Ruralia-instituutti. Julkaisuja

 

Recent Submissions

  • Katajamäki, Hannu (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2021)
    Julkaisuja 38
    Olen paikallisuuden tutkija. Metodini on olla mukana käynnistämässä paikkaperustaisia kokeiluja, tutkia niitä ja tehdä tutkimusten perusteella toimenpide-ehdotuksia. Saksalaisen filolosofin Ernst Blochin hengessä kutsun hankkeita konkreettisiksi utopioiksi. Niiden todeksi tekemisessä on tähdellistä maksimoida yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Mottoni on ”Tutki ja vaikuta”. Yhteiskunnan uudistamisessa alhaalta ylöspäin näkökulma on perustavanlaatuisen tärkeä, koska on turvattava hyvän elämän edellytykset kansalaisten arjen ympäristöissä. Jos yhteiskunta vetäytyy paikallisyhteisöistä, niiden kehitysedellytykset heikkenevät. Jos yhteiskunnan pienyksiköt halvaannutetaan, yhteiskunta halvaantuu. Tästä näkemyksestä ponnistaa paikkaperustainen politiikka. Paikkaperustaiseen politiikkaan perustuvat konkreetiset utopiat edellyttävät hallinnon, yritysten, kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten syvähenkiseen luottamukseen perustuvaa yhteistyötä, yhdistävää sosiaalista pääomaa.Tutkimissani hankkeissa on kuitenkin usein ilmennyt, että helposti ajaudutaan reviirinvartiointiin. Ylimpänä pyrkimyksenä on yhteisen hyvän tavoittelemisen sijasta oman organisaation etujen kovakalloinen turvaaminen. Olen ollut eläkkeellä viisi vuotta. Minulla on pitkä perspektiivi taaksepäin. Olen työskennellyt useiden konkreettisten utopioiden parissa. Esittelen niistä tärkeimmät.
  • Uusitalo, Eeva (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2020)
    Julkaisuja 37
    Olen etsinyt väitöskirjassani uusia reittejä kylien tutkimiseen tarkastelemalla kylien muutosta ajallisuuden ja aineellisuuden käsitteiden tuella. Tutkimuskysymykseni ovat: Minkälaiset ajalliset kehityskulut ovat muokanneet tutkimiani kyliä? Millaiset asiat, tapahtumat, prosessit tai kytkökset asettuvat aikojen saatossa osaksi kylien muodostelmaa? Tutkin kyliä ajallisissa rytmeissä vaihtelevina muodostelmina, jossa niiden menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus asettuvat rinnakkain ja lomittain. Aineellisuudella viittaan rakennettuun kyläympäristöön, jonka osaksi lasken kuuluvaksi myös maisemallisen elementin. Tutkimus perustuu etnografiseen kenttätyöhön Ahvenselän kylässä Sallassa ja Kolin kylässä Lieksassa. Haastattelin ihmisiä, keskustelin heidän kanssaan epävirallisemmin, kuljin kylillä, havainnoin, katselin ja kuuntelin. Tutkimusotteeni havainnollistuu kulkemisena, reittien löytämisenä ja niiden seuraamisena. Kulkeminen sitoutuu ja kietoutuu tilanteisiin, kohtaamisiin ja kokemuksiin, joiden kuvaamisen kautta välittyy tutkijan kokonaisvaltainen läsnäolo kentällä ja hänen osallistumisensa paikan muodostumiseen. Kylien muodostumiseen liittyy suunnitelmallisuutta, mutta niiden kehityskulut ovat myös sattumanvaraisia. Tutkimiani kyliä yhdistää tietoisuus siitä, että jokin ennakoimaton kehityskulku voi kääntää kylän tulevaisuuden kulkemaan yllättävään suuntaan. Myös asukkaiden, vierailijoiden ja muiden toimijoiden kyliin liittämät kokemukset, odotukset, tulkinnat ja käytännöt osaltaan muokkaavat ja muuttavat kylien kulloistakin kompositiota. Kylät piirtyvät tutkimuksessa näkyviin erityisyyksinä, jota voi kutsua kylien kulttuuriseksi monimuotoisuudeksi.
  • Matilainen, Anne (University of Helsinki Ruralia Institute, 2019)
    Publications 36
    This dissertation focuses on analysing the feelings of ownership that the owners and other users of forests have developed towards privately-owned forest resources. These resources play a major part in providing forest-based benefits to society, as a large proportion of the forests in Europe and the US are privately owned. Furthermore, the majority of privately-owned forests are owned by so called non-industrial private forest owners (NIPF), typically referring to individual persons or family forest owners. Therefore, the decisions the NIPF owners make regarding their forest resources have a direct impact on the availability of forest-based ecosystem services. Due to the importance of the private forest resources at global, national and local levels, it is not surprising that a vast number of regulations and land use practices have been developed, that set the regulatory framework for the use of forests. Also, users other than the owners feel that they have the right to speak about the use of forests. Due to these demands and the expectations from the wider society, the forest owners do not have sole control over their forest areas. Thus, the ownership of forests cannot be directly compared to the ownership of cars or stocks, for example. In the best case, the objectives of both private forest owners and various society’s objectives for the use of forest resources could be met at the same time by matching the forest owners’ values with the alternative needs users had for the resource. Managing the different expectations in a socially sustainable way necessitates a profound understanding of the forest owners’ own objectives, values and motivations regarding their forests. However, previous research has shown that the forest owners’ socio-demographic characteristics or the objectives of the use of forests no longer explain the values and behaviour very well. It has also been suggested that the traditional forest owner typologies capture only the most salient objectives and therefore do not properly reflect the forest owners’ behaviour. Also, other approaches are needed. This dissertation contributes to the abovementioned research by introducing a novel concept, psychological ownership, as a potential approach to understanding the possessive feelings towards privately-owned forest resources, and via that, a better understanding of the role of these feelings in the behaviour of forest owners and other forest users (in this case nature-based tourism entrepreneurs) . Psychological ownership is based on the idea that ownership should not be understood only as a legal construct, but also to include certain psychological elements i.e. to the feeling “it is mine”. Originally, psychological ownership was introduced in the field of organizational research, but it has since been applied increasingly in other sectors. In this study, it is used as the theoretical background to understand the ownership feelings about private forest resources. Psychological ownership can also bring a new approach to study the co-operation relationships related to the use of forests by multiple stakeholders, for example, when introducing new potential uses of forest resources (in this case nature-based entrepreneurs). The study is qualitative in nature and the data consist of thematic interviews with private forest owners and nature tourism entrepreneurs. The results summarise the findings from three published journal articles. They show that both the legal owners and the nature-based entrepreneurs utilizing private forest areas seem to have developed psychological ownership feelings towards these forests. However, these feelings are not necessarily dependent on the legal ownership of the resource. Furthermore, the psychological ownership experienced seems to influence the behaviour of the persons expressing these feelings, for example, related to the private forest owners’ forest management decisions. The results also illustrate that recognizing psychological ownership can help in understanding successful co-operation relationships and potential conflict situations relating to the multiple use of forest resources. In practice, it could help to foresee or even manage the potential conflicts. However, before psychological ownership can serve as a proper “management tool” in these situations, further research is warranted.
