Ruralia-instituutti. Raportteja

 

Recent Submissions

  • Väisänen, Hanna-Maija; Iivonen, Sari (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2018)
    Raportteja 177
    Luomuruokaperuna (301 ha) on yksi viljelypinta-alaltaan yleisempiä luomukasviksia luomuporkkanan ja -sipulin jälkeen Suomessa. Luomuruokaperuna menee pääsääntöisesti vähittäistavarakauppaan, mutta ammattikeittiöt ovat myös yksi ostajaryhmä. Luomuperunan käyttöä ammattikeittiöissä estää luomuperunan heikko saatavuus suurempina erinä, korkea hinta ja ennen kaikkea alhainen jalostusaste. Ammattikeittiösektorilla vaatimukset perunan osalta ovat kasvanut niin, että nykyvaatimuksien mukaan perunan on oltava vähintään pestyä, mielellään kuorittua, pilkottua tai jopa esikypsennettyä. Luomuperunan tuottajat eivät ole nähneet ammattikeittiöitä kiinnostavina asiakkaina jalostustoiminnan työläyden, investointivaatimusten ja toisaalta jalosteista maksettavan alhaisen hinnan takia. Tällä hetkellä ammattikeittiöiden toimintamalli ja tuotemarkkinat ovat rakennettu tietyllä tavalla jalostetuille, tietyn hintaisille ja tietynlaisen logistisen ketjun kautta kulkeville tuotteille. Luomutuotteet eivät yleensä täysin täytä näitä ammattikeittiöiden kaikkia vaatimuksia. Tästä huolimatta jotkut luomutuottajat ovat kuitenkin löytäneet ammattikeittiöistä asiakkaat ja ammattikeittiöt ovat saaneet haluamansa luomuperunatuotteen. Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu menestyksellisten luomuperunan toimitusketjujen ja liiketoimintasuhteiden rakentumista sekä tekijöitä niiden onnistumiseen niin tuottajan kuin loppukäyttäjän eli ammattikeittiön näkökulmasta. Luomuperunaa käyttävät ammattikeittiöt, jotka ovat lähtökohtaisesti luomuun sitoutuneita. Syitä luomuperunan käyttöönottoon ammattikeittiöissä olivat mm. sen edullisuus ja käytön helppous, ympäristöohjelman toteuttaminen, eettisten periaatteiden noudattaminen tai laadukkaamman vaihtoehdon tarjoaminen. Luomu voi toimia myös viestinä laadukkaammasta ja paremmasta ruuasta. Tyypillisin luomuperunatuote, jota ammattikeittiöt käyttivät ja jota tuottajat tarjosivat, oli pesty kuorellinen peruna. Sitä käytettiin tavanomaisen perunan tavoin. Syiksi kuorimattoman perunan käyttöön kerrottiin muun muassa, että ei ollut mahdollisuuksia saada jalostettua luomuperunaa ja päiväkodeissa perunan kuoriminen kehittää lasten motorisia taitoja. Kuoren ei koettu olevan ongelma, varsinkin, jos se oli ohut tai ruoanlaittotapa salli kuoren. Toisaalta kuoriperunan nähtiin edustavan perunaa parhaimmillaan. Ammattikeittiöt mainitsivat luomuperunan käyttöönottamiseen liittyneen joitakin muutostarpeita omassa toiminnassaan. Näitä olivat esimerkiksi tilausrytmin sovittaminen toimintaan, tarkempi raaka-ainelaskenta ja ruokalistamietintä. Keittiöt arvostivat luomuperunassa laatua: tuoreutta, ulkonäköä ja makua. Lisäksi tärkeitä asioita keittiön näkökulmasta perunan käyttöönotossa ovat perunan käytettävyys ruoanlaitossa, lajikeominaisuudet, mukulan sopiva koko, turvallisuus ja jalostusaste. Juuri näissä edellä mainituissa asioissa toivottiin kehittymistä, jotta saataisiin luomuperuna paremmin kohtaamaan ammattikeittiön tarpeet. Luomuperunan tuottajat olivat tietoisia tuottamansa luomuperunan laadusta. He nostivat esille luomuperunan etuina maun, terveellisyyden ja sopivat lajikkeet. Pääsääntöisesti tuottajilla oli mahdollista toimittaa vain pestyä kuorellista perunaa. Useimmissa tapauksissa tuottaja kuljetti perunan itse perille. Tyypillinen toimitustiheys oli 1–2 krt/vko tai harvemmin. Haasteeksi tuottajat mainitsivat kannattavuuden. Tutkitut luomuperunaketjut (tuottaja-ammattikeittiöketju) olivat menestyksekkäitä, koska tuottaja ja ammattikeittiö olivat löytäneet toisensa, toimijoilla oli toisiinsa keskusteluyhteys, ammattikeittiö oli sitoutunut luomuun sekä luomuperunan käyttöön. Ennen kaikkea keskeistä onnistumisessa oli se, että luomuperunaketju toi lisäarvo kummallekin osapuolelle, vaikkakin jouduttiin tekemään ”myönnytyksiä” puolin ja toisin.
  • Rutanen, Juha (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2018)
    Raportteja 178
    Luonnontuotealan raaka-aineiden saatavuuden parantamiseksi tarkennettiin alan jalostavien yritysten raaka-ainetarpeita sekä selvitettiin yritysten raaka-aineiden hankintaan liittyviä käytänteitä ja toiveita. Verkkokyselyssä painotettiin raaka-aineista luonnonkasveja ja erikoisluonnontuotteita, koska metsämarjojen ja -sienten osalta Suomessa on jo olemassa mittavaa raaka-aineitten osto- ja välitystoimintaa. Eri puolilla Suomea järjestetyissä tilaisuuksissa tiedotettiin aiheesta, aktivoitiin raaka-ainetuotantoon ja tarkasteltiin alueellisia resursseja ja mahdollisuuksia toiminnan käynnistämiseen. Työpajoissa ja aineistoa kokoamalla rakennettiin käytännön yhteistyötä ja toimintamalleja raaka-ainesaatavuuden parantamiseksi. Selvityksessä tehdyn yrityskyselyn perusteella selvästi yli puolet luonnontuotteita jalostavista yrityksistä kokee raaka-aineitten hankintansa vähintään melko haastavaksi. Riittävien määrien saannin lisäksi jalostavilla yrityksillä on myös raaka-aineiden laatuun liittyviä haasteita. Keruulaadun ohella esille nousivat kuivausmenetelmien kehittymättömyys, käsittelylämpötilojen oikeellisuus ja laadukkaiden kuivureiden puute. Osa yrityksistä halusi raaka-aineet valmiiksi tuotantoon otettavaan muotoon käsiteltynä. Raaka-aineita hankitaan tällä hetkellä yleisesti ja mieluiten yrityksen omilta kerääjiltä tai jopa kerätään osin itse. Vastauksissa kuitenkin myös todettiin, että käytännössä kätevintä on ostaa raaka-aine välittäjiltä, joilla on suurempi valikoima ja tasalaatu, mikä vähentää omaa työmäärää ja koordinoinnin tarvetta. Luotettavan ja ammattimaisen raaka-ainekeskuksen tai välittäjän kanssa nähtiin mielekkääksi toimia, tilaus voisi hoitua yhdestä paikasta verkon kautta. Tarve