunkiin laajan maaseutumaisen kaupunginosan. Tutkimuksen keskeinen teema on maaseutualueen asutusrakenteen kehittäminen sekä kaupungin että asukkaiden näkökulmasta. Tutkimusmenetelminä on käytetty kyselytutkimusta ja teemahaastatteluja. Asukasnäkökulmaa on selvitetty toteuttamalla kysely 1 090:lle Seinäjoelta ympäröivään maakuntaan vuosina 2003 ja 2004 muuttaneelle. Kiinteistönvälittäjiä sekä kaupungin kehittämisestä ja aluesuunnittelusta vastaavia johtavia viranhaltijoita lähestyttiin teemahaastatteluilla. Seinäjoelta maakuntaan muuttaneet ovat tyypillisesti nuoria, perheen perustamisvaiheessa olevia. Asuinpaikan valinnassa on ratkaisevaa ollut elämänvaiheeseen sopivan paikan löytyminen. Palvelujen saatavuus ei ollut merkittävä syy muuttopäätöksen syntymiseen lukuun ottamatta ala-asteen koulua, joka haluttiin turvallisen matkan päähän kodista. Myös juurilla on painoarvoa muuttosuunnan valinnassa. Mieluiten muutetaan omalle tai puolison entiselle kotipaikkakunnalle. Suurin osa kyselyyn vastanneista tuntee itsensä sekä maalaiseksi että kaupunkilaiseksi asuinpaikasta riippumatta. Kaupungin ja maaseudun rajaa ei selkeästi haluta vetää, sillä vuorovaikutus niiden välillä on kiinteää. Kiinteistönvälittäjien mukaan kiinnostus maaseutua kohtaan on kasvanut. Yhteys kaupunkiin on kuitenkin tärkeä, ja asuinpaikkaa etsitään kaupungin läheiseltä maaseudulta työssäkäyntimatkan päästä. Peräseinäjoen osalta asumisessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia kuntaliitoksen jälkeen. Markkinoitavia kiinteistöjä on vähän tarjolla, samoin kaupungin omistamaa tonttimaata. Kaupungin erityisenä haasteena on nimenomaan maanomistus, sillä suunnittelu luonnollisesti suuntautuu sinne, mistä maata saadaan omistukseen. Vaikka Peräseinäjoki toi runsaasti lisää pinta-alaa, on siitä vain pieni osa kaupungin omistuksessa. Maanhankinta siis ohjaa vahvasti uusien alueiden suunnittelua. Uusien asuinalueiden kehittämisessä on profiloiduttava kohderyhmän mukaisesti. Maaseutuasumista etsiville lapsiperheille voidaan tarjota hajautetumpaa asumisen mallia. Asuinalueiden suunnitteluun on kuitenkin panostettava entistä enemmän, jotta yhdyskuntarakenne ei liiaksi hajaudu ja liikenne ja palvelut toimivat. Kylien rooli asumisen markkinoinnissa kaupungin läheisellä maaseudulla vahvistuu yksityisen maanomistajuuden alueilla. Keskustoihin puolestaan jää tilaa nuorille ja senioreille, joille palvelujen saatavuus ja läheisyys on tärkeää.
  • Seppänen, Laura (Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, 2004)
    Publications 1
    The emergence and growth of organic farming is part of the rapidly changing picture and potential new functions of agriculture in industrialized countries. Agriculture and the technical cultivation issues in farming need to be seen and investigated more than ever in their societal contexts. It is assumed that the study of local and particular every-day practices in their evolving societal linkages is useful for both researchers and practitioners. Organic vegetable farming continuously faces internal and external changes in the form of developing techniques, new administrative and advisory systems, and marketing. The concept of learning is used to describe how change is dealt with, both theoretically and operationally. The aim of this research is to study change and learning processes and relevant developmental problems in organic vegetable farming. Challenges for learning are investigated as emergent phenomena in practical and collective farming activity. The substance and societal functions of organic vegetable farming are included in the concept of learning of this study. The present work is an exploratory qualitative longitudinal field study applying cultural-historical activity theory to organic vegetable farming. The methodology used consists of both ethnographic field work and systematic qualitative analyses of crop rotation planning sessions and organic inspections. The methods of analysis were created in the study itself. Learning is approached through object construction in organic vegetable farming in which two relevant and interrelated dimensions are examined. The dimension of the use of natural resources, mainly land, can be categorized into two historically formed layers that shape the object of farming: soil fertility, or maintenance of the resource base, and environmental protection. In the dimension of societal integration, three developmentally relevant categories emerge: market, administrative, and organic relations. The last consist mainly of relations with other organic farmers and advisors. The central contradictions found in organic vegetable farming were short-term and intensive use of resources as against ecological and sustained use, and independence and self-sufficiency as against societal integration. In local activities, they generate learning challenges that form the basis of significant learning. ‘System redesign’ and a long-term perspective, including planning, managing and implementing crop rotations are learning challenges. The findings suggest that subsidies, other farmers, and extension, education and research are learning challenges in societal integration. The processes of learning and development are often uncertain, complex and risky, and change is neither linear and nor predetermined. Learning in this study consists of expansive actions or practices that can be interpreted as moving towards both the ecological and sustained use of natural resources, and societal and entrepreneurial integration, in particular local farming activities in time and space. The purposeful creation of new reflective learning tools in this study is based on analyses of contradictions and learning challenges. Crop rotation plans are both learning tools and devices which evolve in cooperation between farmers, advisors and administrative agencies. The framework of the study (Figure 3, Section 2.1 of the thesis) is a model which can be used as a learning tool for reflection. Methods and tools for analyzing learning challenges are the results of the study. The visual learning diagrams ‘strategies for increasing product volume’ and ‘three orientations towards farm workers’ were created and used. Ways of communication such as ‘speech across the years’ and joint negotiation between the farmer and the inspector reveal interesting possibilities for talk-based learning tools. The findings suggest that learning in organic vegetable farming is a continuous, dynamic process. What needs to be learned is partly created by the farmers and other participants. The activity theoretical concept of the object has potential for seeing both the material and the social aspects in the formation of the farming activity. By its activity theoretical interpretation of organic vegetable farming, and by offering tools for reflection, the present work contributes to understanding and discussion of development of organic farming.