  • Henrÿ, Hagen; Hytinkoski, Pekka; Klén, Tytti (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2017)
    Publications 35
  • Henrÿ, Hagen; Hytinkoski, Pekka; Klén, Tytti (University of Helsinki Ruralia Institute, 2015)
    Publications 34
  • Pohja-Mykrä, Mari (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2014)
    Julkaisuja 33
    Suurpetojen kannanhoitoon, ja etenkin suden kannanhoitoon liittyvä monitahoinen konflikti esiintyy jännitteinä paikallisyhteisöjen ja keskushallinnon, maaseudun ja kaupunkien sekä maallikoiden ja tutkijoiden välillä. Suurpetopolitiikan legitimiteettikriisi näkyy kansallisen kannanhoidon tavoitteiden ja toimenpiteiden kiistämisenä passiivisin ja aktiivisin toimin. Tällä ajankohtaisella ongelmalla on mittavat historialliset juuret. Luonnon ja ihmisen välinen suhde on ollut jatkuvaa tasapainottelua konfliktien ja niiden hallinnan kanssa, ja suurpedot ovat väistämättä olleet konfliktin keskiössä lajityypillisten piirteidensä vuoksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on osoittaa ympäristöhistoriallisen tutkimusotteen kautta suomalaisen vahinkoeläinhistorian keskeiset toimet ja toimijat, sekä ymmärtää vahinkoeläinten kannanhoidon tavoite- ja toimenpideasettelun vaikutukset eläinpopulaatioihin historiallisessa ja ekologisessa kontekstissa. Tutkimuksen toinen tavoite on tuottaa synteesi nykypäivän suurpetojen kannanhoidon tavoite- ja toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuudesta ja vaikuttavuudesta historiallisessa kontekstissa ja esittää uudenlainen lähestymismalli sosiaalisesti kestävämmälle suurpetopolitiikalle. Vahinkoeläinhistoriaa käsitellään deduktiivisella ja rekonstruktiivisella tutkimusotteella käyttäen aineistona lakitekstejä, maksettuja tapporahoja, sanomalehtikirjoituksia, sidosryhmien kirjoituksia sekä eläintieteellisiä julkaisuja. Etenkin laeissa ja asetuksissa eri eläimistä asetetut tapporahat ja toisaalta saalistilastojen perusteella maksetut palkkiot on nostettu tässä tutkimuksessa merkittävään rooliin asenteiden tulkinnan välineenä. Tarkastelu ulotetaan nisäkkäiden lisäksi myös lintuihin, jotka ovat edellä mainitun aineiston valossa olleet merkittävä vainottu eläinryhmä. Nykypäivän petokonfliktin tarkastelussa keskiöön nostetaan suurpetoasenteet, niiden muodostuminen ja vaikutus suurpetopolitiikan tavoitteiden ja toimenpiteiden kiistämisessä. Suurpetopolitiikan legitimiteettikriisiä tarkastellaan paikallisten uhmakkuutena hallintoa kohtaan ja tulkinta keinoista puuttua sosiopoliittiseen rikokseen rakennetaan tätä ajatusta vasten. Suurpetojen salakaatajat toimivat yhteisönsä puolesta ja saavat tukensa toimilleen yhteisöltään. Sosiopoliittinen rikos ei siten ole ainoastaan salakaatajien vaan sen sijaan yhteisön yhteinen. Salakaatajat ja paikallisyhteisö pyrkivät häivyttämään yhteiskunnassa viranomaisten ja sidosryhmien taholta toimintaan liittämää stigmaa ja siten oikeuttamaan tekonsa vallitsevissa olosuhteissa. Arvoristiriitoihin perustuvat konfliktit ovat haasteellisia hallita ja lähtökohtana on oltava ymmärrys siitä, että etenkin suteen liittyvät jännitteet ja ristiriidat ihmisten välisissä suhteissa ovat väistämättömiä. Tunnistamalla historiallisen aineiston merkittävyys nykypäivän ongelmakeskeisen kannanhoidon ratkaisun tietopohjana on mahdollista rakentaa sosiaalisesti kestävämpää suurpetojen kannanhoitoa. Tässä väitöskirjatyössä painotetaan suurpetoihin liittyen ajatusta, jonka mukaan paikallisilta suurpetoalueilla eläviltä ihmisiltä tai sidosryhmien edustajilta ei edellytetä arvomaailman muuttumista, vaan hyväksytään heidän käsityksensä suurpetojen roolista vahingontekijöinä. Sen sijaan vahvistetaan suurpetojen välineellistä roolia paikallisyhteisöjen resurssina ja oleellisten sidosryhmien roolia yhteisön toimijoina psykologisen omistajuuden rakentamisen kautta. Suurpetojen kestävä kannanhoito vaatii siten riistahallinnon toimintakulttuurin muutosta ja uudenlaista suhdetta yhteiskunnan eri toimijoihin.