nykyistä keskitetympiin raaka-ainetoimituksiin korostuu yrityksen tuotannon ja jalostusasteen kasvaessa tai toiminnan ollessa etäällä keruualueista. Jalostajien tarvitsemien luonnontuotelajien valikoima osoittautui varsin laajaksi. Kilomääräisesti tarkasteltuna eniten haluttaisiin ostaa mahlaa, kuusen kerkkää, nokkosta, koivun lehtiä, maitohorsmaa ja mesiangervoa. Raaka-aine toivottiin yleisimmin saatavan kuivattuna, tuoretavarana tai pakastettuna. Osa yrityksistä toivoi raaka-aineita jauhettuna tai uutettuna. Raaka-aineiden luomusertifiointia yrityksistä piti yli kolmannes erittäin tarpeellisena ja liki neljännes melko tarpeellisena. Asialla nähtiin kasvavaa merkitystä. Luonnontuotteiden kerääjäkorttia puolestaan piti kolmannes alan jalostavista yrityksistä erittäin tarpeellisena ja lähes yhtä moni melko tarpeellisena osana yrityksen laadunhallintaa ja osoituksena lajintunnistuksen, kestävän keruun ja esikäsittelyn osaamisesta. Keruu- ja hankintaketjun tuntemista pidettiin tärkeänä. Keruutoimintaa ja raaka-aineiden tuotantoa on ryhdytty tai ollaan ryhtymässä kehittämään monella alueella. Toistaiseksi Suomessa ei ole riittävästi luonnontuotteiden kerääjiä, keruuverkostoja, raaka-aineiden käsittelyyn valmiita tuotantotiloja tai kuivauskapasiteettia. Tietoa tarvittaisiin tuottavimmista keruumenetelmistä ja raaka-aineiden hinnoittelusta. Keskeinen haaste on keruun organisoinnin ja logistiikan puuttuminen. Luonnontuoteala on kasvuala, joka tarvitsee yhä enemmän ja monipuolisemmin raaka-aineita, jotta yritykset kykenevät tarttumaan maailman markkinoiden tarjoamiin mahdollisuuksiin. Raaka-ainetuotantoa kokoava välitystoiminta parantaa raaka-aineiden toimitusvarmuutta. Lisäksi raaka-aineiden laadun varmistamisen merkityksen kasvaminen korostaa koko alkutuotantoketjun osaamista sekä panostuksia tuotantotiloihin, laadukkaaseen teknologiaan ja analytiikkaan. Raaka-aineiden välittäjinä voivat toimia keruukeskukset, jotka paikallisesti tai alueellisesti kokoavat ja kouluttavat luonnontuotteiden kerääjiä. Keruukeskuksella voi olla toimintaan tarvittavien tilojen ja välineiden järjestämisen ohella roolia keruualueiden ja -lupien hankinnassa. Ammattimaisesti toimivien keruukeskusten organisoitumisessa voidaan hyödyntää osuuskuntamuotoa. Lapissa kehitettyä elintarviketalo-konseptia voidaan hyödyntää luonnontuotealalla. Konseptissa kuvatut ratkaisut elintarvikkeiden terminaali- ja jalostustiloista sekä logistiikasta soveltuvat myös luonnontuotteiden vastaanotto-, varastointi- ja jalostustoimintaan. Elintarviketaloihin koottaisiin kerääjien tuottamat raaka-aineet vastaanottopisteiden kautta. Kerääjien osaamisen varmistamiseksi ja yhtenäistämiseksi tarvitaan alan koulutusjärjestelmän ja -materiaalien kehittämistä. Koulutettujen kerääjien tavoittamista voidaan parantaa verkkopohjaisen järjestelmän ja rekisterin avulla. Järjestelmän avulla voidaan saattaa yhteen jalostavien yritysten tarpeet, keruukeskusten toiminnan organisointi sekä kerääjien käytännön työ. Keruun kannattavuutta on syytä parantaa luonnontuotteiden talteenoton menetelmiä ja välineitä kehittämällä sekä hyödyntämällä paikkatietoa parhaiden keruualueiden selvittämisessä. Selvitystyön luonnontuotealan raaka-ainetuotannon kehittämistarpeista ja -mahdollisuuksista toteutti Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella. Työ toteutettiin laajassa yhteistyössä luonnontuotealan toimijoiden ja alueellisten kehittämishankkeiden kanssa koko Suomea tarkastellen.
  • Enbuska, Marja (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2018)
    Raportteja 176
    Suomalaisessa koulutuspolitiikassa on 2000-luvulla tapahtunut muutoksia, kun koulutuspolitiikka on tavoitellut säästöjä ja keskittämistä. Tämä on vaikuttanut myös ammatillisen koulutuksen järjestämiseen maaseutualueilla siten, että koulutuksen saavutettavuudessa ja valinnanmahdollisuuksissa on alueellisia eroja. Yksi syy politiikan muutokseen on ollut tarve vastata alueellisesti eriytyvään väestökehitykseen. Pienenevän nuorisoikäluokan takia joillekin ammatillisen koulutuksen aloille on vaikea saada riittävästi opiskelijoita, erityisesti maaseutualueilla. Samaan aikaan monessa maaseudun yrityksessä on työvoimapula. Tässä raportissa maaseudun ammatillisen koulutuksen tilannetta 2000-luvulla tarkastellaan kolmen esimerkkimaakunnan eli Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan kautta. Aineistona on käytetty tilastotietoja, ammatillisten oppilaitosten virallisia dokumentteja kuten esimerkiksi toimintakertomuksia sekä haastatteluja. Näiden perusteella voidaan todeta, että ammatillisilla oppilaitoksilla on merkittävä rooli paikallisen elinvoimaisuuden kannalta. Yhtenä tulevaisuuden suurimpana haasteena on kuitenkin se, että mikäli koulutustarjonta jatkaa keskittymistä maakuntakeskuksiin reuna-alueiden kustannuksella, se tulee heijastumaan koko alueen elinvoimaisuuteen. Selvityksessä tarkastelluissa esimerkkioppilaitoksissa tehtiin aktiivista yhteistyötä työelämän ja alueen yritysten kanssa. Oppilaitoshaastatteluissa suhtautuminen vuoden 2018 alusta voimaan tulleeseen ammatillisen koulutuksen reformiin jakautui kahtia. Osa haastatelluista totesi heidän jo toteuttaneen useita reformin mukaisia käytäntöjä omassa oppilaitoksessaan. Osa vastaajista sitä vastoin oli huolissaan reformin myötä muuttuvasta työelämäyhteistyöstä. Erityisesti pohdittiin sitä, millaisia valmiuksia yrityksissä on varmistaa, että oppimisympäristöt ovat riittävän laadukkaita ja että riittävän ammattitaidon kehittyminen voidaan varmistaa. Maaseudulla järjestettävän ammatillisen koulutuksen näkökulmasta tulevaisuuden uhkana pidettiin myös ammatillisen reformin myötä muuttuvaa rahoitusjärjestelmää, joka aiheuttaa haasteita erityisesti korkea työttömyysasteen alueilla, joilla valmistuneiden pääsy työelämään on hitaampaa ja epävarmempaa.