  • Hyyryläinen, Torsti; Piispanen, Sirkku (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2013)
    Julkaisuja 32
    Tutkimuksessa analysoidaan, miten pieni kunta reagoi ulkoiseen muutospaineeseen ja raken-taa paikallista muutoskestävyyttä hyödyntämällä omia identiteettiresurssejaan. Tutkimus kohdistuu kahteen toisiinsa vaikuttavaan paikallisdiskurssiin. Historian pitkien kaarien kerrontaa tutkitaan paikalliskehitysdiskurssina ja ajankohtaista paikallista kehittämistä ja sen tulevia suuntia koskevaa puhuntaa paikalliskehittämisdiskurssina. Teoria kytketään sosiaalisen pääoman, paikallisen resilienssin ja identiteetin käsitteisiin. Tutkimusmenetelminä käytetään pääosin laadullista sisällön- ja diskurssianalyysiä. Aineiston muodostavat Iitin paikallishistoriaa koskeva aiempi tutkimus, iittiläisille suunnattu kysely (n=561), tutkimushaastattelut (9 kpl), paikallismedia-aineisto (123 kirjoitusta) sekä Iitin kunnan asiakirja-aineisto (470 sivua). Tutkimuksessa havaittiin, että Suomessa ajankohtainen kuntauudistus paineistaa esiin paikallisen vastavoiman, joka mobilisoi sosiaalista pääomaa ja keskustelua identiteeteistä. Identiteetit realisoituvat niihin liitettyjen argumenttien kautta resursseiksi, joita käytetään tarkoituksellisesti ja tilannekohtaisesti kunnan kehittämistä koskevissa linjakeskusteluissa. Paikallisyhteisöt käsittelevät ulkoista muutosta arvioimalla sen hyväksyttävyyttä paikallisiin identiteetteihin ja identifioitumisiin liittyvien tulkintojen kautta. Identiteetit muodostavat tärkeän resurssin muutosten paikallisessa tulkinnassa ja muutoskestävyyden luomisessa. Paikallisen muutoskestävyyden luominen on ulkoisten muutosten ja uusien tiedollisten ainesten sopeuttamista omaan toimintaan ja vaikuttamista ulkoisiin muutoksiin omista lähtökohdista. Identiteettiresurssit nousevat paikalliseen kehittämisdiskurssiin yhteisöllistä perimää, yhteisöllisiä päämääriä ja yhteisöllisiä paikallisuuksia koskevien tulkintojen kautta. Tässä tutkimuksessa yhteisöllisellä perimällä tarkoitetaan yhteisön sosiaalista muistia sekä kokemusten historiallisia ja kulttuurisia kerrostumia, jotka kantavat jaettuja käsityksiä omasta identiteetistä ja sen perusteista. Yhteisölliset päämäärät ovat pitkäkestoisia ja laaja-alaisia sosiaalisia päämääriä, jotka antavat identiteettiresurssien käytölle suunnan. Yhteisölliset paikallisuudet ovat välttämättömiä paikallisen muutoskestävyyden resurssien hallinnassa, sillä muutoksiin liittyvä uusi tiedollinen aines tehdään tutummaksi paikallistamalla se osaksi ihmisten arkea. Iitti osoittautui tutkimuksessa vahvan itsetunnon paikallisyhteisöksi. Iitin sijainti kulttuurisella ja maantieteellisellä rajavyöhykkeellä on vaikuttanut myös Iitin kunnan kehittämisstrategioihin. Kunta on säilyttänyt yhtenäisyytensä sekä käyttänyt sosiaalista pääomaansa onnistuneesti voimavarana erilaisissa historiallisissa tilanteissa. Kuntastrategiassa on viime aikoina vahvistettu kumppanuutta pienten paikallisyhteisöjen kanssa. Aktiiviset paikallisyhteisöt ovat puolestaan luoneet edellytyksiä kansalaisten vaikuttamiselle ja osallistumiselle kunnan kehittämiseen. Iitti on menestynyt osana suomalaisen hyvinvointivaltion kasvua. 2000-luvun yhteiskunnalliset muutokset ovat kuitenkin muodostaneet uhkia itsenäisen Iitin tulevaisuudelle.
  • Riukulehto, Sulevi; Rinne-Koski, Katja (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2013)
    Julkaisuja 31
    Tässä kirjassa tarkastellaan Kuortaneenjärven ym-päristössä Etelä-Pohjanmaalla elävien ihmisten kotiseutukäsityksiä, heidän kotiseutunsa avainkohteita ja syvärakenteita. Viitekehyksenä on kokemuksellinen kotiseututeoria. Sen mukaan jokaisella ihmisellä on oma, ainutkertainen kotiseutunsa, joka on rakentunut ja jatkuvasti rakentuu henkilökohtaisissa kokemuksissa. Kotiseutu on omakohtainen suhde sekä historiaan että maantieteeseen samanaikaisesti. Lyhyesti ilmaistuna kotiseudulla tarkoitetaan niiden asioiden kokonaisuutta, joiden piirissä ihminen tuntee olevansa kotonaan. Kuva kotiseudusta Kuortaneenjärven alueella pyritään hahmottamaan kotiseudun avainkohteiden ja syvärakenteiden avulla. Aineistoon tehdään kolme tarkastelukierrosta, joissa pääpaino pannaan ensin luonnonympäristön, sitten rakennetun ympäristön ja kolmanneksi henkisen ympäristön osuuteen kotiseudun rakentumisessa. Jokaisen kierroksen kohdalla huomio kiinnitetään keskusteluissa ilmeneviin avainkohteisiin (paikkoihin ja tapahtumiin). Keskustelijoiden esiin nostamat maisemat ja muistot ymmärretään tulkinnoiksi heille tärkeistä kotiseudun avainkohteista, jotka ovat paikkoja (maantiede) ja tapahtumia (historia). Kolmantena tulkinnan tyyppinä erotetaan kertomukset, jotka eivät ole omakohtaisia vaan yhteisön kollektiivisesti mukanaan kuljettamia tulkintoja merkittävistä tapahtumista. Aineiston muodostavat vuosina 2012–13 alueella toteutetut 11 kotiseutukeskustelua, neljä kotiseutukävelyä ja yksi kotiseutuajelu. Tilaisuuksiin osallistui yhteensä 116 keskustelijaa. Keskustelijoiden kotiseudun avainkohteet keskittyivät kolmeksi kotiseututihentymäksi. Kuortaneenjärven rantakylien asukkaiden avainkohteet ovat päätihentymänä tiiviisti Kuortaneenjärven ympärillä, eikä heille tärkeitä kohteita juurikaan ole tarkastelualueen etäisemmissä osissa. Lisäksi kukin kylä näyttää muodostavan oman osatihentymän. Kauempana Kuortaneenjärvestä keskustelijoiden avainkohteet levittyvät laajemmalle alueelle. Avainkohteita on järven ympärillä mutta myös etäällä siitä. Tässäkin tihentymässä voidaan erottaa osatihentymiä, mutta ne eivät ole yhtä jyrkkiä kuin Kuortaneenjärven päätihentymässä. Tällainen on esimerkiksi Kuhajärven ympärille levittyvä Mäyryn kotiseututihentymä, jossa Kuhajärven merkitys korostuu. Aineiston perustella luodaan tulkinta Kuortaneenjärven kotiseututihentymien syvärakenteista, jotka yhdistyvät alueella elävien ihmisten kotiseutukäsityksissä ja toisaalta erottavat heidän kotiseutunsa muista alueista. Syvärakenteina tarkastellaan muun muassa maakunnallista suuntautumista, avaruuden kaipuuta, pohjalaistaloperinnettä, kylänrajojen merkitystä, uskonnollisen perinnön ja historiallisen venäläissuhteen vaikutusta tämän päivän kotiseutukuvaan.
  • Isohanni, Pauliina (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2013)
    Julkaisuja 30
    Campylobacter, especially Campylobacter jejuni and C. coli, are reported as the most frequent cause of foodborne bacterial diarrhoea in humans worldwide. One of the most important sources of human campylobacteriosis is the eating or handling of improperly cooked or raw broiler meat. Between January and September 2006, 194 marinated and non-marinated poultry (broiler and turkey) meat products were collected from retail shops in Western Finland and tested for Campylobacter using conventional enrichment culture and Polymerase Chain Reaction (PCR) methods. For marinated poultry products, the study involved modification of a commercial DNA isolation method. Using either method, a total of 25 (12.9%) of all the samples were Campylobacter positive. In August, there was a peak with 28.9% positive samples. In marinated poultry products, Campylobacter was detected at a prevalence of 10.3%. Due to the high detection limit of the direct Campylobacter PCR method, it was necessary to perform a combination of enrichment and PCR. The effects of ultraviolet (UV) irradiation in reducing C. jejuni E1 1347 on the surfaces of broiler meat, skin and carcasses were studied. The surfaces were inoculated with varying counts of C. jejuni E1 1347 and treated with UV irradiation with doses ranging between 9.4 and 32.9 milliwatts per second per square centimetre (mWs/cm2). The log reductions in C. jejuni E1 1347 counts were determined by dilution plating. The effects of UV irradiation on the sensory quality of broiler meat were also evaluated. The maximum reduction achieved was 0.7 log on broiler meat, 0.8 log on broiler skin and 0.5 log on carcasses. UV irradiation did not affect the sensory quality of broiler meat. The survival of high (7 log cfu/ml) and low (3 log cfu/ml) inocula levels of Campylobacter strains RefCJ, RetCJ29, RetCC27 and SlaCJ26 was studied in white and red wines, and in grape and tomato juices. For comparison, survival was studied in a commercial poultry meat marinade. The log reductions were determined by dilution plating. High counts of the bacteria were rapidly inactivated to undetectable numbers within 15 min in white wine and within 1 h in red wine, and low counts within 15 min in white wine and within 30 min in red wine. In grape and tomato juices even low counts of the bacteria were occasionally detected after 48 h. In the commercial marinade the high bacterial counts were inactivated in most cases within 48 h and all the low counts within 3 h. When Campylobacter strains RefCJ and RetCC27 were inoculated on broiler meat, wines reduced the bacterial counts by approximately 1 log cfu/ml over 48 h. Arcobacter are close phylogenetic relatives of Campylobacter that have occurred in broiler meat and have been linked with human illness (mainly diarrhoea). Sublethal stress adaptation temperatures (48ºC and 10ºC) and mild and lethal acid conditions (pH 5.0 and pH 4.0) were determined for A. butzleri ATCC 49616 and C. jejuni NCTC 11168. In addition, it was evaluated whether incubation under the sublethal stress conditions causes specific adaptive responses or cross-protection against subsequent mild or lethal acid stresses in these bacteria. The studies were conducted in broth adjusted to the different conditions and the results were determined by dilution plating. During this study, cross-protection is reported for A. butzleri for the first time. Heat stress adapted A. butzleri ATCC 49616 (incubated for 2 h at 48ºC) were significantly more resistant to subsequent lethal acid stress (pH 4.0) than non-adapted cells at the 1 h time-point (P < 0.01). No specific adaptive responses in the bacteria and no cross-protection in C. jejuni NCTC 11168 were found. In conclusion, there is a seasonal peak in the prevalence of Campylobacter in Finnish poultry meat products, but otherwise the prevalence is low. Campylobacter detection in marinated poultry products indicates that marinating meat might not affect the survival of Campylobacter. The PCR assay together with the optimized DNA isolation method is faster than microbiological analyses and could be used for Campylobacter-detection in marinated meat samples. Due to the low infective dose of C. jejuni in humans and the modest reductions achieved for the strains of Campylobacter species studied, the use of UV irradiation or wines and juices as antimicrobial marinade ingredients cannot be recommended as the primary decontamination methods to control Campylobacter in broiler meat, but might be used as part of a sequential risk reduction strategy to reduce the counts of Campylobacter. The cross-protection phenomenon found for A. butzleri ATCC 49616 should be taken into account when designing food preservation strategies containing these conditions. To further evaluate the significance of poultry meat as a source of Campylobacter in Finland, their occurrence in the meat products should be quantified. Despite the attempts of this study no sufficiently effective way to reduce the counts of Campylobacter in broiler meat was found and further decontamination methods should be studied in the future. Moreover, the cross-protective effect should be investigated further at the gene expression level in order to elucidate the molecular mechanisms behind this phenomenon reported.