  • Mattila, Tuomas J.; Rajala, Jukka (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2018)
    Raportteja 175
    Maan tiivistyminen on yleinen viljelymaiden ongelma. Entistä raskaammat maatalouskoneet lisäävät maaperän kuormitusta. Kun maaperä tiivistyy, sen irtotiheys kasvaa ja huokosten määrä vähenee, mikä heikentää maan vedenpidätyskykyä, vedenläpäisykykyä sekä kaasunvaihtoa. Tiivistymisen seurauksena juurten kasvu heikkenee ja ravinteiden otto vähenee. Satotasot jäävät vaatimattomiksi. Maatalousrenkaat ovat kehittyneet viime vuosina. Oikein mitoitettujen ja valittujen maatalousrenkaiden avulla koneiden tiivistymisriskiä voidaan vähentää selvästi. Tärkeimmät tekijät tiivistymisriskien kannalta ovat rengaskuorma ja rengaspaine. Uudemmilla renkailla alhaisilla rengaspaineilla voidaan kantaa entistä suurempia kuormia. Tämä vähentää maan tiivistymisriskejä, mutta myös rengaskuormien pienentäminen voi olla kustannustehokas tapa vähentää tiivistymistä. Koneketjutarkastelulla voidaan tunnistaa maan tiivistymisen kannalta oleellisimmat koneet ja kohdentaa muutoskohteet näihin. Viljelykiertoa monipuolistamalla voidaan vähentää tarvittavaa koneiden kokoa ja painoa. Mikäli koneita ei voida työn sujuvuuden kannalta keventää tarpeeksi kevyiksi, rengaskuormia voidaan vähentää lisäämällä pari- ja telipyöriä. Jotta rengaskuormien vähentämisestä saadaan etua, rengaspaineet tulee sopeuttaa työoloihin. Oikeiden rengaspaineiden käyttö eri tilanteissa helpottuu rengaspainetaulukon ja pikasäätöventtiilien avulla. Renkaiden päivitys uudempiin, suuremman ilmatilavuuden tai suuremman joustavuuden renkaisiin voi mahdollistaa selvästi alemmat ilmanpaineet ja sitä kautta alhaisemman tiivistymisriskin. Renkaiden päivittäminen vaatii kuitenkin perehtymistä vaihtoehtoihin ja muutamiin keskeisiin teknisiin ominaisuuksiin (vierintäkehä, halkaisija, kuormitettu säde, kantavuus eri paineilla), joten siihen on hyvä varata aikaa ja ajatuksia. Uudet työkalut tiivistymisriskien arviointiin (Terranimo) helpottavat renkaiden valintaa ja vaikutusten arviointia huomattavasti. Kaikissa tilanteissa tyydyttävän alhaisiin tiivistymisriskeihin ei kuitenkaan päästä. Näissä tilanteissa raideviljely (controlled traffic farming) on lupaava keino tiivistymisen rajoittamiseksi vain osalle peltoa. Raportissa kuvataan suunnittelumenetelmiä ja työkaluja, joiden avulla tiivistymisriskiä voidaan arvioida ja annetaan esimerkkejä tiivistymisriskien vähentämisestä käytännön tilatasolla.
  • Kinnunen, Jouko; Hakala, Outi; Kujala, Susanna; Törmä, Hannu (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2017)
    Rapporter 174
    Den föreliggande rapporten fokuserar på Herrfors/Katternökoncernens ekonomiska betydelse för dess primära geografiska verksamhetsområden, Österbotten och närliggande landskap. Svårtillgängligheten gällande regionalekonomiska data tvingar oss snäva in ramen något, nämligen till de ekonomiska verkningarna för landskapen Österbotten och Norra Österbotten, där koncernens och dess intressebolags fasta driftställen finns. Det är där företagens förädlingsvärde skapas och statistikförs i regionalräkenskaperna, vilka är en central datakälla för den modellmetodik som används i studien. Koncernens verksamhet i Sverige ingår inte i studien. Vi har tacklat uppgiften med hjälp av kontrafaktiska modellkalkyler, gjorda med Ruralia-institutets numeriska jämviktsmodell RegFinDyn. Modellen har använts för historiska scenarier, där basscenariot motsvarat regionernas faktiska utveckling under perioden 1995–2016 (en del av bakgrundsuppgifterna var tillgängliga endast till och med 2014 eller 2015). Företagens betydelse har belysts med hjälp av hypotetiska scenarier, som skapat en alternativ historisk utvecklingsbana för Österbotten och Norra Österbotten utgående från antagandet att företagen från och med 1996 inte skulle ha bidragit till ekonomin. Modellkörningarna visar hur effekten av företagens närvaro ackumulerats över tiden, särskilt i Österbotten, där den största delen av företagsgruppens verksamhet finns. Företagsgruppens betydelse har varit mindre i Norra Österbotten, både i absoluta mått och i relation till den produktion som bolagen haft där. Vi visar till exempel att Katternökoncernen genom sin verksamhet och närvaro i regionerna har sysselsatt drygt två personer för var och en av de egna anställda. Samtidigt föreslår modellen att ju mer som skulle ha uteblivit av den verksamhet som Katternökoncernen drivit fram, desto mer omfattande skulle ekonomins anpassningsmekanismer ha behövt vara för att minska den negativa effekten. Med andra ord: ju större negativa chocker en region möter, desto större krafter behöver mobiliseras för att bemöta dem, vilket i sin tur leder till en resurs- och strukturanpassning i ekonomin som förmildrar den ursprungliga chocken. Det finns vissa begränsningar i vår metod, genom att allting inte är mätbart, vilket det behöver vara i en numerisk modellövning. Vi har till exempel inte kunnat beakta om Herrfors/Katternö genom sin närvaro i regionen haft en allmän positiv effekt i fråga om näringslivsklimat, framåtanda, samarbete etc. En annan faktor är att vi inte kunnat urskilja i vilken mån Katternökoncernens beteende skilt sig från beteendet hos de övriga företagen i samma bransch. Vi antar att branschens användning av insatsvaror och faktorer överensstämmer med Katternökoncernens motsvarande strukturer. Det behöver också noteras att alla bolag i Katternösfären inte inkluderas i studien. Uppdraget var preciserat till att omfatta koncernen Herrfors som är en central del av Katternökoncernen, vilket innebär att de företag som är Katternö Ab:s ägare inte räknas in. Dessa företag är fristående ifråga om elförsäljning men agerar integrerat med Herrfors/Katternö i fråga om produktionsresurser, elanskaffning, högspänningstransmission, nätövervakning och styrning. Med detta i åtanke kan modellresultaten ses som ett minimumestimat för Herrfors/Katternös betydelse för regionen.