  • Iivonen, Sari; Jäppinen, Eero; Laihanen, Mika; Luste, Sami; Nykänen, Arja; Ranta-Korhonen, Tuija; Seppäläinen, Sari; Seuri, Pentti; Soininen, Hanne; Tontti, Tiina; Väisänen, Hanna-Maija (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2013)
    Julkaisuja 29
    Biokaasun tuotantoa, joko karjanlannasta tai nurmibiomassasta, tarkasteltiin tilamallien avulla EU-osarahoitteisen ESBIO – Energiomavarainen maatila -hankkeen aikana. Tarkasteltavat mallit perustuvat lähes rehuomavaraisen luomulypsykarjatilan lähtökohtiin. Tarkastelu tapahtuu eri vaihtoehtojen typpitalouden perusteella – lähtökohtana on typen täydellinen omavaraisuus (typpi peräisin vain biologisesta typensidonnasta). Typpitalouden lisäksi esitetään karkea arvio myös mallien fosforitaloudesta; lisäksi tarkastellaan energia- ja yritystaloutta. Lisäksi arvioidaan eri vaihtoehtojen laajempia vaikutuksia elintarviketuotantoon, mikäli toimintamallit olisivat yleisiä koko maataloudessamme. A-mallissa tila toimii lypsykarjatilana, mutta tuottaa biokaasua lannasta. B-malli on muutoin A-mallin kanssa identtinen, mutta käyttää biokaasun tuotantoon lannan lisäksi nurmibiomassaa 10 % peltoalastaan. C-mallissa (3 eri versiota) luovutaan kokonaan karjataloudesta ja käytetään nurmisato pelkästään biokaasun tuotantoon. Lannasta saatavan biokaasun energiasisältö vastaa noin 80 l/ha polttoöljyä, 10 % nurmialan avulla energiamäärä kaksinkertaistettaisiin; yhden nurmihehtaarin nettoenergiasaanto on noin 1000 l/ha polttoöljyä. 80 l/ha vastaa kutakuinkin tilan peltoviljelyn suoria energiapanoksia (traktorin polttoöljy) lisäksi karjataloudessa kuluu jokseenkin sama määrä lisäenergiaa, pääosin sähkönä. A- ja B-mallissa tilakohtainen kaasuntuotanto ilman muita syötteitä tuskin olisi liiketaloudellisesti kannattavaa vähäisen kokonaisenergian saannon vuoksi; C-malleissa puolestaan tilan kokonaisliikevaihto pienenisi ratkaisevasti verrattuna maidontuotantovaihtoehtoon. Bioenergian tuotannon kannattavuus riippuisi voimakkaasti tuotetun energian hinnasta. Suurimmat kokonaishyödyt saavutettaisiin, jos kaasuntuotantoon voitaisiin ohjata myös sellaisia biomassoja, jotka muutoin jäisivät kokonaan hyödyntämättä niin energiaksi kuin ravinteiden kierrätyksen osalta.
  • Riukulehto, Sulevi; Suutari, Timo (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2012)
    Julkaisuja 28
  • Heiskanen, Johanna; Henrÿ, Hagen; Hytinkoski, Pekka; Köppä, Tapani (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2012)
    Julkaisuja 27
  • Lähdesmäki, Merja (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2012)
    Julkaisuja 26
    This dissertation focuses on the role of business in society, more specifically corporate social responsibility (CSR) in the small business context. The discussion on social responsibility in business is currently very wide-ranging and intensive. Still, the contemporary academic discussion on CSR has been marginalising small businesses, although there is a need to focus on this group of businesses in their own right. As a result, this dissertation contributes to the knowledge of corporate social responsibility by examining what CSR means for small business owner-managers and how these meaning(s) are constructed in their stakeholder interaction descriptions. The study consists of two parts: an introductory essay and four research articles. The empirical data of the study is based on the interviews with 29 small business owner-managers and it is analysed by using qualitative research methods. The theoretical framework against which corporate social responsibility is discussed in this study is the stakeholder theory. It illustrates the way the relationship between business and society is understood by stressing the mutual dependence between a business and its stakeholders, and the interwovenness of their relationships. Stakeholder theory provides an appropriate framework for studying the construction of the meaning(s) of CSR, as it embeds the business within the larger web of social and community relations. Furthermore, this study adopts a constructionist approach. Accordingly, corporate social responsibility is understood as a result of an ongoing process of communication and social interaction through which managers, together with stakeholders, discuss and define the role of their businesses in society. The main argument of the study is that in the small business context, corporate social responsibility is produced as a contradictory phenomenon representing simultaneously a resource and a limitation for business. The results of this study emphasise that for small business owner-managers, constructing meaning(s) for corporate social responsibility is seldom a straightforward question of business case. Still, balancing economic and ethical aspects of business is not an easy task for an owner-manager, but it can require challenging compromises between personal and business values. Consequently, the economic and ethical aspects of business are often presented as being mutually exclusive when constructing the meaning(s) for CSR, and the owner-managers consider themselves as being forced to make a choice between being either economic or ethical in their business operations. This study further demonstrates that in the small business context, CSR is also often produced as a contradiction between entrepreneurial autonomy and stakeholders’ social control. This is an important finding as it points to the restrictive elements of corporate social responsibility, which have seldom been explicitly examined in the previous studies. It also shows that the process of construction of the meaning(s) for corporate social responsibility is not a value-free process, but more likely a discursive struggle where businesses and their stakeholders all have their own agendas to promote.
  • Risku-Norja, Helmi; Jeronen, Eila; Kurppa, Sirpa; Mikkola, Minna; Uitto, Anna (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2012)
    Julkaisuja 25
  • Nousiainen, Marko (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2011)
    Julkaisuja 24
  • Unknown author (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2011)
  • Hyyryläinen, Torsti; Katajamäki, Hannu; Piispanen, Sirkku; Pylkkänen, Päivi; Rouhiainen, Vesa (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2011)
    Julkaisuja 22
    Tutkimuksen tarkoituksena on hahmottaa ajantasainen kokonaiskuva suomalaisesta kylätoiminnasta. Kylätoiminta määritellään kansalaisten pyrkimyksiksi parantaa elinolojaan sekä edistää paikallista kehitystä. Edellinen valtakunnallinen kylätoimintatutkimus tehtiin 1990-luvun alkupuolella, jonka jälkeen tutkimus on ollut sirpaleista. Tavoitteena on empiirinen kuvaus nykyisestä kylätoiminnasta ilman teoriaan ja aiempaan tutkimukseen pohjautuvia hypoteeseja. Tutkimusaineiston teoreettiseen tulkintaan keskitytään tutkimushankkeen muissa julkaisuissa. Menetelminä ovat frekvenssijakaumat, ristiintaulukoinnit ja riippuvuuskertoimet. Silloin kun kysymyksenasettelut ovat riittävän yhdenmukaisia, tuloksia verrataan 1990-luvun alussa tehdyn edellisen valtakunnallisen kylätoimintatutkimuksen kanssa. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: - Millaista kansalaistoimintaa ja osallistumista kylätoiminnaksi ymmärretty paikallinen aktiivisuus Suomessa nykyisin on? - Kuinka laajaa/aktiivista kylätoiminta on ja millaisiin tavoitteisiin sillä pyritään? - Millaisiksi kylätoiminnan vaikutusmahdollisuudet koetaan? - Mihin instituutioihin kylätoiminta kytkeytyy? - Miten kylätoiminta on muuttunut ja millaisia ovat kylätoiminnan tulevaisuudennäkymät? Tutkimus perustuu valtakunnalliseen kyselyaineistoon. Kysely lähetettiin tiedossa oleville kylätoiminnan paikallisorganisaatioille. Osoitetiedot kerättiin kylien maakunnallisten yhteenliittymien kautta sekä kuntien ja kylien omilta verkkosivuilta. Lomake postitettiin 3 723 henkilölle. He eivät vastanneet omasta, vaan edustamansa yhteisön puolesta. Ruotsinkielisiä kyselylomakkeita lähetettiin 150. Vastausaika oli 15.2.–31.5.2010. Kyselyyn saatiin 1 086 vastausta ja vastausprosentiksi 29,2. Tyypillinen vastaaja oli alueella pitkään asunut 51–65-vuotias henkilö. Tutkimuksen mukaan kylätoiminta tapahtuu pääosin rekisteröityjen yhdistysten kautta. Kylätoiminta on hyvin paikallista ja toiminta-alueilla asuu useimmiten alle 500 asukasta. Kylätoiminta on harrastus- ja yhdessäolopainotteista. Yleisimmät toimintamuodot ovat tapahtumien järjestäminen ja muu talkootoiminta. Vaikuttaminen elinympäristön kehitykseen sekä yhteistyö kunnan kanssa arvioidaan myös tärkeiksi. Kylätoiminnan ydintoiminnot eivät ole muuttuneet 1990-luvun alussa tehdyn edellisen suuren kylätoimintatutkimuksen ajoista. Myöskään tulevaisuudessa ei kylätoiminnan perusluonteen odoteta muuttuvan. Aineistosta on luettavissa pyrkimys pysyvyyteen. Kylätoiminnassa vaikuttaa edelleen näkemys perinteisestä kansalaistoiminnasta, joka vastaa yhdessäolon ja yhdessä tekemisen sekä vaikuttamisen tarpeeseen. Kyläyhteisöjen edustajat arvioivat pystyneensä vaikuttamaan ai-nakin jonkin verran oman alueensa elinoloihin ja yleiseen kehitykseen. Onnistumisen kokemukset liittyvät konkreettisiin parannuksiin. Vapaana kansalaistoimintana kylätoiminnalla on edelleen tärkeä tehtävä maaseudun yhteisöllisyyden ja sosiaalisen pääoman uusintajana. Toisaalta kylätoiminnan toimintatavat ovat muuttuneet, vaikka perussisältö on säilynyt samana. Keskeinen muutospiirre on vuorovaikutuksen ja verkostojen laajentuminen. Kylätoimintaa ei olekaan enää tarkoituksenmukaista tarkastella pelkästään kylän sisäisenä tai kyläläisten keskinäisenä toimintana. Tutkimuksesta välittyy myös viesti erilaistuvasta kylätoiminnasta. Osassa kyliä kehittämishankkeilla ja uusilla toimintatavoilla on tärkeä merkitys; kylätoiminnan kokonaisuudessa tällaiset kylät ovat kuitenkin pieni vähemmistö. Erilaistumiseen on sekä ulkoisia että sisäisiä syitä. Yleisenä ulkoisena tekijänä on harvaan asutun maaseudun hiipuminen ja erityisesti nuorten pois-muutto; suuressa osassa maaseutua kylien kehittäjiä on yhä vähemmän. Kaupunkien läheinen maaseutu on puolestaan hyötynyt kansalaisten toiveesta asua väljemmin, mutta kuitenkin palvelujen ja työpaikkojen läheisyydessä. Kaupunkien läheisellä maaseudulla ja kaupungeissa kylätoiminnan piirissä on runsaasti potentiaalisia uusia aktiiveja. Kylätoiminnan eriytymisessä onkin yksilöillä suuri merkitys. Kyläsuunnitelmien tekeminen ja kehittämishankkeet ovat lisääntyneet Euroopan unioniin liittymisen jälkeen. Kyläsuunnittelun avulla tavoitellaan lähinnä rahoitusresursseja. Viiden vii-me vuoden aikana Euroopan unionin ohjelmien kautta saatavaa hankerahoitusta on hyödyntänyt noin puolet vastanneista kylätoimintayhteisöistä. Hankkeilla on kunnostettu tai rakennettu kylätaloja, järjestetty tapahtumia ja hoidettu lähiympäristöä. Useimmat hankkeet ovat olleet hyvin pieniä. Hankekäytäntöjä arvostellaan työläydestä sekä yksityiskohtiin ulottuvasta kontrollista. Hankkeet sopivat kertaluonteisiin tarpeisiin, mutta pitkäjänteiseen kehittämiseen kaivataan pysyvämpiä resursseja. Kyläkoulua pidetään edelleen hyvin tärkeänä. Kylissä puolustetaan palveluja ja ollaan valmiita tukemaan niiden uusia organisoinnin tapoja, mutta vain harvat kyläyhteisöt ovat itse ryhtymässä palvelujen tuottajiksi. Palvelujen tulevaisuuden kannalta ratkaisevana pidetään kunnissa, eduskunnassa ja keskushallinnossa tehtäviä päätöksiä. Vapaaehtoinen kylätoiminta halutaan pitää erillään peruspalvelujen tuottamisesta. Yritys- tai kehitysyhtiömuotoinen kylätoiminta ei ole tämän tutkimuksen perusteella laajenemassa. Kunnat ovat edelleen kylien tärkeimpiä yhteistyökumppaneita. Kuntien suurentuminen ja maantieteellisen moniaineksisuuden lisääntyminen avaavat uusia haasteita kylätoiminnalle.