  • Kinnunen, Jouko; Hakala, Outi; Kujala, Susanna; Törmä, Hannu (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2017)
    Raportteja 173
    Tässä raportissa selvitetään Herrfors/Katternö-konsernin taloudelliset vaikutukset konsernin ensisijaisella toiminta-alueella Pohjanmaalla sekä läheisissä maakunnissa. Aluetaloutta kuvaavan aineiston rajallinen saatavuus pakottaa kohdistamaan talousvaikutusten tarkastelun Pohjanmaahan ja Pohjois-Pohjanmaahan, joissa konsernin ja sen osakkuusyhtiöiden vakituiset toimipaikat sijaitsevat. Tarkasteltavat yritykset luovat arvonlisää näissä maakunnissa. Tuo arvonlisä kirjataan kyseisille maakunnille aluetilinpidossa, jonka tarjoama aineisto on keskeisessä asemassa hyödynnettäessä tutkimuksessa käytettyä mallinnusmenetelmää. Näin ollen konsernin Ruotsin toiminta rajautuu tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Taloudellisten vaikutusten selvittämisessä olemme hyödyntäneet vaihtoehtoisia mallilaskelmia. Niiden tekemisessä on käytetty yleisen tasapainon CGE-simulointimallia RegFinDyn, joka on kehitetty Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa. Mallin avulla on luotu historiallisia skenaarioita, joista perusskenaario vastaa alueiden toteutunutta kehitystä vuosina 1995–2016 (tausta-aineisto oli osittain saatavilla ainoastaan vuosiin 2014 tai 2015 saakka). Yritysten vaikutusta on selvitetty tarkastelemalla hypoteettisia skenaarioita, jotka luovat vaihtoehtoisia kehityskulkuja Pohjanmaalle ja Pohjois-Pohjanmaalle. Skenaariot perustuvat oletukselle, että tarkasteltavat yritykset eivät olisi olleet mukana taloudessa vuodesta 1996 alkaen. Mallilla tuotetut laskelmat osoittavat yritysten toiminnan vaikutusten kertymisen vuosien kuluessa, etenkin Pohjanmaalla, minne suuri osa yritysryhmän toiminnasta sijoittuu. Pohjois-Pohjanmaalla yritysryhmän vaikutukset ovat olleet vähäisemmät, sekä absoluuttisesti mitattuna että suhteessa yritysten tuotantoon alueella. Tulosten perusteella voidaan esimerkiksi todeta, että Katternö-konserni on toiminnallaan luonut työtä yli kahdelle henkilölle jokaista omaa työntekijäänsä kohden. Samaan aikaan tulokset viittaavat siihen, että mitä suurempi osa Katternö-konsernin käynnistämästä toiminnasta olisi jäänyt toteutumatta, sitä voimakkaammin talouden sopeutumismekanismien olisi pitänyt toimia negatiivisen vaikutuksen pienentämiseksi. Toisin sanoen mitä suurempi negatiivinen shokki alueella tapahtuu, sitä voimakkaammin alueella on toimittava shokkiin vastaamiseksi. Tämä puolestaan johtaa talouden resurssien ja rakenteiden sopeuttamiseen alkuperäisen shokin lieventämiseksi. Menetelmään liittyy joitakin rajoitteita, sillä kaikki ei ole mitattavissa numeerisen mallinnuksen edellyttämällä tavalla. Emme ole voineet huomioida esimerkiksi sitä, onko Herrforsin/Katternön toiminta alueella vaikuttanut myönteisesti yritysilmastoon, yritteliäisyyteen, yhteistyöhön ja vastaaviin tekijöihin. Emme ole myöskään voineet erottaa, missä määrin Katternö-konsernin toiminta eroaa muista saman toimialan yrityksistä. Esimerkiksi olemme olettaneet, että Katternö-konsernissa käytetään tuotantopanoksia samalla tavalla kuin toimialalla yleensä. On myös muistettava, että selvityksemme ei kata kaikkia yhtiöitä Katternön vaikutuspiirissä. Tehtävänämme oli tarkastella Herrfors-konsernia, joka muodostaa olennaisen osan Katternö-konsernista. Toisin sanoen tarkastelumme ei kata Katternön omistajayhtiöitä. Ne toimivat itsenäisinä sähkönmyyjinä. Toisaalta ne toimivat yhteistyössä Herrforsin/Katternön kanssa tuotantoresurssien, sähkönhankinnan, sähkönsiirron, verkonvalvonnan ja ohjaamisen osalta. Rajaukset huomioiden mallinnuksen tuottamia tuloksia voi pitää vähimmäisarviona siitä, mikä on Herrforsin/Katternön merkitys alueelle.
  • Kujala, Susanna; Kinnunen, Jouko; Hakala, Outi; Törmä, Hannu (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2017)
    Raportteja 172
    Metsätoimiala on merkittävä sektori Etelä-Savossa. Toimialaan kohdistuu suuria lähitulevaisuuden odotuksia. Tässä raportissa esitellään Metsätoimialan aluetaloudellinen vaikuttavuus Etelä-Savossa – Tulevaisuusvisio 2020-luvulla -hankkeen ”Aluetalouden mallinnus” -osatehtävän tulokset metsätoimialan kehittymisen vaikutuksista aluetalouteen. Tulevaisuuden skenaarioiden aluetaloudelliset vaikutukset on laskettu Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa kehitetyllä yleisen tasapainon (CGE) RegFinDyn-simulointimallilla. Raportissa tarkastellaan puun tarjonnan, kysynnän ja metsänkasvatuksen vaihtoehtoisten tulevaisuuden skenaarioiden vaikutuksia Etelä-Savossa vuosien 2015 ja 2030 välillä. Perusura eli BAU (Business As Usual) kuvaa arvioitua talouden kehitystä ilman puun kysynnän muutoksia, johon tulevaisuuden skenaarioiden tuloksia verrataan. Puun tarjonnan osalta perusuran ennakoitiin kehittyvän metsän nykyrakenteen ja metsänhoitosuosituksien mukaisesti. Saha-skenaariossa (SKE 1) Etelä-Savoon oletetaan perustettavan mäntysaha, jonka puun tarve olisi noin 0,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Biohiili-skenaariossa (SKE 2) Etelä-Savoon perustettaisiin biohiilitehdas, käsittäen noin 0,7 miljoonan kuution energiapuun tarpeen lisäyksen. Saha+biohiili-skenaario (SKE 3) sisältää sekä sahan että biohiilitehtaan perustamisen maakuntaan. Laskelmien tulosten perusteella kaikilla tarkastelluilla metsätoimialan tulevaisuuden skenaarioilla (SKE 1–3) olisi selvät positiiviset vaikutukset Etelä-Savon työllisyyteen ja talouteen. Mäntysahan perustaminen saisi aikaan vuoteen 2030 mennessä noin 550 henkilötyövuoden lisäyksen maakunnan työllisyyteen ja vahvistaisi noin 120 miljoonalla eurolla alueen taloutta perusuraan verrattuna. Biohiilitehdas nostaisi Etelä-Savon työllisyyttä noin 575 henkilötyövuoden verran ja aluetaloutta noin 125 miljoonalla eurolla. Sahan ja biohiilitehtaan yhteisvaikutukset olisivat oletetusti suurimmat. Ne saisivat yhdessä aikaan noin 780 henkilötyövuoden lisäyksen maakunnan työllisyyteen ja noin 150 miljoonan euron kasvun talouteen perusuraan verrattuna. Kaikissa skenaarioissa (SKE 1–3) työllisyys paranisi metsätoimialan lisäksi myös esimerkiksi koneiden ja laitteiden korjauksen ja huollon, rakentamisen, kuljetuksen sekä kaupan toimialoilla. Tulosten perusteella sekä mäntysahan että biohiilitehtaan perustamista Etelä-Savoon voidaan pitää hyvin suotuisana koko aluetalouden näkökulmasta. Sahan ja biohiilitehtaan positiiviset vaikutukset heijastuisivat myös metsätoimialan ulkopuolelle, etenkin sen jalostusketjussa mutta myös laajemmin eri toimialoille.
  • Mattila, Tuomas J.; Rajala, Jukka (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2017)
    Raportteja 171
    Maan kasvukunto (soil health) on uudenlainen tapa tarkastella maaperän toimintaa ja viljelyn vaikutuksia. Kasvukunnon määrittämiseen on kehitetty erilaisia menetelmiä, mutta miten ne vastaavat viljelijöiden kokemuksiin hyvä- ja heikkokasvuisista lohkoista? Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli testata erilaisia maan kasvukunnon ja laadun mittareita kahdeksalla tilalla Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Tilojen viljelijät olivat valinneet omilta tiloiltaan heikkokasvuisen lohkon ja sille hyväkasvuisen verrokin. Syksyn 2015 maanäytteiden ja kesän 2016 havaintojen perusteella pyrittiin tunnistamaan, miksi heikkokasvuinen lohko oli heikompi kuin sen parempikasvuinen verrokki. Käytetyt menetelmät mittasivat maan kasvukunnon eri osa-alueita: kemiallista, fysikaalista ja biologista viljavuutta. Kemiallista viljavuutta mitattiin erilaisin viljavuusanalyysein, jotka pyrkivät määrittämään kasville käyttökelpoisten ravinteiden määrää. Fysikaalista viljavuutta tutkittiin mittaamalla maan tiiveyttä ja veden johtavuutta sekä arvioimalla maan rakennetta. Biologista viljavuutta arvioitiin seuraamalla joidenkin avainlajien määriä, määrittämällä mikrobiaktiivisuutta ja testaamalla maamurujen liettymiskestävyyttä. Tulosten perusteella ei voitu löytää mitään yksittäistä tekijää, joka selittäisi heikomman kasvukunnon kaikilla lohkoilla. Jokaisella heikkokasvuisella lohkolla vaikutti olevan oma ongelmajoukkonsa, joka oli sidoksissa lohkon ominaisuuksiin ja viljelyhistoriaan. Erilaiset maan rakenteen, tiiviyden ja heikon vedenläpäisyn ongelmat olivat kuitenkin yleisiä sekä hyvä- että heikkokasvuisilla lohkoilla.
  • Viitaharju, Leena; Kujala, Susanna; Törmä, Hannu (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2017)
    Raportteja 170
    Vuonna 2015 luomun osuus Suomessa viljellystä peltoalasta oli 9,9 prosenttia. Hallituksen luomualan kehittämisohjelman tavoitteena on, että luomutuotannon osuus olisi 20 prosenttia viljellystä peltoalasta vuonna 2020. Muutamissa maakunnissa tähän tavoitteeseen on jo päästy, mutta useimmilla siihen on vielä pitkä matka. Kokonaisuudessaan maataloudella on merkittävä vaikutus Suomen maakuntien sekä koko maan talouteen ja etenkin työllisyyteen. Maatalous työllistää kerroinvaikutuksineen koko maassa noin 105 000 henkilötyövuotta. Vastaavia vaikutuksia erityisesti luomutuotannon suhteen ei ole aikaisemmin selvitetty. Luomun osuuden kasvattaminen myös julkisissa ruokapalveluissa on Suomen hallituksen asettama tavoite. Tällä hetkellä noin 5 prosenttia ammattikeittiöiden käyttämistä ruoka-ainekiloista on luomua. Vuonna 2013 tehdyn selvityksen perusteella noin 40 prosenttia ammattikeittiöistä kuitenkin haluaisi lisätä luomun osuutta tarjonnasta. Luomun käyttö julkisella sektorilla ei kuitenkaan lisäänny ilman poliittisia päätöksiä. Suomessa luomun ja tavanomaisen tuotannon eroja on selvitetty muun muassa sadon tuottokyvyn ja ravinnehuuhtoutumien tarkastelulla. Luomutuotannon aluetaloudellisia vaikutuksia ei ole kuitenkaan juuri selvitetty aikaisemmin eikä vertailtu eroja tavanomaisen tuotannon vastaaviin vaikutuksiin. Suomen kansallisessa luomututkimusohjelmassa 2014–2018 yksi painopistealue elinkeinolähtöiselle tieteelliselle tutkimukselle on luomun kansantaloudelliset merkitykset. Ohjelmassa mainitaan, että on seurattava ja tuotettava tietoa arvoketjussa tapahtuvista muutoksista kuten luomumarkkinoiden kasvusta ja siitä johtuvista muun muassa tuonnin ja viennin suhteellisista muutoksista sekä työllisyyden kehittymisestä. Lisäksi Euroopan komission toteuttaman kuluttajille ja alan toimijoille kohdistetun kyselyn perusteella luomusta toivotaan lisää tietoa etenkin luomumaatalouden taloudellisesta ja sosiaalisesta ulottuvuudesta. Luomun aluetaloudelliset vaikutukset ja tuotannon edistäminen -hankkeen keskeisenä tavoitteena oli selvittää luomutuotannon (peltokasvituotanto, lihantuotanto, maidontuotanto ja puutarhatuotanto) nykyiset aluetaloudelliset vaikutukset kaikissa Suomen maakunnissa sekä koko Suomen tasolla ja vertailla niitä tavanomaisen tuotannon vaikutuksiin. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, mitä vaikutuksia sillä olisi talouteen ja työllisyyteen, jos a) luomutuotannon osuus nousisi kaikissa maakunnissa 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä, b) luomutuotannon osuus muuttuisi luomutuottajien arvioiden mukaisesti, ja c) maakuntiin syntyisi lisää luomua jalostavia elintarvikeyrityksiä. Hankkeen tarkoituksena oli lisätä eri sidosryhmien tietoisuutta luomun asemasta ja merkityksestä sekä maakunnallisella että valtakunnallisella tasolla ja auttaa tätä kautta toimijoita hahmottamaan luomutuotannon merkityksen osana elinkeinoelämän kehittämistä ja työllisyyden edistämistä. Tarkoituksena oli selvittää myös kuntapäättäjien näkemyksiä luomun käytöstä julkisella sektorilla tällä hetkellä ja tulevaisuudessa, sekä luomun käytön mahdollisuudet ja mahdolliset esteet kuntasektorilla. Hankkeessa toteutettiin kaksi e-lomakekyselyä. Vuonna 2015 tehtiin kysely luomutuottajille ja vuonna 2016 kuntapäättäjille. Luomutuottajille lähetettyjä lomakekyselyjä täydennettiin puhelinhaastatteluilla. Yhteensä 840 luomutuottajaa vastasi kyselyyn, mikä käsittää noin 20 prosenttia koko Suomen luomutuottajista. Kyselyyn vastanneiden luomutilojen luonnonmukaisesti viljelty tuotantoala oli vuonna 2014 yhteensä noin 45 770 hehtaaria, mikä käsittää noin 22 prosenttia koko Suomen 212 653 hehtaarista luomuviljellystä peltoalasta kyseisenä vuonna. Kyselyyn vastanneet luomutilat olivat keskimäärin noin 57 hehtaarin kokoisia, mikä on lähes viisi hehtaaria keskimääräistä luomutilaa suurempi. Kyselyyn vastanneista suurella osalla oli peltokasvituotantoa (601 tilaa). Lihantuotantoa oli 205 tilalla, puutarhatuotantoa 95 tilalla, maidontuotantoa 43 tilalla ja kananmunantuotantoa 24 tilalla. Muuta tuotantoa kuten hunajan tuotantoa oli 23 tilalla. Päättäjäkyselyyn saatiin yhteensä 276 vastausta, kaikkiaan 172 eri kunnasta. Alun perin tavoitteena oli saada vastaus yli 100 kunnasta, eli noin kolmanneksesta Suomen kuntia, ja tämä tavoite siis ylitettiin kirkkaasti. Aktiivisimmin kyselyyn vastasivat ruokapalveluissa työskentelevät, kuten ruokapalvelupäälliköt ja vastaavat henkilöt. Vähiten vastauksia saatiin hankintayksiköissä työskenteleviltä henkilöiltä sekä kunnan- tai kaupunginjohtajilta. Valtuustojen tai hallitusten puheenjohtajina toimivat luottamushenkilöt vastasivat myös melko aktiivisesti kyselyyn. Luomutuotannon aluetaloudelliset vaikutukset laskettiin Ruralia-instituutissa kehitetyllä yleisen tasapainon (CGE) RegFinDyn-mallilla. Laskentamalli perustuu koeteltuun mikro- ja makrotalousteoriaan, kehittyneisiin soveltavan matematiikan ratkaisualgoritmeihin sekä Tilastokeskuksen virallisiin kansan- ja aluetalouden tilinpidon lukuihin. RegFinDyn-mallin simulointitulokset sisältävät muutoksen suoran ja epäsuoran vaikutuksen lisäksi niin sanotut aiheutetut vaikutukset, jotka syntyvät vaikutuskanavan edetessä tuloihin ja kulutukseen asti. Luomutuottajille kohdistetun kyselyn perusteella tärkeimpiä syitä tavanomaisesta luomutuotantoon siirtymiseen ovat olleet etenkin taloudelliset syyt, mutta myös ekologisuutta ja kestävyyttä pidettiin lähes yhtä tärkeänä syynä. Luomutuotannon kannattavuuteen onkin syytä panostaa, jotta yhä useampi tuottaja siirtyisi luomutuotantoon ja myös pysyisi luomussa. Myös etenkin byrokratian ja valvonnan vähentämistä, luomun kysynnän kasvua, luomusta saatavan hinnan nousua, tiedottamista/valistusta ja asenteiden muutosta ehdotettiin keinoiksi edistää luomutuotantoon siirtymistä. Luomutuottajat arvioivat oman tuotantonsa arvoon tulevan pientä kasvua vuoteen 2020 mennessä. Kasvuennuste oli kuitenkin pieni, keskimäärin kolme prosenttia vuosien 2014 ja 2020 välillä. Arviot vaihtelivat maakunnittain –9 ja +11 prosentin välillä. Suurin kehitysarvio oli Satakunnassa ja pienin Etelä-Pohjanmaalla. Arvioiden keskiarvoihin vaikutti merkittävästi se, kuinka moni tuottaja aikoi lopettaa tuotantonsa kokonaan muun muassa eläköitymisen vuoksi. Kuntapäättäjäkyselyn perusteella julkisen sektorin elintarvikehankintojen