  • Heiskanen, Ulla-Mari; Kahila, Petri (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2006)
    Julkaisuja 9
    Kuntaliitosten toteutuksessa maaseutunäkökulma otetaan huomioon eri tavoin. Maaseutua voidaan pitää lisäarvona tai mahdollisuutena uuden kunnan kehittymiselle, tai vaihtoehtoisesti maaseutua ei erityisesti korosteta osana kuntaliitosta. Maaseutukunnan yhdistyessä kaupunkikuntaan maaseutu käsitetään tavallisimmin lisäarvoksi toisin kuin kahden maaseutukunnan yhdistyessä. Varsinainen maaseutu kaupungin osana vaatii erilaisen huomion kuin kaupungin keskusta tai kaupunginosat. Maaseutu osana kaupunkia antaa aiempaa laajemman mahdollisuuden markkinoida uutta kaupunkia maaseutumaisena asumisympäristönä. Tärkeänä markkinoinnin kohteena ovat siten kaupungista muuttoa harkitsevat henkilöt, joille uusi kaupunki voi nyt tarjota myös maaseutumaisen asuinympäristön. Maaseutualueet voivat houkutella ihmisiä kaupunkien läheisestä asumisesta maaseutuasumiseen. Tämän tutkimuksen lähtökohtana on Seinäjoen kaupungin ja Peräseinäjoen kunnan vuoden 2005 alusta toteutettu kuntaliitos. Kuntaliitos merkitsi Seinäjoen kaupungin pinta-alan kolminkertaistumista ja toi kaupunkiin laajan maaseutumaisen kaupunginosan. Tutkimuksen keskeinen teema on maaseutualueen asutusrakenteen kehittäminen sekä kaupungin että asukkaiden näkökulmasta. Tutkimusmenetelminä on käytetty kyselytutkimusta ja teemahaastatteluja. Asukasnäkökulmaa on selvitetty toteuttamalla kysely 1 090:lle Seinäjoelta ympäröivään maakuntaan vuosina 2003 ja 2004 muuttaneelle. Kiinteistönvälittäjiä sekä kaupungin kehittämisestä ja aluesuunnittelusta vastaavia johtavia viranhaltijoita lähestyttiin teemahaastatteluilla. Seinäjoelta maakuntaan muuttaneet ovat tyypillisesti nuoria, perheen perustamisvaiheessa olevia. Asuinpaikan valinnassa on ratkaisevaa ollut elämänvaiheeseen sopivan paikan löytyminen. Palvelujen saatavuus ei ollut merkittävä syy muuttopäätöksen syntymiseen lukuun ottamatta ala-asteen koulua, joka haluttiin turvallisen matkan päähän kodista. Myös juurilla on painoarvoa muuttosuunnan valinnassa. Mieluiten muutetaan omalle tai puolison entiselle kotipaikkakunnalle. Suurin osa kyselyyn vastanneista tuntee itsensä sekä maalaiseksi että kaupunkilaiseksi asuinpaikasta riippumatta. Kaupungin ja maaseudun rajaa ei selkeästi haluta vetää, sillä vuorovaikutus niiden välillä on kiinteää. Kiinteistönvälittäjien mukaan kiinnostus maaseutua kohtaan on kasvanut. Yhteys kaupunkiin on kuitenkin tärkeä, ja asuinpaikkaa etsitään kaupungin läheiseltä maaseudulta työssäkäyntimatkan päästä. Peräseinäjoen osalta asumisessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia kuntaliitoksen jälkeen. Markkinoitavia kiinteistöjä on vähän tarjolla, samoin kaupungin omistamaa tonttimaata. Kaupungin erityisenä haasteena on nimenomaan maanomistus, sillä suunnittelu luonnollisesti suuntautuu sinne, mistä maata saadaan omistukseen. Vaikka Peräseinäjoki toi runsaasti lisää pinta-alaa, on siitä vain pieni osa kaupungin omistuksessa. Maanhankinta siis ohjaa vahvasti uusien alueiden suunnittelua. Uusien asuinalueiden kehittämisessä on profiloiduttava kohderyhmän mukaisesti. Maaseutuasumista etsiville lapsiperheille voidaan tarjota hajautetumpaa asumisen mallia. Asuinalueiden suunnitteluun on kuitenkin panostettava entistä enemmän, jotta yhdyskuntarakenne ei liiaksi hajaudu ja liikenne ja palvelut toimivat. Kylien rooli asumisen markkinoinnissa kaupungin läheisellä maaseudulla vahvistuu yksityisen maanomistajuuden alueilla. Keskustoihin puolestaan jää tilaa nuorille ja senioreille, joille palvelujen saatavuus ja läheisyys on tärkeää.