tärkeimmät kriteerit olivat ruoan hyvä maku ja se, että keittiöt voivat tarjota asiakkailleen turvallista ruokaa. Vähiten painoarvoa hankintakriteereinä saivat mahdollisuus valmistaa ruokaa tietyn maakunnan tai alueen perinteiden tapaan, mahdollisuus saada luomutuotteita sekä mahdollisuus olla suorassa kontaktissa tuotteiden tai raaka-aineiden myyjän kanssa. Näitä viimeksi mainittuja kriteereitä ei kuitenkaan pidetty missään nimessä mitättöminä, vaan ne nähtiin kuitenkin jonkin verran merkityksellisinä. Vastaajien mielikuvissa luomutuotanto nähtiin hyvin valvottuna ja luotettavana sekä eläinten hyvinvoinnista huolehtivana. Luomutuotteiden katsottiin olevan terveellisiä ja hyvän makuisia. Luomua ei pidetty ylellisenä kuluttamisena, mutta sen saatavuudessa nähtiin olevan jonkin verran parantamisen varaa. Yleisimmin kunnissa käytettiin tutkimushetkellä luomuna mm. vihanneksia, juureksia, marjoja, hiutaleita, leipää ja maitoa eli melko alhaisen jalostusasteen tuotteita. Monissa kunnissa luomua käytettiin myös erityisenä hankintakriteerinä tiettyjen tuotteiden osalta. Suurimpina esteinä luomun hankinnalle kuntakeittiöihin nähtiin tavanomaista tuotetta korkeampi hinta ja toisaalta saman kolikon kääntöpuoli eli käytössä olevien määrärahojen rajallisuus. Keittiöhenkilökunnan tai kuntapäättäjien asenteen ei nähty olevan esteenä luomun hankkimiselle ja myös luomutuotteiden laatuun luotettiin. Kuntapäättäjäkyselyn vastaajat uskoivat, että tulevaisuudessa raaka-aineisiin kiinnitetään entistä enemmän huomiota niin keittiöissä ja hankinnoissa kuin myös ruokailijoiden näkökulmasta. Monessa kunnassa oli myös tehty jo päätöksiä tai ainakin keskusteltu mahdollisuudesta, että hankinta- tai ruokapalvelustrategiaan kirjataan maininta joko lähellä tai luomuna tuotettujen raaka-aineiden hankkimisesta. Laskelmien perusteella luomutuotannon nykyiset vaikutukset alueiden talouteen ja työllisyyteen vaihtelevat alueittain. Suurin luomutuotannon vaikutus on Etelä-Pohjanmaalla (yli 600 htv ja noin 100 miljoonaa euroa), missä on Suomen toiseksi suurin luomuala hehtaareissa tarkasteltuna sekä runsaasti luomuhyväksyttyjä eläimiä ja paljon jalostusta. Seuraavaksi suurimmat vaikutukset ovat Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla. Koko Suomen tasolla luomutuotannon vaikutukset työllisyyteen ovat noin 3 400 henkilötyövuotta ja talouteen 680 miljoonaa euroa. Laskelmien mukaan luomualan kasvu tavoiteltuun 20 prosenttiin peltoalasta vuoteen 2020 mennessä ja siitä johtuva tavanomaisesti viljellyn peltoalan väheneminen johtaisivat negatiivisiin yhteisvaikutuksiin niin maakuntatasolla kuin koko maan tasollakin. Negatiiviset yhteisvaikutukset selittyvät tuotantotapojen eroilla muun muassa satotasoissa, kustannusrakenteissa ja hinnoissa. Tilatasolla tilanne saattaa kuitenkin olla päinvastoin, jolloin luomutuotanto voi hyvinkin olla yksittäiselle tilalle tavanomaista kannattavampaa. Hankkeessa syntyneen uuden tiedon toivotaan lisäävän poliittisten päätöksentekijöiden tahtoa edistää luomutuotantoa maakunnissa ottamalla esimerkiksi luomutuotannon edistäminen osaksi maakuntastrategioita. Lisäksi halutaan tuoda esiin luomutuotteiden jalostuksen tuomat hyödyt maakunnille, minkä toivotaan lisäävän jalostusastetta maakunnissa. Samalla halutaan lisätä kuluttajien ja esimerkiksi ammattikeittiöiden toimijoiden tietoisuutta luomutuotannosta ja siten edistää myös luomun kysyntää.
  • Iivonen, Sari; Piirainen, Anne; Tuominen, Riina (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2017)
    Raportteja 169
    Tuorekasvisten jäljitettävyys on välttämätöntä sekä kasvisvälitteisten ruokamyrkytystapausten lisääntymisen että entistä vaarallisempien ruokamyrkytyspatogeenien ilmaantumisen vuoksi. Jäljitettävyydellä halutaan varmistaa kasvisten tuoteturvallisuus ja mahdollistaa tuotteiden nopea takaisinveto. Lähellä tuotettuja tuotteita markkinoidaan usein niiden paremmalla jäljitettävyydellä verrattuna tuotteisiin, jotka kulkevat pitkien ja monia toimijoita sisältävien logististen ketjujen kautta. Jotta markkinointiargumentti olisi luotettava, on myös lyhyiden toimitusketjujen toimijoiden huolehdittava jäljitettävyyden toteutumisesta. Tässä raportissa kuvataan tuorekasvisten alkutuottajilla käytössä olleita jäljitettävyyskäytänteitä ja jäljitettävyyden toteutumista vähittäiskauppoihin toimitettujen ja niissä myytävien tuorekasvisten osalta. Lisäksi esitetään kehittämisehdotuksia jäljitettävyyskäytänteiden parantamiseksi. Selvitykseen valittiin markkinoilla paljon myytäviä kasviksia, joiden sadonkorjuussa ja jakelussa on aikataulullisia eroavaisuuksia. Näin saatiin selville myös eri kasvien tuottajien valmiudet toteuttaa jäljitettävyys. Tarkasteluun valitut kasvikset olivat jäävuorisalaatti, valko- ja kukkakaali, porkkana, ruokaperuna, ruokasipuli, mansikka, vadelma ja lasinalusviljelykasveista kasvihuonekurkku. Työn tavoitteena oli selvittää strukturoitujen haastattelujen avulla jäljitettävyyden eri osa-alueiden toteutuminen a) alkutuotannon toimijoiden osalta (32 haastattelua) ja b) vähittäiskaupan toimipisteissä (21 haastattelua). Jäljitettävyydelle asetetut lakisääteiset vaatimuksista tuote-erien merkintä tunnisteilla toteutui kaikilla tiloilla, joilla kysely toteutettiin. Sen sijaan joillakin tiloilla (16 %) oli puutteita omavalvontakirjauksissa, joiden perusteella takaisinveto ongelmatilanteissa toteutetaan. Tämä voi hidastaa takaisinvedon toteuttamista ongelmatilanteissa. Toimituskohtainen takaisinvetosuunnitelma oli käytössä niillä tiloilla, joilla oli käytössä kirjallisia hankintasopimuksia. Digitaalisten välineiden hyödyntäminen jäljitettävyydessä ja markkinoinnissa oli vähäistä. Yksikään yritys ei hyödyntänyt QR-koodeja tuotepakkauksissaan ja vain 22 % haastatelluista tiloista käsitteli asiakirjoja sähköisesti. Selvityksessä havaittiin puutteita tuoteturvallisuuden osalta, kun toimittajalla ei ollut selkeää jäljitettävyysjärjestelmää omasta toiminnastaan. Tarkastetuissa vähittäiskaupan toimipisteissä takaisinvetosuunnitelma toimittajan kanssa puuttui useissa toimipisteissä. Takaisinvetosuunnitelman myötä selkeytyisi kuinka takaisinveto toteutuisi ongelmatilanteissa. Tavaran vastaanottotarkastuksessa havaittiin useita puutteita erityisesti lähitoimittajien osalta. Selvityksessä tuli myös esille, että kaupan toimijat eivät tunnista riittävän hyvin alkutuottajien käytössä olevia laatujärjestelmiä. Parempi tietämys laatujärjestelmistä edistäisi koko ketjun osaamista tuoteturvallisuudessa.
  • Törmä, Hannu; Istolahti, Paavo (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2017)
    Raportteja 168
    Tutkimuksessa vertailtiin kolmea päiväkodin rakentamistapaa. Ensimmäisessä materiaalina käytetään mahdollisimman paljon puuta. Toisessa käytetään puun lisäksi soveltuvin osin myös betonia. Kolmas vaihtoehto on moduuleina toteutettava päiväkoti, joka vietäisiin Uudellemaalle ja rakennettaisiin sinne Kouvolan seutukunnan työvoimaa käyttäen. Tulosten mukaan kaikki tutkitut päiväkodin rakennustavat tukevat Kymenlaakson maakunnan ja Kouvolan seutukunnan elintason, työllisyyden, palkkojen ja työtulojen kasvua. Rakentamisen aikana syntyy uusia työpaikkoja useille rakentamisen alihankintaketjun toimialoille. Uusien työpaikkojen määrä on korkein moduulivaihtoehdossa (8,0). Seuraavana on puusta rakentaminen, joka tuo 6,8 uutta työpaikkaa. Betonivaihtoehto tuo vähiten 5,8, uutta työpaikkaa. Tutkimuksen johtopäätös on, että päiväkodin rakentaminen on aluetalouden kannalta myönteinen asia elintasolla ja työllisyydellä mitattuna. Päiväkodin rakentaminen käyttäen mahdollisimman paljon paikallisia puumateriaaleja toisi yhden työpaikan enemmän kuin jos käytettäisiin puun lisäksi soveltuvin osin betonia.
  • Riukulehto, Sulevi; Rantanen, Manu; Luostarinen, Maria (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2017)
    Raportteja 167
    Ristiinan Brahelinna (1739) on parhaiten säilynyt esimerkki kaikkein vanhimmista everstinvirkataloista Suomessa. Talo palveli kaikkiaan 16 upseerin virkatalona. Talonhaltijoista kuuluisin on Yrjö Maunu Sprengtporten, joka aloitti Brahelinnassa suomalaisen upseerikoulutuksen vuonna 1777. Noin sadan vuoden ajan Brahelinna oli vuokratilana pitkäaikaisimpana vuokraajanaan Liukkosen suku. 1900-luvulla rakennus on palvellut emäntä- ja kotitalouskouluna, kansalaisopistona ja päiväkotina. Vuosina 2015–2017 Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti toteutti Sotakoulu kuntoon – Ristiinan Brahelinna pitäjäntaloksi -hankkeen yhteistyössä seitsemän paikallisen kansalaisjärjestön ja Veej’jakaja Leader-toimintaryhmän kanssa. Tässä raportissa esitellään Brahelinnan rakennus- ja kulttuurihistoriallinen tausta, inventointiraportti, korjaussuunnitelma sekä tarveselvitys ja käyttösuunnitelma. Monista peruskorjauksista huolimatta Brahelinna on säilyttänyt rakenteelliset perusratkaisunsa varsin hyvin. Tärkeiltä osiltaan rakennus on edelleen palautettavissa, ja kaikilta osin se on täydennettävissä perinteitä kunnioittaen.
  • Suvanto, Hannele; Sudakova, Lea; Kattai, Kaili; Grīnberga-Zālīte, Gunta; Bulderberga, Zane (University of Helsinki Ruralia Institute, 2017)
    Reports 166
    Based on the results of this literature survey, it can be concluded that the following points are especially interesting from the perspective of rural tourism in Finland, Estonia and Latvia. Characteristics of Japanese tourists Most spend a lot of money but have a short time to spend it. Men have especially short holidays, staying around three nights. The location of Finland is crucial (airport in Helsinki and stopovers) and proximity to Estonia and Latvia convenient. Travel is mainly in the summer or early autumn. In Finland, Lapland is the popular destination in winter (sport and nature) and for all adult age groups. It may be possible to shift the season into autumn (aurora borealis). In summer the most popular destinations are Helsinki (culture), and the old towns of Tallinn and Riga. Quality, originality and good service are appreciated. Japanese tourists make preparations for the trip and enjoy detailed information. Japanese web pages and marketing material are appreciated. They find nature and rural areas exotic, since over 90% of Japanese come from big cities. Women usually choose the travel destination. Middle-aged or elderly tourists find travel guides and social contacts to be important sources of information. Elderly Japanese travellers might be frugal, but recent terrorist attacks have made destination security more important to them. For young tourists, the Internet, blogs and social media are becoming more important sources of information, but they are also places to share their travel experiences. Young Japanese visitors are willing to try new destinations and their English is good but they have less money to spend. Destination and motivations The majority of Japanese are coming for the first time: Finland, Estonia and Latvia are either novel destinations or visitors do not expect to repeat the experience. Typically, tourists are highly educated and have travelled to many countries. They are typically on holiday but the holiday is short (only a few nights) or day trips (cruises). Finland, Estonia and Latvia are rarely the main destinations. Instead, the interest is in travelling to several Nordic and/or Baltic countries on the same trip. Japanese visitors place countries within a larger framework: they are in Europe, Northern Europe and Scandinavia. Thus the motivations to travel to these countries are also similar, including design, safety, novelty, and culture. Although the aurora borealis and other nature attractions are also popular, sport activities are seen as less interesting. Therefore nature activities should be ‘soft activities’ or have a cultural aspect. Key target groups Young women and especially independent women in their 20s and 30s, travelling alone or with friends. They have money to spend and they are used to spending it, making enthusiastic tourists and shoppers. They can stay for a long time (even six to seven nights) and without a schedule. They are interested in architecture, culture, food, unspoilt nature, the aurora borealis and shopping. Elderly people have the leisure and wealth to travel frequently and at length (tours). Language is still a problem, but is becoming less of an issue. Older tourists can be retired couples or widows. They appreciate safety, routines, guides and group travel. Multiple generations and families: a) mother-daughter couples, b) grandparents with their grandchildren (parents are busy with their jobs), c) three generations (a growing group) and d) young families (parents under the age of 35) or couples without children (who are especially interested in the Nordic countries). Rural tourism Rural tourism is an increasing trend across Europe. Rural tourists value nature, landscape and the aurora borealis and they might also be modern humanists (experienced tourists) seeking experiences in exotic and unspoilt nature (forests, sauna, snow, walking on the ice) with local people. Instead of materialism, the Japanese are turning their interest to experiences, including in rural areas and nature. Wellness, relaxing, silence and peace are important to Japanese people but they are also difficult to productise. Origin and naturalness or health and sustainability are a recent trend: this includes local (organic) food, local people and culture. Rural destinations could exploit this trend. Security is another recent trend that is very well suited to rural tourism. Finland, Estonia and Latvia have the image of a safe destination. Finland is characterised by design, culture, unspoilt nature and the aurora borealis. Estonia is characterised by culture (e.g. Tallinn’s Old Town) and nature. Latvia is characterised by culture (e.g. Riga). The average time spent in Finland, Estonia or Latvia is short and if tourists are travelling to rural areas, this takes time. Therefore it is expected that rural tourists are mostly women or elderly people who have more time. Distances are another challenge for rural areas. In Finland, the distances are long and in Estonia, Latvia and Finland public transportation in rural areas is poor: group travellers need buses, and independent travellers may have to rent a car (typical especially in Estonia). The lack of Japanese web pages, Facebook pages and marketing material is a problem. This reduces visibility and awareness of rural tourism enterprises and travel packages. The lack of marketing actions further affects visibility and awareness levels. Rural destinations are not the main target areas in the programmes of Visit Finland, for example. Lakeland, archipelago and coastal areas are attracting less than 10% of Japanese tourists and they have a weak profile. Good contacts (travel agents etc.) and specific marketing actions (bloggers, travel guides, core target groups) can improve this situation. The lack of skills among entrepreneurs and workers is also a problem. In rural areas, tourist enterprises are small and seasonal and therefore have difficulties in providing services for group travellers. Additionally, many rural tourism enterprises are run by part-time or lifestyle entrepreneurs who have less interest in increasing their business or serving special tourist groups such as the Japanese. Part-time and seasonal jobs do not tempt a committed and skilled work force. Japanese tourists are also interested in travelling in autumn (September and October). This may extend the season, which is very important for rural enterprises.