  • Seppänen, Laura (Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, 2004)
    Publications 1
    The emergence and growth of organic farming is part of the rapidly changing picture and potential new functions of agriculture in industrialized countries. Agriculture and the technical cultivation issues in farming need to be seen and investigated more than ever in their societal contexts. It is assumed that the study of local and particular every-day practices in their evolving societal linkages is useful for both researchers and practitioners. Organic vegetable farming continuously faces internal and external changes in the form of developing techniques, new administrative and advisory systems, and marketing. The concept of learning is used to describe how change is dealt with, both theoretically and operationally. The aim of this research is to study change and learning processes and relevant developmental problems in organic vegetable farming. Challenges for learning are investigated as emergent phenomena in practical and collective farming activity. The substance and societal functions of organic vegetable farming are included in the concept of learning of this study. The present work is an exploratory qualitative longitudinal field study applying cultural-historical activity theory to organic vegetable farming. The methodology used consists of both ethnographic field work and systematic qualitative analyses of crop rotation planning sessions and organic inspections. The methods of analysis were created in the study itself. Learning is approached through object construction in organic vegetable farming in which two relevant and interrelated dimensions are examined. The dimension of the use of natural resources, mainly land, can be categorized into two historically formed layers that shape the object of farming: soil fertility, or maintenance of the resource base, and environmental protection. In the dimension of societal integration, three developmentally relevant categories emerge: market, administrative, and organic relations. The last consist mainly of relations with other organic farmers and advisors. The central contradictions found in organic vegetable farming were short-term and intensive use of resources as against ecological and sustained use, and independence and self-sufficiency as against societal integration. In local activities, they generate learning challenges that form the basis of significant learning. ‘System redesign’ and a long-term perspective, including planning, managing and implementing crop rotations are learning challenges. The findings suggest that subsidies, other farmers, and extension, education and research are learning challenges in societal integration. The processes of learning and development are often uncertain, complex and risky, and change is neither linear and nor predetermined. Learning in this study consists of expansive actions or practices that can be interpreted as moving towards both the ecological and sustained use of natural resources, and societal and entrepreneurial integration, in particular local farming activities in time and space. The purposeful creation of new reflective learning tools in this study is based on analyses of contradictions and learning challenges. Crop rotation plans are both learning tools and devices which evolve in cooperation between farmers, advisors and administrative agencies. The framework of the study (Figure 3, Section 2.1 of the thesis) is a model which can be used as a learning tool for reflection. Methods and tools for analyzing learning challenges are the results of the study. The visual learning diagrams ‘strategies for increasing product volume’ and ‘three orientations towards farm workers’ were created and used. Ways of communication such as ‘speech across the years’ and joint negotiation between the farmer and the inspector reveal interesting possibilities for talk-based learning tools. The findings suggest that learning in organic vegetable farming is a continuous, dynamic process. What needs to be learned is partly created by the farmers and other participants. The activity theoretical concept of the object has potential for seeing both the material and the social aspects in the formation of the farming activity. By its activity theoretical interpretation of organic vegetable farming, and by offering tools for reflection, the present work contributes to understanding and discussion of development of organic farming.
  • Mikkola, Minna (2011)
    Publications 21
    Abstract The modern food system and sustainable development form a conceptual combination that suggests sustainability deficits in the ways we deal with food consumption and production - in terms of economic relations, environmental impacts and nutritional status of western population. This study explores actors’ orientations towards sustainability by taking into account actors’ embedded positions within structures of the food system, actors’ economic relations and views about sustainability as well as their possibilities for progressive activities. The study looks particularly at social dynamics for sustainability within primary production and public consumption. If actors within these two worlds were to express converging orientations for sustainability, the system dynamics of the market would enable more sustainable growth in terms of production dictated by consumption. The study is based on a constructivist research approach with qualitative text analyses. The data consisted of three text corpora, the ‘local food corpus’, the ‘catering corpus’ and the ‘mixed corpus’. The local food actors were interviewed about their economic exchange relations. The caterers’ interviews dealt with their professional identity for sustainability. Finally, the mixed corpus assembled a dialogue as a participatory research approach, which was applied in order to enable researcher and caterer learning about the use of organic milk in public catering. The data were analysed for theoretically conceptualised relations, expressing behavioural patterns in actors’ everyday work as interpreted by the researcher. The findings were corroborated by the internal and external communities of food system actors. The interpretations have some validity, although they only present abstractions of everyday life and its rich, even opaque, fabric of meanings and aims. The key findings included primary producers’ social skilfulness, which enabled networking with other actors in very different paths of life, learning in order to promote one’s trade, and trusting reflectively in partners in order to extend business. These activities expanded the supply chain in a spiral fashion by horizontal and vertical forward integration, until large retailers were met for negotiations on a more equal or ‘other regarding’ basis. This kind of chain level coordination, typically building around the core of social and partnership relations, was coined as a socially overlaid network. It supported market access of local farmers, rooted in their farms, who were able to draw on local capital and labour in promotion of competitive business; the growth was endogenous. These kinds of chains – one conventional and one organic – were different from the strategic chain, which was more profit based and while highly competitive, presented exogenous growth as it depended on imported capital and local employees. However, the strategic chain offered learning opportunities and support for the local economy. The caterers exhibited more or less committed professional identity for sustainability within their reach. The facilitating and balanced approaches for professional identities dealt successfully with local and organic food in addition to domestic food, and also imported food. The co-operation with supply chains created innovative solutions and savings for the business parties to be shared. The rule-abiding approach for sustainability only made choices among organic supply chains without extending into co-operation with actors. There were also more complicated and troubled identities as juggling, critical and delimited approaches for sustainability, with less productive efforts due to restrictions such as absence of organisational sustainability strategy, weak presence of local and organic suppliers, limited understanding about sustainability and no organisational resources to develop changes towards a sustainable food system. Learning in the workplace about food system reality in terms of supply chain co-operation may prove to be a change engine that leads to advanced network operations and a more sustainable food system. The convergence between primary producers and caterers existed to an extent allowing suggestion that increased clarity about sustainable consumption and production by actors could be approached using advanced tools. The study looks for introduction of more profound environmental and socio-economic knowledge through participatory research with supply chain actors in order to promote more sustainable food systems. Summary of original publications and the authors’ contribution I Mikkola, M. & Seppänen, L. 2006. Farmers’ new participation in food chains: making horizontal and vertical progress by networking. In: Langeveld, H. & Röling N. (Eds.). Changing European farming systems for a better future. New visions for rural areas. Wageningen, The Netherlands. Wageningen Academic Publishers: 267–271. II Mikkola, M. 2008. Coordinative structures and development of food supply chains. British Food Journal 110 (2): 189–205. III Mikkola, M. 2009. Shaping professional identity for sustainability. Evidence in Finnish public catering. Appetite 53 (1): 56–65. IV Mikkola, M. 2009. Catering for sustainability: building a dialogue on organic milk. Agronomy Research 7 (Special issue 2): 668–676. Minna Mikkola has been responsible for developing the generic research frame, particular research questions, the planning and collection of the data, their qualitative analysis and writing the articles I, II, III and IV. Dr Laura Seppänen has contributed to the development of the generic research frame and article I by introducing the author to the basic concepts of economic sociology and by supporting the writing of article II with her critical comments. Articles are printed with permission from the publishers.

View more