  • Iivonen, Sari; Kivijärvi, Pirjo; Suojala-Ahlfors, Terhi (University of Helsinki Ruralia Institute, 2017)
    Reports 165
    Catch crops are generally grown during the period between two main crops to prevent nutrient leaching and thus reduce nutrient losses from the system. Catch crops in Finnish organic vegetable farms are sown after the incorporation of green manure crop to the soil or after the harvesting of vegetable crops with early harvesting times. Knowledge on the ability of various catch crops in preventing nutrient leaching in vegetable farms located in northern latitudes is still scarce. We also have very limited knowledge of the effect of catch crops on the yield of the succeeding vegetable crop. The aim of our on-farm study was to investigate the ability of contrasting catch crops, i.e. Italian ryegrass (Lolium multiflorum), phacelia (Phacelia tanacetifolia), white mustard (Sinapis alba) and radish (Raphanus sativus) in producing above-ground biomass, collecting nutrients and preventing leaching after broccoli (Brassica oleracea var. italica L.) harvesting in a commercial organic vegetable farm. Our second aim was to study the effects of various catch crops on the yield and nutrient status of a succeeding organic carrot (Daucus carota subsp. sativus L.) crop. Our results show differing capabilities of various catch crop species in producing above-ground biomass and preventing nitrogen leaching. White mustard reached the highest aboveground dry matter yield, 1416 kg/ha, which was higher than that of Italian ryegrass, phacelia and radish. The dry mass of phacelia (933 kg/ha) was also clearly higher than that of Italian ryegrass and radish, which yielded only 291 kg/ha and 277 kg/ha, respectively. Mustard, phacelia and Italian ryegrass could prevent autumnal nitrogen leaching by 40–49 kg/ha. The weak performance of the radish catch crop after broccoli cultivation was an unexpected phenomenon. This experiment should be repeated to confirm the suppressive effect of broccoli on radish growth. The catch crop effect on the succeeding organic carrot crop was most negative for Italian ryegrass, and varied from negative (phacelia) to neutral (mustard) for the other tested catch crop species. Our study suggests that the utilization of efficient catch crops during crop rotation prevents soluble nutrient leaching from the organic field, but may have negative impacts on the productivity of succeeding vegetable crops.
  • Riukulehto, Sulevi (Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, 2017)
    Raportteja 164
    Keväällä 2011 Helsingin yliopisto aloitti viisivuotisen hankkeen, jonka tarkoituksena oli käynnistää aluehistorian tutkimustoiminta Suomessa. Perustettiin viisivuotinen tutkimusjohtajan tehtävä, jonka alaksi määriteltiin toiminnallis-taloudellisten alueiden ja rakenteiden synty- ja kehitysprosessien tutkimus, erityisesti sotienjälkeisen ajan aluestruktuurien muodostuminen. Tutkimusjohtajan tehtävä sijoitettiin Helsingin yliopiston Ruralia-instituuttiin, jossa jo toimi kymmenkunta aluekehittämiseen ja maaseutututkimukseen keskittynyttä tutkimusryhmää. Monimutkainen alamääritelmä lyheni jo valmisteluvaiheessa aluehistorian tutkimusjohtajaksi. Tehtävän perustamista edelsi monivuotinen valmistelu, jossa merkittävässä roolissa oli lähinnä eteläpohjalaisista kunnista muodostuva Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys ry. Yhdistys oli toiminut menestyksekkäästi vastaavien tutkimusprofessuurihankkeiden kokoajana Etelä-Pohjanmaalla jo toistakymmentä vuotta. Sillä oli suuri merkitys Seinäjoen yliopistokeskuksessa toimivan Etelä-Pohjanmaan tutkimusverkosto Epanetin menestykselle. Myös Aluehistorian tutkimus- ja kehittämishanke suunniteltiin Epanetin osaksi Etelä-Pohjanmaan liiton, Seinäjoen seudun, Korpisaaren säätiön, Etelä-Pohjanmaan lehtiseuran ja Helsingin yliopiston yhteisrahoituksella. Aluehistoria on historiatieteen tutkimussuuntaus, jossa tutkitaan alueita, alueiden kehitystä ja kehittämistä historiatieteen menetelmin. Se sijoittuu historiatieteiden ja maantieteiden rajapintaan. Aluehistorialla on yhtymäkohtia moniin yhteiskuntatieteisiin, esimerkiksi kulttuurintutkimukseen sekä alue- ja taloustieteisiin. Hankkeen käynnistyessä tutkimusala oli ajankohtainen ja alueiden kehittämisen kannalta kiinnostava. Suomen ja Euroopan toiminnallis-taloudelliset aluemuodostelmat olivat kokeneet perusteellisia muutoksia, ja yhä uusia muutoksia oli näköpiirissä. Kyse oli globaalista kehityksestä, mutta sille oli myös kotoperäisiä ja alueellisia syitä. Monet palat liikkuivat samaan aikaan. Poliittis-hallinnolliset rakenteet (kuten suomalainen alue- ja paikallishallinto) ja ylikansalliset aluemuodostelmat (kuten EU ja siihen sidoksissa olevat ohjelma-alueet) olivat muutoksissa. Niiden rinnalla vaikuttivat myös paljon hitaammin muuttuvat kulttuuriset aluemuodostumat ja identiteetit. Tämä monisyinen aluerakenteiden ja -kokemusten verkko oli mielessä, kun aluehistorian tutkimus- ja kehittämishanke aloitettiin. Viidessä vuodessa käynnistettiin 21 alan tutkimus- ja kehittämishanketta ja toteutettiin kymmenkunta koulutusproduktiota. Hankkeen päättyessä käynnissä oli seitsemän aluehistorian jatkohanketta, joissa työskenteli erillisrahoituksella ja osin apurahoilla yhteensä kuusi tutkijaa. He muodostavat Ajan, alueiden ja kulttuurin tutkimusryhmän Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa, kun toimintaa jatketaan toiselle viisivuotiskaudelle.